Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 10, 1954

              ÖX ke\'ätkesän lauanui-flta. Päiväl­lä
on satanut vettä ja. vieläkin suu­ria
vesihelmiä putoilee puiden oksiHa.
Aurinko kultaa tienoon. iLehti on hii­renkorvalla.
Metsäpolkua pitkin kävelee kaksi ih­mistä.
Nuorempi, vielä tyttöiässä ole­va
Kulmalan Alli, kiirehtii askeleitaan,
mutta vanhempi, Syvälän Karoliina, ei
muuta tahtiaan. Hiljaa paarustaa hä|i
eteenpäin päällimmäinen hame vyötäi­sille
kierrettynä.
— Mikä se sellainen kiire nyt on, kä­velemme
vain rauhassa, marmattaa Ka-
-toliina. On niitä ennenkin lapsia tähän
maaihnaan syntynyt ja ehtineet aika­naan,
samoin tämäkin. Ei tuo liene
sisaresi lapsi niin toivottu, etteikö eh­tisi.
'Kyllä vähenmiälläkin ne isättömät
tähän matoiseen maailmaan ehtivät.
Kävele, kävele vain sinäkin rauhassa.
— Mutta Karoliina hyvä, selittää A l ­l
i , Liisa oli niin kovasti kipeä jo kun
lähdin kotoa ja siellä ei ole kuin vanha
ruotimummo. Kukaan ei ole autta­massa,
jos vaikka piankin syntyisi.
— Syntyisi ja syntyisi, aikanaan se
syntyy ja jos on elääkseen, niin elää. Ja
kyllä tässä vielä ehditään, ei ihminen
niin vain tähän maailmaan itsestään ti­pahda,
kärsiä siinä äidin täytyy. Sa­noitko
saunan jo lämpiävän? Kyllä
Iässä vielä ehditään.
Karoliina puhelee koko matkan: —
Sellaista se on köyhän lapsen osa. Äi­diltä
jäitte pieninä ja isäkin oli vähän
sellainen viinaan mene^-ä. Minkälaisen
ikasvatuksen voi sitten lapsilleen antaa,
hyvä kun leivän toi kotiin. No, nuore­na
joutui Liisa palvelukseen, oliko vielä
«des neljäätoista, Peltoahoon. Isännän­kin
siellä sanovat rienaavan palvelijain
kanssa. 'Mitäpä yksi köyhä tytönrää-päk
sitten siellä voi selvitä koskematto­mana.
No, jopa tässä olemme perillä,
jo näkyy Kulmalan huonerivi.
.\lli kiepsahtaa jo juoksuun kodin tul­lessa
näkyviin. Ahdistaa niin oudosti
mieltä. 'Mitä, jos olisi jo jotain tapah­tunut?
Hän kiiruhtaa tupaan. Vasta-p>
aistetun leivän tuoksu täyttää tuvan ja
kaikki on siistiä kuten hänen lähties­sään.
Vanha mummo, joka on kunnan
hoidokki, istuu takan luona leivän palaa
mutustellen.
— Kas Alli, joko sinä tulit! Joko
Liisa lienee mennyt saunaan? Kovin
tässä valitteli. Saitko edes Karoliinan?
— Sain, hän tulee perässä, juoksen
nyt katsomaan Liisaa.
Alli juoksee saunalle^ — Liisa, oletko
siellä? kysyy hän ulkona ja sitten vasta
a\'aa oven. Saunassa on vielä sa-vuren-gas
yläpuolella, mutta kumarassa kul­kien
näkee -\lli perällä Uisan, joka^ va­littaa
hiljaa.
— Oletko kovin kipeä? kysyy sisko
osaaottavasti.
— V'oi Alli, ottaa niin kovasti selästä-ni.
Tuliko Karoliina?
Samassa avautuu ovi ja Karcdiina
työntyy sisälle.
— PäK-ää, päivää, sairas, miten täällä
menee? Karoliina meni Liisan luo, tut­kii
ja hieroskelee. — Hj^vni tästä selvi­tään.
Mene sinä, Alli, vain töillesi, me
tässä selvitämme saunan. Ei tässä vie­lä
niin kiirettä ole. Koetahan nyt vähän
torkahtaa \'älillä ja AIK, laita sinä vä­kevää
kahvia, että saanmie tässä odot­taessa
vähän särpää sitäkin.
Alli rientää juoksujalkaa tupaan, lait­taa
kahvipannun uunm hiillokselle ja
kiirehtii kahvikuppeja koriin. Väkisin
tulevat kyyndleet silmiin. Liisa parka,
noinko hänelle kä\ i . . . Pari -vuotta oli
pahreluksessa ja sitten mitään edeltäkä­sin
ilmoittamatta txdla tupsahti kotiin.
