Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 23, 1949

              lisren:
(atu-s
ua tänäötao.
luu aäasta^sa-tä
minä
1»^
Kamokirjallinen mkkolehH
No. 32 — XIV vuosikerta UIUANTAINA, HEmÄKUUN 23 PÄIVÄNÄ, 1949
Iloisia turisteja iloiseUa hetkellä. Sintcoe-järven rannalla.
K i r j . T Y Y N E MAIJA SALMINEN
ten teiiiP«s*^^
la kun :?|
rarma siitä,
"PRÄS sj^skuinen - päivä oli vaihtu-massa
illaksi. Einari oli taas tä­näänkin
lähdössä kanootillaan järvelle,
sanomatta kenellekään, minne meni.
Näin hän oli tehnyt viime juhannukses­ta
lähtien. Hiljaine^n ja. tasainen nuoru­kainen
oli oniituisesti muuttunut, ikään
kuin hänen sisiiksiaan olisi polttanut
hehkuva hiili tai pyörremyrsky olisi
myllertänyt siellä pannen Jkaiken ylös­alaisin.
Tätä iennen Einarin elämässä
oli ollut hyvin vähän tunteita ja intohi­moja
herättäviä kokemuksia, hjrt sen
sijaan hän oli joutunut kokemukseen,
jossa tunteet j a intphimo roihusivat hil­littöminä,
kesäiset illat olivat olleet
täynnä viinin kaltmsta makeutta, aiste­ja
huumaavaa kiihoitusta, jonka verois­ta
Einari ei ollut osannut kuvitellakaan
olevan olemassa. Se oK suurta seikkai-
' lua, enemmänkin, se o l | hähen ensun-niäinen,
todeUinen rakkauskakemuk^-
sa, sitä kiihottavampi, koska se oli p i ­dettävä
salassa. *- .
Niemistön emäntä seuraili tuvsui ik­kunasta
rannalla häärivän poikansa läh-töpuuhia.
Emännällä oli pnnat epäilyk­sensä,
hän ei vain vöidiijit pukea niitä
sanoiksi, koska ei ollut varma, osuivatko
hänen epäilyksensä oikeaan. Jiflianni&-
sena olivat kokolta tulleet nuoret tie­täneet
kertoa hänelle Einarin lähteneen
sieltä Kuopöisten kesävieraan, kauniin
kaupunkilaisrouvan kanssa. Emäntä oli
kerran kesän kuluessa itsekin nähnyt
tuon häikäisevän, nukkemaisen naisen,
jonka hiukset olivat rukiin oljen vari­set,
mutta kulmakarvat ja silmäripset
sysimustat, huulet ja kynnet luonnotto-f^-
an punaiset. Vaikka emäntä ei tavalli­sesti
ollut kärkäs tuomitsemaan ihmisiä
heidän ulkomuotonsa perusteella, oli hän
silloin kuitenkin ajatellut naisen enkeli-kas
vojen muistuttavan synninnaamaria.
Vaistomaisesti emäntä, yhdisti -Kuopöis­ten
kesävieraan ja Einarin salaperäiset
kanoottimatkat; ne olivat juuri niin sa­laisia
kuin synninteko edellyttikin. Päi­visin
Einari oli kuin unissakävijä, teki
työnsä huolimattomasti, oli väsynyt,
kaihtoi katsomasta suoraan silmiin, mut­ta
illan tullen virkosi, sai kuin sähköä
jäseniinsä ja paineli kiireesti järvelle
suuntanaan toisella puolella oleva Kuo­pöisten
talo. Emäntä tiesi, ettei kaksi­kymmenvuotiasta
miestä voi enää käsin
pidellä, j a niin hänen täytyi antaa Eina­rin
mennä, vaikka sydämessä oli selittä­mätön
tuska ja pelko. Tänä iltana eri-koLsesti
teki emännän mieli kiiruhtaa
rantaan j a sanoa Einarille: 'Älä mene!'
Tuntui kuin luontokin olisi varoittanut
— järvi oli peilityyni, puut hievahtamat-tomat,
flma hiostuttavan kuumaa ja tai­vas
niin armottoman kova, että se minä
hetkenä tahansa voisi muuttua myrsky-pesäksi.
