1941-08-16-03 |
Previous | 3 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
LAUANTAINA, ELOKUUN 16 PÄIVÄNÄ Sivu 3
T LTTUURI
Viimeiset tdidevirtdukset
(Pala taidehistoriasta.)
,Vcww seikat ovat näet tavallaan
tvmtsomaisia sille luonnon, jopa jär-jellisvydciikin
hylkäämiselh, mthin
'^modmistincn'' taide aivan tietoisesti
pvrkii. Tahdotaan vihdoinkin
pmä ''absoluuttiseen", puhtaaksi-vHjdtyyn
taiteeseen, jota vain musiikki
on tähän asti edustanut, t. s.
phtaasti mifMliseen luomistoimin-taan,
joka oij vapautettu kaikesta o-
Unnaisesti siihen kuulumattotnasta,
kaikesta mitä kuvataide tähän asti on
luullut väittätnättömästi tarvitsevansa
taiteeUisen ''tunteen", "emotion"
kahnattajaksi. Sen sijaan että pyrkisivät
niinkuin imperessionistit esittämän
silmän näkökuvien heissä synnyttämiä
vaikutelmia, "ekspressionistit"
tahtovat päinvastoin piristää
ilmoille joko tahattomia sisäisiä "elä-niyksiään"
tai myöskin tahallisesti
muotoaluovaa tahtoaan. Jos objektiivinen
ulkomaailma oli hallitsevana
kkijänä naturalismissa, niin modernismi
sen sijaan julistaa minän rajoita
tamatonta täysivaltaisuutta. Herätys
taiteelliseen luomiseen kulkee siis
päinvastaista suuntaa kuin taanoin,
t. s. ei enää ulkoa sisäänpäin, vaan
sisältä ulospäin, ja taide vapautuu e-nemtnän
tai vähemmän, joskus koko-naankin
"esineellisyydestä". Se hylkää
siis todentunnun ja erott&utuu e-nemmän
tai vähemmän, jopa äärimmäisissä
tapauksissa täydellisestikin
kaikesta semmoisesta, mikä on ulkonaisella
havainnolla määrättävissä ja
ajatuksella käsitettävissä. Niiden henkisen
näkyjen taas, joita se kuvissaan
koettaa määritellä, ei tarvitse edes e-sittää
mitään, vaan ne voivat olla
pelkkiä ornamentaalisia kuvioita ja
koristeellisia värejä, jotka silti tahtovat
tarjota paljon enemmän kuin vain
Uipcttimaista silmänkerkkua. Niiden
pyrkimyksenä on näet välittömästi,
Inttymättä mihinkään käsitemieltei-mä
kannuun ja sinä huusit varoit-
"Älä hyvä lapsi särje piimää f"
Olin ihnteissäni, kuinka piimä voi
idrkyä, mutta sitten sinä neuvoit:
"Nostele varovasti kauhalla, et-
^ kokkareet pysyy koossa."
Ja sitten sitä lasista ryypättiin,
f>'utta minulla nenän päällys pysyi
punaisena, kun siihen piti lasilla koputtaa,
että piimä tuli suuhun. Oli
piimää/
No, kerran siellä eräältä isännältä
varastettiin aina verkosta kalat.
Vietiin ne, hän sai vain vedellä tyh-
^ verkkoa, kunnes hän viimein it-
^^kseen tuumi: Odotahan sinä kehvc-
Kkyllä mä sulle näytän! Ja niin hän
"^asi kaksipiippuisen pyssynsä pii-rnalläja
asteli aamuvarhain rannalle.
tietämätön kalamies souteli
^a«/can, 5/7/o/« pamahti. Isän-
0 tärskäytti molemmat piiput vasten
tu^mn kasvoja.
-^ok, kah, niin on aivot sylissä!"
^'""^aHiukko, pyy h kieli en piimää kas-
^oiltaan^
^*ikästi riittäisi rakkaasta piimästä
^'^«a, mutta Verlti näkyy tulevan ja
fyyfi^skdcvän kasvojaan, ja tietysti
ÄP// sanoo:
^_^f<^mia, loitappas sitä sitruunavet-
JOHANNA.
siin ja luonnonkuviielviiin, siis puhtaasti
suggestiivisesti, siirtää katsojaan
taiteilijasielun innoitus, sen käsitys
puhtaasti muodollisessa asuvasta
tunteesta, jolloin kuvataiteen ilmai-stikeinot,
viivojen, pintojen, plastillisten
tai plastillisilta vaikuttavien
muotojen rytmillinen yhteensommit-telu,
valo ja pimeä, värit sekä käsi-varainen
suoritustapa saavai osalleen
tehtävän, joka muistuttaa jossakin
määrin sävelten tehtävää musiikissa.
