1956-06-02-05 |
Previous | 5 of 11 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
vai ttiä toinenkin odotti samaa ratkaisevaa
askelta kuin M n itsekin nyt toivoi
tapahtuvan. Tämäpä Ihmeelliseksi meni.
Tähänastiset .kohtaukset olivat sujuneet
aivan kivuttomasti, leikm ja
huumorin merkeissä. 'Hiljan oli pitä-nvt
uscin Väinön lähdettyä talosta jäädä
ihmetellen miettunään: Oliko tuo
se sama poika, joka silloin niin nuorena
j3 kokemattomana oli hänen kanssaan
liisaillut kaikessa lapsellisessa vallattomuudessaan,
. . Tos.n hänessä sitäkin
oli. mutta sittenkin niin kovin paljon
muuttuneena. . . Voisiko hän enään
rakastaa yhtä paljon tätä Väinöä, kuin
oli rakastanut sitä poikasta s Iloin. . ,
Lopultakin Väinö aloitti: ,
— Kuulehan Hilja, kun se meidän
nuoruutemme unelma meni niin pahasti
raiteillaan — ja vaikika sinä löysitkin
onnesi toisen miehen omana ja — ja -—
koska häntä ei enaän ole — kuinka ne
• sanat nyt takertuivat 'kurkkuun. Onko
se niin vaikeata, että lapsuuden lemmitty
on ollut toisen omana. . . Häntä kun
kaikesta — niin kuin ei ole, niin emmekö
me nyt voisi jatkaa keskenämme
elämäämme, siitä m i h i n se silloin jäi?
Ei se aivan niin helposti voi siinä
jatkona, olla, elämämme ja tulevaisuutemme.
Meillähän on kovin paljon ollut
tällä välillä, kokemuksia— ja entäs
kuinka sinä olet aikonut entisyytesi järjestää?
— Minäkö? — Minun entisyydessäni
tietääkseni ei ole mitään järjestelemistä
— minulla on selvät-petyykit.
— Mitenkäs ne Ganadassa olevat farmi,
kanala ja vaimo — eihkä lapsiakin?
— Nyt s':nä! Canadassa olen eläissäni
ollut vaan kolme kuukautta, enkä
koskaan omistanut kanaloita ja vielä
vähemmän vaimoa. . . . Ja kuulithan sinä
talvella jo miten suunnitelmallises-i
äiti oli meidän välit sotkenut. Vai kanalat
ja vaimotl Rakastan sinua Hilja,
olen lapsuudestani saakka rakastanut
ja kuvasi on kuliyenut mukanani
kaikissa elämäni vaiKefss^: 'Jos%n toivoa
olisi sydämessäni kantanut, niin
tuskin olisin malariakuumeen kynsistäkään
selvinnyt. — Ja ihmeellisiä se
on ollut, silloinkin, kun äiti ilmoitti sinun
menneen toiselle, et odottanut minua,
kannusti minua elämään se lupaus,
minkä annoin: — Ostan vanhemmillesi
Aution ja siten ikäänkuin sidon itseni
joukkoosi! Aina elin tulevaisuuden
unelmissa ' vastuksia vaan yhä kertyi
tielleni aikoen nujertaa minut kokonaan.
Eikä kukaan antanut edes tietoa
miehesi kuolemasta. Ei sinun sentään
pidä luulla, että olisin jotenkin tietä-mättänikään
toivonut miehesi kuolemaa,
tai muuta minkä perusteella yhä
kiinni riipuin sinua toivoen. Se oli
vaan jonkunlainen yhteenkuuluvaisuuden
tunne. kun lapsellisuudessamme
niin vannoinime kuuluvamme toisillemme,
niin eipä. siellä maailman turulla
toista sinun veroistasi löytynyt. Tässä
minä nyt seison enkä muuta voi, jos
huolit vielä minut vikoinani ja puutoksi-neni
toveriksesi, niin koitan elämäsi
tien tasoittaa ja helpottaa voint^ni mu-
Toista en-ole koskaan, rakastanut
Eikö tämä tieto, riitä sinulle, korvaamaan
edes -korvifkkeena hänen. tilalleen,
jota tiedän sinun rakastaneen ja
jo&a sen rakkauden -myös on ansainnut.
— V oisitkohan sinäkään kuvitella nii-
^ minun tuskiani, raatelevaa ikävää,
et lupaustasi pitänyt, että olisit
^es kirjoittanut missä millainkin olit.
