Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 11, 1947

              Sivu 6
LAUANTAIN-A TÄiVIMIKUUN 11 PÄIVÄNÄ
aevaa
(Jatkoa iieljämieltä sivulta/
Se perustui kaksikertaiseen v i r ­hepäätelmään,
otaksuttiin, että
K a l e v a l a on runolaulajien k u v i ­telmien
mukainen ja että " v i i ­meisten
runonlaulajien k u v i t e l ­mat
ovat heidän kaukaisten e s i -
isiensä kuvitelmien kaltaisia.
Tähän l i i t t y y myös K a l e v a l an
aitouden ongelma. Epäilystä, et­tä
Lönnrot ehkä ei ollut saanut
käytettäväkseen k a i k k i a runoja
tai että hän ei ollut osannut k a i ­kissa
kohdissa niitä yhdistää o i ­kein,
johtui osaksi laaja runon-keruuharrastiis
s u u nnattomine
tuloksineen. A. A . Boreniuksen
ensimmäisen Vienamatkan pää­tarkoituksena
V. 1871 oU "hank-k
i a todistuksia K a l e v a l a n toden­peräisyyteen"
ja suunnitellun
K a l e v a l a n toisintojen julkaise­misen
tehtävänä oli " K a l e v a l an
runojen oikeaksi näyttäminen".
1880-luvun alussa Julfus K r o hn
vapautti tutkimuksen K a l e v a l an
lumouksesta j a vuonna 1908 a l k a ­neen
kansanrunoutemme suur-j
u l k a i s u n , nyt 32-osaiseksi ehti­neen
teoksen nimen valinta:
"Suomen Kansan Vanhat Runot"
terävästi osoittaa paluun siihen
mistä Lönnrot o l i läheny, n i m i t ­täin
Topeliuksen runokokoel­maan.
Tähän l i i t t y y myös K a a r le
K r o h n i n " K a l e v a l a n kysymyk­sissä"
v. 1918 julkaisema, jo hä­nen
isänsä luennoissaan esittämä
perusohje: "painettu K a l e v a l a " e i
ollenkaan kelpaa tieteellisten
tutkimusten perustaksi.
Siten K a l e v a l a n s y n t y y n v a i ­kuttanut
romanttinen käsitys
liedestä on kuluttanut ilsensa
loppuun. Kaikissa lieteellisls-sä
saavutuksissa, mihin Kale­vala
viime vuosisadalla on vai­kuttanut,
on Lönnrotilla ee­poksen
luojana oma osuutensa*
T i e t e e l l i s en j a t a i t e e l l i s en pfr-kimyksen
välinen jännitys on
selvästi havaittavissa myös e ri
taiteitten p u o l e l i a . Esimerkkinä
siitä mainittakoon K a l e v a l a ^ A i ­no-
runon käsiCteJy. Savo-karja­laisen
osakunnan Kafleyalan k u ­vittamiseksi
järjestämän k i l p a i ­l
u n johdosta e s i t e t t i i n Valvojassa
V. 1891 se vaatimus, että K a l e v a ­l
a n henkilöt j a olot o l i s i esitet­tävä
" s e l l a i s i n a k u i n ne elivät
kansanrunoin jäin m i e l i k u v i t u k ­sessa".
" T a i t e i l i j a i n v e l v o l l i s u us
on tässä liittyä heidän tapaansa
käsittää aiijetta ja esittää sitä
sen mukaan." Seuraavana vuon*
na samassa aikakauslehdessä'esi­t
e t t i in erittäin myönteinen a r ­vostelu
A. G a l l o n i n A i n o - r y h ­mästä.
Siinä todetaan, että en­simmäisessä
kuvassa Aino on
j u u r i sellainen , k u i n j o l l a i s e k si
runon m i e l i a l a tulee taideteok­sessa
esille. A r v o s t e l i j a toivoo,
että saataisiin a i k a a n kokonainen
sarja suurenmoisia teoksia, j o t ka
" k u v a a v a n taiteen välittömällä
v o i m a l l a i k u i s t a i s i v a t kansanru­noutemme
kauneimmat kohdat".
Tässä yhteydessä o n k i i n n o s t a ­vaa
se, missä määrin K a l e v a l an
Aino-runo on otollinen ^aihe s i l ­l
o i n , kun päämääränä on kan­sanrunoutemme
k a u n e i m p i en
kohtien i k u i s t a m i n e n t a i K a l e v a ­la-
henkilöiden tai olojen esittä­minen
sellaisina, k u i n ne olivat
r u n o n l a u l a j i e n mielikuvitukses­sa.
Minkälainen o l i siis runon-l
a u l a j a i n kuvitelma Ainoasta?
