Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 8, 1941

              LAt/AKTÄINA, HEOflKtrtJx 8 PÄIVÄNÄ Sivu 5
imiiimiimiinmiiiftiiHtniuniln
mitlmiR.:
^)uiiiiinjiniiiiiiiMiiiiHiimmiiniiiilnianainmmniiiirir'
(Jatkoa)
Orava, jöka^äkkiäfij^äliti esiin
seetrien välistä, keSfeöytti^^ M
ajatukseni. Oflappä yhtä htioletöri
kuin tuo pikku eläin—- mutta ken­ties
se vain näyttää siltä. Tarj5eeksi
suuren pähkinäiliääfäri' kerääminen
talven varalle ja pesätt puolustami­nen
portimoita j a käärmeitä Vastaan
oli sille varmasti hyvin tärkeätä. Ken­ties
se hypShteli niin iloisesti kätke-äkseen
pehmeän turkin alla piilevän
pelokkaan sydämen levottoman sy-kinnän.
Huomasin, että olin ajatuk­sissani
poikennut kotitieltärii, ja sen
sijaan että olisin ollut Red Cedarsiin
päin viettävällä rinteellä, olinkin ai­van
Lähellä WestbröökPlaceen johta­vaa
tietä.
Juuri kun käännyin aidankulmas-sa,
näin omituisen näyn.
Vaunut, joissa Norah Westbrook
ja hänen tätinsä ajoivat, olivat saa­neet
liyvän etumatkan ja vierivät nyt
tiellä minun alapuolellani. Kuski
antoi hevosten kävellä, ja vaununo- noiden pienten peijakkaan kenkien.
«niimintni,mnm,m«m.nmnrtfmn,nn^
jos saan puhiia suoraan, Norah> olet
sinä ohjaajankin silmissä hyvin kau­nis
ja vihattava, ja hän tarvitsi jota­kin
veruketta voidakseen puhutella
sinua. Muuten aika^ häpeämätöntä
häneltä, mutta aivan luonnollista."
"Hutta kuinka hän saattoi tietää
noista ajurinrattaista? Muistat kai,
Caroline-täti, kuinka —"
"tietysti muistan. Herra varjel­koon,
lapsi, voisinko koskaan unohtaa
sellaista? En koskaan eläissäni ole
niin säikähtänyt. Du Bois johtui
puhumaan siitä aivan sattumalta, si­täpaitsi
on jokaisen, joka näkee si­nut,
helppo arvata, että olet ollut Pa­riisissa."
.
"Mutta miksi niin?;^
nut minua niin omituisesti.— häiieii
ujo hymynsä; joka Vidakih viipyi
imiistissani — oliko ne tosiaaokirt tär-koitettxi
mihulle Henkllököhtaisfeti
vai vain onnettomalle lähimmäiselie;
joka tarvitsi sääliä ja lohtua?
Mäen päällä liehui vauntistä nenä­liina
— Norah huiskutti viime hyväs-tinsä.
Vai oliko S€f Väistöttiäinefn vas­taus
— ; , .-
Käänny iii nopeasti yiiipäri — mut­ta
ketään ei ollut näkyvissä.
kaissat hä'6tä;'^
ÖMn punastui oikein kauniisti.
"Koetin ainiakin olla yHtä oikeuden-
^ mukainen teille kummallekin, sir."
"Olittef kyliä oikeudenmukainen,
mtitta luulen^ ettefti: katsonut mi­iluuni
niinkuin Jcätsöiite Dirckiin.
Teidän katseenne juuri ratkaisivat
taistelun hätien edukseern. Vai kuin­ka,
Dirck?''
Dirck hymyili rauhallisesti.
Annoin hänelle määräyksen hakea
miss Sutphen autolla kello viisi, ja
menin sitten huoneeseeni. Ihana kyl­py
j a sitä seiiramiut virkistävä uni te­kivät
minulle mahdolliseksi nauttia
muutaman lyhdyn laseja, kunnes ne päivällisestä. Jonka Dirck toi minulle
olivat kirkkaat kuin kristalli, ja jut- kello seitsemän.
Saavuttuani kotiin hain heti Dirckin
käsiini." Hän istui puhdistamassa
teli samalla iloisesti kauniin There-san
kanssa, joka oli istuutunut lähel­lä
olevalle penkille. Minun tullessa­ni
hän nousi.
