Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 1, 1949

              tie-i\'
t-
Jiard
ariö-,
field,
pääl-häri
inun
y t ö t—
M-voi
into-ime,
.oira,
Gar-
Btken'
jatkoi
aikaa.
Työ-m
mi-
Pian
kulkea
Parisen
talve-pyy-oisessa.
ntiaa-minut
Hei-
^lona."
jasy-hoitiVat
•'a hoiti
mutta
. Ta-
Hänen
mutta
— joku
vihittiin
li. Vain
;et ym-ipsi
tu-tumusta.
ta olisi
a katu-
Monasta
stin heti
Lepolah-
1. Elim-luemmas,
ivistynyt
ysin tyy-im
silloin
taas ok­sita
ollut,
muistin-ttorialuk-tta
kyllin
arten.
a eräänä
lakemassa
ulet alkoi-matkaan
laän ilta­myrsky
aon suuta,
n, ajalehti
ossa. A-
. Garfield
a kanssa.
lähdin hi-eessani
oli
ävi valta-ieldin
alus
a poikansa
56 ei ollut
ikäynnissd,
sivät aluk-
« > KK »
Häh katsoi yhä pursimiestä^kunnes-tämä
aivan kuin irlantilaisen hellittä­mättömän
katseen pakottamana kääntyi
ja tuijotti suoraan Rourken silmiin. Ko­konaisen
minuutin katsoivat
silmät kiinteästi
minkä jälkeen pursimies, tyynesti kään­si
hänelle selkänsä ja rj-htjd taas miet-tummat
• St, ••
ir?antilaisen silmiin.
nut laskaarin, joka oli tullut siltä suun­nalta,
missä mrs. Prymien hytti oli.
Kaikki" oh mahdollista, kaikki oli
uskomatonta. Rourke jätti sikseen mää­rätyn
käsityksen muodostamisen, mutta
päätti olla varuillaan enemmän kuin kos­kaan
ennen. Hän ei maininnut asiasta
mitään mrs. Prynnelle, joka pitkän le-tien
katselemaan pilvetöntä taivaanran- ponsa jälkeen säteilevän kauniina luli
taa. - ylös syömään päivällistä hänen seuras­saan
eikä häh liioin kertonut kap­teenille
epäilyksistään.
A^^hän myöhemmin tuli Quick ylös
vapauttaakseen Rourken, ja kun kello
oli kahdeksan, katosi Danny alas kone- Sekä yö että seuraava päivä kuluivat
huoneeseen astuakseen Dravosin paikal- rauhallisesti, ja Rourke alkoi tuiidittau-aisin,
vie-pälle.
Se
1 seitsemän
;n mukana
tava heidät
istöä^ tuolla
ähimmäistä
silloin ole-uohusi
aina
le. A''äikkakin Rourken oli ilkeä olla /
sen johdosta mitä saken oli kuullut, ei
hän kuitenkaan maininnut siitä mitään
aluksen omistajalle, vaan vetäytyi hyt­tiinsä
noin tunnin ajaksi ajattelemaan
asiaa.
Mutta koska hänellä ei ollut mitään
varmempia todistuksia kuin Dannyn
tua siihen uskoon, ettei kukaan muu
kuin hän itse ja mahdollisesti Danriy
uumoillut laivalla mitään vaaraa.
Oli hänen vuoronsa olla ensimmäises­sä
iltapäivävahdissa kello neljän ja kuu­den
välillä iltapäivällä. Vähän aikaa
komentosillalla oltuaan sai hän suureksi
ilokseen seuraa mrs. Pr>Tmestä, joka
epäluulot, ei hän voinut päästä mihin-' ^^^^^ tilaisuutta hyx^äkseen ilmaistak -
määrättyyn tulokseen: Oli tie-
_ tenkin mahdollista, että laskaari, joka oli
/ ' hyökännyt mrs. Prynnen kimppuun, oli
aavistanut Rourken aikomukset, Jious-
«ut maihin Adenissa ja onnistunut pääse-
^?mään kapteeni Quickin , ^palvelukseen.
