1938-02-12-04 |
Previous | 4 of 9 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Sivu 4 LAUANTAINA/HELMIKUUN 12 PÄIVÄNÄ 1938
Sensatsiölehtien etusivun pari
Ann CoQperUemtt Gay, joka joku
joika sitten sai kmlttisuutta sensafsio-
Jehtieti etusimHla/kunkän nosti puo-tenmiljootmn
dollarin vahingonkorvausjutun
äitiään vastaan. Tyttö
syytti, että äiti oli toimitttttanut hä-messa
sterilisoinnin. Kuvassa on hä^
nen miehensä, autokorjaamon työnjohtaja.
I
:0] |I, miten väsynyt olenkaan!
On hyvä, että ihmiselle on
suotu edes lepoa — unta, ajattelin ja
oikaisin väsyneet raajani pitkäksi.
Työn lisäksi vielä kaikenlaiset ajatukset,
kuluttaen jo ennen kulunutta
hermostoani. Miksi ihmisen täytyy
ajatella? j\Iiksi epämieluiset ajatukset
tulevat mieleen lupaa kysymättä?
Ne eivät katso sopiyaa aikaa, vaan
työntyvät esiin silloinkin, kun olen
juuri saanut itsensä narratuksi siihen
uskoon, että täällä maailmassa on
kaikki niin kuin ollakin pitää, mutta
me ihmiset vain turhaan marisemme.
kuitenkin saa uni tuudittaa
minuakin välinpitämättömän onnelliseen
hurmioon. Kuinka ollakaan, hetken
päästä sain liidellä suuressa salissa,
satojen tuttujen ja tuntemattomien
ihmisten ympäröimänä.
Mihin h}'\'änsä käänsinkään kasvoni,
kaikkialla näin onnellisten ihmisten
iloisia kasvoja. Entiset tuttavani
ottivat minut ilpiten-vastaan ja
esittivät minut uusille tuntemattomille.
Ilo ja tyytyväisyys loisti kaikkialla.
Hieno orkesteri soitti, lasit
helisivät ja hienosti puettuja miehiä
ja naisia liiteli parittain lattialla kuin
keväiset perhoset; Joku kumarsi mi-nullekfii,
tahtoen nuikaan. \'ilkaisin
pukuani, voinko mennä. Miksi en
voi, olenhan jokseenkin tyydyttävii
pukuuni nähden, sillä tämä puku on
parhaimpani, ajattelin. Hetken saan
"minäkin olla iloinen ja onnellinen.
Nautin täydellisesti ilosta.
Tanssi taukosi. Lasit kilisivät.
Minullekin hymyili iin ystävällisesti
ja ojennettiin lasi.
"En, ystäväni, minä en ota", sanoin.
Tämä yksi vain, ei se mitään tee,
se rohkaisee."
*'£n ole mikÄän ujo. Voin yhtä
hyvin tanssia ilman sitäkin; koska pidän
tanssista ja musiikista", selitin.
Minut jätettiin rauhaan. Humalaiset
naiset ja miehet eivät enää
muistaneet minua eivätkä riiusiikkia.
Istuin yksin sivuun ja ajattelin, että
ovatkohan nuo todella onnellisia ?
Onko heidän ajatuksensa kaukana
siitä, mitä he tekevät?
Kiusallista. Mutta tuo ajatuksen
verkko ei jättänyt minua taaskaan
rauhaan, vaikka juuri olin luullut siitä
selvinneeni. Se toi eteeni kurjan,
matalan hökkelin. Kurkistin sisälle.
Nurkassa oli huono uunirähjä, romu-läjä
ja sen edessä sylillinen tuoreita,
jäisiä puita. Lattialla oli lauma lapsia,
kaksi pienempää avojaloin hääräsi
äidin tiellä, pyytäen leipää. Yksi
näkyi olevan äidin kätköissä, oddt-taen
aikaansa yhtyä vaatimaan mj^ös-kin
osaansa tässä mökissä, jossa ei
vuosikausiin ole kunnon ateriaa syö-
•.ty..;;. :~
Tuo äiti sitten. Näki selvästij että
hän oli nuori, mutta ennen aikaansa
vanhentunut. Sinisenkalpeat
kasvotv toivoton katse, Luiset, työn
kovettamat kädet. Hänellä oli vain
työtä, velvollisuuksia, naisena ja äitinä.
