Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 20, 1939

              1939 lAUANTAIN^A, tÖUKOKUlTN 20 PÄnÄXÄ Si\ni S
(Jatkoa)
Acklin näytti sekä innostuvan että
hämmästyvän.
'Mutta miten?" hän kysyi. "Minä
pelkään, ettei voi laskea venettä Ve­sille
herättämättä-—"
•En tarvitse .venettä", selitti tyt­tö.
"Tulen toimeen ilman sitä. Aion
uida maihin."
'Uida, miss — tekö?"
'Niin, miksikä en? Minä en pel­kää,
uin varsin kyvin. Matka ei ole
pitkä. Ja minun tsytyy..."
maan kääröä, jonka GyntMaoU^
mistanut hänelle.
"On ehkä parasta, etten koputa
kan kohdalleen ja tarttui toisella kä­dellään
lastausluukun reunaan, toi­sella
köyteen.
"Minä kolen valmis, Acklin". satioT
hän vakaalla äänellä. "Koettakaa töi-rnittaa
viitta takaisin hj^ttimi kenen­kään
huomaamatta, jos TnahdbUista.
teidän oyeetihe, miss, mrs. Sävaran jos jotakin tapahtuisi... niin selit-voisi
kuulla sen. Minä t)dotän teilä täkää kaikki mrs. Sävara^ille huo-pantuani
kaiken kuntoon puolienyöh
seuduissa keuläiii|niölisten^^^^^
portaiddh ^ l a | « ä ^ . Parasta odot­taa,
kuMes laivassa xm kaikki 'hil­jaista.
Ellen olisi bidlä,^^^Ä odotta­kaa,
k ^ e s tilliin; liiiÄa teen säiliöin,
jos t e . . . » .^
Cynthia nyökkfei l(nyöntä\^sti.
'Mutta te.. ."Acklin rypisti epä- Tarjoilija fcKrähtii pois.
toivoisena otsaansa. "Ei ole helppo
sanoa, mikä on oikein. Minä tekisin
sen teidän sijastanne, jos osaisin
uida/' , ' ; • • x
Cynthia pudisti tarmokkaasti pää­tään
. vMinä en antaisi teidän tehdä
mennä... Kiitoksia vain ja hyvästi!"
*^Niin, rtiiss Grayce", kiralui mie­hen
ääiii varjosta. **MnUa sananen
vicjä: minä olen 'pähnXit lääkerasiaan
erään ilmoituksen ^ r . CrilteTntdehille.
Te voitte ttsekm Kikea ^ n , eltei hän
t>3^ty... Valmis? Hyvästi sitten,
iiiiss Gräyce — älkää unohtako ir-roitiaa
silihukkäa jalastaftne, enflfen-k
«in h i e i U ä y ^ t e . . ."
Cyhthia p i ^ l i ötteönsa Isiivasta,
ja tarjoilija äjitoi köyden söliia: tutima
tuuinälta. Pjän saavuttivat Gyhthiän
Vasta keJlo kyittmtinen meni mrs.
Savarän Vuoteeseen, ja l ^ l o löi yk­sitoista,
entieiikäin hän saiioi hyvää
yötä ja s ä n ^^
Sitten sotasi »irtöjäkiitittaviSn jälät V&n/eifcä kfestähyt kauan, en-jänhityksentirtit^
ä; sillä vastä^kdlo nehkuin se ympäröi koko hänen var-sitä.
Kukaan muu ei voi hoitaa häntä yksi päättyi työ laivoissa, ja Öf/ön taloaan, Hän kohottautui varovasti
kuin — nainen. Eikä se ole vaikeata, porhalsi takaisin entiselle ankkuripa!- käsien varaan, irröitti silmukan ja
Tässä on uimapukuni. En tahdo kalleen. ' päästi köyden- ftyt hän oli poissa,
"^""^^ ..^."^^ että auttaisitte minua Puoli tuntia myöhemmin vaihtoi peruuttamattomasti sidottuna suu-pääsemään
mahdollisimman äänettö- Cynthia äärimmäistä varovaisuutta reen seikkailuunsa.
mästi veteen..."
