Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 3, 1937

              i l Ä i i i l ^ P i B i i i i i S
LAUANTAINA, HUHTIKUUN 3 PÄIVÄNÄ SIvu3
oli mi
^olo ja ti, \
'««»««ne
fini kertoi,
• ...» -K
kuuro-'
mmi''
nsimm,
,^sUtämi-minhd-töistMn
mtka ih-
'jittelemt
non koi-koa.
Mi-
: pois it-n
karsi-sanoi
I
'Mka sen '
KKU:
heitä hän nyt sortuisi^ yaipirisi
Itoivoin liejuun. Sitä hän ei tah-
Hän päättää pyrkiä ylöspäin,
ika jyrkästi ja vaikeaksi hänen
iunsa muodostuisikin. Hän, kat-nukkuvia
lapsiaan. Tuulikin
kielessä väreilee hymy. Elämän
sen
inäkir-
«täviStä
:aikkien
kuuluu
heittää
llaiseUe
tä tiile.
i jasil-ttähän
odottaa
pistää
LIEKKI
iiisesti.
ulia on
musta,
[a niin-ka
-pcT'
hyvän
illäon
uttava
lelue-länelle
a.Mi-veffan
:•
[kasta, I
imerot
kutoi-a
suo-
Jstoil-liDsan
i;Mi-loanirt
j
9 ^
(Jatkoa numeroon 12) ' o l i kiusallinen tunne siitä, että tut-
•alattuaan yölliseltä vaellukseltaan tavapiirissä puhuttiin heistä. Asia
meni lastensa vuoteen ääreen, ei ollut pysynyt salassa. Julkisissa
tunsi tarvitsevansa lapsiaan nyt paikoissa esiintyessään, jos Iris oli,
liman kuin koskaan ennen,. Il- läheisyydessä, Arja huomasi; että
hänen entiset tuttavansa karttoivat
häntä, he tuskin uskalsivat tervehtiä.
Heillä oli se ajatus, että Iris ja Arja
olivat vihoissa keskenään ja Arjasta
näytti, että heidän myötätuntonsa on
Iriksen puolella. Tämä loukkasi sy-yästi
Arjan herkkää mieltä ja hän
us ei ole kyennyt yielak^^^ Mutta hän
aan onnellisia uniäy V^lea^^^^^ valittanut, ei koskaan ker-t
kiharat levittäytyvät ympäri tonut kenellekään, kuinka hänen si-usta
ja muodostavat kultövihah- säisen elämänsä laita oli. Hänestä
kehyksen suloisten, onnellisten tuntui, että hänellä ei ollut yhtään ys-ojen
ympärille. Arjan yaltää sy- tavää, ei ketään, jolle hän olisi .ha-liikutus.
Hänen, hänen pieni tyt- lunnut uskoutua. Arja ei ollut luon-nsä,
jonka puolesta hänen on elet- nostaan ylpeä, mutta nyt hän pans-
, taisteltava ja voitettava saroi itsensä ylpeydellä ulkomaail-uulikin
vuoteen luota hän,siirtyy maa vastaan, eikä kenelläkään näji;-
tin vuoteen viereen. Vhtä rak- tänyt olevan halua lähestyä häntä.
