1939-05-27-04 |
Previous | 4 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Sivu 4 LAUAXTAIXA, TOUKOKUUN 27 PÄIVÄXÄ
kiintoa vieraan suhteen. Välinpitämättömästi
hän katseli kun autosta
laskeutui mies ja lähti tulemaan heitä
kohden. Hänen mielensä täytti
raskaat ajatukset. Hän olisi suonut
ettei kukaan vieras tulisi tänä iltana.
Samassa häneltä pääsi pieni, va-
' littava äännähdys. Hänen kasvonsa
kävivät kuolonkalpeiksi ja sitten äkkiä
hofilavän puniäsiksi.
"Töö m i e s . i s ä v . . häh on ..
"Mikä ihnie sinun tiili, Mbhä?''
*'V6i iöä,minäliieh^hhuöheese^^^
ja Mona nousi hätääiityri^nä.
"Et sinä mene minnekään, Moria.
Istu alas."
Mona itsekin huorriasi, ettei mitenkään
sopinut käfätä kiiri vieras oli
jo aiVari rapun edessä. Häh istuutui,
rypistäen kulmansa ja katsoen vieraaseen
kuin viholliseen.
Mr. Strong astui keveästi ylös rappuja
verannalle, nosti hattuaan Monalle
ja kääntyi heti isän puoleen.
"Mr. Wright, tuleeko minun esittää
itseni vai satutteko vielä muistamaan?"
Moria näki, miten isän kasvoille levisi
ystävällinen, iloinen hymy, riiiten
isä rioiisi seisotnaarii ja tarttui vieraan
käteen.
"Tunnenhan minä sinut, olet aivan
isäsi näköinen Gilbert, poikani!"
Ja silloin alkoi maailma käydä hämäräksi
ja keinuvaksi Monan silmissä.
Sitten yhtäkkiä se pimeni kokonaan
. . . .
Kun hän avasi silmänsä, seisoi mr.
Strong hänen vieressään, vesilasi kädessä.
"Ooh!" valitti tyttö hänet nähtyään
ja ummisti taas silmänsä. Mutta
kun hän avasi ne taas, sanoi hän
heti:
"Gilbertj sinä olet yhtä ilkeä kuin
ennenkin!"
"Tämä oli vaan pieni kepponen
sinulle, Mona", kuului isän ääni sanovan.
"Ellen illalla kuri olit naa-purin
emäntää tänne pyytämässä
täksi päiväksi, käväsk Gilbert luonani
ja kertoi minulle, että olit tiedustellut
soutajan tointa 'veljellesi'.
Hm! Kukahan hän mahtaa olla? Sitä
oli Gilbertkin ajatellut ja hänen päähänsä
oli pistänyt ajatus, että olisi
hauska näytellä 'sportin' osaa sinun
veljesi edessä , . . Hml Vai veli! Näin
sinun menevän hyvät housuni jalassasi
j a . . ."
: "Isä!"
"Pelaat miestä ja silti pyörryt kuin
vanhan ajan hieno lady!"
. "Sitten isä kuitenkin naurahti, nousi
ylös ja otti kävelykeppinsä.
"Minä menen jo tuonne sisään.
Ilma alkaa käydä viileäksi." ^
He }äixäx kahden. Mona sanoi kohteliaasti:
*
"Istukaa, mr. Strong,
"Kiitos", sanoi Gilbert, veti tuolin
ai\^n Monan \iereen ja istui: "En-
£iin silti ole 'mr. Strong', Mona. Katsos,
en ymmärtänyt että näin lujalla
olit," Gilbert otti tytön käden omaansa,
kääntäen kämmenen ylöspäin. Se
oli turwksXssa ja tulehtunut.
"En olisi antanut sinun näin kärsiä.
Voitko antaa minulle anteeksi?"
