Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 4, 1950

              Tuhamirafsta kiiltää kullassa,
itUl • nnkkim •ikhmSaan iuuUassa.
MiKulmaUa tytär kulkee Fm\kman.
Tahamikansi Ulan ruskossa,
tytär, aimaan orapl m kassa —
äMin rakkaus ci lopu mtfohikaaii.
Taivaan tmilet poistaa ruskot nuo,
viaan musta tmiUa sadevettä juo . . .
Tytön slbnät saa myös kyyneliin.
Taivaam-ammn kiilto haihtuu tmnmlin
pilviin,
kastetta kertyy yhä tytön silmiin . . .
rlmi tuskaa turruttaa hän kyynel-pisariin.
—
•M
i i n erämaan poikitse Ngami-Järvel-le
saald^a j a löysi v. 1851 Sarabesi-
\'irran yläjuoksun.
Vv. 1853—56 Livingstone retkeili
koko Etelä-Afrikassa Sambesista
Loandaan ja Quilimaneen saakka.
Siihen asti hänen matkoilleen oli
ollut tunnusmerkillistä Imtiy' lähe­tystoiminta,
mutta nyt hän päätti
antautua yksinomaan tutkiBiusmat-kailijaksi.
Hän aloitti nyt uudet
matkailunsa. Joiden kustannukset
Englannin hallitus suoritti. Käyty­ä
ä n v ä l i l l ä kotimaassaan h ä n palasi
Afrikkaan aloittaakseen suuren ja
viimeiöen- msitkansa.-
Sansibarlsta Mii tunkeutui Njas-sajärvelle,
ja huhtikuussa v. 1067
hän saapui Tanganikajärven etelä­rannalle,
seuraavana vuonna Moe-ro-
järvelle ja edelleen ruhtinas K a -
/emben maahan, joka sijaitsi Bang-veolojärven
seudulla. Tällä viimei­sellä
matkallaan h ä n sai kärsiä mo­nenlaisia
vastuksia. Hänen molem­mat
seuralaisensa kuolivat, hänen
kojeensa varastettiin j a h ä h itse sai­rastui
pahanpäiväisesti.
V. 1869 hänen onnistui lähettää
lyhyt selostus matkoistaan, mutta
sen j ä l k e e n hänestä ei^ kuultu mi­tään.
Koko maailma seurasi jännit­tyneenä
Livingstonen kohtaloa ja
kun h ä n e n r e t k i s t ä ä n ei enää kuultu
mitään, p ä ä t t i "Nevv Y o r k Herald'*-
lehden kustantaja Gordon Bennett
l ä h e t t ä ä retkikunnan Livingstonea
etsimään.
Retkikunnan johtajaksi määrät­t
i i n Heary M©^i©a Siasiloy, joka
myöskin on tehnyt nimensä kuului­saksi
Afrikan tutkimushistoriassa.
Stanley oli taitava ammatissaan,
häikäilemätön ja k y l m ä sanomaleh-timiehenä,
j a marraskuun 10 paiä
1871 h ä n kohtasi Livingstonen U j i -
jissa, Tanganika-jarven luona.
Stanley palasi t ä m ä n j ä l k e e n Eu­rooppaan,
mutta Livingstone jäi
edelleen Afrikkaan, tosin sairaana
j a heikkona. Hän palasi erääseen
pieneen kylään Bangveolo-järven
luona ja siellä h ä n e n palvelijansa
löysivät isäntänsä kuolleena touko­kuun
1 p:n aamuna 1873. On suo­rastaan
liikuttavaa lukea selostus­ta
näiden uskollisten palvelijain.
Susin ja Chuman toimenpiteistä.
Parhaan taitonsa mukaan he balsa­moivat
Livingstonen ruumiin, kää-l
i v ä t sen liinoihin j a alkoivat kul­jettaa
sitä rannikolle, että tämän
kuuluisan tiedemiehen maallinen
tomu olisi tullut haudatuksi Eng­lannissa.
Matka kesti 7 kuukautta, mutta
perille he pääsivät. Livingstonen
tomu tuotiin Englantiin ja haudat­t
i i n Lontoon Westminster Abbey-hin.
Englannin suurmiesten haii-tauskirkkoon.
Li\ingstonea pidetään yhtenä
maailman suurimmista tutkimus­matkailijoista.
Hänen ansiostaan
laan on A f r i k a n tuntemusta edistet-tv
suurenmoisella tavalla. — Tellus.
Nyt olen valmis, sanoi tj-ttö.
IES istui ja katseli naista, joka
latoi tavaroitaan" matkalauk-kium
Huoneessa oli epämiellyttävän
hiljaista. Mies ei voinut nähdä hänen
kumarruksissa olevia kas\-ojaan. Nai­nen
asetteli kirjoja laukun pohjalle. Hän
e! <Ä\i\i pitkään aikaan lausunut sa­naakaan.
