Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 17, 1956

              riskunnalla oli kanoja ja lehmä. Illalla
emäntä näytti meille nukkumapaikan.
Isäntä kuului joskus olleen kylän puu-seppä
ja hänen entinen työhuoneensa
tuli nyt olemaan «meidän «makuuhuo­neemme.
E i siellä sänkyä ollut, emäntä
-vain heitti «vähän heiniä, juuri sen ver­ran
että saimme pehmyttä päämme alle.
Työhuoneen lattialla heinätukko
päänalustana nukuimme yömme ja aa­mulla
lähdimme työmaalle. Kantelim-ime
ratapölkkyjä ja auttelimme toppa-roikan
miehiä. Näin meni kaksi päivää.
Kolmas päivä oli kylmä ja «pilvinen.
Yöllä oli satanut lunta ja meillä kave­rin
kanssa oli vain kevyet kengät. Olim-oiie
kuitenkin tj^össä päivän ja illalla
olimme märkiä poikia . . . Ei ollut mi­tään
tniillä olisimme lämmittäneet nia-ikuuhuonettamme,
ei myöskään peitet­t
ä ja yö oli kylmä. Toisiamme h3rvin
lähellä yärjötteUmme .siinä kuitenkin
yön. tKun seuraava päivä oli yhtä kur­ja,
tulimme kaverin kanssa yksimieli­seen
päätökseen että olisi etsittävä tie
Tuprovaan. Ehkä pääsisimme siellä si­sätöihin.
Pyysimme työnjohtajalta palkkam­me
ja hän sanoi vähän äkäisesti, ettei
täällä joka päivä makseta. Meidän pi­tikin
odottaa pari päivää ennenkuin
saimme imeille kuuluvat kopeekat. Nii­nä
päivinä meillä oli paljon aikaa oles­kella
isäntäväen puolella. Muistui mie­leeni
oma äitini, kun katselin tätä kär­sineen
näköistä vanhaa emäntää. Isän­tä
mahdollisesti kävi vielä jossakin työs­sä,
koska ei hän ollut päivisin kotona.
Ei näyttänyt tämä koti kovin rikkaal­ta.
Samoin kuin minunkin kotonani, oli
täällä sama huone keittiönä, ole^kelu-
'huoneena ja )makuukamarina. Seinällä
oli toisten kuvien joukossa komean so­tilaan
kuva.
• Kaverini sai kj-selemällä selville, että
Se oli talon nuorimman pojan kuva. Hän
oli jo sodan alussa joutunut rintamalle
ja sen jälkeen ei hänestä oltu kuultu
(mitään. Aloin ajatella, etta miltähän
tuntui tästä saksalaista alkuperää ole­vasta
pojasta mennä taistelemaan sak­salaisia
vastaan . . . 'Mahtoikohan olla
niiden venäläisten joukkojen mukana,
jotka tuhottiin Tannerbergissä, Itä-
Preussissa? Mitä mahtoikaan ajatella
äiti ja miljoonat muut äidit Venäjällä?
Heidän joukossaan on paljon sellaisia,
jotka ovat menettäneet poikiaan Jalu-joella,
Mukdenissa ja Port Arthurissa
(w. 1904—05. Onkohan Jumala, jolta
Suomenkin kirkois.sa rukoiltiin menes­tystä
tsaarin aseille, näin kaiken mää­rännyt?
Nouseeko koskaan juoksuhau­doista
sellaista voimakasta johtajaa^
kuin oli se roomalainen orja Spartakus?
Hänen kerrotaan puhuneen tovereil­leen:
-"Jos meidän on taisteltava, tais-telkaaiinne
asiamme puolesta. Jos mei­dän
on teurastettava, teurastakaamme
sortajiamme!" Historia kertoo satojen­tuhansien
orjien liittyneen hänen jouk­koihinsa
ja saattaneen mahtavan Roo­man
valtakunnan vapiseman perustuk­siltaan.
Oli hj-vä, ettei kukaan osannut lukea
ajatuksiani, sillä minua oltsi voitu syyt­tää
anajesteeturikoksesta. Tunsin^ itse­ni
köykäiseksi tällaisten kj-symysten
edessä ja — «minunhan piti kaverini
kanssa lähteä etsimään uutta työpaik­kaa.
Emme olleet rikastunet>t työpaikas­samme,
sillä muona ja kortteeri maksoi
melkeinpä enemmän kuin ansaitsimme.