Ei ole vielä paikat a u k i . '
Hän kuitenkin kävi vritlämässä ia
p.ilasi kuivin §uin. 'Siinä odolelles-sa
hän kertoi, kuinka hän raivasi
Suomessa 40 tynnyrinalan torpan ja
täällä kaksi ladonalaa, joten ei ole
kumma vaikka voimat alkavat lop­pua.
Xyt kun hän aamulla herää ja
ottaa viikatteen j a kolme kertaa h u i -
tasee, n i in on voimat lopussa ja täy­tyy
jättää siihen.
•Eiköhän nyt ole jo ovet a u k i " , sa­noin,
eikä tarvinnut ukkoa kahdesti
käskeä.
Istuskelimme ja haukottelimme s i i ­nä
pari tuntia. Jo tuli ensimmäinen
talkoomies. Se vaikutus oli suuri,
saimme puheen aiheita, ja joirtffSe
lisää kahvia. Ja taas tuli ja taas.
niin eitä alkoi jo olla miehiä iso jouk.
ko. Viikatteet vaan tahtoi käydä
'lyhkäiseksi.
Autot lähtivät liikkeelle. Ja sitten
*!kon naapurifarmilta tuli lisää mie­hiä,
jotka meidät opastivat perille,
b-tska sinne ei ollut tietä eikä oikein
polkuakaan ja talo oli vielä joen l o i ­sella
puolen.
Emäntä oli kuullut meidän tulon
ia yritti rantalieiusta kiskoa irti jo­takin
laatikkoa, joka toimitti veneen
virkaa. Se o l i lujassa, ja kuului s i i ­nä
mummulla pääsevän jo joku kiro­sanakin
ennenkuin oli seipäällä melo­nut
joen y l i tuon laatikon, johon
mahtui kolme miestä kerralla ja y h ­den
oli aina ammennettava vettä \wh,
t':U'i se uponnut.
X i i n jokainen tarttui viikatteeseen
ia heinä rupesi katkeamaan, en.sin
jokivarresta, jossa oli parempaa hei.
n;lii. Jokivarsi o l i k in jo puhdas kun
äijä huusi toiselta rannalla:
* X y t te olette kaatamM^t minun k a -
l a m i n t t u n i ! "
Vanhus ei voinut kävellä n i i n jou­tuin
kuin me nuoremmat ja oli vasta
nyt ehtinyt rannalle.
Emäntä toi juotavaksi omatekoista
kaljaa, joka maistui hyvälle, sillä päi­vä
oli kuuma. Kävin vielä tiij^ttä-m.
ässä juoma-astian sisällä. Talo o li
sellainen että näytti päälle kaatuvan.
Istuin sen aikaa kun emä«tä täytti
astiani. Siinä kvselin.
" M i t e n te kaksi n i i n vanhaa ihmis­tä
täällä pärjäätte, kun teillä on leh­mäkin?''
"Kyllähän me tääHä muuten pär­jättäisiin,
mutta vesi on vaikeaa kan­taa
tuolle lehmälle, se kun vielä juo
kolme ämpäriä kerralla. Mutta saa
siitär sitten monta lajia ruokaa mai­dosta
j a nyt se taas lypsää h y v i n k un
se juuri poiki. Viime «kerralla se lyp-se
kolme vuotta yhdellä poikimisella."
"Onko t.äältH muuta tietä vai p i ­tääkö
aina ylittää j o k i ?"
"Sen y l i on mentävä."
" N o miten te saatte tuon lehmän
y l i joen, kun se on poikia v a i l l a ?"
' • E i sit^ kukaan vie. Tuolla alem­pana
on vallan matalampaa, että jalat
pohjaa. Viime kerralla se o l i kolme
päivää reisuUa ja tuli takaisin y k s i n . "
"Käyttekö usein tuolla lähimmässä
naapurissa?"
''Olen minä siinä kerran käynyt
kahdeksan vuotta sitten, jolloin kä­v
i n kaupungissakin. Olemme asu­neet
täällä viisitoista vuotta enkä
muuta kertaa ole missään käynyt.''
Minä väkevästi tunsin, ettei tuota
emäntää sovi sanoa kyläluudaksi.
Otin kalja-astian ja lähdin vieniään
pojille juotavaa. Ja heiniiii siinä kat-kesi
ainakin niin paljon -kuin yksi
lehmä svö.