Mutta kun Mona ei x^astannut jät-
.koi Gilbert:
"Eilen kun tulimme tästä ohi, näin
sinun tulevan rannasta. Tunsin sinut
heti \'aifcka en ehtinxt-riähdä sinua
kuin vilahdukselta. Kylällä tapasin
inhoja tuttuja ja kuulin että olet
täällä isäsi kainssa yksinä Sitten olin
Iiotellin könttoorissa kun tulit -soutajan
paikkaa tiedustelemaan. Tilasin
veneesi |a annoin mr. Strongin
nimen kä3^ettäväksi. . Tulin ajatel-asiaa
enemmän^ puolelta ja toi-
- Hahaustautihen nuori n€,w-yorkUamen Frederick Snite rautakeuhkossa
matkalla vanhempiensa kanssa Löurdesin "ihmepä-rantolaan"
Ranskassa. •o»
iiif ^ i-inm
Kirj. EETU
SANOTAAN, että vanhana\ kuluu
aika vaikka farmilla. Siinä ollaan
oikeassa; Kun aloin lähennellä
50, tuli oikein kuin kiire saada farmi
ja niin otin Sisulan kontrilta maan.
seita, ja niin tulin tänne eilen illalla.
Isäsi kanssa keskusteltuamme sovimme
että annetaan sinun soutaa kun
kerta haluat. Ja . . . siinä se on sitten
. . . Mona, olinko minä kovin hirvittävän
herrasmainen?"
Hymykuopat ilmestyivät Monan
poskille, mutta hän sanoi vakavasti:
"Olisit sinä voinut antaa minulle
kihtaasi", jäihän katseli kämmeniään.
"Mutta sitten sinä olisit nähnyt
minun känsäiset kourani ja olisit heti
tiennyt että en ole oikea 'sportti'.
Nautin niin äärettömästi siitä ilveilystä.
Olet sama, rohkea, sitkeä tyttö
kuin ennenkin, Mona. Tulet kyllä
toimeen tässä maailmassa. Mitä sinä
ostat sillä rahalla?" Gilbert virnisteli.
Mona suoristautui ja katsoi häntä
silmiin.
"Kuule, minä tahdoin uuden hatun
ja uudet, valkoiset kengät. Ajattelin,
että kahden päivän soutamisella ne
saan. Mutta siiiä olit niin hävytön
ja tyhmä herra että suutuin ja petkutin
sinua siinä pohjalautajutussa.
Kaipa sen itsekin näit, että ei siihen
oikeaa vikaa tullut."
"Näin." ^
"No miksi annoit sen rahan?"
"Tuota... aijattelin A^ain, että on
hauska nähdä sinun punastelex^an ja
tuskittelevan sen johdosta niyöherii-
-min — kuteti oftkiri."
"Viivytkö kauan täällä?'^
"En tiedä. Ehkä."
"Tule täririe isän ja minun karissa
asumaan, tuletko? Minä ruokin siritia
sen k\TiVmerien dolläirm edestäv rilin
pääsen taas yhdestä tukasta."
"Hyväl" .. •
'•Eikä sfriuri tär\ntse p ^ t ä ä mi^^
ta mitään anteeksi, Gilbert." iKn
levitti käferisäv kämriieriet ylöspairi.
"Vaikka nämä kädet tuottii^t tuskaia
aikalailla jä A^aikka^ §iÄuri piiöleita
komennot olivat ik'ieiiVifv niin sitteii-kin
sain jötafri uritta tublta nSeirelta,
sellaita liutta, josta' itautni eriiemri\ät»
kuin Vaatteista. &iri UiilföäjMelei:
mistä, föi tÄbikem^ttutä^ä^^
mutta 9 ^ ö e Ä i *etta^ feö^Ätl^i
tänä päivänä Ö^itfö"«äf ihiritilie
veminin riAitka^ liikeiriiset öV^
tehneet, mitä maailmassa tehdään-ja
mitä voitaisiin tehdä."
Aluksi en ollut kuusaiUa maanviljelyksestä,
mutta nyi olen jo saanut
melkeinpä yliopistosivistyksen tällä
alalla.
Ensivuosina oli niin paljon metsää,
että sain siitä vuotuisen leipäni. Vä-litöikseni
teeskentelin yhtä ja toista.
Niin elelin, vaikka eriiäritää ei talossani
ollutkaan. —
Erääri kerran tilasin kuivattuja
öriieriia ja rusinoita koko keissin kumpiakin
kesää varten. Sattumalta ttili
riäaj^ufeita fcäyriiään "kylässä ja he
alkoivat esitellä: /
"Mitäs rioisti— laita ne häpparie-niään
ja keitä viiriäa."