Puristam huulensa yhteen emäntä
katseli, kuinka Einari kantoi kevyen ka-noottmsa
rantaan, työnsi sen vesille,
hyppäsi siihen nuoren, notkean miehen
keveydellä ja alkoi meloa suoraan jär­ven
y l i . Einarin valkoinen paita erottui
kauan tummalla, vihertävän sinisellä
järvellä. _
Einari ei edes aavistanut äitinsä epäi­levän
ja tietävän jotakin. Päästyään ir­ti
kotirannasta hän meloi hilpeästi kau-nistarkanoottiaan,
jonka oli hankkinut
edellisenä kesänä. Veri kiersi nuorena
ja lämpimänä hänen suonissaan, eikä.
hänen ajatuksiinsa mahtunut tällä haa­vaa
mitään muuta kuin Alli ja tietoisuus
siitä, että kohta pitäisi tätä naista sylis­sään.
Einari pani kanoottinsa lentä­mään.
Veden liplatus kylkiä vasten oli
kuin hopeakellojen soittoa, niinkuin ve­sikin
olisi iloinnut hänen kanssaan kai­kesta
siitä, mikä häntä perillä odotti.
Keskellä järveä Einari tunsi hiljaisen
tuulen y h t ' ^ k i ä hivelevän kasvojaan,
ja samalla hän havaitsi kiilamaisen pil­ven
.nousevan metsäisen niemekkeen ta­kaa.
Pilvi kätki laskevan auringon, jär­vi
muttui siitä harmahtavaksi ja sen le­vollisuus
vaihtui värinäksi, ikään kuin
järvi olisi herännyt painostavasta unes­ta.
Einari oli tottunut liikkumaan ka­nootillaan
järvellä melkein minkälaises­sa
säässä tahansa, sfksi hän ei vähääkäTdn
huolestunut huomatessaan ukkospilven
ilmestyvän taivaalle. Hänestä oli aina
ollut hauskaa taistella laineita vastaan
ja voittaa niiden ahnas halu kaataa ka­nootti.
Vilvoittava tuuli oli tervetullutj
se kuivasi hien otsalta ja hyväili ohuen
paidan lävitse kuumaa ihoa.
Einari ohjasi kanoottinsa rantalepik­koon,
joka oli vähän matkan päässä
Kuopöisten talosta. SieDä hän veti ka­nootin
maihin kätkien sen pensaikkoon,
ja kiiruhti lepikon poikki niitylle, minkä
laidassa sijaitsi vanha lato. Illan hil­jaisuus
jonpäröi latoa. Einari istuutui
sen kynnykselle odottamaan. Tämä oli
heidän kohtauspaikkansa. - - Nainen oli.
tähän saakka ollut merkityksetön Eina­rin
elämässä. Vasta Alliin tutustuttu­aan
hän oli oppinut tuntemaan naisen.
Kuinka ihmeellinen nainen olikaan! AUi
oli kuin toisesta maailmasta, sieltä, mis­sä
vain rakastettiin, missä vain intohimo
määräsi kaiken. Alli oli tosin naimisis­sa,
onutta se oli käsite, joka ei Einarin
j sielunrauhaa häirinnyt. Rakkaus ja
avioliitto kuuluivat harvoin yhteen, oli
A l l i kuiskaillut hänen sylissään tuhan­net
kerrat.' Avioliittoa ei saanut pitää
ikeenä, se oli lupa karistaa itsestään ja
unohtaa, jos rakkaus astui sydämeen,
— Minä en rakasta miestäni, Alli va­kuutti
nauravin huulin, en ole koskaan
ennen tietänyt, mitä rakkaus on, ennen­kuin
tutustuin sinuun. Einari, näin si-nun
miehekkään vartalosi, sinun mustat
hiiöisesi, sinun siniset, rehelliset silmäsi
ja suusi, jossa on niin häikäisevät ham-
^ <Jattyn fieltsf mfinnpllft eivu2]a)
Parasta lapsille ^
Inkoossa
» Koska hyvin monet Amerikan suoma«
laiset ovat aineellisesti avustaneet Suo­men
Parasta Lapsille- r.y:n tounintaav
julkaisemme seuraavan kertomuksen
mainitun järjestön lastenkodin toimin­nasta
Inkoossa:
Ilmaa, valoa ja puhtautta, leikkikalu­ja,
ruokahalua ja ruokaa — onko ihme,
- että lasten äänet kuuluvat kirkkaina ja
heidän silmänsä säteilevät iloisina. Ol­lapa
tällaisia lastenkoteja enemmän, ol­lapa
niitä joka pitäjässä, joka kylässä.
