Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 10, 1953

              Jatkoa
Molemmat olivat kauan vaiti. Vii­mein
Inga nousi ja kaatoi kuppeihin.
''Ota kahvia, Markku'^ sanoi hän
vaisusti.
" E i tässä maista kahvi, eikä kohta
mikään", vastasi Markku tuijottaen
eteensä synkkänä. "Tapasin tänään
erään kotikylän tytön, saman, joka sil-hän
muisteli sitä aikaa, joUoinMn alkoi
seurustella Inga (Lindenin, nuoren ja
kauniin tytön kanssa, jö§ta sitten tuli
hänen vaimonsa. Inga oli .ruotsalaista
syntyperää ja erosi joikin erikoisella
tavalla supisuomalaisista tytöistäv" Inga
oli silloin hoikkauumainen, että Paavon
sornienpäät melkein ottivat yhteen sitä
joskus leikillään mitatessaan. Ja niin
Elnan kanssa. Menimme hänen asun­toonsa,
jossa hän kertoi saaneensa kir-loin
kerran tulT vastaamme Leppäsen ihmeen kaunis^ luonnonkihara sysimus­ta
tilkka ja pienet soikeat kasvot, joissa
iho oli niin hienoa, että ne muistuttivat
enemmän niiken kuin ihmisen kasvo­jen.
^^^^.^^/g^^^^ V. V,,,, / -r-:-
Paavo öiuistaa vielä, kuinka, pojat
plivatvijhieitö -kateudesta, kun hän sil­loinen
Sommerin verstaan oppipoika
nappasi kauniin Ingan nimiinsä. Ko­meat
olivat häät. Svea, Ingan äiti, tah­toi
niin, vaikka katsoikin ensin karsaas­ti
tyttärensä valittuun. Mutta Josua,
Ihgän isä, öli miesten mies ja toivotti
reiliisti yävyj«)jan tervetulleeksi su-jeen
Almalta^ morsiameltani — olenhan
bänestä sinulle puhunut. Alma oli kir­joittanut
äitini pyjrnnöstä, että äiti on
ollut kovasti huolissaan minusta ja syy­t
ä on ollakin, sillä minähän olen heidät
kaikki unohtanut hullussa kiiiitjnnyk-sessäni
sinuun. Lupasin Selmalle, et­t
ä matkustan kotiin nyt viikonlopulla ja
tuolla kaupungin halki kulkiessani mi­nulla
oli aikaa ajatella elämääni. Tein
vakaan päätöksen, että muutan teiltä
pois ja teen kaiken hyväksi jälleen mor­siameni
kanssa, tuon hänet mukanani
'kaupunkiin ja menemme heti riaunisiin.
Ajattelin perustaa öhiah perheen, kuten,
muutkin kunnon miehet -— se oli vakaa
\9ikomukseiii^ Ja liyt sinä sanot tällai­sen
kauhean asian, joka murskasi kaikki
hyvät päätökseni ja tekee minun köto-nakäyntini
niin raskaaksi, että sinä Ih-.
ga et ollenkaan aavista. Pääni ihan hal­keaa
sitä ajatellesani."
Markku voihkaisi ja tarttui molem­min
kääin päähänsä, hoiperrellen keit­tiöstä
omaan huoneeseensa. Kahvi jäi henkeen jo tavallinen kävelykin. Ja sit-
Tämän mantereen ammattilaisten pallonpelaajien maailmatt-sarjan
peli on vetänyt lukuisia seuraajia radion ja television
avtilla. Tämä ottelu on yksi ammattilaisurheUun kohokohta.
Ja hyvinhän tässä olisi tultu toimeen,
ellei olisi tullut sairaus. Se toi muka­naan
kaikki muutkin vastoinkäymiset.
—- Mitähäh, jos käväisisi Svea-mam-maa
katsomassa, välähti Paavon mie­lessä,
inutta sitten muistui mieleen se
korkea mäki, jonka yli olisi kiivettävä
ja jonka. huipulla sijaitsi se leskien
asuntotäiö, missä Sveakin nyt eleli les­kenä
miehensä Josuan kuoltua, nauttien
pientä eläkettä. Ei hän jaksaisi enää
taisitko minulle vähän lämintä vettä,
iLempi, että saan sekottaa tuota jauhoa
siihen ja ruiskuttaa sitä kurkkiiuni, kun
sitä taas niin kovasti kirveltää."