Estelin, riiutta kun he htiomantti-vät,
että keittäähän täällä riiuiitkm,
aioin äsiäta päreriiriiiri harkita jä t«in
laskelmia. Käyttipä todellakin lupKäa-v^
lta, saan kuiri saarikin toista sataa
dollaria, jos lärikean syntiin. Niin
työnsin tavarat likoon ja kohta oli
kämpässä tuttu haju. Päätin keittää
hyvää viiriaa, kun huonon viinan keittäjiä
oli jo tarpeeksi. Laitoin suorat
putket ja puuhatun, mikä piti Olla
hyvä.
Kuri pannut olivat tulella ja hopealanka
juoksemassa, pistäytyi naapureita
kylään. Käskin maistaa ainettani.
Ei kelvannut. Sanoivat:
"On parempi kun menet ja myyt."
Ei rifvaistettu, ei. Mutta koetettiin,
kärinätfaako vielä ottaa: heitettiin
lusikalla viinaa tuleen — jos palaa,
niin ottoa jatketaan. Tätä kesti parin
padan ajan. Töinen naapuri esitti,
että tulikoe ei ole aivan varma, siinä
wi olla vielä sen jälkeerikih voimaa,
pätevämpi keino on että maistetaan.
I^iin pantiin tippa kielelle väliä väliä
ja tunnusteltiin. Tipat vaikuttivat
niin, että pHi tbtaa riäp^po käteen
ja roppiijeri lop\[iksi ryypättiin na-pollirieri
irileheeri. Öl^^^ jb aika
hutikäBsa kuri saatiin aineet ensiker-taäri*
keitetyksi. ^
väHäika ja turinustelfiiri Aa
hyvyyttä. Piihetta oli jo tiivari täydeltä.
Laitettiin-toiseen keHfäan jubk-sieriiaan
ja päätettiiti kfei|Ä
viinaa. Räildci^ aistiat biivät vielä
li^tlterr joi^riibikieisä&
säi imitta jöriku
Ä r i ^ l ^ ^
'^t^l:^jfe^it^^i;>«^
>^as^n^^
hbiö^ästa 11^^
"Vaöi^^Ä^^ luonani.-
Mutta jopa toisen naapurini
emäntä viimein lähti kämpälleni katsomaan,
että kuinka se ukko nh
kauan viipyy. Siellä häniä kohtasi
omituinen näky: kämppä kylmä, hä.
nen ukkonsa ja allekirjoittanut käsi-kaula
tuksin nukkumassa lattialla
jäähciytyskaukalon takana ja toinen
naapuri käsillänsä melomassa vettä
kaukalossa, "että vesi pysyisi täsälsoi
kylmänä päippujen yiripärillä,
ka ei ollut enää ollut tuntimääriiiifnl.
ta padan alla.
Emäntä alkoi siunailla ja ihnje.
teliä tätä-hommaa. Mutta annaskun
hänen ukkohSa •fcuuli kultansa äanai
niin jopa heräsr j kädet sno-rana
häntä kohden — rakkaudesta
vai muuten, en öierietakaänlaan/Siinä
kaatui kaukalot, padat ja uiiriin
piiput alas; Tuli siitä kaunis aivo.,
Minua aikbyKäfmittaa. Siinä niöii
kesän fusiriätjäapylitai\^^ tuÄaati.
En saäriiit yhtään<pullöa myydä viinaa.
Ja \i^lä inuuta.
Sen perästä en ole keittänyt viiiiaa.
Mutta minulla on ollut kaikin puolin
huono onni farmarina. Kerrankin
kun säin iduistani lopputilin kaupungissa/
otin jonkun rohkaisuryypyn
ja sitten istuin isonlaiseen pokkapöy-tään.
Peliin mentyäni kaikki miehet
näyttivät toverillisilta ja kyselivät
yhtä ja toista. Antbivat aluksi minnn
voittaa pari pientä-pottia, että saivat
minun ottamaan kaikki rahat pöydälle,
mutta ennen kukon laulua olin
jo aivan poikki. Pyysin paria dollaria
runnarilta lainaksi, mutta han
sanoi blevänsa köviri vähissä rahoissa.
Mitäs muilta "kri^ kävellä paasaamaan
kotia päiri.
Sen jälkeen en ole pokkaa pelannut,
mikä osoittaa, että ihminen viisastuu
värihariafcin.
tyyririyteltyä itserii ja leväfadeltj^
aloin suuriniteliä/ri^^^^ saisin oiKeiii
hyvän periiriäsadori kesällä. Sfe iel^
veni.
