Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 20, 1947

              1947 LAUANTAINA SYYSKUUN 20 PÄIVÄNÄ Sivu r
Siunaus
(Unto Seppäsen "Myllykylän Juhlasta'*:)
Kun oltiin kesätuvassa tanssittu jo
niin, että Icaton tuohiriipukkeet häi­lyivät
kuin tuultuvat sääripaulat ja
kun teki jo mieli puhaltaa, tallasi Is-ralin-
Jussi soittajan tahtia lyöville
jalkaterälle, huudahtaen:
Nyt rinkeleille! Nyt paraskit
ratisemaan ja Viipurinrinkelit lohkea­maan!
Hälisten, nauraen ja-ahtaassa väli-tm'assa
toLsia likistellen käytiin ha­kemassa
nuoren väen purtavaa, sillä"
eihän se kuumasta pottilohkosta vä­litä.
Ken valitsi tytölleen ja itselleen
Viipurinrinkelin, ken kouraII'sen pa-raskeja,
ken otti seinälaudan vadeista
muutamaisen orehkan.
Mutta tapa oli omansa rinkelinsyö-
^ jäisissäkin:
Istuutuivat aina tyttö ja poika
{tai kaksi' t y t t ö ä ) penkille vierekkäin
ja ottivat kumpikin toisella kädellään
samasta rinkelistä ikäänkuin olisivat
käyneet väkikartun vetoon. Keillä
oli Viipurinrinkeli, he tarrasivat sen
kahvoihin koko kourallaan, keillä pa-raski
— vain keskisormillaan. ^
Sitten piti rinkeli siunata!
Vasta, kun se oli tehty, repäistiin
rinkelit ja paraskit rikki yleisen rie­mun
kaikuessa j^. naureskeleva pure­minen
alkoi.
lerikan-Kusta, vanhempi puhe-miehistä,
oli tunnettu rinkelinsiunaa-ja
kautta laajan maan ja hän oli som­mitellut
monenlaisia jomotuksiar joi­ta
lateli illanistujaisissa, tupakaisissa
ynnä muissa rihkelipidoissa.
Kun hän nyt näki, että melkem
kaikki tyttö- ja poikatoverukset oli­vat
ottaneet korista syömisekseen Vii­purinrinkelin,
huudahti hän:
— Seuraa Viipurinrinkelin siunaus-jomotus,
minkä kerran sommittelin
lämpimikseni talviongella istunnan
viinrioissa ja viluissa. Maltatteko
kuunnella.^
— Maltamme! Ala ladella! huu­deltiin
innostuneesti vastaan.
lerikan-kusta hörppäsi puhemie­hen
pullostaan, kiertäisi viiksensä ul­jaaseen
tanaan, asteli kesätuvan kes-kisillalle,
alkaen -jomottaa korkeaan
ääneen( niinkuin olisi viettänyt vasi­koita
juomaan) tuollaista kylänlorun-lajista
uhoa, missä samantapaisia lop­pusanoja
korostaen sai syntymään
eräänlaista puolilauluä, mutta nuotil­taan
hyvin yksitoikkoista yrinää.
Tarkkoina sitä kuitenkin kuunnel­tiin,
kädet rinkelien kahvoissa, ja ovi­aukko
oli täynnään uteliasta naamaa.
Uunituvasta kuului tasainen puheen-porina;
siellä ei tiedettykään, mitä
tapahtui, ennenkuin eräs valpas e-mäntä
lennätti sanan ja miehet tun­kivat
välitupaan kuuloetäisyyteen.
Tällaisen siunauksen jomotti leri-kan-
Kusta repäisemistä odottaville
Viipurinrinkeleille:
— Ku suoraa virketaa asja, ni se onkii sil laa,
jot nää i:irikelit pitäis saattaa siunattuu tillaa!
Sil jos kuka syöp nyt siunaamatonta T i n k e l i i ,
ni hänele pala jääpkii väkise kurkkuu kiii
Tää rinkel o iha ku kuvahine arvotus
ja pitäis rimetsii, jot mikä sil o tarkotus?
Täst rinkeli muo'ost o olemas monta kaskuu,
niiku puhemiehe paijas o yheksä taskuu . . .
Kasku sannoo: se o takapuole kuva — juu, nii -
minkä lope peläst3mt oppipoika pan uunii.
Hää näät putois istuvillee taikinaa ja saavi i
ja koukkais sen kohan pannuhee ku kalan haavii.
Katsokaa! Täs o her^ttimet sekä honkelot
ja rinkelikaaret o takapuole konkelot!
Kannikoihe kohile vaa paistuit tyhjät kuvat,
sil nii oi poika laiha ja housulihhaan huvat . . .
Töine kasku haasteloo taas sitä lajjii sorttii,
jot se kuvajaa vanhaa Viipuri Karjaportti!.