HMutta tämä edellytti laskaarissa melkein
yliluonnollista aavistoskykyä, mikäli tä-
Jmän ei ollut onnistunut kuulla Rour-
' 'ken ja mrs. Prynnen keskustelua heti
^hyökkäyksen jälkeen. Mutta silloin
muisti Rourke, että Danny oli kohdan-
^ silloin tällöin. Emme ajaneet siihen,
mutta niin lähdtä että kuohu, joka sat-fg
tui juuri kun olimme sivuuttamassa sen,
täytti aluksemme. Se ^Ikoi painua.
seen kiitoUisun^nsa siitä, että kaikki
tähän asti oli sujunut niin onnellisest:.
iKunirfiaan kurih*i suvaitsi lausua suu­ren
mielihj^^ähsä, vaikkakin hän leikil­lisesti
myönsi hieman kSrsiränsä. Kap­teeni
Quickin hytti ei suinkaan -ollut
ensiluokkainen, ja ruokalista oli jöta-ikuinkin
5'^ksitoikkoinai, mutta kaikki
tälliä muodosti vain osan siitä suurestti,
ja houkuttelevasta pelistä, jota hän pe­lasi
— hänen niajest«ettinsa, Edward
VII:n, salaisessa palveluksessa.
Hän^ohduttautui sitäpaitsi sillä, että
matka pian päättyisiT.hänen tehtävänsä
olisi suoritettu ja hänen vastuunalaisuu­tensa
kohdakkoin voitaisiin laskea men­neisyyteen
kuuluvaksi. 'Häh toivoi, «t-t
ä he pian olisivat perillä Bombäyssa.
''Oli toimittava nopeasti. Itse otin 'Eihän koskaan tiedä, mitä voi ta-lapset.
Melya oli sylivauva, Leslie oli pahtua'', sanoi hän tehden pienen liik­keen,
joka ilmaisi, «ttä M n oli valmis­tautunut
odottamattomien tapausten
varalta.
Rourke aavisti hänellä olevan jota­kin
sydämellään, jota hän epäröi sanoa,
vaikkakin he saattoivat katsoa olevansa
kahden kesken. 'Ruorirattaan ääressä
oleva mies oli vain pronssipatsas.
"Te olette siis iloinen päästessänne
meistä eroon, madame?"
Mrs. Prynne hymyili anteeksipyytä-västi.
''Mitä te itse sanotte?" kysyi häh rans­kaksi
tarkoittavin katsein -— katsein, jo-ehkä
neljännellä. Irroitin pienen tasa­pohjaisen
veneen, joka meillä oli kan­nella.
Sain lapset siihen. Mona ei
osannut uida, mutta ei ollut puhetta­kaan
panna veneeseen aikaihmisen pai­noa
siinä mylläkässä. Garfield ja minä
olimme voimakkaita uimareita. Ei nieil-
^ lä olisi pitänyt olla hätää. Meidän olisi
i kaikkien pitänyt päästä turvallisesti ran-
^ taan vaikka matkaa olikin puolisen mai-lia.
Toinen meistä ohjaa lapsia, toinen
: auttaa Monaa, niiii ajattelin. Mutta
kun alus hävisi, kun olimme kaikin
\l vedessä, lapset parkuen pelosta, liko-märkinä
veneen pohjalla, lähti Richard
Garfield voimakkain vedoin uimaan pa-
, koon suoraan rantaan yksin."
"B!i!" voihkasi Nick, kohottautuen.
/ " E i ! : "'
^ '^Kyllä. Niin häiv teki." Dawson
nouäi istumaan ja jäi katsomaan hiniokr
•1 seen. "Toinen tai toinen, tajusin, mut-l
ta ei molemmat. Taistelin hirveätä tais-
'Itelua^ ruumiillista sekä henkistä. Lap-.
set itkivät. LTnohdin että toinen oli
Garfieldin, toinen Marionin lapsi. He oli-' jeliiksessa".
vat molemmat lapsia. Mutta Mona. Niin,
ehkä se niin piti käydä kuten se kävi.
En ollut pääss>t ratkaisuun. En tien­nyt
kumman valitsen, kun Mona hä­visi.
