Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 18, 1948

              _ _ v; kirjoja katselemaan. Oikean käden puo-
Eräänä päi\'änä marraskuun loppu- lella oli astiaosasto, s^kin vain pieni,
puolella köyttivät John Dawson ja Nick Mutta sieltä löysivät kylän emännät
Cliftori aluksensa laituriin ja kiireisesti kauniita ja harvinaisia kuppeja, vaaseja
lähtivät nousemaan ylös -Millien pientä ja miiuta sellaista joka oli lahjaksi so-ravintolaa
kohti. 'He olivat matkalla pivaa.
Lepolahteen, jossa aikoivat viipyä aina
helmikuun loppuun. Melvaa he tahtoi­vat
tavata ja samalla syödä vahvap ate­rian
ennenkuin jatkaisivat matkaa.
Oli kulunut lähes kaksi kuukautta
kun Davvson oli viimeksi tyttärensä näh-
Kirjoja ja astioita! "Melva oli hyvin
tyytyväinen myytäviinsä.
iKaupanomistaja oli vanha, kyttyrä-selkäinen
mies. Harvoin hän tuli taka­huoneesta
kundeja palvelemaan, mutta
tarkasti hän piti silmällä kaikkea. Har-nytv
ja Nick ei ollut Melvaa nähnyt sit- voin hän halusi puhella. Melva oli pian
ten kuin erosivat kesävesiltä palates­saan,
pian Lepolahden ulkopuolella.
"Hän on kbin toinen tyttö", sanoi
Dawsoa, heidän lähestyessä ravinto­laa.
^'Vaatetus tekee ihmeen suuren
•muutoksen.''
Xick naurahti, vaan ei sanonut mi­tään.
Hän oli hyvin paljon kuvitellut
oninkälainen muutos voisi olla. Melva
oli herttainen tahraisissa paattivaatteis-sakin.
*Miten herttainen hän siistissä
naisen puvussa onkaan?
•Hänen sydämensä löi nopeasti kun
hän tarttui»oven ripaan ja työnsi oven
xäikon ollut työssä eivätkä he vielä ol­leet
monta sanaa vaihtaneet.
•Nyt, ^Melvah seisoessa ja katsellessa,
ilmestyi hän kuulumattomin askelin pe-rähuoneesta.
Hän pysähtyi Melvan vie­reen.
Hän oli lyhyt, joten hänen täy­tyi
kohottaa katseensa nähdäkseen nuo
nuoret kasvot.
"Hyvänen aika! Mr. Anton! An­teeksi,
en ollenkaan huomannut teidän
tuloa!"
Kyttyrän -kalPeat, , kuivaneet kaivot
nätkähtelivät. Hänen vajonneissa sil­missään
läikähti lämpimästi. ''Istutaan
auki. He pysähtyivät keskilattialle ja tuonne hetkeksi, iMiss Dawson", sanoi
katselivat ympärilleen. Joitakin intiaa- hän, viitaten tuoliin.
neja istui tiskin tuolilla, nauttien jää­kermaa,
A'"aalea, laiha tyttö palveli hei­ltä.
'^felvaa ei näkynyt.
Millie ilmestyi keittiön ovelle.' Näh­dessään
vieraat hän tuli hitaasti heitä
kohden.
" E i Melva ole täällä enää", hän sanoi
tervehtimättä. ''Saisiko silti olla ruo­kaa?"
•'Tiedättekö sanoa missä hän on?"
Melvan ajatus kulki nopeasti, seura­tessaan
työnantajaansa tuoleja kohden.
Mitä tämä tällainen tarkoitti? Oliko hän
sopimaton tehtäväänsä? Sitäkö hänel­le
afctaah sanoa? Vaan ei. Ei silloin
istumaan mentäisi. Sellainen asia sa­nottaisiin
seisoltaan. \'aan kuka voi
arvata tuon vaiteliaan kyttyrän ajatuk­sia?
He istuutuivat. Tuolit olivat lähellä
kysyi Davvson, katsoen kulmiensa alta toisiaan pienessä tilassaan. Melkeinpä
!Millieen. heidän polvensa kosketiivat toisiaan,
•Tuolla länsipäässä kylää, siinä kir- heidän istuessa siinä vastapäätä.
' jukaupassa mikä on lähellä hotellia." "Olen katsellut teitä työssänne", alkoi
Dawson istahti pöydän ääreen ja Nick
teki samoin.
*'No sitten, syömme!" sanoi Dawson
tavalla joka teki mahdottomaksi Millien
viipjHi juttelemaan heidän kanssaan.
