1936-07-18-05 |
Previous | 5 of 8 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
1936 LAUANTAINA HEmÄKUUN 18 PÄIVÄNX Svu S
hfljaisuuden. Ajatukset juoksevat VU-liä
kapajuoksua mennf*-^-"--*-'
menneisyydessä joka hetkis^ kuluttua
on pääpiirteissään selvänä taulana
edessä. Signen kärsimykset leijailevat
harmaina piivmi nuoriiiis-ajan
menneellä ulapalla. Frans Koskelon
rikollisen kohtalokas polku
^YvhtyitU vieläpä häntä itseäänkin, hs iahdnt . - •
}m.i2. - onhan nyt vd^. ^^^^dot sa stnne tulla-
Taistelu järjestelmän paheita vastaan
sai horjumattoman kannattajan entisistä
lyöVirhta..
E. Falck
Sen minä tyttö sinulle sanon,
että taloa ei ole mulla.
Semmoinen mökki kuin varpusen
häkki,
Se kevät!
Se jäänyt on vuosien taa . « .
Matt' jokainen kevät
^jälkeenkin vielä
elän muistoissa
vastaan.
Irene koetti lukea Ainon silmistä
syyltä tähän kaikkeen, sillä olisi ollut
liian epähienoa sitä suoraan kysyä.
Aino puolestaan kaihtoi toisen tutki-ÄIN
lauloi onnellinen nuori sulha- vaa katsetta ja lausui huonosti tees-nen
omissa häissään, hakiessaan kennellyllä huolettomuudella, että
nuorta, viehättävää, vaaleaa morsian- täytyyhän auttaa Eemeliä kodin yllä-taan
ensimaiseen piirileikkim. Hää- pitämisessä ja että äiti ottaa Eilan
vieraat olivat haltioissaan, hurrasivat hoitaakseen,
ja nauroivat... "Niinkö? Kyllä minä luulen, että
Nyt on morsiamen vuoro alottaa ^^"^ P^^^^- ^ ^ ^ ^ ^'^^ ^"T
laulu, mikä vain mieleen pälkähtää - ^^^ri käsiisi. Hän tapaa olla aamui-paikkaan?"
kysjd Aino, tullen Iretieä jöttaa potilaita kohti, toisten kul-hoivikbotiella.
Se kevät —
Se oli paljon — kaikkeni . . .
Silloin s(»tit sä minulle vioIoasL
—En unhoita koskaan m ä sinua!
Saa, kevät
BU muistan ainiaan — .
ja punaista pientä tupaa.
Se oli sen järven rannalla,
keskellä kaunihin maan..«
Sä, kevät!
Taik' olitkin suloinen,
mahtias näytit sä muille . . .
Kon tietäni silloin viitoitit,
niin villainen olin mä suUe.
Sä kevät!
vanha ystäväni,
tulet kerta vuodessa tervehtien.
Olet toveri ihmisen tään,
joka hetken sai
nauttia nuoruudestaan.
Sä kevät!
Niin kauan kuin muistan sna,
isot mieleeni pienin
punaisen tuvan, pienine piiia-portteineen
ja
riippuoksaisine koivuineen.
S. KAISLA.
-——-—^ooo- .
niin vaativat häävieraat — koska sulhanen
oli tehtävänsä suorittanut.
"Tallukka ön sievä kenkä,
ei sen korko loska.
Ei se muoria kerätä,
ei vaarin päätä nosta.*
Näin kajahti heleästi nuoren morsiamen
ääni ja nyt sitä vasta riemu
alkoii Tämän jälkeen sai jokainen
pyörittää mielinmäärin morsianta ja
sulhasta. Tällä välin olivat kukkais-tytöt
keinotelleet itselleen nuoren parin
uuden kodin avaimet ja valmistaneet
mitä huUunkurisimraan vuoteen,
sillä jokainen oli koettanut keksiä
mitä erilaisempia hullutuksia, että
vuode olisi ollut mahdollisimman epätasainen,
mutta kuitenkin päältä Siljalle
näyttävä, ettei siinä olisi havainnut
olevan mitään vinossa. Mielihy-vini
kuviteltiiin nuoren parin oikaisevan
itsensä vuoteelle, tanssittuaan itsensä
uuvuksiin.
Nainen — mies — sä olet nuori!