Olla yksin, hyljättynä kaikilta, sillä
voinut, enkä 'halunnut mennä etsij
ä n nuoreen joukosta huvia Ja ystä-
^•'a- J a sitten kulkee huhu, etta olet
jaimisissa. Xyt koetin paaduttaa sy-
•^täni kyimäksi:ja välinpitämättömäk-
Rakkaus ja viha kamppaiUvat keskenään
sisimmässäni.. Kun rakkaus
.^Jtti ottaa ylivallan, täytyi koettaa ot-
^ ylimielinen asenne: Olkoon, men-jääköön
jo unhoon sellainen jo-
^oin helposti-uiÄctittaa vakavat lu-
Lukiessani Liekistä Faarm ia K\-yh-kylän
tädin juttuja, joille saa aina sv-damestään
saakka nauraa, aloin miiiä
haaveilla matkustamisesta sinne Floridaan,
ihanaan paratiisiin. Siellähän au-ringon
paisteessa ehkä paranisi tuo minun
vanha yskänikin, joka on minua
vaivannut jo toistakymmentä vuotia.
Ajattelin, että ehkä samalla näen Paarin
ja Kyyhkylän tädin oikein henkilökohtaisesti.
Arvelutti kuitenkin kovasti,
että kuinka kestän tuon matkan. Ajatella,
että täältä Vancouverista Floridaan
matkustaessaan saa olla yhtämittaisessa
menossa yli viisi vuorokautta.
Seiiainen matka kysyy sitkeyttä.
Siitä huolimatta halu nähdä tuo paratiisi
oli voimakkaampi pelkoa ja niin
ostm matkalipun ja raahasin itseni bussiin
ja matka alkoi tammikuun 27. pnä
klo puoli seiisemän aamulla. Seattlessa
oltiin kello puoli 12 päiväiiä. Siellä ei
ollut lunta niinkuin ei ollut Vancouverissakaan.
Mutta kun sitten' ohitettiin
Täcoman kaupunki niin jo alkoi lunta
näkyä ja eneni jatkuvasti. Oregonin
valtiossa Portlandista eteenpäin oli autoja
tien kahta puolen lumeen juuttuneina
ja suuri, tukeilla kuormattu troki
oli tien sivussa kyljellään. Lunta pii-sasikin
sitten aina San Franciscoon
saakka.
Matkareittimme kävi Etelä-Califor-nian
kautta. Arizonassa pysähdyttiin
Ovesta ei päässyt kuin yksitellen paperinsa
näyttämään. Tämä oli toinen papereiden
tarkastus Ganadasia lähdön
jälkeen.
Sitten sivuutettiin San Antone, Xew
Orleans, Lousianassa, mentiin Mississipin
ja .\l3baman läpi ja saavuttiin viimein
Jacksonvilleen Floridassa. S-inä
niuutettin bussia ja lähdetinn Atlantin
rantaa pitkin Lake \Vorthjin. Jäin siihen,
vaikka lippuni olikin Miamiin asti.
Ajattelin käydä siellä sitten myöhemmin,
kuten teinkin. Tavarani oli osoitettu
Lake Worthiin ja siellä ne jo odot-tivatkin.
Näin oli 6 ja puoli vuorokautta kestänyt
matka päättynyt. Bussi ei koko
maikalla pysähtynyt kuin korkeintaan
puoli tuntia kerrallaan, joten piti yli
viisi vuorokautta istua bussin istuimella,
sen ollessa välillä tungokseen asti
täynnä. Kun kuitenkin aina Califor-niasta
a ti oli ihmeellistä ja uutta nähtävää,
niin eihän sitä ollut aikaa tuntea
matkan vaivoja. Paljon sillä väliin näki
hiekka- ja kivierämaita, myöskin "juk-ka"-
puita, jotka ovat kukkiessaan hyvin
kauniita. Niillä on pitkä runko ja sen
latvassa kymmeniä, joka satojakin kelloja.
Joissakin paikoin ne kasvavat korkeammiksi
kuin palmut. Samoin suuria
kaktuksia, suurempia kuin «mies, törrötti
laajoilla alueilla. Californiassakin
on palmuja, mutta mielestäni ne eivät
Phoenix-nimiseen kaupunkiin. Siellä oli. vedä vertoja Floridan palmuille. Entäs
silloin lämmintä noin 90 asteita. Kun
sieltä jatkettiin matkaa, oli päivä ja
mahdollisuus havaintojen tekoon. Kyllä
olikin mielenkiintoista nähtävää.
Eäässäkin paikassa tie kierteli mitat-'
tömän näköistä vesistöä n :in, että välillä
näytti kuin olisi tultu takaisin.
