1941-05-17-06 |
Previous | 6 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
h Sivu 6
LAUANTAINA; TOUKOKUUN 17 PÄIV.\NÄ
1? f ^1
1
F:
1^
ff hl
rl
'12'
<5
m
'm
l i
1^^
HV
w
•H*
i
I
^ hi
t: u
Lentoliikennealalla toimivan keksijän Igor Sikorskyn viimeisin lentokoje, helicopter, jota hän näytteli äskettäin Bridgeportissa, Conn.
Koje, jonka liikkeet on ohjattavissa, nousi maasta suoraan ihriaanji riippui siinä pudlitoista tuhtia yläpuolella pyörivän siiven avulla,
josta kuvassa näkyy va'n heikko varjo, pitäen ilmavirrallaan samalla Ig^^ hatunJujf^ti pää^^ .
olen saanut aikaan? Hän oli kyllä
lukenut melkoisesti, enimmäkseen
Reclamin- Umversaalikirjastoa, joka
vastasi pareriimin kuin samK3anja-
Vispilä Käneh rahallisia mahdollisuuksien,
— hänellä oli noita pientä
tiiliHusköja kokonainen hylly
täjrnnä, ja niihin liuskoihin mahtui
paljon. Oli hän vähin ajatellutkin,
hän ei ollut enää materialisti kuten
Aksel Eneman, sillä hän tunsi Schö-penhauerinsa,
jok'ainoan sivun, hän
oli seurannut tuota filosofia nähden
syvää ja katkeraa tyydytystä tuntien
hänen repivän kaikki illusionien hunnut,
mutta toisin hetkin, jotka olivat
lyhyitä, pyörryttäviä, myöskin älyllisen
voiman ja vapauden hurman
tunnossa. Paljoon oli Aksel Eneman
Ossiania opstanut, mutta Ossian
suri, ettei enää voinut tehdä
vanhukselle vastapalvelusta anta-miilla
hänen käteensä sellaista kuin
Die \Yelt als \Ville und Vorstellung.
Joskus hän ku\ntteli, että Schopenhauer
olisi ehkä antanut onnen ja
rauhan tuolle vanhukselle, jota epäilys
kalvoi, niin, tuli sellaisiakin liet-
• kiä, jblloin hän itse arveli päässeensä
rauhaan, jolloin hän tunsi itsensä
väsjmeeksi, viisaaksi ja vanhaksi.
Mutta niitä ei riittänjt kauan:
nuomus purkautui hänessä uudestaan
ilmi, a\*autui jälleen kuin verta
vuotava haa\*a, himot heräsivät,
maailma houkutteli, ylpeys ponnahti
unenhorteesta ja kalisteli kahleitaan,
kunnes hän sitten taas lopen uupuneena
ja rauhaa vailla sai vaipua
takaisin vankikomeronsa olkipatjalle.
Hänestä ei sanomalehden toimituksessa
kehkeytynyt mitään erikoista,
ja se kyky hienoon, ilkkuvaan ja läpi
ytimien viiltävään vihellykseen," jonka
toimittaja Simonsson hänessä -tui
keksinyt, ei edistynj»! suinkaan niinkuin
oli toivottu. Etenkin puuttui
häneltä lämmintä poliittista harrastusta.
Vai puuttui? Olihan Ossian
kirjoitellut mukana kahdessa vaalitaistelussa,
ja se lähetettyjen osastossa
julkaistu artikkeli, joi | i hän
laati toissa vuorma ja jonka a1\-a luki
**Paljon valitsijoita'', ratkaisi asiantuntijain
mielipiteen mukaan koko
tulokset pohjoisessa \'aaliptirissä, y-läntaassa,
jossa hän ei muuten koskaan
ollut pistäytynytkään. Mutta
arkipäiviksi et hänellä riittänyt sitä
oikteata intoa. Yrjö Broberg, joka
vuovasi otsansa- hiessä äärettömällä
päänvaivalla johtavia artikkeleltaaö
ja sai siinä sormensa,' kalvosiäiensa
ja tilkkansa inustetöhriä täyteea, tiiin
että hän muistutti tosiaan Töhrä-
Pekkaa, voitti Ossianin ainakin siinä
• suhteessa, että uskoi vakaumukseensa
järkkymättä kuin muuri ja ettei
hän koskaan erehtynyt, miten kansanmies
minkin asian käsittäisi.
