Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 18, 1941

              kiduttavaa ja sekaista rataa. J l
vain. _ J a mitä enemmänMna^
sita^vahemman hän kykeni,--??
maan.
".T^LÄMÄSSÄ tulee jokaiselle ih-miselle
hetkiä, jolloin «i näe
valon pilkahdusta, ei toivon kipinää
missään. Heikoifnmat useinkin sor­tuvat
tällöin, antavat toivottomimden
Kirj. DELLA
ta, kun hän isän ja äidin kanssa
haravoi vaahteran lehtiä takapihalta omasivat nuo ajatukset, mutta Jimmy
tuleen. Ne olivat niin väririkkaita ja ei ollut sellainen kuin he. Hän oli
Punainen ruusun kukka
nut kuulla Jimmyltä tuollaisia aja- sasta ja hajosi nurmelle \ &
tuksia. Han tiinti taonta tyttöä ja pieksi sitä yhä, vaikka sen 41^?
poikaa, e t i s i ä koulutovereitay jotka oli liduissa.
johtaa heitä tekoihin joita jälestäpäin "suuria, ne iehdfet. Ja säVu, joka nou­si
pienesi nuotiosta, oli niiii sank­kaa
ja niin tuoksuaväa.
Hän asteli niin keveästi, eikä elämä
milloinkaan ollut tuntunut niin kau­niilta
ja onnelliselta. Hän tiesi uu­den
puvun sopivan. hyvin ylleen ja
hän oli jo näkevinään miten ihaile-vasti
Jimmy häneen katsoo astues­saan
alas junasta. Ja sitten he me­nisivät
illalliselle jonnekin ravinto-katuvat
ja joista eivät mahddlisesti
koskaan suoriudu. Mutta tällöin on­kin
oltava kärsivällinen. Hammasta
purren on pafcoitettava itsensä . . ."
"Oh, Joutavaa!" huudahti tiyttö
hermostuneesti ja hieitti sanomaleh­den
kädestään lattialle. Hän nousi
ja alkoi kiivaasti kävellä edestakaisin.
Kello naksutti harvaan ja taisai-sesti
nurkkahyllyllä. Tulisijassa oli
vain hiillos jälellä jä huoneen lämpö läan, sitten tansseihin lopuksi iltaa, ja
alkoi laskea. Ulkona puhalsi loka­kuun
raaka tuuli ja sade pieksi ikku­noita.
'•'Kyllähän kuka vain voi kirjoittaa
mitä pitäisi tehdä" ja kulkiessaan hän
-potkaisi lehden tieltään" ja sanoakin
toisille mitä tehdä jos oikein tekee!
Mutta kun joutuu tuollaiseen tilan­teeseen,
ja on aivan yksin päätettä­vä,
ja kun ei tiedä mikä on oikea, mi-ka
vaara
koko ajan Jimmyn silmät hj^äilisivUt
häntä. He kävelisivät yhdessä ylös
tätä katua jälkeen puolen yön, kuis­kaillen
toisilleen kauniita rakkauden
salaisuuksia.^
Miten ihatfaa heidän seurustelunsa
6li ollutkin! Ei mitääii halpamaista, sa ja sekaiset ajatukset. Hän soitti
ei hiitään alhaista. Vain puhdasta, Amyn kotia toivossa saada puhella
vapaata ja Viatonta seurustdiia. Heil- jostakin. Mutta Amyn äiti saiioi
fe moleJnmille yhteiset hetket olivat härteii lähteneen Joania luo yc^si.
yläpuolella heitä!
Mkiä Jimmyii ilmeet ja deet oli­vat
väsyneitä. Hän käfeöi Violaan,
pieni hymy suupielessä. ''Niin, et­hän
tietysti pi<iä sitä oikeana. Alutta
— ajattiele asiata- pitemmälle' sitten-;
kin, Viola. Tapaa minut, huomenil-tapäivällä
täällä puoli viideltä
jos suostut."
"Entä — entä jos en suostu?"
"Älä tule. Antaa täftiän hetken sit­ten
jäädä eron hetkekseihme."
Hän lähti pois sitten, ja Jimmy jäi
yksin pöydän ääreen.
