1941-02-22-05 |
Previous | 5 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
(jÄtkoa) |»>mi«.iH.,mt...,ui.im,,«,Hnni.mnmin..,mu,„„,„,„„„„„„„„„„
"Luulenpa; etfä tällä hetkellä annamme
asiatt levätä.' Voisin'" sanoa-iotäkin
törkeätä; jokkalfeiitäisi minua"
sekä omissani että teftiätt silmissänne,
ja minä tahdon joka tapauksessa
koettaa olla s ä ä d y l l i n e n j o s Vöhta
en suostukaan ummistamaan silriiiä- dyn teke\^?"
n i / ' ~ ' *'Tarkoitatte> kaunista Theresaa?"
Saatoin kuulla, kuinka hän ryömi "Tietysti, mitähän hän mahtaisf
syvemmälle tuoliin. "Luulenpa, et- ajatella, jos tapaisi meidät täällä?
lette kuitenkaan voi'nähdä mintia." Hän on tarkempi kuin kukaan—
Äänessä oli uhmaakayailvu. Sydämellinen nauruni keskeytti hä-
"Xiin, enpä j u u r i t e i t ä . " ^ , . net.. "Theresa miss Grundyn osas-itä
t a r k o i t a t t e r
"Oh, en mitään *Tämä pieni porsas
meni torille' siteerasin rauhallises- sisällyksen. "Neli, ettekö usko, että
•ti. • • . • ^-
'^Mitä ihmettä?"
" 'Tämä pieni porsas jäi kotiin'."
"En ole koskaan kuullut tuollaista
lorua."'
— 'Tämä pieni porsas sai paahtopaistia
— mutta tämä pieni porsas ei
saanut: mitään'." ,
^'Oletteko hullu, Graig?"
" 'Tämä pieni porsas huusi —' ".
Tuolin syvyydestä .kuului pieni
kauhistunut huudahdus, ja pienet jalat
liikehtivät levottomasti edestakaisin.
"Craig, ette kai todella näe niitä?"
"En, millä siteerasin vain muutamia
säkeitä, jotka" olen nuoruudessani
oppinut."
"Näistä turkkilaisista sandaaleista
puuttuu päällinen", valitti hän, "se
ei ole minun vikani".
luimmnmnnnmnnnnmnnTmi
KIM*
i-? mita sanon tai teen, on teille aivan yh-
44j3??ati;?ima^ että
I «en-BuruiOö muuttunut htiviksi. Täh-
, . , , .tien_t«hkäa,\ymmärrättekö?"
"Tarkoitan ystäväännei" joka ^. oli. Ymmärrän,"
Istmmme hiBtken äsuietiv^^^
tqoHihsa cvaipuneeia hajamielisesti
tuleen; ;
"CraigJ', sanoi hän lopuksi, "kuin-
•Oh jo yö, kun tulimmevmajalljf. ka kauan aiotfespitää minua täällä?
uitmmmritm
seurassanne.'
"Se oli Tawa
jansar .
•Tai n i i n i"
ja hänen palveli-s
a ' " Pvc;Hhrlv;n h.rm M -r • M '"^ ^'^"^^ P''^'^^'"' Ön }(Kkoym myöhäi§tä^.^ jos Joku
ot\a M n ^ ^ ^ ^ ^ ^"^ niideii palaa .tuhaksi ^,tulisi,,en tiedä, m i t ä t e e n . " , ; . - .
^ ^ n ^ kasutaa sanojem - iiiinkuin tämä tuH." , , ; ; <^E;,.luule; eitä kello'^
sisällyksen. Neil. etteko n s k o p H h Tasoitin tuhkan hiaihangoHa ja - - -
"Ei, ei tietenkään, mutta minä vakuutan,
että ne näyttävät hyvin so-miha/'
"Olkaa kiltti, älkääkä kiusotelko
niinua."
"Tämä on aivan liian hyvä tilaisuus
laiminlyötäväksi, totisesti ei joka
päivä — yö, tarkoitan — saa tavata
suloista tyttöä — iltapuvussa —
istumassa kirjaston tulen edessä."
*'0n hy\'in sopimatonta, että istumme
täällä — tiedätte sen yhtä hyvin
kuin minäkin."
