Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 28, 1950

              luonnoin,
kaan ta­lkin
var-turn
jo
tsi Mnes-tan
niin
i ivain oli-a-parempi,
houkkio.
siten nyt.
le hänestä
sinustani
tätä kaife.
sa. Yksi
si. muista-iltana.
Mi' -
hänelle ja
tneistä, ra-kuollutta
si, Elinor,
nmille. Si-eikö
totta,
Is
lilasi,
aivon, että
kkaani, en
än. on san­an
sinulle,
voi kuulla
ä hengitys-
, ..kuuntelet
tihääpape-iituin
tirlel-i
paksu sei.
jttu pallok-
.-ninttiruiian
s ä j ä odotti,
tietää ja
ittää meille
iä valo ja
nähdessä äi
sluneet
Oli juhannusaattoilta- ja Takalan
TTienraiinalla oli iloa ja hälinää poi-
' Kukon viimeistellessä juhannuskok-
, joka oli määrä sytyttää puolenyön
- :na. Ensikerran, pitkän olemassa-uv-
a ajalla, näkisivät 5ammen laineet
r^on iloisen roihun, sillä Liisa oli sis-
A vierailun takia pyytänyt kylän nuo-
J3 järjestämään juhannuskokon lam-
-\ rannalle, ikäänkuin tervetoiliais-
„ aksi Tellervo-siskolle.
, alkoisen koivun runkoon nojaten is-
: Tellerv^o ja tarkasteli nuorisoa. Vain
' harvoissa kasvoissa hän huomioi
,.\uja piirteitä, sillä seitsemäntoista
jtta taaksepäin oli tuo sama ilakoiva
;Tisoparvi ollut pieniä tytöntylleröitä
pojanpallerotta, nyt nuoruuden ku-tuksessa
olevia neitosia ja nuoru-ia.
Jotkut heistä olivat tulleet ter-
'.Jmään, mutta vetäytyneet kohta
aa takaisin omaan joukkoonsa.
" Sinulla taitaa olla hirveän ikävää?"
jlämän ilpa ja feuumiiiitta uhkuva
eapukuinen tiisa-sisko istahti Tel-
. on viereen nurmikolle. "Pojatkin
,j niin ilkeitä, kun antavat sinun is-aivan
yksikseen. Joutaisi heistä jo-
)lla kanssasi juttelemassa".
4lä syytä heitä oikeiksi", puolusteli
ervo. "Ujoja he vain ovat."
?ah, aikamiehet ujostelisivat! Kat-uonne
tyttöjoukkoon, näyttääkö se
?"
li kylläkään," myönsi Tellervo,
:i tta nuo tytöt ovat heille tyttaija Ja
> < T,nikäisiä, jotavästoin minä olen kuin
\ lempi vieras täti, jota täytyy ujos-
:ggy 55 sanoi
/'Mutta täältäpä tulee setä,, joka ei
ojia«tele vierastakaan tätiä!"
iiytöt käännähtivät nopeasti ympäri.
'"^Ssko, mistä sinä tänne tipahdit?"
s?/"iiähti Liisa hämmästyneenä.
|5funa tipautti asemalle, jalat toivat
i;,e. Hyvää iltaa Tellervo-neiti, joko
•^,^f|<:r'3a koti-ikävä?"
jlä ja mitä auttaisi, jos vaivai--
|l, lähtemään en kuitenkaan vielä-psi",
vastasi Tellervo hymyillen,
.li^ohuessaan sattui Esko 'katsomaan
:l|||fta. -Huulet puoli avoinnia-hämmäs-
•l|Ö|in ilmein tuijotti- -tyttö heitä.
-.Sjlll^ikä sinun-on Liisa,?" ^kysjri- Esko
rostaan hämmästjmeenä.
;^'ffellervp vilkaisi siskoaan. "Oh, ei
;|^^Bllä mitään hätää ote- Sisko on var-
^•liiia vain ihmeissään, &un haastelem-'
jvanhojen tuttujen tapaan, sillä jä-
|||?iiänelle kertomatta, että'tapasimme
{ligöiatkaHani jimassa". •
•|'*;fa'Ssoo, nyt .5rmmärrän', miksi; Liisa
oli^kuin puulla päähän lyöty, kun ilmes-
'f|vif hänen eteensä. -Neiti ei siis tuo-iMtaan
terveisiäni perille ja minulla
. <«k"»^llut tapana aina ilmoittaa tulostani
oa kuulijani ^j^g^^^j^^ ^^^^ Ljj^^ tiennyt teuras-i
et VOI ero- tjsMiGyötetyn vasikan."
