Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 20, 1947

              a.
uni. Suruja ja
, ja työtä. .Atut.
" ^yötä ja tou.
en asiain eteen,
»tkaan sellaista.]
yksin kuuluu
lessä niistä on
lussa tulee ku-vuotta,
kun o-
•Eteisiin töihin,
aina olleet yh-n
eläinanto\^
istäiiyt Ulinaa^
semään lapsa'
n suuri virkis-le
kuin päästä
okoiiksiin ym,
>eni ihmiseksi
paus huolimat­ta
juuri usein
jonipi kumpi
Rakkautta ei
kkeinoilla, sen
. Vaikka rak-kuumaa,
niin
ehditä toisten-
«lliL Tavalli-
: toisiaan, jo-haaksi,
mutta
uurimmat rk-iteisenf
ihmi-
:otiseinien si-lut
hyvin on­nen,
että olen
uotettu etten
s omistankin
le on kasvat-joka
ei haib-ja
hiuksien I
u, mitä hyö-jmmissa,
sii-1
akseen. Mut-e
niin "ler-|
ja sellaiselle
llut tilaisuu-m
ollut par-itanut
minut
ät enää haa-j
aanut niistä,
ympäri Ca-lla
näin SO'-.
npärillämme
tuntenutkin,!
kset heijaa­jia
tai epa-tunsin,.
että
to\-ereitffn
itulaisia ja
ahalah jasta.
nxinkä esi-j
;i muktoksil
i kanssa.
nia.
Stmm. V. RAUMA.
kovm.
me -.vasten.
isin kerr^f^l
rahdun
la nyt on':\
'lat!
harhat,
lun
uiden'.
Lvdia ensikerran tuli detämään jou­lusta
vuoden \^nhana. Roikkuen äi­din
olkapäällä hän kuolasi J a tuijotti
ja x^alot kuusesta toisina valoina kuvas­tivat
hänen ihmettelevistä suurista lap-sensilmistään.
Kahden vuoden vanhana hän kuuli
Joulupukista: Hän lainasi vain vähän
huomiotaan siihen, mutta kolmen vuo­den
vanhana hän jo puhui joulupukista
lakkaamatta sekoittaen hänet muihin
satulentoihin. Mutta kun hän saavutti
neljännen vuotensa, oli siitä tullut hä­nen
elämäänsä ihme joka hallitsi kaik­kea,
niin päivää kuin yötä: kiitosta ja
moitetta, kesää ja talvea, hänen van­hemman
veljensä vanhemmuuden oi­keutta
ja iiitinsä viimeistä sanaa. Hä­nen
isänsä ei ollutkaan hänen -käsitys-piirissään;
hän oli jäänyt Cassinoon
taistelukentälle, samana talvena kuin
Lydia oli nähnyt päivänvalon.
'Joulupukki-tulee", Lydia sanoi, ja
hän tiesi että se oli yhtä varmaa kuin
sanoa huominen tulee. "Han tuo joulu­kuusen.
Suuren. Valoineen. Väreineen."
Kun hän oli neljän, oli hänen veljen­sä
Eddy yhdeksän ja d i jo kauan sit­ten
keksinyt tämän asian oikean laidan.
Ei ollut jälkeäkään-kuvitelmista hänen
silmissään, kun hän sivuutti kadunkul­mien
joulupukkeja joulun aikana. Hän
näki mitä ne olivat. Hän näki kuinka
. heidän vaatteensa roikkuivat liian suu­rina
ja kuinka tekopartojen (jotka roik­kuivat
kuin kuolalapuf rinnalla) ylä­puolella
punaiset nenät vuotivat kyl­mästä
ja silmät tuijottivat alakuloisina
kuin tavallisten kuolevaisten. _
"Luulisi, että sisko huomaisi asian
oikean laidan", Eddy sanoi äidilleen
wäänä päivänä kun oli ollut kävelyllä
Ij dian kanssa. "Varsinkin, kun sinä
huomaat kuinka erilaisia ne ovat."
Lydia uskoi jokaiseen, kadunkulmien
kellonsoittajista sum-kauppojen joulu-pukkeihin,
jotka aina kysyivät samat
kysymykset ja joiden palkattu iloi­suus
kävi laimeaksi iltapuolella. Lydian
ihme oli kaikkialla, käsittämätön, kaik­keen
pystyvä; jakats^Hen kaikkien kas-voihin
hän näki samat kasvoa jotka i ä -
nen mielikuvituksensa oli muovannut.
