Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 28, 1953

              iiii-:-'.
iiSi.:..- ^
SIMM...
•M.4: .
•
lillui;*;'::.
Iiii-:'
i i » - - -
itki
oimme.
— Niin, Jennie sanoi ha|amielisesti.
Päivä kului jälleen hitaasti ja ikävän
mielialan vallitessa. Stuart toridiui vis-kinsä
osiosta j a muut yrittivät keksiä
(keskusteltavaa, mutta hucmoin tulok'
sin. IltapäiväUä Bob kysyi Aitatta:
— (Muistatko vanhaa Tom Menia?
ERLIXO POXJLSEN:
^ TJIITAJ^^
iJralenp^i^
vaisusti hymyiUen.—OBikÖh^^
r«nsä karannut jonkiih toht<»in^
— Juuri, Bob ihastui, — j a k im he
* palasivat kotiin .
Stuartin ääni keskeytti hähet; Stu­art
kutsui Ritan yläkertaan.
— Kuulehan minua, kultaseni, Stuart
sanoi, kun aviopuolisot olivat tiirvälli-sesti
kahden. — Tänä iltana saan säh­keen,
^ossa minut kutsutaan sairaan iso­isäni
luo Benningtoniin tai Vermon-t
iin tai jonnekin muualle. Minun ön
matkustettava heti enkä voi palata en­nenkuin
kymmenen päivän kaluttua,
jolloin hän vasta osoittaa paranemisen
oireita. y^''-.
— Ei, arvoisa sir, Rita sanoi päät­tävästi.
— Sen jätät kauniisti tekemät­tä.
Kuinka voisit jättää minut pulaan,
•Stuart?
— 'No, mitä sanot sitten tällaisesta
suunnitelmasta? Eräs hyvä ystäväinme
on kuolemansairas ja meidän oh kum-^
mankin matkustettava. Luuletko, ^ttä
he ytnmärtäisivät painella silioiii ko^
tiinsa? VwsHnnife ajaa 'Neir
viipyä siellä yön y l i ja liiipiä^^
• ^ 4uin <he ovat lähteneet! • " ' : ' ' ^ " - - > ; ' - ' l - : " . -^
]0^1K^ s a i s ^^
' läidahc j^Ui^fe^^iii^
aina ylpeillylt k a u n l i ^ v ^ a p o ^^
kx^kxk M a suhtauU^ ^
S34viar tunsi, v j ^ ^
Ä a M ^ n i M l ö k ^ ^
l o i r Leslie- oli hartaana kjateellut pitkän
niideni pdkkk n ä k ^
nelie liepoa ja tyydjrtystä.
Tänään!/ Leslie oli oudoksi; num
tunedlakäsialaUaah kirjoittama
nelle kortille ,että hän tänään tulisi ta­paamaan
Sylviaa. Hän k e ^
saan olevansa r e ^ ^
smaoanBscae n,ls uao nlaä. äkäratäii^^^ • " j a keppi kädessään. Hän hvr
Ja nyt Sylvia makasi tässä
tunsi ilä^asta^tideifa^
laan.; Sideoli nyt kokomi^
lääkäri kumartui Vuoteen yli rkatsellen
tutkivdsti hänen k a l j a a n , v Sitten
hän kohottautui. Häi^n aä^ oli
täysinr'ilnaeetc^
—• Kas jiiin, rouva ililiiiah. Muuta­man
päivän kuluttua pääsette kotiin!
Hän taputti kevyesti Sylvian kättä
ja poistui. Hoitajatar tiSli huonee­seen.
Hänellä oli peili kädessään. Pei­l
i — ensimmäisen kerran onnettomuu-dei^
jälkeen. Sylvia näkisi kasvonsa.
— Tahtoisin mielelläni olla yksin.
Sanat tulivat kuiskauksena.- Hän huo­masi
.kätensä vapisevan tarttuessaan
peiliin. iPieluksiin nojatessaan hän oli
niin jännittynyt, että turisi veren nou­sevan
kasvoihinsa. Oliko hän tullut ru­maksi?
^Luotaantyöntävän ja vasten­mielisen
näköiseksi? Hän ei tohtinut
nostaa, peiliä kasvoilleen.
Häh kävi ajatuksissaan läpi onnetto-muuspäiyän
tapahtumat. Se oli ollut hansiksi sirpaleiksi aivan ku^n se hei-heidän
viisivuötishääpäivänsä. Leslie -. veroinen toivo, joka kaikestf huolimat-oli
pUut poikamaise ta oli kolme viikkoa itsepintaisesti le^
pattanut hänen- sydämessään.. Suiiri
luoja — hänen käsyojeiisa; vasen puoli
<^i kokonaan hirvittävän, punaisen ar-lunmessa.
sin sanonut, että hanoi
nisivat huomattavasti iiS^
jusi kipeästi, etteh^Vi
tiliisi lahokaan ennafe
koko kiK>uiäkseen tumoM
Jaksaisiko Leslie kesti
Aluksi hän tietenkin
: sgud^i; että Sylvian
l i i i ^ f r i n e ^ ^
a l k a l i tuntea vast
i n ^ n ^ ö m ^ oleva
nuij kuinmaliiseh^
täisi rhiehensä, jota haa! ^
keiidessiaan tunti
män kuin millomkaan eäinK
i ÖVelle koputettiin. Leä^j
soi ovelia iMtkänä ja kome^
• ruma-:
na ja epämiellyttävän näköisenä. "Ru­manako?
