Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, November 11, 1950

              mi*
Marialle sanoa,, etf
tä kynää useammi
rky kirjoittaa mielen
ille imuillekin LiekI»
sin antaa ruusun rii.
Annie Ruissaloa kj-. f
mnut vuosikymmei
[^tä. Kukameld?,
1, ellemme me itse s
n työväenlehdet \ i
laiHjoita. Ja onhx'
itselleenkin, saa p:. ,
TOpäri imaata, vaikl
Etäisesti tunnekaa:
mo Albertasta kuts.
:ylään ja vakuutUr
1 vieraspaikkoja. Ob
ustua oikein vehn-imä
oma farmaus o
•kkifarmausta kala- •
f a saisi sitä aiheii
n tässä niin yksinä'
tää, vaikka hullaar'
1. 'Kiitos ^-ain, Vier;;
npanja alkaa koht:
llaoksia. Ylisi onj.
?kkiä tulee 'tänne kt
i ©le oikein suur"'!
n luliijat ja kirjoitt
)on ilomme! |
ISOÄITI. :
lapsilaumaa. Voil.
saada isomman pe '
, että jokainen sai
en. Ei mitenkää'
unia, jotka olisivi
svayille. Ja huvi
nimmäkseen Iierm ^
ista, joka pilaa ka
Ikaalisen maun. El
Ikseen roskaa,
i seurauksena ihnv
eutuminen. Tupa >
)vat nautintoaineir i
töilläkin. j,J
an tämän mielett •
aikakauden ilmiö
:ään niin, ettei sa^J *
. Näin Suomen le ;
rapakon takaa. Vu^,
ytettiin unilääkkeia'
tä nieleskellään o'/ ^
npnenlaisia ja mc >
uneen. Ja mikä ^'^ |
isesta käytöstä?
;on lamaannus, jo'
lääkärinhoidan. •
m, jos siitä ter\-J
aine, jolia näkyy f
)ahemmin orjana?
isa meillä täällä se^;:
an orjia ja luukb.
TOI heitä enää kiia-f
upakkaan ja heti
jkaa viimeinen S(
na mietin, että mi
kun tuollaisen ti
aehtoisesti hank".
en koskaan nähi
[1 kanssa pitää f ^
anon ovat kyllä r.
in ravintolassa oi
>rpätään kahmia
i. Toiset saavat
iioroaan.
©lukijat tästä s>j
i olee luonut. Ar
»äiti näkee vanliä
nan .mustana. ^^1'
n iierättääkseai
hen, että
et 'taida o!b
ssaan, että M
ISOÄITI-Olin
ylpeä näistä Canadan malita-n?
ta järvistä ja muutenfkiji Canadasta,
samoin kuin Amerikan ihmiset ovat yl­peitä
Ainerikastaan, ]Gim miksi emme
mekin ole. Nämä vieraat eivät tosin
jiäyttäneet olevan ylpeitä ja mahtajia.
Ja eihän mikään maa ole meille työläi­sille
oikeastaan sen pareropi kum toinen­kaan.
Leivän saanti on kovan työn ta­laana
jokaisessa maassa. Suo siellä, ve­telä
täällä, sanotaan.
Olimme Penagella koko päivän. Ka­loja
saatiin ja "mojafeka'' keitettiin.
Päivä oli kuuma ja tuulinen. Illalla
olimme auringon polttamina punaisia
kuin ravut. Huuleni olivat kuin "töp-t
parit" aamulla, joten en kehdannut
'i mennä kaupunkiin, vaikka oli aikomuk-
I seni.
I Seuraava aamu oli mitä kaunein,
! aamurusko punersi koko taivaan ja tuu­li
heilutti hiljaa järven pintaa. ICaik-
I ki oli niin hiljaista, ei edes, lintujen li­verrystä
kuulunut.- Hiljaisuus melkein
pelotti. Kastelin vähän kukkiani kan-
{ lamallani vedellä. Ajattelin itsekseni,
että olisipa edes Ivärryt, joilla saisi ly-.