1j,»gsko, älä hidluttele, sinun takiasi
^^iita vasikoiltani ^henkeä!"
\ »'ytlii-heristi- uhkaavasti nyrkkiään,
ätta sehän ihmeellistä, että tutus-ilman
minun suosiollista välitys-
ICertokaapa iLuinka se oikeastaan
^tui", pyjtell Liisa,
'utustnmisessamme -ei. ollut mitään
ntnkkaa",-. iraiiimtti-' Tdlervo..
telan --Kyösti .tapasi- minut - sattu--
junassa- ja. hän- esitti, .fmeidät.'
inne olet h^-
;n ilmeen 1^-
)r Chiltonia
)tonaan. Ta-sekseen
ossman ova:
vanhemn:^'
eeseen
iä 13 henke:
l lasta.
ias. ^_ t
jvuotias.
6 -vuodes-.-
käiset. -N^'.
'Mutta siinähän oli jo tarpeeksi ro­mantiikkaa,
kun tapasitte Kyöstin kans­sa
heti tulomatkalla", huudahti Liisa.
Tellervo tunsi veren tulvahtavan pos­killeen.
Liisa siis tiesi, tai arvaili, hä­nen
ja Kyöstin rakkaustarinan. Hämil­lään
tapaili Tellervo jotain sanoal^een,
kun Esko huudahti: "Hei tytöt, mu­siikkimestari
tulee, nyt pyöritään Tel­lervo-
neidiltä ikävät pois!"
Kun he hetkistä myöhemmin tanssi­vat
Eskon kanssa yhdessä, sanoi Teller-
- y^'-
"Kiitos teille, pelastitte minut ä^ken
kiusallisesta asemasta."
"Unohtakaa koko juttu", keskeytti
Esko. "Vallättomuuiksfssaan Liisa. kiti-soitteli,"-
: '
Tۊ|ervo katsoi poikaa kiitoHWudella
ja hänellä oli taasen tunne, että poika
tiesi hänestä enemmän kuin mitä het­ken
tuttavuus edellytti. Liisa oli luul­tavasti
kertonut, tai miksei myös Kyös^
ti. Parhaimmalle ystäväliehän kerro­taan
melkein kaikki-
"Kuulkaahan", ehdotti Esko, "emme­kö
heittäisi te-sana|i tuonne metsälam-peen?
Lomani kestiä ainoastaan kol­me
päivää ja jäykkää te-sanaa käyttäen
emrfte e^^idi tuossa ajassa kunnolla tu-tusmaan."
"Mielihyvin", myöntyi Tellervo.
"Minulla oli jo sama ajatus, mutta pel­käsin,
että pidät minua tunkeilevana
muukalaisena, sillä tavat tuntuvat pois-saoloajallani
suuresti muuntuneen," .
"Mahdoilisesti", myönsB Esko,
"vaikka minusta ne ovat pysyneet en­nallaan.^'
"Suomenkielikin on niinusta muuttu­nut",
jatkoi Tellervo "ja pelkäsin, että
käen kukuntakin on uudenaikaistunut,
mutta sama kaunissointuinen helkyntä
herätti minut heti ensimmäisenä aamu­na.^'
"Takalan kuusikossa kuulostaakn ss
kauniimmalta kuin missään muualla.
Monena aamuna olen Talialan puolihä­märässä
aitassa loikoillen kuunnellut
sen helkyntää", puheli Esko.
"Taidat ojseiHkln vierailla täällä?"
Tellervo katsoi tutkivasti poikaa.
"Aina, kun saan tilaisuuden. Viettä.
essän! kerran lomaani -Kyöstin kotona,
tutustuin Takalan väkeen ja senjälkeen
on Takalan torpalla ollut minuun ih-imeellinen
vetovoima, eteniljin jos her­moni
ovat äärimmäisyyteen sgakl?ä pin-goittomeet,
tulen tänne, olkoon kesä tai
talvi. Täällä on niin rauhallista, että
tuntxiu kuin olisi tulossa pyhäkköön,
kun astuu Takalan aukealle."
"Olen iloinen, että sinäkin tunnet
noin. Olen pitänyt itseäni hupsun, sen­timentaalisena
kaivatessani kotikuusten
rauhoittavaa huminaa. Joskus on kai­paukseni
ollut melkein ylivolraamen
kestää, mutta nyt kun ole-n täällä, sa-moiienkin
jokaisen lapsuusajan tutun
polun ja kuuntelen kuusten tarinat."
Juhannusaamun aurinko oli jo korke­alla,
kun tytöt ja Esko astelivat Taka­lan
pihalle nousevaa rinnettä.