"Älkää menkö pois, Theresa. Dirck,
tunnen lihaksissahi, että voin kaataa
"Niin, miksi", naiiroi vanhempi sinut kahdella kerralla kolme^^^^^^^
nainen. "Mitä te arvelette asiasta, meneen minuutin kuluessa." "Kuinka hän voi?"
'Toit kai miss Sutphenin hy\'in ko­tiin?"
kysyin minä hänen levittäes-sään
valkean liinan eräälle pienelle
pöydälle ja järjestäessään päivällisen
sen päälle.
"Kyllä, monsieur. Olimme täällä
mr Schuyler?"
"Oi teitä turhamaista Eevan ty­tärtä!
Niin, 'miksi', voi todellakin
kysyä. Tuo hattu — tukka sen alla
— noiden pikku kenkien korot —
ven kohdalla kulki palvelijani Dirck
hattu kädessä jä vakavasti keskustel­len.
•
Asia ei itsessään ihmetyttänyt riii-mia
erikoisesti, sillä ölihah Norah
saattanut viitata hänet luokseen ky-selläkseen
Elleriiri ja hänen äitinsä
vointia. Mutta mäeltä, jossa seisoin,
saatoin tarkasti pitää silmällä kaik­kien
kolmen kasvoja, ja se, mitä näin,
hämmästytti minua aika lailla- Miss
Caroline Westbröok katsoi Dirckiin
humoristisesti hymyillen — miehen
kasvot loistivat, ja Norah istui kuun­nellen
hänen sanojaan puoliavoimin
huulin kuin unessa.
En tiedä, näkikö Dirck minut vai
ei, mutta kun seisoin siinä liikkumat­tomana
muutärhan metrin päässä'
heistä, kumarsi hän syvään ja poistui
vaununovelta Sitten hän kääntyi ja
suuntasi kulkunsa kotiin päin.
Samassa hetkessä olivat hevoset
yhä käyden ehtineet sille paikalle,-
missä minä seisoin. Norah kohotti
sattumalta katseensa, tunsi minut —
punastui ja käski ajajan pysähdyttää
hevoset!
Laskeuduin mäeltä ja lähestyin
\'uorostani vaunua ja liattu kädessä.
"^nilainen_ isäntä, sellainen renki",
sanoin.
"Sekä isäntä että renki ovat hyvin
mielenkiintoisia"; Norah'n hymy oli
avoin, vaikka, nyt olin varma punas-tuksesta.
"Mutta en ymmärrä häntä
ollenkaan." Miss Westbrook naurah­ti-
"Ei se ole lainkaan vaikeata yni-mär(
ä;i. Mr Schuyler oh oleva sa­maa
mieltä-"
"Saanko kuulla joitakin yksityis­kohtia
virkoin- vissillä uteliaisuu-sanoisi
Dii-ck — kaikki ne ovat chic I
"Ahaa!" sanoi ranskalainen tyy­tyväisesti
hymyillen, "monsieur tun­tee
tänään. olevansa toinen Simson.
Mutta saammepa nähdä, saammepa
nähdä! Minä puolestani olen nyt
voimakas kuin Herkules." Hän al­koi
riisua takkiaan.
Kun minäkin riisuin omani, näin.
Kuinka hän voi?
"Hän näytti voivan hyvin — hie­man
väsynyt kenties."
"Meillähän oli melko raskas päivä.
Ei ole mitään leikkiä, kiin verikoira
ön kihtereillä."
Hän kaatoi kupillisen vahvaa kah­via,
jota olin pyytänyt, ja katseli
Norah, minä mykistyn hämmästyk­minua
miettivästi maistellessarii sitä.
sestä, kun te pyydätte niin haikaile- miten ilmeisesti säikähtyneenä The- , "Et kukaäh osaa k d t t a ä kahViä, niin-mättömästi
ylistystä."
" E i , kuulkaa nyt—"
"Dirck oli teistä mielenkiintoinen,
vaikka hieman omituinen, eikö niin?
Te rohkaisitte muutamana iltana hä­nen
synnynnäistä malttamattomuut­taan,
kun ylistitte häntä tuon siirto-laisjutun
johdosta, niin että saatte
nyt antaa hänelle anteeksi, jos hän
on vaivannut teitä."