Tästä lovest kulkoo pappii, sotaherraa, porvarii
ja täst taas sikkaa, lehmää, lammasta ja lorvarii.
distajana hänen elämänsä tärkeässä
tapahtumassa, ajattelee Lilja. Mie-lenliikutus
tahtoo väkisin vallata
I^net, mutta hän on päättänyt olla
luja ja tyynesti hän astuu eteenpäin.
— Sieltä tulee Orvokki isän käsivar­teen
nojaten. Hänen valkea pukun­sa,
jonka on valmistanut hänen ra­kastettunsa
äiti, on ihana. Hänen
tummaa tukkaansa korisTaa suoma-
Jäisen taiteilijan tekemä keramiikka-koru,
jolla puolihuntu on kiinnitet-
Man kaunis on, min' en tietää
^•C'- rp.in;. hetkenä ihminen kauniimpi
! orvokki on varma j a tyyhi, hä-
1'^^' niin turvallista nojautua rakv
i käsivarteen ja tätä turval-lunnetta
lisää äiti, jonka hän
" ' ^ ^ ( f iMuvan tuolla edessäpäin. Hän
^i'"f<c lievää syyllisyyden tunnet­uin
tulee nyt jättämään hci-
Kakkaat, hyvät vanhemmat,^
^«tf-n I>aliosta liän onkaaii heille kii-^
toUincn. Kaikkensa he ovat tehneet
^nen hyväkseen ja nytkin hän tie­tää,
että he iloitsevat hänen onnes­taan,
vaikka heidän onkin tuskallis-ta
erota hänestä. — Sitten kaikki nä-
~^mä hyvät ihmiset, jotka ovat tulleet
tänne, tunnen rakkautta ja kiitolli­suutta
heitä jokaista kohtaan, miet­tii
Orvokki ja samalla hän näkee ra­kastettunsa
odottamassa häntä. H^-
nen mielensä valtaa tavaton hellyys,
hän tietää rakastavaa-^a häntä ja tah-
0
N|i, kasku haastaa lisäks eikä se ookkaa vale —
jot mist tuulliit rihkelii nää rukkeenolet ale?
Yks humppa leipur sano, jot rinkel o ku lahna,
"mut sil ku.ei oo ruotii, tie olist ale pahna!
Mut sit ku o tutkittu tarkkaan vanhoi ralliloi
ja etsitty rinkeli eisimäisii malliloi, N
ni onkii asjast löyvetty uuvenlaine uho
eikä se ookkaa rinkeli, kunniale tuho.
Tätä uutta tietoo ei löyvetty huoneetaulust, '
mut se tavattii haikiast rakkauve laulusta.
Laulus oi sitä viisii, jot tyttö rakast poikaa;
ai kui heliäst siilo häne syvämme soikaa . . .
Mut tul rakkauve petos, syvän mänkii solmuu,
ku hää saikii tietää, jota pojalha heilu oi muu.
Ei auttantkaa ku paistaa piifakaks koko s>^n -
ja nii hää oi keksivinnää keino oikee hy\'än.
Hää sekais nyt taikina ja leipo sammaa muotoo,
mihi rakkauve tuska kääntel syvänruotoo^
Häne.pakko oi siilo solmii pötköön vinkeliks
ja se tulkii tällasieks viipurlaiseks rinkeliks.
Mut hääku meinais laittaa piirakan pettäjällee,
pan sekkaa surmaa, jot poika joutuis kettäjällee.
Hää pistel rinkeli ale piikikkäiset olet,
ja niihe pit männä lukkoo ku kuolema solet.
Poika ku söi rinkeli ja se ku maistu hyvält,
ni häähä tunskii ralckauuvvee entiselt jyvält.
Hää män tytö luo ja silittelkii kaulaa kyömää
sekä sano: ''Näitahä myö ruvetaakii syömää!"
Rinkelist tul tätä viisii rakkauve riialli!
Näi se laiilo laarittel, se viipurlaine ralli . . .
Saisha näitä sannoi nyt vaik mii viisii laukkaamaa,
olkoot nyt — eiks myö käyvä rihkelii jo haukkaamaa.
Työ Rutka nyt istutta siin kahe kese parves, •
oikoo tei kiimmäkii käs rinkeli toises sarves.
Sit ku mie pyyhin viiksein ja kovast huuvan: HuUiitl
vetaskaa, jot rinkelirivat itsellennä tulliit!
n
lerikan-Kiistan ääni oli jo melkoi­sen
käheä, kun hän nosti pärpätyk-sensä
aikana romahtaneet viiksensä
uudelleen tanaan ja kiljahti:
— Hulliit!
Samassa kajahti kesätuvan pen­keiltä
yhteinen ilonhuuto, rinkelit re­pesivät
ja suut alkoivat ahmia mais­tuvaa
muonaa, millaista ruisleivän
kylä harvoin äaa purrakseen.
