1937-06-26-03 |
Previous | 3 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Ja
(Jatkoa)
hetken kuluttua hän
] juuttuneella äänellä:;^
^ Mitä Jerry ja sma aiotte tehdä
: asian johdosta? \ . -
\5ia oli yksinkertainen. Emmehän
voineet kumpikin työskenneUär edelleen
kaupungin radioasemalla, Jerryn;
kulkiessa iltaisin ulkona tyttöni kanssa
ja minun sillä aikaa kituessa yksi-näisyydessä.
— Emme mitään, sano^-
. .. .. M v-i-4. ••:>
-Kumpi teista siis aikoo lahtea?
Hänen pehmeät silmänsä tarkaster
livat minua punniten. Vaistomaisesti
vastasin: — Minä lähden. Eihän ollut
^ ä , missä työskentelin! Minulla
oli ensiluokan sähköttäjän todistuksetpa
ne oikeuttivat minut tpimi-jnaan
kaikilla maan radioasemilla,
j^orthpprt oli pieni kaupunki._ S^ik^
ta, että Jerry oli ottanut Alicen minulta,
olisi mehukas suupala kaupun^
gin asukkaille. Huomenna siitä jo
vannaankin puhuttaisiin. Minulla, ei"
ollut mitään syytä viivyttää lähtöäni.
Ei olisi ollut, mutta en voinut
saada Franin silmiä mielestäni. —
Sanon sinulle, että minä en lähde pois, '
sanoin Franille. •
— Hyvä, Fran vastasi. — Mutta ei
mitään rähinää Jerryn kanssa. Te
olette olleet liian hyvät ystävät ryh-tyäksenne
mihinkään sellaiseeni
Me ajoimme takaisin maihin ja
menimme auton luo. Fran ei lähtenyt
vielä kotiin, ja minä ajoin yksin asemalle
nähdäkseni Jerryn. Onneksi
näinkin hänet, ja hänkin huomasi minut
ja viittasi minua pysähtymään.
Hän yritti puhua suorasukaisesti
> asiasta, mutta hänen silmänsä olivat
levottomat ja epävarmat.
— Haluaisin kertoa sinulle jotakin,
ennenkuin se tapahtuu, hän sanoi. —-
Aion muuttaa paikkaa, Pete!
Olisihan minun pitänyt tietää, että
hän tekisi niin. \
— !Mike Fahmey on pyytänyt minua
Tuckertoniin, hän kertoi vilkkaasti.
— Siellä on hyväpalkkainen
paikka vapaana.
Mike Fahrney ei ollut ehdottanut
hänelle sellaista, ja Jerry tiesi, että
tiesin sen.
— Sepä hienoa, sanoin hänelle.
— Niin on, todellakin, Jerry vastoi.
•
Hän nosti jalkansa vieressään olevalle
portaalle, mutta veti sen kiivaasti
alas taas. — Niin pian kuin
olen asettunut sinne, Alice tulee-luokseni
Meidät— no niin, eihän ole mitään
syytä pitkittää asiaa, Pete. Se
tulee vain sillä tavoin jokaiselle sietä-löättömäksi.
He siis aikoivat mennä naimisiin
pian. Jerryn oli täytynyt puhu-
^ voittaa Alicen äiti. Minä olin ^
odottanut Alicea kaksi pitkää kuulutta
ja olisin luultavasti saanut
Mottaa vielä toiset kaksi.
Oliko sinulla muuta asiaa mi-
W kysyin melko tylysti.
Kun nyt olimme kulkemassa efi
Jerryn omatunto ei ollut rau-
, silmäieä kohdistuivat kiinteästi
minuun. Jos olisin sanonut pari
ystävällistä sanaa tai ojentanut kä
teni, olisin nostanut taakan hänen
mielestään. Mutta kun hän näki, mitä
minä ajattelin, hän vain nyökkäsi
hitaasti. — Luulen, että siinä on
kaikki. Ja sitten hän antoi minun
mennä.