Toisella puolen näkyi lumipeitteinen
vuorenhuippu. Sitten mentiin hyvin
vaarallisen näköistä siltaa joen yli ja
hyvin selvittiin. Saavuttiin sitten Meksikon
rajalla olevaan El Paso-nimiseen
kaupunkiin. Siellä oli kova tarkastus.
siaen appelsiini- ja grapefruitpuut, jotka
olivat parhaillaan täynnä kallan keltaisia
ja punottavia hedelmiä. Paljon
niitä näytti olleen myöskin tippunut
maahan samoin kuin monia muitakin
hedelmiä, eikä niistä näyttänyt kukaan
välittävän. 'Kyllä Florida näytti ainakin
minusta erittäin hedelmärikkaalta maalta,
sillä missään muualla en ole nähnyt
niin valtavia hedelmätarhoja.
Ku|i illalla saavuin Lake Worthiin
alkoi kova asunnon etsiminen, kun oli
jo myöhä eikä ollut tuttavia vastaan-pauksensa.
Sen tapaisia olivat minun
tuskani puuskat ja sitten tuli Kauko
kauniine puheineen ja lohdutuksineen.
Hänen jaloutensa oli niin suuri, että si
ennen kosinut minua, ennen kuin sai
paktisen onnesi aikaa.^ Et ole vastannut
vielä?
— Väinö rakas, kyllä sinä tiedät, että
minä sinua rakastan, vaikka en sitä
sanoisikaan. Mutta koska tässä tuli
äidiltäsi kuulia sinun olevan jo naimi- elettyä se välinäytös aika ja sen näky-sissa.
. .
— Mli niitä ijänikuisia juorujen
keksijöitä. Kyllä tuntuu pahalta kun
täytyy omasta äidistä uskoa tuollaista;
Hänellä poloisella arvon määrääjänä on
raha.
— Sehän se on niin monen tavoite —
rikas rikasta, ei äitisi ole ktunmempi
monia muita.
— Mutta mitäs sanot Kaukosta?
hän ei sinussa tavoitellut rikkautta, sen
paremmin kuin minäkään?
— Kysynpä nyt: Mitä sinä minussa
näet tai luulit nähneesi, että niin itse-viksi
merkeiksi jäi ei vaan tämä talo
liikkeineen, vaan tärkeämpänä kaksi
Kaukon lasta ja ne ova^ jokapäiväisinä
muistutuksina heidän isästään. —
Kuinka luulet jaksavasi suhtautua heihin
päivästä päivään, aina Kauko saman
katon alla?
— Kylläpä huonosti tunnetkin minua,
kun noin ajattelet.
— Katsos, kaikista on aikanaan otettava
selvä ja iminä-mieluummin luovun
omasta onnestani kuin, että myöhemmin
saisin havaita lapseni läsnäolon sinua
häiritsevän. Me emme enään ole lapsia
pintaisesti halusit pitää kiinni lapselli- jossa mielentilassa voidaan puhua rak-sesta
sopimuksestamme? Hymähtäen kauden sokeudesta — ja niin poispäin.
Hilja samalla muisti tehneensä samanlaisen
kysymyksen. — V^oi minkälainen
sekin tilaisuus oli ollut. Voiko ihminen
jakaa tunteitaan. Rakkaus, leikit-teletkö
ihmispoloisen tunteilla. Mikä on
aitoa, mikä totista totta . . .
Hän kuulee kuin tuulenhuminan läpi
Väinön sanat:
Voiko mitenkään määritellä mitä
kaikkea rakkaimmassa olennossa näkee?
Siinä näkee niin paljon kaikkea hyvää,
jota toiset eivät osaa kuvitellakaan hänessä
olevan, saati sitten näkisivät.
Väinön katse on ollut pitemmän ajan
nauliutuneena Hiljaan, voi, miten rukoileva
se katse oli. He olivat yhä sei-soneet
erillään toisistaan. Verrannan
pylväs väliaitana. Nyt Väinö jo uskalsi
siirt>'ä HUjan viereen, puhuen kuiskaavalla
äänellä: — Hilja rakas, ystäväni,
etkö voisi jo unhoittaa sitä raskasta
menetystäsi kuin myös osaksi ylen-
Meidän tulee harkiten ottaa kaikki seikat
huomioon, ettei tarvitse katiia.
—^Lapsiisi olen jo nyt niin kiintynyt,
että suorastaan heitä ikävöin, kun
olen jonkun aikaa heitä tapaamatu.
Vannon sinulle, etten puolikas isänä
halua olla, niinkuin Helinää on jo pe-loiteltu,
vaan kaikella tavalla koetan
täyttää oikean isän paikan.
Hiljan vilkaistessa Väinöä ja nähdessään
hänen surullisen katseensa, hän äkkiä
ot i poikaa kaulasta kiinni sanoen:
—Voi Väinö kulta! usko nyt, että
rakastan sinua ja olen niin kovin onnellinen
siitä, että sinä vielä minulla
olet. Miten ihmeellä muuten J2!ksais:n
eteenpäin mennä, kun noin monta vuotta
jo kärsin kaipauksen tuskia, joita en
ymmärtänyt aina määritellä, ketä eniten
kaipasin.