Tyttö tuli järjestämään heidän pöydän
ja 'Millie hävisi takaisin keittiöön;
Kun he Jäivät hetkeksi kahden sanoi
Davvson;
"Olen toivonut nain käyvän. En pi-tiinyt
tuosta naisesta Melvan seuraksi,
^eikäsin että t y t tö ei ymmärrä lähteä."
Tyytyväisenä hän sytjrtti piippunsa.
"Siistinpää ^^okin luolia länsipäässä ky­lää,
ja kirjak^passa palveleminen —
sen pitäisi tyydyttää MeU-aal"
•'»Mitenkä hän tuli toimeen tässä?"
kys.vi «Nkk.
'•Ei hän paljon kertonut, mutta ym­märsin
että oli vaikeuksia ja häntä kyl­lästyi
«lämä — käyttäen hänen omia
sanojaan. Le\^ton han oli ja tyytymätön,
kuten nuorilla on tapana olla."
Nick haki kuvalehden ja katseli sitä
nciotlaessaan ruokaa. Hänen ajatuk­sensa
oli yksin Melvasaa. • Hän olisi
.Anton käheällä, heikolla äänellä, katse
kiinteästi Melvan kasvoilla. "Olen huo-mannlit
että tuon tuostakin te otatte
kirjan hyllyltä ja katsotte sitä, joskus
luette koko sivunkin ja alun toista."
Melva tunsi poskiaan polttavan. Se.
oli aivan totta. Usein hän oli ottanut
kirjan. Mutta vain silloin kun ei ollut
asiakkaita, ja kun kaikki oli pöl>ytetty
ja järjestyksessä. Hänen ei siis saisi
. . . iMikä pettymys!
'Tidätteko te kirjoista,-Miss Daw-son?''
^«y-yllä!"
"IMitä te olette lukenut? Kahden­kymmenenviiden
sentin rakkausromaa­nejako?"
''Joskus niitäkin. "Mr. .-Vnton", myönsi
Mdva.
"Mitä muuta?"
"Yhtä ja toista, kuten historiaa, his­toriallisia
romaaneja, maantiedettä . . .
Ennen kuin osasin itse lukea, isäni la­pasi
lukea minulle ja selittää.*'
Anton oH. vaiti ja katseli käsiään, «Ne
olivat laihat ja Pienet ja keltaiset. Kuin-
"Oh, Mr. Anton — olen niin iloinen!
Luulin että ehkä paheksuitte tapaani
kurkistaa kirjoihin. Oh, kiitos, ^kiitos
Mr. Anton!" '""'] l v
Vanhus nyökäytti päätään'jä^eilautti
sivuun. "Olette siisti ja ahkera,'^fiss
Dawson. Toivon että viihdytte kanssa-
.ni kauan." Hän nousi. "Meillä ei ole
suurta kirjavarastoa, luvultaan,'mutta
meillä on hyvin suuri varasto toisessa
tarkoituksessa. Tiedettä, Politiikkaa,
historiaa . . . n i i n , meijlä on kaikkea,
'Miss Davvson. Lukekaa kaikkea, aivan
kaikkea, Miss Dawson! »Meillä on ai­van
uusia, erikoisen mielenkiintoisia ro­maanejakin."
Hitaasti ja äänettömästl^kulki vanhus
takaisin omaan huoneeseensa,
Melva ryhtyi jälleen työhönsä. Hän
tunsi niin suuren ilon täyttävän rin­taansa
että häntä peloitti. OlihanN tut­tu
taikausko että jos elämä tuntui oikein
hyvältä, jos ei nähnyt eikä tuntenut vä­häistäkään
varjoa tai huolta, tuli pian
tapahtumaan pahaa . . . Mitä voisi ta­pahtua?
Ovikello kilahti.
Melva jätti puhdistustyönsä, vilkaisi
peiliin ja siirtyi etualalle.
"Halloo, Miss Da\vson!" sanoi Leslie
Garfield ja tarttui hänen molempiin kä­siinsä.
"Ettekö voi tulla kanssani päi­välliselle
— tuohon viereiseen paikkaan?
Me lähdemme pian. Isäni viipyy hetken
asioillaan. Ehdimme, kun heti lähdem-me.
']Melva naurahti ja veti kätensä va­paiksi.
Hänen silmänsä ^nssivat iloi­sesti'.
"En voi lähteä vielä, vasta tun­nin
kuluttua, Mr. Garfield.'
Leslikin naurahti. "Pelkäsin että en
saa tavata teitä, blemme viiPyneet
kämpällä nämä päivät, sitten kun näin
teidät viimeksi. Tämä on paljon sopi­vampi
teille. Paljon sopivampi . . . Isä
luulee minun odottelevan häntä laituril­la
. . . Kuulehan, Melva, saanko kirjoit­taa
sinulle?"