Vielä puolisen vuosisataa sitten es-
. teetikot pohtivat kysymystä, oliko
taiteen tehtävänä ihanteen toteuttaminen
vai todellisuuden ihannoiminen.
Nykyjään ihanne on aikoja sitten
viraltapantu ja unohdettukin suuruus,
ja todellisuuden merkitys taiteelle
on huvennut vähiin, jopa aivan
. olemattomiinkin. Taide elää nopeasti
meidän päivinämme. Ovatpa äärim-
. maiset modernistit pyyhkäisseet pois
melkein kaiken, mikä viimeiset viisisataa
vuotia on kulkenut eurooppalaisen
taidetradition nimellä.
Yleisö, joka hädin tuskin oli ehtinyt
sovittaa taidekäsityksensä impressionismin
mukaan, näki nyt äkkiä
jälleen edess,ään uusia, vielä arvoituksellisempia
ilmiöitä, eikä ole ihme,
että se ääneen tai hiljakseen napisi
vastaan. Mutta kävi taas samalla
tapaa kuin ennenkin. Moderni taide
on vielä kerran — ja ehkä enemmän
kuin mjlloinkaan ennen — osoittautunut
ihmeen herkäksi ilmapuntariksi
ajansiehm syvyydessä tapahtuviin
heilahduksiin nähden. Sen tähden ekspressionismi
onkin kulovalkean tavoin
levinnyt yli länsimaisen kulttuu-rimaailman.
Onhan mahdotonta ajatella,
että taideliike, jolla on semmoinen
kulkutaudinluontoinen levene-misvoima
kuin ekspressionismilla, olisi
voinut syntyä vain joidenkuiden
hcaveksijoiden vallattomasta päähänpistosta.
Sen menestystä ei edes saata
lukea vain loppuunkukkinecn naturalismin
aiheuttaman taiteellisen vastavaikutuksen
ansioksi. Uudet taide-aatteet
ovat ilmeisesti tavanneet suotuisan
maaperän yleisissä ajanoloissa,
koska niitä vastaamassa on samantapaisia
ilmiöitä eri aloilla nykypäivien
kulttuurielämässä. Tapaamme niitä
esim. uusimmassa runoudessa, ilmiöitä,
jotka ennen viime vuosisadanvaihdetta
olisivat varmastikin olleet mahdottomia
ajatella totta tarkoittavassa
runoudessa, mutta jotka nyt esiintyvät
vastustamattomina melkein
luonnonvoiman tapaan. Onhan kuultu
semmoisiakin vaatimuksia, että runoilijan
tulee aivan kokonaan atitau-fua
välittömän innoituksen valtaan,
kunnes hänen taiteensa on "läähättävää
intohimoa, kuumaa hengitystä,
hourivan sanoja — tolkuton kirkaisu
äärettömyyteen". Kun nyt itse filosofiakin
on joutunut ajanvirttnuksen
vietäväksi ja alentanut todellisuuden
jonkinlaiseksi mittän aistimusten yhdistelmäksi,
on selitettävissä, että
mielikuvituksen houreet taiteessa uskaltavat
vaatia samaa pätevyyttä
kuin todellisuus, jolta objektiivinen
olemassaolo siten on riistetty. Enemmän
kuin milloinkaan ennen IMnsi-maissa
taide vaatii nykyjään, että se
on omaksuttava tunteella, intuitiivisella
"eläytymisellä", eikä älyperäi-scllä
käsityksellä.
Varmastikaan ihmisäly ei ole milloinkaan
ennen viettänyt niin loistavia
voittoja kuin 1800-luvulla. Mutta
juuri sen takia on sitä selvemmin oivallettu
ne tappiot, joilla äly on voittonsa
saavuttanut. Ja näyttää luonnolliselta,
että vastavaikutus ensinnä
pääsi valtaan niillä inhimillisen toiminnan
aloilla, joilla hyötynäkökan-ta
kohtaa mahtinsa rajat. Modernistiset
kulttuuri-ilmaukset tuntuvat
puhkeavan esiin mielenmasennukses-ta,
levottoman ajanhengen kuumeisesta
pingoittuneisuudesta, siitä painostavasta
ukkostunnelmasta, mikä
pian laukesi maailmansodaksi, jonka
Gloria Morgan VanderbiU, 17-vuotias perijätär, joka oh keskeisin
henkilö eriössä v. 1934 käydyssä huomiota herättäneessä pcnnto-iutussa
esiintvi äskettäin Hollynroodissa ensimmäisessä elokuvassaan
"Charlev^s .lunt", George Montgomery^ rmnaila.
