Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 12, 1938

              •
Kirj. Philips G. Chadwick
11
,;XSi-ENGLANNISSA, seudulla,
oia en tarkemmin mainitse, on
tai^ninen, \^lk6inen ajotie, jö^a piisi
ihanteellinen autoilijoille, mutta' nyt
siinä lapset huolettomina leikkivät-tien
pintaan on liidulla piirretty jos
jonk nlaisia ruutuja ja ympyröitä,
jöi:<r::L lapset hyppivät, unohtaen kair
ken riiuun kuin iloittelunsa. Toisi­llaan
he ovat pallosilla, juosten ja ila-koifirn,
katsomatta oikeasm tai va-ättroaan.
Sillä ainoakaan auto ei
siti; lietä kulje. .
I j ä t i e jää äkkijyrkän mutkan
ta.ii?e, ja siitä kiertää sivutie mäen
vii, yhtyen sen toisella puolen taas
suoraksi valtaväyläksi. Lasten leik­kimällä
tiealueella pyrkii ikasvamaan
rik: ariiohoa ja npkkosia, vaikka ne
pienekaisteh ahkerien jalkojen alta
pian karsiutuvatkin pois.
Tien varrella on vain yksi mökki-pat
aneii, joka ikäänkuin vartioi kar­tanonherran
maatilalle johtavaa sivu­pa!
k ja. Mökissä asui aikoinaan van­ha
Hendry. Tien kumpaankin pää­hän
un asetettu poikkipuita, ja niissä
oleviin taulukkoihin on suurin kir­jaimin
maalattu sanat: ''Suljetu ajo­tie'-.:
"Hitto soikoon", kuullaan usein au^
toiiijain sanovan. "Noin kaunis ja
tasainen tie, ja meidän täytyy kiivetä
miicn y l i . Ja tuo mäki on vaaralli-nejj."
Vaarallinen se onkin.. Mutta tasai­nen,
valkoinen ajotie, jota he eivät
saa ajaa, on "tiiryallisuustie".
!\:.Ienkää lapset turvallisuustielle
leikkimään; siellä ei teitä vaara uh­kaa",
tapaavat äidit, sanoa lapsilleen.
Mutta se ei ole aina ollut var-inii
jitie. Niinä aikoina, jolloin van-
Hendry eli, ei se lainkaan eron-niil.
muista teistä.
Hän oli ruma mies, tuo vanha
Hcadry. Kolmen sukupolven ajan
häiv oli puutarhurina palvellut karta-norxherran
perhettä. Syvät rypyt uur­sivat
hänen kasvojaan ja paksut huu-lei
peittivät hampaattoman suun, jos­ta
losin törrötti kaksi poikkinaista,
keji^stunutta etuhammasta- Hänen
käy; a nenänsä oli näet tukkeutunut,
iot:n nuo hammastyngät olivat aina
ositiain näkyvissä. Hänen pienet sil-mar^
a vilkuiyat eloisasti kuopissaan.
Kiiik^et olivat valkoiset ja leuka sän-
^^ell;. Kävellessään hän nojasi käy­rä:)
n sauvaansa ja vaikutti kauttaal­taan
vanhalta noidalta. Kartanon-hoi!
r-kin sanoi hyrnyillen: ''Jos noitia
vielä on maailrnassa, niin/minulla qn
palveluksessani yksi.'^
Vanhan Hendryn suloinen pojan-pojantytär,
pikku Bessie, ei kuiten­kaan
pitänyt häntä noitana. He olle­vat
mitä parhaimmat toverukset, niin
^ttä jos sää oli huono ja reumatismi
pidätti Hendryn sisällä, ei Bessiekä^n
lähtenyt ulos, vaan jäi keittiöön aut­taakseen
"isovaaria". Mutta jos ilma
oli kaunis, istuutui "isOvaari" tuvan
edustalle katsomaan Bessieh leikki­mistä
tiensyrjässä.
Eräänä kauniina elokuun iltapäivä­nä
Bessie sai surmansa..
Bessie oli kyllä varovainen tiellä
leikkiessään, ja kirkkailla silmillään
hän ama tähyili sivuilleen, ennenkuin
uskaltautui tien poikki palloaan nou­tamaan
tai käydessään poimimassa
vastamäen rinteeltä jonkin kauniin
kukan. Vanhan Hendryn särkynyt
äänikin häntä alituiseen varoitti.
Kenties aurinko sinä .^päivänä häi­käisi
hänen silmiään ja kenties se
myös häikäisi autonkuljettajan silmiä,
vaikka vanha Hendry vannoi, että
viime niainittu oli kääntänyt päänsä
sivuun ja jutellut autossa istuvien
tyttöjen kanssa.
Puoli pinuuttia, ja jarrut iskeytyi­vät
lujasti kiinni. Liian myöhään!
Bessie makasi auton alla hiljaa, pai­naen
nukkeaan rintaansa vastaan.