Ei hän kyennyt paljoa muistaiftaan
siitä illasta. Koti oli niin tyhjä, knn
vanhempansa olivat poissa; Hänel­lä
ei ollut muuta seuraa kuin tuskan-kalliita
• ja rakkaita.
Tosin heti Jimm3m yhdyttyä ar­meijan
ilmaiiuosastöön, oli tullut
muutos. Ji^ray ikäänkuin vanheni
ja miehistjd lyhyessä ajassa. Hänen
huoleton i>oikamaisuutensa muuttui
vakavammaksi. Hän oli pitkät het­ket
ajatuksiinsa vaipuneena. Mutta
täisi heidän heiitöjeh taistella syksyn, yhtä hyvä ja hellä hän oli kuin en-armottömiitjtta
vastaan! Lafcäslua nenkin.
Hän pysähtyi ikkunan ääreein Irat-sdeniaah
ulos. Mikä harmaa elotto­muus
kaikkialla! Kesän vGöieiset
Itultät huojuivat httökkiivrna ja nm-neltuina
tuulessa, aivan köih olisivat
•Sckiä väs5meet ja lopettaneet taiste­lun-
Elämän puolesta. Mitä Tiyodyt-
Viola kääntyi ja
K3rmmenen yli neljä!
Hänen pitäisi lähteä nyt, josi
ajoissa. Ehkäpä joutuu featuvai
j a odottelemaan. Niin, hänen pigf
nyt pukea päällysvaatteet ylleen i/^
lähträ . . .
Alutta hän kulkikin radion
-käänsi nappulaa. Hiljainen so#
aikoi kuulua. Rauhoittavia^v^l
tä.
Hän haki päällysvaatteensa japiJ
ne 3rlleen. Öän katsoi huoneen tutfel
, ja ja rakkaita esineitä. Isän isoa no-l
jatuoiia, äidin keinutuolia jäonaajl
matalaa jakkaraansa. Ölisikö tänfin ^
päivän jälkeen enää koskan maMil-?
lista viettää niitä kauniita hetkiä joi-;
ta he kolmen olivat aina viettäneet?. •
Miten usein han lapsena nukahti iäa
tuoliin, vanhempiensa viettäessätun- i;
tikausia pianon ääressä, soittaen ja;
laulaen, ja unohtaen hänet. Kmh
sitten taas muistivat että lapsikin oli Ä
olemassa, nauroivat he ja suutäirat ?
harita motieen kertaan.
Miten kaunista heidän elämänsä.^
oli ollut! Puutetta oli vuosien ku-v
luessa kärsitty. Isä kuljeskeli työa'
etsinnässä, hänen ollessa pieni tyttö
nyt vain, ja pian.
Häh^il katseensa kiintyi ruusun ok­saan,
jossa yksi plinarien, puolfeksi
auennut kukka riippui, htiojtien hil­jaa.
Eilen se oli viejiä Virkeästi pys­tyssä.
Tänään se nuo^ckiii sortiinee-fia
, . .
"Eilen", sanoi tyttö hiljaa ja ha­lien
katseensa kävi tuijottavaksi.
Kuukausi vielä ennenkuin oli pel­koa
että Jimmyn olisi lähdettävä.
Siitä eivät he ajatelleet vielä. Se oli­si
syiikistänyt jo kaiken. He unoh­tivat
ett^ lähtöaika tulisikaan. He
vain olivat onnellisia näinä Jimmyn
lomapäivinä, kun hän tuli sotilaslei­riltä
kaupunkiin.
Miten komea mies hän olikaan!
:Eilen hän kulki onnellisena alas ka- Tytön rintaa kosketti raju mielenlii-tua
asemalle, ptiettuöa uuteen syys-pukutmsa.
Oli hiljainen, ratihalliften
' päivä. Hänen_ sieraimiinsa tuli jos­takin
lehtivalkeiden savu ja se palaut­ti
viehättäviä muistoja läpsuusajoil-Äiti
otti äänettömänä laskun.