Hän kohotti Vapisevm kä­sin
peilin kasvojensa korkeudelle, ^^esti
pitkän tovin, ennenkuin hän uskalsi
kääntää katseensa omaan kuvaansa -r-ja
silloin hän vajosi parkaisten takaisin
pieluksille. Hän peitti kasvonsa- —
nuo surkeat kasvot — käsiinsä. Peili
putosi rämähtäen lattialle ja särkvi tu-
. oli ehdottanut, että he lähti-
^vät ulos viettämään merkkipäivää. H^
olivat lauli^lettja^^^l^^
neet: antol^ rannikkoa;^itkij|.V^. kijn.-^^:
iEies oimettoinuus tapähtoji -Suuri kuor^^
Hän:
— Sylvia, kultasenil'
heimnäksi, hapuillen ja
kepin avulla. Hän pääsH
vian vuoteen viereen, iäana
ikkunasta tulevaan lämpimään •
gonpaisteeseen päin ja nosti
miltään. Sylvia tunsi^fppl
säälin täyttävän sydämensä. ]
tui hiljaa Leslien käteen, ffinaj
hensä oli tullut sokeaksi...
—- 'En halunnut sinun'
enneniininv se olisi
nun paranenMstasi, Lesfieau^
-Hän Jstui vaimonsa vuotea!
jatSyltaa-silitti sanoii(i^toiiaa&^
«dtäänt Stuart Vakautti^ —> Aäna na* a
nun^boitaia äsiä ja päästäu pomnsih^
jähtäinään päi^^^
VMutta jo päivä
aukaisi js2uiai^narlä::Uns^ -:
— Rakas Rita ja StUärtYr Toivon,
ettette pidä meitä hulluhia, mutta tosi-';
asia ön, että Bob on epäitoivoissäan' -
fniUtäilk^sa
muna lehdiltä, että koko Midiiganissa
vallitsee kuivuus. Ja nyt puutarhamme
veden puutteessa kuihtuu ja kdSlee.
Suotte kai nieille anteeksi, jos jö huo­menna
ilta{^tvällä matkustamme?
—"Niinkö? Rita ja Stuart sanoivat
yht^äikaA.
tiuiiKr h e i ^ ja :^4n%])^H^iss^
ken fräipyneen y a l t a v a ^ ^ i ^ ^ ^ y l ^ n :
]ä lasien helinään e n r i ^ ^ K v j ^ ^ i ^ ^
netti '
^«liivpeittäi^
ua«im«nniTOniia»n^^
tajuntansa. Herä|es^n -hänv-
Siuomaisi- makaavansa s^p^^^isi^^rr
side kasvoinaan. "".vf^CT.
eLedie! hän oli liiiiui^iit^ Les^
lie!
Hoitajatar oli ystä\^llisestL tarttunut
hänen käteensä Ja sanonut ystävällfees--
ti;. ••: ; ^ ^ • ••;
— • Koettakaa pysyä rauhallisena,
rouva Milian, Miehellänne ei ole väli­töntä
hengenvaaraa. Hän on kysellyt
teitä. Teillä on suuri haava ,kasv6is-:
sanne,.ylilääkäri on tehnyt leikkauksen
— Tietenkm olisi hirveääj jos puu- ja nyt teidän on vain levättäyä. ^Paran- •
lai^hähne kuivuuden takia menisi pi- tumisenne vuoksi on hyvin tärkeätä,
]alle,t,'Rita jatkoi. Vaikka tämä äkilli- että Jepaatte ja pysytte rauh^lisena.
nen lähfönne on tietenkin . . • : . , Hän oli itkenyt koko litkivän, mut-
— - Meidän on pakko lähteä, pikku kuluessa hän sai tietää, että Les-sisko,
Bob sanbi. — J a on taipeetonta, ^»e oli samassa sairaalassa, naiesten osas­etta
saatatte meitä New Yorkiin asti. - toUä ja voi olosuhteisiin katsoen hyvin.
Hankimme vuokra-auton ja katselemme ' '^y^a luki hänen tervehdyksensä pie-luukan.
New Yorkia ennenkuin jatkam- neltä kortilta ja hänen oli vaikea tuntea
me edelleen kotiin. ; -
* Jennie ja Bob istuivat huoneessaan
newyorkilaisessa hotellissa.