Jäm radioasemalle yöksi. En tahtonut
mennä yhteiseen asuntoomme.
Aamulla Jerry lähtisi ja minun ei
enää tarvitsi tavata häntä.
En ollut kuullut Jerrystä mitään
moneen päivään, kunnes Fran eräänä
päivänä tuli vastaani ja huudahti:
— Oletko kuullut mitään Jerrystä?
Hän on mennyt merille. jHän on
Eräässä Fleet-yhtiön laivassa pääsäh-
Jtöttäjänä.
Pääsähköttäjänä. Sehän kuulosti
hyvältä, mutta se ei ollut paikka, jota
Jerry oli toivonut. Fleet-ybtiö ei
nta on loistava. Vaikka sinä et sitä
huomaakaan — olen kuitenkin loistava
nainen.
Hän sanoi sen sellaisella äänellä,
että minun täytyi nauraa. Fran- et
ollut 'loistava' nainen. Se sana ei
sopinut häneen. Paremminkin saattoi
sanoa, että hän oli hauskan näköinen,
miellyttävä. Tuskinpa yhdellä tytöllä
sadasta oli yhtä kauniit kasvonpiirteet
kuin hänellä, yhtä kirkkaat silmät
ja yhtä reipas käynti.
Aivan tarpeeksi houkutteleva,
vastasin hänelle nauraen. — En tarkoita
sinua, arvoisa neiti, vaan suurenmoista
ehdotustasi.
— Jos minulla olisi isoäitini hattu-neula,
saisit maksaa sanoistasi, Fran
sanoi näytellen loukkaantunutta.
Fran oli hyvä toveri, ja ennenkuin
huomasinkaan, olin alkanut olla hänen
seurassaan melko ahkerasti. En
ollut kuitenkaan unohtanut Alicea.
iri lEPLII
ha!ll"i °en. Hän lausui nimeni ikään-
'^"in hän
m. en kurkkuaan olisi kUivan-
«r^^^' ^^^^^^ turhaasänöa sinulle,
pahoillani. Se tuntuu: sinus-enna
teeskentelyltä. Mutta minun
u etten miUoinkaan ole
^^aan yrittänyt saada^:Alicen
Jos!r-^'™ kohtaian muuttumaan.
inih,n . ^'^^^'semniin ymmärtänyt,
^ ^ i a t olivat kääntynäs^^d^
^^täUaista olisi k o s l ^ a n ^ .
""«•Pete, usko minual
Snnäkö kaikki?.kys3rin. .
maksanut kenellekään liian hyrvää
palkkaa. Ja nyt, kum Jerry oli nai-misiinmenoaikeissa,
hän ei olisi mennyt
merille, jos olisi voinut muualta
saada paikan.
Fran katsoi minua vakavasti.
Ehkäpä tämä on sinun tilaisuutesi.
Mikset yritä voittaa Alicea
takaisin?
Fran ärsytti minua. — Et tunnu
käsittävän, mitä puhut, sanoin hänelle.
~ Sinun pitäisi vihdoinkin
ymmärtää, että Alice rakastaa Jerryä.
— Hm. — Se oli Franin vastaus.
^Mutta muutama päivä myöhemmin,
kun; hän ajoi vihreässä roadste-rissa
vastaani, hän ei enää sanonut
"hm", vaan huusi:
— Oletko kuullut iloisia uutisia?
He ovat tehneet sen.
— Jerry ja Alice? kysyin varmuu-
-den' vuoksi.
Se oli siis tapahtunut. He olivat
nyt Mr. ja Mrs. Mersey.
— Milloin ja inissä? kysyin vielä.
— Täällä Northportissa tänä päivänä
heti, kun Jerryn laiva oli tullut
New "dorkista.
