Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 10, 1954

              . Keoäinen tervehdys
Ke\äinen tervehdys täältä rajan ta­kaa,
\Visconsinm Tripolista: Vaikka nyt
on Jo kolmas ke\'ätpäH-ä ei ke\'ät silti
näytä oikein lupaavalta. Lunta tulee
laivaan täydeltä, mutta parempihan se
on nyt kuin että sitä tulisi juhannuksena
tai 'vortsulaina*'.
Onkin ollut vähäluminen talvi ja maa
tarvitsee kosteutta. Olisi sitten farma­reillakin
toivoa edes heinistä. Täällä kun
vielä farmataan jossain mitassa, vaikka
synkältä se näVttää farmarien tulevai­suus.
Maitotuotteiden ja karjan hin­nat
laskevat, mutta mitä farmarit jou­tuvat
ostamaan, kuten viljan, jota ei
näillä perukoilla kasvateta, hinnat ko-lioavat.
Moni kiroilee itsekseen, kun ei
tullut myydyksi koko karjaa silloin, kun
vielä sai hyvän hinnan. Mutta silloin
sai myöskin hintaa maidosta, joten kar­jaa
ei sopinut myydä. Siinäpä se pul­ma
onkin, että farmari ei koskaan tiedä,
mitä hän saa työnsä tuloksista. Vaikka
farmarit elättäväl koko maailm.in kan­sat,
niin heitä huono aika ensin kohtaa.
Järjestymistä, uniota taakseen vaatisi­vat
myöskin farmarin edut, voimakasta
uniota, joka olisi silloin farmarien turva­na
kun heidän elinehtojaan uhataan.
Ei luvattu meille köyhille edes 100
dollarin verohelpotusta. Eihän toki, sil­lä
jos se olisi myönnetty, olisi koko yh­teiskunta
romahtanut ja mistä silloin tu­lisivat
rahat sotimisiin, mistä annettai­siin
verohelpotuksia isoille korporatioil-
, palkankorotuksia kongressimiehille,
senaattoreille, sillä tarvitsevathan he
aukat myöskin eläkkeen, että pärjäisi­vät
lopun elämänsä kun tulevat 60 \'Uo-den
ikäisiksi "raskaan"' työnteon jäl­keen.
Me, jotka vain tanssimme Kuk­kien
päällä, me voimme odottaa van­huuseläkettä
65 vuoden vanhoiksi ja
meille on tarpeeksi 32—40 dollaria
kuussa. Onpa ajatuksia, että sekin on
liikaa. 'Niinpä niin, ellemme taistele
elämämme puolesta, meille saa tehdä mi­tä
vain.
'•Ei oikeutta maassa saa ken itse sit'
ei hanki. Parempi orjan elämää on
kuolo hirsipuussa!" 'Kuinka tämä tosi­asia
oli selvillä jo Jaakko Ilkalla. Koska
tämän päivän joukot heräävät ja ym­märtävät
sen?
RAUn.K.
Ainahan se ukonilma on kovempi kuin
akanilma.
mattomana ja kuunnellut heidän kes­kusteluaan
puuttui puheeseen:
••.\iti, otetaan vain tämä Jorma-setä,
sitten on minullakin isä niinkuin toisil­lakin.''
'"Jorma-setä" otti Liisan syliinsä sa­noen:
•*En minä ole sinulle mikään setä, mi­nä
olen sinun oikea isäsi. Tästä lähtien
sinulla tulee olemaan isä ja h^^ä isä."
"Hurraal" riemuitsi Liisa, "nyt mi­nullakin
on isä:" Samalla hän otti "oi­keata
isää" kaulasta kiinni ja kuiskasi
hänen korvaansa: 'Tuothan minulle sit­ten
joskus taasen suklaata ja viet minut
elokuviin silloin kun sinulla on aikaa,
niinkuin 'Marjan ja Pekankin isä te­kee?'*
'Varmasti, saat varmasti luottaa
isään, pikku-Liisukka."
Kun syksyinen ilta tummeni tumme-nemistaan
ja tuuli vonkui nur^iissa istui
pienessä tuvassa kolme onnellista ih­mistä,
katsellen ikkunasta ulos synk­kään
yöhön. Kynttilän liekki loimusi
tehden ihmeellisiä, sadunomaisia varjo-jaan,
aivankuin pieniä keijuja tuvan
seinille ja ne tanssix-at iloisesti hypellen.
Karkki kolme olivat iloisia ja onnellisia
kuin sadun keijut, sillä olihan pikku-
Liisa saanut niin suuresti kaipaaman­sa
'uuden isän".
Ja tämä loppuu samoihin sanoihin
kuin sadut konsanaan: 'Ja he elivät on­nellisina
elämänsä loppuun saakka . . ."
