Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 27, 1947

              bastian suutdi
hänelle Ien)!"
'^uvin sanoin. ko>
"hoittaa häntä ja
-tuksi siitä, että
nahdoton täjitaä
viedä ketään, ei
oli jyrkästi kiel-
>ui itsepintaisesu
, vastusti kaik-a
repi rikki kaik-
* H ä n oli päät- I
a t t a j a tekikaik-a
a n . Kolme m t -
hartia Armenissa
se oli onneksi,
si hoitaa tulta,
H k s e i Sebastian
o a a n mukaansa,
»aan tulta siltä
sairastuisi. Hän
makas kestääk-a
esitii mm. et-v
ä n ä voi tulla
l i o i n on kaikki
i e t ä än vieraita
ebastian oli it-e
l ä itsepäisem-
^ksin ja osoitti'
o l l a . Sillä sel-us
j a yksinäi-i
s i i n koettele-m
koetti rau-u
o t t i täydelli-e
n j a uskolli-e
n vaihtuneet
s t a ensinkään,
l y t ottamasta
i h d e n — min-
.tamattomuus.
;ena —.
omaan helk­än
tunnustaa
Hänen tove-a
i k o i h a ollut
tekisi svvksi
OS tulisi tar-
•oitostaan. Ja
ä kahden. —
: a i k e l l e itses-ei
ajatellut
t e l i a . Sebas-i
t t a a , oli hä-
'.i hän myös-ean-
Marieta,
tulisi näke-l
i t t u a , jonka
lisuuden ait­ta
kenessäkään toisessa se ei ole puh­jennut
niin voimallisena kukkaan kuin
Gustavissa. Isoäiti on joskus ollut hä­millään
katsellessaan Gustavin huonees­sa
hänen luonnoksiaan ja harjoitelnii-aan.
Kreivittären hyvä tuuli ja- hilpeys
^ kasvaa. K im hän sattumalta näkee ak­kunasta
Katariinan ja lasten kulkevan
tiellä, välähtää—hänen—oikukkaaseen
päähänsä kutsua Katariina sisään, naut­tiakseen
salassa noiden kahden tapaa­misesta.
— Katariina, huudahtaa hän ja viit­taa
tytön sisään.
Katariina juoksee ylös matalat por­taat.
Hänen kevyt henkäyksensä kuu­luu
eteisestä, sitten hän tulee ovelle,
ja niiaa syvään kreivittärelle, mutta
nähtyään Gustavin salissa hän melkein
peräytyy, tapaillen tasapainoa. On kuin
tuntisi tyttö olevansa tuomiolla.
— En halunnut häiritä palvelijoita,
kun sinä olit lähettyvillä. Pyy3än si­nua
tuomaan venetsialaisen ompeluko-rini
tänne saliin, niin minun ei tarvitse
vaivautua itse.
— Kyllä, kreivitär, sanoo tyttö .va­pautuneena
ja katoaa salista. Hetken
kuluttua hän tulee takaisin kantaen
varovaisesti käsissään kaunista ompelu-koria,
ja sivuuttaessaan Gustavin hän
massa tarjottimen sisään ja Gustav is- sievästi ja kunnioittavasti kumartaen
:Jitaa sen ääreen onnesta ja innostuk- tervehtii tätä. Gustav puolestaan nyök­kää
vieraanvaraisesti tervehdyksensä -
vastaan ,mutta hänen katseensa pälyy
ripsien alta Katariinaa aina siihen asti,
kun hän pienin sievin askelin katoaa
salista. Hetken päästä Katariinan kir­kas
ääni jälleen kuuluu puutarhasta las­ten
äänten seasta.
Hämmästyneenä ja vapautuneena
liatselee nyt Gustav isoäitiä. Äsken hän
[oli peloissaan, kun isoäiti niin varmoin
hanoin oH sanonut näkevänsä hänen sie­luunsa
asti. Hän oli luullut sen tarkoit-t3\-
an hänen salaista rakkauttaan^ mut-
,3 se olikin vain tätä. Gustavin koko
I olemus rauhoittuu.
