Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 17, 1940

              n onnea. Päivä päivältä
[Omaamattaan elämä oli
arkisemmaksi ja Mirjami
uneemmaksi, kunnes muu-ihul
niin korkealle heidän
Jttei sen yli enaän olisi
llään. He vain puhuivat
päiväistä ja tekivät kum-
2 kuuluvat työt ja siinä
i n olisi ollut edes lapsia,
inä toki ollut yhteistä, si-
1 huokasi taas. Mutta ei
/oinut kenellekään puhua,
himniäh Reinon äidille,
rouvan silmim oli tullut
k u n hän tarkasteli Mirja
rällisesti hän otti tätä kä-hui
äidillisesti:
\lirjämi, älä nyt pahastu,
i n i i n selvästi yksinäisyy-ua
se surettaa. Teillä pi-psia,
et usko miten ne voi-a
elämän,"
ti Terho, minä todellakb
yksinäinen. Joskus JQ toi-i
piisi., edes. lapsia, jotka'
että saisin jotain tekemis-
)ä vanha kunnon Miisti-ä
kuin pyyhkisi tarkoin
nenkuin tulee sisään ja ei
vaan saa karvoja mihin-omalle
matolleen. Varsin-alvisin,
kun ei vielä ole
i seurana, ei tahdo tietää
, Eikä minusta ole kyläi-
1. Reinon tahdosta koetin
t aikoina ompeluseuraan,
ä on kaikki minua van-he
puhuivat lapsista ja
iosta j a kasvatuksesta lo-
J a miten minä voin sel-a,
kun ei minulla ole lap-minua
huolita oikeastaan
seuraan! Monet ikäiseni
y t t ö j ä ja he vain puhuvat
i, kun olen jo nuorena
hen ja hyvät päivät. Ja
'aimi, joka on ikäiseni ja
ulutoverini ja käy joskus
i myöskin kolmen lapsen
i niin kateellisena huokai-n
ei olisi lapsia, saisi vaan
:ella. Voi äiti Terho, kuin-ni
ottaisin vaikka kaikki
ne lastansa, kun pääsisin
äisyydestä."
mi purskahti itkuun ja no-anoppinsa
polveen,
rouva oli hämmästynyt.
n Mirjamin hermot olivat
lauenneet. Antaa lapsen
kee hyvää sydämelle. Ys-hän
silitteli Mirjamia
kkaa. Vai niin ovat asiat,
linä ymmärrän, lapsi kui­vin
sinua, mekin saimme
dottaa ennenkuin Reinon
hkäpä teilläkin vielä kuu-nauru
joskus."
nosti päänsä ja vähän
ä pyyhki silmiään. Van-cuules,
lapsi kulta, jos mi-luna,
niin en luottaisi pal-iroon.
Kun nyt tulee taas
itte ajella autolla, hurau-is
Ouluun ja sinä menet
,'vän spesialistin pubeille,
itihan voisi olla sinussa-lumiillinen
vika. varsinkin
täytyi lapsena tehdä nim
itä. Se on monen hento-tytön
kokonaisen elaniän
i katse kirkastui.
Terho, te olette aina mi-altijani.
Te annatte uutU
elämään, kun en ole naö-muuta
kuin harmaata ar;
i niin äärettömän pit^^^
monta vuosikytnmenta.
ajattelin, ettei tälfeiB^
E L O K U U N ^ T . P i i l V Ä N Ä.
elämä ole oikeastaan. e^esr-^däims^
arvoista."
"Mirjami, siqä et saa puhya,t^^ :
lailla. KyllähäEt.,si^ä : t i ^
paljon sinä merJuisetmeUii^ vMihi^^
sille ja Reinolle;^
Ja hän alkoi i e h d ^ . j ^ ^
•Pitää taas lähteä ;^k<^ti^ään,
kun sain asiani aj^tukst. Ti<nhus?taa
täytyy, että lähdin; ^ aivan: pttaoiaan,
selvää, mikä on.jmddän päivän^teeji
pih-een vienyt."