'/Eddy,;ethän kerro hänelle vi^lä, et­hän?"
häiMH. äitinsä sanoi... "Ajattele,
hän on vasta neljän ,vuoden." .
' Tietysti) kuvitelkoon kekkulaiaillaan,
-ajatteli Eddy, suurella ;ylenkatseella. .
Hän itse vielä muisti jouluaatot kauan
sitten, kun hän oli kuunnellut kul­kusia
ilmoissa ja katsellut sukkaansa,-
joka roikkui tyhjänä keittiön:uimin ylä-,
puolella.
• Kuinka Pukki voi.tulla uunin läpi,
äiti?"
V
'Tällaisissa taloissa, hän tulee ikku- .
ncistä . . . Ala nukkua,jo, l:ddy." .
Eddy kävi -kansakoulua päivisin ja
Mia meni lastenk<itiin. H ^ e n äitinsä
nouti hänet joka Jlta työstä tullessaan.
Hän on laiha nuori nainexi, jonka kau-neuden
usein peitti, pahantuulen ja vä-svxnyksen
varjot. Hän rakasti, lapsiaan,
«r.utta huoli rikkoi heidän välejään, ^n-taen
hänen äänelleen kiukuisen sävyn.
Tulkn kotiin iltaisin, nousten, jyrkkiä,
portaita, yhdellä kädellä puristaen ruo­kapusseja
rintaansa vasten ja Lydia hi­dastellen
ja puhua papattaen veti hänen
^«^'-»a kättään, hän välistä toivoi, että
voisi antaa kaiken mennä. Antaisi
n^ennä Lydian, antaisi pudota kerta
*^«kk.aan kaikki raskaat pussit. Olisi
P;;kanaJlinen nautinto, hänestä tuntui,
'^nda ja kuulla puHojen ja munien sär-y^^
n ja vuotavan portaille, ja kaikki
r, ^ P«runat lyövän toisiinsa ja
»^'^^teievan alas. alas .
Hc asuivat kahdessa huoneessa, jois­sa
oli korkkimatto lattialla. Päivisin au­rinko
lämmitti, mutta aamulla ja yöllä
huoneet olivat kuin-luolat, jollei ollut
tuli uunissa. Uuni, kylpyamme ja asti-anpesuallas
olivat kaikki ensimmäisessä
hjioneessa missä Eddy nukkui. Joskus
öisin amme päästeli kummallisia ääniä
J r . vesihana tippui säännöllisessä tah­dissa
kuin kello. Ja joskus johdoissa oli
hirveä elämä ja räminä kuin pahahen-
- ki olisi yrittänyt sieltä tulla huonee­seen.
*
Lydia ja äiti nukkuivat takahuonees­sa,
pimeässä ja ahtaassa.
Eddy oli usein yksin aamupäivisin
joululomansa aikana. Puolenpäivän ai­kaan
hän tÖm^steli raput ylös ja hom­masi
itselleen .syötävää. Hyräillen ja
tyytj-väisenä hän valmisti ruokansa,
useimmiten suunnattoman suuren voi­leivän
mielikuvituksellisine aineineen.
Kun hän oli valmis, korjasi hän jäl­kensä
tarkkaan, hän oli siisti ja huolel­linen
poika. Osasipa itse laittaa kun­toon
\'uoteensakin.
Iltapäivisin hän harhaili kaduilla tai
puistO'*ssa Joey Camardan tai toisten
ikäistensä poikasten kanssa. Joulu ja sen
merkit alkoivat enemmän ja enemmän
olla heidän keskustelun aiheinaan. Poh­dittiin
mahdollisia lahjoja. Joey sanoi,
että hänen setänsä antaa hänelle ruUa-
^uisitimet ja pj^ssyn.
Eddy sanoi, että hän mahdollisesti
saa polkupyörän. Hänellä oli yhtä suu­ri
mahdollisuus saada polkupyörä kuin
uusi kuu taivaalta, mutta sanottuaan
sen hän halusi parantaa. Hän sanoi,
että se olisi valkea pyörä, punaisin ko­ristein,
ja pala punaista lasia takana
kuin lamppu ja kaksi pesukarhun hän­tää
liehumassa kädensijoista.