Oli kuin joku hirveä voima olisi
vetänyt hänet otteestani . . .
"Kun pääsin niemekkeen ympäri s^io-jaiselle
vedelle, huomasin kalliolta nou-evan
savua. Garfield oli kantanut tuli-ikTTuja
kuten merimiehen tuleekin. Häii
li saanut sytytetyksi merkkitulen.
''Menimme rantaan.
ka ilmaisi jonkinlaista tuttavallisuutta
ja molemminpuolista j-^mmärtämystä ja
joka ennen olisi saattanut irlantilaiscrn
pyörälle päästään, alutta nyt muistutti
se hänelle vain toisista silmistä, joiden
veikistely oli tarkoitettu yksistään hä­nelle,
"Ei ole juuri miellyttävää olla alino­maisessa
levottomuiidessa", jatkoi mrs
Prj-^nne samalla kielellä, "vaikka oliji
vaikkapa jonkun eversti Rourkenkin suö-
"Oh, madame", sanoi irlantilainen
torjuen.,^ "Mutta mistä v^oitte niin var­masti
päättää, etten minä juokse tie­heni
kun todellinen vaara on kj^sjinyk-..
sessä?"
Mrs. Prynne katsoi häneen ilkamoi-vasti.
"Pelkuri mies'', vastasi hän hitaasti,
••ei seisö htiiuljjaaaa ja tartu -r^olverun.
kun terävä veitsi heitetään hänen päii-tään
kohti''._. '
Tyhjensin ve-^^ -i^nko -Quick kertonut teille sen?"
leeslä veden. Sitten lähdin soutamaan
lasten kanssa tänne mökille. Garfield
uiusi jotakin, mutta en kuunnellut.
"Otti aikaa ennenkuin pääsimme tän-le.
"Ei. näin sen itse kuulin meUii"»
etukannelta ja liousin kajuutan porsai­ta
ylös juuri parahik.':! nähdäkseni ta­pauksen.
Jos ette olisi niin innokkaasti
Lapset olivat jäykkinä kylmästä, etsinyt veistä, olisitte kyllä nähnyt ni-
VIutta kun sain heidät kuivaksi ja
|uotihi kuumaa juomaa, niin he nukah-
^vat. Ja kun he heräsivät, olivat mö-tä^
sin virkeitä.*'
Jatkuu.
nut. Hiivin sen vuoksi huomaamatta
alas jälleen."
"Miksi niin?"
"Noutaakseni revoh^erini, monsieur Is
Colonel.
"Se oli vain \^inko
"Sitä ette itse usko, rakas everstin
Mitä minuun tulee, niin —
. "Joku yritti viime yönä tunkeutua
hyttiini." -
"Oletteko varma sijtä?" kysyi Rour­ke
levottomana.
^TäysilT, Makasin hereillä, ja kun
kello oli kahdeksan, kuulin teidän tul^-
^an alas ja sulkevan ovenne. Pitkän
aikaa sen jälkeen kuului a$kelia - i - joku
kulki paljain jaloin ~ salongista, j-i
oveni ripaa väännettiin hiljaa. Kaikek­si
onneksi oli ovi pantu salpaan* joku
työnsi sitä olallan, mutta se kesti painon.
Otin revolverini — ja minä kasitteleaj
sitä sangen varomattomasti—- ja ava­sin
itse oven. Salonki oli tyhjä."
"Teidän ei olisi pitänyt antautua niin
suurelle vaaralle alttiiksi —."
"Minun täytyi, koska niin paljon on
pelissä", vastasi hän yksinkertaisesti.
Rourke kqetti keksiä tapalrtumaan
rauhoittavan ja uskottavan selityksen.
"Quick, Danny tai I)ravos ehkä ereh­tyivät
hytistä."
"Ei, se ei ollut kukaan heistä. Kap­teeni
Qi^ick oli ulkona kannella. Kuu­lin
meikein •samoihin aikoihin hänen
äänensä, ja siitä tuskin voi erehtyä.'
Hän nauroi. "Eikä liioin teidän pah^li-janne
tai mr. Dravos olisi hiipinut pois
niui nopeasti."