(Jatkuu)
ottamassa. Yritin soittaa joihinkin
paikkoihin, mutta en saanut vastausta.
Bussiaseman hoitaja sanoi silloin, että
tässä on parin katuneliön päässä suo*
malainen ruokala ja sieltä varmaan neu*
vovat. Lähdin kantamaan raskaita mat-kalaukkujani,
yksi katuväli suoraan, sit.
ten käännös ja vielä puoli katuvalla'ja
siinä oli Suomalainen ruokala.
Siellä oltiin hyvin kohteliaita. Tiedustelivat
monelta ruokavieraaltakin
asuntoa, mutta ei sattunut sillä kertaa
kenelläkään olemaan tiedossaan. Sitten
lähdimme ruokalan omistajan kanssa
katselemaan huoneita hotellista ja saatiinkin
huone heti seuraavasta kulmasta.
Kiitin auttajaani ja menin huoneeseeni
puhdistautumaan ja sitten sänkyyn?
jossa en ollut ollut viiteen vuorokauteen.
Nukuin ilman tuutimatta kello
9 ip. kello 11 seuraavaan aamuun.
Herättäyni olin taas virkeä, vaikka
yskäinen. Sen oli aiheuttanut veto, vaikka
ei kylmää matkalla ollutkaan. Sellainen
yskä kestää täällä kotona 2-—S
kuukautta, mutta Floridassa se parani
viikossa. Vancouverissa kun on kylmiä
sateita, saan minä kurkkukatarrin joka
talvi enkä pääse siitä vapaaksi ennenkuin
tulee kauniit aurinkoiset päivät.
Saan siis kiittää Floridan aurinkoisia^
päivä, että pääsin siltä viikossa vapaaksi.;
Nyt oli ensimmäinen tehtävä ryhtyä
katselemaan asuntoa, sillä eihän kannata
asua hotellissa, jos ei ole liioilla
rahoilla kuormitettu. Menin taas siihen
suomalaiseen ruokalaan ja he tekivät
parhaansa, mutta oli juuri turistiaika
ja kaikki huoneet olivat ylösotettuja.
Ruokapaikan omistaja vei minut kuitenkin
toisella puolella katua sijaitsevaan
"Kuusamon parkkiin", sanoen
siellä varmaan tiedettävän jotakin. Se
"Kuusamon parkki" oli suorastaan ihmeellinen,
se oli aivan kuin Suomessa.
Puisto oli aamusta iltaan täynnä ihmisiä,
eikä muuta kuullut puhuttavaa
kuin suomea. Kyseltiin asuntoa ja löy-t3'
ihän se, joten sain siirtää sinne tavarani.
Oli helmikuun kolmas päivä ja seuraavana
päivän suunniteltiin uimarantaan
menoa, sillä olihan päämääränäni
saada mahdollisimman paljon aurinkoa
ja uiskennella. Uimarantaan oli vain
mailin matka ja bussik3'yti maksoi 10
senttiä. Menimme kävellen rantaan,
otettiin aurinkoa ja uitiin ja niin sitten
melkein joka päivä. Vedenlämpö oli 72
—74 astetta. Lieneköhän sellaista paikkaa
muualla Amerikassa, missä saa
kaikkina vuodenaikoina uida niin lämpimässä
vedessä. Vancouverin rannikolla
on Tyynenmeren vesi kylmää keskikesälläkin.
*
"Kuusamon parkki" taas oli siitä ihmeellinen,
että siellä tapasi tuttavia joita
ei ole nähnyt kymmeniin vuosiin. En
ollut ehtinyt olla täällä montaakaan päivää,
kun haalilla ohjelman loputtua väki
tunkeutui ravintolaan ja minä ajattelin
pujahtaa sivuovesta ulos, kiirehti
nuoripari jälessäni ja kysyi nimeäni.
Ihmettelin keitä nuo ovat, sillä nuoret
muuttuvat aikuiseksi tultuaan. He olivat
mrs. j a Otto Hill Port Arthurista,
joita en ollut nähnyt. 20 vuoteen. He
olivat oikein ystävällisiä ja viihdyin heidän
seurassaan hyvin. Erään kerran
taas Kuusamon parkissa pysähtyi seurue
kohdalleni ja yksi siihen kuuluvista
sanoi, että tuossa on varmaankin cana-dalainen.
Myönsin olevani Canadasta ja
hän sanoin olevani mrs. Rae. Hämmästyin
taas, kunnes hän kertoi olleensa
ennen Port Arthurissa ja tunteneensa
siellä minut. Silloin hänen nimensä oli
Aini Eijari. Nykyään hänen nimensä
oli Lehtola, asui Illinoisissa. Kyllä ihmisillä
pitää olla hyvä muisti, kun 20
vuoden takaa muistavat ja tuntevat.