"Mrs Grundy nukkuu luullakseni
makeasti tuolla ylhäällä — kaikella
kunnioituksella äitiänne koh'taan."
"alutta mitä luulette miss Grun-^
— — — — ^ — — a c M g g a M M II I IIII I IIII I
tapaansa ja katseli minua Idrkkain
silmin. En voinut muuta kuin nauraa.
'Sama vekkuli sinä olet kuin kymmenen
vuotu takaperin."
is sen ihmisen muuttaisi. On
vain oltava se, mikä'on sattunut luojan
kädestä lähtemään."
Olimme pian valmiit ja astuimme
autoon. Silloiii kiertyi kädet toistem-
Theresa itse on Hikuskellut keveissä
pukimissa? Huomatkaa, että sanon
•usko' — sillä tietenkään ette tiedä
siitä mitään.''
"Töivonj ettei hän ainakaan koskaan
ole ollut tällaisessa asemassa."
Josolisin voinut erottaa hänen kasvonsa
> olisin varmasti nähnyt niissä
pettävän punastuksen, mutta, kyynärpäitä
ja käsivarsien alempaa puolta
lukuunottamatta oli hän kokonaan
ison tuolin kätkössä. Hienoinkaan
kuulo ei olisi voinut huomata hänen
sanoissaan tai äänessään pienintäkään
tietoisuutta siitä, että Theresa
oli tunkeutunut huoneeseeni. Hänen
teeskentely taitonsa oli todellakin täydellinen.
Kappale kaarnaa irtaantui eräästä
pölkystä ja putosi heikosti kohahtaen
hiilokseen, jonka kehään alkoi kyl-menneesiä
tuhkasta muodostua vaaleanharmaa
juova.
Kumarruin eteenpäin ja otin hiilihangon
käteeni,
"CraigI" sai-;u>i hän ja käänsi närkästyneenä
tuolin. "Älkää menetel-kö
alhaisesti."
''JXIikä hätänä? Tuli kaipaa todellakin
hoitoa."
"Sehän palaa erinomaisesti.''
Piirtelin kuvioita kylmenneeseen
tuhkaan. ''Malaijit uskovat, että
tuhkasta voi lukea tulevia asioita.".
"Se on hyvin mielenkiintoista, mutta
ellei teille tuota haittaa odottaa
huomiseen —"
"Oh, älkää menkö.'" Käännyin
ympäri, mistä oli seurauksena, että
hän ryömi takaisin tuoliinsa. "Niin,
malaijit uskovat todellakin, että tuhkasta
voi löytää totuuden."
"Totuus parka, se on siellä kai vaarassa
tukehtua — tai kenties se aivastaa."
"Pistopuheet eivät vaikuta minuun
lainkaan. Koetan kertoa, teille, mitä
vedin siihen muutaman viivan. "Voittekö
nähdä, mitä täinä esittää?":
Hän nosti varovasti pään esiin ja
veti jalat alleen. "Mikä se on? —
icolmioko?"
eräs suraatralainen anting —
on jonkinlainen noitaeukko
me kaulaan ja huulet painuivat huu- ""sti minulle ja — teille."
Havasten.
"Tämä paikka on- pieni", puheli
^ t t i , "ja minun paikkani-on vielä'
pienempi, mutta toivon että tulet siinä
viihtymään. Ainakin minä sanon
sinut rakkaana tervetulleeksi.'^- • ' '
"Ja minä sanon> e t t ä olen onnellinen,
kun kohtasimme vielä toisemme."
. >
anting
— en-
•*Niin. Hän kä^ii minun antaa.
katseeni seurata yhtä kolmion sivua,
ja jatkaa viivaa suoraan avaruuteen,
kunnes se kohtasi tähden — olimme
nimittäin vuorella, iiiinku in ehkä
muistatte. Tein työtä käskettyä, ja
viivani kohtasi iltatähden." Olin
hetken vaiti. ."Iltatähden, N e i l ."
"Osoitin tähden hänelle, ja hän tutki
sitä tarkasti. Sitten seurasi Ta\va
katseellaan omaa kolmion sivuaan,
mutta se viiva ei- kohdannut mitään
tähteä — näin, että anting-tyttö hämmästyi.