Tuntematon Uhtuan runonlaula­ja
esitti V. 1834 Lönnrotille seu­raavansisältöisen
runon: Anni,
äitinsä ainoa tyttö, lähtee taitta­maan
v a s t o j a metsästä. Siellä Os-monen,
jota myös Kalevaisefksi
sanotaan, pyytää neitoa kasva­maan
häntä varten. Anni tyttö
lähtee itkien kotiin, jossa emo ke-hoittaa
häntä menemään aittaan
•hiäellä, avaamaan parhaan ar-kim
ja pukemaan päällensä pa­rasta-
Mutta Anni meneekin pa­himpaan
aittaan, avaa p a h i m m an
a r k u n ja löytää sieltä "kuusi kul­tavyötä,
kaheksan kapalovyötä".
Sen jälkeen Anni
K o r i s t i h e n kultavyölle,
K a a k i s t i h e n kapalovöille.
Emo tulee k o l m e n vuoden, pääs­tä
a i t t a a n j a toteaa: " J o p ' o n u u -
p u A n n i t y t t i . " Hän rupeaa i t ­kemään,
kyynelistä tulee kolme
jokea, j o k a j o e n p a r t a a l l e kasvaa
' 3 k o i v u a j a n i i h i n t u l e e kolme kä­keä.
A i n o - r u n o n Lönnrot yhdisti
K a l e v a l a n K i Ipalaulantarunoon
j a V e l l a m o n neidon ongintaan.
Siitä johtui, että hän rhuutti Os-mosen
eli K a l e v a i s e n t i l a l l e Väi­nämöisen.
Kansanrvmon A n n i -
tytön k u o l i n t a p a ei sopinut K a l e ­v
a l a a n sen r a k e n t e e n t a k i a , v a an
täytyi m u u t t a a h u k k u m i s e k s i.
N äennäisesti varsin vähäisten
muutosten takia runonlaula­jan
mielikuva muuttui siinä
määrin, että hän Kalevalan
tätä kohtaa tuskin olisi omak­seen
tuntenut.
Tämä ilmenee myös edellä m a i ­n
i t u s t a A . G a l l e n i n tunnetusta
taulusta. V a s e mmanpuoleinen
k u v a esittää A i n o n kosintaa. E i
ole tietoa, minkälaiseksi runon­laulajat
ovat kuvitelleet Osmo-sen,
mutta Väinömöistä ei k o s i ­jana
m a i n i t a , j o t en tässä kohdas­sa
k u v a ei vastaa runonlaulajan
k u v i t e l m a a . O i k eanpuoleisessa
kuvassa ori m e r e l l e tähyilevä A i ­no.
Siihen on aihe Kalevalassa,
mutta ei l a i n k a a n kansanrunos­sa,
j o k a esittää Anni-tytön kuole­man
toisella, tavalla- Keskimäi-nen-,
V e l l a m o n neidon ongintaan
liittyvä k u v a on sisällyksen k a n ­n
a l t a lähimpänä runorilaulajan
k u v i t e l m a a .
K u n ei ole mahdollista K a l e -
valasta erottaa niitä k o h t i a , j o t ka
ovat r u n o n l a u l a j a n k u v i t e l m i en
mukaisia, Lönnrotin k u v i t e l m i s ­ta,
sillä Lönnrotin " o s u u t t a " on
havaittavissa ensi silmäykhellä
k a i k k e i n k a n s a n o m a i s i m m i l t a k in
tuntuvissa kohdissa,
ei Kalevalan kuvituksessa voi-'
da toteuttaa arvostelijan vaa­timusta,
että Kalevalan henki­löt
ja olot olisi esitettävä sel­laisina
kuin ne elivät runon
laulajien m i e likuviluksessa.
jos tämä halutaan tehdä, sil­loin
on aiheet valittava kan­sanrunoista
eikä Kalevalasta.
K u l t t u u r i h i s t o r i a l l i s e l t a kannal­ta
l i i t t y y tähän m i e l e n k i i n t o i n en
kysymys, onko t a i t e i l i j a nimeno­maan
tahtonut esittää muinais-runot
eikä Lönnrotin eepoksen
k u v i t e l m a n , j a jos riiin on, mikä
vaikutus tällä s e i k a l l a on ollut
hänen" luomistyöhönsä. Siten
Lönnrotin t i e t e e l l i n en jä esteet­tisen
p y r k i m y k s e n välinen jänni­tys
x)n v a i k u t t a v a n a tekijänä K a -
jevalataitcessa.
Tässä yhteydessä ei ole mah­d
o l l i s t a tarkastella laajemmin
niitä ilmiöitä, j o i h i n K a l e v a l a t a ­v
a l l a t a i t o i s e l l a on vaikuttanut.