Työnjohtajalle meistä oli ollut enem­män
\'aivaa kuin hyötyä. .Alkuvaikeu­det
efvät meitä kuitenkaan masentaneet,
siHä\nuoruuden usko kannusti meitä
eteenpäin. Hjvästelimme kortteerimme
emännän ja läksimme takaisin Pietariin.
:Xevajoen rannalla jäimme pois rai­tiotievaunusta.
Kaveri sai selville, että
Tupsovaan pääsee lai\'alla ja että laiva
lähtee Nevan laiturista läheltä Suomen
asemaa. Päätimme kuitenkin katsella
vähän ^kaupunkia nuoriin jalkoihimme
luottaen. Kävelimme sellaisia katuja,
että Neva oli aina näköpiirissä . . ^ Kä-
- vimme parissa ravintolassa, joista toi­nen
näytti olevan ruokalan, kapakan
ja j^ordellin yhdistelmä. Niihin aikoihin
rehoitti prostitutsiöni Pietarissa. Olim­me
kuulleet kaverin kanssa kertomuk­sia
miten voi käydä, jos siihen elämään
kovin innostuu. Rahavaramme olivat
myöskin vähissä, joten täytyi pitää ko­peekasta
kiinni. Oli hyvä kun saimme
sajua ja sitnikkaa.
Iltapäivällä tUiimme laiturille, mistä
Jaivan piti lähteä Tuprovaan. Kaveri
sai tietää, että laivan lähtöön oli vielä
pari tuntia, joten ei muuta kuin taas
ravintolaan. Siinä teetä hörppiessämme
tuli luoksemme reippaan näköinen mies-ja
alkoi puhua suomea. Sanoi vaatetuk­sesta
tunteneensa meidät suomalaisiksi.
Kuultuaan aikomjuksenwne olevan men­nä
Tuprovaan, kertoi hän siellä olevan
pienet palkat ja kovan asuntopulan.
Hän kehoitti meitä liittymään seuraan­sa,
kertoen olevansa menossa Petros­koin
seudulle työnjohtajaksi. Hän näyt­ti
meille kirjettä, jonka hänen ystävän­sä
oli sieltä lähettänyt. Siinä kehuttiin
kovasti Karjalan kesäistä luontoa ja
työoloja. iHän esitteli meille riiyöskin
seurueensa, yaimönsa ja kaksi Tainio-kosken
poikaa.
Tältä mieheltä luisti puhe ja siinä
muun välissä hän kehuskeli meitä reh­din
näköisiksi pojiksi ja ettei hänkään
tahtonut olla naukumaijan poika. Jos
mukaan lähtisimme, niin palkka alkaisi
juosta Nevan laiturista lähtien. Kaveri
vähän epäili, että votkalla saattoi olla
osuutta tähän rentoon kurssiin, mutta
niinä en huomannut olevan mitään vi­nossa.
Tämä tuntui minusta onnelliselta
sattumalta, varsinkaan. kun minulla ei
ollut ammattitaitoa p^ri^ilalla. -Tä­män
miehen työmaalla minäkin pärjäi­sin,
olihan hän suomal^^inen ja hyväpu-heinen.
Tuntui aivan kuin mentäisiin
Kalevalan jaulukai^ahille. Lopuksi ka­verikin
suostui ja hetken vielä jutel­tuamme
menimme ostamaan piletit Pet­roskoihin.
Rahakukkaromme siinä mel­kein
tyhjeni. Mitäpä siitä, uutta alkaisi
tulla heti, kun laivan kyljissä olevat ve­sirattaat
alkaisivat pyörimään.
Keväisen illan lähetessä lähti laiva
Nevan laiturista. Takatalvi oli mennvt
tr
menojaan. Taakse alkoi jäädä suuri,
peloittava Pietari. Reittimme kulki Ne­vajokea
pitkin Laatokalle, sieltä Sy­väriä
.Äänisjärvelie, jonka rannalla si­jaitsee
Petroskoi. Paljon oli menijöitä,.
mutta ei tietääkseni muita suomalaisia
kuin .meidän ryhmänmie. Toiset olivat
suuren Venäjän kansaa. Työnjohtaja
vaimoineen ja ne kaksi Tainiokosken
poikaa saivat istumapaikat alhaalla hy­teissä,
mutta me halusimme olla täkil­lä.
Täällä oli raitis ilma. ja näki maise­mia.
MeiHe kehittyi vakava keskustelu. -
Olin huomioinut, että matkustajat oli- -
vat enimmäkseen keskiriän ihmisiä.