Jiätä ^siastioita.
Huomasin färvellä -veneen. Soutaja
oli siskoni ja olin iloinen, että joku
tulee seurakseni päästämään minua yk­sinäisyyden
lumoista. 'Hiljaisuus to­della
ihan ahdisti minua ja taivaan pu­nerrus
ihan pelotti. Pian heräsivät lin­nutkin
laulamaan ja lentelemään. Me­nimme
sisälle kahvinkeittoon. Äkkiä
kuitenkin kuuntelimme ja ihmettelim­me,
että mikä pääskysille oli tullut, al­koivat
yhtäkkiä niin elämöidä. Me-
^ nimme ulos katsomaan ja huomasimme
ison haukan leijailevan ilmassa. Sitä
'kaikki linnut pelkäsivät.
Päätimme siskon kanssa mennä seu­raavana
aamuna mustikoita poimimaan.
Hän lupasi ripustaa valkean vaatteen
saunansa luo merkiksi siinä tapaukses­sa,
ellei hän pääse. Kun hän oli pääs­syt
järven yli kotiinsa, niin järvi alkoi
myllertää. Vaahtcpää laineet löivät
rantakallioihin ja mustia pilviä kierteli
Penagen yllä. Aivan pelotti, mutta ei
sentään mitään ihmeitä tapahtunut. Tai-i^
as selkeni, mutta tuuli jatkui koko
yön ja vielä seuraavan päivänldn.
Odotin aamulla marjatoveria, mutta
kuulunut. Pian ilmaantui valkea
vaate siskon saunaniemeen ja niin läh­din
yksin mustildiaan. Menin pitkin
rantoja veneellä järven toiseen päähän
kallioille. Siellä oli jo aika paljon kyp­siä
mustikoita.
^lustikoita poimiessani kuulin äkkiä
ympäriltäni vihellystä. Vilkuilin ym­pärilleni
ja kun aikana katselin, huoma­sin
toisella puolen laaksoa olevalla kal­liolla
kolme karhua. Isoin niistä löi
kämmeniään yhteen seisoen takajaloil­laan,
ajaen kai pentujaan pois. 'Kaksi
hiistä näkx-i olevan aika paljon pieffem-
Piä kuin se kolmas. Kyllä töppöseni
alkoivat liikkua. Tultuani lähelle ran­taa,
mihin olin veneeni jättänyt, löysin
Biustikkapaikan, jossa oli niin marjoja,
ettei voinut niitä tallaamatta mihin-Ä
astua. Kävin monta tetaa siinä
samassa paikassa, viimeksi vielä hyvin
^.vöhällä Ainon ja Antonin (kanssa ja
^ielä silloinkin saimme "bäskettimme"
tä\-teen.
Tänä aamuna fa päivänä ei ollut mi­tään
erityistä, telitävää. Päätin olla hel­polla
ja ottaa auringonkylpjiä sauna-laiturilla.
Tal\-a3 oli karaim sininen,
^»h-et kulki\'at sinne ja tlime, järvi oli
melkein tyyni. Siinä maatessani ihailin
^iv-asta, kuirfva kaunis se on ja niitä
monenlaisia, km-ailmlöitä, joita kulke-
^\ pilvet muodostivat. •Tuolla oli ihan
^^in koira, luolia taas näkyivät ihan
kuiii ihmisen kasTOt ja tuolla puu. K^t-
•selkaapa Joskus, non näette :sa.manlaisia
kuvioita.' 'Kuvailin avaruutta ja sieUä
liikkuvia vapaita pilviä, jotka kulldrat
mihin tahtoivat. AjatteUn, että miksi
me ihmiset emme saa olla niin vapaita
ja huolettomia. Ei mikään elävä o!eB-to
tässä maailmassa ole vapaa huolista,
eivät linnutkaan? sillä ne saavat aina
peljätä hauklioja ja pyssymiehiä, sa­moinkuin
peuratkin. Kaikilla on'kuo­leman
ja laukausten pelko, eTäimet pel­käävät
vihollisiaan. Meillä ihmisillä on
myöskin aina pelko, esimerkiksi työpai­kan
menetyksestä, tarvikkeiden hinto­jen
kallistumisesta, sairaudesta jne.