"Mitä ylemmälvsi mäkeä nousemme,
sitä lyhemmäksi ja väsynecmmäksi käy
Tellervon askel", kiusoitteli Liisa. "Sai­vat
ne.pojat viimeinkin, eloa.itseensä .ja .
pitivät-huolen, ettei Tellervo -lempikoi-.
vuufii pojaillen kulutlaini.t r'kki:sen:.kaM-.
jrATKOKERTOMUS
KIRJOITTI
il
nista pintaa. Taitaa siskosi jalkoja kir­veliä
nyt. niutta kyllä se menee ohits-"^,
kun ottaa kunnon unet -ja muistakaa,
molemmat, että ylös ette nouje ennen
kuhi minä herätän."
'•Hoh, hoh, koviapa kuuluu"', ihme-t-teli
Esko, "mutta emäntää on totelta­va,
et teisaa lähtöpasseja"'. Hetken tyt.
töä miettiväisenä tarkastellen hän lisä­si:
"Sinustn, Liisa, tulisi mainio emän­tä
jollekin yhtä piintyneelle vanhalle
pojalle kuin minäkin."
"Ivuka minusta elähtäneestä vanhas­ta
piiasta huolisi. Nykyään on mieh'llä
vara valita nuorta ja kaunista", vastasi
Liisa nauraen, matta Tellervosta tua-
' tui, että.tytön äänessä häiväliti :S-iirumie-'
•Jisyys... • • . '
Puoliavo!min silmin makasi Tellervo
vuoteellaan ja kuunteli moniäänisen Iin-tukuoron
aamulconserttia. Uni ei tun­tunut
tulevan ja huomatessaan Liisanr
km, joka luovutettuaan Eskolle oman
-aittayuoteensa, oli emien aamuaskarei­den
alkamista tullut ottamaan pienet
unet Tellervo-siskon kanssa, vielä \'al-vovan,
hän äkkinäisestä mielijohteesta
kysäisi:
"Liisa, pidätkö sinä paljon Eskosta?"
"Kuka ei pitäisi", vastasi tyttö läm­pimästi.
"Pidät sinäkin, lelunhan opit
hänet oikein tuntemaan, s!llä Esko on
rehti toveri, sanan täydessä merkityk­sessä.
Hän antaa saman arvon rikkaal­le
ja köyhälle ia missä apua tarvitaan,
.siellä on hänen auttava kätensä, jos se
vain sinne ylettyy, ilman palkkiota tai
kiitoksen toivoa. Niin, sellainen on
Esko.";'.
"Ei^kö hän saa joskus sydäntäsi lyö­mään
kiivaammassa tahdissa?" uteli
Tellervo. v
"Vain silloin, kun juoksemme kilpaa
ja saan ponnistella lujasti, etten jäisi
auttamattomasti jälkeen", nauraa he-läyttityttö.
Tellervo nousi puoleksi makaavaan
asentoon ia tarkasteli siskoaan.
'^Sanopa, L'.isa, m"ksi sinä et ele men­nyt
naimisiin? Syy e: ainakaan ole ko-sijain
puutteessa."
Liisan poskille lehahti kiusallinen
puna. Hetkisen hypisteli tyttö avut­tomana
vuodrp^itteen reunoja, katse,it-
Fei3inta"sest! kiinnitettynä seinäpaperin
kuvioilla leikkivili auringon säteisiin.
"Lienee turhaa peitellä sinulta tor
tuutta", sanoi Liisa hitaasti. "Niin, en­nen
sotaa minulla oli aikomus mennä
naimisiin, mutta sitten syttyi sota ja
Tapanin oli astuttava armeijan riveihin.
Muutimme suunnitelmiamme,, että vas­ta
sodan päätytt\-ä perustamme oman
kodin, mutta Tapani ei palannut takai­sin
elävänä . . ."
Li'san ääni petti. Hetken kuluttua
hän jatko::
"Slsko, se oli m'nulle kovaa aikaa. En
saanut edes saattaa rakkaintani vii­meiseen
lepoon.' sillä Tapanin koti on
lähellä Helsinkiä ja sitäpaitsi emme ol­leet
vielä julkisesti kihloissa ja minä
olin niin nuori ja lapsellinen, että pidin
sopimattomana, ilman kutsua mennä
Tapanin hautajaisiin ja muutenkin, se
olisi ehkä, sillo'sten olosuhteiden valli­tessa
ollut- mahdotonta matkustaa niin
icauas.. Tapanin, -menetys oli minulle-ankara'
isku, loka ilman' Eskon apua.
olisi ollut \^ivi}:raainen .kestää,, mtitla
Eskon eläiifanhaluiset huumorilla, höys­tetyt
kirjeet, jo ta hän lähetteli rinta-iiKilta.
a:Uv'va: mlniille muutakin ajat-leleuiis;
n. a"h-rtia.. ei ainoastaan.' oman
-menetyksen:. , ^.iutta Tapanin Jättämä
•aukko sy.dä:r.',s:i;ni::tules tuskin orllloin-
-kaaii täytty:-\lä \ " .
