1936-08-22-07 |
Previous | 7 of 8 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
"IRIS tulee aivan heti. Ifön tuli aika
Jmyöhään kotiin ja haluaa ensm pukeutua."
Tolitori Karma naurahti veitikkamaisesti
puhuessaan.
"Hän pelkää, että smä käännät armollisen
katseesi pois hänestä, jos
hän ei esiinny moitteettomassa kun^
uossa. Istuhan, ole hyvä, ja ota grogi."
Esko Harjula istuutui suureen nojatuoliin
ja nauroi.
"Kyllä Iris tietää, että menisin hänen
kanssaan naimisiin, vaikka hän
kulkisi ryysyissä. Mutta naiset ovat
aina tuollaisia — he tuntevat itsensä
onnellisiksi vasta sitten, kun tietävät
olevansa mahdollisimman kauniita."
Seurasi hiljaisuus. Kuului vam
hiilihapon porina laseissa, jotka tohtori
oli täyttänyt.
"Toivotan monta onnellista vuotta
sinulle ja Irikselle", sanoi Karma ja
kohotti lasinsa. "Jos hänestä tulee
puoliksikaan niin hyvä vaimo kuin
mitä hän on ollut tyttärenäni, niin
luulenpa, että tulet monta kertaa toivomaan,
että saisit jättää rosvojen
jahtaamisen sikseen. Kuinkahan
monta sieluparkaa lienet tänäänkin
liyydittänyt telkien taakse?"
Esko Harjula laski lasinsa pöyd/il-le.
"En ole viime päivinä ollut ollenkaan
niissä hommissa; Olen nykyään
syventynyt tutkimaan sormenjälkiä."
"Vai niin, vai aiot sinä erikoistua
sille alalla. Se kai onkin verrattain
mielenkiintoista hommaa, vaikka minä
puolestani pidän enemmän kemiasta.
Nytkin minulla on paraillaan tekeillä
muutamia mielenkiintoisia kokeita.
Aionkin jättää teidät päivällisen
jälkeen kahdenkesken ja vetäytyä
laboratooriooni."
"Oletan, ettei lääketiede ole keksinyt
mitään selitystä ihmisten sormen-jälkien
erilaisuuteen?" kysyi Esko
Harjula.
Hän oli poliisilaitoksen palveluksessa
ja erittäin innostunut alaansa.
Hän oli vielä nuori, mutta hänelle
ennustettiin loistavaa virkauraa.
Tohtori Karma istui hiljaa ja mietti.
"Ei, en ole ainakaan koskaan kuullut.
Näyttää siltä kuin luonto olisi
ajatellut rosvoja ja ryöväreitä luoteessaan
ihmistä. Ajattelehan vain,
Dunkälainen ihmispaljous maailmassa
on, ja kuitenkin jokaikisellä on erilaiset
sormenjäljet. Sellaista on tavallisen
ihmisjärjen vaikea käsittää."
"Olen usein ihmetellyt, miksi sor-menjälkien
tärkeyttä ei ole aikaisemmin
huomattu", sanoi Esko Harjula.
"Siihenhän tarvitaan mikroskooppi
ja sehän ei ole kf^YJT^jj^gTQ^vanTiQ v<
liisilaitoksella erään aika merkillisen
sormenjäljen. Se oli peukalon jälki
ja sen keskellä oli aivan selvä sydämen
kuva. Kokoelmissamme ei ole
toista samanlaista jälkeä."
"Sehän on merkillinen jälki. Kenelle
se kuuluu?"
"Niin senpä juuri haluaisimme tietää.
Muistatte kai, että seitsemän
vuotta sitten eräs Ljungberg-niminen
tuomari tavattiin asunnostaan kuolleena.
Löydettiin ainoastaan yhdet
ainoat vieraat sormenjäljet ja niihin
jälkiin kuului myös tuo omituinen
peukalon jälki. Oletettiin, että Ljun-berg
oli murhattu ja että nuo sormenjäljet
kuuluivat murhaajalle.