Meillä ei ole elämisen mahdollisuus kos­kaan
varmaa, aina on huolta jä mur­hetta
tulevista päivistä. Tosin meistä
ihmisissäkin on muutamia, joita eivät
rahahuolet paina. Joillaldn on rahaa
tarpeeksi ja sillä voi ostaa vapautta ja
iloa.
Lkkm hvUyskiimpauja
kaa cml imkoiia. Onko kaik-
M vaiinum Sitä varieni' Mi­kä
pmkkakunia täyitää c«-
simmässcnä osiintensa.^
Taas olin yksin tänäkin aamuna. Sii­vosin
ja laitoin saunapuut valmiiksi uu­niin.
Kastelin kukat ja kitldn rikka­ruohoja,
sekä raivasin metsää. JMustat
linmit räkättivät, kai pelkäsivät, että
kaadan kaikjki puut ja missä ne sitten
istuvat.
Olin edellisenä iltana kerännyt ona-toja,
kun ©Ii satanut vettä ja menin
kellariin katsomaan matoastiaani. As­tia
oli aivan tyhjä, ei yhtäkään matoa.
En tiennyt, ketä olisin syyttänyt, mutta
mustat linnut sitten saivat syyn pääl­leen.
Täytyy taas tänä iltana kerätä
uusia kastematoja, tuumailin, jos aio­taan
viikonlopulla mennä Penagelle ka­laan.
•
Iltapäivällä sain \neraita. Paistoin
leipää ja sisällä olt hirveän kuuma. Ul­kona
oli myöskin kuuma, mutta oli
siellä sentään parempi istua. Istutin
vieraani puitten varjoon ja siinä nau­timme
kahvin suloisesta mausta, kesän
ihanuudesta ja kuuntelimme villien ka­narialintujen
laulua. Kyllä ne tosiaan­kin
laulavat kauniisti. Oli aivan kuin
ne olisivat laulaneet vuoroin. Toisi­naan
taas lauloivat useammat yhdessä.
Vieraani kertoivat nähneensä muusin
uivan salmesta yli ja nousseen kalliolle,
JQSla. sitten oli hävmnyt metsään. Sa­noivat
olleen suuret, mahtavat sarvet.
Kuinka nuo jalot eläimetkin joskus
öksyvät ihmisasuntojen lähelle. Joslcus
metsästysaikana niin kyllä tapahtuu,
että metsän riista hatee suojaa laukauk­silta
ihmisasuntojen läheisyydestä.
Viikonlopulla menimme Hannan ja
Kallen kanssa taas isolle järvelle. Aa­mu
oli vähän: myrskyinen, mutta me­nimme
silti. He ovat paljon käyneet
tällä vesistöllä ja tiesivät, millä puolella
tm mukavin olla, ettei tuuli haittaa.
Muutimme paikasta toiseen, mutta ka­laa
ei tahtonut tulla, ei edes tarpeeksi
"mojakkaankaan". Löysimme kuiten­kin
mustikoita ja me naiset innostuim­me
niitä poimimaan, emmekä välittäneet
kaloista. Miehet saivat niin paljon ka­laa,
että saatiin soppa.
Kalastajia ei näkynyt paljon sinä
päivänä. Oli niinkuin olisivat tietäneet,
ettei sinä päivänä kala syö. Vaikka
kiersimme ympäri järveä, niin kalat oli­vat
vain hiljaa järven pohjassa. Iglutta
Järven maiseman kolkkcudesta ja jyl-liistä
kalliorannoista nauttii, vaikka ei
kalaa saisikaan.