Hän piteli juuri suurta Goghalbumia
kädessään, käännähti ja kysyi hilli­tysti:
— Tämä — otanko tämän mukaan?
— Tietysti. Sehän kuiiluxi sinulle.
— Mutta jos 'haluaisit katsella sitä
joskus?
— En, aseta se alimmaiselisi, ettei
se turmellu. .
•Nainen asetti sen alimn^aiseksi ja la­toi
sitten sen päälle kirjoja, alusvaattei­ta,
sukkia, valokuvia. Mies syötti pa­periarkin
kirjoituskoneeseensa ja na­kutti
imiutaman sanan, mutta niistä ei
syntynyt minkäänlaista ajatusta.
—Paljonko kello on? kysyi nainen
kääntymättä.
— Viisi, vastasi mies. Viittä yli sitä
paitsi.
— Ismx juna lähtee kymmentä yli
kuusi?
— Niin lähtee. Sinulla on runsaasti
aikaa. Pakkaa rauhassa.
Jospa kaikki olisi jo ohitse, ajatteli
mies. Jospa olisimme jo matkalla ase­malle.
Jospa juna jo olisi lähtenyt liik­keelle.
'Sitten, niin sitten seuraisi se,
mitä sanotaan yksinäisyydeksi. Sietä­mätön
yksinäisyys. IMutta se ei voi ol­la
sietiimättömämpää kuin tämäkään
elämä yhdessä, heidän kuitenkin olles­sa
satojen penikulmien päässä toisis­taan.
Nähdä hänen vartalonsa pehmeät
viivat, hänen \-ipean selkänsä kaari ja
hänen kapea niskansa. Kuulla hänen
hengittävän vierellään. Istua ja katsel­la
kaikkea tätä, eikä sittenkään pystyä
pidättämään häntä luonaan.
Nainen istahti miehen polvelle. Oi­keastaan
hän vasta oli nuori, suloinen
tyttö. Mies ei liikahtanutkaan, vaikka
tunsi sydämensä äkkiä ^ sykkivän kii­vaammin.
Hän ei päiistäisi enää tyttöä
näkemään sisintään. Hän ei ymmärrä
sitä kuitenkaan, ajatteli mies. Nyt tie­dän
sen. Tiedän senkin, että kaikivi on
auttamattomasti lopussa. Tämä aika ei
palaa enää koskaaii. Kohta saatan hä­net
asemalle. Olen rakastanut liian
raskaasti ja '\'akavasti. Olen paljasta­nut
itseni kokonaan, sieluni, ajatukseni,
salaisuuteni, pyrkimykseni, kaikkeni.
Rakastan sinua.
— Älä mieti, riikkaani, sanoi tyttö ja
silitti hänen hiuksiaan.
Mies ajatteli, että rakkaudessa naista
kohtaan oli noudatettava viisasta tak-tiikkrui.
Täytyi pystyä hillitsemään
itseään, säännöstelemään, olemaan se­kä
hellä että ankara, eikä koskaan heit­tämään
peliin koko itseään. Hän taju­si
sen nyt. Liiiin myöhään.
— Pakka;i nyt kaikki valmiiksi. Vie­läkö
sinulla on paljon jäljellä?
— Vain puvut.
— Soitan auton ehdittyäsi valmiiksi.
Tyttö nousi ja kumartui jälleen mat-kak-
uikkunsa yli. Mies ei voinut kat­sella
häntä, vaan, meni gramofonin luo
j a pani sen soimaan. Ave Ilaria, Erna
Sackin esittämänä.
.SIVU 4 LVrAXTAlNA, HFX:MI-K:ITUN 4 PÄU-ÄXÄ, 1950
mutta en saa- kantta kiinni.
Mies sulki kannen polvellaan ja var­mistin,
ettei mitään ollut unohtunut. He
seisoivat eteisessä. T>'itö kääntjd kat­somaan
huonetta.
Hän ottaa jääh3rcäiset kaikesta van-,
hasta ja tutusta, ajatteli mies. Hän ei
palaa enää koskaan. Hän XBkt^nyi,
mutta hän tulee sittenkin aina olemsatt
täällä. Tulen heräämään yöUä ja kuu­lemaan
hänen hengityksensä. Tulen
kuulemaan hänen askeleensa, kirjakaa­pin
ja mdion välillä. ' HäB jättää mi­nut
nyt, mutta tulee sittenkin jäämään
tänne.
— Lähdemmekö sitten?
— Lähtekäämme.
Mies aukaisi oven ja painoi hissin
ylös. Autossakaan he ei!i-ät vaihtaneet
monta sanaa. GMies maksoi aiitön ja
kaatoi sitten •matkalaukuni lökohalliin.