— Isoäiti. Siitä asiasta olen ajatellut
[puhua isän kanssa, kun hän palaa Pie­tarista.
Olisiko sinulla jotakin sitä vas-
[taan?
— Kuinka voit sellaista kuvitella­kaan.
Päinvastoin, sinun täytyy saada
fcnää opetusta taiteilijamestareiden
johdolla.
— Isoäiti! huudahtaa kreivi kiih­keästi,
malttamatta enää istua paikal­laan,
llän menee isoäitinsä luo, tartutf
hänen käteensä, tuohon pitkäsormiseen
käteen, jossa vanhat arvokkaat sukU:
sormukset kimaltelevat, j a ^ vie käden
huulilleen, painaen kunnioituksella huu­lensa
sen selkämystään.
Ja sillä hetkellä valtaa Gustavin ra­ju
halu heittäytyä polvilleen isoäidin
eteen, painaa päänsä hänen helmaansa
jä tunnustaa kaikki, rakkautensa ja
unelmansa Katariinasta. Mutta päivä
on liian levoton ja avoin sali sopimaton
sellaisen aran, herkän ja yllättävän asi­an
tunnustukselle. Sisäpalvelija tuo sa-sesta
hehkuvin kasvoin. ^
Kreivitär Yvonne nautti pojan hel­lästä
antautumisesta. Sitten kim"tuo
mieletön aika on hänen elämässään si­vuutettu,
ei heidän välillään tule ole­nkaan
salaisuuksien varjoakaan. Gusta­vista
on tuleva kuuluisa maalari,, jolle
keisari suo onnen tulla hoviin. Kreivil-lisen
.Armborgsuvun kunnia kasvaa
Gustavin taiteilijanimellä. Tuo taiteelli-
|iuu3 on piillyt heidän suvussaan, mut-lensimmäiset
tulokkaat olivat yleisesti
jsuuria, karkeakäytöksisiä, röyhkeitä pu­beissaan
ja raakoja teoissaan — Kiinan
.Armborgien uljaat nelivaljakkovau-nut
ovat lähtövalmiina kartanon pää­portaiden
edessä. Nuoret kreivit istu­vat
rinnatusten ensimmäisten vaunujen
istuimilla, toisia ajaa tallirenki tyhjä­nä
satamaan, tuodakseen niillä vierai­den
matkavarusteet ja heidän pari pal­velijaansa.
Myös lasten leikki puutarhassa on
lakannut. He eivät enää saa juoksen­nella
puutarhurien äsken haravoimilla
ovat ameri-haukkuma-tai
'"chink"'
uvat italia-iinalaisista.
että '•briii-lantilaisille,
Tiä ja että
i t loukkaa-i
v a t myös
jliä heidän
1 miehilleen
j a muiiia
mielestään
•Sai V i n f
K o n g ni-
1 Sur\ey
vät lan^^'
ainen p^'
ia kaup-in
heidän
tukkansa
hammas*
Ollcs-
1.1 näina
rauhallisille asukkaille, siis tosiaankin
'paholaisia. Kiinalaiset alkoivat heitä
eti nimittää Fan Kuai'ksi ja myöhem­min
määritelmää sovellutettiin rajoituk- hiekkakäytavilla. Katariina on vienyt
setta kaikkiin länsimaalaisiin. pienen Paulin nukkumaan ja poiken-
"Mitään tietoa ei ole siitä kuinka nut kreivitär Margarethan luona selit-
^onta länsimaalaista — matkailijaa ja tämässä äsken sattuneen vaurion leik-pinassa
asuvaa — on suututettd tällä ki^ssä, jossa pieni Paul sai haavan kä-fpakohteliaalla
nimityksellä ja he ovat teensä Toiset lapset ovat mademoisel-iPalanneet
kotimaahansa nimityksestä Ie Simonen oppitunnilla,
pahastuneina. Mutta yksi seikka on Juuri väUnujen vierittyä pois oli Ka-
[^•3rma, tuolla nimityksellä ei ole kos- tariina syöksähtänyt ulos. Lastenkama­rin
akkunasta hän oli ollut salaisessa
silmäkeskustelussa Gustavin kanssa.