Monesta taas!
Niin, monesta taas ja oikeen rbakat
tervehrykset ja onnittelut Saaren Jal­lulle
etupäässä sen tähäre, kun se on
taas tervhenä onnen poikana päässy
oman työpöytänsä äärhe istumha. On­nellinen
terveys olkhon yhtä pitkä kun'
on Jallun elämänlankakin — sitä aina­kin
tämä flikka toivoo.
Sitte Tyyne Alina on kans vähäsen
tärin silemätikkuna ja se ansaattoo hy-vänpuoloosen
kiitoksen siitä yhyrestäkin
kiriootuksesta. Se raaistuu oikeen mun
kialeni päällä makooselta. CMä heti sa-noon
Faarillenkin, että tuu nyssinäki
kattomhan, kuinka oikeen tuo Tyyne
.Alina kirioottaa yhyren vainaan muisto-kiriootukseri
meille jäläkhen jääville
(niinkun se oikeen kuuluukin), eikä
kirioota sitä rumhille niinkun kaikki
muut. Sehän on kyllä kaunis tapa ki­rioottaa
kuollehien tuttavien muistolle,
kun kirioottaa niinkun Tyyne Alina sen
teki meille, jokka viälä elämmä, sillä ei­hän
se rumis siitä kumminka^ mitään
tiärä vaikka sitä kuinka kehuus tai käl-lääs.
iXiin, että tattis vain Tyyne Ali­na,
jatka vain aina^illä lailla.
CSTo emminä halua teitä toisiakaan Ui-kioota
tervehtimätä heittää, vaan sanon
lämpööset ter\-eeset teille kaikille täältä
matoosen maapallon parahimmasta nur­kasta
— nimittään sen tähäre parahim­masta,
ettei täälä ikään trenkää lunta
lapioora eikä kaaralla jäätynehiä teitä
pitkin ajaa. Mutta on täälä sitte sen
siaan muuta vastusta, vaikka tämä on­ki
Floriitaa. Te rakhat lukijat kyllä
sen vishinkin ymmärrättä, vaikken kaik­kia
niin suorhan sanoosikkaa, että tän­nehän
ne on kokoontunu kaikki sellaa-set
herran kekkulit, joilla ei oo mitään
muuta \nrkaa kun nualla ja imiä köyhil­tä
työlääsiltä ne vähääsekki pennoset,
joita ne on kovalla tyällä ja hiellä plak-karinsa
pohojahan voinu säästää. Sitä­kin
ne herrat on kiäli pitkällä vahtaa-mas
justhin niinkun koira kuumalla ke-säilimalla.
En minä nyt sitä tarkoota,
että ne herrat kaikki täälä viälä on, ei­hän
ne vishin kaikki tänne mahtuusik-kaan,
enkä minoo niin ahamu, että ne
kaikki haluaasin yksin pitää, enkä liioon
karehri. vaikka niiton vähän teillenkin
jäämhä . .
Xo, kun nyt kerran täs tuli kaikille
lukijoolle tiaroksi, että Floriitas sitä ol-han
niin sanon, että kyllä täälon elää-miä,
maas matelevia, suuria ja piäniä,
rumia ja koreeta, myrkyttömiä ja myr­kyllisiä,
onpa niinkin myrkyllisiä, että
kun vain saavat myrkkynsä ihimisehen
sysätä, niin henki on pois kun Käpylää-sen
oravalta. Kerronkin nyt sellaasen
kaamianpuoloosen jutun ja sanon, että
jos ei täti olosi ollu Härmän sjTityysiä,
niin olisi ollut turpa toisippäin.
Me oomme tuan Faarin kans niin ah­keria
auttamhan niitä äsköön mainituu-ta
rahamiähiä, että oomme joka päivä
niille tianaamas. Meillei oo lapsia, ei­kä
piikaa, sitä vähemmän trenkiä, asun­tomme
on aina tyhjä ja o\-et auki — lu­kosta,
että tulevat saa tulla ja menevät
mennä. Tulimme yhtenä iltana kotia
niinkun aina muulloonkin mitään vaa­raa
pelkäämätä, sUlä enhän minoo kos-kaa
ollu Arkalasta kotoosin. Kun illal­linen
oli mahoohin trumpattu — se ala-kaa
mua heti aina nukuttamhan —
menthin petille. Hetken kun oli nu­kuttu,
alakäsin tuntia, että joku kylmän
\rrinen matelija rupes hiliaa nousem-han
mun paliassa olevaa säärtä ylhä-päin.
Se oli jo niin ylhäällä, että sen
pää oli jo mun vyätäreeni kohoralla.