.Petter Jönssonilla jälleen oli pitkälle
kehittynyt vaisto keksimään vihollisten
arat paikat, seikka, jonka Ossian
tunnusti kateuteen vivahtavalla hal-veksinnalla.
Olipa sellainenkin kuin
Viktor Blad välisti Ossiania etevämpi;
hän osasi runoilla värisevää, politikoivaa
lyrikkaa runomitalla ja
proosaksi, saattoipa hän esittää ylevän
tunteellisia soolonumeroita pasuunallakin
reiluista talonpojista, jotka
raastetaan auran hiljaisesta a-herruksesta
murhamielisten kasarmi-pihain
raakaan räminään, ja valoa rakastavista
työläisistä, jotka nääntyvät
pimeydessä. Ossianin pikku vi-hellyspillin
ääni aivan hukkui näihin
helskyviin, mutta nuotiltaan hieman
valheellisiin säyeliin.
Tästä seurasi, että Ossianin osalle
jäi suorittaa enimmät vaatimattomista
arkipäiväisistä töistä, joissa tarvittiin
nopeutta, ahkeruutta tai kielitaitoa.
Ossianille jätettiin luottavasti
korjausluku ja x-astaan väittämättä
hän nieli monet ylistykset jotka tuhr
lattiui hänen silmäinsä terävyydelle.
Varsin alfetuvana hän siivosi - Yrjö
Brabergin väärin \-äännetyt sitaatit
ja ruokkosi osapuilleen Petter Jonsso-nin
eriskummalliset lauserakennel-mat,
jotka vilisivät talonpojan murteellisuuksia
ja viinaratti-asianajajan
käräjäpöytäkirjoista saamia vaikutuksia.
Niin, olipa Ossian jonkin kerran
parantanut Viktor Bladin runoel-main
mittaakin; itse arvosteli hän
siten saavuttaneensa lojaalisuuden
äärimmäisen rajan. Runoniekka kiitti
häntä herttaisesti ja huomautti:
— Niin, jos minä olisin saanut oikean
sivistyksen, olisi minusta voinut
tulla todelhnen runoilija, aivan kuin
SnoUskytai-ViktorHRydberg, sillä ru-nosuoni
mintiUa oh.' Onhan minulla
runosuoni, Ossian?
— On, kyllä se" \iiOtaa, huokasi
Ossian.
Hänellä oli itselläänkin tuöllaineh
pikku suoni, vaikk^ei se vuotanut niin
lorottamalla kuin Viktor BlaÖinv Hätien
runoissaan ja pikku tunnelmissaan
huokui aina jotain rohkeaa,
jäistä ja yllättävää. Siivot Gustavs-hamnin
ihmiset pitivät niitä käsittämättöminä
ja uhittelevina,\ja ainoa,
joka lausui niistä tunnustuksensa, oli.
kirkkoherra De la Motte, ihmeellistä
kyllä. Esittipä hän kerran juhannus-saaranassaan
pari särähtävää ja tuhkaksi
palanutta säkeistöäkin Ossianin
runoista, näyttääkseen esimerkillä,
kuinka karun hedelmätön luonnollinen
ihminen on ennen kuin Jumalan
armo lankeaa häneen kuten
lempeä suvisade vainioille. Ossian
nolostui tällä kerralla vielä enemmän
kuin silloin, kun Wäldenström otti
uutisen kirkkoilevasta siasta sovitus-oppinsa
todisteeksi, mutta vanha rouva
Anderson suli onnen kyyneliin,
sillä kirkkoherra De Ia Motte oli
auktoriteetti sekä uskonnollisissa että
esteettisissä kysymyksissä. Hän aneli
monena sunnuntaina- perätysten
Ossiania meneniään kirickooii ja odotti
maltillisesti, mutta- turhaan, että
muitakin sitaatteja pojan runoista U-mestyisi
saarnoihin.