Hän kärsi, alistui, uhrautui. Ei
kukaan öle tiiHut ajatelleeksikaan, et^
tä hänelle kuuluisi myöskin pila oikeuksia.
Mutta hän einiarise. Hän
kylläkin toivoo hiljaisina hetkin^än
kuolemaa «kaiken pelastajaksi, mutta
katuu pian taas katkerasti sitäkin,
sillä hänen täjityy kestää lastensa
tähden.
Ajattelin: Nuokin kasvot toisenlaisissa
olosuhteissa olisivat voineet
olla hienot ja iloiset. Tuotakin vartaloa
voisi yei-hota silkkipuku. Kätensä
voisivat olla pehmeät ja sirot,
tukkansa muodinmukaiheh ja kaunis.
Silloin hänkin voisi olla joukossamme
ja varmaankin hänkin osaisi olla juhlallinen.
Hän oli kuitenkin poissa
joukostamme siksi, että maailmaa
verhoo suuri tietämättömyyden ver-
•ho. •
Koetin karkoittaa ajatuksistani
tuon epämieluisan mökin ja sen asujat,
sulautua seui^aani, kuunnella onnellisten
juhlijain iloisia puheita.
Kuuntelin. Tuolla oli naurunaiheena
naisilla, kuinka heistä jonkun valmistama
illallinen epäonnistui täydellisesti,
kuinka puuro paloi pohjaan ja
perunat olivat puolikypsiä...
En halunnut tuollaista kuunnella.
Tuolla itki nuori nairten. Kuuntelin.
Mikähän suru hänellä oli?
Ahaa, huomasin. Hänen poikaystävänsä
oli pilkannut hänen_kynsiään
•— ne olivat liian punaiset • • •
Voi, tämäkö oli teidän pyrintönne,•
ilonne jä surunne? Te nauratte sille,
jossa ei ple nauramista ja itkette
sillä, jossa ei öle itkemistä. Ette
tiedä mitään todellisesta ilosta ja surusta,
mietin.
Poistuin pois, koska tunsin itseni
vieraaksi' noissa juhlissa. Kukaan
ei huomannut poistumistani, juhlat
jatkuivat...
Heräsin. Vaikka kaikki oli ollutkin
Unta, niin oli siinä kuitenkin ajatuksille
aihetta koko päiväksi.
• oOo———-
Rakastatt merta
Kirj. HARAKKA
O] MERI myrskyinen mun rintaani
vain lohtua tuoda voi.
Kun se raivoaa, niin se tenhoaa
ja silloin sieluni sävel soi.
Kirj. E.
O] j^OIITALO — Kuka tai mikä sinä lienet,
olet useimmille vain tuskien tie.
Lienee kirjoissasi suuret ja pienet,
vaikka kerran hukka kaikki ne vie.
Kohtalo-.— ehkä varasit viimille yksin
kivikkoiySen ja kaidan tien. .
Luulit ehkä — onnen kanssa käsitvksin
: parhaan osan taiastasi vien.
Kohtalo —: kerta kerran jälkeen hynmejäsi soitat,
kuin oisit yksin oikeutettu määräämään.
Ain\eläniässä voimakkaimmat voitat,
ne hyökyaaltoihisi vaipuu — nään.
.Kohtalo — jo ajasf aikain takaa kätes' rfousee,
se iskee, kostaa -—-haavoitfiffin' arimpaan
Mtttt', nykyajan ihmiset jo taikavfiimas\ laskee,
käykanssas' järjenmittelyyn tarkimpaan.
di
) i
< i
\\
Sirpa-serkulle
ANNA-MUORILTA
Katselin tässä erästä LIEKKIÄ ja
silmiini pisti Sirpa^serkun osasto,:
jonka tavallisesti silmäilen heti toimitusosastoon
vilkaistuani.