Nuoret miehet <rfivat keisarin ja isän­maan
puolesta.: taistelutant^eella tai
harjoituskeskuksissa. Kaveri selosti,, et­tä
kautta aikojen — niin:^ pitkälle kuin
tiedot ulottuvat -:— oh öuniskunnan his­toria
vallortuksiHa, ryöstöillä ja hävi­tyksillä
höystettyä. Kristinusko ei ole
asiaa toiseksi muuttanut, päinvastoin
ovat sodat tulleet yhä verisemmiksi,
koska ihminen keksii yhä tuhoisampia
murhavälineitä. Hän neuvoi minua ole­maan
vaivaamatta päätäni näillä kysy­myksillä,
koska emme voi sitä menoa
toiseksi muuttaa,
(Jatkuu)
— Jos kellarisi seinä vuotaa, niin älä
yritä peittää sitä rappauksella, sillä se
ei kuiteinkaan auta, sillä varsinainen
sementtiseinä ön ensin korjattava ve­denpitäväksi.
AAATTI RANNAN
MUISTOLLE
Taaskin vieraili kuolema keskuudes­samme,
vieden yhden tovereistamme.
Matti Ranta nukkui pitkällisen taudin
jnurtamana ikiuneen täällä Port Ar­thurin
sairaalassa. «
Matti Ranta oli kuollessaan 65-yuo-tias.
Hän oli tällä ympäristöllä erikoi­sen
hy\'in tunnettu suomalaisten kes­kuudessa,
sillä olihan hän asunut vuo-sikynmieniä
ensin Fbrt\Yilliamissa ja
sitten Port Arthurissa. Aikoinaan toi­mi
hän ahkerasti SJ:n Fort Williamin
osastossa ja oli mukana täällä Port
Arthurissakin lukuisissa osaston tilai­suuksissa,
vaikka ei mubtaakseni osas­ton
jäsen ollutkaan: Aina hä.n kuiten­kin
säilytti edistysmielisen maailman­katsomuksen
ja «varojensa mukaan au­liisti
avusti järjestöjen toimintaa, mil­loin
häneltä apua kysyttiin. Tulemme-kin
muistamaan Mattia kunnon tove­rina.
Häntä suremaan jäi lähinnä kolme
veljeä Yhdysvalloissa, kaksi veljeä Suo­messa
ja yksi sisiko perheineen täällä
lähellä sijaitsevassa Lappessa. Hautaus
toimitettiin täällä Port -\rthurissa
omaisten ja suuren ystäväjoukon muka­na
ollessa. Seppeleitä laskettiin hau­dalle
omaisten, lukuisten ystäväin ja
SJ:n Port .Arthurin osaston toimesta. .
Hautaustilaisuudessa puhui vainajan
rnuistolle Wm. Laine kauniita ja valit­tuja
sanoja. Hautausseremoniat toi­mitti
pastori Pajala. Sen jälkeen siir­tyi
surusaattue haudalle, jonne kallis
toveri laskettiin.
Nukkuos rauhassa ikuisen levon saa­nut
toveri! Me * jälkeen jääneet tu­lemme
jatkamaan työtäsi. Vuorollam­me
tulemme kukin jättämään työt ja
töuhiit, mutta uudet joukot tulevat ot­tamaan
paikkamme ja jatkamaan työ­tämme
onnellisen elämän saavuttami­seksi
kaikille ihmisille.
TYYNE AJLINA.
Haluavat majaiTia
rakenmistöihin
Äskettäin kerrottiin, että Yhdvsi
täin hallituksen palvelukseen halut
600 majavaa. Majavat aiotaan sijoit
sellaisille seuduille, missä tulvat tt
vät suurinta haittaa. Majavien toi
taan rakentavan patoja halvemm;
kuin ihmiset. Tarkoitus on käyttää
nadalaisia majavia.
IffiRMAN AIJISEN
M U I S T O L L E
Kuoli maaliskoinilSjpäiväiiä 1954.
9,000 vuotta vanha
vene on löydetty
Äskettäin tavattiin Hollannissa
eräästä turvesuosta noin kolmen met­rin
pituinen tammesta koverrettu vene,
jonka ar\'ellaan olevan noin 9,000
vuotta vanhan. Se on vanhin vene mitä
Euroopassa on koskaan löydetty.
On kaksi vuotta jo kulunut siitä,
kun elonlanka katkes rakkaan.
Aina muistossa olet muUa.
Suru suuri sydäntä jäytää,
kaihon kyynel silmän täyttää.
Vaimosi Olga.