Mutta rikoksentekijää ei saatu koskaan
kiinni."
Jos Harjula olisi sillä hetkellä katsahtanut
tohtori Karmaan, niin olisi
hän huomannut, kuinka kalpeaksi tämä
tuli. Kalpeus kesti kuitenkin
vain hetkisen ja jonkun ajan kuluttua
tohtori sanoi rauhallisella äänellä:
"Muistan hyvin tuon tapauksen.
Poliisi on jo tainnut heittää kaiken
toivonsa!" "Murhaajaa ei tietystikään
enää etsitä. Mutta kaikki asiaa koskevat
paperit ovat tallella ja ehkäpä
jonakin päivänä mies saadaan kiinni
jostakin toisesta rikoksesta. Ja sil-
. loin saamme mahdollisesti selvityksen
tuohon vanhaankin rikokseen.
Ei poliisilaitos unohda vanhojakaan
asioita!"
"Ljungberg ei tainnut olla mikään
suosittu mies, vai kuinka?"
"Suosittu! Asiakirjoista päätellen
hän oli kaikkea muuta kuin suosittu.
Hän ei tainnut olla itsekään kaukana
roistosta."
, "Niin minäkin luulisin. Juuri niihin
aikoihin lopetin praktiikkani Helsingissä
ja siirryin tänne maaseudulle.
Muistan, että tuo tapaus kiinnitti
kovasti mieltäni. Luulen, ettäLjung-bergillä
oli hallussaan joitakin arkaluontoisia
kirjeitä, joiden avulla hän
koetti kiristää jotakin asiakastaan.
Tämä meni eräänä iltana hänen asuntoonsa
ja miesten kesken syntyi riita.
Ljungberg horjahti ja löi päänsä uu-nm
reunaan.
"1
smtö."
"Mikroskooppia tarvitaan vain erikoistapauksissa."
Harjula tarjosi tohtoriUe savuk-
^een ja katseli kärsimättömän näköi-
^öa ovelle. Iris viipyi kovin kauan!
^»tten hän katseli peukaloaan.
Moni sormenjälki on hyvin help-
Po tuntea ilman suurennuslasiakin,
^tysti edellyttäen, että jälki on tar-
Peeksi selvä."
|'Vai niin, vai on se niin helppoa,
olen luullut, että asia on paljon
'^«Jtikkaampi.»
on?^^^^^' "seassa tapauksessa se
° hyvinkin mutkikasta, mutta toisi-
^ sattuu saamaan aivan ihanted-
^ jäljen. Ja jo&on tottunut^ niin se
'^muistissa. Näin.tänäan.i>o.
Pahus soikoon, tri, tehän muistatte
tarkasti yksityiskohdat! Itse olen
kyllä muodostanut samallaisen teorian
tapahtumasta, selailtuani asiakirjoja.
Kassakaapista ei oltu viety
mitään. Ja sieltä löytyi papereita ja
kirjeitä, joiden julkaiseminen olisi sekoittanut
puolet Helsinkiä häväistys-juttuihin."
"Olen ifomen, että minunlaiseni
amatöörin teoria on saavuttanut armon
silmissäsi. Oletan, että Ljungberg
oli levittänyt rumia huhuja tuon
asiakkaan vaimosta tai tyttärestä ja
tamaTElua tenoa • lo{ibW'''aöUiff5K'BI'l'''
Tietysti miehen olisi pitänyt joutua
kiinni."
"Niin, hänet olisi mahdollisesti tuomittu
murhasta", sanoi Harjula totisena.
"Lain mukaan hänet olisi tietystikin
pitänyt tuomita, mutta oma henkilökohtainen
mielipiteeni on, että
hän teki ihmiskunnalle suuren palveluksen.
Vai on juttu vielä poliisin
muistissa?"'
