Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 7, 1951

              I Jatkoa.
If
Se iTiitä Könkölästä «li jo vuc»ia pu-tMittu
oli enemmän larin totta. Talo
&ulki nopeasti romahdustaan kohti, yhä
ihurjemmalcsi 'käyvän isännän ansiosta,
Hänkin oli olloit aikoinaan kunnon mies,
teirnyt töitäkin ja iioitSinut isänsä teuol-tua
isoa taloa tavalliseen tapaan, mutta
sen jälkeen Icun hän oli "ensikerran
ollut juopon <valle5mannin iltakegteissä,
oli mies alkanut mutrttua. Viin^ikoi-na
nähtiin, että kun isäntä oli kipeässä
rahaai tarpeessa, lähti lehmä navetasta,
hevonen tallista tai j>*väkuorma aitas­ta.
Karja «väheni, hevoset vähenivät ja
aittojen hinkalot tyhjenivät. Työväki
ei saanut pa!l{!kojaan ja niitä oli vaikea
saada. Pellot py ricr vät jäämää n ketoon.
iNäiden vakjavain tosiasiain <e<Jessä
isännän nähtiin yhä pahemmin hermos­tuvan/
ja eräänä ittana, tultuaan tavalli­silta
juopporetkiltään — ei enää onillään
syöttiläällä, vaan tavallisella laihanpuo­leisella
työhevc^lla — huomattiin hä­tien
olevan sevon muustakin 'kuin vä­kijuomista.
*Hän oli tullut raivokkaak­si
mielisairaaksi ja hänet täytji toi­mittaa
parantolaan.
Tätä seurasi nopeasti "vasaraimar^kki-,
nat". Meni talo ja tavarat, ifelena
jäi äitinsä 4>:anssa puille paljaille. Uu-
F IA K ma»
saas» •
Liekille kirjoittanut AKUP iÄ IVIÖ
Tuo isku juolahti yhtäkkiä Helenan
mideen ja hän päätti sen antaa.
"Mitä!" pääsi isältä ja äidiltä mel-kein
yhtaikaa ja Veeti hiukan kalpeni.
"Siitä tosin en ole vielä ihan varma,
mutta jos niin on käynyt, niin siitä
tulee oJkeusjuttu", jatkoi Helena uh­kaavasti,
nousten nopeasti ylös. "Eikä,
minulla muuta asiaa ollutkaan. Hy­västi
vaan!"
tässä 'kylässä. iTLähcfe minua ian
Mennään-.^nsinhäkin Moukin - Il
.laan-:otta3naan.-jot^.-suiMa <^v^fv l
•.nullekin roatoo: päälle matt^^^lf
tyttö tiJveriUi^-ystäväUisesti J' ^
"*)Minun nimeni o n Floora, JGS »-^i
simms. vain-«taimmiä."
^'ÄlinuB-. -mmmi -on • Mzl^i^" ^ 1,
n>t oltiin kuin "vanhat ystävät. '"^
Melksinpä-ilm^UamieleHä^-teli?!
lena tuon niin tystäväliisen ja- s^".
suojelijan TumaUa, kmines täojä"^ •
Helenalla oli voileipiä eväänä, joten
hän ei mennyt ulos suurimmilla asemil­lakaan,
katseli vain ikkunasta niiden
elämää ja samalla sai nähdä palan kau- ^stakmsiviHivesla sisään.
punk-a. i?Copeasti hän tuntui saavan- .jiäfc3ä joubkotp%$iä ja niiden
kin niistä käsityksen. \^ta Helsingin joitakin pareja miehiä ja nai^^^
asemalla hän astui ulos toisten mukana istuivat tyhjän pöydän-jviereen ja%:)
ja niitä seuraten läpi-ihmisviliiiän täyt- Jija.tuii •{
tämän asemahuoneen. : Kaikilla näytti ''Ttsokaa- ania^^^ nyt «vain -o»--.^
olevan määrätietoinen 'kiireensä, Mn mutta mitäs-siaiä ^Selena tahdot?" "^t
Lyöden oven luajsti kiirnii lähti He- vain oli kuin k>-symysraeckki. Sen hän ^''Minä.oUn ajateHut kahvia tr^^^
lena kiivaasti paluutielle. Hän kuuli kyllä käsitti, että hän voisi tuosta^us- sama se,: tuokaa TsiimiHe samaa"'gJ
kyllä emännän portailta huutavan hän- taita ottaa ajurin ja käskeä aiedä hänet Uelensi päästä&^n nopeaan seh-^'
tä palaamaan, mutta hän ei ollut kuule- johonkin Jiotelliin, nautta ne kai olivat Sani2ssaiastaio??esta sisäänpaif^
vinaan, vaan jatkoi parannetulla vauh­dilla
pystypääiiä matkaansa.
