Vapaus, December 19, 1922

              282-284 BAY ST. \ Phone 911. PORT ARTHUR, ONT.
lialkille liiketuttevillemme ja pyydämme
jatkuvaa kannatustanne tulevalle vuodelle
joulutervehdys ja hauskaa uutta
vuotta toivotan vanhoilla sekä
uusille liiketuttavilleni
RÄÄTÄLI
281 Bay St. Port Arthur.
Paras paikka alallaan.
Viime vuotinen kokemuksemme
osoittaa meille, että me' voimme
tyydj^tää suomalaista ostajapiiriä.
Toivomme heille myöskin
SATU
286 Bay St Fort Arthur, Ont
Kirj. Kössi Kullervo.
Oli kerran kaupunki....
Niin, sen ei olisi tarvinnut olla
mikään ikävä eikä kolkko kaupunki.
Ihmiset olisivat voineet elää siinä-onnellisina
ja tyytyväisinä. Mutta
yhtä kaikki olivat he aina kovin su­rullisia,
kulkivat, allapäin ja katse
kolkkona kuin kuolemaan tuomittu­jen.
Kaupungin laidassa oli näet suuri,
vanha puisto, jossa oli suuria puita,
jotka kukkivat aina. Näistä kukis­ta
levisi myrkyllistä pölyä, jota tuu­li
levitti ympäri kaupunkia. Ja kun
ihmiset hengittivät tätä pölyä, sai­rastuivat
he heti ankarasti, ja vain
harvoin tapahtui, että he siitä enään
toipuivat. Sentähden olikin kaupun­gin
asukkaiden elämä niin surullis­ta.
Tässäkin kaupungissa oli, niinkuin
tavallista, sangen viisaita ja oppinei­ta
miehiä. He olivat kuluttanee^ ko­ko
ikänsä keksiessään keinoja tuota
myrkkyä vastaan. Ja vihdoin olivat
he keksineet lääkkeen, jonka avulla
voitiin sairaita parantaa. Ja vaikka
tämä onnistuikin sangen harvoin,
niin sittenkin koko kaupunki kun­nioitti
ja piti suuressa arvossa näitä
miehiä, ja jokainen auttoi heitä kai-
'ken kykynsä mukaan sairaiden hoi­dossa
ja lääkkeiden valmistuksessa.
•Sitten kerran tuli kaupunkiin
muun väen mukana muuan kerjä­läispoika.
Kun hän kuuli kerrotta-vn
puistosta, viisaista miehistä ja
heidän puuhistaan, niin puhkesi
hän ihmetellen puhumaan:
«Mutta, herran nimessä mitä hyö­dyttää
teitä kuluttaa 'aikaanne ja
varojanne lääkkeisiin ja sairashoi-toon?
Olisihaii' paljon helpompaa ja
yksinkertaisempaa mennä ja hakata
nuo puut pois. Silloin ette enään
tarvitsisi lääkkeitä ja lääkitsijöitä,
sillä silloinhan ei tuo pöly enään
ketään myrkyttäisi.»
Kaupungin asukkaat tuumivat, et­t
ä s^e oli oikea ajatus. Ja he meni­vät'viisaiden
miesten luo tahtoen
näitä lähtemään mukaansa 'kaata­maan
puiston puita.
Mutta viisaat miehet säikähtivät
tätä ajatusta ja puhuivat pelästy­neenä:
«Herra meitä varjelkoon mene­mästä
puistoon, jossa ilma on sake­ana
myrkyllisestä pölystä ja jossa
kuolema joka .askeleella • odottaa.
Olisi selvää hulluutta mennä sinne.»
Sitten viisaat miehet muuttuivat
ylväiksi kuin jumalat ja puhuivat
profeetan äänellä;
«Me olemme tutkineet myöskin
tätä asiaa. Ja se on niin, että sa­moin
kuin nuo puut ovat kerran
syntyneet ja kasvaneet, samoin ne
kerran itsestään kuivuvat ja kuole­vat
pois ja lakkaavat myrkyttämäs­tä
ihmisiä. Mutta olisi mielettö­myyttä
ihmisten ' mennä niitä hak­kaamaan
pois, sillä sellainen yritys
ei kuitenkaan onnistuisi ja toisi se
vain onnettomuutta ja ihmishukkaa.>
Sitten kävivät heidän kasvonsa
karmivan ivallisiksi ja he pilkkasi­vat:
«Ja te, järkevät ihmiset, kallis­tatte
vielä korvanne jonkun älyttö­män
kerjäläisnulikan järjettömille
[(lörpötyksille! Ettekö häpeä?»