'Se lienee kutakuinkin helppo
tehtävä — ensi yönä", vastasi mies
mietittyään hetken. "Lastin siirto
päättyy vasta hyvin myöhään, ja
sitten ovat useimmat joko lopen vä­syneitä
tai juovuksissa, tai kumpaa­kin.
Ankkurivahtia ei liioin aseteta.
Niin että sen puolen asiasta minä
kyllä selvitän,"
'Ja sitten", jatkoi tyttö innokkaas­ti,
'tahtoisin, että hankiksitte minulle
jotakin vedenpitävää, johon voisin
kääriä sidetairpeita ja muuta sellaista
ja jonka sitten voisin kiinnittää sel­kääni^
yinmärrättekö?"
' Ymmärirän", hyökkäsi Acklin.
noudattaen yöpukunsa uimäpukuuh, Hetken häh makasi melkein iiikah-heitti
mustan silkkiviitan hartioilleen^ tämatta,^ lähellä laivan mustaa kyl-ja
hiipi ulos.
Kaikki oli hiljaista. Päällystö ja
miehet nukkuivat raskaasti kuin oli­sivat
saaneet uriijuomaa, mutta sit­tenkin
Cynthian sydän löi ankarasti'
hänen hapuillessaän käjuutanportail-le
ja mennessään niitä alas. Hän
ei ollut pelkuri, mutta ajatus, että
hänet voitaisiin keksiä ja hänen ai­keensa
tehdä tyhjiksi, sai hänet va­pisemaan
joka solultaan.
Portaiden alapäässä odotti Acklin
niin mustan pimeyden suojaamaria,
ettei Cynthia tietänyt, oliko hän^iellä
vai ei, ennenkuin kuuli hänen kuis-
''Minä tieridäii jotakin, joka sopii ja kaavan joitakin sanoja ja löysi hänen
josta lisäksi voi olla teille apua, el- kätensä. r
lette ole hyvin hyvä uimari. Minä
otan pelastusrenkaan, poistan siitä
jonkin verran korkkia ja pianen sijaan
vedenpitävän läkkirasiän. Sitten voit­te
panna sen ytftpärillenne, ja jos
väsytte, pitää se teitä pinnalla niiten
kauan hyvänsä. Antakaa miniille vain
ne tavarat, mitkä tahdotte mukaan­ne,
niin asetan ne läkkirasiaan ja jär­jestän
teille kaikki valmiiksi."
Ei merkkiäkään vastahakoisuudes­ta!
Cynthia ölljtkeä iloista.
'Mutta suokaa antedcsi, miss.
Työni odottaa "minua ruokasalissa, ja
jos joku sattuisi näkemään meidät,
voitaisiin epäillä meidän' suunnittele­van
jotakin..."
Acklin johdatti häntä nyt pilkko-pimeitä
käytäviä myöten, ja vihdoin
he nousivat jyrkkiä portaita eräälle
alemmalle kannelle, jonne p)^htyi-vät.
Tarjoilija kiinnitti pelastusren­kaan
hänen jrmpärilleen: hän oli ollut
siksi ajattelevainen, että oli kiinnit­tänyt
siihen Crittendeniä varten re­volverin,
jonka oli valanut öljyssä,
jottei se matkalla vahingoittuisi.
"Kiitos!" sanoi Cynthia. He lä­hestyivät
nyt avointa lastausaukkoa,
ja sen etäisy3rs vedenpinnasta tuntui
sangen suurelta. "Miten mma pää­sen
alas?" kysyi Cynthia naurahtaen
keä, sitten hän alkoi hiljaisin, tyynin
Vedoin edetä Cy»M/östa, jonka ääri­viivat
piirtyivät tähditettyä taivasta
vasten.
Cynthia oli hetken hiljaa nähdäk­seen,
viittaisiko laivalla mikään sii­hen,
että hänen pakonsa oli keksitty,
mutta* mitään sellaista ei ollut ha-vaitta\
4ssa. Kummassakin lai\'assa oli
kaikki hiljaista ja kuollutta. Mieli
hiukan kevyempänä, mutta sittenkin
vavisten hän iii nyt rantaa kohti.
Kaksi kertaa hän lepäsi ja koetti
tavata pohjaa, mutta vasta kolman­nella
kerralla hän sai jalansijan, sei­sahtui
veteen, joka ulottui hänen
vyötäisiinsä, huokasi tyytyväisenä ja
kahlasi sitten maihin.