N i i n suorana ja jäykkänä kun Gustav
näyttikin istuvan vaunuissa veljensä
rinnalla, oli hän salaa antanut Katarii­nalle
sovitulla merkillä tiedon, että hä­nen
sopi mennä tarkastamaan heidän
salainen postilaatikkonsa. Katariinalla
san synnytetty hyvää tahtoa. *Kiina-
J^^et halveksivat ja vihaavat meitä. He
pittävät meitä ulkomaalaisiksi paho­l
a i s i k s i ' .
•Tämä tutunomainen arvostelu jättää
pomioonottamatta sen seikan, että a i -
JjJ ja yleinen käyttö on vienyt sanoilta ^
'^uperäisen merkityksensä ja ne eivät
mä ] ^änapäivänä tulkitse alkuperäistä . oli vapaata aikaa puolen tunnin ajan.
- a t s e t t a . Itseasiassa 'Fan Kuaista'
^ ^ » l l u t k i i n a l a i s i l l e viaton länsimaa-
;-'-^fa t a r k o i t t a v a sana. Se ci kuiten-e
p y t ä länsimaalaisten tunteita e i -
^ vähennä l o u k k a u s t a , mikä nimityk-a
n n e t a a n .
^^ImT''"" ^""^^ kampanja on
»jaynmssä kiinalaisten keskuudes-
• e n k o , s e m , n i n kristittyjen ja sivisty-
Qr '"'.'""^^•'^t*^"- saada kansa käyttä-
^ ^ n noiden loukkaavien sanojen ase-n^\--
S^' ^ '"^ "''"'tystä, mikä tarkoit-r
U n s . ^ a , , , . ^ ^ , ^ Yksinpä tuttavapii-k
u u -i" ^"^'^^^ '^nsimaalaistcn korvien
Un ia F' "menettelyä rohkais-k
i a a n - »'mityksen käyttöä
n'^aa vulgaarisuuden merkkinä."
Vasta sitten kreivitär ^largaretha tar-vitseisi
häntä pukeutuessaan vieraiden
tuloa varten.
Katariina liitää kuin.untuva kierto­tietä
rantaa kohden. Jalat tuskin kos­kettavat
tannerta. Mereltä tuulee val­lattomasti
vastaan tempoillen hänen k i ­haria
otsahiuksiaan ,hulmutellen ha­meen
avaraa helmustaa niin. että hänen
pitkät pitsihousunsa, jollaisia hän on
oppinut täällä kartanossa käyttämään,
pyrkivät näkymään polviin asti.
Mutta kukaan ei ole katsomassa hä­nen
villiä menoaan, kun han syöksyy
rantaa hiukan sivummalle kartanon
kauniista valkoisesta venevalkamasta.
Siellä rapisevat tuulessa kaksi vanhaa
haapaa rinnatusten. Toinen niistä on
koko kevään ollut Gustavin ja hänen
salainen uskottunsa. Sen rungossa ole­va
soma tikankolo on ollut heidän kir­jelaatikkonaan.
Lukemattomat pienet
vistamatta kulkeneet heidän välillään.
Katariina nousi varpailleen, pisti kak­si
soi;meaan koloon ja veti esiin pienelle
rullalle käärityn kirjeen, pälyi ympä­rilleen
varoen ja lähti rantaa kiertävää
tietä hiljaa astumaan. Vapisevin sormin
hän aukaisi kirjeen ja alkoi lukea:
"Rakkaani, Katariina.
Olen koko päivän koettanut saada ta­vata
sinua silmänräpäyksen ajan kah­denkesken,
sillä sydämeni on tulvil­laan
sinulle kerrottavaa. Mutta tämä
päivä tuntuu olevan sadoista levotto-mbta
säikeistä kokoonpantu, .aamupäi­vän
piti isoäiti minua niin pinteissään,
etten päässyt minnekään, sitten oli son­nustauduttava
tälle matkalle vastaan­ottamaan
vieraitamme. Illan arvelen
olevan vielä levottovamman tukholma­laisten
tulijoiden tähden, mutta yöt ta-»
kaavat meille jälleen ilon tavata toisem­me.