tärisyttävät vaikutukset — aina
"'Uinsimaiden perikadon" ahdistavaan
aavisteluun saakka — ovat yhä
enemmän kannustaneet järjenvastaista
yltiöpäisyyttä. Tekisi mieli panna
modernismin Venäjällä ja Keski-Eu-roopan
saksalaisissa maissa saavuttama
suuri menestys sen tuhoisiin kohtalon
syyksi, jonka maailmansota aiheutti
näille äsken vielä niin mahtaville
valloille. Mutta näilläkin tahoilla
oli taiteellinen kumous jo sitä ennen
täydessä käynnissä. Sisältyneekö
jokin määrä totuutta paradoksiin, että
suuret tapahtumat luovat varjonsa
edellepäin? Kenties tämä ilmiö
on mieluummin selitettävä niin. että
reaktio, joka varemmin oli ollut etupäässä
taiteellinen kysytnys, sai maailmansodasta
virikkeen, joka aiitoi
sille sen valtavan kehityksen ja levenemisen,
minkä olemnic viime aikoina
joutuneet näkemään.
Tosin jo menneilläkin vuosisadoilla
jokit taiteilija silloin tällöin oli kapinoinut
aikansa dogmaattisia taide-sääntöjä,
perinnäistavan pyhittämiä
esikuvia ja kaavoihin kangistuneita
koulusuuntia vastaan sekä sen sijaan
noudattanut omia persoonallisia mielijohteitaan,
ja olivathan kokonaiset
taitelijaryhmätkin tehostaneet sydämen
ja mielikuvituksen oikeutta kylmän
järjen ylivaltaa vastaan taiteessa.
Mutta eivät edes romantikot tohtineet
järkyttää kuvan ymmärrettävyyttä,
t. s. sisällyksen havainnollistamisen
johdonmukaisuutta ja näkyvän
kuvan olennaista yhtäpitävyyttä
aiheen kanssa, jota se .sanoo esittävänsä.
Aina 1400-luvulta saakka, Italiassa
jopa Giottosta asti, oli järjellisyys
— se mitä käy enemmän tai vähemmän
sitovilla ja yleispätevillä
syillä selittäminen ja puolustaminen:
tieto, luotettava todenperäisyys —
pääasiallisesti ollut taitecnluomisen
välttämättömänä edellytyksenä. Uu-denmman
ajan taide ci ainoastaan ole
yleensä täydellisesti antautunut kokemusperäisen
katsantotavan johdettavaksi,
vaan vieläpä, niinkuin jo
huomautettiin, kehityksensä alussa ja
lopussa suorastaan etsinyt tukea tieteestä,
ensin perspektiiviopista, lopuksi
, valo-opista.