"Kirjoittaa minulle?"
Leslie tarttui taas hänen käsiinsä.
"Katsos, en ole tilaisuudessa sääntöjä
noudattamaan. En voi odttaa aikaa
jolloin olisi säädyllistä sitä sinulta ky­syä,
tai sinua kutsua ;]Melvaksi. Minun
täytyy kirehtia. Uudenvuoden jälkeen
tulen jälleen näille seuduille ja viivyn
parisen kuukautta. Sen vuoksi tahdon
sinulle kirjoittaa että tuutisimme toi­semme
kun tiden, että ei sitten tarvitse
alkaa hidasta tutustumista kehittämään
. . .Melva! . .
. "Jörjoita vaan —"
"— Leslie'*, }o{>etti l4e^-lausee&iiä^
- i K ^ j a pndeltl kevae&n. suuddmaa: lä^
ti
'Miksi? Etkö piti
"Katos; ^fete L2r-
Daw5oa.ja
tahtonut tehdä lukemattomia k>'symyk- ka surkeata että tuollaisena kurjana k>i:-
hänestä, Ensinniikin hän olisi tah- tyränä pitää elää noin vanhaksi, ajatteli
i«)nut tietää oliko I^^jelvalla poikaystä- Mebra, hänkin katsellen noita käsiä.
^•aä . . . 'Mutta silloin vanhus kohottikin kat-
•Mel\-a täytti lokakuulla seitsemän- seensa ja Melva säikähti sitä loistoa,
loista", huomautti Dawson, pitkän ää- lämpöä ja viisautta,"joka noista painu­nen
önuyden jälkeen. •
Tyttö toi ruuan joten Nick ei vastan-lUU.
# « 4t
Melva hyräili hiljaa pyyhkiessään jxi-lyii
kirjoilta ja hyllyiltä. Ulkona oli kir­kas
talviaurinko. Sateet olivat ohitse,
Pulkkanen pian puraisisi. Ehkä jouluksi
tuliii lunta! Heli muuttuivat ilmatkin
^cun hän jätti 'Millien paikan. A i ^n
kuin olisi juuri siitä syystä kaikki kir­kastunut!
'Hän pysiihtyi ja käiintyi katselemaan
ytniKirillcen. Kauppa oli pieni, mutta
,sc oli uusi ja sic\*ä ja Puhdas. Eluasas-neista
silmistä loisti. Ei, ei mitään sur­keata
voi olla elämä hänelle. Paljon
yläpuolella surkeuden elää hän!
"Se on sitten kuten toivoinkin", sa­noi
Anton. "Katsokaa, 'Miss Dawson.
minä tahdon että te luette niin paljon
kuin mahdollista, näitä kirjoja tiiältä.
Tahdon että te kykenette keskustele­maan
kirjoista . . . Edellinen tyttö, hän
luki paljon mutta ci mitään hyvää. Hän
luki aina \*ain samaa — aina vaan noita
halpoja rakkausromaaneja. Kun joku
tuli tiedustelemaan oliko meillä sen tai
sen tapaisia kirjaa, ei hän liennyt. Hän
ei tuntenut edes kirjailijain nimiä . . .
N.» «li |>ari suurta tuolia, joiljin voi istua En pidä sellaisesta."
SIVU 4 LAU.XNTAINA, JOULUKUUN 18 PÄIVÄNÄ, 1948
nen otsalleexiv-den
nyt —-''
Ovikello kilahti -taaskin.
Nick astuivat sisään.
" I s ä t " lausgi Mdvainljaa. '^säl,;^
Ja Nick!" Hän sdsoi paikallaan^ aivan
kuin ei olisi voinut uskoa todeksi mitä
näki.
"No Melva", Dawson astui hänen
viereen ja laski kätensä hänen olalleen,
"olet edistynj-t siitä kun viimeksi näim­me
toisemme. Olen hyvilläni että jätit
Millien paikan. Tämä on sinulle parem­min
sopiva."
"Miten sinä olet jaksanut, isä?.*' Mel­van
silmät kostuivat hänen tutkiessa
isänsä kasvoja.
"Hyvin! hyvin! -Mikäpäs siinä!
Olemme nyt Nickin kanssa menossa Le­polahteen."
Melva ja Nick hymyilivät loisilleen.
Ja Melvaa miellytti se tapa jolla Nickin
katse huomioi hänen pukunsa ja hänen
uuden kanipaustyylinsä.
"Leslie". Melva lausui nimen arasti,
"tässä on isäni ja hyvä ystäväni Xick
Cliflon. Leslie Garfield, isä, Nick."