Loruilijaijkko viittasi kädellään,
jotta maistukoon makealta, kuivasi
otsansa ja lähti rykien ulos tutki­maan
puhemiespullonsa sisältöä. Ta-:
kaansa kuuli hän huutoja:
— Jopa olet kukko kiekumaani
Eihän vanha rantavariskaan noin
vaaku!
Syötyään rinkelinsä, alkoi yksi ja
toinen nuorukainen huudahdella:
— Nyt laivasille! ^
Tylöt sävähtivät ja räystäänsä va­vahtivat,
sillä tämä illanistujaisten ja
nuoren väen koossaolon leikki oli ou­don
kiihoittavaa.
^ Viulunsoittaja siinä kuitenkin en­nätti
asettaa puusorsansa .rintaansa
vasten ja alkoi samassa luritella polk­kaa,
mikä tempasikln nuorison taas
tahtiinsa.
Olihan tätä iltaa ehtiä vielä latva-sillekin
. . .
Kun helsinkiläisille yritettiin näyttää
ilmapurjehdusta
Viisikymmentä vuotta sitten yri­tettiin
Helsingissä toimeenpanna il-mapurjehdusnäytös,
joka, jos se olisi
onnistunut, olisi ollut helsinkiläisille
ja koko lähimaakunnalle eläm}^!
Kesäkuun 20 p:nä 1896 oli hel­sinkiläisissä
lehdissä ilmoitus:
"Kampin kentällä tapahtuu sun­nuntaina
kesäk. 21 pnä: kello 5 jpp.
Ilmapallolla nousu, jonka toimeen»
panee*ilmapurjehtija Mr. Francoise.
Sisäänpääsymaksu: Joukko nume­roituja
paikkoja a 2 mk. Tavalliset
istumapaikat 1 mk. sekä seisomapai­kat
50 penniä." . ^
too tehdä hänet onnelliseksi. Epäröi­Seuraavan
sunnuntain lehdissä oli
mättä hän astuu sulhasensa rinnalle, sitten vielä uutisia: "Ilmapallolla nou-
Juhlallincn toimitus on^ohitse. Ih- purjehtimaan tänään kello 5
kun
<iät.
miset poistuvat kirkosta morsiuspa­rin
perässä. Seuraa onnitteluja, valo­kuvaamista
ja tervehdyksiä.
Vähitellen siirrytiiän mor.siamen
kotiin, .jossa varsinainen häähumu,
ruokineen, juomineen ja tansseineen
alkaa.
ParhainU onnea Orvokille ja hä­nen
rakastetulleen toivottaa
MAIJA-TÄTI.
jpp. Kampin kentällä ilmapurjehtija
Mc Francoise."
Näin oli tuota historiallista tilai­suutta
siis etukäteen mainostettu. .
Enempäii ei tarvittukaan, kuten
luemme tapahtumaa selostavista leh­tiuutisista:
''Houkuttelevan ilmoituksen joh­dosta
oli ylcLsöä kokoontunut kcnfäl-le
lukuisasti. Kaikki lähellä olevat
kalliotkin ja kadut olivat mustanaan
kansaa, samoin rakennusten katot se­kä
ikkunat.
Keskellä tätä ihmisjoukkoa ma­kasi
tuo mahtava pallo suuren pan­nukakun
näköisenä kentän hiekalla.
Kello 5 ehtoopäivällä piti ilmapurjeh-duksen
alka^. Kello 1/2 5 aljettiin
palloon laskea kaasua kentälle joh-
' dettua putkea pitkin. — Kaasulaitos
oli lupautunut täyttämään tuon 20,-
000 kuutiojalkaa sisältävän pallon
2y.> tunnissa, mutta putken hienou­den
tähden ei kaasua tarpeeksi no­peasti
saatukaan kentälle."
Yleisö odotti ja odotti. Kaasua
pumpattiin, ja Francolle itse kulki
'iiimapullo ja rieputukko kourassa"
ympäri palloa ja tukki siinä olevia
reikiä sen kun kerkesi, muiui ''kaa­sua
virtasi ilmaan, täyttäen enempi
uJdiaan ylei.suiv- keuhkoja kuin pal­loa."
Reikiä ilmaantui sinne sun tänne,
josta poikaviikarit pitivät huolta,
kerrotaan uutisissa, A'ihdoin saatiin
jioikaviikarien ilkeys estetyksi ja pal­loon
alkoi ilmestyä ilmaa. Tyyty-väiscmmän
näköisenä liikuskeli jo
valkeaan merimiespukuun puettu pur­jehtijakin.
Hiekkasäkkiä sidottiin jo
pallon nuoriin, rottinkikopsa, johon