Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 27, 1940

              Sivu 2 L \ U . \ N T A I N A , T A M M I K U U N 27 PÄIVÄNÄ 1940
(Canadan suomalaisten vii k kotehti)
Reglstereä at the Post Office Dept,
Ottavi-a, as second class matter.
Tilaushinnat:
1 vk. $2.00
6 kk. IJO
3 kk. .60 '
Yhdysvaltoihin:
1 vk. $2.50
€ ?cki ••.•••.•••••'•••••••» ^1.40
Suomeen ja muualle ulkomaille:
1 vk. 53.00
6 kk. ....................... 1.65
Irt<Hnunerbt 5 senttiä
Xiekki flnussc]^ jc&alsen/«Pilkon lau­antaina
12-sivuisena. sisältäen parasta
icaxmokirJalUsta luettavaa kaikilta aloil­ta.
Asiamiehille myönnetään 20 prosen­tin
palkkio.
Pyytäkää asiainiesvällneitä jo tä­nään.
Kustantaja: Vapaus Publishing Co.
Md.
Toimittaja A. Päivi».
Toimitusneuvosto: j . Jarvls, Rauha
um, Hilja Aho. E. Suksi, Ester
Kaustinen, Aili Malm/Margit Laakso,
Yrjö Saivo ja Jalmar Saari.
Liekkiin aijotut kirjoitukset osoi­tettava:
LIEKKI
toifliituksen iHibiiasta
•KuataDnusluKkeemme kuvajäljfnnos.
Maailman kutduja kirjailijoita: Rabindranatk Tagore, Anatole
France, Sinclair Lewis. _ • \..". , ^ . , , . . . -; ' • - ,
Tähän kulmaan ei nyt kuulu pal­jon
mitään. Kirjoituksia on tullut ja
lutattu, kuvia on jokunen tullut ja
uusia luvattu, ainakin keväikirkkäu-den
tultua komeita maisemakuvia.
Tämä kaikki on hyvää. Niin, jä
Kapteenin pojat on setlattu. Tosin
tässä ilmeni, että jotkut hähtdisivat
kuvasarjan vaihtaa johonkin toiseen.
Sitäkin on ajateltu, mutta ei ole help­po
tehdä niiden suhteen kaikin päin
hyvää valintaa; yhdessä on yksi vika,
toisessa toinen. Poikien kujeet kyllä
ovat joskus "joutavia", kerrassaan
tolkuttomia, mutta eiköhän niillä
kasvatuksellisessa mielessä juuri siksi
ole vastavaikutuksensa.
Ja maailman meno — se on sitä,
mitä on. Kukin katselee tapausten
kulkua omasta näkövinkkelistään,
kiittäen tätä, tuomiten tuota, riip-
• puen sHiä, miten sattutt tietämään
• todellisen asiain menon, synnyt :syitä
mvSten. — .4P.
: kyllästyin loppumattomaan opiske­luun,
matkustin Washingtoniin ja
etsiii käsiini erään impressarion, Jon­ka
sain taivutetuksi kuunteJeniaan
ääntäni. Yritykseni ei ollut tyrha,
sillä hänen toimestaan pääsin.yrittä­mään
.\idassa — yhdessä Giovanni
Älartinellin karissa, -\rvostelu pi ollut
kovinkaan liuöno, mutta ylistykset"
kallistuivat kuitenkin suurimmaksi
osaksi Martineliin puolelle. Meitä
kutsuUiin leijonaksi ja hiireka
Vanh^riipani olivat suur«^st^'Ooppe-rasuunnitelmiani
vastaau^ '-A^iimein
olin; pakoitettu omalla. vastuullani
matls\istaA'naan Nevv A^^orfciinJ sitiä ha-
- _ _ . pam
Nyt, kun joulukiireet on ohi, suk-katyötkin
lopussa ja uutta kangasta
ei ole vielä kuteilla, on vähän hen-gähdysaikaa
ja päätin siis muistaa
Liekkiä.