Yösydännä tuli. itkien kolkutti ovelle,
raukka. Alli, joka jo kjTi>n>envuotiaas-ta
oli joutunut tekemään kotityöt, oli
ollut aina äidin sijaisena nuoremmille ja
heidän lähdettvii maailmalle, täytyi .\1-
lin olla kotona, hoitaa lehmät ja <^a
U 9 ^ yksiniiän %-Tikkdcaudet isän ollessa
ansknsa. Sitten oK tkaiinkuin turvaksi
MARJATTA
Varjossa vaeltajat
otettu vanha mummo, kunnan hoidokki.
Hä.nestä ei nyt paljon iloa ollut, mutta
olihan vain kuin puhetoveri. Ei Sand­ra-
muori enää paljon nähnyt eikä kuul­lut.
Omiaan puheli aikansa kuluksi.
Mutta oli sentään pitkinä iltähetkina
kuin hauskempaa, kun tiesi toisen ihmi­sen
olevan lähettyvillä.
Näin oli sitten käynyt nuorimmalle
siskolle, Liisalle — kaikkein kauneim-malle,
valkotukalle. Siiri, hänestä van­hempi,
oli jo avioliitossa köyhän, mutta
muuten hyvän nuoren miehen kanssa.
Hanssi oli hyvä vaimolleen, mutta köy­hyys
ja puute kurkistelivat aina pienen
mökin ikkunasta. Ainoa poika, Jönssi,
oli aikoja sitten ajautunut maailmalle.
Vuosiin ei Kulmalan Jönssistä ollut
kuulunut mitään. Missä lienee? Yhtäk­kiä
Alli säpsähtää irti ajatuksistaan ul­koa
kuuluvaan kolinaan.
— Hyvä jumala, kuiskaa hän puoli­ääneen,
isä on tullut! 'Miten selitän
asian hänelle, miten kerron Liisan ereh­dyksen?
Isä oli tosin käynyt J^otona
kerran nyt, kun Liisa oli tullut kotiin,
mutta tämä oli valittanut päätään ki­peäksi
ja pysytellyt vuoteessa. Isä ei ol­lut
huomannut mitään, oli vain käskenyt
tytön ottaa jotain lääkettä päänkivis-tykseensä.
Kertoi äitivainajalla olleen
usein päänkivistystä. — iPysyhän vuo­teessa
pahin aika, oli isä vielä lähties­sään
varoittanut.
Miten nyt? Isä astuu jo sisään ja sa­noo
hyvän illan. Pöydän päähän omal­le
paikalleen istuttuaan isä kyselee:
— Olethan lämmittänyt saunan, A l ­li?
Olen aivan väsyksissä ja hikinen.
Siellä on pussissa tulijaisiakin. Anna­han
kahvikuppi ensin. !Nyt huomaa isä
jotain Allin käytöksessä. — 'Mitä, mitä
nyt? Näytät niin kovin hämmenty­neeltä.
Joko saan mennä saunaan?
— Ei isä, ei, saa Alli vihdoin sano­tuksi.
Hän kaataa isällie kahvia ja sa­massa
pyrskähtää äänekkää^een itkuun.
— No, no, mikä sinun nyt, Alli? M i ­tä
on tapahtunut?
Viimein saa Alli vaivoin sanotuksi:
— Isä, ethän ole vihainen . . . Liisa
on sairas, hän on saunassa Karoliinan
kanssa . . . Liisa saa — lapsen . . .
— Saa lapsen, Liisa? Qlitä sinä hö­piset?
— Niin. isä, saa A\\i jo sanotuksi rau­hallisemmin.
Ethän ole vihainen hä-ndie?
Liisa parka . . .
— Vihainen!" jyrähtää isä. Jos on
totta mitä puhut, menen ja ajan hänet
ulos — niin, ulos ajan huoneestani.
Menköön sinne, mistä on tuon mukaan­sa
saanut. En halua ruveta kenenkään
loppua täällä elättämään, ulos ajan!
— Ei, isä! .Alli on isän edessä ovel­la.
Et saa olla niin julma, isä! Pikku
sisko parka . . .
Mutta isä työntää t y l j ^ i Allin pois ja
menee saunaan. Kauhuissaan jää Alli
seisomaan saunaan mene\-älle polulle.
Vantia Tuomas astuu saunalle jalan
noustessa jämerästi. Se tömähtää jo
saunan ovella ja karkea ääni sanoo ki­roten:
— Ulos sieltä! Vai luulet sinä lutka
täälä pesiväsi, kelvoton!
Saunan ovella saa Tuomas kuitenkin
toisenlaisen ^-astaanoton. Siinä on Ka­roliinan
vastassa hiilihanko kädessään.