Heiltä sain monta autokyytiä, joten
paljon kiitoksia.
SMyöhemmin sitten tapasin uimaran-aassa,
portarthurilaisia ja fortwiliiami-
Sivu 5^
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 2, 1956 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1956-06-02 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki560602 |
Description
| Title | 1956-06-02-05 |
| OCR text | vai ttiä toinenkin odotti samaa ratkaisevaa askelta kuin M n itsekin nyt toivoi tapahtuvan. Tämäpä Ihmeelliseksi meni. Tähänastiset .kohtaukset olivat sujuneet aivan kivuttomasti, leikm ja huumorin merkeissä. 'Hiljan oli pitä-nvt uscin Väinön lähdettyä talosta jäädä ihmetellen miettunään: Oliko tuo se sama poika, joka silloin niin nuorena j3 kokemattomana oli hänen kanssaan liisaillut kaikessa lapsellisessa vallattomuudessaan, . . Tos.n hänessä sitäkin oli. mutta sittenkin niin kovin paljon muuttuneena. . . Voisiko hän enään rakastaa yhtä paljon tätä Väinöä, kuin oli rakastanut sitä poikasta s Iloin. . , Lopultakin Väinö aloitti: , — Kuulehan Hilja, kun se meidän nuoruutemme unelma meni niin pahasti raiteillaan — ja vaikika sinä löysitkin onnesi toisen miehen omana ja — ja -— koska häntä ei enaän ole — kuinka ne • sanat nyt takertuivat 'kurkkuun. Onko se niin vaikeata, että lapsuuden lemmitty on ollut toisen omana. . . Häntä kun kaikesta — niin kuin ei ole, niin emmekö me nyt voisi jatkaa keskenämme elämäämme, siitä m i h i n se silloin jäi? Ei se aivan niin helposti voi siinä jatkona, olla, elämämme ja tulevaisuutemme. Meillähän on kovin paljon ollut tällä välillä, kokemuksia— ja entäs kuinka sinä olet aikonut entisyytesi järjestää? — Minäkö? — Minun entisyydessäni tietääkseni ei ole mitään järjestelemistä — minulla on selvät-petyykit. — Mitenkäs ne Ganadassa olevat farmi, kanala ja vaimo — eihkä lapsiakin? — Nyt s':nä! Canadassa olen eläissäni ollut vaan kolme kuukautta, enkä koskaan omistanut kanaloita ja vielä vähemmän vaimoa. . . . Ja kuulithan sinä talvella jo miten suunnitelmallises-i äiti oli meidän välit sotkenut. Vai kanalat ja vaimotl Rakastan sinua Hilja, olen lapsuudestani saakka rakastanut ja kuvasi on kuliyenut mukanani kaikissa elämäni vaiKefss^: 'Jos%n toivoa olisi sydämessäni kantanut, niin tuskin olisin malariakuumeen kynsistäkään selvinnyt. — Ja ihmeellisiä se on ollut, silloinkin, kun äiti ilmoitti sinun menneen toiselle, et odottanut minua, kannusti minua elämään se lupaus, minkä annoin: — Ostan vanhemmillesi Aution ja siten ikäänkuin sidon itseni joukkoosi! Aina elin tulevaisuuden unelmissa ' vastuksia vaan yhä kertyi tielleni aikoen nujertaa minut kokonaan. Eikä kukaan antanut edes tietoa miehesi kuolemasta. Ei sinun sentään pidä luulla, että olisin jotenkin tietä-mättänikään toivonut miehesi kuolemaa, tai muuta minkä perusteella yhä kiinni riipuin sinua toivoen. Se oli vaan jonkunlainen yhteenkuuluvaisuuden tunne. kun lapsellisuudessamme niin vannoinime kuuluvamme toisillemme, niin eipä. siellä maailman turulla toista sinun veroistasi löytynyt. Tässä minä nyt seison enkä muuta voi, jos huolit vielä minut vikoinani ja puutoksi-neni toveriksesi, niin koitan elämäsi tien tasoittaa ja helpottaa voint^ni mu- Toista en-ole koskaan, rakastanut Eikö tämä tieto, riitä sinulle, korvaamaan edes -korvifkkeena hänen. tilalleen, jota tiedän sinun rakastaneen ja jo&a sen rakkauden -myös on ansainnut. — V oisitkohan sinäkään kuvitella nii- ^ minun tuskiani, raatelevaa ikävää, et lupaustasi pitänyt, että olisit ^es kirjoittanut missä millainkin olit. Olla yksin, hyljättynä kaikilta, sillä voinut, enkä 'halunnut mennä etsij ä n nuoreen joukosta huvia Ja ystä- ^•'a- J a sitten kulkee huhu, etta olet jaimisissa. Xyt koetin paaduttaa sy- •^täni kyimäksi:ja välinpitämättömäk- Rakkaus ja viha kamppaiUvat keskenään sisimmässäni.. Kun rakkaus .