Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 17, 1951

              t
'1
I !
n
l i
^ r
5
ARIGOLD BROWNj kylän pikku­koulun
opettajatar, ja Pitipä Toh­tori
aikoivat mennä naimisiin. He koet­tivat
pitää asian salassa kyläläisiltä,
mutta sehän oU mahdotonta. KyläFäiset
rakastivat kumpaakin ja seurasivat kiin­nostuneina
heidän romanttista rakkaut­taan.
— Olen aina ollut sitä mieltäj; että
häät ja hautajaiset ovat kiusallisia ti­laisuuksia,
enkä halua viettää mitään
häitä. Sitten matkustaname viikoksi JMjis,
Pitkä Tohtori sanoi morsiamelleen.
— Kokonainen ^kko kahden! Mari-gold
huokasi onnellisena.;;
Mutta pian Marigold huomasi, että
heidän rakkaat kyläläisensä olivat tois­ta
mieltä häiden suhteen. Se alkoi
siaä, että hän tapasi äiti Ling^felterin
ja tämän tyttären Selman kadulla, Äiti
Lingenfelter pysäytti opettajattaren ja
selitti touhukkaasti:
— CMen kuuHutjjettä häit^ Jo^ yalrois-tellaanl
Tahdon 'vöJin^ifl^ittE^^^
minä o!en se, joka lefwh ^^äl|aakan.
Olen jo ostanut siiheiitämttavat m
nat, kaksitoista munaa!' Eikö totta,
Selma?-.''. .>
Niin asia'onv Selma vahvisti ja
iatioi Marigoldiin loistavin silmin. '
He olivat kaakusta yhtä lapsellisen
innostuneita, seka äiti että tytär. :
, Kun Marigold kertoi kohtauksesta
Pitkälle Tohtorille, tämä vain nauroi
poikamaisesti:
-^Älä sufe sitä, tyttöseni, kyllä muo­ri
saa kauppiaan ottamaan kananmunat
takaisin! Muori Lingenfelter osaa aina
pitää puolensa! Ei hän joudu kärsi­mään
jutusta, vaikka hääkaakkua ei
tarvitakaan.
— Mutta ajattele, kuinka he ovat
iloinneet kaakun valmistamisesta, Ma­rigold
sanoi pahoillaan.
— Pitäisikö meidän yhden kaakun
takia liiopua suunnrtelmistamme? Pit­kä
Tohtori kysyi ja suuteli morsiantaan.
Mutta samana iltapäivänäjkuii Mari­gold
oli tohtorinsa seurassa kylän suu­rimmassa
myymälässä ostamassa jota­kin
pikkutavaraa heidän yhteiseen tu­levaan
kotiinsa, myymälän omistaja tuli
leveästi hymyillen heidän luokseen^ Hän
vei heidät f sivuhuoneeseen, missä oli
nurkkaan työnnettynä suuri p^kldlaatik-ko,
jonka kannen kauppias aukaisi
noen ylpeästi: ;^iläitäime varten!^
tikko oli täynnä karamelleja. Mutta
sitten hän lisäsi huoiiestuneena: —-Mik­si
ihmeessä ette iriläärää hääpäiväänne?
He menivät hiljaisina takaisin kou­lutaloon.
Marigold katkaisi äänettö­myyden:—
Emme tee lainkaan kiltisti,
kun salaamme heiltä, että hääpäivä on
jo määrätty, mutta aiomme mennä nai­misiin
häitä pitämättä! '
— Kenen häistä täsFä oikeastaan on
^mys? Pitkä Tohtori sanoi tiukasti.
Siinä istuessaan ja l^atsellessaan tuk-idlaisten
työtä etäämpänä koskella, kuu­lee
hän taas laulua sieltä. Se kantautuu
yksinäisen kuulijan sydämeen, niin on
laulu kaihoisa ja herkkä. Varmaankin
on Joonas taas siellä. Ei inuilla ole niin
kantavaa ääntä kuin hänellä.
"Kulkijan tie ei tasainen lie,
sen polku on ahdas ja kaita.
Yksin siin täytyy sen raivata,
siitä vieras^^ei^ oksia taita.
Kulkijan sydän ei kullasta lie,
se on karua erämaata.
Kuka istuttaa sinne kukkanen,
sitä kulkija itse ei saata.'
— Eivätkö häät ole meidän eikä koko
Globevillen?