Se oli niin Jerryn tapaista. Luultavasti
hän ei ojlut ilmoittanut Ali-cellekaan,
että tulisi. Hän vihasi kaikenlaisia
valmisteluja ja juhlallisuuk-.
sia. Ihmettelin, ketkä olivat olleet
todistajina, ehkä Mac tai yhtä hyvin
Hank tai Gurley Hansen.
tunsin yhtäkkiä kaipaavani seuraa.
— Fran, mitä aiot tehdä tänä
iltana?
Fran hymyili minulle lämpimästi,
osaaottavaisesti. — Älä kysy, mitä
aion, kysy, mitä haluan! hän sanoi
herttaisesti.
Mitä ajattelevat elokuvista?
] Fran virnisti. — Et sinä halua elokuviin.
Odotahan! ^
Hän käänsi autonsa kadun reunalle
Viereeni, otti taskustaan kamman ja
alkoi järjestellä säihkyviä, ruskeita
kiharoitaan. Sitten hän otti vierestään
autonistuimelta urheiluhatun
panisen sievästi päähänsä ilman tavallisia
naisellisia vahnisteluja.
— Mitä sinä ajattelisit pienestä
ajosta maaseudulle? hän kysyi. —
Jerry oli vienyt hänet mukanaan New
Yorkiin.
Hieman myöhemmin kuulin, että
Alice oU taas kaupungissa. Jerry oli
saanut lähteä uudelleen merille. Alice
huomasi pian Northportin yksitoikkoiseksi.
Luonnollisesti asiat olivat
hiukan muuttuneet nyt, kun hän oli
rouva, vaikka hän ei tuntunut suhtautuvan
kovin vakavasti siihen. Hän
ajeli usein Jerryn autossa ja uusissa
pukimissa, jotka Jerry oli ostanut hänelle,
ja hänessä oli jotakin suurkau-punkilaismaista.
Olin iloinen, että minulla oli Fran,
johon voin turvautua. Mutta en
tiennyt, miten kauan saisin enää
nauttia Franin ystävyydestä.. Hän
oli vähitellen muuttunut levottomaksi
ja hajamieliseksi, ikäänkuin jokin vaivaisi
häntä. Kun minulla oli päivisin
vartiovuoro, näin hänet usein rannalla
kävelemässä ripein askelin. Kun minulla
oli iltavuoro, hän pistäytyi silloin
tällöin asemalla. Hän oli perillä
Morse-aakkosista ja hänestä oli hauskaa
panna torvet korviinsa ja kuunnella.
Ja juuri tuona hirveänä iltana,
joka ei milloinkaan häivy mielistämme,
Fran sattui tulemaan asemalle.
Keskiyöllä, kun Mac ja minä kiipesimme
mäkeä ylös kohti vartiotupaa,
tuuli oli niin voimakas, että
saimme kaikin voimin taistella sitä
vastaan. Sade pieksi kasvojamme ja
salamat leimahtelivat taivaalla. Toverimme
odottivat meitä tuvassa.
Asetuimme paikoillemme, ja Mac
pani kuulotorvet korviinsa.
— Ei kuulu äännähdystäkään,
Mac huusi.
Minä kääntelin taulukkoa ja jär-jestelin
vastaanottajaa. Volttimittarin
neula ei liikahtanutkaan. Todennäköisesti
johdot olivat palaneet.
-Sain viimein käsiini Baycliffin, josta
vastattiin, että virta on loppunut.
— Ellemme löydä Stonya, on samantekevää,
vaikka lähtisimme ko-tim!
kiljuin Macille.
Northportin lähellä on kaksi asemaa:
BaycUff, ramnikolla 1^^^
päin, ja Stpny Point meistä, etelään
päin. Mac:meni johtajamme huot-neeseen
ja -käänsi virran 600 metrin
aaltopituudelle. Minä etsin yhä
Stony Pointia. ,
Koneista kuuluva hirveä melu ja
vihellys oli tehdä minut kuuroksi.
Kiersin hiljalleen edestakaisin taulukkoa,
koko avaruus oli täynnä ääniä.
