Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 4, 1937

              KÄY henkäys tuulen vienosti,
on hetkinen sunnuntain,
• ja kulkijan korvaan hienosti
kuului kaukainen soitto vain.
Hän pysähtyi, kuunteli tarkalleen:
kuka soittaja lienee tuo?
Hän astelee, ottaapimatkakseen
'käydä erakkoktdkijan luo.
Metsä tuuhea kätkeepi soittajan,
kivi istuimena v<nn on
se soinnutti sävelet soittajan,
elon ankaran kohtalon.
Oli hallakin kerran ystävä,
joka sanoi: rakastan ain.
Vaan lupaus tuo oli pettävä
— nvt katkerat muistot vain.
Surut soinnutti rinnasta ilmoihin
iliahetkenä sunmintain.
Ei pettäjäystävän pauloihin
sorru soittajafyttö väin.
Läpi elämän-usvien häämöittää
uusi aamu myös kallehin.
Ja entiset muistot häviää
uuden ystävän toivoihin,
LASKETAAN, että vuosittain te­kee
noin 20,000 ihiriistä Yhdysval­loissa
itsemurhan.
O] Tl/rUUROSET olivat taaskin
•*• * riidelleet, kuten niin monas­ti
ennenkin ja tokko heillä kolmen
aviovuotensa aikana oli ehjää sovin-
• nonpäivää ollutkaan.
Tällään satoi taaskin ja sellaiset
päivät saavat syyttä suotta nuoren
avioparin vähemmän onnelliselle tuu­lelle.
Olli Muuronen lähti pois kotoa
kiukuissaan kädet syvälle sadetakin
taskuihin työnnettyinä, takin kaulus
pystyssä ja vanha lippalakkireuhka
jhyvästi silmille vedett5mä. Hän suun­tasi
askeleensa kuten aina ennenkin
tällaisena päivänä ja erityisesti juuri
perjantaisin, j^änhan ystävänsä . ja
koulutoverinsa asunnolle. Tämän ys­tävänsä
perheessä asusti ikuisesti hy­vä
tuuli ja rauha. Sitäpaitsi heillä oli
"Tositoveri", viikonlopulla ilmestyvä
kaunokirjallinen viikkolehti ja tie­tenkin
se oli tänäänkin tullut iltapos-tissa.
Olli Muuronen oli lukenut sitä
jo monena viikkona ystävänsä Pauli
Peurasen puhtaassa ja sopuisassa ko­dissa.
Useimmin kuin kerran oli Olli it­sekseen
ihmetelljrt, että miksi ei hä­nenkin
kotiinsa tullut tuollaista tove­ria,
viikonlopun hauskaa virkistäjää.
N3rtkin, astuessaan vettätippuvana
kuvatuksena lämpöiseen, kodikkaja-seen
kotiin, ajatteli hän sitä oikein
tosissaan. Olihan toki vähän noloa
mennä aina tuttavan luo."lainaksi"
lukemaan kun itsekin tienaa rahaa ja
olisi voinut lehden omakohtaisesti ti­lata.
Mutta Alli! Eil Hän ei saanut
tällä kertaa ajatella Allia, eikä heidän
rikkinäistä yhteiselämäänsä ja Peu­rasen
kaltaisten kansalaisten kanssa
yhtäaikaa. Ero oliKOli^ ja suuri
'ero. . ,
"Sataa, sata? ja setekee jo kaksisa-sanoi
Muurunen, työntyen pe­remmälle.
Pauli I*feuränen oli juuri
kotiutunut t3röstään ja muutti parai-
^kaa kuivaa päälleen. Hän katseU ys­tävänsä
vähemmän hymyileviä kasvo-/
|a, hyinA ar^ syyn hänen tuloon-isa.
Uskaltamatta kuitenkaaq^iidella
KIRJ. ESTER
perheriidan alkujuurta työnsi hän leh­den
Ollin kouraan, tokaisten:
"Tuossa olisi taas."
Silmäiltyään viikon parhaat vitsit,
ajan vietetehtävät, saiiasutkaukset
y.m., ei Ölii Muurosta meinannutkaan
naurattaa. Häntä kalvoi kateuden
vihreä mato. Miksi ei hänen per-
'heonnensa ollut muiden onnellisten
kaltainen. Onnettomuuttahan oli
'maailma aivan väärällään — pitikö
Allin ja hänen sitä vielä lisätä? Ja
oliko syy sitten todella Allissa? Oli,
oli. Alli oli tuhlari, suuri rahanme-nettäjä
vaimojen joukossa. Eikä heil-
• tä liiennyt rahoja lehtiin, ei! Olli
sanoi viimeisen sanan äänensä ja niip
lujaa, että Peuraset hätkähtivät syö­dessään
keittiössä.
"Tarkoitin vain, että minun pitää
lähteä . . . " Mutta Muuronen ei läh­tenyt.
Hän käveli rauhattomana ja
mittaili Peurasten kamarin lattiaa.
Oliko hänellä ja Allilla" oikeastaan
mitään harrastuksia, lukivatko he
edes yhtä kirjaa vuodessa? Joskus sat-
.tuipuotitavarain ympärille joku tois­kielinen
lehti, josta "fonikuvat" ym­märsi
lukemattakin. Oliko se kehi­tystä
ja harrastusta ksjhdelle, nyky­aikana
elävälle henkilölle? Kummal­lisia
kaadereita muuten nuo Peuraset,
he lukevat, keskustelevat maailman
menosta ilman riidan halaistua sanaa,
•ovat aina hyvällä päällä ja ystävä-vällisiä
naapurille...