Hän tasoitti. tuhkan uudelleen
ja piirsi uuden kolmion, ja Tawa
sai uudelleen koettaa onneaan. Mutta
tulos oli sama — hänen viivansa kohtasi
vain tyhjän avaruuden,""
"Se mahtoi olla omituinen näky,
saatan kuvitella sen mielessäni —^
tähtikirkas laakso ja tummat kasvot
tulen ääressä. Eivätkö he käytä pittoreskeja
puhuja?" '
' ' Hm I He ovat jopa vielä kevyemmin
puettuja kuin te tällä hetkellä."
"Hirveätä."
" E i lainkaan. Sellainen on sen
maan muoti, ja jos he ottaisivat-„
enemmän ylleen, pidettäisiin sitä aivan
tarpeettomana."
"Ymmärrän. No, mitä sitten tapahtui?"
" '
''Anting-tyttö mietti pitkän aikaa;
sitten hän sanoi suunnilleen näin:
"Tuanilla' — se olin minä —' on elä- -
mässä ollut suuri suru — ja hän tulee
pian kärsimään toisen. Tuanin
mistä hän on tullut, ja siellä kenties
toisen surun jälkeen fiän palaa sinne,
hänen ensimmäisestä surustaan tulee
hänen kolmantensa — kukaan ei tiedä,
ei edes.tähtien tuhka."
"Tähtien tuhka. Niin kaunis^ajä- :
tus. Luulen, että keksitte tuon kai- .
ken itse .kertoessanne, Craig?"
kah-tatoistaHaan—
aivan naurettavan air
kaineij maatapanoaika;''
. ''Mutta — miniia värisyttää,
"Kunnian ja omantunnon kautta,
yHuttaako teitä todellakin?"
. "'Ehkä ei niin hirveän paljon." *
Jälleen vallitsi hetken aikaa hiljaisuus,
ja sen kestäessä erottivat korvani
heikon äänen. Monivuotisen ulkoilmaelämän
vuoksi pii kuuloni erikoisen
tarkka — se, mitä kuulin tai kuvittelin
kuulevani, oli raapiva ääni
isojen ikkunain ulkopuolelta.
"Mitä se oli", kysyin minä huolettomasti.
"Tuo kopina, joka juuri
kuului?"
"Mikä kopina? Minä en kuullut
niitään. Hyvä Jumala, ajatelkaa, jos
äiti kuljeksii ympäri!"
" E i , kopina tuntui tulevan ulkoa."
"Kenties se oli jokin kissa."
''Luultavasti", virkoin rauhoittaak-seni
hänen mieltänsä.' "Sitäpaitsi en
nyt kuule mitään."
Se olikin totta, mutta hetkistä
myöhemmin, kun teroitin kuuloni
äärimmilleen^ kuulin hiipiviä askeKa*'
porttikäytävästä, aivan ikkunan
edustalta.
\'etäytyessäni vielä pitemmälle
tuoliin käänsin varovasti päätäni ja
tuijotin ikkunaan. Pitkä ikkunaver-
]be)^J£it ti-kapean kaistaleen ruutua näkyviin,
ja vaikka kuu ei vielä ollut
noussut, loistivat tähdet, ja yö oli
äänetön.
Tähtien ja ikkunaruudun välillä
häämötti jotakin mustaa — vai ku-vittelinko
minä vain? Olivatko valkeat
ihmiskasvot puristautuneet lasia
vasten voidakseen nähdä paremmin
huoneeseen? "En voinut mennä siitä
valalle, siliä porttikäytävän varjo
kätki sen, minkä tähtien valo kenties
muuten olisi ilmaissut.
Vaikka siinä olisikin ollut joku ih- -
minen katselemassa, ei hän. kuiten-kaanr
saattanut erottaa mitäiin huo-ileesta.