"Eihän toki^f ;Et3te. te-vi^
mennä, ennenkuin ;ole^tte;Saauieet kufr
pin kuumaa. Mennään keif^^önpuo
(Jatkqa)
' " N % 1 TodeUakmr'
*^Ja^kuink£t rpcm^ i h n i ^
lamen s u u r i Mikk^ hävittää exme%
kuin se pärisee maU^sa^ päähän", U-,
s ä ^ "Mutta kiirehditäaai, JMiss
Böaso9, J o e j a :]^3^te odottavat."
''Ennenkuin- ehditään sinne> tahtoir
" K o t m i . on IcJlän, puoleUa Canadaa.
Tulin,sieltä.iv^ta, kuukausi, s i t t ^ .
Äitini^ I^UQ!^ i,*wri (^nnen l2U[i^<»iu,jeikä
minulla ole siskpja eiksi ve^jisU Isääiii
-— häntä^ en. muistakaan." Tyttö käyi
^ surullisdv^.
sappi liäii:sydän»^ise^ ''Äliten ikävää! Olet sitten aivan
ojennetun käiden omaan lära yksin! Ja. äitisi kuoli niin hiljattainl
peiimoiseen kouraansa,. "E^ikä' yielä Älä sur^^ M a r y . Ole tääll^ Hanssam-tuuksmsi^
empikin! Tulkaa nyt s i - - me, pidä tätä k o t m a s i , . . ."
sään, minulla on kahvi v a l m i i n a . . . Katen ystävällisenj^^
Joe,, tässä, katsohan.' N i i n , j a tässä helun keskeytti Mary, painaessaan
on, E d i n ; äiti, Mrs. B e r t r a m ! "
Kukapa tuollaisen vastaanoton
päänsä pöytää vasten j a alkaen n w h - .
kyttää.
Se ,oli tuo hänen ayuton-itkunsai r
joka poisti kaiken vieraan heidän
Mirjami oli juuri saattäemassa. ^^^^ kolmannelle
- -• i...lnA': „ . . • mmaann kkuuiinn mmiittää hhfet llööyvseiivväätt ttöäöäil*t?ä;.'>' i^r-^ r»-_*
anoppiaan, kun _Remo t u . vastaan. ^^^^ ^^^^^ ^^^^^
Eemo huoraa^ ,todat;fcwkaa. ,a.baa^
hymyih heUasti,rkua Xkäfcj nuo kaksr
hänelle niin rakasta naista .lähesty^ .
vän ystävällisesti jutellen, Nuorerri-pi
talutti varovasti vanhempaa tar­katen
tietä, eikä huomannut vastaan­tulijaa,
ennenkuin täniä oli melkein
kohdalla. Yhtaikaa he hänet huo­masi
vatkm.
"No, mutta poika, siinähän sinä
oletljjuL Koetin j u u r i taiyuttaa^Mij:-;
jamia tulemaan meille yöksi, kun hä­nellä
on kotonaan niin yksinäistä."
Ja vanhus vähän korosti tarkoituk­sella
viimeistä sanaa.
'Niin, tässähän minä olen. Viipyi
" H e _^ivät..talido tyttöä jpka. ^ njm,
katsokaahan, heidän liikeensä on hy­v
in pieni. Sinne menee etupäässä
perheelliset lapsineen. Näissä toisis­sa
paikoissa näkee juoppoja, kuulee
puhuttavan mitä vain, jota nämä ih­miset
eivät hyväksy. Ehkäpä ovat
vanhanaikaisia ja ahdasmielisiä osit­tain,
mutta heistä riippuu Joen l i i k ­keen
menestys, ja Joe sai jo kokea,
että j o s tarjoilijatar pn huonotapainen
ja kulkee, huonossa seurassa, eivät nä­mä
ihmiset tule hänelle palvelutta-maan
itseään."
