Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 29, 1945

              LAITANTAIXA, JOULURUUX 29 PÄIVÄNÄ Sivu S
s^^iniuiiiiiiiuiiiiUiiiiiiiiiiUiiiiiuuuiifliiiiniiiiiiiiiiiiiiH
— ja nainen
[UilllllllilllllllliUlllllliUiilillllllllllllllliHllllilllllltlllllllllllllOililH
.jOSEPHINE KOIRIEXSA .
[jöLTsOSSA .
Hefkisen kuluttua tiheässä kuusi-jiö^
sa kiemurteleva pplku muuttui
lipeäksi ja hämäräksi, ja Joseph
1 Iäksi kulkemaan Philipin ed^pllä. Phi-
I Lp seurasi niin lähellä, että hän olisi
[vdnut koske!Kaa kädellään
[hUeen, jolca; ei ol^i^t J^ a n -
[nut Iiilkkaansa. Hänen kasvonsa
)punoittivat ja hänen huulensa olivat
rpunaiset ja raollaan, kun hän kään-
IfyiPhilipiin päin srlloin tällöin. Kun
[jiHp seurasi häntä, sykfci^^hänen
I sydämensä kiihkeästä ilosta, ^ j ^ ^^
tamJa minuutteja aikadsemmm hän ei
UM puhunut Josfephinelle kerskai-.
\h^sti eikä rohkaistakseen ^lannis­tunutta
mieltään, vaan oli ilmaissut
i.;n, mitä hänellä oli ölJutsvdäTnel-
[Sania mikä siellä nyt kertoi hänelle,'
letlä Josephine kuului iiänelle ja ra­ikasti
häntä ja ettei maailmassa voisi
(olla mitään sellaista-, mikä. erottaisi;
Ibeidät kokonaan toisistaan.
Roirien haukunta alkoi vähitellen
Imautlua kovemmaksi, vaikka Philip
lei sitä aina kuullutkaan, sillä hänen
lantuksensa — kaikki ^jhänen tun-
Ifeensa — olivat keskittyneet vain
jtuoihon notkeaan punakeltaiseen o-
Ifentoon, joka kulki hänen edellään,
[jiasepöiinen paksu pahnrkko oli osaksi
lauennut ja hiukset kietoivat nyt hä-
IrÄn lantionsa ja va,rtalonsa kuin
jkimaltelevaan kultaiseen huntuun.
IPMlip halusi koskettaa käsillään
Ituöhon harvinaiseen aarteeseen. Hän
jklusi pysähdyttää Josephinen ja pu-
[ristaa. hänet lujasiti syliinsäj vaikka
|ljän tiesikin., ettei saanut, sitä t^hdä.
f»'fline :i3U; I ny t, hänen mielestään
[yläpuolella ruumistunutta olentoa.
[Hänen rakkautensa ensimmäiset hel-jlyydenosoitukset
eivät enää- kohdis-
[Icneet Josephinen tukkaan, huuliin
eivätkä kasvoihin, ja senvuoksi Jo-
[sephinen kasvot olivatkin niin hela-mn
pimaiset ja hänen silmänsä niin
[ilimeellisen kirkkaat, koska hän tiesi
[sen. Hiljaiset synkät mdtsät olivat
[ja aikoja sitten tuoneet hänelle unel-
[ma tästä miehestä. Ja nät nämä sa-
[mat metsät näytltivät kuiskailevan
[Philipille, että Josephinen kauneus
[oli osa Josephinen sielusta ja ettei
[saisi saastuttaa sitä tällaisina h^tkir
[si sellaisilla toiveilla, joita hän nyt
[ioetti tukahduttaa. ^ "
Josephine juoksi äkkiä muutanaia
[askelia hänen edelleen ja pysälMyi
[ätten. Philip oli hetkistä myöhem
hänen rinnallaan. He katsoa
Ituijottivat nyt kuin johonkin suureen
fämärään matoilla verhottuun hal-
Kuusikkoa oli harverinet^tu
|5oin sadan jalan läpimittaiselta alal^
1'^ Jäljellä olevien alimmaiset ok-
|at oli karsittu pois, mutta tuuheat
latva/t oli jätetty paikoilleen ja ne
m^o.49§t;ivat hyvän suojan kylmää ja
i?ayi:skyä vastaan. Ne eivät olleet
päästäneet luntakaan lävitseen.
Maassajoli see^rijEi j[a männ^^
si^: papin ttiiima^ paksiiudetta. Xe
n;i,uodo^tiyajt ruskeai^ j ^ sairietinpöh-.
meän maton, joka välkähteli tumn.ia-na
kuin persialai^^^ ryijy.