Yrittäessään- lunastaa laiturilippMa ei
hän kuitenkaan löytänyt aiadd^aa tas­kustaan.
Hän osti edestakaisia lipun ^
lähimmälle asemalle, missä junaa oli
määrä pysähtyä.
Tyttö ei sanonut mitään miehen jää­tyä
vaunun käytävään junan nytkäh­dettyä
liikkeelle. 'He seisoivat ikkunan
ääressä ja tuijottivat joulukuun hämä­rään.
Matka joutui nopeasti. He vaih­toivat
muutaman. yh''dentek€vän sanan.
Juna pysähtyi ensimmäisen kerran.
— Sinä, sanoi tyttö, saatatko minut
vielä seuraavalle pysähdysasemallse?
— Luuletko kannattavan?
Hän ei vastannut, mutta mies lunasti
lipun junailijalta ja he jatkoivat hiljais­ta
imatkaansa. Seuraavassa pysähdys­paikassa
oli heidän odotettava kokpnai
\ i e n tunti. He kävelivät pitkin kauppa­lan
katuja, ja yrittivät,olla ajattelemat­ta
niitä hetkiä, joita juuri elivät. Mies
muisti, että hänen oli oltava eräässä ko­kouksessa
kello kymmerieltä. Nyt hän
ei enää ehtisi taivaisin. Hän sähltötti
^olevansa sairas. Yhdentekevää. Jijatel-koot
mitä tahansa.
—- Minunko junani tuolta tulee? ky­syi
mies, vaikka tiesikin vastauksen ky­symykseensä.
— Niin. Se on pikajuna. Pääset sil­lä
suoraan takaisin.
—Lähden vasta seuraavalla.
— Mutta silloin joudut odottamaan
kauan täällä.'^
— E i tee mitään. Saatan sinua vielä
seuraavalle asemalle.
Hän osti lipun junassa. N3rt heillä
minuuttia. ^ ..Tyttö tyoBsi k l t e n ^ hänen
ulsterinsa taskuun.. -Hän: tunsi sen läm­mön,
mutta ei uskaltanut katsoa seura­laistaan.
—-Sinä, kuiskasitjfitö.
Asianajaja Sonja *Branting-Westers-tahl,
joka on virallinen avioliittpriitain
sovittelija Ruotsissa, sanoi äskettäin
eräässä esitelmässään;
''Olen tullut siihen peloittavaan to­teamiseen,
että tavallisin syy avioeroi­hin
Tukholmassa on alkoholin väärin­käyttö
— se mainitaan pääsy}^^ kol­masosassa
tapauksistani. Alkoholin
väärinlväyttö on ns. ehdottomia avioero-syitä,
joiden nojalla ero välittömästi
myönnetään. Mutta vaaditaan niin va-k
«iitta\na todisteita alkoholismista
kuin esim. laitokseen sulkeminen, ehkä
kaksi kertaa, pahoinpitely jne.
Alkoholistien vaimoille on h kipeytet­tävä
eron saantia eikä yhteiskunta saa
vaatia, että kotien tulee olla alkoholin
vieroituslaitoksia^-joissa lapset alituisen
pelon johdosta tuhoavat hermonsa.
Yli 80 ^; tapauksista vaimo tahtoo
eroa ja yleensä se tapahtuu täysin hy-väksj-
ttävillä syillä. Että mies tahtoo
erota jonkun nuoremman naisen takia,
on harvinaisempaa kuin yleensä luul­laan.
Uslcottomuus on myös har\'em-min
esiintyvä erons^y kuin saattaisi
hmlla,"
— Nyt kun olemme kohta perillä,
tuntuu ero minusta nila vaikealta.
— Minim mielestäni suhtaudut asi­aan
suurenmoisesti, säiioi mies jä tunsi
suupieliensä kiristjnrän. ,
— Eihän itku auttaisi Biitään!
— Haiuttaisiko siöua sitim itkeä?
— Melkein, luulen ainakin.
Juna hiljensi vauhtiaan.
—Tulemmeko jö perille?
— Em^e vielä. Vasta seuraava ase­ma.
Vain neljä minmittia enää.
Tyttö otti kätensä pois mielien uls­terin
taskusta ja veti käsilaukiistaaii
nenäliinan. Sitten hän kääntyi ja pyyXv
kaisi sitftiiään köin ^huomaamattaan.
Mies tuijotti ulos ikkunasta. Hää nie­laisi.
Juna nytkähti liikkeelle. Vain
neljä minuuttia jäljeffä, ajatteli hän.
— 'Kirjoitatko? hysyl tj^tö hiljaa.
— En.
— Mutta täytyyhän minun saada
tietää, miten kaikki tule:e sinölla ole­maan.