Moni i 7-vuotias, luettuaan otsikon
ja katsottuaan allekirjoituksen, var­maan
ajattelee: höpsis, mitä isoäiti
tietää rakkaudesta, liekö tuo koskaan
nuori ollutkaan. Mutta kyllä vaan on
ollut sekin aika, jolloin isoäidin sydän
on ollut yhtä nuori ja läpättänyt yhtä
kiihkeästi kuin teidän konsanaan ra­kastetun
riähdessään. Eikä ole vie­läkään
niin vanha, ettei toisinaan ota
käsiirtsä- ihaux pelkkää rakkaiisromiäa-nia
ja istu ja lue j a muistele samalla
menneitä. Hymähtääköhän nyt van­ha
ja vaka vainielinen: onpas sekin
ajankulua isoäidin iässä olevalle!
ISIutta x)npas vaan, ja. hauskaa onkin,
etenkin tänä aikana, kun saiiöniaieh-distä
saa vaan lukea sotaa ja hävitys­tä
ja siihen vielä yhtj^ luontokin tu-höineen.
Vanhan ihmisen pitää aina
koettaa pitää henkinen elämänsä ja
ajatusmaailnlansa nuorena, se estää
ruumiinkin ennenaikaista rappeutu- .
mistä. , Jos aina vaan ajattelee van­huuttaan
ja mököttää vakavana, hiin
eihän sitä enää kelpaa mihinkään.
Mutta tällä keVtaa tuo rakkaus juos.
lahti mieleeni siitä, kun tänne mei­dän
kylään saapuvilta ihmisiltä vähä
väliä kuulee, että heille on uskotettu
tämän olevan: erityisen vapaarakkau-
.den tyyssijan. Aivan näinä päivinä
kuulin taas saman kys3miykseri. Löin
sen ensi leikiksi ja sanoin: kyllä tääl­lä.
s?a ^van vapaasti rakastaa, ei es­teitä
panina, kun vaan ken onnistuu
löytämään itselleen ' sen rakkauden
kohteen. -\^atselih elokuvien aikana
valpj^.vpimettyä nuoria pareja siinä
edessäni penkillä ja näin hyvin, että
rakkautta on olemassa maailmaa
niinkuin ennen muinoii^,' »eikä heitä
kukaan näyttänyt häiiritsevän. Sa­moin
saa täällä jo naimisissa olevat
rakastaa kykynsä mukaan toisiaan,
ei^ heitä Itukaan halua estää; päin­vastoin
näyttää oikein kauniilta, ettei
vuodet eikä vastukset ole kyenneet
rakkautta sammuttamaan.
Kyllähän minä oikeastaan ymmär­sin,
että sillä kysymyksellä ja asialla
on juurensa sieltä Kalevan kansan
ayoiltayjoUoin, ihmisillä oli sellainen iä^t^lf^ÄlI rehoitti joku: eri-
I^p^JO^paaräkfäii^
naja Sun -silloin haaveilt, että tänne
perustetaan malliyhteiskunta ja uu­distetaan
myöskin ayioliittosuhteet,
nainen vapaudetaan .täydellisesti mie­hen
orjuudesta jne.r Kun siihen ai­kaan
naiset olivat vielä vailla kaikkia^
yhteiskunnallisia oikeuksia; mies oli
määrääjä kaikessa, ;niin naisten toi­mintakin
suuntautui enempi miestä,
vastaan kuin yhteiskuntajärjestelmää
vastaan. Siispä täällä Mälkosaarella,
Sointulassä, asetettiin nainen heti yh­denvertaiseksi
miehen kanssa. Ken
voi, kävi yhtiön työssä ja'palkka las­kettiin
sama kuin miehellekin — dolr
lari päivässä. Sillä sai lunastaa en­siksi
osakkeensa yhtiöön, joka ,oli
$200. Naisten työhönpääsyn helpoit-tamise^
csi perustettiin la§tenko.ti., ,^nr
, ne sai .viedä lap^ens^.pä^^^
jättää-yöksikin, jos riiin^ halusi. Las­tenkodissa
työskenteli jät saivat sa­man
palkan kuin muutkin. Ajateltiin
niin, että lapset kuuluu yhtiölle, kun
kaikki, niin lapsettomat kuin lapselli­setkin,
vastaavat yhtäläisesti niiden
elatuksesta ja toimeentulosta-; van­hempia
ei siinä suhteessa verotettu,
— On selvää, että jos se järjestelmä
olisi menestynyt, niin nainen ei olisi
ollut läpsinen niin riippuvainen mie­hestään.
