1951-08-11-05 |
Previous | 5 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
aat uskoa. «1 moraali »esi, pojas-nies. Äidil-ran varoja an." ksia, fflut-en jo niin mää nous-lleen enää irin pojan hdeltä ja iin sai ja ja poikiansa nw- ^ — f vihata ' ^»esin sinua }^ •Ja kun sina \iä ^^«ten kävit luo- 1 an äitini luo, oli gonpaistetta ela. I ^^oi mitenklaa ^5kia, mita, olea näinä kolmena ihmisL^ta ero-ostarissa — ja ^ äseehän nuajia. 'ittamaan ihmiä. häpeäni tas-nnekiiän mennä 'en oli Mari ko-äna Ilmarin rin-usertanut hänet osa väliin, eikä i toisen patou- 1 värisytti val-arin koko ole- »häiriytymättä sillä häij ym- SI. Hän^arva». • oli ollut vah Kun - ei enää iä huokauksia, pystyyn, kat-i ja alkoi pu- • i koiiut ihmisen sintia vastaaa minä tahdoia ittä sinä olet ään muun ja puhtaista per a; paljon mi;- Stan, että Jarlin. Kun korisi, riemuitsin niten onnelli-hteemme olisi ollut vaimoni Ikoinen. He, istavat, ovat in sanonut ja ihmisille. Ei-ri siinä, että siksi ajoiksi, a?" ikö olisi sitä ; rakastavat 1? Eivätkö ; sinua otta-eillä ja liän D ennenkuin a sitten käsin ja minä liin voi sitä iskua, mikä ieksantoista luta neuvoa niin äkkiä, it heti häät. it häissäm-minäkään. tiäiden jalonhan hän ipi. Aloin Vuosi vuo-eni ja sen ole Annin 'M Jatkoa ojinakin aloin katsella, oliko ketään ;.t minua ^-astaan. Ei kauan ötta- Saan, kun joku huusi: "Halloo Min- ' ' • Hän oli entinen Irene Skytt, en- S comerilaisia. Oikein tuU mukava TToiisin niin halusta lähtenyt heti^iel-fi^ hälinästä, mutta tavarain tarkastus Kirj. Minda Katainen -tli aikansa Irene haki minulle kupil-iuumaa kahvia, että tarkenin odotin vuoroani. Arkusta ei oUut huolta, ^se oU io sinetöity Helsingistä Van- ^averim meneväksi, mutta käsipakaasit ^kastettiin. Viimein tuli tuUimies. Irene sanoi hänen olevan häijyn. tulU-jajiastajan. Hän penkoi ja äsetteH tuHattavia tavaroita eri paikkaan. Sit-^ to, joku huusi häntä ja hän nosti kapikin kannen kiinni. Tavarat roikkui-v^ t joka puolelta. Sysäsimme ne sisään tujan hajan ja pistimme kanmn kiinni. Toinen mies löi laput pääUe lullattuna ja me lähdimme knreen kaupalla abs, jossa Alfa jo meitä kärsimättömänä odotti. Nyt se oli ohi. Ajelimme vain hienosti New Yorkin katuja. Irene vei nEDiit kotiinsa. Oli ihanaa peseytyä ja käydä nukkumaan oikein vuoteeseen turvallisella maaperällä. Kyllä se maal-koh on sittenkin varmempaa. Seuraavana päivänä taas kuljimme kaupungilla ja illalla menimme Brooklynin puolelle suomalaiseen saujiaan. Irene oli kova saunoja eikä se pahaa tehnyt minullekaan matkan jälkeen. Kylvin paljon aikaisemmin kuin Irena. ja istuskelin häntä odottamassa. Kun hän viimein oli valmis, torui hän minua, kun en osaa kylliksi saunasta nauttia. Laivalla koetin auttaa toisia sen kuin kykenin ja nyt toiset vuorostaan auttoivat minua. Minä vain lekottelin kotona kun Alfa-poika kävi ostamassa rautatielippuni ja järjesti matkani län-neUe. Halusin poiketa Lansingissa tavatakseni nuorimpaani, joka oli siellä opintojaan jatkamassa. Alfa kuskasi minut asemalle ja saattoi vaunupenkille asti, että varmasti tunsin olevani oikeassa paikassa. En ole koskaan niin hienossa junassa matkustanutkaan. Aikaisin illalla saavuttiin Detroitiin^ jossa piti vaihtaa junaa. Illaila klo 