Elo yksinään on sulle tyhjää.
Vaan tosi ystävän jos löydät,
hän sua aina ymm^iää . . .
Tovereiksi toisillenne yhtykää,
te ystävät!
Sitokaatte liitot vahvat
keskenänne — pysyvät...
Ei sen tarvitse \^hvistajaksl
papin sanaa vakavaa.
Ei tar\itse vihkihymniksi
kirkon kellojen kuminaa . . .
Jos joskus elon myrskyt m y l ^ ,
^ huomaat paikkasi parenunaks*,
vaikka ei pappi sanallansa
•saanut ikuisuutta Uittosi takoa,
Vapaaksi kasvata siis InontosL
Ymmärrä toveruutta!
Toveruuteen aina luota.
Se on sun taivas — herrans!
Yapaanuelinen.
sairauden tähden ei voi toistaiseksi
jatkaa työskentelyään, selitti mestari.
Irene ajatteli, että kysymyksessä
on vain joku tilapäinen sairaus, eikä
ollut sen tähden enempää levoton.
Oli mitä ihanin vapunpäivä, kaksi
"Pitäähän sitä heti aikanaan tulla viikkoa Ainon työstä pois jäännin
kokemaan, että ei tätä maailmaa tans- jälkeen. Irene ja paljon muita nuoria
sien eletä, eikä vain ruusuilla kä- tyttöjä ja poikia oK menossa vappu-
^ veliä," sanoi Irene, morsiamen paras juhlille. Iloisesti lausellen ja ilakoi-
© tyttöystävä. "Pitää tulla huomaa- den kulkivat nuoret. Kun he saapui-maan,
että sitä on koloja ja kuoppia, vat keuhkotautiparantolan kohdalle,
piikkiä ja okaita, ja että kaikesta pi- niin aivan vaistomaisesti katkesi ila-tää
selvitä — tai sitten sortua." koitseminen.
"Mutta minäpä keksin! — Kuul- "Tekee aina niin masentavan vai-kaahan
tytöt, emmekö tilaa yhteisesti kutuksen, kun tästä ohitse kulkee",
Oinolle seinäkobeliinia käsityöliik- sanoi eräs pojista ja toiset myönsivät
kiessa edelleen. "Tule" ja «uuta
siellä näet?" huutelevat toiset Ire-nelle.
Mutta kiireisesti syöktyy Irene
sairaalan piha-aidan luo.
"Aino, oletko se sinä, Aino?" huutaa
hän kuin kuoleman hädässä.
Aino lähenee hitaasti ja ojentaa laihan
kätensä aidan raosta, sekä kuis*
kaa tuskin kuuluvasti: "Kuten i^et,
Irene." "Oih!" voihkasee Irene,
"Onni, missä on onni, missä ihmisen
ilo? Mitä sanoo Eemeli? Käykö hän
smua katsomassa?"
"Irene, älä kysy sitä! En voi vastata
siihen. Sanon vain, että näihin
saakka olen ammentanut voimaa siitä
lauseesta: *Taipua, vaan ei taittua,*
mutta pian — hyyin pian, kun luonto
herää täyteen kukoistukseensa elämää
uhkuvana, minä taitun — taitun
Ja nukun — "
"Älä, ystävä, menetä toivoasi! Sinähän
voit toipua ja palata luoksemme."
"Nji: sinä, Irene, puhut N-ain minun
kuin olisikin keventänyt ystävänsä mielikseni, sillä sitä et sinä usko.
kuormaa. Muistatko, kun ennen puhuimme
Kerran, eräänä aamuna oli sitten keuhkotaudista? Olimme yhtä mieltä
Ainon paikka tyhjä. Silloin tuli Ire- siitä, että ihminen ken sen uhriksi
nelle hätä. Hän haki mestarin ylös ja joutuu, ei parane milloinkaan."
kysyi häneltä, onko Aino sanonut it- Kuulehan, Aino! Nyt on vappu,
sensä irti työstä. Ei ole sen paremmin meidän juhlamme. Olen menossa ken-sanonut,
on vain ilmoittanut, että tälle. Pistän tästä vappukukan rintaasi
— ja nyt menen. Tulen taas
katsomaan sinua . . . "
Samassa hoitajatar jo kutsuikin
Ainoa sisään. Hän huiskutti voimat-tomasti
kättään ja poistui hitaasti,
niin hitaasti.
sin tässä portin vieressä olevassa
konttorissa. Siellä ehkä tapaat hänet.