"Ihan heti", vastasi Lempi.
Paavon huomio Kiintyi Lempin ja Äi-kun
lapsiin, joista kaksi kieppui äitinsä
hameen lictpeissä, kuin oudoksuen vie­rasta
setää. Kaksi vanhempaa lasta
oli koulussa. Ei tule näille lapsille enää
toista joulupukkia ensi jouluna. Hän,
ja tätä lamiinlyötyä työtä taloudessaan
Ei hän vomutkaan sitä joka päivä näi
perinpohjaisesti tehdä varsingaan nyt,
miehensä-sairastaessa. Hän oli laittj.
mit kahvipannun tulelle ja odotteli
kiehumista. Pian sidtä tulisi Gunnar;^
kiri koulusta ja eiköhän Paavokin jo
kohta kotiudu.
s Markku <>li matkustanut maäseudtf
äitinsä luokse. Nim, Marlsku, miniät
. . . . , - laisella mielellä mahtaa palata? Se
Paavo, oli ama ollut se tomen joulupuk- ajatus öli i b i g ^ mielessä viläh&l
ki. RikuHa kun <m näitä "peuhakkeita'V monasti päivän kuhiessa. Hän^ J
neljä ja hänellä vain yksi j a hän oli pe- - *
renipipaJkkainen "mieskin^ joten hiän oli
aina liiuistaritit myöskin Lempiä j a R i ­kun
lapsia jouluna lahjoilla; Inga, hän
ja Gunnar olivat viettäneet monia haus-i
i h ^ t ä sen m ä ^ yli, otti_nm .^^.^ yhdessä näiden ystävien
koskemattomana kylmenemään kuppiin,
eikä Ingakaan koskenut kahviinsa;; vaan
purskahti valittavaan itkuun.
Paavo Halla palasi tohtorista. Hän
idl nyt saanut kuulla kuolemafttuomionv
sa. "Kuukauden minä lupaan teille e-lonaikaa',
oli tohtori sanonut, kunPaa-vo
oli vaatimalla vaatinut tohtoria sa-:
nomaan suoraan, miten asia oli. "Tu-berkeli
on nyt kurkussa", oli tohtori vie­jä
lisännyt ja määrännyt hankkimaan
sellaisen ruiskun, jolla voi ruiskuttaa
jotakin jauhoa kurkkuun. "Ei se pa­rane
siitä, mutta helpottaa kirvelyä, ei
sitä voi parantaa enää mikään lääke",
oli tohtori sanonut. *
[Mutta tämä tieto ei Paavoon erikoi­semmin
vaikuttanut, sillä H n oli ollul
jo tietoinen kauan, että hänen elämänsä
lanka oli kulumassa loppuun. Silloin,
kun.hän oli palannut sairaalasta kotiin,
oli hän vielä ollut
tohtoritkin olivat olleet
(hänen parantumisestaan huolellisella
hoidolla. Mutta kun hän oli huoman
mut, mikä muutos Ingassa, hänen vai­mossaan,
oli tapahtunut hänen sairaa­lassa
ollessaan, että Inga oli rakastunut
heidän vuokralaiseensa Pellon Mark­kuun,
oli se koskenut häneen masenta­vasti.
J a se kai oli ollut syynä,-että tau-
1'. sai niin suuret mittasuhteet. Mutta
Itämäkään tietoisuus ei häneen enää;vai-,
kuttanut, hän oli jo siihen tottunut. A i ­noa,
minkä vuoksi hän olisi vielä halun­nut
elää, oli hänen potkansa Oiinnar.
ten vielä lie korkeat portaat, kuinka
monta askelmaa niissä onkaan? Gunnar
ne kerran sanoi laskeneensa, oliko niitä
ihan kaksikymmentä? Ei, se olisi liian
iso urakka näin sairaalle miehelle, ajat­teli
Paavo.
• K3^neleet tahtoivat väkisinkin.kiho­ta
silmiin. .Hän nousi, koska vilunvä­reitä
alkoi jo tuntua selässä, vaikka päi­vä
oli mitä kaunein syyspäivä. Hän
tunsi tämän kaupungin kuin viisi sor­meaan.
Olihan hän Ingan kanssa kul-'
kenut näitä katuja ristiin rastiin. Nyt
Paavo tiesi, että tämä on hänen viimei­nen
matkansa jalkaisin näillä kaduilla.