^'Ja siinä on kahdenlaiset häly-ytys-kellot.
Toinen on kuin sumusireeni."
"Annatko minun joskus ajaa sillä.
Ed?"
"Joskus", Eddy vastasi.
Sinä ihana hän ajoi kotona huonees­sa
pyörällään. Takavalo loisti kuin
välkkyvä rubiini ja sireeni oli niin kau­hea
kuin ihmisen äänellä sai aikaan. ^
"Katso nyt minua, menen mutkan
y-mpäri", huusi Eddy. "Eee — ou —
oo ee. Juuri sivuutin tuon kuorma-auton,
puolella tuumalla!"
Lydia istui turvassa takahuoneen
sängyssä kun hän vilahti ohi.
"Onko se lentokone, fddy ?"
«Ei."
"Onko se auto?"
" E i . "
"Onko se juna?"
" E i v Sehän on polkupyörä. Varo itse­äsi,
minun täytyy ehtiä ennenkuin va-lot
muuttuvat. Eee — ou — oo — ee.
"Eddy, oletko mokoma hiljaa. Enhän
voi edes ajatella I"
Hän pysähtyi ovelle. "Miksi olet niin
kärtyinen, äiti?"
Tämä ei "katsahtanutkaan häneen,
paistoi vain perunoita pannulla, ripotte­li
suolaa ja pippuri päälle ja sanoi kuin
kaukaa:
"Sulje ovi. -Eddy. te ette saa joulu-puuta-
tänä ATionna."
"Miksi ei? Mitä me olemme teh­neet?"
"Meillä ei ole rahaa. .sik>i ei!" Hän
sanoi sen kovaa kuin toruen poikaa,
koska hän oli itsekin pettynyt. Sitten
hän madalsi ääntään. "Hc eivät tahdo
minua kauppaan joulun jälkeen. Sanoi­vat
tänään. Hc eivät enään tarvit.<;e mi­nua.
Minä en voi o.>taa teille lahjoja
jouluksi, vain tarpeellisia, niinkuin suk­kia
ja kä.sineitä." Hän katsoi Ediin.
"Ehkä vähän makeisia.' *
Poika oli vaiti.
"Eddy, pelkään käyttää yhtään pen-
Mistä tiedän koska saan uuden
työn?"
"Mitä sinä sanot Lydialle? Hän pu­huu
joulukuusesta kaÖtet ajat."
''Hänen pitää tulla toimeen ilman,
kuten monet muut. Siinä kaikki."
"Voi, mutta Lydia niin puhuu siitä
aina."
Hänen äitinsä viskasi kädestään haa­rukan,
jolla oli sekoitellut perunoita,
"^linä en voi auttaa, voinko minä? Tai­vas
mitä minun pitää tehdä?"
Eddy tiesi milloin lopettaa. Hän no-jasi
pöytääri ja mietti. Ja ruokaaikana
hän oli erikoisen hellä ja huomaavainen
siskolleen, joka oli mitä iloisimmalla
tuulella. Myöhemmin, kun Lydia oli
nukkumassa. Eddy teki ehdotuksen äi­dilleen.
"Minä tiedän keinon. Jos siirtäisim­me
joulun muutaman päivän, vaikkapa
v.iikon, niin minä voisin järjestää kaik-ki.
Hänen äitinsä sanoi "ei", niinkuin
hän oli arvannutkin. Hän nojasi tiski­pöytään
ja odotti.
"Mitä hyötyä siitä olisi? Ja muu-tenk'n
mitä Lydia siitä ajattelisi?" sa­noi
' hän.
'Sano hänelle, että Joulupukki on
myöhästynyt. Sanö hänelle, että me
erehdyimme päivästä. Hän on liian yk­sinkertainen
tietämään erotusta. Jokai­nen
on tyhmä, kun on neljän vuoden."
"Muutenkin se tuntuu väärälle."
"Mitä Jesus siitä perustaa, vaikka
siirrämme hänen syntymäpäiväänsä
muutamalla päivällä."
Oh, Eddy, älä hassuttele. Eikä meil­lä
olisi enempää rahaa sittenkään."
" E i , mutta minulla on eräs konsti.
Oleldltti, äiti."