Näkemiin, Aino! Minun pitää njrt
mennä työhön."
Seuraavasta aamusta lähtien oli
Aino koko \^oden säännöllisesti työssä.
Irene tapasi hänet joskus ja puheli
hänen kanssaan. Kumpikin'karttoi
kuitenkin visusti koskettelemasta
Ainon kotielämää. Irene ajatteli, että
koska Aino ei tahdo hänelle kertoa,
niin ei hänkään kysele, niin halusta
J^T^VALETTA JA USKOTTIIN -
Jaska oli käymässä kotonaan. Suomessa.
— "Juu, yhtenäkin aamuna me-ttin
kaivokselle töihin ja löysin kulta-möhkäleen,
joka painoi 20 patmaa.*'
Isä- "Jaa, on se vaan kumma maa.
keestä ja käskemme siihen ommella
sanat, "Taipua saa vaan ei taittua."
Sen me annamme muistoksi meiltä
. kukkat3^öiltä. Eikö niin?"
"Kannatetaan!" — huusivat tytöt
yhdessä kuorossa, "Huomen illalla
heti käydään tilaamassa ja katsomassa
malleja, päätettiin lopuksi."
Tanssittiin juuri, kun tuo kaunis,
valkea ja kukitettu tj^tÖryhmä palasi
hääpaikalle.
Riemusaatossa kulkivat morsian ja
sulhanen toisiinsa nojaten ja onnellisina
— niin onnellisina, pieneen hauskaan
kotunsa aamutunneilla. Aino syleili
jokaista morsiustjrttöä jä Irenelle
Mn.±msk«£fc;i^€41Jfss^
unohda minua nyt!" Sitten hän lausui
sydämellisesti kaikille kiitokset.
niin olevan.
Joitakin potilaita käveli sairaalan
pihalla, Irene pysähtyy äkkiä ja tui-
Kun Irene ehti etemmäksi, niin hän
aivan huusi surusta. Nyt sai jännitys
laueta ja kaikki ystävän tähden
tuntemansa suru jä tuska purkautua
valloilleen.
Aino ei nähnyt enään juhannusta,
vaan taittui. Irene näki kerran eräällä
laivamatkalla Eemelin ja ymmärsi
ainakin osaksi Ainon taittumisen
syyn. Pikku Eila on mummonsa
luona ja Irene vie hänelle joskus karamellejä
ja kertoo taittuneesta ystävästään,
tyttösen äidistä.
o taivaaseen
S UURESSA tuvassa keskellä kylää täällä hyvät lukumerkit, mutta Leh-pidetään
lukukinkereitä, Väk
oli saapunut paljon, sillä kuuluttais-saan
oli pitäjän rovasti kehoittanut
kaikkia saapumaan.
Takalistolla asuva torppari, Mic-kael
Isakin poika Lehmunen oli
myöskin noudattanut kutsua, vaikka
ei vuosiin ollutkaan kinkereillä käynyt.
Lehmusella oli rovastin kirjois-musella
itsellään on perin huonot...
Tuleppahan Lehmunen tänne lukemaan,
jos on yhtään opittu sitten
viimeisen.
Lehmunen alkaa tavailla kankeasti
ja rovasti aloittaa tavanmukaisen
torumisen:
— Kuinkahan lienee Lehmusen
taivaaseen pääs)Ti kanssa, koska tuo
sa; huonot lukumerkit, ja jokaineen> lukutaito on niin kehno,
l ^ a l u n X e h l n n r a ö^
. O n kulunut kaksi vuotta, i^si ai-
. . . . _ maa. 1--seurasi Irer.^^
Se on. niinkuin sanotaan, että puuveit- vaiheita ja pistäytyi taman ^ ^
sellä siellä kultaa saa vuolla. Mitenkä • Eemelin luona heiäan KOQU»
S2 valtamerimatka sujui?"
Jaska: "Mitäpäs siinä. Jättilaiksi.
nen rautaläiva siellä ihmisiä k^ietia».
Mutta silloin ukko hirmustui l a ^ -
noi: 'Älä sinä POjan perkules tide valehtelemaan
vanhalle isäUeä. Tuossa
valheesi!"