Hän oli sanonut Ingalle, ettei häntä
luona, muisteli Paavo.
"Kai sinä kahvia voit-juoda, Paa­vo?
kysyi Len^i. , ;
"Voinhan yhden kupiljiseir: juo^a, r ^uä^isä" neljSik)^^
kun se vähän jääht)^, el tulikuumaa
kuluessa,
teiiut, että jos Markku n3^ttbdella^^
itefcee^ yälinsä :hyiräksi jälleen morsi^:
mensa kanssa ja perustaa oman faad^*
fiiin ei hän tee mitään vastayäitteiti'
Kyllä hän jotenkin selviää Gumiann ja
sen uuden tulokkaan kanssa. ' Ohhai
niin moni äiti jäänyt isonkin perhjoi^
kanssa, miksi ei hän selviäisi kahda
lapsen: känsSa,^ korihan hän vielä ol^
käy juominen'', vastasi Paavo pyyhkien
hikeä kasvoiltaan. T\iollaista se on ai-
, na, hiottaa ja viluttaa vuoron perään.
Hetken vielä viivyttyään aikoi Paavo^
tehdä lähtöä kotiin. Hyvästellessään
hän pyysi Lindenejä käymään heillä
piakkoin, kun nämä eivät ole käyneet­kään
pitkään aikaan. Lempin tuli paha
olla. Olisi tosiaan pitänyt käydä Paa­voa
useammin katsomassa. Lempi oli­si
käynytkin, mutta Riku oli sisarel-.
leen vihainen hiiden ilkeiden puheiden
tarvitse aivan pian odottaa kotim, sillä johdosta, mitä Ingasta kiertelivät.
hän poikkeaa Ingan veljeä, Richardia,
tervehtimässä. Tuossahan se nyt oli­kin
Rikun asunto, pitääpä poiketa sisäl­lä.
V..
"No, mutta sehän on Hallan Paavo!
Paavo Halla asteli hiljalleen katuja.
Päivä oli kulunut jo iltapäivään, mutta
aurinko'oli vielä korkealla. Edellisinä
päivinä oli tuuli riepotellut pihapuista
, ^ keltaisia lehtiä ja niitä öli lentänyt katu-elämänhaluinen
ja Päivaa, päivää, käyhän tänne perem- käytävillekin. Kohta ne varisevat kaik-leet
toivorikkaita P^'"^P""^*^^^^ P"^^^^ ki ja maatuvat maaksi. — Kohta ovat
mo, auttoi Paavplta päällystakkia pois.
"Sinäkin oletmienyt liikkeelle, mis-
•tä tulet, kotoako?'^ Samalla hän kat­seli
miestä ja mieli apeana totesi, että
eipä ole entisestä komeasta Paavosta
enää paljon mitään jäljellä. Vaatteet
roikkuivat, liian väljinä miehen päällä,
niin oli laihtunut;Lempi pyyhkäisi sa­laa
fcyyneleeii; silmänurkastaari kahvi­pannua
hellalle -asettaessaan. Tuli niin
paha olla nähdessään Paavon tuollaise-
Hän olisi tahtonut kouluttaa poikansa kuihtuneena. He pitivät niin
ja nähdä tämän kasvavan mieheksi, et- Paljon Paavosta.
iloisena Paavon työntyessä ovesta si- mmunkin elämänpuuni lehdet varisseet.
Kirjavaa on elämäni ehtmyt jo ollakin
aivan-kuin nuo syksyn värittämät leh-iei
poika jäisi niin heitteille kuin hän,
Paavo, oli Jäänyt, orpona vaeltamiaan.
Hän oli saanut aloittaa elämänsä alkXi-taipaleen
hyvin raskaasti ja o3i päättä-ajyt
heti poikansa synnj^tyä, että hän
tasoittaa pojan elämäntietä niin paljon
kuin mahdollista.
— iPitääpä istahtaa tuohon penkille,
kun tuntuu niin väsyttävän. Kyllä on
miehestä tullut heikko vanhus, vaikka
o^ vast^ neljäkymmentä tä^'ttäj:iyt,
ajatteli Paavo. Siinä penkillä istuessaan
• "Lääkäristä minä tulen, olin kuule­massa
kuolemantuomioni", vastasi Paa­vo
vakavana.