Kyllä nekin rannat ovat paljon muut­taneet
muotoaan sitten kuin siellä ensi­kerran
kävin. Ei ollut asuntoja tällä
puolen rantaa kuin pari mökkiä. Lah-dissa
oli tukkikämppiä ja silloin oli Jär­vessä
kalaa ja sitä sai enemmän kuin
viitsi ottaa. Nyt on asunto joka saa­ren
niemessä-ja lahden poukamassa, fe-bt
ovat kaikonneet kauenunaksi. Niin
niitä kaloja sai ennen meidänkin jär-vestämme,
ihan itsestään ne veneeseen
hyppivät. Joskus olivat keittiöön saak­ka
sankoon hypänneet, perunat muka­na!
, ,
Ne olivat kultaisia aikoja. »Muuten­kin
olivat silloin toisenlaiset ajat. Mon­ta
'kertaa viikossa kokconniittiin mihin
mlHoitfkin, Juttusille,. tanssittiin Ja Juo­tiin
kahvia. Silloin ei pelattu korttia.
Monta sen alkuista- on -muuttanut sinne,
nii'stä ei enää palata takaisin; . •
Taas menin kaupunkiin. Näin leh-
. destä, että sielFä esitetään Firmish-haa-lilla
suomalaiset filmit "Kulkurin valssi"
ja "Vihreää kultaa". Tietysti minäkin
halusin nähdä nuo filmit. Ja kyllä en-sinmainittu
olikin minulle oikein maku­pala.
Sen laulut, tanssit ja soitto vei­vät
minut menneisiin lapsuus- ja nuo-ruusaikoihini,
Esity.s oli luonnollista jä
mukaansatempaavaa. Elin monia päi-
. viä vain sen musiikin lumoissa.
Toisena päivänä olin katsomassa
"Vihreää kultaa". Se oli kaunis ja
hyväaiheinen filmi, mutta ei se minua
niin lumonnut kuin edellinen. Eikä
kaupunki muuten viehättänyt minua
lainkaan. - -
Kerran taas tulin kaupunkiin, "tuli-palomyyntiin",
mutta eihän sinne pääs­syt
lähellekään, sillä Elm-katu oli kan­saa
aivan täynnä. Heikommat siellä
huusival, kun puristuksessa olivat hen­kensä
menettää.
Eipä juuri paljon käyty kaupungissa.
Liittojuhlassa käytiin. Kelpasi sitä
katsella meidän nousevaa polveamme.
Oli ihanaa katsella, kun nuoremme
marssivat reippaina ja elämänhaluisina.
Miten mahtavaa joukkoa. Toivoisin,
että nämä nuoret pysjdsivät yhtenä
jouldtona meidän vanhojen. Suomesta
tulleiden ympärillä, sy^mbolisoisivat suo­malaisuutta,
sillä kannattaa esi-isien
uurtamaa latua jatkaa, että urheilujouk-komm^
e yhä kasvaisi. Urheilu pitää
ruumiin terveenä ja mielen pirteänä,
muistan sen entuudesta.
Alkoivat elokuun kuutamot. Monta
iltaa istuin ja katselin ihanaa järveä.
Joskus kuului hanurin soitto yli jär­ven.
Päivät alkoivat lyhentyä ja tuli
mieleen, että kohta täytyy taas jättää
nämä ihanat kesäillat. Kohta tulee
ruma syfc^ ja pitää lähteä kaupunkiin
toivossa, että tulevana 'kesänä on sellai­sessa
voinnissa, että voi taas tulla tän­ne.
Eräänä päivänä elokuun lopulla olin
hommannut yhtä ja toista, kerännyt ka­saan
poisvietäviä tavaroita koko päivä.n.
Illalla olin silti aika virkeä,, ei unikaan
yhtään houkutellut vuoteelle. Menin
istumaan rantakalliolle. Muistelin nii­tä
monia kesiä, joita olin saanut täällä
viettiä. • -Monta kertaa päivisin ja Illoin
olin' ist-uisut samalla kivellä. Lauha .
tituH-henkäili |a hiveli järven pintaa.