MuHe selvis heti. että se oli kalkkaro
kärmes ja koko pitkä se olikin, kun se
ulottuu jalaka patikasta vyätärön koho-
Kntos nettvmaa
Jokin viikko sitten kirjoitin Liekkiin
ja kysyin neuvoa nenäviaÄeni. Olenkin
saanut.kirjeitä läheltä ja kaukaa, jopa
Amerikan puoleltakin Fitchburgista.
Lausun kiitokset jokaiselle neuvosta. En
tosin voi kaikkia neuvoja ottaa käytän­töön,
ainakaan yhtä aikaa. Kolmea eri
neuvoa aloin kokeilla heti, mutta en-osaa
sanoa vielä, onko niistä apua, kun ko-keiluaika
on vasta lyh^t.
Tämän meidän lehtemme Liekki on
•kaikin puolin hyvä. Olen .Liekin väli­tyksellä
jo kaksi eri kertaa saanut neu­voja
sairauteeni. Monta kirjetuttavaa
olen myös Liekin kautta saanut, yhden
Suomestakin. Toinen hyvä lehti on Va­paus.
Vapauden ansiota on se, että mie­heni
vielä saa työttömyysavustusta. Hä­nen
työttömyysavustuksensa loppui
toista kuukautta sitten. Luin Vapau­desta
vähän ennen, että on olemassa
ylimääräinen avustus. Puhuin siitä
miehelleni, mutta hän ei sitä uskonut.
Hän on ruotsalainen, eikä osaa luke»
suomea. Ainoa lehti, mitä hän lukee, on
Soo Star, eikä siinä ainakaan anneta
työttömyysvakuutuksia koskevia neuvo-
" ja. Kun hän meni hakemaan loppura­haansa,
mitä hänellä oli vielä tulevaa,
muistutin häntä, että kysyy sitä ylimää­räistä,
niin näkee saako sitä vai ei.
Kun 'hän oli kysynyt, oli virkailija aivan
kuin salaa myöntänyt, että kyllä sellai­nen
avustus on olemassa, vaan sen saa­miseksi
täytyy panna uusi anomus si­sään.
Otti viisi päivää ja sitten hän alkoi
saada sitä kuten ennenkin ja siitä vii­destä
päivästä maksettiin myös heti en­si
kerralla, joten hän sai kahden viikon
maksun yhtäaikaa. Me saamme sitä
vielä vähän aikaa, joten se oli iso apu.
Ilman Vapautta emme olisi siitä tien­nyt
mitään. Sitä ei anneta pyytämättä.
Kun näkivät, että mieheni oli siitä tie­toinen
niin myönsivät, vaan niin salape­räisesti,
etteivät vain muut olisi kuulied:.
Kevätterveisin Mrs. S. XORMAIN. -
ralle ja aina vain lisää tuli. Siiloon mi­nä
jo vähän peliästyyn, mutta samalla
muistin kuka minoon ja mihinä minoon
syntyny ja niin minä hairasin sitä palia-hin
kourin kiinni — kintahia en tienny
yöpuulle varata. Sainkin heti sen kau­lan
kohoran kourhani. Hätinä ulottuu
sormet sen ympäri. Minä puserrin niin
lujaa kumma ikipäivänä jaksoon ja huu­sin
Faarille, että mee nyt hakerahan
poliisi ja sano sille, että täällä on haus-sis
iso kalkkarokärmes. Kyllä minä sitä ^
niin kauan hoitelen, vaikka se kuinka
pröystäälis, oomminä vain sellaanen iäti.
Faari lähti kipiällä jalaallansa mennä
klynkkäämhän. Taisi siinä nyt mennä
aikaa, minä ajattelin ja raahustin juuri
kärmestä pihamaalle, kun poliisi tuli
juosten pyssy käres. :Minä vain puser­rin
kärmestä kurkusta enkä voinu hellit­tää,
vaikka se kiärti mun käsivarteheni.
Poliisi käski pitää käteni rauhas, hän
ampuu sen. "Ainmu vain", minä sa-noon,
^'kyllä täs on hohtimet, johona py-
^yy- ' Ja siiloon se ampuu kans ja
kummina näin, että se kärmes kuali, hei­tin
sen vihoossani siihen pihamaalle. Sii­nä
samas näin kilipikonnan arvan jala-kojeni
eres. Sanoon, että enkö minä
teistä pimusta erhon pääsekkää ja an-noon
sille sellaasen potkun, ettei se tois­ta
tar%-innu. Mutta minä potkaasin täy-rellä
voimallani varphani seinään ja sii­hen
heräsin . . .
Ikkuna oli illalla jääny selkosen scli-ällensä
ja kjiymä saretvesi v^luu käsi­varsiani
ja sääriäni pitkin. Siinä se oli
kärmhen kummitteleminen.
K Y Y H K \ T , \ X TÄTI.