Päästyään vihdoin kuivalle biekal- ,
Ie hän kuuli kellojen soivan kum­mallakin
laivalla, kaksi kaksoislyön-tiä
ja yksi yksinkertainen: kello oli
siis puoli kolme.
Sitten oli kaikki taas hetken hil­jaista,
mutta äkkiä kuului joukko
lyhyitä, rätiseviä ääniä, sähköpur­kauksia,
jotka lähtivät lennätinhy-tistä
ratkaisevien piiskanläimäysteil
kaltaisina.
Ylen hämmästyneenä, voimatta us­koa,
että tämä hälyytys johtui hänen
paostaan, ja kykenemättä antamaan
sille toista vähemriiän persoonallista
selitystä hän juoksi r^nan poikki pii-
Sin-ne
hän jäi seisomaan tuijottaen tyy­neen
laguuniin ja hengittäen raskaas­ti,
pikemmin pelosta ja säikähdyk­sestä
kuin ponnistustensa vuoksi.
Hän näki valoa lennätinhytissä ja
kuuli ääniä, jotka huusivat toisilleen.
hiljaa ja hermostuneesti. "Onko täs-
''Olelte oikeassa", myönsi Cyn- sä jonkinlaisia portaita, vai täytyykö loutuakseen puiden joukkoon,
thia. "Mutta . . . Acklin . . . ette kai niinun hypätä tuonne alas?" hän iäi seisomaan tuiiottaei
iätä minua pulaan?" "Ei portaita, miss, mutta — täs-
"Älkää pelätkö, miss. Voittehan sä?" ja hän ojensi tytölle vankan ja
päivällisen jälkeen soittaa minua kuin silmukalla varustetun köyden toisen
halutaksenne vettä tai muuta sdlaista pään. "Jos panette jalkanne silmuk-ja
antaa minulle sitten ne tavarat, "^^^ätte molemmin käsin knn-jotka
minun on pantava läkkirasiaan.
Ja myöheniimin, tun kiaikki on sel^^^ ......
naputan hilj^ - oveenne!.. Saanko sen tähän ja kierrän kerran kasi-sammuttaavnyt,
niiss?» varten! ymiäri, niin etla nykäisy
Kuin kaunKtesä- Gjmthia palasi^^-^^^^^^^^ sattmsm ^nukah-hytUinsä
k ä t k ^ -uinu.^^^ ' ^ ' ^ " ^ t c ^ S t U a ! ' ; ! nutä sanoUii. Se kuulosti viluiselta,
oli hyvin hämärä käsitys siitä, miten «;ninnuttomalta ulvonnalta. -
ja milloin palaisi. .
Hän teki niinkuin Adilin oli neu­vonut
ja pisti- jalkansa silmukkaan.
Pimeys ja hiljaisuus vaikuttivat hä­neen
masentavasU, Ja ensimmäisen
kerran hän tuna i)Htfe B»r-olisi
epäröidyt kauan, ennenkuin olisi -Juvan. ^^^^^^ I^^
antautunut niin hurjaan ja uhkaroh- syys, arvoitukseWii»en ^ - ^ ^ ^
keaan *tyksee jesteetilUsuus peloittivat hanta.
ÄÄSnÄi SÄ rohkeuttaan, ^ i silo,,- ja Huusi .ajaaCrittendenin nin,eä.
Silloin^tällöin hän pysähtyi kuunnel­lakseen
\'astausta, mutta ei kuullut
mitään.
Pian hän löysi laatikot ja \*esilek-kerin
siltä pläikalta, minne Cynt/uan
merimi^et oli\'at ne jättäneet. Toi­nen
laatikoista ja lekkeri oli avattu,
mutta Criltendehiä ei näkynyt lähis­töllä.
tlänhöu^i-uudelleen, lakkaamatta,
mtitta ei ^atmt vastausta. Mutta
t ä l t ä ' k o h d ^ a hän Oli nähnyt hänen
kätoäviänsäateen, ja vaikka hän epä-röikin'Miikan
jatkaa etsimistään saa«
ten kisäosis^, ajoi hänfet kuitenkin
«teeiipäinl^lko, että hänet keksittäi­siin,
eftftefikuin hän olisi löytänjl
Ct^itteiideiiin ;^ Hän tienfei pimeän met-isan
hirtkij^^kähheis täli s^^ toiselle
puolelle.