— Tämä maksaa kahdeksan dollaria
vuorokaudelta paitsi ruokaa, Bob sanbi^
1 • •i*r'
tolÄ^hihltaÖSl^^ ,
Käitos tä&eemänhätkidkls^
hönöäaanajkum^^
tfiHimintffnTmiff
tnnffl^ittimin H i n uniDHiiui
Emme iöyda sanoja tulkitaksemme kiitollisuuttamme telta kÖMaäa
purit, ystävät Ja sukulaiset, kim yllätitte ^meidät :25-vuotis:"
tammikuun 11 p:na 1953. ' - ' ^ :v • • :
Kaunis kiitos arvokkaasta lahjasta Ja kauniista, kahvipöydas
• päivän emännille vaivoistanne. . v,^:., -^.^^-^^y.
Kiitollisuudella teitä muiistaeh,
S w a s ^
TduuimiiumuuihniTOUiuimiiuimniiinHuiihnHinmnui^^^^^^ ii
Leslien käsialaan joka näytti merkilli­sen
epätasaiselta ja oudolta. Hän sai
Leslieltä myöskin kukkia ja niiden mu­kana
pienen kortin, jolle oli kirjoitettu:
. *'iMo.selvi8iinme! Ja me selviämme
piiHinnniniiiuniu^^
Onmlteliiimiie 7^
emme viivy täällä viikkoa kauemmin,
i Tänä iltana menemmekatsom^bi«i:f ^^^TT*f%/^ onvat maanneet
i ^Irlantilaista ruusua'. Huomaa kif- ' M«im»^nl os|stötfaan ,a kamppailleet
peämme Woolworth Buildingiin' kurkis- ^J^Tf^"": ^^l^^ aikaa heillä
tamaan näköalaa yli kaupungin. Iltapäi- ^ f T^^tlT^v^l Ja rohkaista
<>^ämenenu|ie€oney I s l Ä ^ i i U / ^ : ^istaantJervehdyksilla, kukkasilla j a
tai-iltana uusimme Abien vidä J ^ e r r^
Ja sitten saamme nähdä, haluammekö
rs. iviiiinie w epsa
pitemmäksi ajaksi.
Jennie naurahti hiukan hermostu-
; neesti.^ . ';• .
Tulen tuntemaan itseni kauhistu­neeksi
joka kerran, kun liikumme ulko­na.
Ajattele^ jos tapaisimme heidät ka-dullai
— Siitä ei ole pelkoa, Bob lohdutti
vaimoaan. — Rita ei millomkaan käy
kaupungissa kesäism, ja Stuartilla on
loma. Ainoa, mitä minä pelkään,- on
että he lukevat lehdistä Michi^^iilh
säätiedoituksen ja huomaavat, että tä- '
tnä kesä on ollut Michiganin sateisin'
Icymmeneenvuoteen; -
pienillä lahjoilla, joita hoitajattaret oli-r
vat>W£tärieet.: V
^ ^"Minä näköinen minusta tulee? oli.
Sylvia eräänä päivänä kysynyt ylilää­käriltä^
Tämä pH vain vastannut:
— Riippuu monesta seikasta, siitä,
kuinka rauhallisena maltatte levätä,.
ihonne kimmoisuudesta ja paranemisky­vystä
sekä sairaalahenkilöstön taitavuu-desta.
^ 'Mutta jäänkö minä rumaksi? hän
oli hätälsteti 1 ^ oli.
vastannut välttelevästi — jä Sylvia "oli
tiennyt menettäneensä kauneutensa.
' Jokapai\^ Bah pohti, mitä se merkit-
• si häiieUe^ ja Leslielle tulevaisuudessa.
AHän,^käimeiäunista kauhein, olisi ruma
•ja vastenmielinen. Ja Leslie, joka oli
Voimakas piet imomtomineni
Ytnmarräi^en korkeuksim tenhoa
vuoden aikojen tunnelma erttainen,
siksi viihdyt sen rinteissä'herhön,
JoeWepsälä
S y l v i a Hunter
E l m i , Rod j a Roddy Hebron
Gertie, A l l a n , Susan j a
Jimmie Beatoxi •
H i l j a j a Nestor Toikka
15 pinä 1953
Katseesi siintää kaukaisk
: on kauniita sen ajan hetk
Merrkuvasfaa vesistöjä,
laaksojen tihreys ja
iUmai j a Armas S k y ^
Margaret j a A r v i *
Seattle, Wash. .
H i l m a j a E m i l Fant
E l i i n a Tervonen
A i U j a Oscar K a n t ^ n ^i
A i n o , Eino, A i n i ja K a r^
M M
K I I T O S
Kiitdkxet haluan lausua lämpinantutttein.Inm saavuitte.!^
sella joukolla syntymäpäiväni aamupälvahetkellä toivottamaan
Kauniit ja maukkaat olivat tuomisenne. '
Käyntinne jää TOuistörikkaahamid^eiii eloni iltahetkia^
viettäessänL .
Groi
MmHIE WEPSJUJt
Mountain Sld Utl^ l««rfh Vancomrer '
m», mm •» <
•f
B r i t i s h - ^ f^