"Sitä hän ei suinkaan ole tehnyt —
ei millään tavalla. Voimakas, hyvin­hoidettu
ranskalainen on — on —"
"Maailman kauneimpia miestyyp­pejä",
päätin hänen lauseensa.
" N i - i i n ."
"Dirck olisi ihastuksissaan, jos
saisi tiedon teidän maustanne."
resa katseli valmistuksiamme. Hä­nen
pohjoismaalaiset sinisilmänsä o-livat
suuret ja pyöreät kauhistukses­ta.
"Istukaa, Theresa, te saatte olla
palkintotuomari — Dirck ja minä
painimme usein näin emme aio
tehdä toisillemme mitään pahaa."
Dirck nauroi hillittömästi There-san
kauhistukselle.
"Mitä, mademoiselle, luuHtteko to­dellakin,
että monsieur j ^ minä tap­pelisimme
tosissamme? Jos olisimme
nyrkkeilijöitä, en voisi kauan pitää
puoliani monsieur'tä vastaan, mutta
paini, se on jotakin vallan-toista, ja
toisinaan minä voitan, niin, saattepa
nähdä."
Vain housut ja paita yllämme sei-;
soimme vastakkain matolla, joka oli
levitetty vaunuvajan permannolle.
Uskollisena rotunsa perintätavoille
piti Theresa kaikenlaatuisesta urhei­lusta
ja hän otti nyt innostuneena
vastaan palkintotuomarin tehtävät.^
"Ette saa sanoa sitä hänelle!"
huudahti hän kauhuissaan.
"Norah!" sanoi miss Westbrook
vakavasti, "tietenkään hän ei sitä tee,
mitä sinä ajattelet, lapsi! Etkö ym­märrä,
että hän vain kiusoittelee si- Kukaan pohjan perien Brjmhilda tai.
nua?" Gudrun ei olisi .voinut olla innostu-
"Niin, tietysti, kuinka tyhmä minä neempi turnajaisista kuin tämä hei-olinkaan."
Norah'n myönnytys tun- dän jälkeläisensä meidän nykyaikai-tui
hieman väkinäiseltä. "Minä luu- sesta painistamme. Kolmen yhteen-len,
että olen näin tyhmä ja lapselli- ottomme aikana seurasi hän hartaasti
nen sen tähden, että minun on näl-, taistelun kulkua, samalla kuin ,fe.
kä. Aamiaisesta on jo pitkä aika, en- kunnioitus, jota hän tunsi minua k o h - . ; ; . . ^^htaslvat 7ehemse7t7^ kys^^än
kä silloin syönyt paljon. Tee ja voi- taan, kamppaili haftesSavjlpittom.^n..j^^^gg^^. uKuulin myöskin, että
leivät ovat paikallaan kotona; emme- toivon kanssa, että Dirck voittaiSL . n^o;isieur'llä oli viime yönä miellyt­kö
aja sinne, Caroline-täti? Tahdot- "Kultaseni!''huusi hän, kun työn-, .^y^^-^j^^^^^^
t^hi^ if^hf^n mpille seuraa. Craic?" sin Dirckiä niin voimakkaasti, että
' ' T l i f f f v c n i l r n n n ! ^ f n t i n *>i r»irlä iic_
kuin sinä, Dirck. Muistatko, miten
meidän täytyi opettaa Minalle se vai­kea
taito."
"Muistan toki, onko se aika iäksi
mennyt?"
"Siihen eri tie^dä mitään s5^tä —
sehän riippuu yksinomaan meistä. Si­nä
tahdot kai mielelläsi matkustaa
takaisin sinne, vai kuinka?"
"Jos te tahdotte."
"Anna kuulua, Dirckj näen, että
sinulla on jotakin-sydämelläsi!"
"Niin, monsieur ihmetteli eilen,
mistä syystä madame mahtoi poistua
vieraiden parista."
-"Olen nyt saanut sen tietää. Mies,
jonka sinä luulit Theresan karkoitta-neen
keittiönovelta, oli nuori mr Sutp­hen."
"Niin, Theresa esitti Edouard
Sutphenin terveiset hänen äidilleen."
"Vai niin, oletko jotakin muuta
kuullut?"
Hän väänsi vaaleita viiksiään ja
näytti niin-tärkeältä, kuin vain rans­kalainen
saattaa näyttää.