"Jokainen tapaus, olipa se sitten
selvitetty tahi selvittämätön, säilyy
poliisin kirjoissa."
"Ja mitä sinä tekisit, jos tapaisit
tuon TOiehen?" ^
- Harjula näytti totiselta-
"Jos olisin miehestä aivan vanna,
niin velvollisuuteni olisi pidättää hänet.
Mutta on hyvin pieni mahdöl--
lisuus, että tapaan hänet. Hänestähän
tiedetään niin vähän."
Tohtori huokasi.
"Mies-parka! Olen varma, että
hän luulee kaiken olevan jo unoh^
duksissa,"
Ovi aukeni ja Iris astui sisään. Molemmat
miehet nousivat ylös ja mer
nivat häntä vastaan. Vieraan olisi
ollut vaikea päätellä, kumpi noista
miehistä rakasti häntä enemmän. Iris
ojensi molemmille kätensä.
"Istukaahan nyt alas ja ottakaa
grogi ennen päivällistä. Juokaa nyt
\'aikka minun onnekseni!"
Tohtori otti Harjulan lasin.
"Haluatko sinäkin, Iris?"
"En."
"No istuhan sitten. Minä täytän
sulhasesi lasin."
Harjula otti lasin tohtorilta ja aikoi
kohotta sen huulilleen. Mutta sitten
hän tuijotti hetken aikaa lasiin ja
laski sen pöydälle.
Tohtori käänsi päätään ja näki hänen
tuijotuksensa. Ensin hän hämmästyi,
mutta tuli sitten aivan kalpeaksi.
Puoliksi suljetuin silmin hänkin
katseli lasia ja näki siinä sellaista,
mitä hän oli pelännytkin näkevänsä.
Lasin reunassa oli rivi erittäin
selviä sormenjälkiä ja yhden jäljen
keskellä oli omituinen sydämen
kuva.
Tohtori naurahti pakoitetusti.
"Taisin kastella lasisi ulkopuoleltakin,
Esko. Annahan, niin kuivaan
sen". Hänen äänensä värisi. Ja
hän kuivasi kiireesti silkkinenäliinal-laan
lasin. Mutta katsahtaessaan Harjulaan,
hän huomasi, että tämä oli
nähnyt —
"Mikä teitä molempia oikein vaivaa?"
Iriksen ääni katkaisi epämiellyttävän
hiljaisuuden.
"Tehän olette aivan kuin jonkun
murhenäytelmän sankareita."
"Olen hiukan väsynyt", sanoi tohtori
välinpitämättömästi. "Tulen
varmasti paremmalle tuulelle päivällisen
jälkeen." ^
Harjula koetti hillitä järkytystänsä.
"Työskentelette aivan liian ahkerasti",
sanoi hän. "Ensin praktiikka
ja sitten vielä tieteellinen työ.
"Isä saisikin lopettaa praktiikkansa,
jos hänellä olisi varaa", sanoi
Iris. "Ehkäpä hän sitten pääsee helpommalle,
kun me olemme menneet
naimisiin. Tiedän, että hän on koko
elämänsä ajan ahertanut minun hyväkseni.
Minun takiani hän muutti
Helsingistäkin tänne. Olen tullut
maksamaan koko joukon, vai mitä,
Tohtori hymyili vastaamatta. Harjula
istui hiljaa. Hän koetti keksiä
jotakm sanottavaa, mutta ei löytänyt
mitään. Iriksen isä oli siis tuo mies,
joka oli ollut murhailtana Ljungbergin
asunnossa. Hän muisteli heidän
aikaisempaa keskusteluaan. Ei ollut
ihme, että tohtori oli muistanut yksityiskohdat
niin tarkasti! Ja nuo kirjeet
ja kiristys? Olikohan tohtori
puhunut totta?
Päivällinen syötiin painostavan
mielialan valhtessa. Harjula toivoi
pääsevänsä mahdollisunman pian kotiin
saadakseen ajatella rauhassa.