Hain naapurista korpputyraiyrin
ja aloin perunanistutuksen jo puolivälissä
huhtikuuta. Väänsin perraanr
topalkit ylös jä sieltä sain sulaa maata.
Panin kuusi tuuriiaa maata korppu
tynnyriin ja sitten perunat päälle
kauniissa järjestyksessä, ja taas kiiusi
tuumaa maata ja perunat. Tähän
malliin laitoin tynnyrin täyteen. Heinäkuun
alussa aloin perunanoton ja
sain siitä^ tynnyristä — kymmenen
säkkiä perunoita.
Sen jälkeen ei ole perunan puutetta
ollut, mikä osoittaa, että niiii
olen edistynyt farmarina erinomaises:
ti. Ehkäpä jo kelpaan alottelcville
esimerkiksi.
tuiia trikiirdma Lontoossa
päivinä, yhtenääfi on ^yP°^*^^^
läiKtysiottväUä:,
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 27, 1939 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1939-05-27 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki390527 |
Description
| Title | 1939-05-27-04 |
| OCR text |
Sivu 4 LAUAXTAIXA, TOUKOKUUN 27 PÄIVÄXÄ
kiintoa vieraan suhteen. Välinpitämättömästi
hän katseli kun autosta
laskeutui mies ja lähti tulemaan heitä
kohden. Hänen mielensä täytti
raskaat ajatukset. Hän olisi suonut
ettei kukaan vieras tulisi tänä iltana.
Samassa häneltä pääsi pieni, va-
' littava äännähdys. Hänen kasvonsa
kävivät kuolonkalpeiksi ja sitten äkkiä
hofilavän puniäsiksi.
"Töö m i e s . i s ä v . . häh on ..
"Mikä ihnie sinun tiili, Mbhä?''
*'V6i iöä,minäliieh^hhuöheese^^^
ja Mona nousi hätääiityri^nä.
"Et sinä mene minnekään, Moria.
Istu alas."
Mona itsekin huorriasi, ettei mitenkään
sopinut käfätä kiiri vieras oli
jo aiVari rapun edessä. Häh istuutui,
rypistäen kulmansa ja katsoen vieraaseen
kuin viholliseen.
Mr. Strong astui keveästi ylös rappuja
verannalle, nosti hattuaan Monalle
ja kääntyi heti isän puoleen.
"Mr. Wright, tuleeko minun esittää
itseni vai satutteko vielä muistamaan?"
Moria näki, miten isän kasvoille levisi
ystävällinen, iloinen hymy, riiiten
isä rioiisi seisotnaarii ja tarttui vieraan
käteen.
"Tunnenhan minä sinut, olet aivan
isäsi näköinen Gilbert, poikani!"
Ja silloin alkoi maailma käydä hämäräksi
ja keinuvaksi Monan silmissä.
Sitten yhtäkkiä se pimeni kokonaan
. . . .
Kun hän avasi silmänsä, seisoi mr.
Strong hänen vieressään, vesilasi kädessä.
"Ooh!" valitti tyttö hänet nähtyään
ja ummisti taas silmänsä. Mutta
kun hän avasi ne taas, sanoi hän
heti:
"Gilbertj sinä olet yhtä ilkeä kuin
ennenkin!"
"Tämä oli vaan pieni kepponen
sinulle, Mona", kuului isän ääni sanovan.
"Ellen illalla kuri olit naa-purin
emäntää tänne pyytämässä
täksi päiväksi, käväsk Gilbert luonani
ja kertoi minulle, että olit tiedustellut
soutajan tointa 'veljellesi'.
Hm! Kukahan hän mahtaa olla? Sitä
oli Gilbertkin ajatellut ja hänen päähänsä
oli pistänyt ajatus, että olisi
hauska näytellä 'sportin' osaa sinun
veljesi edessä , . . Hml Vai veli! Näin
sinun menevän hyvät housuni jalassasi
j a . . ."
: "Isä!"
"Pelaat miestä ja silti pyörryt kuin
vanhan ajan hieno lady!"
. "Sitten isä kuitenkin naurahti, nousi
ylös ja otti kävelykeppinsä.
"Minä menen jo tuonne sisään.