Sitten kun kaikki taas on hiljen­nyt,
tapaamme kuten usein ennen van­han
tuulimylllyn luona. Minulla on si­nulle
pakahduttavan riemullinen seik­ka
kerrottavana. Silloin kun aamulla
istuin isoäidin kanssa olohuoneessa,
keskustelimme tulevaisuudestani. Olen
aina ollut isoäidin erikoisessa suosiossa.
Nytkin hän ymmärsi minua paremmin
kuin saatoin aavistaa. Voin hänelle ai­van
luottamuksellisesti kertoa myös si­nusta,
ja hän on varmasti oleva suosi­ollinen
liitollemme, kun olen selittänyt
hänelle, miten paljon sinä rakkaani,
minulle merkitset.
Kaikesta muusta puhun sinulle illal­la
myllyssä.
Ikävöin tapaamistamme. Jumala
kanssasi siihen asti ja aina.
Gustav."
Katariina kätki kirjeen povelleen.
Hetken hän seisoi huumaantuneena ran­tatiellä.
Sitten hän pyrähti juoksuun
kädet levällään kuin haluaisi hypätä
tuulen vietäväksi. Hän juoksi pois kar­tanon
alueelta, tietämättä muusta kuin
onnellisesta itsestään, jota ei tällä ker­taa
tuntunut mahtuvan hänen omaan
rintaansa, vaan halusi pulpahtaa yli äy-räittensä.
Samassa hän seisahtui kuin
naulautuneena, ollessaan vähällä tör­mätä
vasten Jahnukaisen muoria, joka
kalavasu kädessään oli matkalla karta­noon.
— Katsopas sitä. Luulisi sinulla ole­van
lentimet seljassasi, sanoi muori säi-kähtyneenä
ja laski vasunsa maahan.
Siinä he seisoivat hetken silmätyksin,
Katariina ja Jahnukaisen muori, joilla
kohtalon kirjojen mukaan olisi ollut
paljon toistensa kanssa tekemistä.
Muori katseli hetken Katariinan on­nesta
ja hämmingistä hehkuvia kasvo­ja,
hämillään tytön tavattomasta kau­neudesta,
mutta sitten nousivat hänen
sydämensä pohjasta esiin ne katkerat
ajatukset, jotka sinne kevään kuluessa
hiljalleen olivat pesiytyneet.
Olihan ollut aivan määrättyä, että
Elias ja Katariina olisivat yRtyneet.
Kun Katariinan vanhemmat olivat kuol­leet,
oli muori vienyt tytön Jahnukaisen
kalastajatorppaan ja pelkkää auringon­paisteista
iloa heillä oli tytöstä ollut.
Mutta kartano oli ollut tytölle turmi­oksi,
varsinkin se, että hänet kankuri-tuvasta
yhtäkkiä korotettiin kamarinei­doksi,
puettiin hienoihin vaatteisiin ja
•opetettiin herraskaisia tapoja. Se oli
riistänyt Katariinan heiltä. Tyttö kart­toi
nyt Jahnukaisen torppaa, pakeni
Eliastakin kuin ruttoa ja torjui tämän
lahjat ja piti poikaa murhemielellä ja
.sydäntuskassa.
Eikä siinä ollut .auttaniU järkipuheet
Eliakselle. Olihan olemassa naapurissa
tyttö, joskaan ci kauneudessa Katarii­nan
vertainen. Sitä oli muori alkanut
innokkaasti suositella pojalleen, saadak­seen
tämän" unohtamaan ylpistyneen
Katariinan, josta ei ollutkaan tavallisen
kalastajan vaimoksi, mutta ,Elias oli
itsepäinen, kaihosi vain Katariinan pe­rään,
tuijotteli tyhjin katsein eteensä
jii joskus huokaili niin syvään, että olisi
sen luullut olevan ihmisen viimeisen
hengenlähdön.
— Eipä ole sinua näkynyt torpalla
aikoihin, sanoo muori salaamatta pien­tä
pisteliäisyyttä äänessään. — Täällä
juoksentelet kuin harakka metsissä ja
näytät ilossasi mielettömältä. Mitähän
lienee sinulle sattunut, kun tuolla ta­valla,
aikainen ihminen, lennät.