sielirönS^uuijLa^'^^ siii.aetä%^My< Bertrani, eikö t ä ä l l ä , ed^^yoi/^tten muuta k u i f f h ^
siellä kahvikuf^l pyöräÖäi^ i»; oUa tuttayallineiK Sihnät kirk- joka poisti kaiken vieraan heidän
Ien sitten saattamaan toki teitä, e i ^ tyQhöi^,joIiouiulm,,kun paikkakunta kaina tyttö; kääntyi^pyjaevästä talon väliltään. Kate, san^a .sanprnatta,
minulla ole mitä&t. tekemistäkään emännästä pielen mutta tärkeän nä- auttoi häntä yläkertaan, auttoi häntä
kun en Uedä e<tes..milJoin. Reino pa^ Ed^^katsahti häneen \ hyrnyi^en., k o i s i n isännän puoleen. Ja; sitten, riisumaan ja.peitteli l^äneit lämpimästi. ^
laa takaisin." ' "KyUä'y h ^ vastasi,, "mutto ojensi kätensä vuotee^n. Kate veti ikkunaverhot
r „ * ^ ' alas, ettei aurinko päässyt huonee­seen,
ja, sitten he molemmat kumar­tuivat
vuoteen«yli. Kate puhuen hel­lästi:
t^ffflii
" N u k u nyt joku tunti, Mary.
rätäuinae sinut sitten kun E d tulee.
Älä perusta, kyllähän, ymmärränmie
että olet väsynyt."
J a sitten he poistuivat hiukan huo-lestuniena.
. * * •
Päivät kuluivat nopeasti, j a Mary
oli onnellisempi kuin olisi luullut voi­vansa
olla. Hän kirjoitti pitkiä.kir­jeitä
MinnieHe ja Sallylle, kertoen,
miten hyviä olivat Kate ja Joe, mi­ten
ystävällistä koko kylän väestö. J a
miten onnellinen hän itse oli sen vuok­si
että ravintolassa oli taaskin alka­nut
käydä runsaasti vieraita.
"Jospa kuulisitte.miten innokkaasti
Joen puujalka kopsahtelee, ja miten
M r s . Bertram tuskin kosketti hänen
sormiaan, eikä hän hymyillyt. Hän
seisoi suoraan, ylpeänä, arvostelevana.
Hänen sanansa tulivat kylmästt.
"Erittäin hauskaa tutustua teihin,
Miss Benson."
M a r y n huulilla hymy jäykistyi ja
hänen harmaista silmistään hävisi
lämmin loiste. ^
Hän vastasi t e r v e h d y k ^ n j a hä­nenkin
ääneusä. o l i kylniä.
"N3rt sitten, takki pois j a juo­maan
ku|?pi. kuumaa, virkistävää kah­via,
M i ^ Benson", sanoi K a t e laskien
lämpimän kätensä t3^ön olallei
' X u u l i ^ , että Miss Benson tahtoo
ensin , peseytyä. Kate", huomautti
Mrs. Bertram. Kääntyen poikansa
jiossa. Lähdethän minun kanssani?'
" E n s i n kahvia — " aloitti Kate,
"Niinkö? Mutta ette suinkaan tar- • j . ^ -
matkassa vähän kauenroiin, k u n p i i ' koita, että tytöt kaikki täällä . . ? " puoleen hän sanoi: "Olen, kotiin me-niin
huono keli. Iinja-autpUekin toi-, "Eni ' keskey;tti E d . "Ainoas- T ök^»fi,ö ;
sin paikoin", hän. sanoi, niinkuin olisi taan muutamat. Mutta Jo^ ja Kate
vaimolleen tarkoittanut selvitykseksi, ajattelivat sitäkin luullakseni, että
ja äitinsä puoleen kääntyen puolus- vieras tyttö, miellyttäisi paremmin."
"Luulen, e t tä ymmärrän", sanoi M a ­ry
hiljaa. "Luulen myös että voin
menestyä."
tihe. "Eikä. M i r j a m i halunnut lahteä
matkaan, kun hänellä oli\nuha ja
hän kai pelkäsi kukkiinsakin tulevan
nuhan, jos ovat pari päivää lämmit­tämättömässä
talossa."
mutta Mrs. Bertram sanoi painok- sydämellisesti Kate nauraa, niin ette
kaasti, etta hän ei voinut viipyä, ja voisi olla iloitsematta tekään", kir-astui
ovelle. Ja E d , sanomatta sanaa joittihän.
kenellekään, meni hänen mukanaan.