Tällä matkalla Mnelle tuli aivan sel­väksi,
että hän ei voi pila tällä koti-perukalla,
eikä enonkaan luona, vaan
•hänen täytyy lähteä jonnekin fdem-mäs,
johonkin kaupunkiin — niin, juuri
Helsii^iin, vaikka . sitten siellä pitäisi
ruveta palvelijaksi, jota hän ei.täällä
den omistajan tahdosta he olisivat saa- "voinut ajatellakaan.
«eet jäädä toJstaiseksi omiin huoneisiin. Tuon päätöksensä hän panikin toi-. kä^^elläV miettiä,"kyllä kät"^:^^
meen itkeskelevä^ äidin ja vakavan .^^^^^.^ ^j^^^j Hän huomasi erään
enon estelj^stä'huolimatta.
niin kalliita, «ttä riittäisikö hänen ra­hansa
muuta kuin «hkä yhdeksi yöksi.
Aikansa tollisteltuaan hän lähti kap­säkkeineen
liikkeelle, poikki aukiean to­rin
ja sitten jotakin katua eteenpäin.
Niin hän käveli ja 'kä-^lfyminällä, niitä
olisi tehtävä ja keneltä edes voisi jota­kin
kysellä. Kapsäkikikin alkoi tumtua
räskaiaita. Hän katseli paikkaa^ mihin
voisi sen jo'ksikin aikaa jättää ja sitten
sa, mutta emännän veli, ainoa läheinen
sukulainen heille, eräs toisessa, kylässä
oleva pientalollinen, tarjosi heille kodin
luonaan ja he päättivät muuttaa jälellä
olevine tavaroineen sinne.
«Helena ja Veeti olivat olleet salakifa-loissa,
mutta näissä vaiheissa he eivät
olleet tavanneet toisiaan >kahden kesken
ikuukäusiin. Helena alkoi aavistaa pa-
(hinta ja ennen enon luo muuttoa hän
si^eni käymään Isoharjussa. Hohkeasti
ihan työntyi sisään ja tapasikjn Veetin
vanhempiensa <kaimarissa. Veeti koetti
olla kohtelias, vaikka näytti vähän omi­tuiselta,
kutsBi vanhenipansakin. Varat­tiin
kosicettamasta arempiin asioihin,
vaikka Helena arvasi, että juuri niistä
oli noiden 'kolmen kasken äsken puihuttu.
Hänen sisällään alkoi <kuohua omitui­nen
uhma ja yhtäk>kiä hän sanoi:
"No, Veeti, imiksi et ole käynyt mi­nua
Ivatsomassa pitkiin aikoihin?"
"Ei ole tuHut käydyksi, on ollut sel­laisia
'kiireitä toiphuja", virkahti \^eti
tiiukan punastuen.
tHelenan uhma yltyi.
"Onpa se ollut «kiirettä — töitten
(kanssa vannaan. Ja mitenkä meidän
suhde nyt on, sano suoraan, aneidän-ihän
piti näihin aikoihin tnrsnnä naimi­siin?"
"Niin, Helena, aninä olen ajatellut,
että jos annetaan sen fäädä toistaiseksi",
"Kyllä minä siellä eteeni katson",
hän tenäili. "Enhän iminä enää ole mi-
-Icään lapsi, vaikka en ole kovin 'vanhaa
•kaan. Kaikfkien köyhien tyttöjen pi­tää
minun iälläni lähteä maailmalle."
Äidillä oli sen verran rahaa, että He­lena
sai matkalipun ja joitakin mariikoja
ensi hätään, ei »muuta. . Eno. kyyditsi
liänet aika etäällä olevalle rautatiease­malle
ja pisti vi®lä hj-västellessä viisi-ttnai^
kkasen ^louraan.
ni
Helena ei ollut koskaan 'matkustanut
junassa^ ei edes nähnyt sitä, eikä kos­ikaan
"käynyt missään kaupungissa, niin
omituista kuin se mahtavan talon tytölle
olikin. Kaupungista hän tiesi vain sen,
mitä oli lukenut ja huivista nähn\'t. K\%
istuessaan outona ja yksinäisenä junas­sa,
tunsi hän menokiihkonsa laimene­van
ja edessä olevan elämän kaikkine
>kys>Tnyksineen alkavan häntä pelonse-kaisesti
vaivata. — Olisi pitänyrt edes
kysellä Helsingistä jotakin niiltä, jotka
siellä ovat käyneet ja olleetkin, vaikka­pa
itse ruustinnalta . . .