.o;-', hv. ä -lääkäri", sa-aoi Teller­vo
hijjr.a, !u tien samalla sanojensa
onttouden. Olko aika pamntanut hä­nen
omat sydäiihaavansa? Ei ja kui­tenkin,
kuunnellessaan siskon kertomus­ta,
tuntui hänen o:iia pettymyksensä
siskon kärsimyksiin -verrattuna niin mi-lättömän
pieneltä.
i>
.'"Tellervo unikeko, nouse ylös!" huu­teli
Eskon ääni ikkunan takaa. Unisena
oikoili Telleivo käsivarstaan. Niin su­loisen
makeana houkutteli uni takaisin
untuvapatjoilieen, mutta Eskon ääni
julisti uhkaavana:
"Ellet joudu nopeasti, tuhn ja kan-nai^
sinut pihalle!"
"Kärsivällisyyttä, herraseni", pyyte­li
Tellervo. "Tulen täältä omin neu­voinkin,
kunhan ehdin!"
"Etkö sinä muista, ettei juhannukse­na
nukuta?" torui Esko, kun Tellervo
-.^ ilmestyi, pihalle.
"Mutta tämähän kummallinen paik­ka
on", ihmetteli Tellervo, "Nul;ku-maan
mennessä sanotaan, ettei saa nous­ta
ilman herätystä ja ylös noustua to­rutaan,
kun on nukkunut."
"Anna palttua Eskon jutuille", neu­voi
Liisa, lisäten hymyillen: "Esko on
sellainen isäntämälsen valtiliäu heilut­taja.
Sääli tyttöä, Jonka hän saa kie­dottua
pauloihinsa."
Hätäinen katse, minkä Esko loi Lii­saan
ja lievä punastuminenj kertoivat
Tellervolle selvemmin kuin sanat Eskon
tunteet, salaisen, melkeinpä toivottoman
rakkauden Liisa-siskoon. Tästä Liisa
näytti olevan vallan tietä:nätön, muoiten.
hän. ei olisi noin pilaillut pojan, kanssa.
Päivällisen jälkeen pyysi Esko:
' • Tellervo, emmekö lähde yhdessä sa­moilemaan
iapsuuspolkujasi? Viime
näkemältäsi ne ovat suuresti muuttu­neet
ja yksinäsi sinä voisit eksyä laa­jaan
erämaahan."
"Lähdetään vain", lupasi Tellervo,
"mutta jos eksymme yhdessä?"
"Siitä ei o!e pelkoa. Lukemattomat
marja- ja sieniretket Takalan väen
kanssa ovat tutustuttaneet minut ympä­ristön
metsiin."
•Kun he saapuivat puolukan vartta ja
kanervaa kasvavalle kunnalle, pyj,^3i
Esko:
"Istutaan tähän he^tkeksi levähtä­mään
ja minulla, olisi sinulle pieni syn-r.
intunnustus."
"Synnintunnustus?" Tellervo katsoi
epäUien poikaa.
" "Niin, 'Synnintunnustus. Katsos,
luonteenominaisuulcsiini. ei oikeastaan
kuulu kieron pelin pelaam.inen ja ssiua
kohtaan en ole ollut täysin rehellinen.
Tapaamisemme junassa ei ollut sattu­ma.
Keksin sinut ravintolassa, ja ilmoi­tin
löytöni Kyöstille. Varta vasten läh­dimme
sinua etsimään junassa."
"Mutta kuinka tunsit minut?" kysyi
Tellervo hammastaneena.
"Takalaan lähettämiesi kuvien pe­rusteella."
Tellervo pudisti epäilevästi päätään.
"Mutta mistä tiesit, että olemme
Kyöstin kanssa tutut?"
"Ainahan samanpaikkaiset ovat tut­tuja
keskenään", vastasi Esko vältel­len.
"Ei, älä kysele minulta enempää.
Kertokoon, Kyösti/'
"Olin sittenkin oikeassa. Ravinto­lassa
minusta tuntui, että tarkastelit
minua tavallista kiinteämmin."
"Niin, pitihän minun olla varma.
Kyösti olisi ollut liian vahingoniloinen,
LAUANTAINA,, T.AMMIKUUN 28 PÄIVINÄ, 1950 SIVIT S