Tuli oli nyt vain komea hii-
"Annan sanani, että kaikki tapah- : likasa, joka vastakohdan vaikutuk-
Antm farmille päästyä olin yllätetty-
Siellä oli vä"keä tupa täynnä j^
juhlapöytä katettuna. Ja siinä ilo
"«>usi, kun Anuikertoij-cttä me olem-^
olekin vanhat tutut ja^ väiiäa eacm-
"^^°kin — k«frair"<ilteet sUraiä^ myöten
toisiimme cakaäuneet.- Niin vie-
^™ntt ensimnäisiai iltamme-puoleeB'
^*>on riemuitenr ÄnöiKyslävien kans-
Mitäs nmutt olisi taliaiienääk-U^tf^
lävä ^ e£ mitään- Tuossa vain Ant~-
Ujuurikysdi ' '
Hulda, mitä sinä siinä taas niin
Pitkästi kirjoitat?"
"Minulle? Mokomgiikin lorua,
Craig?"
"Voittehan itse arvostella, .ettekä
kai hiivi tiehenne, jos jatkan."
' ' E n — s i t ä en luullakseni tee." •
"Nö niin, tämä anting ei ollut mikään
hirveä vanha akka — joka' on
keltainen kuin sitruuna ja jolla on
tuuheat kulmakarvat, hiilenmustat
' silmät ja kauttaaltaan ryppyjen peittämät
kasvot; hän oli päinvastoin
tavallaan hyvin kaunis ja vain kahdeksantoista
tai kahdenkymmenen
ikäinen, hän asui palmunlehtimajassa
vuorenrinteellä."
"Sehän kuulostaa oikein romanttiselta,
eipä ihme, että tiedustehtte häneltä
tulevaisuutta."
" E i , ei mitenkään. Eräs ystäväni
ja minä teimme pybiinvaelhisraatkan
hänen majalleen saadaksemme tietää,
mitä hänellä oli ilmoitettavana."
"Oliko hän nuori tyttö?"
"Sanoinhan, että hän oli noiu kaksikymmenvuotias
nainen."
tui siten, kuin olen teille kertonut."
Mutta niitä sanoi nainen Tawas-ta?"
. • : .
"Ensin hän kieltäytyi sanomasta
mitään, mutta kun me.< vaadimme
sitä, vei hän minut syrjään ja sanoi:.
'Olen sanonut Tuanille, että hari koh-'
ta taas saa kärsiä suuren surun.'
IMuuta emme saaneet häntä'puhumaan."
Ellen huokasi syvään. *^Ja
^sesta teki huoneen vain vielä pime-ämmäksi,
ja Ellen ja minä olimme
korkeaselkäisten tuohemme kätkössä.
Olin kuulevinani ikkunan luota askeleen
— tai kenties se oli vain tuuli.
Hetken kuluttua kuulin Ellenin sanovan:
"Nukutteko, Craig?"
. "En aivan, mutta olen hyvällä a-lulla."
': "Jos vain haluaisitte tosissanne
hänen ennustuksensa kävi toteen. Ta- riineksiaj niin voihin minä kadota."
wa raukkar" "Ajattelinkin juuri, että te olitte
Hävitin kolmion hiilihangolla, tuh*^' ihmeteltävän hiljaa^" /
kasta. "Mutta missään tapauksessa "Niiit — kenties. 'Ajattelia teidän
ei ensimmäinen: siira nyt enää -voi : antingrtyttöäiine ja^ tähtioi' tuhkaa.^'-
koitua kolmanneksi-— ses on var- '*01i> aika, .jolloin 3n:itimme ottaa
»maa." . tähdet^las, Neli.'* /
"TodeUakm typerä^^cnntistos!" ; : -*Mtii$tatteko, faiinka lupasimxne
"Kolmas 5uru viittasi itdhin»?, ^^^i^ ' etta-£tiäsinune sea pienen
niin, te olette siinä asemassa ^ tät- tähden; joka im Iltatähden alia?-"
koitan, että minäoI^.sdiaisessa.inieH- **Per «aspgta a i | astta, nUnktri^ tie-.
lenvireessä^—" dätte — mutta meidäa a^rat ovat
"Kuuluu paienunaltar jos* lounä sa* tulleet sen jälkeen, kun olimme pääsuon
sen", keskeytti hän. minut lem- seet tähtiin tai ainakin luulleet pääs*
peästi. "Tarkoitatte, ett^ kaikki, seerame."