— Menetkö siitä mekastamasta! Mo­koma,
aiotko lapsesi surmata? Tule­han
tänne, %'edän niin. että varmasti tie­dät
olleesi tappelussa. Sinä, omahv^Aäi-nen
karhu, etteikö sinulla olisi mitään
omallatunnollasi, vai luuletko, että kaik­ki
On salassa pysynyt?
— Vaikene, akka! huutaa Tuomas.
Ulos täältä! Mutta katsottuaan saunan
periiHe. horjaiitaa Tuontts. Siellä pah-na\'
uoteella katsoo häntä kaksi sinistä,
kirkasta silmää. Rukoillen ne katso­vat
isää vaalean, sekaisen hiuspaljouden
sisältä. Isä parahtaa ääneen ja astuu
vuoteen luo. Rukoillen hän kuiskaa:
— Lapsi, anna anteeksi, Annan, äi­tisi
kuva . . .
Tuomas horjuu ulos. Väsyneenä hän
astuu takaisin tupaan istuen oven suu­hun.
Kädet jäävät tukemaan alas pai­nunutta
päätä ja kyyneleet vuotavat
työn kovettamien sormien lomitse.
Tällaisena tapaa Alli isän tultuaan ul­koa.
Hiljaa laittaa hän isälle kahvia
ja pyytää juomaan. Sitten hän laittaa
lämpiämään vettä isälle peseytymistä
varten. Ketterästi hän sitten järjestää
kahvin saunaan vietäväksi.
Saunan pimennossa- sitten Alli hy­rähtää
vapauttavaan itkuun. Siinä hän
istuu Liisan vierellä,, silittää siskOn kal­peaa,
kuihtunutta poskea ja hyväilee
vaaleita enkelin kiharoita, joiksi hän
pienen siskon kullanväristä tukkaa pie­nenä
kutsui. Vuolaina vierivät kyyne­leet.
On kuin moniviikkoinen tuska
nyt vasta pääsisi valloilleen. Hän ei
ole sanonut Liisalle vielä sanaakaan
tuosta asiasta.
— Pikku Liisa parka, kuiskaa hän.
Pahin on ohi, isä on antanut sinulle an­teeksi.
Me selviämme kyllä, koeta kes­tää
. . .
Karoliina on juonut kahvinsa. Hän
ei puhu mitään, hänen suunsa on tar­mokkaasti
suljettu. Hän tietää kyllä
tällaiset asiat ja hänen tarmokkaissa
käsissään on ollut monen monta elämää.
Aamupuolella sitten syntyy kovien
tuskien perästä pieni, hieveröinen poi­ka.
— Tällainenko sinä vain olitkin, sa­noo
Karoliina poikaa pestessään. —
(Mokoma matkamies, et vähemmällä vai­valla
voinut tulla tänne maailmaan. No,
ei ole äitikään hääppönen, raasu. Mutta
kyllä tästä sihi selvitään. On täällä
vähän lääkettä Karoliinan pussissa, on­pa
hj-vinkin. Saamme äidin nukkumaan
ja huomenna on kaikki hyvin.
Karoliina antaa kuumassa vedessä
pienen ryypyn lääkepullostaan Liisalle
ja pian tämä perin uupuneena nukahtaa.
Lapsi nukkuu myöskin rauhallisesti pie­nessä
kopassa. Karoliina peseytyy ja
päättää lähteä sisälle viemään Allille
ja Tuomaalle tietoa uudesta tulokkaas­ta.
Tomerasti hän avaa oven, mutta on
samassa törmätä aivan Tuomaan syliin
tämä kun on juuri tuskissaan lähtenyt
katsomaan, onko mitään valmista tullut.
Karoliina seisahtuu Tuomaan eteen.
— Oletko jo saanut sisusi talttumaan?
kysyy Karoliina seisten kädet lanteil­laan.
On tällaista ennenkin tapahtu­nut
eikä maailma ole raiteiltaan pyöräh­tänyt.
Tule vain katsomaan, poika siel­lä
on. Kyllä siitä työmies tähän Kul­malaan
kasvaa.
Hiljaa astuu Tuomas saunaan. Lak­kinsa
ottaa käteensä ja seisoo siinä elä­män
suuren tapahtuman edessä. — Vai
poika . . . No, on hyvä, että on työ­mies
tiedossa. Kauan seisoo Tuomas
siinä katsellen nukkuvia, kuiskaa sitten
hiljaisen rukouksen ja astuu sitten ulos
saunasta.
•Karoliina menee myöskin ulos. Siellä
hän sanoo Tuomaalle:
—Oli vain hiuskarvan varassa, että
sait pitää tyttäresi. Luulin aivan jo
nrahdottomaksi, kovin on heikko. Mutta
hv"vällä hoidolla hän kylFä seKiää. ^Muis-ta.
ei pienintäkään mielenKikutusta, ko­vin
on heikko.