Näin siinä serkun palstalla vähän
uutta, nimittäin, että serkussa on
niinkuin kateuden tautibasilli meinannut
itää, mutta on hyvä, että hän
on saanut sen alkuunsa kuoletetuksi.
Onhan se ikävää, kun ne hätäiset
LIEKIN asiamiehet ryntäävät toisten
alueille, mutta minä neuvon
serkkua, että maksaa samalla nii-
"talla.
Miksikäs serkku sanoo sellaista
• asianaista, joka kotoaan on aina
LIEKIN asialla, eikä välitä siitä-jos
vieras tulee toisestakin kylästä.
Xysäsen vain, että jokos sinulle tulee
LI^^KKI ja jos ei tule, niin kysäsen, >
että eikös panna tulemaan? Olen
saanut nyt ,kuukaiwlen sisällä viisi
tilausta LIEKILLE tästä naapuri-kaupungista.
Mitäs siihen serkku sanoo?
Siinä minä olisin serkun kanssa
yhtä mieltä, että ryntäysaika pitäisi
olla kesällä. Silloin, pääsisi veneelläkin,
ellei jaksaisi juosta.
SiUen niitä LIEKIN irtonumeroita
pitäisi vain asiamiehillä ja ^naisilla
olla enemmän. Sain neiljä tilausta
niiden kautta.
Anna sinä, serkku; L I E K IN asia-miehille
aika tukkapöllyä, .kun.r eivät
puhu julki, mitä kunjkin rintamaosalle
kuuluu. Tällaisesta keskustelusta
voisi olla oppimista tulevaa ryntäystä
varten.
* ... ,oOo———-
Ruoka ja ihmiset
Herra Jens Nielsen Köpenharai-nassa
on omalaatuinen herrasmies,
joka on jo monet vuodet omistanut
aikansa merkilliseen tutkimustyöhön:
hän on ottanut selvää suurten miesten
ja kuuluisain haisten mieliruuista.
Hän on tutkinut tuhansia kirjoja, ollut
kirjeenvaihdossa maailman kuu-luisinten
historioitsijäin kanssa, lähettänyt
kyselykaavakkeita Hoily\voo-din
filmitähdille ja keskustellut naista
asioista Pariisin maineikkaimpien ravintoloiden
hovimestareiden kanssa,
Niinpä hän on saanutkin kokoon peräti
paljoii aineistoa, jonka hän on
julkaissut äskettäin kirjana.
Herra Nielsenin opas sisältää pai
jon mielenkiintoista tietoa. Niinpä
siinä kerrotaan, että Hannibal söi tavattomasti
öljypuun .hedelmiä; Platon-
oli vegeta^aani, joka ei koskaan
lihaa maistanut, mutta pisteli suuhunsa
sitä hartaammin hedelmiä, vihanneksia,
leipää ja hunajaa. Muhammed
rakasti lampaanlihaa p
maitoa. Kiinalainen Konfucius oli
säästeliäs herra: useina viikon päivinä'hän
söi vain kourallisen riisiä p
joi palan paineeksi lasillisen vettä.'
Englannin ja Ranskan kuninkaat
osasivat aikanaan arvostaa hyvää ruokaa.
Ludvig XIV vaati aina pöj;
täänsä valkoista, helposti sulavaani-haa,
kun taas tuliverinen Henrik VH,
Englannin-Thonesti naimisissa oU
hallitsija, halusi usein pöytäänsä niafe-saa
ja munua,ista.