— Tiedän, tiedän, kultaseni, mutta
he iloitsevat kaikesta niin suuresti jo
etukäteen. Ja he tahtovat palkita meitä
ja osoittaa^ meille kiitollisuuttaan — ei
siitä, mitä minä olen tehnyt, vaan kai­kesta,
jonka sinä olet .tehnyt heidän
il
Laulun loputtua kantautuu Marjan
korviin ääniä. Miehet siellä puhuvat
sukkeluuksiaan, JQtka eivät, ole tarkoi­tetut
hänen fcuultavakseen. He ovat
siellä metsikön ta&ana, ervät edes tiedä,
että yksinäinen, suruunsa hautautunut
ihminen on äänen kuuluvilla. Marja
fiousee ylös ja lähtee kotiin, on jo pian
illallinen aika. Hän. on ottanut tavak­seen
kävellä joka päim vähän, etem-
°»äksi. Työtäkin olisi, mutta hän ei
Jaksa, on joskus niin väsyttävää. Eihän
ole kenellekään uskaltanut puhua, mutta
vanha Sanna, joka pn kesän ajaksi otet­ta
taloon, on huomannut ja neuvonut
IJäntä. Sanna on ollut heillä joskus en-aetikin
työssä, hän on tunnon tarkasti
tehnyt talon työtä j^ Marja onkin pyy­tänyt
häntä jäämään talveksi. On niin
turvallista kun on joku, johon voi-luot­taa.
-Martti ei pidä Sannasta. Hän pei­ttämän
syyttäyiäsiuniä, mutta hän ei
^'01 mitään. . .
>Iarja on hiljainen, hiljaisempi kuin
jaUloinkaan ennen, Koskelassa ovat kaik­ki
nykyään niin hiljaa. Palvelijat teke­vät
työnsä uskoUisesti ja lopun ajastaan
käyttävät niinkuin itse l^luavat. Ku-
^ ei väUtä isännän • sano£taV 4^
^ i ovat nähneet, ette(liänes^^
|<>n asioita hoitamaan. Nuorta enm
aa kysytään ama, kun jotain erikoista
«Ritaan. Hiestä pitävät kall&i> jtf-
^ e n tavaUaan, sitä:eriko!£<»ti näyttä­jittä.
Ja&iiu:
hyväk^eh. Heidän pitäisi saada jakaa
onnemme ainakin parin tunnin ajan!
— 'Elämä täällä Glöbevillessa on koko
ajan ollut pelkkää jakamista! Sinua­kaan
en o^e saanut pitää juiiri hetkeä­kään
yksin itselläni.
Eräänä tuulisena iltana Marigold py-säht3Hi
kuuntelemaan isä Escalottin ken­käkaupan
ulkopuolella sisältä tulevaa
viulun ääntä, johon häiritsevästi sekaan­tui
kenkäkaupan peltikilven vingahtelu,
kun se heilui tuulessa. Marigold meni
sisaan.
— Soititte hienon säveleen, isä Peter.
Mikä kappaleen nimi on?
Suutari laski viulunsa ja katseli Ma­rigoldiin
lempein silmin. Hän hengitti
raskaasti ja vaivalloisesti. Pitkä Toh­tori
olikin sanonut Marigoldille, että
Peterin sydän toimi kuin rikkinäinen
polkupyörän pitmppu.
— Pidittekö siitä, neiti Marigold?
Sävelen nimi on 'Häämarssi', ja minä
olen itse säveltänyt sen teidän häihin-ne!^
Harjoittelen sitä usein, etten sit­ten
soittaisi väärin, kun suuri hetiki on
käsillä! •
Marigold epäröi hetken, mutta sanoi
sitten päättävästi:
— Älkää panko pahaksenne, Peter,
mutta emme pidä mitään oikeita häitä.
Siitä on paljon vaivaa, ja pitäisi kutsua
niin paljon ihmisiä . . . oikeastaan kaikki
kyläläiset!
Mutta kuunnellessaan Peter soittoa
^takin^-ihan taulieata! -^Eno Vinceaalo'
tulee- Italiasta \vieraakssinme, ja- isä om..
päättänyt Mnen,. kunniakseen teurastaa'.,'
.mimm--Nbveaani!.Isä.öe jo punniimut:.
vuohen ja sanoo, että se pitää lihottaa,
jotta siitä saadaan hyvä paisti!
Marigold ottilapsen sisään ja koetti
lohduttaa tätä parhaansa mukaan. Hiu­kan
rauhoituttuaan Sekondina sanoi:
— Tulin opettajan luo sen tähden,
että minusta äsken tuntui ihan siltä kuin
olisi hyvä Jumala kuiskannut minulle;
"Lahjoita Novena opettajalle ja 'Pitkälle
Tohtorille häälahjaksi, niin sitä ei teu­rasteta
enosi paistiksi!" Kai opettaja
tahtoo saada Novenan lahjaksi? Se
syö mitä tahansa ja seuraa omistajansa
perässä minne vaiii,
Marigold näki sisäisten silmiensä edes­sä
itsensä ja tohtorinsa häämatkalla mu­kanaan
Novena, joka avuttomaisti mä­kättäen
kulkisi Pitkän Tohtorin kan­tapäillä
hotellien kiiltävällä parketilla.