Paikka oli t äynnä^ liikkuvia eläimiä
ja hehkuvia sihriiä, jotka kimalteli­vat
hämärässä melkein kiiin tuli.
Tänne oli kytketty neljäkymmentä
lauman hurjinta ja susimaisinta pe­toa.
Koirat olivat lopettaneet äänek­kään
haukuntansa ja nähdessäiän Jo­sephinen
ja kuullessaan hänen äänen­sä,
kun hän huusi heille tervehdylc-sensä,
ne alkoivat vinkua ja kiskoa
ketju-Jaan samalla kun ne 'loksutteli­vat
leukajaan, niin «ftä Philipiä vä­risytti.
- Josephine tartitui nyt hänen kä­teensä.
Hänen:-kanssaan hän juoksi
niiden jpukkop», httusi niitä n:itneltä,
nauroii niille ja sUitteli karvaisia päi-
\ä,j jotka työntyiyät häntä lähelle,
kun:pes iPi^iilipistä v^Mi, et^ä jokai­nen
t^r^iaÄsa oleva koira koetti poh-nistaa
saadakseen jketijunsa poikki ja
hj-ök^t^kseen, hesi^än kiqappuunsa re-pigk^
een heidät palasiksi. Mutta
hiipjimal-ta täst^ aia,'tuksesta ja her-mostuneisi^^^
esta, jo.ta hän ei voinut
tukahduttaa, :h^nen! oli kuitenkin
p^kko ih^ei,ellä tätä kaikkea.
Philip oli nähnyt koiran puraise­van
miehen käden poikki yhdellä
hyppäyksellä ja hän tiesi, että sellai­sia
koiria voitiin ^itää kurissa vain
ruoskalla ja nuijalla,- koska ne viha-sivait
ihmistä susilta perimällään' ta­valla.
Jonkinlainen kauhu täytti
nytkin hänen mielensä ja hän rupesi
pelkäämään Josephinen vuoksi. Hän
huudahti varoittavasti ja veti pistoo-"
linsa puoleksi esille, kun Josepihine
polvistui ja kiersi käsivartensa erään
suuren karvaisen pedon kaulaan, jo­ka
olisi voinut tappaa hänet silmän­räpäyksessä.
Josephine" katsoi hä­neen
nauraen. Kapteenin, jdhtajäkoi-ran,
tuuman piiloisten torahampai­den
kimallellessa raa'assa onnellisuu-
,v dessa hsmen pehmeiden punastunei­den
poskiensa vieressä.
^'ÄIH pelkää, PhilipI" huudahti
hän. **Ne ovat lemmikkejäni, kaik­ki.
Täm^l ofii' Kapseeni, koiravaljak­koni
johtaja. Eikö se olekin suuren-rJtoinen?"
"Hyvä Jumala!^' huohotti Philip
katsellen ynapäriUeen. "Alinakin tie­dän
jotakin ajokoirista, Josephihe.
>vämä eivät oie sekarotuisia kom^
eiyät rnalemutteja eiy^^ pol­veudu
rr^istaän n^äid seutujen pdh-meakäp^
se^ rodusta, vaan nämii
- oyaJt susia."
~ 'J^se^ne iröus^ hänen
viereensä Ixudhottasen, riemuitsevana
ja ihastuksissaan. '
"X^iin, niissä on kaikissa suden
verta", sanoi hän. "Senvuoksi pi­dänkin
niis'iä, Philip. X^e kuuluvat
tänne metsiin ja ovat oppineet ra­kastamaan
minua."
jN^uudan ke.lta^ine^ peto, jonka sil-mait
oUva,t .pitiriet ja ilkeä;t, kiskoi
''hurjasti ketjujaan heidän vieressään.
Philip viittasi siihen.
"Luotatko tudhon^in?" huudahti
hä,n tarttuen Josephinen käsivarteen.
"Herohan siinä vain on'', sanoi
Josephine. ''Sitä s^no,t,tiin ennen
Sotamieheksi. Kolme vuotta sitten
muudan Th.öreaun mies louk,kasi nii-
Rya metsässä ja -Sotamies oli melkein
tappaa, hänet. Se olisi sen tehn^^tkin,
ellen, olisi kiskonut sitä pois. Siitä
asti ol^n sanonut sitä Hei:oksi. Siina
on neljäsosa sutta."