Kurikalla ehkä oli hyvinkin
vapaita suunnitelmia, mutta niitä ei:
hyväksytty käytäntöön. Siitä tuli
erimidisyyksiä ja yhtiömme hajaan­tui
kahtia. Kurikka-vainaja karinatr
tajineen lähti pois. ]Js[e, jotka ajatte­livat
sellaiset haaveet ennenaikaisek­si,
jäivät tänne. On siis väärin, iettä;
saaremme kantaa aina sellaista valtv"
joa, niinkuin se muka olisi jokin eri­tyinen
vapaarafckatiden tyyssija. Sen^
vastustajathan tänne juiirijäiväti
ISOÄITI.
I ^ ^ ^ f i n i n u n täytyi'^ii^iMll|aulaa
'"^Black Cat"-ravintolassa, jä'feun van­hempani
kuulh-at siitä, joutuivat he
«ivao suunniltaan. ; Isäni matkusti
N^l??: 36orkiin Jiakeakseen minut ko­tiin,
ft\utt£^ turha matks^ s^^hänelle
oli, ,
Juuri, kun elämäni alkoi minulle
\'a!Jet'a, ja kun olin ällekirjötltanut
~ Useampikuukautiseh s^^ teki
-ääneni läkön. Mitä nyt tekisin?
""ksdidel&ania 1^
Vkur^uspesialistin ja laulunopettajan
^ ^»ferio Marafi^tin yastäariöttclhuo-
' neessa, enne^^ lausua
•C^atlcda^amäD^ Siiriä^
IQ^IIT.^ on jo kulunut kymmenisen
^ v t i o t t a kuri tänne meidän kylään
oli ostettu enamräiäirien radio. Kylän
rikkain färmafihari sen tietysti vain
pj^tyi ostamaan, köyhemmät'saa sen
\'asta.sitte kun ne halpenee. No niin,
tieto le\TSi nopeasU, että "siellä Ali­talossa
On jo sellainen vehe, jotta
kUn pistää laput kor\iihäa, niin saa jo
kuulla ihmeitä vaikka mistä.'- Ali­talon
naapurit kulkivat sitä vUoro-tellöi
katsoiriassa ja kuuntelemassa,
er-äs Vanha isäntä oli istunut puoleen
^ h ö n kapulat korvissa, kun ei us­kaltanut
riiifä^ itse iirottaa eikä keh>
äanuut toisia pyytää, eririenkiiin oh-jdhoöa
loppui. Vaan ei hän toiste
nutä; liivaiurat eiaaä^ttaa korviinsa,
giäla- miesväki oli' alkansä -ktil-
Niistä siisoneista
Tässä päivänä muutamana Katri
L, kiitti ahkeruuttani kun olen pysyu
nyt säännöllisesti tässä nurkassani.
Kiitoksia vain kirjeestäsi. Oli haus­kaa,
että muistit minuakin. Miitta
mitä tulee sHken*'ahkeruuteen", niin
sen kanssa on vähän niin ja näin. Olen
kai kerran aikaisemmin jo tunnusta­nut
että se "ahkeruus" ilmenee mi­nussa
itsepäisyyden muodossa. Kat­sos,
en millään soisi toisille sita iloa,
että he saisivat hallita ja vallita tässä
nurkassa kuin kotonaan, niin kuin
minä olen"'tehnyt jo kolme kokonais­ta
vuotta. Siksi keksin asian vaikka
tikusta ja haen aiheen vaikka taivaan
tuulista, saadakseni piirtää piiumerk-kinitähäti
nurkkaan niin, että ei vain
toiset saisi siihen tilaisuutta. .Ajatte­lin
tässä taas pientä "virkalomaakin",
mutta vanha suomalainen sisuni ei
. antanut periksi ]ja-"l^
matta. Se "sisti" äikeihls
tuna on '•/pHko^j:^jiim^:^
unhotatte kokonaan minttn olemassa­oloni
jäsjflisinj^ ääne-iönnä.