ABekirfpttUnut on yksi
ta kansakösistämnie, jotka,;
raalasta hafcemaan apua
le" terveydetteen. Heti voofcj
)oudum:%2äalla kotikyläsä
Tuon sairauteni olen tiennyt ji
man vuoden, -joten olen viiaje
odottanut, että koska sitä
monttiin". Siis lääkärin apuun t~-
minen ei tullut minulle yllätyksj
lä tiesin sinne joutuvani ennemm
myöhemmin.
Sunnuntaina viime tammik.
koivat minua vängänneet vatasa
vuotaa ja olivat tehdä miehestä
Tiedottomassa tilassa veivät
laan, jossa saivat veren vuodon py
mään. Tietysti uutta elämäi
tilalle, että, saatiin miehestä jon'^
nen -'kalu" suurempaa •remonttia''
ten. Y-ksitoista päivää sairaahsa'
sitten kotia vahvistumaan, että voi.-'
lähettää Torontoon, jossa tultaisiin d
rittamaan suurempi remontti ~
kaus.
Kun olin kuuden viikon ajan sf
kaikenlaisia pillereitä s:ii lääkäri
siihen kuntoon, että uskalsi läi
tuonne kuiiliiisaksi tulleeseen Tor
General Hospitaaliin, jossa sittenx
lisk. 5 p. jouduin: "puukkomiestenir'
siin. Koska jo lapsuudessani olin tu­tunut
näkemään puukkomiehiä "t^
pitäjässäni'', kun nuo silloisen perjV-
"häjyt"" iskivät toisiaan "suoneen" 1»
lellen: " . . . niskasta kiinni ja p»
kolia selkään . . . " siksi leikkauspö^
dälle vienti ei minua yhtään pelo"
nut. Mutta varjele sieltä takaisin tt
ioa, sitä lystiä en ollutkaan aikaiss
min kokenut. (Nyt senkin tiedän. Ki
me vuorokautta leikkauksen jälkeen
li monasti rhieleen, että toipuukb
enää ollenkaan. Kun kolme vuoro'
ta oli kulunut leikkauksesta, niin oiköi
silmissä näki, miten joutuin sitä nrpei
paranemaan. Olin jo neljäntenä pain-nä
sellaisessa kunnossa, etä olisi uskal­tanut
uuteen samanlaiseen leikkiin. jo5
olisi ollut tarpeellista.
Kun potilas rupeaa parantumaan, et­te
voi kuvitella miten hartaasti hö
odottaa sairaalan vierailuaikaa, että v»
si tavata tuttaviaan. Aielä eilen pei­laan
I^tse oli mistään välittämätön, äi­missä
tylsä ilme. "Nyt niissä on jo kir­kas
ja odottava katse, kun hän täh}>
lee odottavasti sairaalan oveen. Oliia
sairaanhoitaja vähän aikaa sitten kuis­kannut
potilaalle, että puolen tunii
kuluttua alkaa sairaille tulla vieraili
Tuota vierailuaikaa sairaalassa poiiiis
odottaa suurena hetkenä. Silmä on kiis-teästi
tähdätty oveen ajatuksineen: Ti-leekohan
sieltä kukaan minua täniä
katsomaan? Tuon vierailun aikana ka
potilas saa luokseen ystä^ iä ja to\trö-ta,
on se sairaalle elämys, mikä anta
hänelle uutta elämän toivoa ia intoa.
kun nuo ystävät lohduttava-t: 'Mita
hyvän näköinen sinä tänään olet:
lä srnä nyt siitä pian paranet ja päa^
pois täältä sairaalasta", sairas on kiia
pieni lapsi tuona hänen vaikeamj^
sairautensa aikana. Hän ottaa
vien kaikki puheet todeksi, mitä hei*
nelle kertovat. On kerrassaan vaarallis­ta
heikolle sairaalle puhua kylmiä to­tuuksia,
sillä hän on silloin herkkä j»
häntä on kohdeltava sen mukaan.
Allekirjoittanut lausuu mitä sydiä^
lisimmät kiitokset entbille torontobi^
ja South Porcupinesta Torontoon mu^
taneille ystäville ja tö\'ereine. kunki*»;
te minua katsomassa sairaalassa o*5*
ni. Myöskm kiitokset mr. ja mrs. •
Mäkiselle, mr. ja mrs. J. Kar^-osd»}'
i sain»
mr. ja mrs. R. I^aaksolle kukista ja
teista, jotka koristivat pöyiääni
lassa ollessani. Myöskin
tä lukemisista, mitä sain teiltä
les.sani. Toverit, nämät teidän
tamisenne sairauteni aikana P)^-
kauniina muistona mieles.^»'^i
Siru 6 Lattantaina. huhlikuun 10 piiTinä. 1954