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 22, 1941 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1941-02-22 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki410222 |
Description
| Title | 1941-02-22-05 |
| OCR text |
(jÄtkoa) |»>mi«.iH.,mt...,ui.im,,«,Hnni.mnmin..,mu,„„,„,„„„„„„„„„„
"Luulenpa; etfä tällä hetkellä annamme
asiatt levätä.' Voisin'" sanoa-iotäkin
törkeätä; jokkalfeiitäisi minua"
sekä omissani että teftiätt silmissänne,
ja minä tahdon joka tapauksessa
koettaa olla s ä ä d y l l i n e n j o s Vöhta
en suostukaan ummistamaan silriiiä- dyn teke\^?"
n i / ' ~ ' *'Tarkoitatte> kaunista Theresaa?"
Saatoin kuulla, kuinka hän ryömi "Tietysti, mitähän hän mahtaisf
syvemmälle tuoliin. "Luulenpa, et- ajatella, jos tapaisi meidät täällä?
lette kuitenkaan voi'nähdä mintia." Hän on tarkempi kuin kukaan—
Äänessä oli uhmaakayailvu. Sydämellinen nauruni keskeytti hä-
"Xiin, enpä j u u r i t e i t ä . " ^ , . net.. "Theresa miss Grundyn osas-itä
t a r k o i t a t t e r
"Oh, en mitään *Tämä pieni porsas
meni torille' siteerasin rauhallises- sisällyksen. "Neli, ettekö usko, että
•ti. • • . • ^-
'^Mitä ihmettä?"
" 'Tämä pieni porsas jäi kotiin'."
"En ole koskaan kuullut tuollaista
lorua."'
— 'Tämä pieni porsas sai paahtopaistia
— mutta tämä pieni porsas ei
saanut: mitään'." ,
^'Oletteko hullu, Graig?"
" 'Tämä pieni porsas huusi —' ".
Tuolin syvyydestä .kuului pieni
kauhistunut huudahdus, ja pienet jalat
liikehtivät levottomasti edestakaisin.
"Craig, ette kai todella näe niitä?"
"En, millä siteerasin vain muutamia
säkeitä, jotka" olen nuoruudessani
oppinut."
"Näistä turkkilaisista sandaaleista
puuttuu päällinen", valitti hän, "se
ei ole minun vikani".
luimmnmnnnmnnnnmnnTmi
KIM*
i-? mita sanon tai teen, on teille aivan yh-
44j3??ati;?ima^ että
I «en-BuruiOö muuttunut htiviksi. Täh-
, . , , .tien_t«hkäa,\ymmärrättekö?"
"Tarkoitan ystäväännei" joka ^. oli. Ymmärrän,"
Istmmme hiBtken äsuietiv^^^
tqoHihsa cvaipuneeia hajamielisesti
tuleen; ;
"CraigJ', sanoi hän lopuksi, "kuin-
•Oh jo yö, kun tulimmevmajalljf. ka kauan aiotfespitää minua täällä?
uitmmmritm
seurassanne.'
"Se oli Tawa
jansar .
•Tai n i i n i"
ja hänen palveli-s
a ' " Pvc;Hhrlv;n h.rm M -r • M '"^ ^'^"^^ P''^'^^'"' Ön }(Kkoym myöhäi§tä^.^ jos Joku
ot\a M n ^ ^ ^ ^ ^ ^"^ niideii palaa .tuhaksi ^,tulisi,,en tiedä, m i t ä t e e n . " , ; . - .
^ ^ n ^ kasutaa sanojem - iiiinkuin tämä tuH." , , ; ; <^E;,.luule; eitä kello'^
sisällyksen. Neil. etteko n s k o p H h Tasoitin tuhkan hiaihangoHa ja - - -
"Ei, ei tietenkään, mutta minä vakuutan,
että ne näyttävät hyvin so-miha/'
"Olkaa kiltti, älkääkä kiusotelko
niinua."
"Tämä on aivan liian hyvä tilaisuus
laiminlyötäväksi, totisesti ei joka
päivä — yö, tarkoitan — saa tavata
suloista tyttöä — iltapuvussa —
istumassa kirjaston tulen edessä."
*'0n hy\'in sopimatonta, että istumme
täällä — tiedätte sen yhtä hyvin
kuin minäkin."
"Mrs Grundy nukkuu luullakseni
makeasti tuolla ylhäällä — kaikella
kunnioituksella äitiänne koh'taan."