Katariina seisoo vaiteliaana. Heh­kuva
puna on karahtanut hiusten juu­riin
asti. Mutta sitten hän sanoo nöy-rasti:
— Kartanoonko te olette matkalla,
muori? Kannan kalakorinne, sillä a i ­kani
on kääntyä takaisin.
Samassa Katariina nostaa korin
maasta, kohouttaa peitettä j a alkaa päi­vitellä
kahta komeata haukea, joiden
lisäksi on kori puolillaan suuria kyömy-selkä-
ahvenia.
— Kalaa tulee kovasti nykyään, helj
tyy muori puhumaan ja niiskuttaa ne*
näänsä, kun mieli ikäänkuin pakostakin
lauhkenee Katariinaa kohtaan. Ja s\--
vällä sydämessään viriää hänellä toive,
että kaikki tulee hyväksi jälleen, kun­han
Katariina vapautuu paikastaan ja
saa alkaa jälleen tavallisen työnsä kar­tanon
kankurituvassa kangaspuiden ää­ressä.
Silloin hän panee vanhan J u -
nun-Matleenan tekemään selvän Eliak­sen
ja Katariinan väleistä, jollei vähem­mällä,
niin antamalla lemmenjuomaa
Katariinalle, että hän suosiolla taipuisi
Eliakselle. Kaunis kuin synti on tyttö
ja niin valloittava ja hyvä hänen hy­mynsä,
ja taitava hän on käsistään ja
liiankin sievä ja hieno käytökseltään,
ajattelee muori astellessaan Katariinan
rinnalla kartanoon.
Talousmamseilin luo keittiöön asti
Katariina kantaa Jahnukaisen muorin
kalakopan, sitten hän niiaa ja katoaa
sisähuoneisiin, sillä on jo aika mennä
kreivitär Margarethan luo.
Hän seisoo tuokion emäntänsä huo­neen
oven takana. Sydän takoo vielä­kin
rajattomasta onnesta, vaikka Jah­nukaisen
muorin äkillinen ilmaantumi­nen
älensikin hänen hurjan riemukasta
tunnelmaansa. Kuultuaan sisäänkut-sun
hän astuu huoneeseen.
— Meillä ei ole vielä kiirett?, sanoo
kreivitär Margaretha taputellen suutaan
valkoisen kätensä selkämyksellä lojues-saan
kauniilla silkkipeitteisellä sohvalla
jalat käppyrässä, leyhytellen itseään
kauniilla espanjalaisviuhkallaan, joka
eilen oli ollut hänellä mukanaan maa­herra
Gerardin kutsuilla.
— Vihreästä puvustani puuttuu kak­si
pientä nappia olkapäiltä. Katariina,
ompele ne siihen, käskee hän ystävälli­sesti
ja jälleen haukottelee.
Katariina ottaa nurkasta esiin mahon-kiscn
ompelupöydän, hakee kreivittären
pukusäiliöstä hänen kauniin vaalean-vihreän
kesäpukun.sa ja istahtaa ompe­lupöydän
ääreen.
— Katariina, miten saatat olla niin
sanomattoman iloinen ja onnellisen nä­köinen
joka päivä, aamusta iltaan. En
ole vielä koskaan nähnjl varjoja kas­voillasi,
sanoo nuori kreivitär yhtäkkiä.
Katariina luo syvänsinisen katseensa
kreivittäreen ja hymy saa hänen kas­vonsa
suorastaan loistamaan.
— En tiedä. Minulla on .sellainen
-S?
luonne, huoahtaa hän mairiteltuna siitä,
että kreivitär tuhlaa ajatuksiaan ja huo­miotaan
hänelle.
— Onko elämä sinusta hauskaa? ky­syy
kreivitiir.
— On, hauskaa ja onnellista.
— Sinulla on kai rakastettu? !Muu-ten
ei elämä voi olla niin hauskaa nuo­resta
nai.sesta.
— Kyllä muutenkin, kreivitär.
1,S
LAUANTAINA, JOULUKUUN 27 PÄIVÄNÄ. 1947 SIVU 5