Sitävastoin sai Ossian vaiihoillisen
Gustavshamnin Uutisten toimittajasta,
herra Arvid Timgrehistä itselleen
vihamielisen ja leppymättömän
kriitikon. Timgren oH nuorena: lukenut
yliopistossa ja saanut Ruotsin
akadetnian pienemmän palkinnon
murhenäytelmästään, jonka nimenä
oli "Kahvilatyttö". Suuttuneella siitä,
että kirkkoherra kiinnitti moista
huomiota kilpailevan lehden runoilijaan,
Timgren. kirjoitteli Ossianista
myrkylUsiä parodioita, paljasti hänet
Lord Byronin ja Heinen ontoksi matkijaksi,
eikä kursaillut leimata hänen
khjaauäan rohtumaksi siitä ryhdittö-mästä
dekadenssin taudista, joka nykyään
levisi sekä Europan että Skandinavian
kirjallisuudessa. < Syntyi vilkas
sananvaihto, jota Gustavshamn
seurasi varsin tatkkaavasti; ytemen
mielipide arveli, dta^Timgren-bli^^
keässa, silla- hän oli keksinyt ensin-näkin
nimittää Ossian Renen \Ti-leifä
sonetteja' "happamiksi j£ epäkypsiksi
reneteiksi, tuulenpudöttai
miksi räakiloiksi, joita Gustavsbam*
nin SanbriiaLt koettavat puijata iuki-jditen'^
ja- toisÄ^i näytteli han uljaasti
tietosanakirja-oppineisuuttaan,
jollainen aivan murskasi yleisön ällistyksellä;
siteerasihan mies runcilijoi-ta
sellaisia kuin Baudelaire, Verlaine
ja Hans Jäger niin että hiukset ihmisiltä
nousivat säikähdyksestä pystyyn!
Ossianin pikku selostus murhenäytelmä
"Kahvilatytön" sisiUyk-sestä
herätti tähän verraten ni-Likaa
huomiota, vaikka siinäkin piil pistoksia.
Epätoivoissaan, saadakseen Tim-grenin
suun tukkoon ja tuon riidan,
jbnka tähden äiti oli joutunut iivan
vuoteenomaksi, loppumaan, tarttui
Ossian viimein rajuun keinoon. Äitihän
ei lukenut muuta kuin Gustavshamnin
Uutisia ja sai siitä ehkä hieman
vääristellyn kuvan situatiosta.
Ossian latati nyt leimuavan artikkelin,
jossa hän puolestaan hyökkäsi tuon
- äskenmainitim dekadenssin ja vym-
. holismin kin^jptiun sekä todisti, että
se liike oli jo-menettänyt kaiken luot-
. tonsa Ranskassa-ja lysähtänyt 'ähä-
. pätöisyyteensä. -Sitävastoin oli F-^ns-kassa
herännyt uusi idealismi, jolla
oli ilmeinen kristmo^ille ystä-välH-nen
leima^ ja tätä teesiä hän vaivisU
luetdlenlLokoiiaisen sarjan eteviä Jtir;
jailijoitä ja nerokkaita teoksia ji
teUen tarkkoja bibliografisia tietoja.
