Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 4, 1936

              Sivu 4 LAUANTAINA HUHTIKUUN 4 PÄIVÄNÄ
— - Kerro nopeasti kaikki mitä tie^
dät, kuiskasin Henry.
—: Arttur vietiin hullujenhuonee­seen
ja — -— — yhteen hengf^nvetoon
Ellen kertoi kaikki mitä oli tapahtu­nut.
— Millä tavalla sinä tulit tänne
Henry?
— T s s . . . siitä ei sanaakaan, meil­lä
on kiire. Mene nopeasti lakkoko-miteaan
ja kerro siellä missä on mus-tapaitain
päämaja.
— Kyllä, änkytti Ellen, joka vielä­kin
ihmetteli Henryn saapumista. Jos
minä pääsen täältä elävänä, olen ko­miteassa
tunnin kuluttua, mutta
Henry.
— Henry!
—^ Ei sanaakaan enää! Yhdessä he
nousivat portaita ylös ja Henry laski
siskonsa eräästä sivuovesta ulos men­nen
itse takaisin saliin.
Salissa oli kaikki hiljaa kun hän
saapui.
Olkaa hyvä ja tehkää selostus Mr.
A. K. — sanoi eversti kääntyen Hen-
"ryyn.
Henry ei ehtinyt sanoa kuin muu­taman
sanan, kun ovelta kuului kol­me
lyhyttä koputusta.
—^ Sisään, huusi eversti.
Ryhdikäs sotilashenkilö astui sa­liin
ja teki sotilastervehdyksen.
— Mr. \Vells, huudahti Thomas, te­kin
saavuitte. Täällä on myöskin Mr.
A. K. Kuten näette on meillä yhteys
4toko piirin johdon kanssa.
— Missä on A. K.?
— Tässä minä olen — lausui Hen­ry
rauhallisesti. ^
Wells katsahti häneen, siristäen
silmiään, paremmin nähdäkseen.
Kaikki Vaikenivat.
— Hän ei ole A. K., hän ei ole
Kraft. Hän on urkkija.
—- Kuolema vakoojalle! huusi
joukko.
— HJlnellä o,n kaikki A. K : n pape­rit
— sanoi Daves.
— Vanki on karannut! huusi Jack
juosten saliin.
— Sitä nopeammin täytyi urkki­jan
kuolla. Thomas kohotti ratsu-piiskansa
iskeäkseen Henryä. Tämä
perääntyi, veti taskustaan brownin-
5in, jonka tähtäsi VVellsiä kohden.
Silmänräpäyksessä iski Jack Henryä
käteen. Browninki putosi lattialle ja
kaikki hyökkäsivät Henryn kimp­puun.
Hänet sidottiin ja heitettiin
etääseen nurkkaan.
— Hirtetään hänet! huusivat jot­kut.
— Ei, me valmistamme hänelle pa­remman
kuoleman, sanoi Thomas.
Sidotaan hänej: helvetinkoneen kans­sa
yhteen ja kolmen tunnin perästä
;tapahtuu räjähdys. Kolme tuntia on
'hänellä aikaa ajatella kuolemaansa
ja tehdä katumusta.
Joukko päästi ilkkuvan naurun.
— Oikein Thomas, te olette nero­kas.
Juuri tällainen kuolema sopii
liänelle.
— Njrt toimeen — huusi eversti.
Nouskaa ratsujen mikään ja ajakaa
kylään, työläisten niskaan ennenkum
ne kerkiävät toimiin! Joukko lähti.
Henryoli lujasti sidottu helvetin­koneeseen.
Kello oli 20 minuuttia
yli..-3.. - •
Kello 6 helvetinkone räjähtää ja
hän saisi loppunsa. /
• ' Huoneessa vallitsi haudan hiljai­suus.
Apua oli turha toivoa mistään.
Aika kului, minuuttiviisari kiilki
hirvittävän nopeasti.
S. Lakkokomifea
Lakkokomitean puheenjohtajana
toimi Joe.
— Onko ketään mennyt töihin?
— Ei ainoatakaan työläistä — oli
yhteinen vastaus. __;
—• Me olemme esittäneet vaati­muksemme.
Palkkojen alentamista
vastustimme jyrkästi. Mitä tulee
lakkautettuihin työpaikkoihin, ehdo­timme
me valittavaksi komitean kä­sittelemään
kysymystä. Siinä tapauk­sessa
jos työpaikat ovat välttämättÖ-mästi
suljettava, täytyy niissä olleet
työläiset siirtää toisiin työpaikkoihin
tahi maksaa heille palkka siihen saak­ka,
kunnes saavat toisen työpaikan.
Kaikki hyväksyivät ehdotuksen.
— JViutta jatkoi Joe, kapitalistit
voivat hyljätä nämä vaatimukset.