11 lähti juna .Lansingiin, joten minulla oli paljon aikaa. Katselin siinä aseman ympärillä kaupunkia, mutta kauem- Jnaksi en voinut mennä. Palasin ase-inalle takaisin ja ostin joitain pikku niuistoja Detroitista. Samassa muistin, Alfan puhuneen jotain, että minun täy-" tyy mahdollisesti muuttaa asemaa Detroitissa. Kysyin siinä häärivältä neekeripojalta ja hän alkoi hätäillä, että olen mahdollisesti jo myöhästjmyt, sillä asemaa pitää muuttaa. Po^eripoika kävi toimistossa ja siUoinkos alkoi kiire. Matkala.ukut ulos säilöstä ja taxiin. Nyt minulle näytettiin Detroitin kaupunkia oikein pikakyydillä. Kysjin ajurilta maksua, mutta hän sanoi sen kuuluvan rautatieyhtiölle ja että lippua myydessä On siitä otettu maksu. Toiselle asemalle päästyäni oli juna jo lähtövalmiina. Lähettäjä seisoi minua odottaen, ja sanoi junan odottaneen minua jo kaksi minuuttia. Toiselta asemalta oli soitettu, että täältä tulee sellainen mamma, jota ei saa jättää. Kyllä se kannattikin. Harvinainen matkustaja, nähkääs. Tuskin toista tilaisuutta tuleekaan. Lansingiin saavuin kello 4 aamulla. Asemahuoneessa ja koko ympäristöllä oli hyvin hiljaista. Oli liian aikaista lähteä Violetia etsimään. Yövahti ke-hoitti menemään naisten oleskeluhuo-neeseen odottamaan, kunnes kaupungin liikenne alkaa. Istuskelin sohvalla, koetin vähän lukea ja loikoilla. Kello kuuden jälestä jo alkoi kuulua ulkoa liikettä. Rupesin siitä minäkin suoriutumaan matkaan. Menin ulos ja katselin, mistä saisin auton. Kävelin kadun toisella puolella olevaan kahvilaan ja siellä olikin aamukahvilla eräs autonajuri, joka lähti minua kyytimään Violetin asunnolle. Talossa nukuttiin vielä. Rohkaisin kuitenkin itseni ja soitin ovikelloa. Ajattelin, että saavat nyt näinkin harvinaisen vieraan takia nousta piuutamaa minuuttia aikaisemmin. Talon emäntä tuli ovelle. Hän näki minut ikkunan läpi ja ennenkuin hän avasi oveakaan, kuulin hänen huutavan yläkertaan: "Violet, äitisi on tullut!" Samassa hän avasi oven ja kysyi, olenko Violetin äiti. Sanoin olevani. Violet (me kotiväki kutsumme häntä Vuokoksi) tuli juosten alas silmät unisina ihmetellen, kuinka minä tähän aikaan tulin. Hänellä oli tieto tulostani ja hän oli ollut minua vastassakin, mutta toisella asemalla. Hän luuii minun myöhästyneen iltajunasta ja tulevan vasta aamulla. Kerroin, että olisin myöhästynytkin, ellei juna olisi odottanut. Pat, Violetin asuntotoveri, heräsi myöskin. Tytöillä oli hauskaa, kun sattuivat samaan yliopistoon jatkamaan opintojaan. He olivat koulutovereita jo Vancouverissa ollessaan. Aamulla täy- Fii joka joutui mie&ensä *°Psensa kanssa New Hamburgissa, murlian uhriksi yhdessä kahden Ont. tji Patin lähteä tunneilleen, mutta Violetin tunnit olix-at N^asta iltapäi\»ällä, joten me lähdimme kaupungille ja menimme yhdessä yliopistolle. Kun Pat oli vapaa tunneiltaan, lähti Imn vuorostaan näyttämään minulle paikkoja yliopistolla. Siellä olikin harvinaista nähtävyyttä. Sanoinkin tj^öille, että nyt tuli minunkin käydyksi yliopisto läpi. Illalla tyttöjen opettaja, tohtori Olson, vei meidät illalliselle yliopiston ruokasaliin. Hän oli oikein ystävällinen ja sanoi kovasti pitävänsä tytöistä. Mieluinen muisto jäi siellä käynnistäni. Kotiin palattuamme ei ollut enää paljon