Kirjoitus päättyi juhlallisella vastalauseella,
«ttä älköön rakkaassa isänmaassamme
y-ritettäkökään le-.^taa
moisia tuhoisia tendenssejä, jotka jo
kerran Ranskankin maaperällA o»
voitettu, ja sen tekijäksi oli merxitty
"Sivistynyt maalaispappi^'. Tai^n
todeUakin hyvin kirjoitetun artiJcke-linsa,
joka oli sullottu kukkuroiUeen
tekijäin ja kirjojen nimiä ja vuosilukuja,
Ossian kopioitti Petter Jon^
nin suopealla avulla ja antoi läbet^
sen eräältä metsäseudun rautatiea-malta
Gustavshamnin Uutisten
mitukselle, pelkästään tuolla
mcllä varustettuna. Timgren^^
kiehui -kostonhimoa " ^ ^ ' ^ ^ ^
johdöStä ja himosi papillisen auk^
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 17, 1941 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1941-05-17 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki410517 |
Description
| Title | 1941-05-17-06 |
| OCR text | h Sivu 6 LAUANTAINA; TOUKOKUUN 17 PÄIV.\NÄ 1? f ^1 1 F: 1^ ff hl rl '12' <5 m 'm l i 1^^ HV w •H* i I ^ hi t: u Lentoliikennealalla toimivan keksijän Igor Sikorskyn viimeisin lentokoje, helicopter, jota hän näytteli äskettäin Bridgeportissa, Conn. Koje, jonka liikkeet on ohjattavissa, nousi maasta suoraan ihriaanji riippui siinä pudlitoista tuhtia yläpuolella pyörivän siiven avulla, josta kuvassa näkyy va'n heikko varjo, pitäen ilmavirrallaan samalla Ig^^ hatunJujf^ti pää^^ . olen saanut aikaan? Hän oli kyllä lukenut melkoisesti, enimmäkseen Reclamin- Umversaalikirjastoa, joka vastasi pareriimin kuin samK3anja- Vispilä Käneh rahallisia mahdollisuuksien, — hänellä oli noita pientä tiiliHusköja kokonainen hylly täjrnnä, ja niihin liuskoihin mahtui paljon. Oli hän vähin ajatellutkin, hän ei ollut enää materialisti kuten Aksel Eneman, sillä hän tunsi Schö-penhauerinsa, jok'ainoan sivun, hän oli seurannut tuota filosofia nähden syvää ja katkeraa tyydytystä tuntien hänen repivän kaikki illusionien hunnut, mutta toisin hetkin, jotka olivat lyhyitä, pyörryttäviä, myöskin älyllisen voiman ja vapauden hurman tunnossa. Paljoon oli Aksel Eneman Ossiania opstanut, mutta Ossian suri, ettei enää voinut tehdä vanhukselle vastapalvelusta anta-miilla hänen käteensä sellaista kuin Die \Yelt als \Ville und Vorstellung. Joskus hän ku\ntteli, että Schopenhauer olisi ehkä antanut onnen ja rauhan tuolle vanhukselle, jota epäilys kalvoi, niin, tuli sellaisiakin liet- • kiä, jblloin hän itse arveli päässeensä rauhaan, jolloin hän tunsi itsensä väsjmeeksi, viisaaksi ja vanhaksi. Mutta niitä ei riittänjt kauan: nuomus purkautui hänessä uudestaan ilmi, a\*autui jälleen kuin verta vuotava haa\*a, himot heräsivät, maailma houkutteli, ylpeys ponnahti unenhorteesta ja kalisteli kahleitaan, kunnes hän sitten taas lopen uupuneena ja rauhaa vailla sai vaipua takaisin vankikomeronsa olkipatjalle. Hänestä ei sanomalehden toimituksessa kehkeytynyt mitään erikoista, ja se kyky hienoon, ilkkuvaan ja läpi ytimien viiltävään vihellykseen," jonka toimittaja Simonsson hänessä -tui keksinyt, ei edistynj»! suinkaan niinkuin oli toivottu. Etenkin puuttui häneltä lämmintä poliittista harrastusta. Vai puuttui? Olihan Ossian kirjoitellut mukana kahdessa vaalitaistelussa, ja se lähetettyjen osastossa