Panin kuulotorveni riippumaan
erään tuolin selkänojall<e, en ainoastaan
korvieni tähden, vaan koska
usein, kun on voimakkaita Häiriintä^
merkinannot erottuvat selvemmin,
kun torviet eivät ole korvissa.
Nojautuessani taaksepäin tuolin
selkänojaa vasten kuului yhtäkkiä
teräviä sihahduksia, ja valot olivat
sammuneet. Nyt seuranneessa pi^
\ meydessä näimme päämme yläpuolella
olevista sähköjohdoista singahtelevan
räiskyviä kipinöitä. Johdot sähisivät
ja ritisivät. Me menimme toiseen
huoneeseen. Mac sytytti tilapäiset
valaistiislaitteetV ja me istuuduimme
uudelleen kojeiden ääreen.
Yhtäkkiä ovi reväistiin auki, ja
Fran syöksähti sisälle.
— Ihana ilta! hän huudahti.
Hän otti märän hattunsa päästään
ja pyyhki käsillään vettä kasvoiltaan.
Hän oli hengästymyt ponnistellessaan
tuulta vastaan, ja hänen poskensa
hehkuivat punaisina.
— Fran, oletko hassu! huusin
hänelle. — Mitä teet täällä tällaisena
— Olen etsimässä seikkailua, ystäväiseni,
Fran huusi vastaan.
Hänen sanansa kaikuivat vielä
huoneessa, kun luulin kuulleeni jonkin
merkin. Kiersin hieman taulukkoa
ja kuuntelin tarkasti ja silloin
kuulin selvästi. SOS... SOS . . .
— Mac! huusin. — Täällä kuuluu
Mac tuli koneeni luo ja asetti torvet
korvilleen. Me istuimme kumpikin
hievahtamatta. Fran seisoi takanamme
nojautuen tuoliimme.
Äkkinäinen, kirkas "salama sai meidät
kaikki hypähtämään paikoillamme.
Heti sen jälkeen ilma selkeni
hiukan, ja me kuulimme SOS-merkin
toistuvan, ja sitten epäselvästi pituus-ja
leveysasteet. Kysymyksessä oli
amerikkalaiiieh laiva, erotimme tässä
hirmumyrskyssäkin sen merkinantojen
kirkkauden ja kellomaisen kaiun.
Odotin hetken kuunnellen, vastaisiko
kukaan, mutta kun kukaan ei
vastannut, sähkötin: "Kuka lähetti
SOStn ? Toistakaa! Voimakkaat häiriöt.
WSH sähköttää.» WSH oli asemamme.
En saanut vastausta tähän ja hetken
kuluttua yritin uudelleen. Tällä
kertaa sain vastauksen: "WSH —
WSH KLTA KLTA SOS", senjäl-keen
taas oli niin voimakkaita häiriöitä,
etten kuullut muuta.
Kita. Minun ei tarvinnut katsoa
kansainväliseen nimiluetteloon saadakseni
tietää, mik*ä laiva oli kysymyksessä.
Kita oli Fleet-yhtiön laiva
Arapahoe. Eikä siinä kaikki. En
tahtonut uskaltaa myöntää sitä itselleni,
mutta vaistomaisesti tiesin,
että nuo nopeat, terävät, selvät merkit'olivat
Jerryn lähettämiä. .
Pian sainkin varmuuden oletta-muksilleni.
Kuulimme häiriöiden ja
pitkän etäisyyden epäselväksi saattaman,
reippain, staccatomaisin merkein
annetun vastauksen. "P3JNK?",
se oli Jerryn lähettämä. Hän tunsi
minun sähkötykseni yhtä varmasti
kuin minäkin hänen.' Hänellä oli tapana
kutsua minua Punkiksi. "Kolmekymmentä
henkeä, täällä» Nopea-apu
tarpeen" Ja. set^a^^ tarkka
paikamnääiäjf^.. f; >
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 26, 1937 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1937-06-26 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki370626 |
Description
| Title | 1937-06-26-03 |
| OCR text |
Ja
(Jatkoa)
hetken kuluttua hän
] juuttuneella äänellä:;^
^ Mitä Jerry ja sma aiotte tehdä
: asian johdosta? \ . -
\5ia oli yksinkertainen. Emmehän
voineet kumpikin työskenneUär edelleen
kaupungin radioasemalla, Jerryn;
kulkiessa iltaisin ulkona tyttöni kanssa
ja minun sillä aikaa kituessa yksi-näisyydessä.