Noksu lähettää tänne sotaväkeä ja
mustapaidat on mobilisoitu liikkeel­le.
— Kirotut koirat! huusivat lakko­laiset.
— Meidän on heti mentävä teh­taalle.
Ovatko vahdit konttorin luo-
•.iia?.'-^
— Ovat.
— Bill — ota mukaasi 5'toveria ja
valtaa konttori, etteivät herrat tee
meidän tiliimme tuhoja siellä.
— Kyllä Joe, mutta sinne on vai­kea'tunkeutua,
siellä on vahva po-liisijoiikko
vahdis^. Mutta ehkä sel­viämme
kun käytämme viekkauttar.
-Meidän toverimme poistuvat kont­torin
luota, niin että kaikki sen näke­vät.
Siiloin herrat luulevat, että
olemme paenneet. Sitten me voimme
toimia.
— Oikein, niiii tehdään Bm.
— Hyvä. Nyt työhön käsiksi Bill!
Bill ja kaksi komitean jäsentä läh­tivät.
— Järjestetäänkö taisteluryhmät?
Onko kaikki valmiina?
— Kaikki on valmiina.
— Minä olen joka hetki odottanut
tänne New Yorkin komitean jäsentä
Henryä.
Joe katsoi kelloansa.
— Ei suinkaan hänelle vaan ole
käynyt hullusti?
— Jonkun täytyy lähteä häntä et­simään.
Suomentanut J. Kannel
Kello on nyt 3Q mmuuttia yli yijsi^
Jos ne kirotut mustapaidat ovat saa­neet
hänet käsiinsä, niin se on hänea
loppunsa.
Äkkiä avautui ovi ja EUen syöksyi
sisään. Hän oli niin hengästyksis-sään,
että-läähätti. Lakkolaiset ke>
rääntyivät Mnen ympärilleen.
Kuka hän on? — kysyi Joe.
•— Hän on minun lähettini.
— Tuliko Smith hulluksi?
— E i , mutta hänet vietiin väkisin
hullujenhuoneeseen.
—r Tietysti Guffreyn toimesta.
Murhaajat.
Muttamissä viipyy Henry?
— HJUI on mustapaitojen talossa.
—. Missä se talo on? Tiedätteko
te tien sinne?
— Tiedän, mutta täytyy lähteä no­peasti
ja vapauttaa hänet, jos se ei
ole jo myöhäistä.
— John, nopein automobiili tallis­ta,
minä Iz^iden tämän naisen kans­sa
sinne.
— Lähtekää, me vapautamme Art­tur
Smiithin hullujenhuoneesta.
— Meimään hullujenhuoneelle ja
pelastetaan Smith! huusivat kaikki
[Jatkuu]
sasa
(Kilpakirjoitus)
ETSÄN laidassa, lähellä ratapen­kerettä
kiilui pieni nuotio. Nuo­tion
ääressä istua ky3rrötti mies, na­kerrellen
kuiyaa leipäpalaa ja hörp­pien
kuumaa vettä, jota hän oli kuu­mentanut
vanhassa peltitölkissä.
Nähtävästi oli mies vielä nuori,
vaikkakin nokinen parransänki, kal­peat,
uurteiset kasvot, sekä väsyneet
ja toivottomat silmät saattoivat hä­net
näyttämään vanhalta, kohti hau­taa
kulkevalta vanhukselta.
Kylmä vihmasade, joka peitti tie­noon,
tunki hänen repaleisen vaate­tuksensa
läpi, saaden hänet vilusta
vapisemaan.
Kulkijatoverinsa tunsivat hänet
John Holmin nimellä. Ihmiset joilta
hän kerjäsi heidän ovillaan, nimitti­vät
häntä vain "hoopoksi".
Olisi niiden luullut smkoavan met­sään,
joka vilahteli ja hyppi radan
varressa.
Jonkun ajan kuluttua huomasi
John kauhukseen, että putket liikkui­vat
ja se väli missä hän oli pieneni
hiljalleen — mutta ei ollut tilaisuutta
paikan muuttamiseen. '
Hän laskeutui alas, nim matalaksi
kuin suinkin voi. Pöly tunkeutui
kurkkuun ja sieraimiin, tehden hehki-tyksen
tukalaksi. Korvissa pauhasi
helvetillinen kolina. Vihdoin vaipui
hän painajaisunen kaltaiseen horrok­seen.
Herätessään huomasi hän, että ju­na
seisoi sivuraiteilla. Hän hyppäsi
alas vaunusta ven);ttelemään kan-gaistuneita
jäseniään. Kymmeniä
muita kulkureita käveli edestakaisin
junan vierellä. Kyseltiin ja neuvot-
Yht'äkkiä leikkasi pimeätä ja kos­teata
ilmaa junan vihellys. John ha­vahtui
mietteistään ja heitti ainoan
omaisuutensa, myttynsä selkäänsä,
lähtien kiireesti juoksemaan kohti
rautatietä.