Vanha Hendry laahusti, paikalle,
huitoen ilmaa käyrällä sauvallaan.
Hänen kasvonsa olivat vääntyneet
kaameaan irvistykseen, ja xapisevin
käsin hän auttoi Bessietä pois auton
alta, mutta lapsi oli jo kuollut.
Poliisikuulustelussa todettiin, että
kyseessä oli "tapaturmainen kuole-ma
.
"Te hänet tapoitte", huusi vanha
Hendry, osoittaen sormellaan, "paho­lainen
kirotkoon teidät kaikki". :
Muutamia päiviä myöhemmin tien
molempiin päihin sijoitettiin tauluja,
joissa luki: "Vaarallinen mutka"
V^anha Hendry ei muuttanut tapo­jaan.
Kun ilma oli kaunis, hän is­tuutui
tupansa edustalle ja seurasi
silmillään tietä.
"Aivan kuin hän edelleenkin pitäi­si
silmällä pikku Bessien. leikkiä", sa­no]
jok» naapuri.
Kun jokifl auto lähestyi, pusertui-.
vat hänen sormensa nyrkkiin, silmät
kapenivat ja niissä välähti pahan­ilkinen
ilme. Hänen kuivat huulensa
mutisivat käsittämättömiä sanoja vie­lä
kauan sen jälkeen, kuin auto jo oli
sivuuttanut tien. '
Muutamia viikkoja pohisikuulus^
kuun heittäessä tielle mustia varjoja
telun jälkeen tapahtui ensimäinen on­nettomuus.
Se sattui myöhään illalla,
ja valkoisia leskiä. Suuri auto, jossa
oli viisi henkeä, lähestyi nopeata
vauhtia. Saavuttuaan tuvan kohdalle
auto syöksyi äkkiä tien laitaan, kaa­tui
ympäri ja lysähti kokoon. Kaksi
sen mätkustajista_mea^^^^
"Kuunvalo tuntui äkisti häikäise­vän
silmiäni", selitti kuljetti^^ rau­keasti.
"En nähnyt selvästi, ja mi­nusta
tuntui, että tidlä oli jotain,"
Monet ihmiset huomauttivat tapah­tumien
yhtäläisyydestä.
"Samassa paikassa", he sanoivat.
Vanhan Hendry oli harvasanainen.
"He tappavat itsensä ja toisensa",
hän mumisi. "Paholainen heidät
kaikki periköön." Mutta kylän van­hat
naiset sanoivat taikauskoisesti:
"Ei mene kaksi kolmannetta."
Ja ennenkuin kuukausi oli kulunut,
ajoi kylään kahden hengen auto erää­nä
iltana kello kjnmmenen aikaan-
Sekin syöksyi ojaan tuvan kohdalla.
Kuljettaja oli tiedottomana 38 tun­tia,
eikä muistanut tapahtumasta mi­tään.
Sitten tapahtui, melkoisin väliajoin,
lukematon määrä onnettomuuksia.
Vakavampia, ne eivät olleet, mutta
niistä puhuttiin valtatien varrella ole­vissa
au toyajoissa. Kerrottiin valos­ta,
jokav: äkkiä häikäisi silmiä i
Asiantuntijat tutkivat tien, mutta
havaitsivat kaiken olevan kunnossa.
Poliisi kuulusteli, vanhaa Hendryä,
mutta tämä ei tiennyt mitään.
Mutta huhut alkoivat liikkua. Ker­rottiin,
että vanha Hendry oli 3 3 ^ -
pää onnettoniuuksiin. Hänellä oli sa­lainen
valo, jolla hän häikäisi autoili­joiden
silmät. Edelleen kerrottiin, et­tä
hän oli noitunut tien, ja, viisaim­mat
olivat tietävmään, että hän oli
katsonut siihen "pahalla silmällä".
Vallalle pääsi enemmän tai vähem­män
taikauskoinen mielipide, että
Vanha Hendry kosti jollakin salape­räisellä
tavalla Bessien kuoleman.
Kartanonherra keskusteli hänen
kanssaan pitkän rupeaman.
"He sanovat, että sinä rie olet. ai­kaansaanut",
hän intti. "Jokainen sa­noo
siten! Ja miten hitossa he voisi­vat
toisin ajatella? Sinä olet työs­kennellyt
perheessäni 70 vuotta, mut­ta
ellet lopeta peliäsi... ! Etkö kä­sitä,
että se on murhaa! Murhaa!"
Vanhus, joka viime kuukausina oli
käynyt vieläkin vanhemman näköi­seksi,
ravisti päätään.
Nmja-Amerikan-linj^^^^
m . -
fi if II « »
'•xr-lippidai-
>sUle vii-
9 . ' • •
me joulukuun 29p:nä.Laivaon 17,-
000 tonnin kantoinen ja mahtuu stt-hen
800 matkustajaa. Laivan neljä
Dieseb-mottoria kehittää i 7,000 he-vhsvoimaa,
mikä tekee laivan .kulku­nopeuden
l^Yo solmuväliksi.