— Emme mitään, sano^-
. .. .. M v-i-4. ••:>
-Kumpi teista siis aikoo lahtea?
Hänen pehmeät silmänsä tarkaster
livat minua punniten. Vaistomaisesti
vastasin: — Minä lähden. Eihän ollut
^ ä , missä työskentelin! Minulla
oli ensiluokan sähköttäjän todistuksetpa
ne oikeuttivat minut tpimi-jnaan
kaikilla maan radioasemilla,
j^orthpprt oli pieni kaupunki._ S^ik^
ta, että Jerry oli ottanut Alicen minulta,
olisi mehukas suupala kaupun^
gin asukkaille. Huomenna siitä jo
vannaankin puhuttaisiin. Minulla, ei"
ollut mitään syytä viivyttää lähtöäni.
Ei olisi ollut, mutta en voinut
saada Franin silmiä mielestäni. —
Sanon sinulle, että minä en lähde pois, '
sanoin Franille. •
— Hyvä, Fran vastasi. — Mutta ei
mitään rähinää Jerryn kanssa. Te
olette olleet liian hyvät ystävät ryh-tyäksenne
mihinkään sellaiseeni
Me ajoimme takaisin maihin ja
menimme auton luo. Fran ei lähtenyt
vielä kotiin, ja minä ajoin yksin asemalle
nähdäkseni Jerryn. Onneksi
näinkin hänet, ja hänkin huomasi minut
ja viittasi minua pysähtymään.
Hän yritti puhua suorasukaisesti
> asiasta, mutta hänen silmänsä olivat
levottomat ja epävarmat.
— Haluaisin kertoa sinulle jotakin,
ennenkuin se tapahtuu, hän sanoi. —-
Aion muuttaa paikkaa, Pete!
Olisihan minun pitänyt tietää, että
hän tekisi niin. \
— !Mike Fahmey on pyytänyt minua
Tuckertoniin, hän kertoi vilkkaasti.
— Siellä on hyväpalkkainen
paikka vapaana.
Mike Fahrney ei ollut ehdottanut
hänelle sellaista, ja Jerry tiesi, että
tiesin sen.
— Sepä hienoa, sanoin hänelle.
— Niin on, todellakin, Jerry vastoi.
•
Hän nosti jalkansa vieressään olevalle
portaalle, mutta veti sen kiivaasti
alas taas. — Niin pian kuin
olen asettunut sinne, Alice tulee-luokseni
Meidät— no niin, eihän ole mitään
syytä pitkittää asiaa, Pete. Se
tulee vain sillä tavoin jokaiselle sietä-löättömäksi.
He siis aikoivat mennä naimisiin
pian. Jerryn oli täytynyt puhu-
^ voittaa Alicen äiti. Minä olin ^
odottanut Alicea kaksi pitkää kuulutta
ja olisin luultavasti saanut
Mottaa vielä toiset kaksi.
Oliko sinulla muuta asiaa mi-
W kysyin melko tylysti.
Kun nyt olimme kulkemassa efi
Jerryn omatunto ei ollut rau-
, silmäieä kohdistuivat kiinteästi
minuun. Jos olisin sanonut pari
ystävällistä sanaa tai ojentanut kä
teni, olisin nostanut taakan hänen
mielestään. Mutta kun hän näki, mitä
minä ajattelin, hän vain nyökkäsi
hitaasti. — Luulen, että siinä on
kaikki. Ja sitten hän antoi minun
mennä.