Pienet laineet liplattelivat ja tähdet tai­vaalla
välkkyivät. Iltatähti loisti min
kirkkaana ja näytti kuin se olisi noussut
aina ylemmäksi ja kirkastunut.
Jolva puolella oli niin hiljaista ja rau­hallista.
Sorsa ui poikasineen pienelle
karille päin lähellä rantaaPoikasia
oli enää kaksi jäljeirä, joku peto oli
toiset saanut saaliikseen. Emo vilkuili
sinne tänne, koettaen tarkastaa, onko
vaaraa lähellä. Koetin olla niin hiljaa,
että tuskin, hengitinkään, Sorsaerao
nousi kalliolle ja poikaset perässä. En
nähnyt, menivätkö ne emonsa siipien
alle, vai Jäivätkö kivelle emonsa viereen.
Istuin hiljaa, en tahtonut niitä häiritä.
Yölepäkot lentelivät ympärilläni. Pel­käsin
niiden istuvan pääni päälle, kun
minulla oli -valkea läkki päässäni. Hii­vin
hiljaa pois, jätin sorsaemon poika­sineen
rauhaan ja menin itsekin lepää­mään.
Seuraavana aamuna ajattelin mennä
katselemaan, olisiko vielä mustikoita
ja mustia vattuja. En kuitenkaan enää
löytänyt niitä. Pääskyset olivat jo
muuttaneet pois ja monet muut linnut.
Mustat linnut väin häärivät ympärilläni.
Ne olivat syöneet kaikki marjat. Pih­lajassa
oli vielä jäljellä joku marja.
Edellisenä sunnuntaina olimme naa­purissa
kylässä. Istuimme sisällä kun
huomasimme pyyn astmaan hyvin har­voin
askelin pihlajan juurelle. Se hyp­päsi
oksalle ja alkoi syödä pihlajanmar­joja.
Tuli toinen ja hetken perästä kol­mas
ja niin ne nokkivat marjoja pie­nestä
pihlajasta. Kukaan ei niitä häi­rinnyt,
ne söivät ateriansa jä lähtivät
tallustelemaan takaisin metsään.
Seuraavan viikon lauantaina pesimme
auton ja latasimme saunanpesän puill..
Emme kuitenkaan lämmittäneet heti
saunaa, vaan menimme kyläilemään.
Sillä aikaa oli tullut joukko vieraita,
olivat menneet sisään omilla avaimil­laan,
keittäneet kahvit ja järjestäneet
kauniin kahvipöydän kaikkine hienouk­sineen.
Saunakin oli lämmitetty ja kyl­vetty,
mutta meitä ei oiäkynyt missään.
Olga ja Ottokin olivat tulleet mootto­riveneellä
rantaamme ja yksi vieraista
oli hypännyt veneeseen ja niin ajamaan
ympäri rantoja ja meitä huutelemaan.
Löysiväthän he meidät vihdoinkin. Vie­raat
olivat meidän parhaita tovereitam-me,
laulukuorolaisia ia näyttelijöitä,
jotka olivat tulleet meille hyvästit jät­tämään.
Vieläkin kiitos teille kaikille
siitä kauniista illasta. Se olikin sen
kesän viimeinen hauskuus.
Tavarat pantiin kasaan ja. käytiin
tuttaville ja tovereille Jättämässä hyväs­tit.
Niin sitten eräänä ihanana aamuna
lastasimme auton. tavaroita täyteen ja
lähdiriMne 'kämpältä. Tuuli -heilutti M -
Jaa koivun latvoja hj^västiksi meUle,
Piikkisika myyrasti mäes.# myöskin hy-västiksi,
että ensi kesänä taas tavataan.
Loppu. .
4 / ' , ' ' ) t L >
1 ;
I'.
l 4 M:
11 >
LAUANTAINA. 3kLARIRASKUUN 11 F.%IVÄN.^, 1950 S B U I