^Jtti ottaa ylivallan, täytyi koettaa ot- ^ ylimielinen asenne: Olkoon, men-jääköön jo unhoon sellainen jo- ^oin helposti-uiÄctittaa vakavat lu- Lukiessani Liekistä Faarm ia K\-yh-kylän tädin juttuja, joille saa aina sv-damestään saakka nauraa, aloin miiiä haaveilla matkustamisesta sinne Floridaan, ihanaan paratiisiin. Siellähän au-ringon paisteessa ehkä paranisi tuo minun vanha yskänikin, joka on minua vaivannut jo toistakymmentä vuotia. Ajattelin, että ehkä samalla näen Paarin ja Kyyhkylän tädin oikein henkilökohtaisesti. Arvelutti kuitenkin kovasti, että kuinka kestän tuon matkan. Ajatella, että täältä Vancouverista Floridaan matkustaessaan saa olla yhtämittaisessa menossa yli viisi vuorokautta. Seiiainen matka kysyy sitkeyttä. Siitä huolimatta halu nähdä tuo paratiisi oli voimakkaampi pelkoa ja niin ostm matkalipun ja raahasin itseni bussiin ja matka alkoi tammikuun 27. pnä klo puoli seiisemän aamulla. Seattlessa oltiin kello puoli 12 päiväiiä. Siellä ei ollut lunta niinkuin ei ollut Vancouverissakaan. Mutta kun sitten' ohitettiin Täcoman kaupunki niin jo alkoi lunta näkyä ja eneni jatkuvasti. Oregonin valtiossa Portlandista eteenpäin oli autoja tien kahta puolen lumeen juuttuneina ja suuri, tukeilla kuormattu troki oli tien sivussa kyljellään. Lunta pii-sasikin sitten aina San Franciscoon saakka. Matkareittimme kävi Etelä-Califor-nian kautta. Arizonassa pysähdyttiin Ovesta ei päässyt kuin yksitellen paperinsa näyttämään. Tämä oli toinen papereiden tarkastus Ganadasia lähdön jälkeen. Sitten sivuutettiin San Antone, Xew Orleans, Lousianassa, mentiin Mississipin ja .\l3baman läpi ja saavuttiin viimein Jacksonvilleen Floridassa. S-inä niuutettin bussia ja lähdetinn Atlantin rantaa pitkin Lake \Vorthjin. Jäin siihen, vaikka lippuni olikin Miamiin asti. Ajattelin käydä siellä sitten myöhemmin, kuten teinkin. Tavarani oli osoitettu Lake Worthiin ja siellä ne jo odot-tivatkin. Näin oli 6 ja puoli vuorokautta kestänyt matka päättynyt. Bussi ei koko maikalla pysähtynyt kuin korkeintaan puoli tuntia kerrallaan, joten piti yli viisi vuorokautta istua bussin istuimella, sen ollessa välillä tungokseen asti täynnä. Kun kuitenkin aina Califor-niasta a ti oli ihmeellistä ja uutta nähtävää, niin eihän sitä ollut aikaa tuntea matkan vaivoja. Paljon sillä väliin näki hiekka- ja kivierämaita, myöskin "juk-ka"- puita, jotka ovat kukkiessaan hyvin kauniita. Niillä on pitkä runko ja sen latvassa kymmeniä, joka satojakin kelloja. Joissakin paikoin ne kasvavat korkeammiksi kuin palmut. Samoin suuria kaktuksia, suurempia kuin «mies, törrötti laajoilla alueilla. Californiassakin on palmuja, mutta mielestäni ne eivät Phoenix-nimiseen kaupunkiin. Siellä oli. vedä vertoja Floridan palmuille. Entäs silloin lämmintä noin 90 asteita. Kun sieltä jatkettiin matkaa, oli päivä ja mahdollisuus havaintojen tekoon. Kyllä olikin mielenkiintoista nähtävää. Eäässäkin paikassa tie kierteli mitat-' tömän näköistä vesistöä n :in, että välillä näytti kuin olisi tultu takaisin. Toisella puolen näkyi lumipeitteinen vuorenhuippu. Sitten mentiin hyvin vaarallisen näköistä siltaa joen yli ja hyvin selvittiin. Saavuttiin sitten Meksikon rajalla olevaan El Paso-nimiseen kaupunkiin. Siellä oli kova tarkastus. siaen appelsiini- ja grapefruitpuut, jotka olivat parhaillaan täynnä kallan keltaisia ja punottavia hedelmiä. Paljon niitä näytti olleen myöskin tippunut maahan samoin kuin monia muitakin hedelmiä, eikä niistä näyttänyt kukaan välittävän. 