"alutta mitä luulette miss Grun-^
— — — — ^ — — a c M g g a M M II I IIII I IIII I
tapaansa ja katseli minua Idrkkain
silmin. En voinut muuta kuin nauraa.
'Sama vekkuli sinä olet kuin kymmenen
vuotu takaperin."
is sen ihmisen muuttaisi. On
vain oltava se, mikä'on sattunut luojan
kädestä lähtemään."
Olimme pian valmiit ja astuimme
autoon. Silloiii kiertyi kädet toistem-
Theresa itse on Hikuskellut keveissä
pukimissa? Huomatkaa, että sanon
•usko' — sillä tietenkään ette tiedä
siitä mitään.''
"Töivonj ettei hän ainakaan koskaan
ole ollut tällaisessa asemassa."
Josolisin voinut erottaa hänen kasvonsa
> olisin varmasti nähnyt niissä
pettävän punastuksen, mutta, kyynärpäitä
ja käsivarsien alempaa puolta
lukuunottamatta oli hän kokonaan
ison tuolin kätkössä. Hienoinkaan
kuulo ei olisi voinut huomata hänen
sanoissaan tai äänessään pienintäkään
tietoisuutta siitä, että Theresa
oli tunkeutunut huoneeseeni. Hänen
teeskentely taitonsa oli todellakin täydellinen.
Kappale kaarnaa irtaantui eräästä
pölkystä ja putosi heikosti kohahtaen
hiilokseen, jonka kehään alkoi kyl-menneesiä
tuhkasta muodostua vaaleanharmaa
juova.
Kumarruin eteenpäin ja otin hiilihangon
käteeni,
"CraigI" sai-;u>i hän ja käänsi närkästyneenä
tuolin. "Älkää menetel-kö
alhaisesti."
''JXIikä hätänä? Tuli kaipaa todellakin
hoitoa."
"Sehän palaa erinomaisesti.''
Piirtelin kuvioita kylmenneeseen
tuhkaan. ''Malaijit uskovat, että
tuhkasta voi lukea tulevia asioita.".
"Se on hyvin mielenkiintoista, mutta
ellei teille tuota haittaa odottaa
huomiseen —"
"Oh, älkää menkö.'" Käännyin
ympäri, mistä oli seurauksena, että
hän ryömi takaisin tuoliinsa. "Niin,
malaijit uskovat todellakin, että tuhkasta
voi löytää totuuden."
"Totuus parka, se on siellä kai vaarassa
tukehtua — tai kenties se aivastaa."
"Pistopuheet eivät vaikuta minuun
lainkaan. Koetan kertoa, teille, mitä
vedin siihen muutaman viivan. "Voittekö
nähdä, mitä täinä esittää?":
Hän nosti varovasti pään esiin ja
veti jalat alleen. "Mikä se on? —
icolmioko?"
eräs suraatralainen anting —
on jonkinlainen noitaeukko
me kaulaan ja huulet painuivat huu- ""sti minulle ja — teille."
Havasten.
"Tämä paikka on- pieni", puheli
^ t t i , "ja minun paikkani-on vielä'
pienempi, mutta toivon että tulet siinä
viihtymään. Ainakin minä sanon
sinut rakkaana tervetulleeksi.'^- • ' '
"Ja minä sanon> e t t ä olen onnellinen,
kun kohtasimme vielä toisemme."
. >
anting
— en-
•*Niin. Hän kä^ii minun antaa.
katseeni seurata yhtä kolmion sivua,
ja jatkaa viivaa suoraan avaruuteen,
kunnes se kohtasi tähden — olimme
nimittäin vuorella, iiiinku in ehkä
muistatte. Tein työtä käskettyä, ja
viivani kohtasi iltatähden." Olin
hetken vaiti. ."Iltatähden, N e i l ."
"Osoitin tähden hänelle, ja hän tutki
sitä tarkasti. Sitten seurasi Ta\va
katseellaan omaa kolmion sivuaan,
mutta se viiva ei- kohdannut mitään
tähteä — näin, että anting-tyttö hämmästyi.