Ja ukko läimäytti leveäUa ka«»ff*^_
^ poikaa korvalle. '*Vai rautalaiva
veden päällä pysyisi?" '
ARVOITUS
^ J a l a t o n jänis juoksi poikki maan-
^ taskuunsa?
vastaus: Emävalhel
saanl Olipa hän heidän pienen t3rt-tönsä
kumminakin erään poikaystävänsä
kanssa. Vähitellen kuitenkin
kä3mnit harvenivat ja Aino ikäänkuin
- imohtui Irenen mielestä, sillä nuorilla
oh aina omat rientonsa ja huvinsa.
Nyt kahden \iioden kuluttua
eräänä aamuna Irenen mennessä työhön,
seisoi Aino tehtaan portilla. Ja
kuinka kalpeana! Uh, aivan sisältä
riipasi sitä nähdessä.
"Huomenta, Irene! Luulisitko,
.että pääsen työhön jälleen entiseen
reillä tai muuten rovastin kanssa tekemisissä,
oli rovasti häntä toruillut.
Huudettiin sitten esiin torpparit ja
mäkitupalaiset, myöskin Lehmunen
perheineen.
— Onko lapset kaikki mukana?
— Juu.
— Entä vaimo Evastiina?
— Juu.
— Toisilla perheen jäsenillä onkin
mennä. —^Ja Lehn^y^en suoristaa
itseään.
— Kuinkas sitten? — tiuskasee
rovasti.
—-Uskolla, tokasee Lehmunen.
— Rovastin pulleat kasvot punottavat
kiukusta ja vain vaivoin hän
saa hillittyä itsensä ja änk3rtettyä,
että ei hän väkisin tahdo Lehmustakaan
taivaaseen viedä. M. J .
AMPUI ITSEÄNSÄ, SAI MAKS.\A
SAKON:
WATSEKA, Dl. — Täkäläinen
Gilbert Hilton ei ainoastaan saanut
kärsiä luodin haavasta jalassaan,
mutta sai myös maksaa siitä $25.00.
Tuomari John McGannin oikeu- $25.00 sakon.
dessa kerrottiin kuinka Hilton oli
räyhänn3rt revolveri kädessään. Ase
oli lauennut ja luoti mennyt hänen
jalkansa Evitse.
Tuomari julisti Hiltonin käyttään-tymisen
yleisen rauhan häiritsemiseksi
ja määräsi hänen maksamaan
mm
-Vi
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 18, 1936 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1936-07-18 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki360718 |
Description
| Title | 1936-07-18-05 |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| OCR text | 1936 LAUANTAINA HEmÄKUUN 18 PÄIVÄNX Svu S hfljaisuuden. Ajatukset juoksevat VU-liä kapajuoksua mennf*-^-"--*-' menneisyydessä joka hetkis^ kuluttua on pääpiirteissään selvänä taulana edessä. Signen kärsimykset leijailevat harmaina piivmi nuoriiiis-ajan menneellä ulapalla. Frans Koskelon rikollisen kohtalokas polku ^YvhtyitU vieläpä häntä itseäänkin, hs iahdnt . - • }m.i2. - onhan nyt vd^. ^^^^dot sa stnne tulla- Taistelu järjestelmän paheita vastaan sai horjumattoman kannattajan entisistä lyöVirhta.. E. Falck Sen minä tyttö sinulle sanon, että taloa ei ole mulla. Semmoinen mökki kuin varpusen häkki, Se kevät! Se jäänyt on vuosien taa . « . Matt' jokainen kevät ^jälkeenkin vielä elän muistoissa vastaan. Irene koetti lukea Ainon silmistä syyltä tähän kaikkeen, sillä olisi ollut liian epähienoa sitä suoraan kysyä. Aino puolestaan kaihtoi toisen tutki-ÄIN lauloi onnellinen nuori sulha- vaa katsetta ja lausui huonosti tees-nen omissa häissään, hakiessaan kennellyllä huolettomuudella, että nuorta, viehättävää, vaaleaa morsian- täytyyhän auttaa Eemeliä kodin yllä-taan ensimaiseen piirileikkim. Hää- pitämisessä ja että äiti ottaa Eilan vieraat olivat haltioissaan, hurrasivat hoitaakseen, ja