Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 28, 1939

              Sivu 4
LAUANTAINA, LOKAKUUN 28 PÄIV.^NÄ 1939
Kaksivuotias Dorothy Gesino,
muuten terve kuth lapsi komanaan,
on ollut kahdeksan kuukautta uni-laudin
vallassa. Tässä hän tiukkuu
vaunuissa kotonaan, avoimin mutta
näkemättömin silmin. Lääkäri sanoo,
eitä mitään ei voida tehdä, vain aika
voi hänet parantaa.
taidetta määrätietoisesti.
Englamiissa, varemmin kuin mis­sään
muualla uuden ajan alussa, saa­vutti
näyttämötaide korkean kansal­lisen
kukoistuksen. Useita teatteri­seurueita
kiert^eli ympäri maata näy­tellen
majatalojen ja ravintoloiden
pihoilla. Shakespearen aikana oli
Lontoossa useita joko avonaisia tai
osaksi katettuja teatterirakennuksia,
joiden näyttämönä oli sisäseinämästä
ulkoneva lava. jonka taustana oli vä­liverhon
eroittama syvennys ja sen
takana näyttelijäin huone aitiqineen
ja ylikerroksineen. Kulisseja ei ollut
ja oudot tapahtumapaikat osoitettiin
taustaan asetetun nimitaulun avulla.
Vleisö seurasi näytelmiä joko sei­soen
näyttämölavan ympärillä tai ai­tioista,
jotka päällekkäisinä riveinä
ympäröivät permantoa. Niin kansa,
mutta aatelisnuorukaisten tapana oli
istua itse näyttämöllä. Vasta 17 mnen
vuosisadan alussa tulivat muotiin
vaihdettavat kulissit y.m. Puritaa­nien
vaikutuksen aikana aleni Eng­lannin
näyttämötaide melkein koko­naiseksi
vuosisadaksi. Vasta ISrnnen
vuosisl lopulla alkoi sen uusi kehitys­kausi.
Saksassa esitettiin uskonpuhdis­tuksen
ajoista lähtien vaatimattomia
näytelmiä hoveissa, ylhäisten saleissa
ja kouluissa, Myöskin käsityöläis-anmiättikunnat
suuremmissa kau­pungeissa
paniviit toimeen näytän­töjä
ravintoloissa tai voimistelusa­leissa.
Vasta kiertelevät englanti-laiset
seurueet. perehdyttivät saksa^
laisia näyttämöllisiin N^aikutuskei-noiKi
» ja kehittyneempään ammatti­taitoon,
mutta \^rsiriaisia teattereilta
ja oopperahuoneita rakennettiin \-aS-ta
30-Vuotisen' sodan jälkeen. Vair
kutteita tuli Ranskasta ja it. ooppe­rasta*.
Goethen ja Schilleiiii A^aiku-tuksesta
draama kehittyi vankalla
kansalli^lle pohjalle. - Uudenaikai­seen
teatteriin saksalaiset ovat teh«
neet huomattavia parannuksia katso­mo
järjestelyn ja x^alaistuksen alällä.
Pohjoismaiden näyttämötaide on
myöhäistä, tanskassa perustettiin
ensihimäinen teatteri v. 172Ö.. >för-jassa
samana \nionha, Suomessa 1727,
Ruotsissa 1737.
Vanhan ja keskiajan teatterissa oli
näyttäiriÖ p|öii ja ^ katsoino suuria
Uudenaikaisessa teatterts$a ön näyt­tämö
suunnilleen yhtä suuri kuii? kat-
Kirj.DellaM.
(Jatkoa)
Stellan otsa synkkeni ajatellessaan
Juliaa. Ei yhtään kaunista muistoa
hänellä ollut tytöstä, joka oli lap­suusvuosina
niin monta kesää viet­tänyt
täällä kotona hänen ja Vic­torin
kanssa. Joka kesä hän oli ol­lut,
siitä alkaen kun Stella muisti,
kunnes isä kuoli. Sen jälkeen ei
Julia ollut tullut kesällä enää, mutta
jouluna. Eikä hän ollut edes suku­lainen,
vaikka tulikin niin usein. Hä­nen
äiti ja Stelian äiti olivat olleet
toverukset keskenään lapsena ja vie­lä
aikaisenakin pitivät toisistaan, ja
siksi Julian jä Victorin ja Stellankin
tuli tuntea toisensa ja pitää toisis­taan!