Hän oU siis löytänyt jotakin, jonka
poliisilaitos mieldlään haluaisi tietää,
mutta samalla oli kahden hänelle lak^
TffOLim
HftlerUäiset olympialaisetkin ovai
sitten taas oftitse ja loppuneet. Ne
loppuivatkin oikeaan hitlertläiseen
sotaiseen tapaan. Saksan natsien sota--
joukkojen esiintymiseen.
Se, että jo etukäteen tiedettiin,
että näitä olympialaisia tullaan käyt*
tämäätt fasismin puustausväiineinä,
että niissä ei tule olemaan mitään ta*
savertaisuutta eri totttihin ja kansoi*
hin kuuluvien urheilijain kesken, ku*
ten todeUinm rehti urheilu vaatisi,
asettuikin edistysmielinen urheiluväki
näitä olympialaisia vastustavalle kan*
nalle.
Kaikki mitä näiden kilpailujen epä*
urheilijamaisuudesta sanottiin etukä*
teen, on osoiitautunut liiankin hyvin
todeksi. Juutalaiset estettiin kilpaile*
masta, vieläpä ulkomaiden joukkueis*
takin ne evättiin jollakin tavalla. I^er*
rotaanhan, että esim: Amerikan vies*
ti joukkueessa piti juosta kaksi juuta*
laista, mutta Hitler ei siitä tykännyt^
koska heistä olisi tullut arjalaisten
voittajia'. Paremmin hän sentään
kärsi mustien voittavan, ja siksi
Oivenskin kaikesta huolimatta sai
osallistua viestiin.
Koko maailma on puhunut myös*
kin siitä, kuinka kiire Hitlerille seu*
rueineen tuli pois kilpailuja seuraa^
masta, kun neekeri Owens voitti 100
metrin juoksun, koska hänen olisi tul*
lut tervehtiä voittajaa. Jatkuvasti
saikin sitten Hitler olla kentältä pois*
tumassa, sUlä neekerien voitot toistui*
vat tuon tuostakin.
Veljeyttä, kansojen todellista vei*
jeyttä ei siis ilmennyt Berlinin olympialaisissa,
mutta sitä ennemmän ime^
lää fasismin ja sodan puustausta.
Fasisti-olympialaiset, niiden ope*
tukset, samoin kuin tapahtumat Es*
panjassa, missä Italian ja Saksan
fasistit avoimesti auttavat laillista
valtaa vastaan nousseita Espanjan
fasisteja, kansanmurhaajia, on meille
osoittamassa kuinka välttämätöntä
on yhteisen fasismi- ja sotavastaisen
kansanrintaman rakentaminen.
Ja sitten ... Tarttukaahan taas
LIEKIN ystävät pännään, kun kuu*
muuskaan ei enää hätyytä ja antakaa
tulla kertomuksia LIEKILLE.
TOIMITTAJA.
kaan ihmisen onni vaarassa. Hän
voisi saavuttaa itselleen mainetta,
mutta kadottaisi Iriksen. Ei, hän ei
tulisi puhumaan sanakaan. Ja ehkä
hän olikin ereht3myt sormen jäljestä?
Mutta tohtorin kalpeat kasvot —mitä
ne merkitsivät?. Mutta jos tohtori
olikin syyllinen, niin varmastikin
kaikki oli johtunut itsepuolustuk-
Ottaisiko oikeus sen huomioon?
Iris katseli heitä molempia ja ihmetteli,
minne heidän tavallisesti niin
hyvä tuulensa oli kadonnut. Päivällinen
oli suorastaan ikävä.
"Otan kahvikuppini laboratoo-rioon",
sanoi tohtori ja nousi pöydästä.
"Te nuoret kai haluattekin olla
mieluummin kahdenkesken."
Hän lähti huoneesta ja sulki oven
jälkeensä.