Silloin olisi enemmän säteileviä stlniiä
j a terveyttä, silloin olisi vähemmän heik­koutta
ja sairautta. Ollapa niin.
Raportteri, joka pistäytyy Parasta
Lapsille ry:n Inkoossa olevaan lasten­kotiin,
iloitsee niiden pienokaisten ^uo*
lesta, jotka pääesvät sinne edes kuudek­si
viikoksi. Kuusi viikkoa merkitsee —
sen on kokemus osoittanut — viisi^ kuu­si
kiloa painonnousua, sekä elämänilon
ja reippauden ilmestymistä aikaisemmin
heikkojen ja aliravittujen pienokaisten
olemuksiin^ Kuusi viikkoa merkitsee
köyhän työläisperheen Matille tai Mai­jalle
paratiisia, josta sen karkoittaa pois
pienokaiselle itselleen käsittämätön,
mutta aikuisten hyvin käsittämä tosi­asia:
jonkun toisen köyhän Matin tai
Maijan tulo lastenkotiin. Tytöt ja po­jat
olisivat täällä tietysti vaikka kuinka
kauan, mutta on niin monta muutakin
köyhää tyttöä ja poikaa, joiden on
päästävä syömään, lihomaan . ja pa­rantumaan.
'
Ja kyllä lapset syövät, lihovat ja pa­rantuvatkin.
Reportterin saapuessa on
ruokailu parhaillaan käynnissä. Lusi­kat
vilkkuvat ja ruoka uppoaa usko­mattoman
nopeasti muilla, paitsi L i i ­salla,
jolla on edelleenkin huono ruoka­halu.
Kun sitten massut on täynnä, k i ­pittää^
kolmekymmentä lasta yläkertaan
makuuhuoneisiin vetämään pienet nok­kaunet.
Ja sitten ulos leikkimään. Ava­ra
piha, puutarha ja kartanon ympärillä
oleva metsä ovat oivallisia leikki- ja
retkeilypaikkoja vilkkaille lapsille. Sa­teisina
päivinä leikitään sisällä suuressa
valoisassa leikkihuoneessa. Nukkeja,
nukkevaunuja, elefantteja ja ties mitä
kummia otuksia onkin kosolti, ja sitä-p^
tsi lapset tekevät joskus myös ahke-
.rasti työtä: he piirtävät, muovailevat
j a repivät tilkkuja hapsuiksi. Pieni
turkulainen Taru-tyttö, joka on aivan
äsken tullut, ihastuu silmiä sulkevaan
j a puhuvaan nukkeen sekä nukenvau--
nuihin siinä määrin, ettei tahdo millään
lähteä ulos muitten lasten kanssa. Mut­ta
hoitajatädin viisas houkuttelu saa hä­net
kuitenkin pian taivutetuksi.
^ Lasten koti-ikävä haihtuu kuulemma
parin päivän kuluessa ja kun kuusi
vikikoa on kuulnut, niin ei millään hen­noisi
lähteä pois.
Lapset ovat hyvässä hoidossa. Hei­t
ä varten on neljä hoitajatarta sekä
jLiisa-täti eli maisteri- Liisa Vaittinen,
Joka on lastenkodin johtaja, ystävälli­nen
ja herttainen ihminen. Vaikka keit­tiöhenkilökunta
ja pyykkäri ovatkin
erikseen, niin kolmikymmenpäisen lap­silauman
hoitamisesa on viidellä tädillä
työtä enemmän kuin riittävästi, jOs lap­set
mielitään saada loistokuntoon ennen
heidän koteihin palauttamistaan. Ja se­hän
toki onkin koko tämän JParasta Lap­sille
ry:n kodin^arkoituksena. Jos jot­kut
lapset ovat niin heikossa kunnossa,
ettei lastenkodin sairaanhoitajavormilla
ja sen poliklinikalla tulla toimeen vie­dään
lapset sairaalahoitoon joksikin
ajaksi. Inkoon kunnanlääkäri käy tar-kostamassa
. lapsia säännöllisesti. Pa-
(Jatloiu eeuraavajia avulla)
ti
^ 'm
"'•7'" *V
t r 5
1 *
"4M
iz.
mm
,,..f?sspp,,,..