Ilma alkaa käydä viileäksi." ^
He }äixäx kahden. Mona sanoi kohteliaasti:
*
"Istukaa, mr. Strong,
"Kiitos", sanoi Gilbert, veti tuolin
ai\^n Monan \iereen ja istui: "En-
£iin silti ole 'mr. Strong', Mona. Katsos,
en ymmärtänyt että näin lujalla
olit," Gilbert otti tytön käden omaansa,
kääntäen kämmenen ylöspäin. Se
oli turwksXssa ja tulehtunut.
"En olisi antanut sinun näin kärsiä.
Voitko antaa minulle anteeksi?"
Mutta kun Mona ei x^astannut jät-
.koi Gilbert:
"Eilen kun tulimme tästä ohi, näin
sinun tulevan rannasta. Tunsin sinut
heti \'aifcka en ehtinxt-riähdä sinua
kuin vilahdukselta. Kylällä tapasin
inhoja tuttuja ja kuulin että olet
täällä isäsi kainssa yksinä Sitten olin
Iiotellin könttoorissa kun tulit -soutajan
paikkaa tiedustelemaan. Tilasin
veneesi |a annoin mr. Strongin
nimen kä3^ettäväksi. . Tulin ajatel-asiaa
enemmän^ puolelta ja toi-
- Hahaustautihen nuori n€,w-yorkUamen Frederick Snite rautakeuhkossa
matkalla vanhempiensa kanssa Löurdesin "ihmepä-rantolaan"
Ranskassa. •o»
iiif ^ i-inm
Kirj. EETU
SANOTAAN, että vanhana\ kuluu
aika vaikka farmilla. Siinä ollaan
oikeassa; Kun aloin lähennellä
50, tuli oikein kuin kiire saada farmi
ja niin otin Sisulan kontrilta maan.
seita, ja niin tulin tänne eilen illalla.
Isäsi kanssa keskusteltuamme sovimme
että annetaan sinun soutaa kun
kerta haluat. Ja . . . siinä se on sitten
. . . Mona, olinko minä kovin hirvittävän
herrasmainen?"
Hymykuopat ilmestyivät Monan
poskille, mutta hän sanoi vakavasti:
"Olisit sinä voinut antaa minulle
kihtaasi", jäihän katseli kämmeniään.
"Mutta sitten sinä olisit nähnyt
minun känsäiset kourani ja olisit heti
tiennyt että en ole oikea 'sportti'.
Nautin niin äärettömästi siitä ilveilystä.
Olet sama, rohkea, sitkeä tyttö
kuin ennenkin, Mona. Tulet kyllä
toimeen tässä maailmassa. Mitä sinä
ostat sillä rahalla?" Gilbert virnisteli.
Mona suoristautui ja katsoi häntä
silmiin.
"Kuule, minä tahdoin uuden hatun
ja uudet, valkoiset kengät. Ajattelin,
että kahden päivän soutamisella ne
saan. Mutta siiiä olit niin hävytön
ja tyhmä herra että suutuin ja petkutin
sinua siinä pohjalautajutussa.
Kaipa sen itsekin näit, että ei siihen
oikeaa vikaa tullut."
"Näin." ^
"No miksi annoit sen rahan?"
"Tuota... aijattelin A^ain, että on
hauska nähdä sinun punastelex^an ja
tuskittelevan sen johdosta niyöherii-
-min — kuteti oftkiri."
"Viivytkö kauan täällä?'^
"En tiedä. Ehkä."
"Tule täririe isän ja minun karissa
asumaan, tuletko? Minä ruokin siritia
sen k\TiVmerien dolläirm edestäv rilin
pääsen taas yhdestä tukasta."
"Hyväl" .. •
'•Eikä sfriuri tär\ntse p ^ t ä ä mi^^
ta mitään anteeksi, Gilbert." iKn
levitti käferisäv kämriieriet ylöspairi.
"Vaikka nämä kädet tuottii^t tuskaia
aikalailla jä A^aikka^ §iÄuri piiöleita
komennot olivat ik'ieiiVifv niin sitteii-kin
sain jötafri uritta tublta nSeirelta,
sellaita liutta, josta' itautni eriiemri\ät»
kuin Vaatteista. &iri UiilföäjMelei:
mistä, föi tÄbikem^ttutä^ä^^
mutta 9 ^ ö e Ä i *etta^ feö^Ätl^i
tänä päivänä Ö^itfö"«äf ihiritilie
veminin riAitka^ liikeiriiset öV^
tehneet, mitä maailmassa tehdään-ja
mitä voitaisiin tehdä."