Harjula ihmetteli, mahtoikohan
Iris tietää mitään. Mutta se näytti
hyvin vähän luultavaUe. Hän vastaili
Iriksen kysymyksiin koneellisesti
ja Iris kohautti olkaluitaan j a ajat*
teli; että Eskolla oli tuollainen synkkä
päivä, jollainen miehillä toisioaan
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 22, 1936 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1936-08-22 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki360822 |
Description
| Title | 1936-08-22-07 |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| OCR text | "IRIS tulee aivan heti. Ifön tuli aika Jmyöhään kotiin ja haluaa ensm pukeutua." Tolitori Karma naurahti veitikkamaisesti puhuessaan. "Hän pelkää, että smä käännät armollisen katseesi pois hänestä, jos hän ei esiinny moitteettomassa kun^ uossa. Istuhan, ole hyvä, ja ota grogi." Esko Harjula istuutui suureen nojatuoliin ja nauroi. "Kyllä Iris tietää, että menisin hänen kanssaan naimisiin, vaikka hän kulkisi ryysyissä. Mutta naiset ovat aina tuollaisia — he tuntevat itsensä onnellisiksi vasta sitten, kun tietävät olevansa mahdollisimman kauniita." Seurasi hiljaisuus. Kuului vam hiilihapon porina laseissa, jotka tohtori oli täyttänyt. "Toivotan monta onnellista vuotta sinulle ja Irikselle", sanoi Karma ja kohotti lasinsa. "Jos hänestä tulee puoliksikaan niin hyvä vaimo kuin mitä hän on ollut tyttärenäni, niin luulenpa, että tulet monta kertaa toivomaan, että saisit jättää rosvojen jahtaamisen sikseen. Kuinkahan monta sieluparkaa lienet tänäänkin liyydittänyt telkien taakse?" Esko Harjula laski lasinsa pöyd/il-le. "En ole viime päivinä ollut ollenkaan niissä hommissa; Olen nykyään syventynyt tutkimaan sormenjälkiä." "Vai niin, vai aiot sinä erikoistua sille alalla. Se kai onkin verrattain mielenkiintoista hommaa, vaikka minä puolestani pidän enemmän kemiasta. Nytkin minulla on paraillaan tekeillä muutamia mielenkiintoisia kokeita. Aionkin jättää teidät päivällisen jälkeen kahdenkesken ja vetäytyä laboratooriooni." "Oletan, ettei lääketiede ole keksinyt mitään selitystä ihmisten sormen-jälkien erilaisuuteen?" kysyi Esko Harjula. Hän oli poliisilaitoksen palveluksessa ja erittäin innostunut alaansa. Hän oli vielä nuori, mutta hänelle ennustettiin loistavaa virkauraa. Tohtori Karma istui hiljaa ja mietti. "Ei, en ole ainakaan koskaan kuullut. Näyttää siltä kuin luonto olisi ajatellut rosvoja ja ryöväreitä luoteessaan ihmistä. Ajattelehan vain, Dunkälainen ihmispaljous maailmassa on, ja kuitenkin jokaikisellä on erilaiset sormenjäljet. Sellaista on tavallisen ihmisjärjen vaikea käsittää." "Olen usein ihmetellyt, miksi sor-menjälkien tärkeyttä ei ole aikaisemmin huomattu", sanoi Esko Harjula. "Siihenhän tarvitaan mikroskooppi ja sehän ei ole kf^YJT^jj^gTQ^vanTiQ v< liisilaitoksella erään aika merkillisen sormenjäljen. Se oli peukalon jälki ja sen keskellä oli aivan selvä sydämen kuva. Kokoelmissamme ei ole toista samanlaista jälkeä." "Sehän on merkillinen