SieÖä häh huomasi' Crittendenin
oleskieilleen. "Öäh naki nuotion täh­teet
ja havaitsi hiekassa tuhkan vie­rensä
syveiihyksiä: Crittenden oli
epäilemättä yrittänyt kärsimyksis­sään
levätä siinä. Mutta häntä it­seään
ei iiäkynyt.
Tällä paikalla Cynthia viipyi kau-imtiiin,
hiiusi kerran toisensa jälkeen
Crittendenin nimeä, ei saanut vas­tausta
Ja alkoi aavistaa pahaa. Mitä
hänelle oli tapähtuiiut? Hän ei juuri
olisi voinut olla kuulematta hänen
huuto jaan. Cynthia tiesi, että haa­voittuneet
usein saavat kuumeen, ja
.kuvitteli, että Critteriden kuumehou-reissaän
oli syöksynyt aaltoihin pääs­täkseen
tulesta, Joka häntä s ö i . . . Ja
koko saari peloitti häntä hiljaisuu­dellaan
ja salaperäisyydellään...
jHuomatessaan pelastusrenkaan
painon rasittavaksi hän irroittautui
siitä ja pudotti sen ajatuksissaan maa­han
panematta paikkaa merkille.
Sitten hän alkoi kuljeksia päämää­rättä,
välittämättä siitä, minne meni,
ja hetken kuluttua hän oli jälleen
tullut rannalle, sangen lähelle sitä
paikkaa, missä oli noussut maihin.
Nyt oli hiukan valoisampaa, ja la­guuni
lepäsi hänen edessään tyynenä
ja — autiona.
Cynthia porhalsi hitaasti pois kah­den
esiinpistävän niemen välistä, ja .
Orion -oli kappaleen matkaa etem-pänä.
C3mthia saattoi tuskin hengittää,
ja oli kuin hänen sydämensä olisi la­kannut
sykkimästä. Huudahtaen
läähättävästi hän vaipui lopen uupu­neena
hiekalle ja tuijotti kauhistu­neena
laivojen jälkeen.
Crittenden kadoksissa ja Cynthia
poissa! . . . Yksinäisyyden kauhu val­tasi
hänet.
Hän kadotti, tajuntansa ja vaipui
liikahtahiatta armeliaan unen sy­liin.
(Jatkuu)
mrs. Savaranin vaanivilta silmiltä.
Sillä mrs. Savaran vastustaisi var­masti
hänen suunnitelmaansa, jos sai­si
siitä pienimmänkäan aavistuksen,
siitä hän oli vakuutettu. Eikä syyttä.
Sillä Cynthia tiesi itsekin, miten so­kea
ja mieletön hän oli rakkaudes­saan
ja että hän tavallisissa oloissa
ni köydestä, hinaan'minä teidät alas.iKaikista:^!^^
kun olette päästänyt sen irti, sidon ta virtasi valoa, ja Ör/ö^tillakin oli
eloa. kiimmankinlaivaii komento-niin
että nykäisy siÖalla^oli miehiä, jotka huusivat toi­silleen
isojen megafonian aviilla,
vaikka rannalta oli mahdoton erottaa,
mitä sanottiin. Se kuulosti
soinnuttomalta ulvonnalta.
Johtuipa tämä melu mistä hyvänsä,
Cynthia pelkäsi siitä seuraavan, että
häntä ruvettaisiin etsimään. Mrs.
Savaran heräisi tietysti, huutosi hän­tä,
häpimästyisi^ kun ei saisi vas­tausta,
huomaisi hänen oleyaii poissa
— löytäisi hänen vuoteensa tyhjänä
ja vaatteet jäljellä — soittaisi palve­lusväkeä
ja pyytäisi tietoa hänes-
---:fflnä Olet «anonut ystäviUesi, et­tä
menit kanssani naimisiin sen ta'
klä, eitä Ölln hyvä^^r^^ laittaja ja
minä en ifeaa keittää edes penmoita-
;'ka&nf •„;, • •
Mutta täytyihän minun fianoa
heille edes Joku syy naimisiin me­nolleni.