aikaa, sillä taas samana iltana täytyi minun jatkaa matkaani. Tytötkin kirjoittivat matks&irjaani osuutensa ja lähtivät saattamaan minua Torontoon menevään junaan. Muutaman tunnin päästä olin Torontossa, siis niinkuin omalla maalla. Menin taas Semeliuksille sanomaan heille ja mrs. Järvelälle Suomiterveiset ja kertomaan heille käynnistäni sukulaistensa luona. Seuraavana iltana lähdin taas kohti Port Arthuria. Ihan jo teki mieli lähteä juoksemaan, että pikemmin joutuisi, kuten se entinen vanhanmaan mies raitiovaunussa, joka pysähtyi vähän välFä. Kuluihan se vuorokausi viimeinkin ja olin Port Arthurin asemalla. Otin ajurin ja muutaman minuutin kuluttua olin kaivattujeni luona. Bill ei ollut kotona, hän oli Kirkland Lakella osuuskaupan hoitajana. Soitimme hänelle saadakseni edes jonkin sanan vaihtaa hänen kanssaan. Pikku Lennart, jota ei menomatkallani vielä ollut, oli jo iso miehenalku, 7 kuukauden ikäinen. (Louise, joka oli veljeään melkein 5 vuotta vanhempi, oli jo niin asiallinen hoiddles-saan pikku veljeään. Seuraavana päivänä menimme .Louisen kanssa kaupungille ja hän oli paras opas, mitä minulla oli ollut koko matkalla. Huvia ainakin oli enemmän. Hän piti minua kädestä ja sanoi aina, koska saa mennä kadun yli. Kysyin, että jos eksytään, niin mitä sitten. "Sitten pitää sanoa tuolle sedälle (hän osoitti poliisia) missä asuu, niin kyllä hän vie kotiin." Louise tiesi sanoa kadun ja numeron, missä asui. Menimme Eatonin kauppaan ostamaan Lennartille "Baby Play Penin". Myyjää huvitti Louisen topakkuus ja hän kysyi, että ostetaanko se hänelle. Louise vastasi: "Mitä sinä luulet, en minä ole baby, mutta minun pikku veljeni on." Siinä sitten kyseltiin pikku veljen fät, nimet y.m. Palasimme kotiin. Kaikki kävi hyvin, kun oli niin erinomainen opas. Antoihan se Louise jo ohjeita isälleenkin vuosi takaperin, kun olivat lännellä käy- (iriässä. Hän tiesi jokaisen valomerkin mitä ne tarkoittivat ja sormi piipallaan osoitti ne isälleen. Toivoisin, että vanhempana tulisivat kaikki säännöt oietuksi näin perusteellisesti. Pyörähdin pikipäinsä tervehtimään jr.enomatkatoveriani, mrs. Välkkilää. Olin utelias kuulemaan, mitä hän piti Suomesta ja miten hänen paluumatkän- ' i onnistui. Hänellä oli hyvin vaivaloinen Suomeen meno sairaan matkitöve-rinsa takia. Sanoi paluumatkan olleen paljon hauskemman ja vapaan huolista. Samana iltana vielä pistäytyivät vanha Järvelä-ja Valma kuulemassa Suomen uutisia. Kaikki taas joukolla kirjoittivat matkakirjaani. Kaikkien sisarusten kirjoitukset tulivatkin sitten peräkkäin matkakirjaani, ensin Elman Torontossa, nyt Lainan ja Valman Port Arthurissa. Tämän jälkeen sainkin sulkea kirjani, sillä vierailuni tällä matkal- Lauantaina, elokuun 11 päivänä, 1951 la loppui tähln. 