Niinkuin klassillisuuden ihanteellinen
ylevyys, ainakin periaatteessa ja
julkisesti, lähinnä vastaa ylimyksellistä
ajatustapaa, on naturalismi lähimpänä
porvarisluonteen järkevää
asiallisuutta. Ei liene myöskään ollut
sattuma, että naturalismi on kohonnut
korkeimmilleen porvarillisissa yhteiskunnissa,
niinkuin Alankomailla
1400- ja Hollannissa 1600-luvulla,
ja vielä vähemmän että sen kolmas
kukoistus on osunut 1800-luviUle, aikaan,
jolloin teollisuuden ja kaupan
verraton kehitys antoi kolmannelle
säädylle ennenkuulumattoman valta-aseman
ja jolloin myöskin luonnontutkimus
pääsi tavattoman paljon e-delle
humanistisista tieteistä, — sanalle
sanoen positismin ja materialismin
kulta-aikaan. Mutta teollisuuden
kehitys sai työntekijätkitt tuntemaan
joukkovoimansa, eikä ole mahdotonta,
että se epävarmuuden tunne ja e-päilys
vanhojen periaatteiden kestävyydestä,
mikä oli seuraus sosialismin
leviämisestä ja sen uhkaavasta
suhtautumisesta porvarilliseen yhteiskuntaan,
osaltaan on valmistanut
naaperää uudelle, perinnäistavasta
jyrkästi poikkeavalle katsantotavalle
taiteessakin: Mutta päinvastoin kuin
proletariaatin vallanvaatimuksclla ei
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 16, 1941 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1941-08-16 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki410816 |
Description
| Title | 1941-08-16-03 |
| OCR text | LAUANTAINA, ELOKUUN 16 PÄIVÄNÄ Sivu 3 T LTTUURI Viimeiset tdidevirtdukset (Pala taidehistoriasta.) ,Vcww seikat ovat näet tavallaan tvmtsomaisia sille luonnon, jopa jär-jellisvydciikin hylkäämiselh, mthin '^modmistincn'' taide aivan tietoisesti pvrkii. Tahdotaan vihdoinkin pmä ''absoluuttiseen", puhtaaksi-vHjdtyyn taiteeseen, jota vain musiikki on tähän asti edustanut, t. s. phtaasti mifMliseen luomistoimin-taan, joka oij vapautettu kaikesta o- Unnaisesti siihen kuulumattotnasta, kaikesta mitä kuvataide tähän asti on luullut väittätnättömästi tarvitsevansa taiteeUisen ''tunteen", "emotion" kahnattajaksi. Sen sijaan että pyrkisivät niinkuin imperessionistit esittämän silmän näkökuvien heissä synnyttämiä vaikutelmia, "ekspressionistit" tahtovat päinvastoin piristää ilmoille joko tahattomia sisäisiä "elä-niyksiään" tai myöskin tahallisesti muotoaluovaa tahtoaan. Jos objektiivinen ulkomaailma oli hallitsevana kkijänä naturalismissa, niin modernismi sen sijaan julistaa minän rajoita tamatonta täysivaltaisuutta. Herätys taiteelliseen luomiseen kulkee siis päinvastaista suuntaa kuin taanoin, t. s. ei enää ulkoa sisäänpäin, vaan sisältä ulospäin, ja taide vapautuu e-nemtnän tai vähemmän, joskus koko-naankin "esineellisyydestä". Se hylkää siis todentunnun ja erott&utuu e-nemmän tai vähemmän, jopa äärimmäisissä tapauksissa täydellisestikin kaikesta semmoisesta, mikä on ulkonaisella havainnolla määrättävissä ja ajatuksella käsitettävissä. Niiden henkisen näkyjen taas, joita se kuvissaan koettaa määritellä, ei tarvitse edes e-sittää mitään, vaan ne voivat olla pelkkiä ornamentaalisia kuvioita ja koristeellisia värejä, jotka silti tahtovat tarjota paljon enemmän kuin vain Uipcttimaista silmänkerkkua. Niiden pyrkimyksenä on näet välittömästi, Inttymättä mihinkään käsitemieltei-mä kannuun ja sinä huusit varoit- "Älä hyvä lapsi särje piimää f" Olin ihnteissäni, kuinka piimä voi idrkyä, mutta sitten sinä neuvoit: "Nostele varovasti kauhalla, et- ^ kokkareet pysyy koossa." Ja sitten sitä lasista ryypättiin, f>'utta minulla nenän päällys pysyi punaisena, kun siihen piti lasilla koputtaa, että piimä tuli suuhun. Oli piimää/ No, kerran siellä eräältä isännältä varastettiin aina verkosta kalat. Vietiin ne, hän sai vain vedellä tyh- ^ verkkoa, kunnes hän viimein it- ^^kseen tuumi: Odotahan sinä kehvc- Kkyllä