jälki. Kenelle se kuuluu?" "Niin senpä juuri haluaisimme tietää. Muistatte kai, että seitsemän vuotta sitten eräs Ljungberg-niminen tuomari tavattiin asunnostaan kuolleena. Löydettiin ainoastaan yhdet ainoat vieraat sormenjäljet ja niihin jälkiin kuului myös tuo omituinen peukalon jälki. Oletettiin, että Ljun-berg oli murhattu ja että nuo sormenjäljet kuuluivat murhaajalle. Mutta rikoksentekijää ei saatu koskaan kiinni." Jos Harjula olisi sillä hetkellä katsahtanut tohtori Karmaan, niin olisi hän huomannut, kuinka kalpeaksi tämä tuli. Kalpeus kesti kuitenkin vain hetkisen ja jonkun ajan kuluttua tohtori sanoi rauhallisella äänellä: "Muistan hyvin tuon tapauksen. Poliisi on jo tainnut heittää kaiken toivonsa!" "Murhaajaa ei tietystikään enää etsitä. Mutta kaikki asiaa koskevat paperit ovat tallella ja ehkäpä jonakin päivänä mies saadaan kiinni jostakin toisesta rikoksesta. Ja sil- . loin saamme mahdollisesti selvityksen tuohon vanhaankin rikokseen. Ei poliisilaitos unohda vanhojakaan asioita!" "Ljungberg ei tainnut olla mikään suosittu mies, vai kuinka?" "Suosittu! Asiakirjoista päätellen hän oli kaikkea muuta kuin suosittu. Hän ei tainnut olla itsekään kaukana roistosta." , "Niin minäkin luulisin. Juuri niihin aikoihin lopetin praktiikkani Helsingissä ja siirryin tänne maaseudulle. Muistan, että tuo tapaus kiinnitti kovasti mieltäni. Luulen, ettäLjung-bergillä oli hallussaan joitakin arkaluontoisia kirjeitä, joiden avulla hän koetti kiristää jotakin asiakastaan. Tämä meni eräänä iltana hänen asuntoonsa ja miesten kesken syntyi riita. Ljungberg horjahti ja löi päänsä uu-nm reunaan. "1 smtö." "Mikroskooppia tarvitaan vain erikoistapauksissa." Harjula tarjosi tohtoriUe savuk- ^een ja katseli kärsimättömän näköi- ^öa ovelle. Iris viipyi kovin kauan! ^»tten hän katseli peukaloaan. Moni sormenjälki on hyvin help- Po tuntea ilman suurennuslasiakin, ^tysti edellyttäen, että jälki on tar- Peeksi selvä." |'Vai niin, vai on se niin helppoa, olen luullut, että asia on paljon '^«Jtikkaampi.» on?^^^^^' "seassa tapauksessa se ° hyvinkin mutkikasta, mutta toisi- ^ sattuu saamaan aivan ihanted- ^ jäljen. Ja jo&on tottunut^ niin se '^muistissa. Näin.tänäan.i>o. Pahus soikoon, tri, tehän muistatte tarkasti yksityiskohdat! Itse olen kyllä muodostanut samallaisen teorian tapahtumasta, selailtuani asiakirjoja. Kassakaapista ei oltu viety mitään. Ja sieltä löytyi papereita ja kirjeitä, joiden julkaiseminen olisi sekoittanut puolet Helsinkiä häväistys-juttuihin." "Olen ifomen, että minunlaiseni amatöörin teoria on saavuttanut armon silmissäsi. Oletan, että Ljungberg oli levittänyt rumia huhuja tuon asiakkaan vaimosta tai tyttärestä ja tamaTElua tenoa • lo{ibW'''aöUiff5K'BI'l''' Tietysti miehen olisi pitänyt joutua kiinni." "Niin, hänet olisi mahdollisesti tuomittu murhasta", sanoi Harjula totisena. "Lain mukaan hänet olisi tietystikin pitänyt tuomita, mutta oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että hän