Hän tasoitti. tuhkan uudelleen
ja piirsi uuden kolmion, ja Tawa
sai uudelleen koettaa onneaan. Mutta
tulos oli sama — hänen viivansa kohtasi
vain tyhjän avaruuden,""
"Se mahtoi olla omituinen näky,
saatan kuvitella sen mielessäni —^
tähtikirkas laakso ja tummat kasvot
tulen ääressä. Eivätkö he käytä pittoreskeja
puhuja?" '
' ' Hm I He ovat jopa vielä kevyemmin
puettuja kuin te tällä hetkellä."
"Hirveätä."
" E i lainkaan. Sellainen on sen
maan muoti, ja jos he ottaisivat-„
enemmän ylleen, pidettäisiin sitä aivan
tarpeettomana."
"Ymmärrän. No, mitä sitten tapahtui?"
" '
''Anting-tyttö mietti pitkän aikaa;
sitten hän sanoi suunnilleen näin:
"Tuanilla' — se olin minä —' on elä- -
mässä ollut suuri suru — ja hän tulee
pian kärsimään toisen. Tuanin
mistä hän on tullut, ja siellä kenties
toisen surun jälkeen fiän palaa sinne,
hänen ensimmäisestä surustaan tulee
hänen kolmantensa — kukaan ei tiedä,
ei edes.tähtien tuhka."
"Tähtien tuhka. Niin kaunis^ajä- :
tus. Luulen, että keksitte tuon kai- .
ken itse .kertoessanne, Craig?"
kah-tatoistaHaan—
aivan naurettavan air
kaineij maatapanoaika;''
. ''Mutta — miniia värisyttää,
"Kunnian ja omantunnon kautta,
yHuttaako teitä todellakin?"
. "'Ehkä ei niin hirveän paljon." *
Jälleen vallitsi hetken aikaa hiljaisuus,
ja sen kestäessä erottivat korvani
heikon äänen. Monivuotisen ulkoilmaelämän
vuoksi pii kuuloni erikoisen
tarkka — se, mitä kuulin tai kuvittelin
kuulevani, oli raapiva ääni
isojen ikkunain ulkopuolelta.
"Mitä se oli", kysyin minä huolettomasti.
"Tuo kopina, joka juuri
kuului?"
"Mikä kopina? Minä en kuullut
niitään. Hyvä Jumala, ajatelkaa, jos
äiti kuljeksii ympäri!"
" E i , kopina tuntui tulevan ulkoa."
"Kenties se oli jokin kissa."
''Luultavasti", virkoin rauhoittaak-seni
hänen mieltänsä.' "Sitäpaitsi en
nyt kuule mitään."
Se olikin totta, mutta hetkistä
myöhemmin, kun teroitin kuuloni
äärimmilleen^ kuulin hiipiviä askeKa*'
porttikäytävästä, aivan ikkunan
edustalta.
\'etäytyessäni vielä pitemmälle
tuoliin käänsin varovasti päätäni ja
tuijotin ikkunaan. Pitkä ikkunaver-
]be)^J£it ti-kapean kaistaleen ruutua näkyviin,
ja vaikka kuu ei vielä ollut
noussut, loistivat tähdet, ja yö oli
äänetön.
Tähtien ja ikkunaruudun välillä
häämötti jotakin mustaa — vai ku-vittelinko
minä vain? Olivatko valkeat
ihmiskasvot puristautuneet lasia
vasten voidakseen nähdä paremmin
huoneeseen? "En voinut mennä siitä
valalle, siliä porttikäytävän varjo
kätki sen, minkä tähtien valo kenties
muuten olisi ilmaissut.
Vaikka siinä olisikin ollut joku ih- -
minen katselemassa, ei hän. kuiten-kaanr
saattanut erottaa mitäiin huo-ileesta.
Tuli oli nyt vain komea hii-
"Annan sanani, että kaikki tapah- : likasa, joka vastakohdan vaikutuk-
Antm farmille päästyä olin yllätetty-
Siellä oli vä"keä tupa täynnä j^
juhlapöytä katettuna. Ja siinä ilo
"«>usi, kun Anuikertoij-cttä me olem-^
olekin vanhat tutut ja^ väiiäa eacm-
"^^°kin — k«frair" |
Tags
Comments
Post a Comment for 1941-02-22-05