mä sulle näytän! Ja niin hän "^asi kaksipiippuisen pyssynsä pii-rnalläja asteli aamuvarhain rannalle. tietämätön kalamies souteli ^a«/can, 5/7/o/« pamahti. Isän- 0 tärskäytti molemmat piiput vasten tu^mn kasvoja. -^ok, kah, niin on aivot sylissä!" ^'""^aHiukko, pyy h kieli en piimää kas- ^oiltaan^ ^*ikästi riittäisi rakkaasta piimästä ^'^«a, mutta Verlti näkyy tulevan ja fyyfi^skdcvän kasvojaan, ja tietysti ÄP// sanoo: ^_^f<^mia, loitappas sitä sitruunavet- JOHANNA. siin ja luonnonkuviielviiin, siis puhtaasti suggestiivisesti, siirtää katsojaan taiteilijasielun innoitus, sen käsitys puhtaasti muodollisessa asuvasta tunteesta, jolloin kuvataiteen ilmai-stikeinot, viivojen, pintojen, plastillisten tai plastillisilta vaikuttavien muotojen rytmillinen yhteensommit-telu, valo ja pimeä, värit sekä käsi-varainen suoritustapa saavai osalleen tehtävän, joka muistuttaa jossakin määrin sävelten tehtävää musiikissa. Vielä puolisen vuosisataa sitten es- . teetikot pohtivat kysymystä, oliko taiteen tehtävänä ihanteen toteuttaminen vai todellisuuden ihannoiminen. Nykyjään ihanne on aikoja sitten viraltapantu ja unohdettukin suuruus, ja todellisuuden merkitys taiteelle on huvennut vähiin, jopa aivan . olemattomiinkin. Taide elää nopeasti meidän päivinämme. Ovatpa äärim- . maiset modernistit pyyhkäisseet pois melkein kaiken, mikä viimeiset viisisataa vuotia on kulkenut eurooppalaisen taidetradition nimellä. Yleisö, joka hädin tuskin oli ehtinyt sovittaa taidekäsityksensä impressionismin mukaan, näki nyt äkkiä jälleen edess,ään uusia, vielä arvoituksellisempia ilmiöitä, eikä ole ihme, että se ääneen tai hiljakseen napisi vastaan. Mutta kävi taas samalla tapaa kuin ennenkin. Moderni taide on vielä kerran — ja ehkä enemmän kuin mjlloinkaan ennen — osoittautunut ihmeen herkäksi ilmapuntariksi ajansiehm syvyydessä tapahtuviin heilahduksiin nähden. Sen tähden ekspressionismi onkin kulovalkean tavoin levinnyt yli länsimaisen kulttuu-rimaailman. Onhan mahdotonta ajatella, että taideliike, jolla on semmoinen kulkutaudinluontoinen levene-misvoima kuin ekspressionismilla, olisi voinut syntyä vain joidenkuiden hcaveksijoiden vallattomasta päähänpistosta. Sen menestystä ei edes saata lukea vain loppuunkukkinecn naturalismin aiheuttaman taiteellisen vastavaikutuksen ansioksi. Uudet taide-aatteet ovat ilmeisesti tavanneet suotuisan maaperän yleisissä ajanoloissa, koska niitä vastaamassa on samantapaisia ilmiöitä eri aloilla nykypäivien kulttuurielämässä. Tapaamme niitä esim. uusimmassa runoudessa, ilmiöitä, jotka ennen viime vuosisadanvaihdetta olisivat varmastikin olleet mahdottomia ajatella totta tarkoittavassa runoudessa, mutta jotka nyt esiintyvät vastustamattomina melkein luonnonvoiman tapaan. Onhan kuultu semmoisiakin vaatimuksia, että runoilijan tulee aivan kokonaan atitau-fua välittömän innoituksen valtaan, kunnes hänen taiteensa on "läähättävää intohimoa, kuumaa hengitystä, hourivan sanoja — tolkuton kirkaisu äärettömyyteen". Kun nyt itse filosofiakin on joutunut ajanvirttnuksen vietäväksi ja alentanut todellisuuden jonkinlaiseksi mittän aistimusten yhdistelmäksi, on selitettävissä, että mielikuvituksen houreet taiteessa uskaltavat vaatia samaa pätevyyttä kuin todellisuus, jolta objektiivinen olemassaolo siten on riistetty. Enemmän kuin milloinkaan ennen IMnsi-maissa taide vaatii nykyjään, että se on omaksuttava tunteella, intuitiivisella "eläytymisellä", eikä älyperäi-scllä käsityksellä. Varmastikaan ihmisäly ei ole milloinkaan ennen viettänyt niin loistavia voittoja kuin 1800-luvulla. Mutta juuri sen takia on sitä selvemmin oivallettu ne tappiot, joilla äly on voittonsa saavuttanut. Ja näyttää luonnolliselta, että vastavaikutus ensinnä pääsi valtaan niillä