'Kyllä Florida näytti ainakin minusta erittäin hedelmärikkaalta maalta, sillä missään muualla en ole nähnyt niin valtavia hedelmätarhoja. Ku|i illalla saavuin Lake Worthiin alkoi kova asunnon etsiminen, kun oli jo myöhä eikä ollut tuttavia vastaan-pauksensa. Sen tapaisia olivat minun tuskani puuskat ja sitten tuli Kauko kauniine puheineen ja lohdutuksineen. Hänen jaloutensa oli niin suuri, että si ennen kosinut minua, ennen kuin sai paktisen onnesi aikaa.^ Et ole vastannut vielä? — Väinö rakas, kyllä sinä tiedät, että minä sinua rakastan, vaikka en sitä sanoisikaan. Mutta koska tässä tuli äidiltäsi kuulia sinun olevan jo naimi- elettyä se välinäytös aika ja sen näky-sissa. . . — Mli niitä ijänikuisia juorujen keksijöitä. Kyllä tuntuu pahalta kun täytyy omasta äidistä uskoa tuollaista; Hänellä poloisella arvon määrääjänä on raha. — Sehän se on niin monen tavoite — rikas rikasta, ei äitisi ole ktunmempi monia muita. — Mutta mitäs sanot Kaukosta? hän ei sinussa tavoitellut rikkautta, sen paremmin kuin minäkään? — Kysynpä nyt: Mitä sinä minussa näet tai luulit nähneesi, että niin itse-viksi merkeiksi jäi ei vaan tämä talo liikkeineen, vaan tärkeämpänä kaksi Kaukon lasta ja ne ova^ jokapäiväisinä muistutuksina heidän isästään. — Kuinka luulet jaksavasi suhtautua heihin päivästä päivään, aina Kauko saman katon alla? — Kylläpä huonosti tunnetkin minua, kun noin ajattelet. — Katsos, kaikista on aikanaan otettava selvä ja iminä-mieluummin luovun omasta onnestani kuin, että myöhemmin saisin havaita lapseni läsnäolon sinua häiritsevän. Me emme enään ole lapsia pintaisesti halusit pitää kiinni lapselli- jossa mielentilassa voidaan puhua rak-sesta sopimuksestamme? Hymähtäen kauden sokeudesta — ja niin poispäin. Hilja samalla muisti tehneensä samanlaisen kysymyksen. — V^oi minkälainen sekin tilaisuus oli ollut. Voiko ihminen jakaa tunteitaan. Rakkaus, leikit-teletkö ihmispoloisen tunteilla. Mikä on aitoa, mikä totista totta . . . Hän kuulee kuin tuulenhuminan läpi Väinön sanat: Voiko mitenkään määritellä mitä kaikkea rakkaimmassa olennossa näkee? Siinä näkee niin paljon kaikkea hyvää, jota toiset eivät osaa kuvitellakaan hänessä olevan, saati sitten näkisivät. Väinön katse on ollut pitemmän ajan nauliutuneena Hiljaan, voi, miten rukoileva se katse oli. He olivat yhä sei-soneet erillään toisistaan. Verrannan pylväs väliaitana. Nyt Väinö jo uskalsi siirt>'ä HUjan viereen, puhuen kuiskaavalla äänellä: — Hilja rakas, ystäväni, etkö voisi jo unhoittaa sitä raskasta menetystäsi kuin myös osaksi ylen- Meidän tulee harkiten ottaa kaikki seikat huomioon, ettei tarvitse katiia. —^Lapsiisi olen jo nyt niin kiintynyt, että suorastaan heitä ikävöin, kun olen jonkun aikaa heitä tapaamatu. Vannon sinulle, etten puolikas isänä halua olla, niinkuin Helinää on jo pe-loiteltu, vaan kaikella tavalla koetan täyttää oikean isän paikan. Hiljan vilkaistessa Väinöä ja nähdessään hänen surullisen katseensa, hän äkkiä ot i poikaa kaulasta kiinni sanoen: —Voi Väinö kulta! usko nyt, että rakastan sinua ja olen niin kovin onnellinen siitä, että sinä vielä minulla olet. Miten ihmeellä muuten J2!ksais:n eteenpäin mennä, kun noin monta vuotta jo kärsin kaipauksen tuskia, joita en ymmärtänyt aina määritellä, ketä eniten kaipasin. (Jatkuu) ottamassa. Yritin soittaa joihinkin paikkoihin, mutta en