Nuoret miehet katsoivat toisiinsa mie­lenkiinnolla
ja nyökkäsivät, mutta I)a\v-
.«^on ky.syi harvaan ja painavasti:
'Minkä simoit tämän nuoren miehen
nimen olevan. 'Melva?"
"Leslie Garfield, isii."
Tuttu nimi, tuo Garfield", s;
Nick, kuin avuksi i)äwsonille. "Me
kämppä tuolisi mannermaan ranna
Samoja Garfieldeja tietysti? " ja >
kääntyi Lesliin päin.
"Niin: Richard Garfield on isä
Leslie kääntyi 'Melvan puoleen. '
nun täytyy viipymättä nyt lähteä. Ki
kaikesta, Melva; Toivon että ka
tapaamme taas joskus."
Oven sulkeutuessa,Leslin jälkeen !
söi OÖäwsort tytärtään terävästi.
"Näetkö häntä usein, ^lelva?"
syi hän vieraalla äänen sävjilä.
"Viime viikolla näin hänet ensi
ran, isä. Hän on nyt lähdössä
näiltä seuduin:
hänestä, isä?''
Silmänräpäyksen näytti kuin Dav
olisi^ ollut hukassa, kuin ei hän olisi
märtäuyt mitä sanoa. Mutta si
hän sanoi tylysti:
"Tuollaisia saa varoa sinun laiset
töt, Melva. Et ole käynyt samaa
mänkoulua kuin hän. Hän on totti
saamaan aina sen mitä mielensä teke
ilman työtä tai vaikeuksia."
"Mutta isä!"
Dawson astui ovelle. "Tulen jon
ajan kuluttua takaisin", hän sano
meni ulos. . .
'Melva katsoi onnetonna Xickiin.
"En minä ymmärrä — enhän r
mitään ole tehnyt. Ei isällä ole s;
noin —".
"Hän vain varoitti sinua, Mel
sanoi Nick hiljaa.
He olivat kahden hiljaisessa kau
sä. Oli siksi lähellä päivällisaikaa
tuskinpa asiakjcaitakaan tulisi. Häi
olisi nyt tilaisuus puhua Melvalle,
taa hänen tietää kuinka paljon hän i
kitsi hänelle. Ilmaista hänelle toiv
sa, että joskus he voisivat merkitä
silleen hyvin paljon.
Hän astui aivan Melvan vierelle,
tunsi sieraimissaan tytön hiusten
non tuoksun. Hän halusi kietoa 1
vartensa tiion solakan, pitkän va
lon ympärille. 'Mutta hän vain s*
siinä ja.katsoi Melvan kauneutta.
• "Poikkeatteko naapuri kylään l
Watkinsia tapaamaan?" kysyi :M(
kohottaen katseensa.
Hetki'oli ohitse. Niinkö sen pii
olla?
, "«Kyllä me poikkeamme. Isäsi
kee jotain tavaraa sieltä", sanoi >
"Sitten", -Melva astui astioiden
"ostan täältä hänelle sievän lal
•Muistelen.usein-vanhaa tätiä joka
sdJkerasti yritti opettaa minulle t}
'laster-teöa' . . .^Sanothan händle
mm terveisem; Ni<±; ja että oleir oi
omifelfincnrmi&ssa töJinessani."
• 'Nick- seurasi häntä. "Kyllä mms
non, MAv3u^-
"Ja Nick!" Melva katsoi häneen
rin, kilkkaan sihnin, "sano hänelle n
että-rupean-jatkamaan koulunkäy
•ni. Opintoni jäivät pahasti kesken,
edes kansakoulun viimeistä \'Uotta
rittanut. Nyt^alan ottaa ki^jeen^'a
kiu^seja! Aion päästä korkeakou
neisiin hyvin pian . . . \'oi Xick. n
suuren eron mielentilassani läma
vaihtuminen teki!"
"Olen iloinen puolestani, oikein
nen, Melva! Nyt sinä olet oik
tiellä."
"Enicö olekin? Minä tunnon sei
väliä täällä!" ja Melva laski kät
sydämelleen.
Nidk seisoi äänetönnä sivussa
Melva valitsi lahjan ja käiiri sen F
riin. 'Miten oikein, että hän oli v
nut äskeisellä hetkellä! Olisi olhU
aikaista puhua Melvalle rakkaud
paljon liian aikaista. HänHle e
tarjosi niin paljon muuta juuri
Kaikki oli uutta ja mielenkiintoi^t:
hänellä oli opinhalu!
Ensi vuonna . . . Niin. en^i vu
hän puhuisi.
"Nick, kerro isälleni koulu-am.
rothan? En taida olla tilaisu.Klcss:
nelle puhelemaan nyt lainkaan.