' "Mutta —mutta
päähän, jotka johtivat ruokasalina käy­tetystä
pienestä salorigista kaikkialle lai­vassa,
paitsi ei miehistön puolelle,, Täl­tä
paikalta saattoi hän pitää silmällä
molempia yläkannelta johtavia portai­ta,
niiden kahden puolen olevia ovia ja
mrs, Prynnen-ja Dravosin hyttejä; Vii­meksimainittu
oli tyhjä aina s^eiiraav^an
vahdinmuuttoon saakka.
•V*'. •
Lähinnä seuraavat tunnit kuluivat hil­jaa
jar rauhallisesti . . . Kello kuudelta
nousi kuu, jä sen kattoikkunan läpi tun­keutuvat
säteet loivat ^lonkiin opaä-linhohtoista
valoa, joka sulautui yhteen
sähkölamppujen himmeän valon kanssa
— himmeän, koska Dravosin selityksen
mukaan dynamossa oli jokin vika.
Väsyneenä ja haukotellen tuijotti
Rourke hetkisen kuun säteiden karke­lointia
päänsä yläpviolella olevalla him-meällä
lasilla, ennenkumJ:uli ajatelleek­si
mitään vaaraa. Mutta heti, kun se
ajatus häneen iskeytyi, muutti hän kii­reesti
paikkaa ja asettui pitkälleen erääl­le
poikkipienane, sillä hänen tuolinsa öM
ollut aivan kattoikkunan alla, joka Il­manvaihdon
vuoksi oli raollaan.
"Tässä on varmempi", ajatteli häh.
"Ei mikään noista pitkistä veitsistä voi
sattumalta osua päähäni matessani täs­sä.
"Uskoni on se, että viholliseni Pan-jnabilta
kuuluu nyt Rancen miehistöön."
Mrs. Prynne lausui taihän selityk­sensä
niin tyynesti kuin olisi hänjtehnyt
jonkin huomautuksen ilmasta. Mutta^
hänen vakaumuksensa oli niin täysin-yhtäpitävä
Rourken oman vakaiunuk-sen
kanssa, että irlantilainen seisoi het­ken
sänatonna tiukasti yhteenpuriste-tuin
huulin ja kulmakarvat rypyssä.
"Kunpa olisitte antanut minun sil­loin
puuttya asiaan —", mumisi hän vih­doin.
"Olette oikeassa", riiyönsi hän. "Olei?
sangen pahoillani^ mutta vahinkoa ei
enää voi auttaa."
" E i tosiaankaan", huokasi Rourke ma­sentuneena.
Hänen katseensa siirt)^ yli
kannen ja pystyi pursiftiieheen. "Tuo
on ehkä yksi heistä'', sanoi. hän.
'*Niin, se voi olla kuka tahansa. Ehkä
esimerkiksi—pursimies?"
"^Miksi epäilette häntä enemmän kuin
ketään toista ?" kysyi hän ällistyneenä.
"Voittehan nimittää sitä naiselliseksi
vaistoksi, jos niin tahdotte. Mies näyt­tää
kykenevän vaikka mihin."
"Se on kyllä totta, mutta emmehän
kuitenkaan tiedä mitään varmaa."
"Emme ,emme tiedä", myönsi mrs.
Pr3'^nne ty3mesti. "Voimme vain odot­taa,
olla varuillamme ja toivoa, että vain
kuvittelin jonkun tahtoneen avata ove--
"Vastaan joka tapauksessa siitä, että
se ei tapahdu toista kertaa.''
"Mitenkä te voisitte sen estää?"
"Se on maailman yksinkertaisin asia.
Pidän itse vahtia salongissa, madame."
"Ei, monsieur, sitä ette saa tehdä;
minä voin pikemminkin olla ilrhan unta
kuin te. Ja sitäpaitsi minullahan on
Cecile . . ."
Seurasi tulokseton väittely, joka ei
pääiftynj^t, ennenkuin Quick kello neljä
pakotti heidät keskeyttämään-sen. Se
jatkui kevyessä-ja leikillisessä äänilajis­sa
päivällisellä, päättyi sitten, ja sen
unohtivat nähtävästi kaikki muut paitsi
Rourke.
