Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 5, 1942

              Sivu 4 LAUAXTAIXA, JOULUKUUN 5 PÄIVÄNÄ 1942
^1
>- f
"i
Kirj. H Ä : ^ I E E X ] M I M M I
Minulla oli vuoden passi, se oli
nyt uusittava. Siskoni sen asian
coimitti. Niin olin nyt ollut matkal­la
toista vuotta, vaikka kolmessa
kuukaudessa sen olisin voinut tehdä,
jos minulla oli kunnon mies.
Menin taas konsulaatissa käväse-mään
ja kuulin, että minulle oli nyt
paperit hompsattu: Jes' minulla on
sata dollaria maihifflloijsurahaa, niin
pääsen lähtemään.
Se pani taas asiani sekaisin.. Ei
muuta kun kirjoittaa taas tovereille,
•että — keräilkääpä vielä kokoon tä­mä.
Parin viikon perästä sainkin
sähkösanomalla rahat. Menin kon­sulaattiin
ja näytin rahan. Hyvä.
nyt oli vaan toimitettava lääkärin
tarkastus, otettava valokuv^at ja pas­sin
lisäksi luotettavaisuustodistus,
niin sain lähteä. Siis huomasin vie­lä
kerran, että ihmisestä pidetään
hy^-^ä huoli kaikin päin ennekuin hä­net
matkalle päästetään.
Kirjoitin t}ttärelleni, että hän
hommaisi sen luötettavaisuustodis-tuksen
kotipaikalta, mutta sain vas­tauksen,
että minun pitää tuUa se
persoonallisesti hakemaan.
Niin matkustin sinne, menin polii-sikamariin
ja selitin, että minun, pi­täisi
saada se luotettavaisuustodistus.
''Ei sitä heti voida antaa. Mistä
me tiedämme että te olette luotetta­va.
Tämä on poliittinen kysymys
ja meidän on selattava kahdenkym­menen
vuoden kirjat."
"Ottaako se paljon aikaa?"
''Tulkaa iltapäivällä."
Kun sitten menin takaisin, olivat
jo selvillä.
''Teidän miehenne on punaisena
ammuttu."
"Niin on, mutta nyt ei ole kysy­mys
miehestä, joka on kaksikym­mentä
vuot'ta maan alla maannut,
vaan minusta."
"Näytätte olleen kunnan valtuus-kiitsaUisecn
asemaan, istuessaan tuol­laisen
vierustoverin rinnalla. Istuim­me
Temppelissä lähellä näyttämöä.
Vierustoveri alkoi puoliääneen höpis­tä:
— No, tuollainenko se nyt on se
njisi johtaja? Ho, ho, ompas pieni
mies. — Niin, pieni on . . . mutta
katsotaan nyt/
. — Joo, minä olen ollut Suomessa
nuorena Kansallisteatterin keittiös­sä
— saimme katsoa vapaasti näytel-
}ij;ä— Eivät ne johtajat olleet noin
pieniä . . . Niin, mikäs tuon nimi on­kaan.,
— No, ei sillä ole ääntäkään
— — — vaan onkos sillä yskää.^
Siirsin vähän itseäm, enkä ollut kuu-
'evinani. Mutia vierustoveri vain
jatkoi:
. — Voi, voi, kyllä ne täällä näytte­levät
kovin huonosti/ Kyllä minä
'iäin Suomessa kyvin esitettyjä kap­paleita.
Johtajat osasivat näytellä,
•jjvät ne tucllalailla . . .
Tuollainen puoliääneen arvostelu
jfitkui ensi näytöksen ajan. Seuraa­valla
väliajalla jäin kauemmaksi. Vie­ressä
oleva henkilö istui ääneti.
Esitettiin "Jfturakon Huldaa" toi­sessa
kaalissa. Siellä taas vieressäni
istuja piti yksinpuhelua.
— Oohy kun on pitkäveteinen! En
titinä tykkää sellaisista kappaleista,
hssa kaksi ihmistä kuojailee koko
ajan . . .
Näytelmässä oli nimittäin yksi osa
kahden henkilön varassa.
Joskus tulivat saman kirjailijan
näytelmät ikäänkuin muotiin! Kun
Suomesta aisin alkoi tulla niitä nis-kavuorelaisi^
i, niin muuan ansioitu­nut
näyttelijä "äkäili" niitä vastaan.
Mutta kun niitä mainostettiin ko­vasti,
niin jopa hänkin vwni virran
fnukana — etteivät ne muut näytel­mät
mitään niiden rinnalla olleet­kaan/
Vhteen aikaan joka puolella
nauratettiin yleisöä .Uramon hullu­tuksilla.