Lempi purskahti ääneen itkemään
niin kolkolta tuntui Paavon vastaus.
"Kuukauden t ä tä kituniista vielä kes­tää,
se on nyt jo kurkussa. Mutta älä
nyt Lempi tuollaista itke, kerranhan
täältä jokaisen on kuoltam ja olette­han
te sen jo tienneet, ettei minusta
enää eläjää tule", puheli Paavo hiljak­seen
^'skärikohtauksien välissä. "An-det.
yehmain oksa minun elämäni
puussa on ollut se aika, minkä olen elä­nyt
Ingan kanssa. Se on ollut kaunista
ja onnellista aikaa, tätä viimeistä muu­tamaa
kuukautta lukuunottamatta;
Mutta senkin voi hän antaa vaimolleen
^teeksi, siilä Inga on vielä nuori ja elä-mänhziluinen
ja hänen on kuitenkin jä-
' tettävä heidät, molemmat rakkaansa,
Gunnar-poikansa ja vaimonsa ainiaaksi.
Siitä Paavo oli nyt hyvillään, että hei­dän
pieni tyttärensä kuoli näkemättä si­tä
surua, että jää isättömäksi. Silloin
he Ingan kanssa surivat tyttöä kovasti,
mutta nyt se oli Paavolle suuri helpotus,'
että Ingalle ei jäisi kuin yksi isätön or­po
hoivaittavakseen . . .
Inga oli Paavon lähdettyä alkanut
' tehdä isompaa siivousta kodissaan. Hän
oli kantanut kaikki miehensä peitteet,
ulos, kepittänyt ne tomusta ja jättä-pyt
ne nuoraÖe tuulettumaan. Oli pöy­hinyt
vuoteen hyräksi, kohentanut sitä
Ei hän, Inga, ollut koskaan ajatel­lut,
että hän tekisi jota^naiii pahaa,
pettäisi omaa miestään toisen miehei
kanssa, eikä vielä nytkään oikein käsit­tänyt
j kuinka se oli niin käynyt. Bän
oli vain. tuntenut itsensä niin yksinä!*
seksi ja turvattomaksi Paavon ollesa
sairaalassa monta kuukautta ja sitten,
kun heidän toinen vuokralaisensa muut­ti
pois, mentyään naimisiin, joutuirat
he Markun kanssa olemaan niin paljon
kahden, että laskivat jo leikkiäkin siitl
Ja sillä tavalla leikin ja kisäilön vai>
jolla se oli alkanutkin. Tosin Mn sit­ten
myöhemmin oli ihan mustasukkai­suuteen
saakka kiintynyt Markkuun ja
näytti, että tämäkin piti paljon känes;
tä. Vasta nyt viime aikoina oli Markun
kiintymys häneen paljon laimennat...
'Paavo ja «Gunnar tulivat samassa
ovenavauksessa, poika niin punapos^
sena ja terveen näköisenä, mutta la
niin kalpeana, kuumeen nostattamat pu­naiset
läiskät poskipäillä. Ingaa sipaisi
niin oudosti sydänalasta huomatessa^
kuinka huonoksi sairaus oli vienyt en­nen
hänen ihan jumaloimansa komean
Hallan Paavon.
Poika auttoi takkia isän päältä
tämä puhkesi puhumaan:
"Kylläpä se äiti on s i i s t i n y t»
paikat niin nätiksi. Menekin nyif
nä, äiti, vuorostasi ulos saamaan raitis-'
ta amaa. Mene vaikka elokuviin, sicne
on juuri parhaiksi matkaa kävellä. SieHa
on niin ihana päivä."
"«Entäs jos menisinkin? Eikö Oun»a'
rikin lähde?" kysyi Inga.
"En, minä jään isän kanssa v a .^
poika. Gunnar on aina tuollärnen,
tahtoo aiiia olla vain isän kanssa- Heti
koulusta tultuaan hän heti menee is^
luo ja kyselee tämän vointia is sittöJ
hän kertoo isälle kaikki koulussa sata­neet
tapahtumat. Isä kuulustelee la-nen
kotääksynsä ja poika lukee
ääneen milloin sanomalehteä.
jotain kirjaa.
Sivu 4 Lauaniaiiia. lokakuun 10 päivänä, 1953
• M * Oi u f i A as j id