teki ihmiskunnalle suuren palveluksen. Vai on juttu vielä poliisin muistissa?"' "Jokainen tapaus, olipa se sitten selvitetty tahi selvittämätön, säilyy poliisin kirjoissa." "Ja mitä sinä tekisit, jos tapaisit tuon TOiehen?" ^ - Harjula näytti totiselta- "Jos olisin miehestä aivan vanna, niin velvollisuuteni olisi pidättää hänet. Mutta on hyvin pieni mahdöl-- lisuus, että tapaan hänet. Hänestähän tiedetään niin vähän." Tohtori huokasi. "Mies-parka! Olen varma, että hän luulee kaiken olevan jo unoh^ duksissa," Ovi aukeni ja Iris astui sisään. Molemmat miehet nousivat ylös ja mer nivat häntä vastaan. Vieraan olisi ollut vaikea päätellä, kumpi noista miehistä rakasti häntä enemmän. Iris ojensi molemmille kätensä. "Istukaahan nyt alas ja ottakaa grogi ennen päivällistä. Juokaa nyt \'aikka minun onnekseni!" Tohtori otti Harjulan lasin. "Haluatko sinäkin, Iris?" "En." "No istuhan sitten. Minä täytän sulhasesi lasin." Harjula otti lasin tohtorilta ja aikoi kohotta sen huulilleen. Mutta sitten hän tuijotti hetken aikaa lasiin ja laski sen pöydälle. Tohtori käänsi päätään ja näki hänen tuijotuksensa. Ensin hän hämmästyi, mutta tuli sitten aivan kalpeaksi. Puoliksi suljetuin silmin hänkin katseli lasia ja näki siinä sellaista, mitä hän oli pelännytkin näkevänsä. Lasin reunassa oli rivi erittäin selviä sormenjälkiä ja yhden jäljen keskellä oli omituinen sydämen kuva. Tohtori naurahti pakoitetusti. "Taisin kastella lasisi ulkopuoleltakin, Esko. Annahan, niin kuivaan sen". Hänen äänensä värisi. Ja hän kuivasi kiireesti silkkinenäliinal-laan lasin. Mutta katsahtaessaan Harjulaan, hän huomasi, että tämä oli nähnyt — "Mikä teitä molempia oikein vaivaa?" Iriksen ääni katkaisi epämiellyttävän hiljaisuuden. "Tehän olette aivan kuin jonkun murhenäytelmän sankareita." "Olen hiukan väsynyt", sanoi tohtori välinpitämättömästi. "Tulen varmasti paremmalle tuulelle päivällisen jälkeen." ^ Harjula koetti hillitä järkytystänsä. "Työskentelette aivan liian ahkerasti", sanoi hän. "Ensin praktiikka ja sitten vielä tieteellinen työ. "Isä saisikin lopettaa praktiikkansa, jos hänellä olisi varaa", sanoi Iris. "Ehkäpä hän sitten pääsee helpommalle, kun me olemme menneet naimisiin. Tiedän, että hän on koko elämänsä ajan ahertanut minun hyväkseni. Minun takiani hän muutti Helsingistäkin tänne. Olen tullut maksamaan koko joukon, vai mitä, Tohtori hymyili vastaamatta. Harjula istui hiljaa. Hän koetti keksiä jotakm sanottavaa, mutta ei löytänyt mitään. Iriksen isä oli siis tuo mies, joka oli ollut murhailtana Ljungbergin asunnossa. Hän muisteli heidän aikaisempaa keskusteluaan. Ei ollut ihme, että tohtori oli muistanut yksityiskohdat niin tarkasti! Ja nuo kirjeet ja kiristys? Olikohan tohtori puhunut totta? Päivällinen syötiin painostavan mielialan valhtessa. Harjula toivoi pääsevänsä mahdollisunman pian kotiin saadakseen ajatella rauhassa. Hän oU siis löytänyt jotakin, jonka poliisilaitos mieldlään haluaisi tietää, mutta samalla