Aivan elettiin Suomen maa-tiaistohinoissa.
Kun osa yleisöä, etenkin nuorempi
polvi, eivät näistä löytäneet huvia,
eikä "taidetta", siirtyivät he eloku­vateatterien
yleisöksi. Ymmärsivät
l>aremmin Hollyzvoodin tuotteita.
Onko ihme, jos eivät nuoret näihin
näytelmiin syvenny, kun eivät osaa
perinpohjin suomenkieltä, eivätkä
tunne sen maalaiskansan elämää/
Paljon huvia ja havaunoita sai tä'
män kirjoittaja lännellä näytelmä-kursseissa,
jossa "Pentin" johdolla
harjoiteltiin Niskavuoren leipää.
. Tuo lysti jatkui, kun sen tuotta­mien
tappioiden korvaukseksi harjoi­teltiin
puolisen vuotia "Rymättylän
häitä". " • .
Koko joukko noissa näytelmissä —
rnuntatniu vanhempia lukuunotta­matta
— olivat lahjakkaita tämän
maan kasvatteja.
Nytkin nostaisin hattua esim. Sa-diclle
ja VH jolle, ja monelle muulle,
jotka esiintyivät viainiosti pitkissä
osissa . . . vaikka eivät ymmärtäneet
edes kaikkia suomala:rin sanoja —
eivätkä sellaisia tyyppejä näh­neet
elävässä elämässä. Mutta ylet­tömällä
hermojen rasituksella leivot­tiin
näistä nuorista osiinsa hyvin so­pivia
esittäjiä. Yleisö aplodeerasi,
mutta tuskin monetkaan osasivat a-jatclla,
kuinka paljon nuo nuoret sal­avat
ponnistella esim. Niskavuoren
leivän jyrsimisessä — näyttämö-kursseilla
Longvicu''ssa, Wash.
Kaikki oli vaivat korvattu, jos saa­tiin
esitysiltoina yleisöä. Mutta kun
sattui vastoinkäymisiä, kuten esim.
"Rymättylän hailia' vieraillessa.
Kun sitä esitettiin eräässä kaalissa,
niin haalin lähellä olevassa talossa
samaan aikaan vihittiin nuori pari
kristilliseen avioliittoon . . . ja ym­päristön
väki oli siellä.
, Tuskin saatiin "Rymättylän häis­tä"
haalin vuokraa/
Nykyisenä ajankohtana on entis­tä
enempi vaikeuksia näyttämötoi­minnan
tiellä. Nuoren väen toiminta
otf nyt tärkeämpää todellisen elämän
näyttämöllä. Siellä kysytään kättä
ja aivoja. Tragedia ja komedia esiin­tyvät,
kunkin omalla kohdalla, tosi­elämässä.
Näytelmäkaipausta ovat tyydyttä­mässä
ammattilaiset filmiesityksissä.
Se kehittyy, valtaa yhä enemmän a-laa.
Filmin avulla esitetään ei aino­astaan
tekonäytelmäi, nmtta niitä
otetaan suoraan elämän näyttämöltä.
Sillä alalla onkin tehty o*wistuneita
kokeita — esim. Mannerheimin lin­ja
— ja muitakin saman alan esityk­siä.
Näissä näytelmissä tulee .1-
merikan suomalainen nuoriso ole­maan
mukana/
— Niin se muuttuu maailma, Es­koseni,
sanoo .lle.xis Kivi "Nummi­suutareissa".
Ja niin se muuttuu/
tossa, kuinka se on mahdollista?"
"Niin olen ollut, eikö se osoita luo-tettavaisuutta."
"Joo — mutta minkä puolueen e-dustajana
olitte?"
"En tiennyt silloin olevan muuta
kuin herrat ja työläiset ja jälkimäi­sistä
oli suurin osa ammuttu tai van­kilassa;.
Näin ' kuitenkin lehdessä
pienen ilmoituksen, että työläisten
vaalikokous on Palokunnantalolla ja
menin sinne. Ja koska useat olivat
kansalaisluottamusta vailla: ,mutta
minulla se vielä oli, niin minut ase­tettiin
ehdokkaaksi ja tulin valituksi
kunnan lakien mukaan. Joko on
-selvä?" '
"Joo. Mutta se tässä on iliineel-listä,
kuinka teillä säilyi kansalais­luottamus?
Olemme puhutelleet u-seita
senaikaisia poliiseja ja heillä
on mitä kummallisimpia juttuja teis­tä,
mutta kirjoissa ei löydy mitään
merkintää."