Illalla, kun Yrjö istuutui ruokapöy­tään
syöinään, hän löyäi edestään
•läsktrnsa ja 60 senttiä, jötfca hän oli
äidiltään vaatinut. Tj^^yväis^ä Yr-jä
pisti r ^ ä t tasktiÄnsa, ihuita sa-
• tnassa hän KtfÖmasi edessään toisen-
'km, nata toirtriteton la^am:
^Ytjä 6n \'elkaa SiÄllfeen:
Kymmenestä -ÖnttteTIisesta kdtona
eletystä vuodföta —ei mriäan
Ruoasta 10 v. aikana — ei mitään
Ollut-kfltti älli pojalleen ei mitään
kutus nähdessään Jimmyn astuvan
junarta. Öh Jimmy! Jimmy! Mikä
mies sinä oletkaan!
He lähtivät nopeasti pois asemalta,
kuten aina ennenkin. He tahtoivat
päästä jonnekin jossa voisivat häirit­semättä
katsoa toisiaan ja kuiskailla
no^ta loppuTfnattomia kuiskeita.
Pienessä ravintolassa tyttö vasta
huomasi eron miehen silmissä. Hän
oli ollut nifei varma että kaikki on
kuten pitääkin — että kaikki on kum
ennenkin. Jimmy oli oHat ä&ietön
koko matkan asemalta ja hänen ot­teensa
tyt«n käsivarteen oli fcoVin
tiukka^ mutta' d^^än siitä vielä osari-fitit
«Iltaan, ajat^a. Vasta fcunAän
hj^yiöen katSQL JimKörä samiift pik-kn
pöydSn-ääiiessäymmär&ihäa, et­t
ä x)li't«^tinittitos.
/•YlihHöifteiina lähdemme itään.
Sulettuaan puhelimen hän muisti:
Amyn rakastettu oli samassa jmikos-sa
Min Jimmy. Niin myös. Joanm.
Sydämensä lyödessä MSvaasti hän
soitti JöäMn kotia. Ei, ei Joan öflut
kötööä. He olivat Amyn kanssa läh-
' töäeet tilös kaupungista erään tyttö- vielä, niin kauan että sairastui. Sitten
tuttavan luo! äiti alkoi. Ja saikin jonkunlaisen.'
Niin, Jimmy oli tietän)^ tästä. O- toimen, niin että elettiin ja isä. pääsi
livathan he erOittamattööiät toveruk- taas terveeksi. Mutta huolitnatta
set keskenään, hän, Bert ja Jack. vaikeuksista, oli heidän elämänsä ä't-
Jimmy oli ajatellut heitä, siellä' ravin- tenkin kaunista. Siihen sisältyi niin
tolassa, ja heidän tyttäjänsä. Amy, paljon rakkautta ja ymmärtämys-joka
niin päättäväiseesti-jatkoi sai- tä . . .
raanhoitajätaroppiaan ja aikoi osal­taan
suorittaa suuria tehtäviä alal­laan,
ei voinut ajatella avioliittoa.
Joan ja Bert, heidän avioliittonsa
esti se, että Sertillä jo di vatmo.
Miitta he rakastivat toisiaan, ja eron ja nais-ääni lauloivat yhdessä,
hetki oli käsissä, eikä itse luojakaan oli '^Kesän viime kukka'',
tietänyt tulevatko pojat koskaan ta­kaisin!
'
Viola kuljeskeli huoneesta huonee­seen.
Hyvin hän tiesi että tyttötut-tavalle
vierailu d i keksittyä. Hän
muisti miten tyjpt olivat piiölöstäneet
toisia iangenneita', joita kaupunki
alkoi olla tulvillaan.
Viola kääntyi äkkiä, aikoen soi­kea
radon. Hänen oli päästävä pois
tästä "huoneesta!
Juuri kun hän tarttui nappulaan
alkoivat toisen laulun säveleet. Mies­laulu
Kuin jähmettyneenä seisoi tyttö
palkallaan ja kuunteli.