— Mutta nythän on kaikki lopussa.
— -Lopussa, saiioi tyttö. Kuka .-on
sanonut, ett^ kaildsi m löj^ussa. Siaä-hän-^
olet hallinnut kaikea päättjrvfän
tällä tavalla. 'Äfin:ähän halusin vain
joksikin aikaa päästä kotiin ja ajatella
asiaa . . .
—• V a i niin?,- sanoi' mies.
— Miksi saTiot tuöila tavalla '"'vai
niin"?' kj^syi iyiiö. — Sinä.
— Mitä sliieti: säatoisiÄ? Nyt minun
on astuttava alas. Seuraava on sinun
asemasi.
Tyttö tärttoi molemmin käsin hänen
käsiihsä ja pakotti hänet katsöonaaii it­seensä.
—Tämä eli mene näin. Ei mene. Tie­dän
sen nyt.
— Roskaa. Varmasti •menee. Neljän­toista
päivän kuluttua.et muista nv.iim '
enää ollenltaan. Nyt oMn perillä. Onpa '
tämä aikamoinen tölli asemaksi.
Vaunim ovella hän fiääntyi.
—- No niin, sanoi hän, hyvästi sit­ten
Takalan pii
t\i\iy.\i v='nsin h
taen huusi:
"Tulet iehan
keissa lähteä
me itid^iii eks
Liisan k an s,
tyi katsomaan
J:n nmsi tulij
OU?.in Teli;
sanoi lämpiniä
''Tulithan si
Tiua Takalasta
sen karannut."
'•Mitä sinä ]
karkaisin?"" T
kätensä pois.
äeen. \'ah'nkc
[:\ osiiiomaks]
\omu\ii(^m lopf
a ankara kaa:
;un vihdoinkii:
Julkisten il moi]
uten yhimärrii
lerkinnät. Mu
en xnko-A hr
laan sijaisen
"Tellervo ei
'061 hadu^t
\y'ösii on hi
issä."
•'Xiinkö. Er
nimin tietäni
"Niinkö vähi
5ta asioista?'-
a.
V'astaamatt3
iän pihamaa!
•lettöminä se
Oli juhannul?
Aamulla o:
ut sadetta ja
/atkin valta^
(Itäneet taiva
,^2t, mutta
i etelään, jj
alaksi.
'uurimman c
Et voi lähteä noin ja jättää minua • ' ^^^^nm oli ;
• tällä tavalla. '
— 'Minunhan on pakko. Siöun ase
masihan on seuraava, ja siellä ollaa:
sinua vastassa.
— Sullcekaa^ ove^ huusi laiturille ti'
rusten kanss
'^^ll^a, jättäe
ehiksi. ^
'inystä \'al:t{
^•imadn ja T
lut junanlähettäjä. 'ii-eet toimiti
---Odota,huudaliti tyttö. .Hän haa! ' ^-J"' ^^^^^^n
matkatavaransa ja raahasi raskaan k ^ ^"^^
kunkin vaunun eteiseen. ' ^
Tyttö hypäkti laiturille. Mieskapb
takaisin ja toi hänen laukkunsa. Ju^
lähti. He jäivät laiturille. Tyttö ist
laukun kannella ja mies seisoi hä^: ^
vieressään,
— Miten nyt aiot päästä kotiin} 1»
syi mies,
'— Voinhan soittaa auton.
Mies nyökkäsi j a tunsi, tytön katst
kohdistuvan itseensä.
— Sinä . . .
— Niin?
— Aion palata kanssasi takaisin.
Mies tuijotti tyttöön. Tämä oli
vin vakavan näköinen.
— Takaisin minun kanssaini?
aan hsU Te
I" mietteissä
|yssä pesivä'
luapihamaal
|os ma IJnti;
Iloisin . . . "
p n . Nuo
iannut häne;
I kun hän
|ansa.
-'^ keväi5^n
\ 'Elänyt Billi 'V';-' hän oi
; kahden^
11,*^^ il kiireiset
n olleet hy\
^d^Ilisenä
— Niin juuri. Tiediin nyt, mita-^,^ ....^ ^^^-^^
Junan valot näkyivät kaukana
teessä.
~ Pikajunamme tuleekin jo t
jatkoi tyttö.
Mies tarttui raskaaseen niatlca'^
kuun, ja hän kantoi sen ke\^-esti t
le laiturille. Tyttö käveli puoli ai
hänen jiiljessään, niin kuin he oi)
olleet jo 'monta vuotta naimisissa.
ja Ti
ironiaan v
iälben oi
m saatt
'lua oih
pisesta väs
lähtöäär
io'tett3an j ,
"Kirjoita
^« silmistä
epäilyksen
( ,1, , . 1 , , I , ,