julkaistu artikkeli, joi | i hän laati toissa vuorma ja jonka a1\-a luki **Paljon valitsijoita'', ratkaisi asiantuntijain mielipiteen mukaan koko tulokset pohjoisessa \'aaliptirissä, y-läntaassa, jossa hän ei muuten koskaan ollut pistäytynytkään. Mutta arkipäiviksi et hänellä riittänyt sitä oikteata intoa. Yrjö Broberg, joka vuovasi otsansa- hiessä äärettömällä päänvaivalla johtavia artikkeleltaaö ja sai siinä sormensa,' kalvosiäiensa ja tilkkansa inustetöhriä täyteea, tiiin että hän muistutti tosiaan Töhrä- Pekkaa, voitti Ossianin ainakin siinä • suhteessa, että uskoi vakaumukseensa järkkymättä kuin muuri ja ettei hän koskaan erehtynyt, miten kansanmies minkin asian käsittäisi. .Petter Jönssonilla jälleen oli pitkälle kehittynyt vaisto keksimään vihollisten arat paikat, seikka, jonka Ossian tunnusti kateuteen vivahtavalla hal-veksinnalla. Olipa sellainenkin kuin Viktor Blad välisti Ossiania etevämpi; hän osasi runoilla värisevää, politikoivaa lyrikkaa runomitalla ja proosaksi, saattoipa hän esittää ylevän tunteellisia soolonumeroita pasuunallakin reiluista talonpojista, jotka raastetaan auran hiljaisesta a-herruksesta murhamielisten kasarmi-pihain raakaan räminään, ja valoa rakastavista työläisistä, jotka nääntyvät pimeydessä. Ossianin pikku vi-hellyspillin ääni aivan hukkui näihin helskyviin, mutta nuotiltaan hieman valheellisiin säyeliin. Tästä seurasi, että Ossianin osalle jäi suorittaa enimmät vaatimattomista arkipäiväisistä töistä, joissa tarvittiin nopeutta, ahkeruutta tai kielitaitoa. Ossianille jätettiin luottavasti korjausluku ja x-astaan väittämättä hän nieli monet ylistykset jotka tuhr lattiui hänen silmäinsä terävyydelle. Varsin alfetuvana hän siivosi - Yrjö Brabergin väärin \-äännetyt sitaatit ja ruokkosi osapuilleen Petter Jonsso-nin eriskummalliset lauserakennel-mat, jotka vilisivät talonpojan murteellisuuksia ja viinaratti-asianajajan käräjäpöytäkirjoista saamia vaikutuksia. Niin, olipa Ossian jonkin kerran parantanut Viktor Bladin runoel-main mittaakin; itse arvosteli hän siten saavuttaneensa lojaalisuuden äärimmäisen rajan. Runoniekka kiitti häntä herttaisesti ja huomautti: — Niin, jos minä olisin saanut oikean sivistyksen, olisi minusta voinut tulla todelhnen runoilija, aivan kuin SnoUskytai-ViktorHRydberg, sillä ru-nosuoni mintiUa oh.' Onhan minulla runosuoni, Ossian? — On, kyllä se" \iiOtaa, huokasi Ossian. Hänellä oli itselläänkin tuöllaineh pikku suoni, vaikk^ei se vuotanut niin lorottamalla kuin Viktor BlaÖinv Hätien runoissaan ja pikku tunnelmissaan huokui aina jotain rohkeaa, jäistä ja yllättävää. Siivot Gustavs-hamnin ihmiset pitivät niitä käsittämättöminä ja uhittelevina,\ja ainoa, joka lausui niistä tunnustuksensa, oli. kirkkoherra De la Motte, ihmeellistä kyllä. Esittipä hän kerran juhannus-saaranassaan pari särähtävää ja tuhkaksi palanutta säkeistöäkin Ossianin runoista, näyttääkseen esimerkillä, kuinka karun hedelmätön luonnollinen ihminen on ennen kuin Jumalan armo lankeaa häneen kuten lempeä suvisade vainioille. Ossian nolostui tällä kerralla vielä enemmän kuin silloin, kun Wäldenström otti uutisen kirkkoilevasta siasta sovitus-oppinsa todisteeksi, mutta vanha rouva Anderson