Ja vaikka kaikki kaupungin a-suk-kaat
olivatkin äsken olleet valmiit
menemään puistoon, niin ei nyt
monellakaan ollut tähän puheeseen
mitään sanottavaa. Sillä olihan
niin tyhmää ajatella toisin kuin mi­tä
viisaat miehet ajattelivat, ja oli­han
suorastaan hävettävän typerää
ajatella niin kuin joku kerjäläisnu-likka
ajatteli.
Mutta kaupungissa oli myös toisia,
jotka eivät välittäneet viisaiden
miesten puheistaj vaan menivät kuin
menivätkin kaatamaan puiston pui­ta.
Mutta heitä oH niin vähän ja
heidän aseensa olivat niin tylsät,
etteivät he voineet paljoakaan toi­mittaa
noiden suurten, kovien pui­den
kanssa. Ja puista sakeana sa­tava
pöly kaatoi miehen toisensa
perästä. Vihdoin alkoi miehiä kuol.
la niin paljon, että loputkin kauhis­tuneena
pakenivat pois. Ainoakaan
puista ei kaatunut tai edes suuresti
vahingoittunutkaan. Mutta suurin
osa miehistä jäi kuolleena puistoon.
•Kun kaupungin viisaat miehet
kuulivat kerrottavan tästä, löivät
he rintoihinsa ja sanoivat:
«Emmekö me sitä jo sanoneet, et­tä
näin piti käydä? Miksei meidän
neuvojamme kuultu?>
Ja kaupungin asukkaat puhuivat
toisillensa:
«Niin, siinä se nyt nähdään, että
viisaat ovat sittenkin viisaita ja
heidän puheensa pitää paikkansa.»
Senjälkeen ei kukaan kaupungin
asukkaista viitsinyt edes ajatella­kaan
puiden kaatamista. Ja jos
kaupunkiin tuli joku vieras, joka
ihmetteli sitä, miksi ei noita kirottu­ja
puita oltu kaadettu, niin kertoi-vat
he heti tuon surullisen tarinan
varoittavana esimerkkinä.
Mutta kerran tuli kaupunkiin töi­tä
etsivä nuorukainen, joka ei tyy­tynyt
tuohon selitykseen, vaan huo­mautti:
^
«Se ei ollenkaan todista sitä, et­teikö
noita puita voitaisi 'kaataa.
Nuokin miehet olisivat voineet sii­nä
onnistua, jos heillä olisi ollut
enemmän voimia j a terävämpiä asei­ta.
Niitä ei heillä ollut. Matta te­roittakaa
te aseenne terävämmiksi
ja käykää työhön suuremmalla voi­malla.
Silloin varmaan onnistutte.»
«Mutta», valittivat kaupunkilai­set,
«tuollainen yritys maksaisi joka
tapauksessa niin paljon uhreja —>
«Uhrejako?» keskeytti heidät nuo.
rukainen. «Niin, niitä se vaatii.
Mutta kumpi on parempi: uhratako
tänään muutamia ihmishenkiä ja
vapautua kirotuista puista,, vaiko
päivästä päivään, vuodesta vuoteen
uhrata yhä uusia ja 'uusia ihmiselä­miä
ja iäti kantaa kirousta.»
Silloin kaupungin asukkaat myön­sivät
että se oli oikein puhuttu. Jäl­leen
he päättivät mennä kaatamaan
puut pois. Mutta kun he sitten me­nivät
puhumaan asiasta kaupungin
viisaille, tulivat nämä murheellisik­si
ja valittivat:
«Voi teitä, te sokeat ihmiset.^ Jo­kaisen
tuulen mukana te kuljette ja
jokaisen mäankulkijarij,, laiskan ve-telyksen
ja kunnottoman kelmin
neuvoja te seuraatte. Emmekö me
sitten ole teille sanoneet, ettei pui­ta
voida kaataa? Ja ettekö muista,
kuinka kävi niiden, jotka sitä ker­ran
yrittivät? Ei, me emme lähde
puistoon. Ja me toivomme teillä
..olevan niin paljon tervettä järkeä,
ettette toki tekään mene mielettö­myydelle
henkeänne uhraamaan.