Äkkiä Olli Muuronen teki päätök­sen.
Hän tilaa Allin tietämättä "To-sitoverin"
nyt heti joulun mentyä.
Eihän Olli oUut ikinä mitään Allille
ostanutj eikä vaivautunut ajattele-niaankaan
akkain tarpeita, mutta nyt
hänajatteli ja ajatuksesta piti myös-km
tulla tosi. Ja oikeastaan tarkoin
punniten, ei Alli ollut sen hullumpi
kuin muutkaan muijat, hiljainen, sie­vän
näköinen pikku vaimo, joka aina
pyysi nÖ3^ästi Ollilta talousrahoja,
vaikka joskus hm, tuota . . .
Olli; raapaisi harvaa tukkaansa.
Taisi sittenkin olla sjryparka hänen it­sepäisessä
kallossaan, hän kun oli niin
— niin -— saita. Siinä se oli jukura.
Äkkiä Olli kiskaisi lippalakin pää­hänsä
sanoen jälleen:
"Nyt minä sitten kai lähden."
"Kuinka vaan haluat, tulehan taas,
kun tie poikkee."
Kaksi päivää enneu'joulua oli Alli
.Muuronen köyin hermostunut ja syys­täkin.
Kaikki mitä hän oli aikonut
ostaa juhla-ateriaksi, pii hirvittävästi
kohonnut hinnoissa. Tietäen hyvin
Ollin tahdon: ostaa hyvää halvalla
ja paljon tänä jouluna, oli mahdoton­ta.-
• • ' ' :
Allia suosi aina Luojan kaunis sää
poiketessaan Peurasille. Niin tä­näänkin.
Päivä oli kyllä perjantai,
mutta eihän aina perjantaisin sada.
'IMistähän Peurasen Emma okaa
joulutavaransa tänä vuonna?" mietti
Alli ja kävi taloon. Hän öli myöskin
Peurasilla käydessään lukenut "Tosi-toveria"
ja kirjoittanut siitä monta
hyvää ja aineita säästävää ruoka­reseptiä
muistikirjaansa ja koettanut
pienessä taloudessaan toteuttaa mbh-ta
käytännöllistä neiivoa, joita "To-sitoveri"
oli lukijoilleen suositellut.
Olli ei tietenkään huomannut mi-tääh
hänen hyviä puoliaan, vaan sätti
häntä saituudessaan tuhlariksi ' ja
ajattelemattomaksi hupakoksi. Ja
kuitenkm Alli rakasti Ollia niin . . .
Hänen uskollinen kumppaninsa oli
sittenkm maailman malliaviomies.
Koko hellyyden ylitsievuötava aalto
tulvahti äkkiä Allin ristiriitaiseen po­veen.
Tarkoin ajatellen, olikin Syy
useirhmm hänessä, Allissa itsessäänT
Naisen mieli, naisen juonittelut vaih-
^televat kuin huhtikuiset päivät, sano­taan.
Ja Olli piikin melkein aina rii­dan
jälkeen painunut ulos sanomatta
sanaakaan matkansa määrästä ja Alli
oli yksin ollen virittänyt' itkupillin
soimaan ja toivonut joskus kuolemaa­kin
vapauttamaan hänet moisen ty­rannin
kynsistä. Kummallista, kuo­lema
ei vain ottanut tullakseen,, vaan
ifse elämä iski entistä kiukkuisemmin
hampaansa iAllin niskavilloihin.
Tällaisissa vaiheissa oli Muuro­sen
nuodpäri joulun odotellessa ovel­la
ja Allilla oli kaikki ostokset vielä
tekemättä: Ainakin kymmeneen eri
kertaan han oli laskenut Ollin anta­mat
talousrahat, jotka Ä ä hipin na­pin
riittivät saamaan aikaan kunnol­lisen
joulupöydän. Sattuu, että jää
jokii koliseva; koKkko tähteeksikin.
Sillä oli Alli aikonut tosissaan tilata
jonkun sanomalehden ja muuta mu­kavampaa
hän ei keksinyt kuin "To-sitoveri"
vÄmaän Ollikin hämmäs­tyisi
hänen kekseliäisyyttään ia tie­tysti
ensin suurista rahahuo­lista,-
korkeista sähkö- ja kaasulas-kuista,
jwden säännöllinen ilmaantu-
\ minen joka kuukausi peloitti nuorta
ayiövahnoa. Nyt kolahtaisi postiluu^
kusta jotain muutakin mustaa valkoi­setta
joka viikko, joka toivottavasti
toiSi^opua ja rauhaa heidän turhim,
jpitkiiri-riitöihiisä^ Niinhän tuttavil­lekin
tuli,yöka^äivä tuli uutislehti ja
sitäpäifeif'^sitoveri" ja monet ^
vat vielä paljon köyhempiä ja huo­nommalla
puolella elämää kuin Alli
ja Ölli, jotka vain "lainaten" lukivat
uutisia ja juttuja.
EiÄma Peuranen-oli hiljaa antanut
Ällin puhkaa huoliaan, kehöittaen lo­puksi
panemaan aikomansa tuuman
ta3rtantoon.
"Muistaakseni sinuUa oli tyttönä
ollessasi melko hyvä mielikuvntus ky­näilijäksi.
^Miksi et uudista noita
mui&tojasi ja keskenjääneitä harras-tuksiasl?
Tositov6ri'tarvitsee avu
tajia ja suuri yleisö lukee mieleliaa»
mielenkiintoisia juttuja."
Emma puhui pitkän tovin
Av* •«.'kv