9 p: n iltana taas astuin junaan. Tämä 011 matkani viimeinen taival. Kaksi ja puoli vuorokautta se kesti. JOUIL^UUH 12 päivänä klo 9 aamulla olin Vancouverin asemalla, jossa TerMu oli minua vastassa, odotellen samalla paikalla nuhin hän lähtiessäni jäi. Kävimme tullissa ja selvitimme asiat siellä. Mistään ei mennyt tullia, joten arkku kiinni ja soittamaan naapurillemme Jack Woodille, että hän tulisi vastaan pienellä trokiautollaan, niin sitten sitä pääsisi manrnia tavaroineen kotiportille asti. Jonkin tunnin kuluttua ^ niinä ajan vietin tyttäriaii luona kaupungissa, tulikin Jack. Ei ollut enää monta mailia maticasta jäljeirä, vaan tunnin päästä ol-^ tiin kotiportilla. Oma koti kullan kallis. Kyllä se niin on. Matkustaa on hauska, kun on koti^ mihin saa palata. Kaikki näytti olevan ennallaan. Isä^ kin, nähdessään tuloni, juosta hissutteli kanalasta vastaanottamaan kulkuri-Kaisaa. Helmi oli hommannut liian paljon äidin kotiintulon vuoksi. Paikat oli siistitty |a karkki oli mitä parhaimmassa järjestyksessä: Setä-Pekkakin tuli alas, oltuaan yläkerrassa lepäämässä, kuulemaan Suomi-terveisiä. Ei ollut Pekka virkistynyt, Asaikka niin toivoin, kun keväällä Suomeen mennessäni kehoitin häntä tulemaan tänne veljensäJä siskonsa luokse, kiin hän asui yksin Port Ärt-; kurissa; Liian raskasta on olliit elämä sedälle, joten muutoksetkaan eivät voi hänelle tuoda innostusta ja elämänhalua. Kauan ei häh tämän jälkeen enää elänytkään, vaan siirtyi sinne, mistä ei palata. Seuraavana päivänä oli äidille järjestetty tuli jaispäär ti ja samalla isälle syn-tymäpäiväpaarti. Isän syntymäpäivä tosin on 12 p:hä, mutta lauahtai-ilta sopi paremmin. Tämä olikin oikein hyvä ajatus. Kaikki, joiden terveisiä vein Suomeen, olivat nyt tulleet ottamaan vastaan omiaan. 'Hauskasti kului ilta. Oli hauska tulla kotiin, kun niin iloisies-ti otettiin vastaan. Sydämeni on kiitosta tulvillaan, vaikka en voikaan sitä kauniisiin sanoihin pukea. Reisu on tehty ja hyvän kelin aikana. Minulla oli sekä hjrvää että huonoa keliä. Yhdeksän kuukauden aikana ehtivät kelitkin muuttua. Vaiherikas oli matkani, kertaakaan en tuskastunut. Tekisin reisun vielä uudelleen. Ennen lähtöäni löin arpaa monta kertaa, että kannattaako lähteä matkalle. Minun kyllä kannatti. Jos minulla olisivat nyt ne dollarit jotka menetin, niin mitä iloa minulla niistä olisi? Joskus kuulee sanottavan, että se onhullu, joka kulkee ja kuluttaa itseään. Onkohan se sitten viisaampaa kasata rahaa pankkiin, eikä elämänsä päivinä uskalla niitä mihinkään käyttää? Toiset taas sortuvat elämän niylläkässä ja tuhlaavat tienes-tinsä turmion teillä, vaikka vanha äiti, jonka silmä on jo ummistumaisillaan, o-dottaa mierolaistaan. Toisilla olisi hyvä halu mennä tervehtimään kaivattukaan, mutta elämän vastatuulet sen monelta estävät. Toiset pelkäävät matkan vaikeuksia ja sen pituutta. Pitkähän se on, eikä se vaikeuksitta mene. Jos matkalle lähtiessä muistaa ottaa pitkän pussin kärsivällisyyttä evääksi, eikä pikku vaikeuksista hermostu, niin isommatkin vaikeudet tulee voitetuksi. Perillä on myöskin hauskaa, ellei anna itsestään sellaista kuvaa, joka orjuuttaa ihmisiä, joiden kanssa joutuu kosketuksiin. Sellaisen ha\'ainnon minä tein. Jos löytää tien paljon kärsineen Suomen kansan sy- *dämeen, niin matkasta jää kaunis muisto ja myöskin jättää itsestään sinne kauniin muiston. Onnea vain matkalle, jos olette aikoneet matkustaa! Kiitos kärsivällisyydestä, jo? olette jalcsaneet tätä kertomusta seurata. Loppu. Sivu 5
Object Description
Rating | |
Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 11, 1951 |
Language | fi |
Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
Publisher | Vapaus Pub. Co |
Date | 1951-08-11 |