^Toivon, että voisin tappaa heidät I
Nuo räakimukset! Nuo koiratl
"Kai se niin qn", sanoi kartanon­herra
ystävilleen, "ettemme voi oikein,
uskoa hänellä oleväii otsaa sellaisen
kostonleon suorittamiseen- Hän ^n
yli '80 vuoden. Vahhuudenheikko!
Kyseessä täytj^ ollä kirottu sattu­mien
sarja. Täytyy!"
kiinnitettiin UMsia tjedonantotau-luja:
"Ajakaa enintään neljän mai­lin
nopeudella;" Uteliaat autoilijat
kysyivät kyläläisiltä, mistä tämä joh­tui.-
., • •
"Tiehän on loistokunnossa! "Vaa-rallinen
mutka" tuolla alempana ei
ole lainkaan niin vaarallinen."
"Onnettomuuksia sattuu", vastat­tiin
suöjelevasti. "Meidän täytyy va­roittaa
ihmisiä."
Sinä päivänä, jolloin paikallisen
tohtorin poika teki moottoripyöräl­lään
kuperkeikan jä menetti henken­sä,
oli koko kylä ilmikapinassa. Kun
paikkakunnan omat asukkaat joutui­vat
uhreiksi, niin oli jo aika ryhtyä
toimenpiteisiin.
"Jos olisimme Amerikassa, niin me
lynkkaisimme hänet", sanoi joku.
Myöhemmin illalla kokoutui väki­joukko
hänen tupansa edustalle, tosin
ilman lynkkaamisen aikomusta. Van­hus
herätettiin, ja väkijoukon sähis-
_iessä ulkona meni kylän kolme arvo-henkilöä
tupaan. Kovin puhein ja
uhkauksin he kohtelivat vanhusta
myöhään yöhön. ^
"Hän ei myönnä mitään", he sa­noivat.
"Mutta kyllä me hänet pe­lotimme.
Ei hän enää valojaan vil­kuttele."
Ja tämä oli totta. Bessien kuole­masta
lähtien hän oli käynyt yhä
raihnaisemmaksi. Ankarat kuuluste­lut
ja suuttuneen väkijoukon aiheut­tama
pelko olivat lisänä- Viikon kuu­luessa
hän kuoli.
"Hän vei salaisuutensa muka­naan",
sanoivat kartanonherran ys­tävät.
"Voit poistaa ilmoitustaulut
• nyt."" :
"Ei vielä", päätteli ^kartanonherra.
Ja viikon kuluttua hän kutsui heidät
uudelleen koolle.
"Aiomme sulkea tien", hän ilmoit­ti.
"Niin! Hendryn kuolema'ja se
seikka, että joku voi siinä tappaa it­sensä
ja siten osoittaa, ettei Hendryl-lä
ollut mitään seivkanssa tekemistä,
aiheuttaa tien sulkemisen ainaiseksi.
Minulla on valta tehdä se."
"Eilen päätin ajaa kotiin tuota tie­tä.
Tavallisestihan käytän päätietä.
Ilta oli ihana. Oikea elokuun ilma.
Niin, on Juuri vuosi Bessien kuole­masta,
kun saavuin tielle, minun
omalle tielleni, sain auringon suoraan
\ silmiini. Minua häikäisi ja valo so­kaisi
minut. Luulette minua narriksi.
Mutta keskellä valoa olin näkevinäni
lapsen. Se oli pieni tyttö. Jos olisin
jatkanut matkaani, olisin ajanut hä­nen
ylitseen tai hänen lävitseen' Pe­lästyin
ja painoin jarrua, niin että
vaunu luisui syrjään. Älkää naurako, ^
idiootit. En halua lausua mitään, ^
mutta joka miehellä ei ole sisua ker^-
toa, mitä hän on luullut nähneensä.
Niillä toisilla ei ollut. Ja nyt, hyvät
herrat, tuo tie suljetaan huomenna,
suljetaan minulta, teiltä ja jolcaiselta
tämän maan autoilijalta!" •
Ja niin kävi, että sillä tieirä lapset
voivat huolettomina leikkiä aamusta
iltaan.
Seh jälkeen ei onnettomuuksia ole
sattunut, ei silläkään tiellä, joka kier­tää
mäen yli. Ja kun uteliaat ihmi­set
kys)rvät: "Eikö tässä kylässä ole
lapsia, kun heitä ei näe tiellä?" niin
a^Ikuasukkaat hymyilevät.
"On kyllä, mutta he leikkivät tur^
valiisuustiellä.
t i . *
mimm
vi i'i ]• •
• • •
f f . ' ; ,
iliiti;:
' '-if;
• i; •