Yö oli säteilevän tähtikirkas: aurin­gon
laskiessa tyyntyi fuuli, mutta kiih­tyi
sitten uudelleen ja kasvoi puolit­tain
myrskyksi. Kun Rourke puoliyön
aikaan-lähti komentosillalta, kiiti Rance
eteenpäin myllertävää merta pitkin kuo­huvien
aaltojen ärjyssä.
Nautittuaan vahvistuksekseen pari
kupfllista väkevätä kahvia istuutui ir­lantilainen
kääniötuolille portaiden ala-
Hän haukotteli lakkaamatta.-Yön hil'-
jaisuus, aaltojen kohina, koneen yksi­toikkoinen
jyskytys sekä ruumiillinen
väsymys vaivuttivat Rourken aivan lä­helle
unimaailman rajoja. Mutta hiin
suuri oli hänen tahdonvoimansa, että
hän ei antautunut unen valtaan, ,väan
makasi vain hiljaa ja antoi mielikuvi­tuksensa
liitää siihen ihanaan maahan,
mihin hän veisi Tulenliekin . . .
Äkkiä syöksyi hän kiivaasti ylÖs' tä^r
sin valveilla ollen.
Kumea tärähdys kaikui vielä isalph^
gissa. Poikkipienan yläpuolella värisi
yeitsi, joka oli iskeytynyt puuhun puol­ta
teräänsä myöten. 'Irlantilaisen käsi
tarttui vaistomaisesti revolveriin, ja mel­kein
ennenkuin hän täysin ymmärsi mi­tä
oli tapahtunut, painoi hän liipasints!,
ja kuula lensi suhisten siihen suuntaan,
missä äsken oli näkynyt pari pitkiä, ru-^-
keitä jalkoja. Uusi latikaus seurasi
heti tuloksetonta ensimmäistä, mutta
tällä kertaa ampui hän vain vatoittaak-seen
komentosillalla olevaa kapteenia.
Nyt i(änellä ainakin oli varma todistus
siitä, että oli yritetty tehdä salamurha.
Hän syöksyi salamannopeasti portaita
ylös, himoiten laskaarin verta ja van­noen,
ettei mies kolmatta kertaa pääsisi
häneltä pakoon. . '
Äänekäs huuto tervehti häntä hänen
tultuaan ylös kannelle — mylvivä ul­vonta,
jonka tukahdutti koriseva ääni.
Rourke pyörähti kantapäillään ja seisoi
katsoeii Suoraan Quickin kasvoihin, Häft
oli p"Säs*tämaisillaan äänekkään säälin
huudahduksen.
Kapteeni horjui häntä kohti, revolveri
putosi hänen voimattomasta kädestään,
leuka vaipui rinnalle, raukea hymy vä­reili
hänen huulillaan, ja tumma, inhoit­tava
tahra levisi nopeasti paidanrinnui?-
taJla,
Kauhun, epätoivon ja riaivon huuto vä-rähdytti
Rourken huulia. Quick, jo­ka
Adenissa oli tervehtinyt häntä onnen­tuojana,
oli joutunut .salamurhaajan uh­riksi.
„ Rourken syvä sääli ja levotto­muus
haavoittuneen suhteen saattoiva^t
hänet unohtamaan itsensä ja sen ejVä-toivoisen
tilanteen, johon tämä murhe­näytelmä
oli syössyt kaikki RancelläToli-"
jat, ja hän levitti käsivartensa, otti
vastaan kaatuvaan ruumiin ja laski sen
varovai.sesti kannelle.
^Iut4a seuraavassa silmänräpäyksessä
tuli hän tietoiseksi omasta vaarastaan.
Häntä kohden heitettiin kiivaasti kiillär-vä
esine, ja hän heittäytyi vaistomaisesti
sivulle ja syöksyi ylös.
Samassa silmänräpäyksessä liukui pitc
kä, terävä veitsi pitkin hänen rintaansa,
katkaisi paidan läpi nuoran, johon Tu­lenliekin
sisältävä kukkaro oli kiinni-