Muita pu^ nyt jo niistä
"siisoneista". Ji)a kuJkqpä ei olisi al­tis
siisonien vaii^tuksille, jos hänellä
, kerran: on vielä käij^kv.v^ aistia
tcdlelld. Minuun ne i}äik^ silti
joskus vähän liian natpeassaternpossa,
sillä sanmnpäiixän aikana sa^^ olla
kolmenkin eirimMialärt.i^
'kiti' keväällä. Silloin sc^atan itkeä
tähi nauraa, kiukuista pihistä (en
osaa oikein hyvin Mr ota) tahi laulaa,
mielialojeni vaihtuessa niin nopeasti,
että. kanssaihmiseni epäilevät jo jär-keäni
ja suunnittelevat minun lää­käriin
viennistä. Siksi en tykkää ke­väästä.
Kesä on jo parempi, silloin
•'^miBnee. aika kuuffiuuden ja kärpästen
ikän^say.i^ikä \jcuda turhia haikaile­maan.
Syksyllä olen • eniten oma it­seni
ja syksy onkin miitun.'^^^^^
senhän jo^ jokainen tietään Talvella, pi­dän
taas välkkyvistä ^kangista kirk­kaassa
kuutamossa. Se on aitoa luon­non
kauneutta eikä vie järkeä niin­kuin
kevät.
Nyt, kun jätän rauhaan siisonit,
saan vielä tähän sopimaan tervehdyk­sen
Katri RiksmcAtille. Joo, pitkä­hän
se pn tukkani, TTtutta meni siinä
aikaakin kokonaista kahdeksan vttot-ta^
ennenkuin sen näinkin pitkäksi
sain. Katsos, ennen nuorena., minä­kin
olin muodin orja siinä määrin,
että annoin katkaista tukkani, piut-ta
sitten kaduin ja rupesin sitä kas­vattamaan,
erikä enää katkaise. Sa-jiQit_
mun •"hymyilevän". Niin, mi-tiiiUa
on se paha tapa, että en kos­kaan
osaa olla totinen kameran edes­sä:
Seistäi tahi istua sellaisen vink­kaavan
laatikon ledSsM on niin koo­millista,
että nauru siinä tulee. Mut­ta
nyt en ndura, tienäni tuhisee ja
vedet Pyörii Usi^isiä. Se johtuu ys­kästä.
Ja nyt kiitos teille jä kuule­miin.
kenut, päätettiin me "emännätkin"
mennä kuuntelemaan sitä uutta ih^
mettä, josta nyt joka talossa puhut­tiin.
^
Sattui sitten eräs keväinen sun^
riuritai ja minä lähetin pojuni kysy­mään^
josko riaapurini lähtisi mu-kaiarii.
Hän suostui ja niin meitä
tuli koko karavaani, sflla lasten piti
myös päästä mukaan. ISo vesikeikka
suUöttiin täyteen riiukiilöita |a löe
vankat eniärinät olimme kuin iJarival-jakkö
ainakin vetämässä. Matkaa oli
monta mailia ja täisi tulla hikikin
ennoikuin oltiin perillä.
Tervehdittyämme talön\^eä alet­tiin
arkana %§eMä,^tta — «saatai­siinko
'me'vSb^ k u u ä ä t ^ sitä lei-
"^däniriitia-riaäsiinaa?''
SIRPA-SERKKU-
"No mikähän^^siinä^Vo^^^^
eriiäntä ja alkoi asetella kuulotorvia
korviin ja painella nappuloista. Vaan
sieltä el kuulunut sillä kertaa muuta
kuin suhinaa. Vaihfoimme jokai­nen
kuulotor\iä ja taas kuunneltiin
ja väännettiin nappuloita. Lapset sii­nä
uteliaina myöskin odottivat vuo­roaan^
Emäntää älkoi jo harmittaa ja
hän kutsui poifearisaf -ääntämään
nappuloista, vaan., sania oli'tulos. Me
jo alettiin epäillä, että "onko siitä
mitään ääntä tullutkaan, johon eipan-tä
kiirehti kehumaan sen "Viisautta"
jota liyt ei vain saatu 'nöitumafla- >
kaan kuivuviin.
(Jatkoa 7dlä sivulla)