Pian eroitti hän junan liukuvat,
epäselvät ääriviivat. Tummia hah^
moja liikkui vaunujen sivuilla jä ka­toilla.
John tarttui vaunun kyljessä
oleviin rautoihin. Voimakas ilmavir­ta
paiskasi hänet samassa hetkessä
vaunua vasten, missä hän killui het­ken
kuin kärpänen liimapaperissa^
Vain pieni horjahdus ja kaikki olisi
lopussa.
Mutta hän onnistui kuitenkin.
Tarkastettuaan vaunua huomasi
John, että se oli lastattu likaviemäcl-putkilla.
Hän valitsi olihpaikakseen
kapean solan putkien välissä.
Juna paransi vauhtia. Veturi puh­kui
ja ähisi. Vaunut seurasivat vetu­ria
heilahdellen ja pyörien sdm kop-linkien
kilistessä tasaisessa tahdissa.
tiin toisille junassa olevia parhaita
kyydinottopaikkoja.
Vihdoin suhahti ohi pikajuna vm-hasti
ja joustavasti kuin lintu.
Kirkkaasta valojuovasta eroittau-tui
peitetyitä makuuvaunun ikkunoi­ta,
kiiltäviä mahonkipintoja, valkoi­siin
puetulta tarjoilijoita ja päällys­tettyjä
istuimia. —- Joitakm hienosti
puetulta herrasmiehiä, sikaarit ham­paissa,
sekä maalattuja, nukkeja lo­jui
tämän loiston ja ylellisyyden kes­kellä.
John hymähti katkerasti: — Mikä
vastakohta! Samalla hän lähti etsi­mään
parempaa makuupaikkaa.
Junan etupäässä löytyi avonainen
hiekkavaunu, josta kuului ääi^ekästä
kuorsausta. Kivuttuaan vaunuun löy-si
John vanhojen sanomalehtien pääl­tä
ryysyläjän, joka osoittautui olevan
harmaahapsinen vanhus. Kasvot oli­vat
peitetty Okaisella räsyllä. Vie­ressä
oU mytty vanhoja Ukaisia vaa-teriekaleita.
-r-Siinä ovat vanhuksen vuosikym-
"inenien raadannan tulokset, ajatteli
John, asettuessaan hänkin pitkälleen
vaunun pohjalle.
Juna lähti kolisten liikkeelle, mut­ta
sen kolina ja kitinä ei voinut estää
kuulumasta vanhuksen vihlovaa hen­gitystä.
Tuontubstakin uudistuva ko­rina
niuistutti kuoleman kanssa
kamppailevaa eläintä. Tämä tar­koitti
unen Johnin silmistä.
VUahduksin kulki hänen silmiena
ohi koko hänen mennyt elämänsä. Se
oli iloton ja harmaa kuin sateinen aa­mu.
"Vähäiset _jonnen pilkahdukset,
mitä oli hänen elämänsä taipaleella
sattunut, saattoivat hänet tajuamaan
mitä ihmiselämä saattaisi olla ja mitä
hän on menettänyt. Nämä ajatukset
saattoivat hänet tuntemaan tuskaa
Eteenpäm kiiti juna — väsymättä,
ajatellessaan vanhuksen kohtaloa...
Aamu oli valjennut, luvaten kau­nista
ja aurinkoista päivää.
Kulkurit olivat kiivenneet vaunu­jen
katoille paistattamaan aurinkoa.
— Siinä lojuivat he myttyihinsä no­jaillen,
avojaloin, paitojen kaulukset
auki. Useat pureskelivat taskuistaan
löyTämiään leivän paloja tai poltteli­vat
sätkiä.
John tarkästeinätä yhteiskumian
-hylkjrtavaraa—^ työttömiä miehiä.
Miehiä parhaassa iässä, nuoria poi­kia,
joiden^ paikka olisi ollut kodin
turvissa, koulun penkillä. Kaikki
näyttivät alakuloisilta, jonkunlaisöi
tylsyyden leiman leimaamilta. H»*
dän ajatuksensa ei jaksanut kohota
kauniisiin ihanteisiin, se häilyi ru"^
ja levon ympärillä, joita heidän eli­mistönsä
kaipasi . . .
Aurinko oli painunut mailleen.
Juna vihelsi — Oltiin saapum^
erääse^ isoon kaupunkiin. Se ^ '
jensi vauhtiaan ja kulkurit alkoivat
hyppiä pois junasta junan ollessa vi^
lä liikkeessä, koska he pelkäsivät joö*
tuvansa virkavallan, kanssa tekemi-sim
"kyydin varastamisesta".
Muutamat kulkureista näki
erään varjon kaltaisen olennon^
toavan vaunujen välikköonr