nauroivat... "Niinkö? Kyllä minä luulen, että Nyt on morsiamen vuoro alottaa ^^"^ P^^^^- ^ ^ ^ ^ ^'^^ ^"T laulu, mikä vain mieleen pälkähtää - ^^^ri käsiisi. Hän tapaa olla aamui-paikkaan?" kysjd Aino, tullen Iretieä jöttaa potilaita kohti, toisten kul-hoivikbotiella. Se kevät — Se oli paljon — kaikkeni . . . Silloin s(»tit sä minulle vioIoasL —En unhoita koskaan m ä sinua! Saa, kevät BU muistan ainiaan — . ja punaista pientä tupaa. Se oli sen järven rannalla, keskellä kaunihin maan..« Sä, kevät! Taik' olitkin suloinen, mahtias näytit sä muille . . . Kon tietäni silloin viitoitit, niin villainen olin mä suUe. Sä kevät! vanha ystäväni, tulet kerta vuodessa tervehtien. Olet toveri ihmisen tään, joka hetken sai nauttia nuoruudestaan. Sä kevät! Niin kauan kuin muistan sna, isot mieleeni pienin punaisen tuvan, pienine piiia-portteineen ja riippuoksaisine koivuineen. S. KAISLA. -——-—^ooo- . niin vaativat häävieraat — koska sulhanen oli tehtävänsä suorittanut. "Tallukka ön sievä kenkä, ei sen korko loska. Ei se muoria kerätä, ei vaarin päätä nosta.* Näin kajahti heleästi nuoren morsiamen ääni ja nyt sitä vasta riemu alkoii Tämän jälkeen sai jokainen pyörittää mielinmäärin morsianta ja sulhasta. Tällä välin olivat kukkais-tytöt keinotelleet itselleen nuoren parin uuden kodin avaimet ja valmistaneet mitä huUunkurisimraan vuoteen, sillä jokainen oli koettanut keksiä mitä erilaisempia hullutuksia, että vuode olisi ollut mahdollisimman epätasainen, mutta kuitenkin päältä Siljalle näyttävä, ettei siinä olisi havainnut olevan mitään vinossa. Mielihy-vini kuviteltiiin nuoren parin oikaisevan itsensä vuoteelle, tanssittuaan itsensä uuvuksiin. Nainen — mies — sä olet nuori! Elo yksinään on sulle tyhjää. Vaan tosi ystävän jos löydät, hän sua aina ymm^iää . . . Tovereiksi toisillenne yhtykää, te ystävät! Sitokaatte liitot vahvat keskenänne — pysyvät... Ei sen tarvitse \^hvistajaksl papin sanaa vakavaa. Ei tar\itse vihkihymniksi kirkon kellojen kuminaa . . . Jos joskus elon myrskyt m y l ^ , ^ huomaat paikkasi parenunaks*, vaikka ei pappi sanallansa •saanut ikuisuutta Uittosi takoa, Vapaaksi kasvata siis InontosL Ymmärrä toveruutta! Toveruuteen aina luota. Se on sun taivas — herrans! Yapaanuelinen. sairauden tähden ei voi toistaiseksi jatkaa työskentelyään, selitti mestari. Irene ajatteli, että kysymyksessä on vain joku tilapäinen sairaus, eikä ollut sen tähden enempää levoton. Oli mitä ihanin vapunpäivä, kaksi "Pitäähän sitä heti aikanaan tulla viikkoa Ainon työstä pois jäännin kokemaan, että ei tätä maailmaa tans- jälkeen. Irene ja paljon muita nuoria sien eletä, eikä vain ruusuilla kä- tyttöjä ja poikia oK menossa vappu- ^ veliä," sanoi Irene, morsiamen paras juhlille. Iloisesti lausellen ja ilakoi- © tyttöystävä. "Pitää tulla huomaa- den kulkivat nuoret. Kun he saapui-maan, että sitä on koloja ja kuoppia, vat keuhkotautiparantolan kohdalle, piikkiä ja okaita, ja että kaikesta pi- niin aivan vaistomaisesti katkesi ila-tää selvitä — tai sitten sortua." koitseminen. "Mutta minäpä keksin! — Kuul- "Tekee aina niin masentavan vai-kaahan tytöt, emmekö tilaa