"Kuiilin, että monsieur Sutphenin
pitäisi olla kevytmielinen vintiö."
"Toivon, että se on ohi nyt, Dirck,
jä että hän on alkanut vakiintua. Hän"
oh kylvänyt kylliksi hukkakauraa."
" N i i n kai." JHänen siniset silmän-teko
tehdä meille seuraa, Craig
"Kiitos \^in, mutta minun täytyy
nyt lähteä Red Cedarsiin."
"Te
1"
de a^-;. ;T \ i - ^ ^ ^ ^ "Hyx^ästi sitten." Juuri kun he­geliä,
enhän tieda, mistaon kysy- - - i-y^intv; hän
mys'-.
'"Hän tuli luoksemme — en tiedä
niistä — ja kysyi teitä^', selitti No­rah.
-Hän kysyi niyöskin, olivatko
Aleck ja Beauchartp tavoittaneet
teidät. Se näytti kiinnittävän suu­resti
hänen mieltänsä."
"Se on selvä- Dirck on-innokas ur­heilija."
•
voset lähtivät liikkeelle, kääntyi hän
puoleeni.
"Hän — on todella mielenkiintoi­nen,
sen olette kyllä itsekin huoman­nut."
Jäin seisomaan paikoilleni katsel­len
pois vieriviä vaunuja, hevosia, si-löja
j ä ajajan mustaa, hienoa pukua.
sm
hän kaatui kumoon maatolle,
pitelette häntä liian pahasti,.sir 1
Dirckin onnistui kuitenkin saada, ote
toisesta kädestäni, ja osat uhkasivat;
vaihtua: "Hyvä, hyyä, Dirck! Tuos­ta
teidän oli luullakseni \'aikea sel­viytyä,
sn."
Kahdenk)mimenen minuutin ku­luttua
oli Dirckin-onnistunut saada
minut kumckjn kaksi- kertaa kolmefi^
ta, — ja — mikä tärkeämpää—^ olin
Oliko n^hdollista, että Dirck oli paininut-itsöii^ väsyksiin, joskaan
*'v L— • 4. xT«roi.'n mJplpnrauhaa^ En minun ei ollut onnistunut-saavuttaa
>^"n, mutta samassa hehgenve- hainnnyt Norah n mieenraunaa. i.n ^nm^n _ «Kanniistioa te kävt:^
^ • ollut koskaan nähnyt häntä riim ha- mielenrauhaa. KaaniiStipa te teyt
millään ja hän tiintui minusta nyt täydyittekiii, Theresa' jrsanom aita^
aivan toiselta- tytöltä kuin se, joka essaill tafcihyllenir^^ontddan^syjn^
kaksikymmentä minuuttia aikaisem- että kävi niinkum kav,^ Herkt^es
min oli hautuumaalla niin vakavasti on voittanut Simsonm: Dirck-ei i k i -
mihdellut minua olisi voinut kaataa minua kumoon,
Hän^n katseensa, joka oli liikutta- ellette te olisi innostuttanut j a roh- hän on enemmän spiritudle kuin en-te
hän kysyi minulta, enkö ollut
kerran 1 ariisissa• joutunilt- äjUrihrkt-taWen
alle. Se on minulle todellakin
Johtunut, mutta'kuinka ibmöessä
saattoi tietää«sen!"
"Ei hän sitä tietänytkään", virk-
°' ^'aroline-täti hymyillen, "mutta
Hitto soikoon! Sinun ei pidä us-
'koa kaikkea, mitä kuulet, Dirck."
Monsieur ei tahdo puhua siitä,
mutta Theresa kertoi minulle itse, et­tä
hän oli teidän huoneessanne viime
yönä/'
"Onko hän todellakin sanonut
sen?"
' "Mais oui, monsieur."
"Siinä hän teki tyhmyyden, Dirck,
Kertoiko Theresa myöskin, mikä hä­nen
vierailunsa-^tarkoitus oli?"
Dirckin silmät'loistivat kujeellises­ti.
"Theresa^ on paljastanut minulle
sielunsa!"
"Dli-tk, aioitko nyt vanhat juttusi?
Sinä oletehtihytkoviirpitkälle kahte­na
päivänä."
Hän ^ ^ n s i itsetyytyväisehä' viik­siään.
"Theresa: huvittaa . miriua,