pienen kaaipan tapaisen — maitokaup-^
pahan se näkyi olevan ja siellä hy^-ä-tuulisan
näköinen lihava nainen. Hän
työntyi sinne ja kysyi:
"Saisinko «minä jättää kapsäkkini vä­häksi
alkaa tänne?"
"Kyllä, kunhan haette sen pois en­nenkuin
tämä suljetaan", vastasi nainen
ja mäytti haluavan vielä jotakin kysyä,
mutta Helena meni ulos.
Vuoroin kiitA-elleh ja '\Tioroin katu­vierellä
pysähdellen Helena jatkoi tulok­setonta
rniettimistääri epätoivonsekaisin
tuntein. Ylitäkkiä tuli hänen imieieen-sä
selvä ajatus, että jiiuri tuolta ystä­vällisen
näköiseltä maitokaupan emäa-nältähän
hän olisi voinut kysellä VJÖ-korttecria
ja mitä tahansa. Hän kään-t>
i mennäkseen sinne, jos sitä paikkaa
heti löj-täisikään, kun hänen vierelleen
ilmestyi nuori komea nainen kysäisten
ystävällisen rohkeasti:
"Odotatteko jotakin tai etsittekö jo­takin?"
Tuo vafkutti Helenaan niin. että hän
selitti heti avomielisesti pulansa.
^'Oo, älä sure, kyllä noin kaunis f likka
yökortteerin löytää ja tekee elämänsä
. tä; -nälatäy^ti: liy^ällä tuulella, ^i^i
nen -heistä sanoS "tytöille: . . 1
"-Kas, -neidit ovat iiman kavaljaji-j
fiikö saisi teiidäseuraa?" ,,
. ,.•^'Cyilä'.'y vastasi :F^ra..-
Miehet istuivat ja Helena tar^
aneita arvostellen. Häinsn piajjelfeeaj
tunut näytti olevan jo keski-ikäineatl
liavahko mies,' soEniessaan- hym pj!^'
sormus ja rinnan yli ^ultaiBet tel
perät. — Tuo on varmaan hyvin tfe
mies, ajatteli Helena;
Miehet tilasivat itselleen my'^^
olutta ja ne tuotiin heUle kääkille jhti
kaa. Näiden paillojen arkana kävijä
telu koko seuran-kesken, niin «viejän
raavierikin pullojen aikana, anaitta icl
juotava muuttui viiniksi, jaiteltiin jjj
parittain. Helena tunsi olevansa j
humalassa, kuten hänen juttutoverfel
kin. Tuoleja lähennettiin,'j()lIoin'.*rli*
mies" käteen tarttäien sanoi: .1
"Tässä olemme; •kuin yistävät tJnmäi'
vielä tiedä toistemme nimiä. Tä^
vanhassa kotikylässä > minä olin ,im.
Matti Pukki, aniitta -kun ne l-uollaÄt
laisntin takana eivät sitä pukkia osaj
neet oikein lausua,, niin »mutin het\k<k
nimeni. (Siis Sam Joiies, mutta vtä
minua sanoa vain Samiksi."
"Hekna KÖnkölä." . ; 1
"'Körtkölä . . . Minä olen ollut kernu|
toista kyimmentä vuotta sitten sen oi^
misessä kestikievarissa yötä. Etlm
vain ole sen talon tyttöjä?"
"Taidjuipa vain olla, koska kotini ra
ollut kestikievari kauan." '
"Xo voi helkutti! Ison KöMb
tyttö, ja noin kaunis! Nyt ei pidä nia^
kean pöydältä puuttumaan!" hMuiä
(häkelteli Vesti.
"Sen olen arvannutkin. Sinä rakas­tit
minua niin kiihkeästij kim luulit
minun olevan rikkaan tytön, imutta rak­kaus
sammui heti, kun näit että minusta -
tuli köyhä tyttö", jatkoi Helena ivaili^
sesti.
Veeti ei saanut sanaa suustaan, mutta
hänen äitinsii alkoi toimittaa:
"Joo, joo, kyllä se niin on. että sellai­set
asiat ov^at vaikutta\ia tekijöitä rak-kairssuhteissakin,
ei sitä voi auttaa."