Oven painautuessa kiinni heidän
N i i n , sitä mekin päättelimme kun jälkeensä Kate heilautti päätänsä ja
Mirjami vähän punastui. Asian
ydin oli ollut siinä, että hänellär ei
ollut ollut oikein halua lähteä Rei­non
matkassa. Saihan Reino liikaa^
kin olla kotona hänen yksitoikkoises­sa
seurassaan, joten ero toi vähän
vaihtelua heidän pingoitetuille vä­leilleen.
Kyllä kai Reinokua sen ym­märsi
ja ehkä tahtoikin aina lähteä
liikkeen nimissä matkoille, kyllähän
sitä postitsekin olisi luuUut voivan
asioita toimittaa.
katselimme kuvaanne, M i s s Benson",
sanoi E d , ja vekkuli leikki hänen sil­missään.
"Tuolla onkin jo ravinto­la
. . . Kuulkaahan Miss Benson, mi­näkin
tahtoisin kysyä jotain ennen­kuin
saavumme perille."
"Mitä se o l i s i ?"
"Ettekö tule minun kanssani tänä
iltana katselemaan uutta 3nnpäris-
. töänne kuun valossa?"
Mary ei ollut «jo, eikä E d Bertram
ollut ensimmäinen nuorukainen pyy-murahti:
"Eikö sitten taas!"
" N o , no, K a t e l " varoitti Joe ja
meni touhukkaasti keittiön puolelle.
"Täällä on kahvi pöydässä jo. Miss
Benson. Tämä keittiön puoli on pa­remmin
kuin meidän oma huoneemme,
Hän pakoitti itsensä kirjoittamaan
heille iloisia kirjeitä, vaikka joskus
teki mieli, antaa surun purkautua pa­perille.
Mutta hän tiesi miten ikävä
heidän oli olla. Heillä oli omaa surua
niin paljon.
"V^oisinko kertoa heistä Katelle, k u ­ten
Katesta kerron heille?" ajatteli
hän useinkin. "Voisinko kertoa K a -
Hiljaisuus alkoi vaikuttaa jäykälle, tenkin tuo kysymys aiheutti taaskin
"No h^ähän se on ukonkin oikoa kuuman punan hänen poskilleen eikä
hän heti osannut sanoa mitään.
tämään hänen seuraansa, mutta sit- j, j Kate vastahakoisesti.
"Voinhan mainiosti juoda kahvin
kun sinne toiselle puolen voi tulla i h - telle, että rakkaimmat ystäväni ovat
katunaisen lapsia, että olen heidän
kodissaan viettänyt monen monta pit­kää
hetkeä? Että äitini oli tuon nai­sen
ainoa ystävä? Ymmärtäisikö
Kate, vai enkö olisi enää niin hyvä
hänen silmissään jos hän nuo tietäisi?"
misiä koska vain! Niin, an takaahan
minulle takkinne, ja istukaa tuohon
vain, tuohon pöydän päähän."
"Ehkäpä Miss Benson menisi ensin
huoneeseensa virkistämään itseään?"
kohmettuneita jäseniään, lämpimässä,
kun kotiin tulee." Mirjami koetti
kääntää asian leikiksL "Tässä on
avain, jos menet heti, voit vielä saada
kupin kuumaakin."
Reino otti avaimen vähän vasta­hakoisesti,
hän olisi halunnut päästä
Mirjamin seuraan heti.. Täjnän käy­tös
oli jollain tavoin vähän muuttu­nut
niinkuin olisi o l l u t iloisempi» k u in
" "Minä pidän teidän tavastanne pu­nastua.
Miss Benson", sanoi E d viatto
masti", ja ymmärränhän oikein, että
se on suostumisen ;nerkki ? •'
Tyttö kahtsahti häneen neuvoton-na.
Hän vetäsi syvän henkäyksen ja
aikoi vihdoinkin löytää sanoja, mutta
samassa valtiasikin hänet nauru.
Hän nauroi heleästi ja sydämelli-
Mutta hän ei kertonut. Ei kerto-ensin",
vastasi tyttö, hymyillen taas. nut että hänen äitinsä oli opettanut
" J a kutsukaa minua Maryksi, olkaa häntä rakastamaan heikoimpia, turvaa
niin hyvä. maan turvattomia, pyrkimään hyljät-pitkiin
aikoihin. Ja k u n totuuden tun- sesti. Ja>un sitten nauru loppui, sa
nusti, oli hänellä jo väJhän ikäväkin noi humuitta mutkitta:
pientä vaimoaan. "Te voitatte, E d B e r t r a m !"