"Kumpaan enempi luotatte, jut­tuihin
vai kirjoihin?"
"Mutta mistäs me tiedämme mi­tään
teistä A-iimeisen kymmenen \'uo-den
ajalta?"
"Niin, ette kyllä tiedäkään, en ole
ollut Suomen poliisien ulottuvilla,
mutta tottapa minä Amerikassakaan
en ole tehnyt kovin kauheita, .koska
minut luvataan sinne vielä laskea,
josta minulla on todistukset."
Nyt piti näytellä papereitani ja
olihan siinä vielä sitä ja tätä selk­kausta,
välillä kovaakin ääntä, mut­ta
lopputulos oli, että sain luotetta-vaisuustodistuksen,
jossa mainittiin,
että "poliisilaitoksella ei ole mitään
^tietoa minun poliittisesta kannasta­ni
\'iimeisen kymmenen \Tioden ajal­ta".
Olin tullut jutun aikana sanoneek­si,
että huomaan suuren eron ameri-kalaisten
ja suomalaisten virastojen
välillä. Siellä ne palvelevat ihmisiä,
mutta täällä haetaan kaikenljaisia
juttuja ja verukkeita ja usein koe­tetaan
äänelläkin pelotella. Ihme
kyllä, eivät panneet minua lukkojen
taa, vaan sain todistuksineni lähteä.
LÄHTÖPÄIVÄNI
läheni. Vanhin tyttäreni lähti mu­kaani
Helsinkiin kahden lapsensa
kanssa; hän tahtoi olla laivarannas­sa,
jos on vaikka \-iimeinen kerta ku:;
näemme toisemme. Ollessamme säh-kösanomatoimistossa
lähettämässä
sähkettä Amerikkaan, oli pikku tvuö
ikkunoita katsellessaan eks\-n\i eikä
häntä löytjTij^. Kikki meni p-Miisj.
laitokselle ja minä jäin pojun kanssa
odottelemaan, kunnes he palasivat
poliisiautolla, etsitty lammas muka­na.
Tyttö oli eksyksissä hätäillyt ia
itkenyt, jolloin poHisi oli hänet \ie-
:. nyt: suojiinsa.. . . N i i n ...jäi heillekin
muisto Helsinki-reisusta.
Niin, sähkösanoman ttilostaiii lä­hetin
ja viikkoa ennen olin läheirä-nyt
Jussiilekiitoskörtin hänen lähe­tyksistään.
Eräänä heinäkuun päivänä irtau­tui
laiva rannasta. Sinne jäi\~it lap­set
ja lapsenlapset itkemään, kun
äiti ja isoäiti lähti —^ ei kylläkään
niin tuntemattomalle taipaleelle kuin
ensikerralla. Tunsin ikävää heidän
tähtensä, mutta muuten huokasin
helpotuksesta, saadessani kopistaa
Suomen tomut jaloistani. Jos siellä
oli ahdasta ennen, niin nyt se tuntui
tukehduttavalta. Ajattelin kauhulla,
jos minun olisi pitänyt siellä ruveta
rahattomana elämään,-ja pahoittelin,
että olin laittanut lapsia sinne ah­tauteen.
Matka laivalla luisti nopeasti, ei­kä
mitään merisairautta. Olin pal­jon
kannella 5^ katselin ulapoita.
Usein ajattelin, minkälainen mahtaa
olla kohtaukseni Jussin kanssa, kun
näin yllättäen tulen. Siitä kai joh­tui,
että näin sellaisen kamalan unen­kin,
että tavatessani Maijan minun
entisellä paikallani keittiössä, otin
häntä kauluksesta kiinni ja nykäsin
nurin lattialle, istuin päälle ja hakka­sin
häntä nyrkeilläni, hakkasin ia
huusin, että ääneni tuli käheäksi —
ja omaan huutooni heräsin. Silloin
ajattelin, että noin minä en kuiten­kaan,
tee.
Matkalla meitä oli kuusi suon.a-laista
samassa pöydässä, niiden mu­kana
eräs canadalainen tvltÖ, hylti-toverini,
ja eräs suomimatkalla ollv.t
nuori pappi Michiganista. Syöty­ämme
New Yorkin rannassa viimei­sen
aterian tuli taas kysymys tippi-rahan
antamisesta palvelijalle, jolloin
Kolme mallia — tcrrier "Misty, "Frankenstein" kissa ja heidän
omistajansa "Candy" Jones. Hc esiintyvät usein yhdessä aika­kauslehtien
kuvissa r.m.