•Nilan kyllä on, tiedän sen minäkin,
olen sen jo kokenut omakohtaisestikin.
'Mutta mitäs sanot, \'eeti, jos minä olen
sinulle raskaana?"
Kiven kaunista suomen kieltä korostuk-sineen.
Siis lopuksi, missä on erhe puheva-javaisuudelle
filmeissä ja onko sellainen
mitenkään korjattavissa?
'Mikäli olemme yllämainitun filmin
suhteen saaneet tietää, on se otettu
suoraan täysikokoisesta filmistä kai­tafilmille
ääniueen ja siinä on tullut
teknillinen virhe, joka tekee äänen
epäseUäksi. — Toimitus.
"1,
Aibertassakin saatan äskettäin lunta ja koko paksusti, kuten kuvasta näkvx. Äskeiset lumimyrskyt
ovat ai/ieuttaneet tulvia jo useilla paikkakunnilla ja aiheuttavat lisää sitämukaa kuin lunii sulaa.
k.-^vaa ja pitemmän
I3iliayk.:näi.tä Jajlotonta
helle pölyinen ^metsa, kaikc
f ia hvönteiset tekevät m.^
\oia k%-s>-N-äksi hommaksi. 1
'.o^-at'tuulet, tuiskut ja pa
nuotiolla ruokailu J2
siaia ja miestä k
I lumi.
Vät sen
\ tvöksi.
>5i kun metsämies saapuu
kaupunkiin, koettaa hän _i
ieet kärsimykset ja useasti!
<5ee ia iloitsee liian rajust
^ kkeuksetta maksaa raskaa
uistan erään kerran kun SJ
, takaisin kämpälle, alkoi e
1 menettää hermonsa, alkoi
:u.ukköja. Meitä oli oli 5-
luta, jotka olimme juuri sa
jjälie mikä enemmän, mi
nän hyvässä kunnossa.
' käsin yöllä siihen, kun kav
ia ja käski ry>T3ylle, vaikk,
koko kängillä ollut enää e
1 niies. '"Mutta mitä sin
; kä>Tnässäkö vain tai eK
"^ä\-mässä vain. ensi kertaa,
iiu vihan oudolta näin suui
Tietysti se niin tuntuu. M i
ivlä on 'kvllä tuttu, vaikka
täältä pois toistakymmenti
\ nvikin vain täällä käjTnä
'jo ensi viikolla takaisin."
elenalla välähti päähän ai
)]5' _ Amerikka! Eiköhä
mies veisi minua; sinne? . .
jheisessä pöydässä oleva l i i
kti lasinsa korkealle ja la
jJci rommia rammalla ry}
I piälot nc lyötiin rikki,
Hkatyttojä halattiin
\ mampsdlit nc itki"
krjoilija tuli luo ja taputti
|olkapäähän jutteli tyynn;
j SO, herra Ström, ei saa k
\sti, ja mampsellitkin voiv
kii oikke, sanos porilaine
'in vain hyvin hiljaa tois
liin laulun, josta mamp:
'tuumi ukko ja siristäer
iiksi pöytätoveriaan kohde
iveitikkamaisesti sormeaai
Aiw Urusilmät mua viekä
iin että scvon aivan mei
nkä €Mä muuta nää:*
Ai, ai, kuinka hauska her
I ^'isei^i. r^^ppysisko sul
eliään.
J^Iikä paikka täiniä oikein
p tämä imikään kovin p;
lavastasi Sämi. "Onpaha
' !en, -missä seurankaipuiset
Jiet ja naiset tapaavat toif
|ikö mennä johonkin toise<
' 11 paikkaan. Otetaan aju
Jelena oli heti -valmis, .Si
iunsa ja he lähtivät ulos.
pn hoiperteli, joten hän
l ^>T^kkään sopertaen:
' piipa onni että kohtasin i
?ulIemaalaistytöUeolisin
>ään."
[finä siis pidät minust
• Jkö?"
' ^^dänpä tietenkm. Ki
•,|.,tfsi niin komeasta ja rik
soperteli Helena, a
^ - p ä ä s s ä ä n kjOlä.väha
;p»n, onhan «rainulla k
" ' ^ -Wikassa, enkä-mii
|{H-anha ja ruma ole", to<
',,;')f^^^'rkantakana he tapasiv
.^i^-at rattaille.
3l^is 4 o
Jatkuu.