Näyttää k u i t e n k i n siltä, että t i e -
••I
(Jatkoa ensimmälselUsivDita)
a v u s t u s t o i m i n t a oli varsin laa­j
a a . K i r k k o j a t k o i sod*an aikana
a v u s t u k s i n a sotaleskille ja or- '
v o i l l e y l i 2Ö0 m i l j . r u p l a a , lähetti
r i n t a m a l l e keräämillään varoilla
h a n k i t u n t a n k k i k o l o n n a n , ylläpi­t
i ^sairaaloita, lastenkoteja ja
m u i t a liyv^ritek^väisyyslaitoks/a.
M o s k o v a n p a t r i a r k i a Aleksei
k i i n n o s t u i erikoisesti Leningra-d
i n p i i r i t y k s e n a i k a n a , j a hän on
saanut useita kunniamitalleja
ansioistaan isänmaan palveluk­sessa.
Useat m u u t k i n piispat ja
papit oyat t u l l e e t i>alkituiksi an-s
i n o i t u n e i n a isänmaallisen sodan
k o t i r i n t a m a l l a . Tambovin arkki-p
i i s p a Luukas- Voino-Jasenetski
sai 200,000 r u p l a n suuruisen Sta­l
i n i n p a l k i n n o n kirjoittamistaan
lääketieteellisistä teoksista. Mai­n
i t t u a r k k i p i i s p a o n kirkollisen
v i r k a n s a lisäksi erittäin tunnettu
k i r u r u g i a n professori. Tulkoon
mainituksi> että vakaumukselli­sena
kristittynä hän l u o v u t t i pal-l
a n n o s t a a n 130,000 r u p l a a sotaor­v
o i l l e - S t a l i n k i i t t i lahjoitukses­t
a p i i s p a a henkilökohtaisella säh­keellä.
-
U s e i n k u u l e e sanottavan, että
N e u v o s t o l i i t o n uskovaiset ja var­s
i n k i n papisto ovat yksinomaan
vanhempaa sukupolvea, ettei uu­s
i a pappeja ei^ää^kouluteta jne.
Tämäkään väite ei pidä paik­kaansa.
Neuvostoliitossa kouhi-tetaan
j a t k u v a s t i u u t t a papistoa. . .
Sitä v a r t e n on toiminnassa Mos­kovassa
teologinen instituutti ja
L e n i n g r a d i s s a p a p pisseminaari,
joissa k u m m a s s a k i n on oppilaina
runsaasti- n u o r e m p a a k i n polvea.
Useissa maissa p a t r i a r k a n lähet­tiläänä
o l l u t Kirovogradin piispa
Sergei L a r i n o n syntynyt v. 1908 ^
j a saanut teologisen sivistyksen­sä
neuvostovallan aikana, mikä ^
on v a i n y k s i e s i m e r k k i monien
muiden joukossa, jotka selvästi
todistavat, ettei neuvostomaassa
evätä n u o r i l t a k a a n pääsyä kir­k
o n palvelukseen: Erotuksena -
t e e l l i s en j a esteettisen pyrkimyk­sen
velisellä jännityksellä on
niissä yleensä merkittävä osuu­tensa.
" K a l e v a l a i s u u t t a " ja "ka­l
e v a l a i s t a k u l t t u u r i a " e i milloin­k
a a n ole käsitetty v a i n kaunokir­j
a l l i s e n teoksen herättämäksi ku­v
i t e l m a k s i , v a a n niissä on nähty .
inuinaissuömalaisuuden k r i tee
r i o . Siinä j n ä ä r i n " romanttinen
eeposkäsitys o n h a l l i n n u t ja vie­lä
hallitsee mieliä,
K a l e v a l a on suomalaisen kult- •
t u u r i n suuri .paradoksi. Se on
Lönnrotin l u o v a n hengen tuote,
mutta sen v a i k u t u s perustuu sii­hen,
että Lönnrot on ollut vain
" k o k o o n p a n i j a " . Lönnrot on ol­l
u t vain "puhtaaksikirjoittaja",
j a k u i t e n k i n hänen luova hen­kensä
v a i k u t t a a mukana Kalien-
K a l l e l a n j a S i b e l i u k s e n Kaleva-lataiteessa.
" K a l e v a l a i n e n kult­t
u u r i " , on k u v i t e l m a , mutta ny:
sotavuotinen KalevalakuUtuur:
todellisuus. K a l e v a l a on syntyny^^
kansainvälisen r o m a n t i i k a n käsi­tyksen
p o h j a l l a , j a kuitenkin se
on suomalaisen kansallise.. kir- -
jaUisuuden k u l m a k i v i . L<.)nnro'.
o l i oman aikant;.? lapsi, j a kuiten- ^
k i n K a l e v a l a n v a i k u t u s on ollu^
n i i n k u i n E. N . Setälä sanoo, e
ainoastaan sivistyshistorialline^
vaan h i s t o r i a l l i n e n -