Eläkäämme edelleen rauhassa ja
työskennelkäämme vaan sairaiden
parantamiseksi, sillä mitään muuta
emme voi tehdä.» ' •
«Se on järjen ääni, ja meillä on
kyllin kamaloita kokemuksia siitä,
että se on totta,» sanoivat nyt mo­net.
Ja he päättivät olla järkeviä
ja heitt^ pois 4yhmät tuumat. Ei­vätkä
he enään kärsineet kuunnella
tuota nuorukaista, vaan sulkivat
häneltä ovensa ja karkoittivat luo­taan
pois.
Mutta taas oli toisia, jotka eivät
viisaiden neuvoista välittäneet. He
teroittivat a.seensa ja menivät puis­toon.
Siellä syntyi hurja kamppai­lu.
Vimmatusti suhisivat .sahat,
karskisti löivät kirveet. Miehet te­kivät
työtä voimainsa takaa. Mutta
paljon vaati aikaan näiden suurten
puiden kaataminen. Jä sakea pöly
tunkihc miesten hengityselimiin, tu-kehutti,
myrkytti ja tappoi. Vaan
eivät miehetkään hellittäneet. ,Ja
vihdoin alkoivat eräät puut katketa.
Mutta miehillä oH liian paljon työ­tä,
jotta he olisivat voineet kiinnit­tää
huomiotaan näiden kaatumiseen.
Ne kaatuivat juuri sille suunnalle,
jossa miehet työskentelivät. Kaata­jat
sortuivat niiden jättiläispainon
alle. Suurin osa pui-sta jäi kaata­matta.
Tätä kamalaa tapausta koko kau­punki
kauhistui. Viisaat valittivat:
«Mikseivät .ihmiset opi järkevik­si?
» , ^
«.Me olemme jo oppineet», vakuut­tivat
kaupungin asukkaat.
Vielä vähemmin kuin ennen tah­toi
senjälkeen kukaan tietää mitään
puiden , kaatamisesta.
Sitten kului paljon aikaa. Ajan
kuluessa kävivät puut yhä myrkylli-semmiksi.
Yhä useammin kukaan
parantui. Elämä alkoi muuttua
epätoivoiseksi. Ihmiset alkoivat ta­juta,
että pitemmälle ei näin voinut
jatkua, •
Silloin tuli kaupunkiin mies, jo­hon
kääntyi kaikkien huomio. Hän
oli kaikkia muita pitempi ja voi­makkaampi.
Hänen silmänsä säih­kyivät
kuin taivaan salamatjr-mutta
hänen koko olemuksestaan paistoi
auringon säteilevä hellyys.
Hän kehoitti kaupungin asukkai
II
ta kaatamaan pois kirotut puut
Hänen puheensa oli voimakas kuin
ukkosen jyrinä ja hänen sanansa
olivat niin vakuuttavia, niin rohkai
sevia, että hän sai jokaisen innostu
maan. Kaupungin asukkaat saivat
uut.ta uskoa elämään ja omiin voi
miinsa. Vieläkin kerran he päätti­vät
kaataa ^uut. Ja vieläkin ker­ran
he hakivt aseensa ja teroittivat
ne.
Kukaan ei nyt enuän kutsunut
viisaita miehiä mukaan. Ja vaikk.i
he tulivatkin esiin valituksineen ja
varoituksineen, niin kukaan ei tah
tonut heitä kuulla. Vaan kun ae
vetivät esiin. sen seikan, että kau­punki
kerran pääsee ilman vaivaa
puista, kun ne itsestään kuivuvat,
niin vastasi tuo mies heille:
«Silloin, kun tämä tapahtuisi, ei
ehken tässä kaupungissa olisi mui­ta
kuin lahoavia raunioita. Sillä
paljoa sitä ennen myrkyttää tuo pö­ly
viimeisenkin ihmisen tästä kau­pungista.