Josephine meni koiran" luo ja kel­tainen-
jättiläinen hyppäsi häntä vas­taan
niin, Qttä han voi kietoa käsi­vartensa
sen ympä.nl!(*. Koira kodt-ti
ulottua hänen kasvoihinsa susimai-sella
turvallaan. Seetrien jtiurella
seisovan Philipiu kasvot olivat liiin
valkoiset kuin lumi aukeamilla. Jo­sephille
huomasi sen, tuli hänen
luo'kseen ia pisti kätensä helläs^ti hä­nen
kainaloonsa.
"Pelkäätkö minun vuokseni?" ky­syi
hän naurahtaen mielissään hänen
levottomuudestaan. ^ "Et saa, sillä
sinun pitää rakastaa niitä minun täh­teni.
Okn kasvattanut ne penikas­ta.
Ja ne taistelevat mielellään puo­leltani,
kiiten sinäkin, Philip. Ker­ran
eksj^in niynskyssä. Isä päästi
sHloin koirat irti ja ne löysivät mi­nut
monen peninkulman piäästä. Kuu
kuulet kaJ;kki ihmeelliset tarinat,
jotka aion keinoa sinulle, opit kyllä
rakastamaan niitä. Xe eivät tee si­nulle
nutään pahaa. Xe .eivät tee
mitään kenellekään, johon vain olen
koskenut. Olen opettanut niiHe sen.
A\on ijäästää ne nyft irti, sillä Metoo-sin
Qti juuri tulossa tänue tuodakseen
niille jäätyneitä kaloja."
Ennenkuin hän ennätti liikahtaa,
nieni Philip poraan keltaisen koiran
iuOv jossa Josephine oli sanonut ole­van
neyäsosa. ,5^^^^
"Hero", sanoi hän hellästi, "Hero
ojensi kätensä. Suuren koi­ran
siimat hehkuivat tulisemmin, sen
ylähuuli vetäytyi hetkiseksi taakse­päin
paljastaen sen 4ikarimaiset to­rahampaat
ja sen selkä- ja niskakar­vat
nousivat nousivait pystyyn kuin
harjakset. Sitten se työnsi kuononsa
tuuma tuumalta lähemmäksi Philipin
vakavaa kättä ja vikisi samal!a hil­jaa.
Sen rhita painui alemmaksi,
kor\'at työntyivät vähän eteenpäin ja
vihdoin lepäsi Philipin käsi sen su-denpäällä.
"Tämä todistaa sen", sanoi hän
nauraen, kääntyen'Josephineen. "Jos
se olisi pufaissut kättäni, olisin sa­nonut
sinun olevan värässä."
Josephine kulki nopeasti koiralta
koiralle Philipin rinnalla irrbittaen
ketjun jokaisen kaulahihnasta. Sit-
^ten kun hän oli vapauttanut noin tu­sinan,
fiipesi Philip auttamaan häntä.
Muutamat koirat murisivat hänelle,
mutta, toiset hyväksyivät hänet heii
Josephinen ystäväksi. Philip näki
kuitenkin niiden silmissä kytevän
uhkan ja tulen, joka ilmaisi, että Jo­sephine
voi yhdellä sanalla muuttaa
ne raateleviksi paholaisiksi.
Hän ihmetteli alussa Josephinen.
luottamusta niihin, mutta sitten hän
vain. kummasteli, Josephine ei pe­lännyt
lainkaan itsensä eikä Philipin-kään
vuoksi, sillä hän tiesi, etteivät
koirat koskisi Philipiin. Kun kaikki
olivat päässeet irti, kokoontuivat ne
yhteen joukkoon heidän ympärilleen,
ja silloin Josephine tuli Philipin vie-
1*60 ja hänen kotinsa on siellä."
Helien riisui päällysvaatteensa ja
öli ruokahuoneeseen.
[ "Äiti, ketä sinä vartoit tulemaan
- tuleeko sinulle vieras?"
"Ei, kultaseni. Äitisi vain on tul-r
« vanhan höperöksi ja leikki että
Isinä tulet. Teen sen toistekin, jos
Ftä tällainen tulos. on. Abutta nyt
|5yömiiän.?'
Kynttilät sytytettiin, lamppu s^ni-ptettiin
ja kaksi^ öianellista ihuiistä
n> pöytään. Äidin silmät kimal-pvat
hellyydestä ja rakkaudesta.
L?~^^^^ ajatteli itsekseen: ."Onko
pään niin hyvää ja herttaista äitiä
minulla?"
Suun/t Camdassa rakennettu raskas pommittajfl, 0,600-hevosvohnaincn Lincoln, "jabniina koelentoon
Victorv lentokentällä Maltotiissa, Ont.
/
H!