yhteisesti kutuksen, kun tästä ohitse kulkee", Oinolle seinäkobeliinia käsityöliik- sanoi eräs pojista ja toiset myönsivät kiessa edelleen. "Tule" ja «uuta siellä näet?" huutelevat toiset Ire-nelle. Mutta kiireisesti syöktyy Irene sairaalan piha-aidan luo. "Aino, oletko se sinä, Aino?" huutaa hän kuin kuoleman hädässä. Aino lähenee hitaasti ja ojentaa laihan kätensä aidan raosta, sekä kuis* kaa tuskin kuuluvasti: "Kuten i^et, Irene." "Oih!" voihkasee Irene, "Onni, missä on onni, missä ihmisen ilo? Mitä sanoo Eemeli? Käykö hän smua katsomassa?" "Irene, älä kysy sitä! En voi vastata siihen. Sanon vain, että näihin saakka olen ammentanut voimaa siitä lauseesta: *Taipua, vaan ei taittua,* mutta pian — hyyin pian, kun luonto herää täyteen kukoistukseensa elämää uhkuvana, minä taitun — taitun Ja nukun — " "Älä, ystävä, menetä toivoasi! Sinähän voit toipua ja palata luoksemme." "Nji: sinä, Irene, puhut N-ain minun kuin olisikin keventänyt ystävänsä mielikseni, sillä sitä et sinä usko. kuormaa. Muistatko, kun ennen puhuimme Kerran, eräänä aamuna oli sitten keuhkotaudista? Olimme yhtä mieltä Ainon paikka tyhjä. Silloin tuli Ire- siitä, että ihminen ken sen uhriksi nelle hätä. Hän haki mestarin ylös ja joutuu, ei parane milloinkaan." kysyi häneltä, onko Aino sanonut it- Kuulehan, Aino! Nyt on vappu, sensä irti työstä. Ei ole sen paremmin meidän juhlamme. Olen menossa ken-sanonut, on vain ilmoittanut, että tälle. Pistän tästä vappukukan rintaasi — ja nyt menen. Tulen taas katsomaan sinua . . . " Samassa hoitajatar jo kutsuikin Ainoa sisään. Hän huiskutti voimat-tomasti kättään ja poistui hitaasti, niin hitaasti. sin tässä portin vieressä olevassa konttorissa. Siellä ehkä tapaat hänet. Näkemiin, Aino! Minun pitää njrt mennä työhön." Seuraavasta aamusta lähtien oli Aino koko \^oden säännöllisesti työssä. Irene tapasi hänet joskus ja puheli hänen kanssaan. Kumpikin'karttoi kuitenkin visusti koskettelemasta Ainon kotielämää. Irene ajatteli, että koska Aino ei tahdo hänelle kertoa, niin ei hänkään kysele, niin halusta J^T^VALETTA JA USKOTTIIN - Jaska oli käymässä kotonaan. Suomessa. — "Juu, yhtenäkin aamuna me-ttin kaivokselle töihin ja löysin kulta-möhkäleen, joka painoi 20 patmaa.*' Isä- "Jaa, on se vaan kumma maa. keestä ja käskemme siihen ommella sanat, "Taipua saa vaan ei taittua." Sen me annamme muistoksi meiltä . kukkat3^öiltä. Eikö niin?" "Kannatetaan!" — huusivat tytöt yhdessä kuorossa, "Huomen illalla heti käydään tilaamassa ja katsomassa malleja, päätettiin lopuksi." Tanssittiin juuri, kun tuo kaunis, valkea ja kukitettu tj^tÖryhmä palasi hääpaikalle. Riemusaatossa kulkivat morsian ja sulhanen toisiinsa nojaten ja onnellisina — niin onnellisina, pieneen hauskaan kotunsa aamutunneilla. Aino syleili jokaista morsiustjrttöä jä Irenelle Mn.