inhimillisen toiminnan aloilla, joilla hyötynäkökan-ta kohtaa mahtinsa rajat. Modernistiset kulttuuri-ilmaukset tuntuvat puhkeavan esiin mielenmasennukses-ta, levottoman ajanhengen kuumeisesta pingoittuneisuudesta, siitä painostavasta ukkostunnelmasta, mikä pian laukesi maailmansodaksi, jonka Gloria Morgan VanderbiU, 17-vuotias perijätär, joka oh keskeisin henkilö eriössä v. 1934 käydyssä huomiota herättäneessä pcnnto-iutussa esiintvi äskettäin Hollynroodissa ensimmäisessä elokuvassaan "Charlev^s .lunt", George Montgomery^ rmnaila. tärisyttävät vaikutukset — aina "'Uinsimaiden perikadon" ahdistavaan aavisteluun saakka — ovat yhä enemmän kannustaneet järjenvastaista yltiöpäisyyttä. Tekisi mieli panna modernismin Venäjällä ja Keski-Eu-roopan saksalaisissa maissa saavuttama suuri menestys sen tuhoisiin kohtalon syyksi, jonka maailmansota aiheutti näille äsken vielä niin mahtaville valloille. Mutta näilläkin tahoilla oli taiteellinen kumous jo sitä ennen täydessä käynnissä. Sisältyneekö jokin määrä totuutta paradoksiin, että suuret tapahtumat luovat varjonsa edellepäin? Kenties tämä ilmiö on mieluummin selitettävä niin. että reaktio, joka varemmin oli ollut etupäässä taiteellinen kysytnys, sai maailmansodasta virikkeen, joka aiitoi sille sen valtavan kehityksen ja levenemisen, minkä olemnic viime aikoina joutuneet näkemään. Tosin jo menneilläkin vuosisadoilla jokit taiteilija silloin tällöin oli kapinoinut aikansa dogmaattisia taide-sääntöjä, perinnäistavan pyhittämiä esikuvia ja kaavoihin kangistuneita koulusuuntia vastaan sekä sen sijaan noudattanut omia persoonallisia mielijohteitaan, ja olivathan kokonaiset taitelijaryhmätkin tehostaneet sydämen ja mielikuvituksen oikeutta kylmän järjen ylivaltaa vastaan taiteessa. Mutta eivät edes romantikot tohtineet järkyttää kuvan ymmärrettävyyttä, t. s. sisällyksen havainnollistamisen johdonmukaisuutta ja näkyvän kuvan olennaista yhtäpitävyyttä aiheen kanssa, jota se .sanoo esittävänsä. Aina 1400-luvulta saakka, Italiassa jopa Giottosta asti, oli järjellisyys — se mitä käy enemmän tai vähemmän sitovilla ja yleispätevillä syillä selittäminen ja puolustaminen: tieto, luotettava todenperäisyys — pääasiallisesti ollut taitecnluomisen välttämättömänä edellytyksenä. Uu-denmman ajan taide ci ainoastaan ole yleensä täydellisesti antautunut kokemusperäisen katsantotavan johdettavaksi, vaan vieläpä, niinkuin jo huomautettiin, kehityksensä alussa ja lopussa suorastaan etsinyt tukea tieteestä, ensin perspektiiviopista, lopuksi , valo-opista. Niinkuin klassillisuuden ihanteellinen ylevyys, ainakin periaatteessa ja julkisesti, lähinnä vastaa ylimyksellistä ajatustapaa, on naturalismi lähimpänä porvarisluonteen järkevää asiallisuutta. Ei liene myöskään ollut sattuma, että naturalismi on kohonnut korkeimmilleen porvarillisissa yhteiskunnissa, niinkuin Alankomailla 1400- ja Hollannissa 1600-luvulla, ja vielä vähemmän että sen kolmas kukoistus on osunut 1800-luviUle, aikaan, jolloin teollisuuden ja kaupan verraton kehitys antoi kolmannelle säädylle ennenkuulumattoman valta-aseman ja jolloin myöskin luonnontutkimus pääsi tavattoman paljon e-delle humanistisista tieteistä, — sanalle sanoen positismin ja materialismin kulta-aikaan. Mutta teollisuuden kehitys sai työntekijätkitt tuntemaan joukkovoimansa, eikä ole mahdotonta, että se epävarmuuden tunne ja e-päilys vanhojen periaatteiden kestävyydestä, mikä oli seuraus sosialismin leviämisestä ja sen uhkaavasta suhtautumisesta porvarilliseen yhteiskuntaan, osaltaan on valmistanut naaperää uudelle, perinnäistavasta jyrkästi poikkeavalle katsantotavalle taiteessakin: Mutta päinvastoin kuin proletariaatin vallanvaatimuksclla ei |
Tags
Comments
Post a Comment for 1941-08-16-03