Tuomas menee alaspainunein päin
tupaan. Alli on siellä jo kahvinkeitto­puuhissa.
Ei hän \iitsi kysellä isältä
mitään, mutta tämä sanoo hiljaa:
— Viehän kahvia sinne,
pieni poika.
Alli kohottaa isään kiitollisca]
Hän on pienestä asti tottunm
maan pieniä siskojaan isän josk^
ja ankaraakin kuria vastaan
Hiljalleen sitten elellään Kula.
Liisa viipyy saunassa useamman
Tervehtyminen käy hitaasti, muttal
roliinan hyvässä ja huolellbessj
dossa hän alkaa viimein toipijj
mies myöskin kasvaa ja kehjttvt'
silmissä.
Liisalla on nyt hyvää aikaa ajatelil
miettiä elämäänsä. Xäin kä\i a'
lee hän katkerana. Niin konn tar
nen tarina. Pari vuotta sittenhän!
kotoa Alli-siskon hellästä suojeluk
iNaapuripitäjään hän meni ja siellä^
paikka heti saatavana, yksinäisen
han miehen kodin hoitajana. Heli
oli työ ja paljon vapautta. Iloisena t
Liisa osaa nuorten huveihin kesäii
KeinukallioUa ensimmäisinä kiikkuij
Oli siellä nuorukaisia, kavalje
oli vara valita. Kaunis Liisa, san
Kaikki Olivat halukkaita saatt
mutta ylpeänä hän torjui lähentehK
niin hauskaa vapaana lentää kuk
kukkaan. 'Mutta sitten tuli Sakarit
kHainen, kaukaa, jostain oudolta
dulta, ylpeä ja rohkeakäytoksinen.
tuli varmaan Liisan mieleinen, sanoivj
salassa tytöt. Liisa katsoi nau
miestä. — Et ole muita kur
kuiskasivat hiljaa huulet, mutta
silmät välkkyivät vaarallisesti, tulia
ti. Ensimmäisenä haki tanssiin Liisi
Tulisessa tanssissa painuivat var
tiukasti- toisiinsa, jopa etsi poika t)1i
huulia, painoi kuuman suudelman
le. Kuin ihmeissään nojasi Liisa
jemmin Sakarin rintaan. Kevyesti 1
höyhenen nosti poika tytön ma
pyöritti hetken ja sitten kantoi uk.;
— Omani, kuiskasi poika. Taas ka
ina suudelma. Keväiseltä taivaalta 1
seli kmi nuorten leikki, pinkaisi sitli
pienen pilven suojaan. — Vain va
tonta, kuiskasi kuu tuikkivalle tälid
jättäen sitten heidät hämyiseen ke
yöhön . . .
•Näin kului kesä. Liisa oli onnellio
ja vallaton, Sakari tulinen ja vaatifl
'Näin jatkui elämä, tulivat sitten sjij
syiset tuulet ja sateet. Tukit lask
alas joesta ja miehet menivät rnukanj
Pian syksysateen pieksäessä ikku
odotti Liisa useana iltana turhaan,
ten tarjosi isäntä vanha ja vakava
nelle kotinsa ja nimensä. — Tule on
seni, sanoi, pelasta itsesi häpeältä...
Liisa mietti, itki ja valitti valv
yöt. Viimein eräänä iltana jo ke\i
puolella hän sanoi:
— Isäntä, te olette hyvä, mutta nä
en voi. Se olisi väärin, kannan häp
ni, mitäpä siitä. Olen itse tahnii
nimeni, kärsin itse . . . Aamulla
lähti ja päätyi pieneen kotiinsa,
lähtiessä Sanoi isäntä: — Jos joskus*|
vitset tukea ja ystävää, tule vannan:
hen turviin . . . Täällä on aina Iän
tupa tullaksesi, leipä tuore oHakse.-•••|
Liisa käännähtää vuoteellaan. K^Kj
osuu pieneen pärevasuun jossa pieno^]
sensa nukkuu. Usean kerran oQ^
sisko käynyt kysymässä, mikä p'
miehelle pannaan nnneksi. — En-*'
nuntaina tulee tänne kansakoululle!
pi, vien pojan kastettavaksi.
En tiedä, on Liisa aina
Alli on esittänyt, että P^i""^^" ^"^j
kaimaksi, mutta Liisa on vaiti."
kaan hän ei ole maininnut ^apse"^^^;
tä. Ei koskaan hän antaisi hp^-^'*
Isänsä nimeä, ennemmin minkä b}''
sä!
Jatkuu
Tähän saakka se on ollut niir.'^
sinä sen sanoit, mutta nvi >c i
niinkuin minä sen sanon, sanoi
reen Ulla <kun miehensä kuoli.
SiTU S LaoaaiaiiUL haliHlniian 10 piiviai. 1954