Laulu oli niin tuttu!! Hänen kehr
tolaulunsa, oikeastaan. Juuri noin,
kaksiäänisesti laulettunakin. Ja se
oli laulu, joka oli isän ja äidin sydä-met
yhdistänyt. Tuttavat olivat ker­toneet
miten kerta, pienissä illatsm.^
sa, hänen äitinsä oli laulanut tuota
laulua juuri kun hänen isänsä oli tDJ-Itil
huoneeseen. He eivät olleet toi­siaan
kolaan ennen edes nShnftt,
"Jos mies on valmis antamaan hen­kensä
meidän puolustukseemme, em­mekö
me voi olla valmiita antamaan
kaikkemme hänelle? Jos emme, nim
olemine vanhanaikaisia, ahdastaielisiä önma isä oli mentiyt äidin viefeöeja
narreja naisen hahmossa!" yhtynyt lä^ilöän. Toisiaan siteHiii
Noin oli Amy lausutit kirkkaalla,^ ^katsoen he olivat, laulaneet lat*ju
kaikuvalla äänellään,-ja oli sitten -loppulihjar{»€ni yleisö oli kuunneJlut
nauranut -pilkaUisesti Viblan saifcah- 'k^yn^ltyiiein silmin. I^un lopöj"
tyniBillä vastustuksäla. > tua-oKvat talon isäntä ja emäntä t«'-
Jos^Jitamyn vanhenamat^^^Ä nuoria loisai«n-tervata,
voisivat :^inMny ja H^^^
liyhyen ajan kSilidt«a jo sitten^.^ näaviomttotm ^ v a i k k a täna^il pelkät nimet, ''«^
mel«n",v»tafei. Jimmy tytön säikäh- .Mutta. Jiminynr palkka'tatvitti^ laöhi jo oli sitonut sydämet toiäins?
Eivätkä he
tytKseseen katseeseen.
He «vät syöneet,
menneet tansseihin.
He vain istuivat siinä pöydän ää­ressä.
Snmioia: ei mitään
Ltikiessaan tätä laskua Yrjö häm-
< mcaityi. Kyyheleisin ^hnin ja Infcii-
• toksesta värisevin hiraHn hän juoksi
'äidin luo ja heittäytyi hänen kau-
'^*ansa. '^Minun ön enentävä, yhdeksän ju-
"Kiltti äiti", hän sanoi, antaen ra- nassa kotia, Viola", sanoi Jimmy,
hat takaisin, "minä pyydän äidiltä katsoen pöytäliinaa^. "Ehdin ta-äYrteeksi.
Ei äiti ole mitään VeJlkaa. kaisin huoimenna iltapäivällä. Meillä _ _ „ _
Nyt minä ymmärrän, että en voi kos- (rfisi aikaa olla yhdessä seuraava pai- pakkasi pieneen laufckXHm joitakin
• käan maksaa niin paljon kuin olen vä puoleen."
äidille velkaa. Tästä lähtien tah- "Jimmy!" hengitti Viola, no^en
don mielelläni tehdä kaikeu mitä äiti kätefnsä-rinnalleen. Hänen silmis-pyjrtää,
ajattelematta saada siitä sään kuvastui kauhu. Hänen teki
palkkiota." — Fi Lo. mi^i jupsta pakoon. Hän ei tähto-
. , laÄhijo oli sitonut 53
tofta. £i voinut -äjätellakäaii-eM -He latiteivat si^ä usdn,»pitMB^^
si^lä tultaisiin toimeen "Ilman Jirnyn sia. Niin «lonet kerrat haö niik»"
apua. sen säveleisiin. Ja viikko sitteo,*-
Ajatuksia — ajatuksia — ajatuk- däh lähtiessä pienelle
sial Läpi pitkän, mustan, unetto- ^he lauloivat sen. Ja se oli vieakm
man yon. Aamulla hän oli uupunut
ja päätä kivisti kovin. Automaatti­sesti
hän toimitti vähäiset talousas-kareet.
Keskipäivän aikana hän
vaatteita. Hän koetti syödäkin. Ja
lukea. Hän selaili pianolla olevia
vanhempiensa laulukappaleita. Soit­tikin
niistä jotakin.
Mutta sittenkin, ajatus kulki niin
kttunista.
Laulun loputtua Violea
lysvaatteensa pois ja toi puita tulo­jaan.
..
"Minä en voi sitä tehdä! 1" han
noi kuuluvalla äänellä itselken
katsoi kelloon. Se oli kaksikytntne^-
tä yli neljä.
- Hän kumartui ja otti sanom^
den lattialta. Mikä se olikaan