Pienenä Stellä tapasi isälle kertoa
surujaan, joita Julian tulo aina ai-huetti.
Eräänä yönä ei uni tullut
millään. Vaikka hän odotti ja odotti,
niin ei yhtään nukuttanut. Häntä
suututti kun tiesi Julian vierellään
nukkuvan rauhallisesti.
Hän pudottautui sängystään ja hii­pi
isän ja äidin huoneeseen. Molem­mat
nukkuivat. Itku pyrki tukeh­duttamaan
hänet, niin paha oli olla,
kun kaikki vaan nukkuivat vaikka
hän ei voinut. Hän kiipesi vuoteeseen
isän viereen.
Eikä isä edes säikähtänyt. Kietoi
käsivartensa vam Stellan ympärille
ja kysyi:
"No, mikäs on?"
Ja sitten Stella nyyhkytti jä kertoi
kaikki mikä sydäntä painoi. Kuinka
Julia ei talido kalastaa, eikä uida,
eikä etsiä linnunpesiä metsästä, eikä
mitään muuta kuin bikkiä nukeilla^
ja ommella kukkia kankaaseen ja
sellaista. Ja Vie sanoo, että tyttö­jen
pitääkin olla sellaisia, eikä sel­laisia
likaisia, kampaamaUomia, hou­suihin
puettuja rääsyläisiä kuin hä­nen
siskonsa I Ja Vie oli leikkinyt
Julian kanssa tuollaisia leikkejä!
Här. oli tehnyt nukeille sängynkin.
Ja — ja siten Vie oli vetänyt häntä,
Stellaa, tuka:ta.
"Mitäs siriä teit?" Isän ääni oli
hyvin vakava.
"Minä \'airi heitin heitä kivillä!"
Uni tuli aivan odottamatta sitten.
Ikäänkuin tuo viimeinen lause olisi
ollut merkkinä milloin sen piti tul-
• la!;
Tiion tapaisia olivat kaikki muis­tot,
paitsi yksi. Ja tämä erikoinen
muisto oli eräästä venematkasta ky­lään,
josta kotia ostettiin kaikki ta-
N-ara. Sama kylä jossa he kouluff*
-kuivivat, josta Vie juurr nyt-oiriSh^
dössä kaupunkiin. He menivät avo­naisella
pienellä moottori\^eellä,
joka oli kotiväkeä \'arten, isomman
aluksen ollessa matkoilla. Puolivälis­sä
matkaa moottori pysähtyi eikä
saanut sitä käymään, ei millään.
Ttiuli vei heitä ulapalle! päin.
Stella kyykötti koneen vieressä ja
seurasi jännityksellä Victorin touhua.
somokin. Teatterikoneistossa on
myöskin tapahtunut kehityksen mu­kainen
muutos.
Myöhäisimmät eli nykyiset näyt-tämötaideilmiöt
tunnemme, Eloku-vanäytelrtiät
valtaavat elävien näy­telmien
osan# esityspaikat, teatterit.
Ne o\'at tulvlilaan A-äkeä, Eikä kau­kana;
l i ^ e se aika, jolloin kukin saa
katsella naij^ radion-'
sa ääressä. T^reettisesti se on jo
ratkaistu,AP.
Mutta Julia alkoi pelätä. Ja pian
hän itki kurkun täydeltä.
Tällöin Vie nosti päänsä ja katsoi
Juliaan leimuavin silmin. "Ole hiljaa
siinä", hän ärähti. "Älä sinä aina
ala parkumaan kun jotain tapahtuu.
Olisit niinkuin Stellakin."