Jäm radioasemalle yöksi. En tahtonut
mennä yhteiseen asuntoomme.
Aamulla Jerry lähtisi ja minun ei
enää tarvitsi tavata häntä.
En ollut kuullut Jerrystä mitään
moneen päivään, kunnes Fran eräänä
päivänä tuli vastaani ja huudahti:
— Oletko kuullut mitään Jerrystä?
Hän on mennyt merille. jHän on
Eräässä Fleet-yhtiön laivassa pääsäh-
Jtöttäjänä.
Pääsähköttäjänä. Sehän kuulosti
hyvältä, mutta se ei ollut paikka, jota
Jerry oli toivonut. Fleet-ybtiö ei
nta on loistava. Vaikka sinä et sitä
huomaakaan — olen kuitenkin loistava
nainen.
Hän sanoi sen sellaisella äänellä,
että minun täytyi nauraa. Fran- et
ollut 'loistava' nainen. Se sana ei
sopinut häneen. Paremminkin saattoi
sanoa, että hän oli hauskan näköinen,
miellyttävä. Tuskinpa yhdellä tytöllä
sadasta oli yhtä kauniit kasvonpiirteet
kuin hänellä, yhtä kirkkaat silmät
ja yhtä reipas käynti.
Aivan tarpeeksi houkutteleva,
vastasin hänelle nauraen. — En tarkoita
sinua, arvoisa neiti, vaan suurenmoista
ehdotustasi.
— Jos minulla olisi isoäitini hattu-neula,
saisit maksaa sanoistasi, Fran
sanoi näytellen loukkaantunutta.
Fran oli hyvä toveri, ja ennenkuin
huomasinkaan, olin alkanut olla hänen
seurassaan melko ahkerasti. En
ollut kuitenkaan unohtanut Alicea.
iri lEPLII
ha!ll"i °en. Hän lausui nimeni ikään-
'^"in hän
m. en kurkkuaan olisi kUivan-
«r^^^' ^^^^^^ turhaasänöa sinulle,
pahoillani. Se tuntuu: sinus-enna
teeskentelyltä. Mutta minun
u etten miUoinkaan ole
^^aan yrittänyt saada^:Alicen
Jos!r-^'™ kohtaian muuttumaan.
inih,n . ^'^^^'semniin ymmärtänyt,
^ ^ i a t olivat kääntynäs^^d^
^^täUaista olisi k o s l ^ a n ^ .
""«•Pete, usko minual
Snnäkö kaikki?.kys3rin. .
maksanut kenellekään liian hyrvää
palkkaa. Ja nyt, kum Jerry oli nai-misiinmenoaikeissa,
hän ei olisi mennyt
merille, jos olisi voinut muualta
saada paikan.
Fran katsoi minua vakavasti.
Ehkäpä tämä on sinun tilaisuutesi.
Mikset yritä voittaa Alicea
takaisin?
Fran ärsytti minua. — Et tunnu
käsittävän, mitä puhut, sanoin hänelle.
~ Sinun pitäisi vihdoinkin
ymmärtää, että Alice rakastaa Jerryä.
— Hm. — Se oli Franin vastaus.
^Mutta muutama päivä myöhemmin,
kun; hän ajoi vihreässä roadste-rissa
vastaani, hän ei enää sanonut
"hm", vaan huusi:
— Oletko kuullut iloisia uutisia?
He ovat tehneet sen.
— Jerry ja Alice? kysyin varmuu-
-den' vuoksi.
Se oli siis tapahtunut. He olivat
nyt Mr. ja Mrs. Mersey.
— Milloin ja inissä? kysyin vielä.
— Täällä Northportissa tänä päivänä
heti, kun Jerryn laiva oli tullut
New "dorkista.
Se oli niin Jerryn tapaista. Luultavasti
hän ei ojlut ilmoittanut Ali-cellekaan,
että tulisi. Hän vihasi kaikenlaisia
valmisteluja ja juhlallisuuk-.
sia. Ihmettelin, ketkä olivat olleet
todistajina, ehkä Mac tai yhtä hyvin
Hank tai Gurley Hansen.
tunsin yhtäkkiä kaipaavani seuraa.