Type | application/pdf |
Format | text |
Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
Identifier | Liekki510811 |
Description
Title | 1951-08-11-05 |
OCR text | aat uskoa. «1 moraali »esi, pojas-nies. Äidil-ran varoja an." ksia, fflut-en jo niin mää nous-lleen enää irin pojan hdeltä ja iin sai ja ja poikiansa nw- ^ — f vihata ' ^»esin sinua }^ •Ja kun sina \iä ^^«ten kävit luo- 1 an äitini luo, oli gonpaistetta ela. I ^^oi mitenklaa ^5kia, mita, olea näinä kolmena ihmisL^ta ero-ostarissa — ja ^ äseehän nuajia. 'ittamaan ihmiä. häpeäni tas-nnekiiän mennä 'en oli Mari ko-äna Ilmarin rin-usertanut hänet osa väliin, eikä i toisen patou- 1 värisytti val-arin koko ole- »häiriytymättä sillä häij ym- SI. Hän^arva». • oli ollut vah Kun - ei enää iä huokauksia, pystyyn, kat-i ja alkoi pu- • i koiiut ihmisen sintia vastaaa minä tahdoia ittä sinä olet ään muun ja puhtaista per a; paljon mi;- Stan, että Jarlin. Kun korisi, riemuitsin niten onnelli-hteemme olisi ollut vaimoni Ikoinen. He, istavat, ovat in sanonut ja ihmisille. Ei-ri siinä, että siksi ajoiksi, a?" ikö olisi sitä ; rakastavat 1? Eivätkö ; sinua otta-eillä ja liän D ennenkuin a sitten käsin ja minä liin voi sitä iskua, mikä ieksantoista luta neuvoa niin äkkiä, it heti häät. it häissäm-minäkään. tiäiden jalonhan hän ipi. Aloin Vuosi vuo-eni ja sen ole Annin 'M Jatkoa ojinakin aloin katsella, oliko ketään ;.t minua ^-astaan. Ei kauan ötta- Saan, kun joku huusi: "Halloo Min- ' ' • Hän oli entinen Irene Skytt, en- S comerilaisia. Oikein tuU mukava TToiisin niin halusta lähtenyt heti^iel-fi^ hälinästä, mutta tavarain tarkastus Kirj. Minda Katainen -tli aikansa Irene haki minulle kupil-iuumaa kahvia, että tarkenin odotin vuoroani. Arkusta ei oUut huolta, ^se oU io sinetöity Helsingistä Van- ^averim meneväksi, mutta käsipakaasit ^kastettiin. Viimein tuli tuUimies. Irene sanoi hänen olevan häijyn. tulU-jajiastajan. Hän penkoi ja äsetteH tuHattavia tavaroita eri paikkaan. Sit-^ to, joku huusi häntä ja hän nosti kapikin kannen kiinni. Tavarat roikkui-v^ t joka puolelta. Sysäsimme ne sisään tujan hajan ja pistimme kanmn kiinni. Toinen mies löi laput pääUe lullattuna ja me lähdimme knreen kaupalla abs, jossa Alfa jo meitä kärsimättömänä odotti. Nyt se oli ohi. Ajelimme vain hienosti New Yorkin katuja. Irene vei nEDiit kotiinsa. Oli ihanaa peseytyä ja käydä nukkumaan oikein vuoteeseen turvallisella maaperällä. Kyllä se maal-koh on sittenkin varmempaa. Seuraavana päivänä taas kuljimme kaupungilla ja illalla menimme Brooklynin puolelle suomalaiseen saujiaan. Irene oli kova saunoja eikä se pahaa tehnyt minullekaan matkan jälkeen. Kylvin paljon aikaisemmin kuin Irena. ja istuskelin häntä odottamassa. Kun hän viimein oli valmis, torui hän minua, kun en osaa kylliksi saunasta nauttia. Laivalla koetin auttaa toisia sen kuin kykenin ja nyt toiset vuorostaan auttoivat minua. Minä vain lekottelin kotona kun Alfa-poika kävi ostamassa rautatielippuni ja järjesti matkani län-neUe. Halusin poiketa Lansingissa tavatakseni nuorimpaani, joka oli siellä opintojaan jatkamassa. Alfa kuskasi minut asemalle ja saattoi vaunupenkille asti, että varmasti tunsin olevani oikeassa paikassa. En ole koskaan niin hienossa junassa matkustanutkaan. Aikaisin