Muisto tuosta kohtauksesta läm­mitti
Stellan rintaa vieläkin. Että
\^ic kerrankin ^ piti häntä parempana
kuin Juliaa! Miten hän oli siitä sil­loin
riemuinnutkaan! Mutta sitten
heti päälle tapahtui jotain joka him­mensi
hänen onneaan. Hän, Stella,
huomasi, että koneen säiliöstä oli
loppunut gasoliini!
Victor nolaantui tuosta niin että
kävi heti Stellaa kohtaan ärtyisäksi.
*'Ehkä olen kateellinen nytkin, kuten
silloin", mutisi Stella, "mutta en
ollenkaan pidä siitä että Juliasta tu­lee
Vicin vaimo. En ollenkaan".
Lokki saapui kotirantaan. Stella
ankkuroi sen huolellisesti, laskien
vara-ankkurinkin ulos. Olihan alus
nyt kokonaan hänen huolena. Myrs­ky
voi nousta ankaraksikin yön ku­luessa.
' Hän laskeutui alas hyttiin. Kat­seli
rakkaaksi käjTiyttä taloutta keu­lapuolella.
Suori kahden kapean vuo­teen
peitteet. Keräsi paperinpalaset
lattialta.
"Tämä on kuin koti. Olen opetel­lut
keittämään täällä ja . . . parsinut
sukkiakin, jota en koskaan kotona
tee." Hän siveli sormellaan seinälle
asettamaansa miehen kuvaa. "Pitäi­siköhän
repiä sinut pois siitä? Mut­ta
ole nyt silti jonkun aikaa vielä,
_kunnes Julia tulee. Vaikka eihän
hän tietäisi miksi sinun kuvasi on
siinä, Gary Cooper. Hän otaksuisi
vain että olet_ minun lempi tähteni.
Ja Vie toki ei kertoisi mitä tietää . . .
että . . . että minä . . . en voi unhoit­taa
sitä miestä, jonka nimi on Grant.
Satoi ja myrskysi koko joulukuun.
Syksyllä kesken jäänyt tyÖ, katon
paneminen nyt Stellaa säälittä kiu­sasi.
Vanha katto, jonka alla keit­tiö
oli, vuoti useammasta paikasta.
Hän kävi katolla sitä paikkaamassa
pari kertaa, mutta hän kai ei osan­nut
sitä tehdä koska vuodot vain
pahenivat.
"Pirhana!" murahti tyttö, asetel^
Ien astioita keittiön lattialle vuotojen
alle.
^^Kun \^in sade lakkaisi ennen­kuin
Mctor ja Julia tulevat", huo­lehti
äiti. "Tuo kättopaperi on nyt
''Kyllä kai se lakkaakin. Se on
n\t satanut melkeinpä yhtämittai­sesti
siitä lokakuun päivästä alkaen
jolloin meidän piti lopettaa katon
naulaus. Ei sen luulisi enää jaksa­nkaan
sataa."
"Sitten tulee lumi", huokaisi äiti.
"Kunpa \-ain olisi päivät kauniita,
niin Julian olisi viihtyisämpää.. Kyl­lä
tämä \^rmaankin tuntuu yksinäi­selle
elämälle hänestä."
"Tietäähän hän mitä täällä on
Ja onhan hänellä Vie. Ei pitäisi eroa
tehdä oli sadetta tai aurinkoa.
'•Älä puhu noin tylysti, Stella."
"Oliko se tylysti?"
'Toisinaan pelkään sinun puoles­tasi,
Stella. Olet jo aikaihminen, nai­nen,
ja puhm ja käyttäydyt kuin
Pi>ikanen. Toinin ennen että Julian
.iokax-uotuiset vierailut v-aikuttaisi-
^•at sinuun, herättäisivät sinussa
luonnollisia, tyttömäisiä tunteita ja
pyrkimyksiä."
"Eikö minun elämäntavat ole
luonnollisia, äiti?"
"Ei tytölle."
Stella työnsi kätensä housujensa
taskuihin ja katsoi ulos ikkunasta.
"Kun olin pieni^ isä sanoi, ja sinä­kin
sanoit, että tulee oppia tekemään
sitä mitä elämä kulloinkin vaatii."