— Fran, mitä aiot tehdä tänä
iltana?
Fran hymyili minulle lämpimästi,
osaaottavaisesti. — Älä kysy, mitä
aion, kysy, mitä haluan! hän sanoi
herttaisesti.
Mitä ajattelevat elokuvista?
] Fran virnisti. — Et sinä halua elokuviin.
Odotahan! ^
Hän käänsi autonsa kadun reunalle
Viereeni, otti taskustaan kamman ja
alkoi järjestellä säihkyviä, ruskeita
kiharoitaan. Sitten hän otti vierestään
autonistuimelta urheiluhatun
panisen sievästi päähänsä ilman tavallisia
naisellisia vahnisteluja.
— Mitä sinä ajattelisit pienestä
ajosta maaseudulle? hän kysyi. —
Jerry oli vienyt hänet mukanaan New
Yorkiin.
Hieman myöhemmin kuulin, että
Alice oU taas kaupungissa. Jerry oli
saanut lähteä uudelleen merille. Alice
huomasi pian Northportin yksitoikkoiseksi.
Luonnollisesti asiat olivat
hiukan muuttuneet nyt, kun hän oli
rouva, vaikka hän ei tuntunut suhtautuvan
kovin vakavasti siihen. Hän
ajeli usein Jerryn autossa ja uusissa
pukimissa, jotka Jerry oli ostanut hänelle,
ja hänessä oli jotakin suurkau-punkilaismaista.
Olin iloinen, että minulla oli Fran,
johon voin turvautua. Mutta en
tiennyt, miten kauan saisin enää
nauttia Franin ystävyydestä.. Hän
oli vähitellen muuttunut levottomaksi
ja hajamieliseksi, ikäänkuin jokin vaivaisi
häntä. Kun minulla oli päivisin
vartiovuoro, näin hänet usein rannalla
kävelemässä ripein askelin. Kun minulla
oli iltavuoro, hän pistäytyi silloin
tällöin asemalla. Hän oli perillä
Morse-aakkosista ja hänestä oli hauskaa
panna torvet korviinsa ja kuunnella.
Ja juuri tuona hirveänä iltana,
joka ei milloinkaan häivy mielistämme,
Fran sattui tulemaan asemalle.
Keskiyöllä, kun Mac ja minä kiipesimme
mäkeä ylös kohti vartiotupaa,
tuuli oli niin voimakas, että
saimme kaikin voimin taistella sitä
vastaan. Sade pieksi kasvojamme ja
salamat leimahtelivat taivaalla. Toverimme
odottivat meitä tuvassa.
Asetuimme paikoillemme, ja Mac
pani kuulotorvet korviinsa.
— Ei kuulu äännähdystäkään,
Mac huusi.
Minä kääntelin taulukkoa ja jär-jestelin
vastaanottajaa. Volttimittarin
neula ei liikahtanutkaan. Todennäköisesti
johdot olivat palaneet.
-Sain viimein käsiini Baycliffin, josta
vastattiin, että virta on loppunut.
— Ellemme löydä Stonya, on samantekevää,
vaikka lähtisimme ko-tim!
kiljuin Macille.
Northportin lähellä on kaksi asemaa:
BaycUff, ramnikolla 1^^^
päin, ja Stpny Point meistä, etelään
päin. Mac:meni johtajamme huot-neeseen
ja -käänsi virran 600 metrin
aaltopituudelle. Minä etsin yhä
Stony Pointia. ,
Koneista kuuluva hirveä melu ja
vihellys oli tehdä minut kuuroksi.
Kiersin hiljalleen edestakaisin taulukkoa,
koko avaruus oli täynnä ääniä.
Panin kuulotorveni riippumaan
erään tuolin selkänojall |
Tags
Comments
Post a Comment for 1937-06-26-03