Aluksi en ollut kuusaiUa maanviljelyksestä,
mutta nyi olen jo saanut
melkeinpä yliopistosivistyksen tällä
alalla.
Ensivuosina oli niin paljon metsää,
että sain siitä vuotuisen leipäni. Vä-litöikseni
teeskentelin yhtä ja toista.
Niin elelin, vaikka eriiäritää ei talossani
ollutkaan. —
Erääri kerran tilasin kuivattuja
öriieriia ja rusinoita koko keissin kumpiakin
kesää varten. Sattumalta ttili
riäaj^ufeita fcäyriiään "kylässä ja he
alkoivat esitellä: /
"Mitäs rioisti— laita ne häpparie-niään
ja keitä viiriäa."
Estelin, riiutta kun he htiomantti-vät,
että keittäähän täällä riiuiitkm,
aioin äsiäta päreriiriiiri harkita jä t«in
laskelmia. Käyttipä todellakin lupKäa-v^
lta, saan kuiri saarikin toista sataa
dollaria, jos lärikean syntiin. Niin
työnsin tavarat likoon ja kohta oli
kämpässä tuttu haju. Päätin keittää
hyvää viiriaa, kun huonon viinan keittäjiä
oli jo tarpeeksi. Laitoin suorat
putket ja puuhatun, mikä piti Olla
hyvä.
Kuri pannut olivat tulella ja hopealanka
juoksemassa, pistäytyi naapureita
kylään. Käskin maistaa ainettani.
Ei kelvannut. Sanoivat:
"On parempi kun menet ja myyt."
Ei rifvaistettu, ei. Mutta koetettiin,
kärinätfaako vielä ottaa: heitettiin
lusikalla viinaa tuleen — jos palaa,
niin ottoa jatketaan. Tätä kesti parin
padan ajan. Töinen naapuri esitti,
että tulikoe ei ole aivan varma, siinä
wi olla vielä sen jälkeerikih voimaa,
pätevämpi keino on että maistetaan.
I^iin pantiin tippa kielelle väliä väliä
ja tunnusteltiin. Tipat vaikuttivat
niin, että pHi tbtaa riäp^po käteen
ja roppiijeri lop\[iksi ryypättiin na-pollirieri
irileheeri. Öl^^^ jb aika
hutikäBsa kuri saatiin aineet ensiker-taäri*
keitetyksi. ^
väHäika ja turinustelfiiri Aa
hyvyyttä. Piihetta oli jo tiivari täydeltä.
Laitettiin-toiseen keHfäan jubk-sieriiaan
ja päätettiiti kfei|Ä
viinaa. Räildci^ aistiat biivät vielä
li^tlterr joi^riibikieisä&
säi imitta jöriku
Ä r i ^ l ^ ^
'^t^l:^jfe^it^^i;>«^
>^as^n^^
hbiö^ästa 11^^
"Vaöi^^Ä^^ luonani.-
Mutta jopa toisen naapurini
emäntä viimein lähti kämpälleni katsomaan,
että kuinka se ukko nh
kauan viipyy. Siellä häniä kohtasi
omituinen näky: kämppä kylmä, hä.
nen ukkonsa ja allekirjoittanut käsi-kaula
tuksin nukkumassa lattialla
jäähciytyskaukalon takana ja toinen
naapuri käsillänsä melomassa vettä
kaukalossa, "että vesi pysyisi täsälsoi
kylmänä päippujen yiripärillä,
ka ei ollut enää ollut tuntimääriiiifnl.
ta padan alla.
Emäntä alkoi siunailla ja ihnje.
teliä tätä-hommaa. Mutta annaskun
hänen ukkohSa •fcuuli kultansa äanai
niin jopa heräsr j kädet sno-rana
häntä kohden — rakkaudesta
vai muuten, en öierietakaänlaan/Siinä
kaatui kaukalot, padat ja uiiriin
piiput alas; Tuli siitä kaunis aivo.,
Minua aikbyKäfmittaa. Siinä niöii
kesän fusiriätjäapylitai\^^ tuÄaati.
En saäriiit yhtään |
Tags
Comments
Post a Comment for 1939-05-27-04