Kuherruskuukausi kolmelle! Mutta hän
hillitsi naurunhalunsa Sekondinan täh-
..•-den.,'...
— Ä'ä itke, Sekondina! Onnistumme
varmasti pelastamaan sinun pikku vuo­hesi
pataan joutumasta! , ,^ . .
Sekondinan inentyä Marigold kii^^
ti Pitkän Tohtoriin asunnolle, joka oli
aivan koulua vastapäätä. Tohtori istui
kirjoituspöytänsä ääressä ja katsoi häm­mästyneenä
morsiantaäh, joka näytti
kiihtyneeltä ja sanoi hengästyneenä:
— Meidän on mentävä naimisiin tu­levana
sunnuntaina! Ja meidän on
vietettävä oikeat häät Icaikkihe äsiaan-kuuluvine
juhlallisuuksineen! -
— Mitä ihmettä sinä puhut? Eihän
se käy päinsä! Olenhan sanonut, että
minun on vielä kerran koeteltava puku­ani,
joka ei ehdi valmistua sunnuntaiksi!
Mistä tämä äkillinen kiire?
Tohtori oli puhunut rypistetyin otsin,
mutta sitten hänen ilmeensä kirkastui
hymyksi, kun hän otti mukavamman a-sennon
tuolissaan ja sanoi:
-—I Ettekö tahdo istuutua, neiti
Browri? Polvellani on hyvää tilaa! Rak­kaani,
älä sei£0 siinä ja leiki ukkps-pilveä!
— On kovin* myöhä, Pitkä Tohtori,
Marigold mutisi hiljaa, mutta istuutui
kuitenkin osoitetulle paikalle. Ja sitten
hän kertoi kaiken Sekondinasta ja tämän
vuohesta^ Kerrottuaan hän hautasi ne-nän^
tohtorin niskaan ja naki, kuinka
kulunut tämän kaulus oli. Miten mie­lellään
hän tulisikaan pitämään miehen­sä
kaulukset, sukat ja puvut kunnossa!
Tohtori tarttui häinen käsiinsä ja pai­noi
niitä rintaansa vasten sanoen hyvin
hellästi: — Olen valmis menemään nai­misiin
karissasi vaikka tänä; iltana, jos
todella tahdot! > nB : ^
— Oikeastaan tabtoisinldn, kuului
moille,' Marigold'piti viisalmpaaa tet-
;: taa.afettaa as&Eleeisa.'Pitkän Tohtorin
^ •ptfe|en:mskdtea':taMli&,,:- Hä ei hahin-
;•. nulÄytläi sPtä^kiiiiit:^©Iisi onnahdellut
sulhasen vieressä.. • l a i^aikka, Peter Es-calotti
oltki» vanha, imn sai musiikkiin
voimaa ja rytmiä, joka vaati niyös ryt­mikästä
kävelyä.
Kaikki oli kovin kaunista ja liikutta­vaa.
Marigold totesi kuin unessa jon­kun
nyyhkivän. Hän kauhistui huoma­tessaan
olevansa itse tuo joku ja katsoi
peloissaan Pitkään Tohtoriin, joka moit­teettomassa,
uudessa puvussaan, parta
äskettäin ajeltuna näytti kovin vieraal­ta.
Äiti Li^enfelterin haäkaakun koris­teet
olivat alkaneet sulaa kuumassa huo­neessa.
Ruusut lahjapöydällä nuok­kuivat.
Lasten, posket olivat pullollaan
kauppiaan karamellien ansiosta. Kään­tyessään
ovelle Marigold näki innosta
punaisei! Sekondinan tulevan huonee­seen
sylissään sätkyttelevä Novena. Tyt­tö
huusi lujaa, jotta kaikki varmasti
kuulisivat:
— Tämä on ininun lahjani opettajalle
ja Pitkälle Tohtorillel
'-rr Juuri sellainen lahja, jota tarvit­semme,
Marigold sanoi hymyillen.
Mutta isä ja äiti DeAlysip katselivat
toisiinsa kiusaantuneina. Tämähän
merkitsi sitä, että eno Vincenzio jäisi
ilman paistia.
Mutta Pitkä Tohtori oli saanut jo
kyllikseen häistä ja juhlimisesta. Hän
sanoi hiljaa Marigoldille:
— Lähtekäämme, ulkona on jo pi­meä.;
' •'
Marigold sopii kiireiisesti erään oppi­laansa,
Angelon, kanssa siitä, että tämä
hoitaisi vuohta heidän poissaollessaan.