Meidän päiviemme kuuJuisuuksU-ta
Greta Garbo rakastaa kinkkiu
ja parsaa kun taas Win,dsorin herttuaa
lenipirupkapn unkarilainen "kulassi,
voimakkaasti maustettu liharuoka.
oOo—-—-
CANADA tuotti yjiden ^olrt^l
jiiiBksen sanoi^^ kokomas^j
ilr^ian tuot,anhos,ta« v. 1936. ,
I
olisi
ta k
tä a
:u'in
jteht:
pem,
f U t tc
öetti
^ä
•unt(
»ah
linu
ertc
:uri
äm{
miti
än
n r
laa n
lutt
n k
Mc
nm(
>isti
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 12, 1938 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1938-02-12 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki380212 |
Description
| Title | 1938-02-12-04 |
| OCR text | Sivu 4 LAUANTAINA/HELMIKUUN 12 PÄIVÄNÄ 1938 Sensatsiölehtien etusivun pari Ann CoQperUemtt Gay, joka joku joika sitten sai kmlttisuutta sensafsio- Jehtieti etusimHla/kunkän nosti puo-tenmiljootmn dollarin vahingonkorvausjutun äitiään vastaan. Tyttö syytti, että äiti oli toimitttttanut hä-messa sterilisoinnin. Kuvassa on hä^ nen miehensä, autokorjaamon työnjohtaja. I :0] |I, miten väsynyt olenkaan! On hyvä, että ihmiselle on suotu edes lepoa — unta, ajattelin ja oikaisin väsyneet raajani pitkäksi. Työn lisäksi vielä kaikenlaiset ajatukset, kuluttaen jo ennen kulunutta hermostoani. Miksi ihmisen täytyy ajatella? j\Iiksi epämieluiset ajatukset tulevat mieleen lupaa kysymättä? Ne eivät katso sopiyaa aikaa, vaan työntyvät esiin silloinkin, kun olen juuri saanut itsensä narratuksi siihen uskoon, että täällä maailmassa on kaikki niin kuin ollakin pitää, mutta me ihmiset vain turhaan marisemme. kuitenkin saa uni tuudittaa minuakin välinpitämättömän onnelliseen hurmioon. Kuinka ollakaan, hetken päästä sain liidellä suuressa salissa, satojen tuttujen ja tuntemattomien ihmisten ympäröimänä. Mihin h}'\'änsä käänsinkään kasvoni, kaikkialla näin onnellisten ihmisten iloisia kasvoja. Entiset tuttavani ottivat minut ilpiten-vastaan ja esittivät minut uusille tuntemattomille. Ilo ja tyytyväisyys loisti kaikkialla. Hieno orkesteri soitti, lasit helisivät ja hienosti puettuja miehiä ja naisia liiteli parittain lattialla kuin keväiset perhoset; Joku kumarsi mi-nullekfii, tahtoen nuikaan. \'ilkaisin pukuani, voinko mennä. Miksi en voi, olenhan jokseenkin tyydyttävii pukuuni nähden, sillä tämä puku on parhaimpani, ajattelin. Hetken saan "minäkin olla iloinen ja onnellinen. Nautin täydellisesti ilosta. Tanssi taukosi. Lasit kilisivät. Minullekin hymyili iin ystävällisesti ja ojennettiin lasi. "En, ystäväni, minä en ota", sanoin. Tämä yksi vain, ei se mitään tee, se rohkaisee." *'£n ole mikÄän ujo. Voin yhtä hyvin tanssia ilman sitäkin; koska pidän tanssista ja musiikista", selitin. Minut jätettiin rauhaan. Humalaiset naiset ja miehet eivät enää muistaneet minua eivätkä riiusiikkia. Istuin yksin sivuun ja ajattelin, että ovatkohan nuo todella onnellisia ? Onko heidän ajatuksensa kaukana siitä, mitä he tekevät? Kiusallista. Mutta tuo ajatuksen verkko ei jättänyt minua taaskaan rauhaan, vaikka juuri olin luullut siitä selvinneeni. Se toi eteeni kurjan, matalan hökkelin. Kurkistin