Sentähden ei ole muuta
pelastumisen mahdollisuutta kuin
hakata nuo puut pois.»
«Oikein!» h u u s i vat kaujpungin
asukkaat. «Se on oikein.»
Viisaat miehet vääntelivät epätoi-
, voisena käsiään. Mutta kaupungin
asukkaat kävivät puistoon. Jälleen
alkoivat siellä sahat suhista ja kir­veet
karskua, Roimasti ne puiden
runkoja söivät.
Kuin tuhoaan aavistaen pudotti­vat
puut alas sakean pölysateen,
Mjitta muutamien miesten kuolema
ei nyt merkinnyt mitään. Kaatajia­han
oli niin paljon. Koko kaupun­kihan
oli liikkeellä.
Jo alkoivatkin puut kaatua. Vaan
silloin syöksyivät viisaat miehet pui­den
luo ja tarrautuivat niihin kaikin
voimin.
Niin, hehän olivat sangen viisaita
ja oppineita ja he ymmärsivät, että
ei käynyt laatuun kaata puita, ja
että" jos 'puut jvoitaisikin kaataa,
kaikki elämä' samalla sortuisi. Tay.
tyihän toki heidän, viisaiden, 'tämä
kamala onnettomuus e-stää. Sen­tähden
he tahtoivatkin tukea puita
ja pitää ne pysty.ssä.
Mutta sitä he eivät voineet. Kaa­tuvien
puiden jättiläispaino voitti
heidät, ja niiden alla heidän murs­kaantuneet
ruumiinsa viimeisen le­posijansa
Ipysivät. Mutta kaatajis­ta
ei ainoallekaan käynyt näin.
Eikä muitakaan onnettomuuksia
tapahtunut. Suurin osa kaatajista
saattoi palata puistosta terveenä ta­kaisin.
Mutta tuuli puhalsi pois viimei-
.sen puista lähteneen myrkyn, ja
kaupungin a.sukkaat .saattoivat va­paasti'ja
pelkäämättä hengittää rai­tista
ilmaa.
Sillä Icirouktetta oli nyt pääaty.
Amerikalaiset siirtolai­set
Karjalassa
Toveri J. Anttila, Astoriasta, Öre.
kirjottaa Petroskoista marraskuun
1 p:nä Amerika.sta siirtyneiden ka­lastajien
ja rakennustyöläisten hom-mi.
sta m.m. seuraavaa:
«Kaloja on jo .saatu jonkunverran
Knäsö.s.sä. Ensimäinen vaununlasti
on juuri tulos.sa Petroskoihin Tuo­tanto-
osastolle. Talviasunnot ovat
valmiit. Kannutaslaitos on myö.skin
valmis. Ainoastaan merenpuoleista
päätä emme ole u.skaltaneet tehdä
valmiiksi ennenkuin katsomme ke-vää-
seen, miten jäät talven aikana
.siinä toimivat. Myös on jo valmis­tettu
iso vaja, kaksikerroksinen
kellarirakennus, alimmassa voi .säi­lyttää
perunat, ym, ja ylimmäs-sä
jauhoja jne. Sitte on vielä leipomo
valmi.s ja kak.si asuinrakennusta,
jotka «finistetään» keväällä.»
Tov, Anttila samalla mainitsee
olevansa juuri matkalla Pietariin,
vastaanottamaan Amerikasta lähe-1
tettyjä kannutuskoineita. Hän myös
mainitsee toveri Mattilan käyneen
tarkastusmatkalla Muurmannin ran­nikolla.
Sinne aikoo kalastuLsosuus-kunta
järjestää haaralaitoksen ka­lojen
kannuttamlsta varten.
1
JA
KÄTEISLIHAKAUPPA
319 Bay St. Port Arthur, Ont.
Suomalainen niokatavaraikauppa
INTERNATIONAL GROCERY.
Ehdottomasti halpahintaisin ruokata
varakauppa Port Arthurissa. Suosittelee ta
varoita."^
KysyMvi hintoja.
Phone 305. 292 Bay S