"^'o jos kerran emäntä n im tah- IV .
"Sieltähän sitä j o tullaan!" tervehU
'Ivyllä kai sinun on paras mennä", Katen iso ja sydämellinen ääni ra-huiyi
äitikin vakavammin puhee- vintolan ovelta- Hän astui alas rap-
^"r!.. ^y^^ sinulle todellakin tdc^ee.., P"J2t heitä vastaan ja katsoi rehelli*
y^ää päästä lämpöiseen-kotiin ja f sen arvostelevasti tyttöä. "Te olette
^<ia jotam suuhusi. Ja kyllähän juuri k u in kuvassanne, Miss Benson"
" N i i n , j a kutsu sinä tyttöseni mei- tyjen ystäväksi. "Heistä löytää todel­takin
vain Kateksi j a Joeksi", huu- Hsia ystäviä, sillä he ovat kärsineet",
dahti Kate ilostuen. "Kyllä me tässä oli äiti sanonut. Ja Minnie ja Sally,
pian tutustumme ja tulemme toimeen sairaan katunaisen lapset, olivat tar-keskenämme
niin hyvin että emme vinneet hänen rakkauttaan ja turvaan-uskokaan!
Olisi se E d saanut olla sa j a olivat palkinneet sen uskollisel-tässä
nyt kanssamme, mutta eihän la ystävyydellä.
sille nyt mitään voi. Ehkäpä hän Ja kuitenkin, Mary ymmärsi että
tulee pian takaisin." maailma tuomitsisi häntä, ja epäilisi
"Kyllä hän tuleekin. Sovimme että hänenkin hyvyyttään. "Sinut tunne-menemme
katselemaan yhdessä p i k k u taan siitä seurasta, jonka valitset it-kaupukianne
i l l a l l a " , sanoi Mary.
" N o sittenhän on kaikki hyvin", i n ­nostui
Joe. " E d on meidän erikoi­sen
hyvä ystävä, vaikka onkin niin
nuori. Hän auttaa meitä j a käy jut­telemassa
hauskoja juttujaan. Häh
on aivan k u in isänsä, ja John Bertram
sellesi", oli maailmalla tapa arvostel­la.
Ja ainakin tämä kylä siten arvos­teli.
"Joskus tuonnempana kerron K a ­telle
— k a i k k i " , ajatteli hän, tahto­matta
ajatellakaan miten katkerata
olisi hänelle joutua pois lähtemään.
tästä omin .neuycMuikin kotiin * Ja E d Bertramiin kohdistuvat tun-tet
k"/ "^^"^ Mirjami myös, etV joudun takaism tullessa." "Sekoittuu E d i i n jonkun verran äi- teet, joita hän koetti niin salata, nekin
ka ^ak^^' taric- Tähän ei oUut kummallakaan tep- tinsä ylpeyttäkin", huomautti K a t e . tekivät poislähdön kuvittelunkin vai-
^ ^ ^ j j ^ ^ ^ ^ " o n i a n n u t ikävän p o i - siyää yastinta j a Mirjami oli tyyty- "joskus", myönsi Joe. " M u t t a Miss keaksi. Entä sitten syy, joka hänet
" E i h " ° " ^ ' - vainen; kun .yielä lykkääntyi edes — tarkoitan, Mary, kerrohan meille oli tuonut tänne Lännen puolelle?
salli Terho, en minä muutamalla jotain itsestäsi." "Enhän voisikaan kertoa — tytöis-
i1ä-. l h , t . ^ y^in mmeenannäa,, ssaattuuttttee vviiee-- nneenn ttaari vitsi jäädä miehensä kanssa "Niin, kerro M a r y " , pyysi Katekin, tä enkä muustakaan — vielä", kier­Ia
-^T^ pahoinkin täUä t i d - kahden.
3a Pianhan minä sitten y k sm kotiin (Jatkuu)
"Missä pn kotisi j a onko sinulla sis- teli hänen ajatuksensa. "He tunte-koja
j a veijia?" vat minut seUaisena kuin olen ja