sisälle. Nurkassa oli huono uunirähjä, romu-läjä ja sen edessä sylillinen tuoreita, jäisiä puita. Lattialla oli lauma lapsia, kaksi pienempää avojaloin hääräsi äidin tiellä, pyytäen leipää. Yksi näkyi olevan äidin kätköissä, oddt-taen aikaansa yhtyä vaatimaan mj^ös-kin osaansa tässä mökissä, jossa ei vuosikausiin ole kunnon ateriaa syö- •.ty..;;. :~ Tuo äiti sitten. Näki selvästij että hän oli nuori, mutta ennen aikaansa vanhentunut. Sinisenkalpeat kasvotv toivoton katse, Luiset, työn kovettamat kädet. Hänellä oli vain työtä, velvollisuuksia, naisena ja äitinä. Hän kärsi, alistui, uhrautui. Ei kukaan öle tiiHut ajatelleeksikaan, et^ tä hänelle kuuluisi myöskin pila oikeuksia. Mutta hän einiarise. Hän kylläkin toivoo hiljaisina hetkin^än kuolemaa «kaiken pelastajaksi, mutta katuu pian taas katkerasti sitäkin, sillä hänen täjityy kestää lastensa tähden. Ajattelin: Nuokin kasvot toisenlaisissa olosuhteissa olisivat voineet olla hienot ja iloiset. Tuotakin vartaloa voisi yei-hota silkkipuku. Kätensä voisivat olla pehmeät ja sirot, tukkansa muodinmukaiheh ja kaunis. Silloin hänkin voisi olla joukossamme ja varmaankin hänkin osaisi olla juhlallinen. Hän oli kuitenkin poissa joukostamme siksi, että maailmaa verhoo suuri tietämättömyyden ver- •ho. • Koetin karkoittaa ajatuksistani tuon epämieluisan mökin ja sen asujat, sulautua seui^aani, kuunnella onnellisten juhlijain iloisia puheita. Kuuntelin. Tuolla oli naurunaiheena naisilla, kuinka heistä jonkun valmistama illallinen epäonnistui täydellisesti, kuinka puuro paloi pohjaan ja perunat olivat puolikypsiä... En halunnut tuollaista kuunnella. Tuolla itki nuori nairten. Kuuntelin. Mikähän suru hänellä oli? Ahaa, huomasin. Hänen poikaystävänsä oli pilkannut hänen_kynsiään •— ne olivat liian punaiset • • • Voi, tämäkö oli teidän pyrintönne,• ilonne jä surunne? Te nauratte sille, jossa ei ple nauramista ja itkette sillä, jossa ei öle itkemistä. Ette tiedä mitään todellisesta ilosta ja surusta, mietin. Poistuin pois, koska tunsin itseni vieraaksi' noissa juhlissa. Kukaan ei huomannut poistumistani, juhlat jatkuivat... Heräsin. Vaikka kaikki oli ollutkin Unta, niin oli siinä kuitenkin ajatuksille aihetta koko päiväksi. • oOo———- Rakastatt merta Kirj. HARAKKA O] MERI myrskyinen mun rintaani vain lohtua tuoda voi. Kun se raivoaa, niin se tenhoaa ja silloin sieluni sävel soi. Kirj. E. O] j^OIITALO — Kuka tai mikä sinä lienet, olet useimmille vain tuskien tie. Lienee kirjoissasi suuret ja pienet, vaikka kerran hukka kaikki ne vie. Kohtalo-.— ehkä varasit viimille yksin kivikkoiySen ja kaidan tien. . Luulit ehkä — onnen kanssa käsitvksin : parhaan osan taiastasi vien. Kohtalo —: kerta kerran jälkeen hynmejäsi soitat, kuin oisit yksin oikeutettu määräämään. Ain\eläniässä voimakkaimmat voitat, ne hyökyaaltoihisi vaipuu — nään. .Kohtalo — jo ajasf aikain takaa kätes' rfousee, se iskee, kostaa -—-haavoitfiffin' arimpaan Mtttt', nykyajan ihmiset jo taikavfiimas\ laskee, käykanssas' järjenmittelyyn tarkimpaan. di ) i < i \\ Sirpa-serkulle ANNA-MUORILTA