Sitten hän kiiruhti vaihtamaan hääle-ninkinsä
matkapukuun ja saapui vihdoin
matkavalmiina eteiseen, missä Pitkä
Tohtori odotti häntä. Hän kulki hi­taasti
kuluneissa portaissa, joita jo huo­menna
opettajatar astelisi. Ja hänestä
tuntui hiukan haikealta, hän aiyan kpin
pelkäsi jotakin. Hän yritti tavoittaa
leikillistä sävyä sanoessaan Pitkälle Toh­torille:
o
— Sinähän olet hieno kuin pääminis-ääninis;
kan ja kauluksen välistä, — mut­ta
meidän bn ajateltava pikku Novena-parkaa,
jota uhkaa niin hirmuinen koh­talo.
Tänään on torstai. Meillä on
kaksi päivää aikaa valmisteluihin. Mi­nä
voin hyvin ostaa itselleni valmiin hää-leningin!
. r
Pitkä Tohtori antautui täydellisesti:
—Hyvä on, saat tahtosi täyttymään.
Yritämme kestää kaiken äiti Lingehfel-terin
haäkaakun munineen, kauppiaan
kauheat karamellit, Peter Escalottin hää­marssin
ja kuolemaanl^iipmitun vuohiläp-sen!
Mutta häiden jälkeisen viikon
haluan pitää sinut itselläni, muista se!
Marigold ajatteli hiukan levottomana,' Matkustamme Elkhora Lodgeen — ja
hänen rakiltaan tohtorinsa suunnitelmat
viettää häät 'yksityisesti ja tuskattomas-ti'näjrttivät
pahasti uhatuilta^
Pari päivää myöhemmin Marigold
myöhään illa& kuuli koputuksia koulun
takaovelta. Hän seisoi huoneensa pei­lin
Edessä harjaamassa tukkaansa yötä
varten, mutta ei vielä ollut riisuutunut.
Mennessään katsomaan, kuka koputte­lija
o!i, hän näki oven takana kiihty­neesti
oys^^yttävän oppilaansa SÄon-
'• —•'^Äajav.opsfctajaf oa:-tapalitimut-kahden!
Häät vietettiin kaikkine juljlallisuuk-sineen.
Ilma oli kaunis jä aurinkoinen,
hääleninki upea, kaakku loistava ja
kaikki muukin asianmukaista.
Vihkiminen tapahtui kouhinrukoussa-lissa.
Yhdellä seinustalla oli pitkä pöytä,
mihin faääahjat oli pantu näytteille. Siel-
. lä oli valtava määrä kähvipannunmyssy-jä,
sokeripihtejä, kastikekauhoja, He-
•'•<mInial|oja,:s<Äeri- jakermarastiQlta,-ma-
•kdsiasmla jai:'paiiQn,;p3ijÄ r •;
teril
— Liivit sen tekevät, vastaleivottu
aviomies naurahti. Sitten hän otti Ma-rigoliiiri
matkalaukun ja sanoi hermos-tuntesti:
— Ethän ole unettanut mitään? Ja
hetken kuluttua nopeasti, hätääntynees-ti:
— Et saa olla vihainen, mutta minä
olen muuttanut suunnitelmiamme. Em­me
voikaan olla koko viikoka (Elkhorn
iLodgessa. Minim on palattava tänne
takaisin jo huomenna. Scottin lesken
sappikivi vaatii läsnäoloani.
•— Ehkä me sen jälkeen voimme mat­kustaa
takaisin Elkhorn Lodgeen, Mari­gold
sanoi toivorikkaasti.
-— Pelkään, ettemme voi, sillä rampa
pikku hpidokkini Daisy Jones on taas
pahempi. Ja Harry Lopez on saanut
ikävän tulehduksen vasempaan jalkaan-
-sa^. . • , , :.
Marigold. nousi varpailleen ja otti
miehensä laihat, tarmokkaat kasvot kä­siensä
väliin, kuten hän niin usein oli
tapana tehdä, ja katseli miestään kiin­teästi
silmiin.
— Mitä se merkitsee minne menem-
! me ja missä olemme, Marigold kuiskasij^
—^ olemmehan mies ja vaimo joka pai­kassa
. . .
Tohtorin vanhanaikainen autorumilus
oli pesty ja kiilloitettu ja hangattu niin
hyväksi kuin se lommoistaan ja naar­muistaan
huolimatta saattoi tulla, ja
sen taakse oli joku^ kiinittänyt tekstin:
'Vastanaineita! Varokaa!' Kun he nou­sivat
autoon, satoi heidän ylleen riisi-ryynejä,
joten kaikJji oli. kuin pitikin.
-Mutta Marigold kaipasi saattojotikosta
Sekondinaa. Missä tyttö mahtoi olla?
'fea auto kääntyi koulun murkassa,
-lie:...Mki¥ät'-' SekoiidiöaB,.-;ists«OTi j ^ f e r •
käyt3'räkdr<Mjee!la.^Piei^,\hyElty;,<sleEto • •
r \