Eddy tiesi kuinka kiusata miellyt­tävästi.
Hänellä oli vakava kat.se ja kat­soi
ihmistä silmiin, ja seurasi silmillään
rukoilevasti toisen liikkeitä ja odotti.
Hänen äitinsä ripiLsti märän astian-pyyhkeen
kuivamaan, käänsi pesuvadin
kumolleen: Vilkaisi pieneen peiliin pöy­dän
yläpuolella. Istahti keinutuoliin ja
avasi vanhan sanomalehden.
"Oh, olkoon menneeksi, Eddy", hän
sanoi kärsimättömänä. "Mitä sinä odo­tat?
Ihmettä tapahtuvaksi?"
Joulu tuli ja heille se oli kuin mikä
muu päivä tahansa, paitsi, että äiti oli
kotona. Mutta se oli helppo selittää Ly­dialle,
sillä äidin työ oli loppunut ko­konaan.
Samoin Lydian poissaolo las-.
tenkodista hieromalla lääkettä hänen
rmtaansa. Eddy keksi senkin.
"Oh, Eddy, minä toivon että sinä
tiedät mitä sinä teet."
"Kyllä Uedän^A-astasi poika.
"Mutta sinä voisit A^ i n t ä ä n kertoa
minulle mitä aiot tehdä."
"Sen täytyy olla yllätys sinullekin",
Eddy sanoi, ei niinkään paljon että hän
halusi yllättää äidin, vaan pelosta koh­data
äidin väistämätön "ei".
/ K a i k k i käy hyvin, äiti."
"Ja.milloin se tapahtuu, jos saan ky­syä?"
"L'uudenvuoden päiyänii, luulisin"^
Eddy sanoi Ja lähti etsimään Joey
mardaa, jonka apua hän oli kysynyt.^
Uudenvuoden aattona aikuisin hän
sulki Lydian ja äidin perähuoneeseen.*
^•Vaikka kuulisitte mitä ääniä ulko­puolelta,
ette saa tulla ulos. Lupaatte­ko?"
**No — jaa", hänen äitinsä sanoi Ja
se oli yhtä hyvä kuin lupaus.
Hän meni sisälle ja sulki oven. Ja
ennenkuin ihmeelliset äänet alkoivat
kuulua eteisestä, hän oli syvässä unes­sa,
siinä onnellisessa tilassa, että saa
olla vapaa kaikesta, pelosta ja surusta.
Keskiyöllä kaupunki heräsi ja vas­taanotti
uuden vuoden suurelle riemul­la.
Kaduilla ihmiset puhalsivat torviin^
ja rämisyttixiit vaikka mitä. Lydia he­räsi
myös ja luuli että se oli joulupuk­ki.
'^«H
"Haluan nousta ylös, äiti. Haluan
nähdä hänet."
"Käy makaamaan tällä minuutilla, tai
hän ei jätä sinulle yhtään mitään. Hän
er halua että ihmiset ovat hereillä, kun
hän tulee", sanoi äiti kärtyisesti, ha­luten
iltse nukkua vielä.
Mutta Lydia istui sängyssään ja ihas­tuksissaan
haisteli ilmaa. Oven raosta
tuli ihana tuoksu, jonka hän muisti
edellisestä joulusta.
Aamulla ei Eddy päästänyt heitä pit­kään
aikaan huoneesta.
"Eddy, täällä on kylmä", äiti sanoi.
"Ja minä haluan nähdä joulukuusen,
joulukuusen", Lydia puoleksi lauloi,
puoleksi puhui.
"Odottakaa minuutti", sanoi Eddy..
"Haluan nähdä joulukuusen, joulu­kuusen",
kertaili Lydia.
Toisesta huoneesta kuului jonkin ve­tämistä
ja ähkimistä.
"No tulkaa sitten", sanoi Eddy ja
avasi oven.
He näkivät kokonaisen metsän.
Luistelun ihailijat ovat ryhtyneet keräämään rahastoa Marilyn
Takc'n (torontoloisen tytön, joka on Pohjois-Amerikan mestari)
lähettämiseksi olympialaisiin. Toiset joukkueeseen kuuluvat ovat
Suzannc Morrou) ja Barbara Ann Scott.
f r * '
LAUANTAINA, JOULUKUUN 20 PÄIVÄNÄ SIVU 7