Katselin tässä erästä LIEKKIÄ ja silmiini pisti Sirpa^serkun osasto,: jonka tavallisesti silmäilen heti toimitusosastoon vilkaistuani. Näin siinä serkun palstalla vähän uutta, nimittäin, että serkussa on niinkuin kateuden tautibasilli meinannut itää, mutta on hyvä, että hän on saanut sen alkuunsa kuoletetuksi. Onhan se ikävää, kun ne hätäiset LIEKIN asiamiehet ryntäävät toisten alueille, mutta minä neuvon serkkua, että maksaa samalla nii- "talla. Miksikäs serkku sanoo sellaista • asianaista, joka kotoaan on aina LIEKIN asialla, eikä välitä siitä-jos vieras tulee toisestakin kylästä. Xysäsen vain, että jokos sinulle tulee LI^^KKI ja jos ei tule, niin kysäsen, > että eikös panna tulemaan? Olen saanut nyt ,kuukaiwlen sisällä viisi tilausta LIEKILLE tästä naapuri-kaupungista. Mitäs siihen serkku sanoo? Siinä minä olisin serkun kanssa yhtä mieltä, että ryntäysaika pitäisi olla kesällä. Silloin, pääsisi veneelläkin, ellei jaksaisi juosta. SiUen niitä LIEKIN irtonumeroita pitäisi vain asiamiehillä ja ^naisilla olla enemmän. Sain neiljä tilausta niiden kautta. Anna sinä, serkku; L I E K IN asia-miehille aika tukkapöllyä, .kun.r eivät puhu julki, mitä kunjkin rintamaosalle kuuluu. Tällaisesta keskustelusta voisi olla oppimista tulevaa ryntäystä varten. * ... ,oOo———- Ruoka ja ihmiset Herra Jens Nielsen Köpenharai-nassa on omalaatuinen herrasmies, joka on jo monet vuodet omistanut aikansa merkilliseen tutkimustyöhön: hän on ottanut selvää suurten miesten ja kuuluisain haisten mieliruuista. Hän on tutkinut tuhansia kirjoja, ollut kirjeenvaihdossa maailman kuu-luisinten historioitsijäin kanssa, lähettänyt kyselykaavakkeita Hoily\voo-din filmitähdille ja keskustellut naista asioista Pariisin maineikkaimpien ravintoloiden hovimestareiden kanssa, Niinpä hän on saanutkin kokoon peräti paljoii aineistoa, jonka hän on julkaissut äskettäin kirjana. Herra Nielsenin opas sisältää pai jon mielenkiintoista tietoa. Niinpä siinä kerrotaan, että Hannibal söi tavattomasti öljypuun .hedelmiä; Platon- oli vegeta^aani, joka ei koskaan lihaa maistanut, mutta pisteli suuhunsa sitä hartaammin hedelmiä, vihanneksia, leipää ja hunajaa. Muhammed rakasti lampaanlihaa p maitoa. Kiinalainen Konfucius oli säästeliäs herra: useina viikon päivinä'hän söi vain kourallisen riisiä p joi palan paineeksi lasillisen vettä.' Englannin ja Ranskan kuninkaat osasivat aikanaan arvostaa hyvää ruokaa. Ludvig XIV vaati aina pöj; täänsä valkoista, helposti sulavaani-haa, kun taas tuliverinen Henrik VH, Englannin-Thonesti naimisissa oU hallitsija, halusi usein pöytäänsä niafe-saa ja munua,ista. Meidän päiviemme kuuJuisuuksU-ta Greta Garbo rakastaa kinkkiu ja parsaa kun taas Win,dsorin herttuaa lenipirupkapn unkarilainen "kulassi, voimakkaasti maustettu liharuoka. oOo—-—- CANADA tuotti yjiden ^olrt^l jiiiBksen sanoi^^ kokomas^j ilr^ian tuot,anhos,ta« v. 1936. , I olisi ta k tä a :u'in jteht: pem, f U t tc öetti ^ä •unt( »ah linu ertc :uri äm{ miti än n r laa n lutt n k Mc nm( >isti |
Tags
Comments
Post a Comment for 1938-02-12-04