±msk«£fc;i^€41Jfss^ unohda minua nyt!" Sitten hän lausui sydämellisesti kaikille kiitokset. niin olevan. Joitakin potilaita käveli sairaalan pihalla, Irene pysähtyy äkkiä ja tui- Kun Irene ehti etemmäksi, niin hän aivan huusi surusta. Nyt sai jännitys laueta ja kaikki ystävän tähden tuntemansa suru jä tuska purkautua valloilleen. Aino ei nähnyt enään juhannusta, vaan taittui. Irene näki kerran eräällä laivamatkalla Eemelin ja ymmärsi ainakin osaksi Ainon taittumisen syyn. Pikku Eila on mummonsa luona ja Irene vie hänelle joskus karamellejä ja kertoo taittuneesta ystävästään, tyttösen äidistä. o taivaaseen S UURESSA tuvassa keskellä kylää täällä hyvät lukumerkit, mutta Leh-pidetään lukukinkereitä, Väk oli saapunut paljon, sillä kuuluttais-saan oli pitäjän rovasti kehoittanut kaikkia saapumaan. Takalistolla asuva torppari, Mic-kael Isakin poika Lehmunen oli myöskin noudattanut kutsua, vaikka ei vuosiin ollutkaan kinkereillä käynyt. Lehmusella oli rovastin kirjois-musella itsellään on perin huonot... Tuleppahan Lehmunen tänne lukemaan, jos on yhtään opittu sitten viimeisen. Lehmunen alkaa tavailla kankeasti ja rovasti aloittaa tavanmukaisen torumisen: — Kuinkahan lienee Lehmusen taivaaseen pääs)Ti kanssa, koska tuo sa; huonot lukumerkit, ja jokaineen> lukutaito on niin kehno, l ^ a l u n X e h l n n r a ö^ . O n kulunut kaksi vuotta, i^si ai- . . . . _ maa. 1--seurasi Irer.^^ Se on. niinkuin sanotaan, että puuveit- vaiheita ja pistäytyi taman ^ ^ sellä siellä kultaa saa vuolla. Mitenkä • Eemelin luona heiäan KOQU» S2 valtamerimatka sujui?" Jaska: "Mitäpäs siinä. Jättilaiksi. nen rautaläiva siellä ihmisiä k^ietia». Mutta silloin ukko hirmustui l a ^ - noi: 'Älä sinä POjan perkules tide valehtelemaan vanhalle isäUeä. Tuossa valheesi!" Ja ukko läimäytti leveäUa ka«»ff*^_ ^ poikaa korvalle. '*Vai rautalaiva veden päällä pysyisi?" ' ARVOITUS ^ J a l a t o n jänis juoksi poikki maan- ^ taskuunsa? vastaus: Emävalhel saanl Olipa hän heidän pienen t3rt-tönsä kumminakin erään poikaystävänsä kanssa. Vähitellen kuitenkin kä3mnit harvenivat ja Aino ikäänkuin - imohtui Irenen mielestä, sillä nuorilla oh aina omat rientonsa ja huvinsa. Nyt kahden \iioden kuluttua eräänä aamuna Irenen mennessä työhön, seisoi Aino tehtaan portilla. Ja kuinka kalpeana! Uh, aivan sisältä riipasi sitä nähdessä. "Huomenta, Irene! Luulisitko, .että pääsen työhön jälleen entiseen reillä tai muuten rovastin kanssa tekemisissä, oli rovasti häntä toruillut. Huudettiin sitten esiin torpparit ja mäkitupalaiset, myöskin Lehmunen perheineen. — Onko lapset kaikki mukana? — Juu. — Entä vaimo Evastiina? — Juu. — Toisilla perheen jäsenillä onkin mennä. —^Ja Lehn^y^en suoristaa itseään. — Kuinkas sitten? — tiuskasee rovasti. —-Uskolla, tokasee Lehmunen. — Rovastin pulleat kasvot punottavat kiukusta ja vain vaivoin hän saa hillittyä itsensä ja änk3rtettyä, että ei hän väkisin tahdo Lehmustakaan taivaaseen viedä. M. J . AMPUI ITSEÄNSÄ, SAI MAKS.\A SAKON: WATSEKA, Dl. — Täkäläinen Gilbert Hilton ei ainoastaan saanut kärsiä luodin haavasta jalassaan, mutta sai myös maksaa siitä $25.00. Tuomari John McGannin oikeu- $25.00 sakon. dessa kerrottiin kuinka Hilton oli räyhänn3rt revolveri kädessään. Ase oli lauennut ja luoti mennyt hänen jalkansa Evitse. Tuomari julisti Hiltonin käyttään-tymisen yleisen rauhan häiritsemiseksi ja määräsi hänen maksamaan mm -Vi |
Tags
Comments
Post a Comment for 1936-07-18-05