suli onnen kyyneliin, sillä kirkkoherra De Ia Motte oli auktoriteetti sekä uskonnollisissa että esteettisissä kysymyksissä. Hän aneli monena sunnuntaina- perätysten Ossiania meneniään kirickooii ja odotti maltillisesti, mutta- turhaan, että muitakin sitaatteja pojan runoista U-mestyisi saarnoihin. Sitävastoin sai Ossian vaiihoillisen Gustavshamnin Uutisten toimittajasta, herra Arvid Timgrehistä itselleen vihamielisen ja leppymättömän kriitikon. Timgren oH nuorena: lukenut yliopistossa ja saanut Ruotsin akadetnian pienemmän palkinnon murhenäytelmästään, jonka nimenä oli "Kahvilatyttö". Suuttuneella siitä, että kirkkoherra kiinnitti moista huomiota kilpailevan lehden runoilijaan, Timgren. kirjoitteli Ossianista myrkylUsiä parodioita, paljasti hänet Lord Byronin ja Heinen ontoksi matkijaksi, eikä kursaillut leimata hänen khjaauäan rohtumaksi siitä ryhdittö-mästä dekadenssin taudista, joka nykyään levisi sekä Europan että Skandinavian kirjallisuudessa. < Syntyi vilkas sananvaihto, jota Gustavshamn seurasi varsin tatkkaavasti; ytemen mielipide arveli, dta^Timgren-bli^^ keässa, silla- hän oli keksinyt ensin-näkin nimittää Ossian Renen \Ti-leifä sonetteja' "happamiksi j£ epäkypsiksi reneteiksi, tuulenpudöttai miksi räakiloiksi, joita Gustavsbam* nin SanbriiaLt koettavat puijata iuki-jditen'^ ja- toisÄ^i näytteli han uljaasti tietosanakirja-oppineisuuttaan, jollainen aivan murskasi yleisön ällistyksellä; siteerasihan mies runcilijoi-ta sellaisia kuin Baudelaire, Verlaine ja Hans Jäger niin että hiukset ihmisiltä nousivat säikähdyksestä pystyyn! Ossianin pikku selostus murhenäytelmä "Kahvilatytön" sisiUyk-sestä herätti tähän verraten ni-Likaa huomiota, vaikka siinäkin piil pistoksia. Epätoivoissaan, saadakseen Tim-grenin suun tukkoon ja tuon riidan, jbnka tähden äiti oli joutunut iivan vuoteenomaksi, loppumaan, tarttui Ossian viimein rajuun keinoon. Äitihän ei lukenut muuta kuin Gustavshamnin Uutisia ja sai siitä ehkä hieman vääristellyn kuvan situatiosta. Ossian latati nyt leimuavan artikkelin, jossa hän puolestaan hyökkäsi tuon - äskenmainitim dekadenssin ja vym- . holismin kin^jptiun sekä todisti, että se liike oli jo-menettänyt kaiken luot- . tonsa Ranskassa-ja lysähtänyt 'ähä- . pätöisyyteensä. -Sitävastoin oli F-^ns-kassa herännyt uusi idealismi, jolla oli ilmeinen kristmo^ille ystä-välH-nen leima^ ja tätä teesiä hän vaivisU luetdlenlLokoiiaisen sarjan eteviä Jtir; jailijoitä ja nerokkaita teoksia ji teUen tarkkoja bibliografisia tietoja. Kirjoitus päättyi juhlallisella vastalauseella, «ttä älköön rakkaassa isänmaassamme y-ritettäkökään le-.^taa moisia tuhoisia tendenssejä, jotka jo kerran Ranskankin maaperällA o» voitettu, ja sen tekijäksi oli merxitty "Sivistynyt maalaispappi^'. Tai^n todeUakin hyvin kirjoitetun artiJcke-linsa, joka oli sullottu kukkuroiUeen tekijäin ja kirjojen nimiä ja vuosilukuja, Ossian kopioitti Petter Jon^ nin suopealla avulla ja antoi läbet^ sen eräältä metsäseudun rautatiea-malta Gustavshamnin Uutisten mitukselle, pelkästään tuolla mcllä varustettuna. Timgren^^ kiehui -kostonhimoa " ^ ^ ' ^ ^ ^ johdöStä ja himosi papillisen auk^ |
Tags
Comments
Post a Comment for 1941-05-17-06