"Niin. ie on tottä^', myönti äiti
surullisesti:
"Sinä pelkäät että kun joudun...
tuota, jos... menen naimisiin, niin
en osaa hoitaa kotia enkä lapsia, en­kä
edes pukea niin että mieheni pi­täisi
minusta? Niinkö äiti?" Stella
naurahti teentiäisenleikiliiisesti.
"Sen' tapaista tarkoitan, Stells.
Havaitsin jo silloin kun olitte lap­sia,
miten Victoria miellytti Julian
vaaleat, nauhbtetut puvut, hänen
puhtaat valkoiset kätensä j ä . . ."
*'Äiti", keskeytti Steliä^"älä muis­tuta
minulle noita aikoja. Kohta
saamme valkoisista käsistä ja nau­hoitetuista
puvuista arvan'tarpeeksi.
Minä oleni jo' sääntit, mutta ei ota
kauan ennenkuin sinäkin^^äati"
"No, kas riyi kun taas suutut!
Miten tulette ollenkaan toimeen Ju­lian
kanssa, sitä en tiedä. Sinun
täytyy olla varovainen että et puhu
mitä sattuu hänelle."
"Minä uskon että voin tehdä seii
taaskin, mitä . . . elämä vaatii," sanoi
Stella, niellen suuttumuksensa.
"Mutta minä en usko että hän voi
sen tehdä. Hän ei ole koskaan voi­nut,
ei ole koskaan yrittänyt. Hän
on aina nojannut toisiin. Hän ei sovi
tähän meidän elämään, jossa jokai­sen
on tehtävä osansa. Ja siksi minä
en tahtoisi hänen tulevan \acin vai­moksi.
Hän vaan tekee Vicin on­nettomaksi,
ja meidät myös."
Stella riensi ulos ennenkuin äiti
ehti mitään sanomaan.
Tuli sitten päivä jolloin Stella läh­ti
Lokilla noutamaan nuorta paria
kotiin kylästä, jonne laivalla saa­puisivat.
Satoi vieläkin runsaasti,
vaikka oltiin jo tammikuun toisella
viikolla.
Stella puki ylleen, kuten tavalli­sesti,
tunimat villaiset housut ja ly­hyen
nahkatakin, huolimatta siitä
että äiti oli pyytän)rt häntä pukeu­tumaan
hameisiin Julian vuoksi.
"Hameisiin tällaisena päivänä, ja
venematkalle", ajatteli tyttö nyrpeis-sään.
Hän koetti olla näkemättä äi­din
paheksuvaa katsetta, napittaes-saan
-takkiaan.
"iMuista nyt sanoa heille että jäin
kotiin vain siksi etta pidän tulta
uunissa ja kahvin valmiina heitä var­ten.
Muuten olisin lähtenyt laitu­rille
heitä vastaan", huusi äiti hänen -
jälkeensä;
Stella ehti laiturille ennen laivaa,
joten hän oli siellä odottamassa kun
se saapui. Hän näki Vicin seiso\^n
yksinään yläkannella. Vie nosti kät­tään
tervehdykseksi. •
Villi riemu täytti Stellan rinnan,
kun ajatus, että Julia ei oHsi tullut­kaan,
välähti hänen mieleensä. IMut-
.ta se pian sammui kun hän naki
Vicin' kiiruhtavan pois ja ilmestyvä
alakannelle karvatakkiin puetun
naisen kanssa. Ja Juliahan se oli.
"No onpa kodoista nähdä sinut
taas, Stella", tervehti VicV ja veti sis­konsa
kainaloonsa. "Saanko esitellä
vaimoni, Mrs. Shawn?"
Tytöt katsoivat toisiinsa, hymyil­len.
Julian lapsekkaat, siniset silmät
loistivat ja hän kumartui suutele­maan
Stellaa poskelle. Stella kesti
sen, vieläpä kosketti nopeasti omilla
huulillaan Julian poskea; Ja
katseli heitä onnellisesti virnistellen.
(Jatkoa 7:11» siviiliä)