oli kahden hänelle lak^ TffOLim HftlerUäiset olympialaisetkin ovai sitten taas oftitse ja loppuneet. Ne loppuivatkin oikeaan hitlertläiseen sotaiseen tapaan. Saksan natsien sota-- joukkojen esiintymiseen. Se, että jo etukäteen tiedettiin, että näitä olympialaisia tullaan käyt* tämäätt fasismin puustausväiineinä, että niissä ei tule olemaan mitään ta* savertaisuutta eri totttihin ja kansoi* hin kuuluvien urheilijain kesken, ku* ten todeUinm rehti urheilu vaatisi, asettuikin edistysmielinen urheiluväki näitä olympialaisia vastustavalle kan* nalle. Kaikki mitä näiden kilpailujen epä* urheilijamaisuudesta sanottiin etukä* teen, on osoiitautunut liiankin hyvin todeksi. Juutalaiset estettiin kilpaile* masta, vieläpä ulkomaiden joukkueis* takin ne evättiin jollakin tavalla. I^er* rotaanhan, että esim: Amerikan vies* ti joukkueessa piti juosta kaksi juuta* laista, mutta Hitler ei siitä tykännyt^ koska heistä olisi tullut arjalaisten voittajia'. Paremmin hän sentään kärsi mustien voittavan, ja siksi Oivenskin kaikesta huolimatta sai osallistua viestiin. Koko maailma on puhunut myös* kin siitä, kuinka kiire Hitlerille seu* rueineen tuli pois kilpailuja seuraa^ masta, kun neekeri Owens voitti 100 metrin juoksun, koska hänen olisi tul* lut tervehtiä voittajaa. Jatkuvasti saikin sitten Hitler olla kentältä pois* tumassa, sUlä neekerien voitot toistui* vat tuon tuostakin. Veljeyttä, kansojen todellista vei* jeyttä ei siis ilmennyt Berlinin olympialaisissa, mutta sitä ennemmän ime^ lää fasismin ja sodan puustausta. Fasisti-olympialaiset, niiden ope* tukset, samoin kuin tapahtumat Es* panjassa, missä Italian ja Saksan fasistit avoimesti auttavat laillista valtaa vastaan nousseita Espanjan fasisteja, kansanmurhaajia, on meille osoittamassa kuinka välttämätöntä on yhteisen fasismi- ja sotavastaisen kansanrintaman rakentaminen. Ja sitten ... Tarttukaahan taas LIEKIN ystävät pännään, kun kuu* muuskaan ei enää hätyytä ja antakaa tulla kertomuksia LIEKILLE. TOIMITTAJA. kaan ihmisen onni vaarassa. Hän voisi saavuttaa itselleen mainetta, mutta kadottaisi Iriksen. Ei, hän ei tulisi puhumaan sanakaan. Ja ehkä hän olikin ereht3myt sormen jäljestä? Mutta tohtorin kalpeat kasvot —mitä ne merkitsivät?. Mutta jos tohtori olikin syyllinen, niin varmastikin kaikki oli johtunut itsepuolustuk- Ottaisiko oikeus sen huomioon? Iris katseli heitä molempia ja ihmetteli, minne heidän tavallisesti niin hyvä tuulensa oli kadonnut. Päivällinen oli suorastaan ikävä. "Otan kahvikuppini laboratoo-rioon", sanoi tohtori ja nousi pöydästä. "Te nuoret kai haluattekin olla mieluummin kahdenkesken." Hän lähti huoneesta ja sulki oven jälkeensä. Harjula ihmetteli, mahtoikohan Iris tietää mitään. Mutta se näytti hyvin vähän luultavaUe. Hän vastaili Iriksen kysymyksiin koneellisesti ja Iris kohautti olkaluitaan j a ajat* teli; että Eskolla oli tuollainen synkkä päivä, jollainen miehillä toisioaan |
Tags
Comments
Post a Comment for 1936-08-22-07