Port. Arthur, Ont.
Olet poissa meiltä, isä.rakas,
hiljaa uinut haudan povessa.
Me kimnioitamme muistoasi.
Lepää alla mustan mullan,
sieir on rauha* sulia.
Lapset Aili, Severi ja Dora.
Lastenlapset Ronald ja Leila
Syvällä surulla ja kaipauksella
ilmoitan, että rakas elämän to verin!
JOHN WILLIAM
PUTTONEN
kuoli Hearstin sairaalassa tammikuir
13 pnä 1956, sairastettuaan kovan kiiu
meen. Hän oli sjrntynyt Suomess:
Äänekoskella ja oli' kuollessaan 53 v
8 kk. ja 7 päivän ikfiinen.
Vainaja saatettiin Hearstin talvihan
taan tammikuun 17 päivänä.
Suremaan häntä jäi minä, hänei
vaimonsa ja kasvattityttö Meimi seki
yksi veli Suomessa ja ystäviä ja tutta
via tässä maassa ja Suomessa.
-j
Kaunis on seurata kutsua kuolon,
nukkua kauan kun väsynyt on.
Siirtyä sinne missä on rauha,
niissä o n kuolokin tuntematon.
Vaimpsi«LHv
Kasvattitjrttosi Meimi.
K I I T O S
Lausun kaimiit kiitokset teille, jotka
otitte osaa suruuni ja olitte saattamas­sa
vainajaa hänen viime lepbonsa. Kii­tos
niistä kukista ja seppeleistä, jotka
koristivat Williamin arkun. Kiitos kan­tajille
ja erittäinkin vaivoistanne teille:
Enne ja K. Hytönen, Alma ja S. Keto,
ffilda ja A. Martin sekä Eila ja E.
Kokkinen.
Teitä kaikkia kiittäen,
LILY PUTTONEN
Oba, Ontario
Täten surulla ilmoitan, etta kuolon kylmä- käsi pois vei rakkaan
rpiehfffij ja elämäntoverinl rinnaltani
JOHAN K. VIRTA
kuoU kotonaan .Skeadin Roadin varreUa. Garsonissa, Ont., helmikuun 6 p:nä
1936, 74 vuoden ikäisenä. Hän oU syntynyt Suomessa, Ilmajoella, helmikuun
2 päivänä 1882, tuU Canadaan v. 1906 ja- asui Ontariossa koko ajan, työsken-nHlen
kaivannoissa suurimman osan täällä oloajastaän.
Vainaja haudattiin helmikuun 8 p:nä 1956 Park Lawn hautausmaahan,
omaisten ja suuren tuttavajonkon saattamana. Kantajina olivat Eino Wilen.
Nick Koski, KaUe Mäenpää, Alex Perälä, Vilho Ht^no ja Jani PttllL
l ä h i n n ä suremaan jäin minä, hänen vaimonsa Eva. Helena (o.s. Kupan­nen),
yksi tytär, mrs. Bertha Kreko, Garsonissa, Ont» kaksi poikaa. Remo,
Hardy Minella, Ont. ja Eugene, Garsonissa, Ont., s ^ ytel siska täällä, mrs.
Lauri Neva, Waters To^nshipissa» Ont. ja yksi sisko ja yksi veU Suomessa.
0 Yksin istun huolissani,
toveritta tuskissani. - - • .
Kyjmeleeni kyllin vuotaa,
lohdutusta ei itku tuota.
Sua muistelen rakkaani illoin,
sua aattelen aamuisin,
vaan kyynel kiitävi silloin,
miurhe murtavi mieleni.
Aina muistelen sydäntäs hellää,
kun yhdessä oltihin: .
Jää hjrvästi rakkaani.
Vaimosi Helena.
K I I T O S
Pyydän lausua sydämelliset kiitokseni kukista, joita lähetitte rakkaan mie­heni
Johanin muistolle sekä kukkarahan kerääjille mrs. Hilma Krekolle ja
Marylle. Keitos mrs. Uuno Krekolle kahvitarjoilusta. Sydämelliset kiitokset
pastori Armas Korhoselle viime palveluksesta.
Kiitokset teille kantajat. Eino Wilen, Nick Koski, KaUe Mäenpää, Alex
Perälä, V i l h o Heino ja Jani PuUi.
/
Tem kaikkia kiittäen.
MBS. HELENA v i i f i TA JA EUGENE VIRIL\N PERHE
Sivu 8 Lauantaina, maaliskuun 17 päivänä* 1956
3 ». .1; 'f. ., .