saanut vastausta. Bussiaseman hoitaja sanoi silloin, että tässä on parin katuneliön päässä suo* malainen ruokala ja sieltä varmaan neu* vovat. Lähdin kantamaan raskaita mat-kalaukkujani, yksi katuväli suoraan, sit. ten käännös ja vielä puoli katuvalla'ja siinä oli Suomalainen ruokala. Siellä oltiin hyvin kohteliaita. Tiedustelivat monelta ruokavieraaltakin asuntoa, mutta ei sattunut sillä kertaa kenelläkään olemaan tiedossaan. Sitten lähdimme ruokalan omistajan kanssa katselemaan huoneita hotellista ja saatiinkin huone heti seuraavasta kulmasta. Kiitin auttajaani ja menin huoneeseeni puhdistautumaan ja sitten sänkyyn? jossa en ollut ollut viiteen vuorokauteen. Nukuin ilman tuutimatta kello 9 ip. kello 11 seuraavaan aamuun. Herättäyni olin taas virkeä, vaikka yskäinen. Sen oli aiheuttanut veto, vaikka ei kylmää matkalla ollutkaan. Sellainen yskä kestää täällä kotona 2-—S kuukautta, mutta Floridassa se parani viikossa. Vancouverissa kun on kylmiä sateita, saan minä kurkkukatarrin joka talvi enkä pääse siitä vapaaksi ennenkuin tulee kauniit aurinkoiset päivät. Saan siis kiittää Floridan aurinkoisia^ päivä, että pääsin siltä viikossa vapaaksi.; Nyt oli ensimmäinen tehtävä ryhtyä katselemaan asuntoa, sillä eihän kannata asua hotellissa, jos ei ole liioilla rahoilla kuormitettu. Menin taas siihen suomalaiseen ruokalaan ja he tekivät parhaansa, mutta oli juuri turistiaika ja kaikki huoneet olivat ylösotettuja. Ruokapaikan omistaja vei minut kuitenkin toisella puolella katua sijaitsevaan "Kuusamon parkkiin", sanoen siellä varmaan tiedettävän jotakin. Se "Kuusamon parkki" oli suorastaan ihmeellinen, se oli aivan kuin Suomessa. Puisto oli aamusta iltaan täynnä ihmisiä, eikä muuta kuullut puhuttavaa kuin suomea. Kyseltiin asuntoa ja löy-t3' ihän se, joten sain siirtää sinne tavarani. Oli helmikuun kolmas päivä ja seuraavana päivän suunniteltiin uimarantaan menoa, sillä olihan päämääränäni saada mahdollisimman paljon aurinkoa ja uiskennella. Uimarantaan oli vain mailin matka ja bussik3'yti maksoi 10 senttiä. Menimme kävellen rantaan, otettiin aurinkoa ja uitiin ja niin sitten melkein joka päivä. Vedenlämpö oli 72 —74 astetta. Lieneköhän sellaista paikkaa muualla Amerikassa, missä saa kaikkina vuodenaikoina uida niin lämpimässä vedessä. Vancouverin rannikolla on Tyynenmeren vesi kylmää keskikesälläkin. * "Kuusamon parkki" taas oli siitä ihmeellinen, että siellä tapasi tuttavia joita ei ole nähnyt kymmeniin vuosiin. En ollut ehtinyt olla täällä montaakaan päivää, kun haalilla ohjelman loputtua väki tunkeutui ravintolaan ja minä ajattelin pujahtaa sivuovesta ulos, kiirehti nuoripari jälessäni ja kysyi nimeäni. Ihmettelin keitä nuo ovat, sillä nuoret muuttuvat aikuiseksi tultuaan. He olivat mrs. j a Otto Hill Port Arthurista, joita en ollut nähnyt. 20 vuoteen. He olivat oikein ystävällisiä ja viihdyin heidän seurassaan hyvin. Erään kerran taas Kuusamon parkissa pysähtyi seurue kohdalleni ja yksi siihen kuuluvista sanoi, että tuossa on varmaankin cana-dalainen. Myönsin olevani Canadasta ja hän sanoin olevani mrs. Rae. Hämmästyin taas, kunnes hän kertoi olleensa ennen Port Arthurissa ja tunteneensa siellä minut. Silloin hänen nimensä oli Aini Eijari. Nykyään hänen nimensä oli Lehtola, asui Illinoisissa. Kyllä ihmisillä pitää olla hyvä muisti, kun 20 vuoden takaa muistavat ja tuntevat. Heiltä sain monta autokyytiä, joten paljon kiitoksia. SMyöhemmin sitten tapasin uimaran-aassa, portarthurilaisia ja fortwiliiami- Sivu 5^ |
Tags
Comments
Post a Comment for 1956-06-02-05