Tällaista olotilaa kesti v
kuukausia, jopa vuosia. Arja ajatteli,
että hänen elämänsä on ainiaaksi
mennyttä, eikä hän kykene tästä enää
ikinä nousemaan. Kuitenkin hän
tunsi itsensä rikkaaksi keskellä tätä
n luonasi, minä autan sinuai « s i - jj^j^j^jg^ä köyhyyttään, sillä olivathan
tarvitse yksin yrittää!» , hänellä lapset, jotka olivat jo kas-
'Niin, ei minun tarvitse yksin "y- vaneet isoiksi ja olivat äidille rakkai-
:ää", ajattelee Arja rohkaistuneena, tovereita. He lämmittivät
yksin. Nämä pienet ihmistaimet ^rjan mieltä ja pitivät elönkipinää
evat rakkaudellaan auttamaan mi- Arjan sielussa. Muutoin hän oli-a
tulevissa taisteluissa.'V Näissä si varmaan menehtynyt
etteissä Arja vihdomkin menee le-lle
tuskallisen, pitkän päivän jäi- Näinä vuosina oli ArjaUa ollut yksi
en. ^ ainoa keskustelu Iriksen kanssa. Se
Arjan elämässä alkoi nyt uusi Vai- tapahtui kesällä merenrannalla. Arja
ja hän tuli huomaamaan, miten oli tullut Kyöstin ja lastensa kanssa
Ippo on tehdä hyviä päätöksiä ja viettämään kaunista kesäpäivää au-ten
vaikea niitä on toteuttaa, rinkoisella hiekkarannalla. Siellä oli
in oli päättänyt yrittää ylöspäin, paljon ihmisiä, jotka olivat paenneet
itta päivä päivältä hän tunsi pai- kuumasta kaupungista lepunttaak-seen
ja virkistääkseen itseään meren
viileissä aalloissa. Kyösti ja lapset
olivat jo- menneet uimaan, mutta
Arja viipyi vielä, järjestellen jotakin.
Yhtäkkiä hän huomaa Iriksen kävele-t,
yhtä onnelliset kasvot hän koh-siellä.
Mutta Pentin kasvoista voi
ea tavallista, miehekästä vaka­utta,
joka ikäänkuin unen läpi
iskii Arjalle: -
'Oi äiti, älä ole huolissasi, minä
iikkoja, James Davis Springjieldista ryhtyi tehon hän käytti 18,591 tulitikkua.
eräänä päivänä tekemään tulitikuista
viulua ja koteloa. Ne valmistuivat
1,658 tunnin vapaaketkien ahertelun
jälkeen. Viuluun meni 5,327 tulitik­kua
ja 2,027 selluloosanpalasia. Ko-
Davis todellakin teki tikusta asian!
Vain yksi varjopuoli on olemassa —.
Davis ei osaa soittaa minkäänlaista
soittovälinettä.
nenmeren
Kirj. Ina M . , .n
fvansa alemmaksi. Hän oli kyllä
ftävällinen Kyöstille, eikä heidän
ilillään lausuttu sanaakaan tapahtu-
Jesta, ei mitään selvittelyjä, ei an-eksipyyntöjä,
ei lupauksia. Kaik-sellainen
oli Arjan mielestä tur- vän häntä kohden. Vaistomaisesti
|a, koska selvittelyt eivätole to- Arja ojentaa käsivartensa Iriksen
pdenmukaisia ja anteeksiantaminen huudahtaessa: /
vielä ole unohtamista, eirätkälu-lukset
ole kestäviä, V Sen vuQksi
FJa ja Kyösti, aivankuin yhteisbtä
pmuksesta vaikenivat koko asiasta.
Putta sisäisesti Arja tunsi-viö-autu-
Psa Kyöstistä. Toinea nainen dli
pti heidän välillään. Hän tunsi
^^Arja, oi Arja"
He syleilivät toisiaan. Hehän ovat
aina Olleet ystäviä ja tuntuu, niin­kuin
:ei heidän välillään tällä hetkeUa
olisi mitään katkeruutta...
Tervehdyksen jälkeen Iris pyysi
hW.« , , . T - - - Arjaa kävelemään kanssaan, johon
fv^sa kyhnaksi ja •iät^raksi. Arja midihyvin suostut He käveli-pn
karttoi ihmisiä ja ve^
Fapiiristä. Jos Kyösti hahisrmen-p
kutsuihin, häh sai mennä yksin,
Fia ei seurannut häntä. Arjalla
varovaisempi. Minun täyt3^ seura-ja
tuon Jonnin rietastelua, että mi-ömkähän
se vielä sen Liisa rievun
hommaa. Vaikka kai se käj^ee min
f Jonnin käsi lepää Liisan kau­lalla.'
\ -
Jervehdän kaikkia LIEKIN ystä­viä.—
S-i."
Vät ensin hiljaisina. Kumpikaan ei
tahtonut päästä keskustelun alkuun,
sillä heidän väliUään ei oltu vaih­dettu
sanoja sen kohtalokkaan yön
jälkeen sairaalassa. Ja siitähän oli
jo niin pitkä -— pitkä aika.
Siinä h&kävölivät pitkin meren ran­taa,
laineitten loiskiessa rantakiviä
vasten ja suurempien laineitten nuo-leksiessa
heidän paljaita jalkojaan.
Meri tuntui tänään olevan sovinnolli­sella
pääUä, se ei ärjynyt eikä rai­vonnut.
Tyynesti, se vain keinutte­li
aaltoja rantaan ja onnellisena otti
O] f UULI tuimana vinkuen vihurina käy,
laaksot laajat lumivaippahan peittää.
Päivä harmaja illaksi ennättäy,
yhä pilvet lumihiutaleita heittää.
Mistä saavuit tänne, sä pohjolan peikko,
tänrie Tyynenmeren rantojen maille?
Yli vuortenko tulit, sä hallapartaveikko,
ja jätit meidät lohtua vaille?
Jää vyöttävi mannut ja mantereet,
purot pienoiset horkkana loistaa.
Pikkulintuset vilussa värjöttelee,
yhä talvi julma tapojaan toistaa.
Kansa köyhä se talven vaUatf tuta ^aa,
he, jotka, elämän varjopuolella vaeltaa,
joilta luonnonrikkaudet kielletty ön,
joiden kodeissa puute on loppumaton.
Mökki ahdas,'ei akkunat suojaa suo,
niistä tuuli tuima sisään tunkeutuu.
Lapset pienoiset vilussa vaikertaa,
kädet kylmät kohti äitiä kohottaa.
"Miksi synnyit sä tänne, lapsi osaton,
kun lämpö ja ravinto suit* kielletty on?**
Näin vaikeroi äiti mielin murheisin, .
kun käärivi pienoisen rääsyihin.
välilleen keskeytyy pitkä keskuste­lu
. ..
Mutta kun he myöhemmin kään­tyivät
takaisin, palatakseen toisten
Jninie halua tähän paljoa lisätä, ^^Il^a^^^^ joukkoon, tiesi Arja yhtä hy^n kuin
V.T°"^"™^ ystävien otta- säteet. ^"
P ^rjeestä "oosvi^^^^ «Jospa noista säteistä joku osuisi
Li? ^^^vomuksen mukaan. Tällä Arjan syn
tulee tehtyä ystävilteeiija^^n^^
ULEKm vitt ystävättärensä naielentilan.
puhua
Iriskin, että tuo keskustelu ei ollut
yhtään lähentänyt heitä, vaan päin-pääsemättömäksi
kuiluksi. Ja niin he
h3rvästelivät toisiaan, näköjään }^tä-vällisesti,
mutta sydämet kylminä.
Kun Arja jäi yksin, valtasi; hänet
syvä murheelUsuus. Hän tiesi, että
se kaunis ystävyys, joka oli vallinnut
hänen ja Iriksen välillä, oli ainiaaksi
vastoin se oli vienyt heidät kauem-- mennyttä. He eivät koskaan enää
Pvalla
»samoinkumxi
K palvelus, :kun..oa
^ ^nnetuksitekemisestal-maksi
toisistaan. " *
. He eivät olleet ymmärtäneet toi-minä
haluaism puhua si- siaan. Sen, minkä Ins piti
n u H e ^ Ä ä ^ ^ i i u l l e , että sinä.ym- mänä p i U u i s e U d ^ ^
ttiärtäfeit '^ alkaa
voineet' luottaa < toisiinsa, ei koskaan'
enää: todellisia Hän
ttinsi katkonutta Kyöstin to>litaan,
sillä^täniä^ oUsyyimr^iifaen;; ^, V
' ^ ^ ^ ^ r r - r • ^^^^ ^<Jatkuu)•
^«5
f5f
m
5»g
m
i
i
m
m
1
'm
m.
• 's'" I
il •'ii'
(M
•
M I
-mm
10
ff
t
'm
mm
- W
•'1 '.'li