illalla saavuttiin Detroitiin^ jossa piti vaihtaa junaa. Illaila klo 11 lähti juna .Lansingiin, joten minulla oli paljon aikaa. Katselin siinä aseman ympärillä kaupunkia, mutta kauem- Jnaksi en voinut mennä. Palasin ase-inalle takaisin ja ostin joitain pikku niuistoja Detroitista. Samassa muistin, Alfan puhuneen jotain, että minun täy-" tyy mahdollisesti muuttaa asemaa Detroitissa. Kysyin siinä häärivältä neekeripojalta ja hän alkoi hätäillä, että olen mahdollisesti jo myöhästjmyt, sillä asemaa pitää muuttaa. Po^eripoika kävi toimistossa ja siUoinkos alkoi kiire. Matkala.ukut ulos säilöstä ja taxiin. Nyt minulle näytettiin Detroitin kaupunkia oikein pikakyydillä. Kysjin ajurilta maksua, mutta hän sanoi sen kuuluvan rautatieyhtiölle ja että lippua myydessä On siitä otettu maksu. Toiselle asemalle päästyäni oli juna jo lähtövalmiina. Lähettäjä seisoi minua odottaen, ja sanoi junan odottaneen minua jo kaksi minuuttia. Toiselta asemalta oli soitettu, että täältä tulee sellainen mamma, jota ei saa jättää. Kyllä se kannattikin. Harvinainen matkustaja, nähkääs. Tuskin toista tilaisuutta tuleekaan. Lansingiin saavuin kello 4 aamulla. Asemahuoneessa ja koko ympäristöllä oli hyvin hiljaista. Oli liian aikaista lähteä Violetia etsimään. Yövahti ke-hoitti menemään naisten oleskeluhuo-neeseen odottamaan, kunnes kaupungin liikenne alkaa. Istuskelin sohvalla, koetin vähän lukea ja loikoilla. Kello kuuden jälestä jo alkoi kuulua ulkoa liikettä. Rupesin siitä minäkin suoriutumaan matkaan. Menin ulos ja katselin, mistä saisin auton. Kävelin kadun toisella puolella olevaan kahvilaan ja siellä olikin aamukahvilla eräs autonajuri, joka lähti minua kyytimään Violetin asunnolle. Talossa nukuttiin vielä. Rohkaisin kuitenkin itseni ja soitin ovikelloa. Ajattelin, että saavat nyt näinkin harvinaisen vieraan takia nousta piuutamaa minuuttia aikaisemmin. Talon emäntä tuli ovelle. Hän näki minut ikkunan läpi ja ennenkuin hän avasi oveakaan, kuulin hänen huutavan yläkertaan: "Violet, äitisi on tullut!" Samassa hän avasi oven ja kysyi, olenko Violetin äiti. Sanoin olevani. Violet (me kotiväki kutsumme häntä Vuokoksi) tuli juosten alas silmät unisina ihmetellen, kuinka minä tähän aikaan tulin. Hänellä oli tieto tulostani ja hän oli ollut minua vastassakin, mutta toisella asemalla. Hän luuii minun myöhästyneen iltajunasta ja tulevan vasta aamulla. Kerroin, että olisin myöhästynytkin, ellei juna olisi odottanut. Pat, Violetin asuntotoveri, heräsi myöskin. Tytöillä oli hauskaa, kun sattuivat samaan yliopistoon jatkamaan opintojaan. He olivat koulutovereita jo Vancouverissa ollessaan. Aamulla täy- Fii joka joutui mie&ensä *°Psensa kanssa New Hamburgissa, murlian uhriksi yhdessä kahden Ont. tji Patin lähteä tunneilleen, mutta Violetin tunnit olix-at N^asta iltapäi\»ällä, joten me lähdimme kaupungille ja menimme yhdessä yliopistolle. Kun Pat oli vapaa tunneiltaan, lähti Imn vuorostaan näyttämään minulle paikkoja yliopistolla. Siellä olikin harvinaista nähtävyyttä. Sanoinkin tj^öille, että nyt tuli minunkin käydyksi yliopisto läpi. Illalla tyttöjen opettaja, tohtori Olson, vei meidät illalliselle yliopiston ruokasaliin. Hän oli oikein ystävällinen ja sanoi kovasti pitävänsä tytöistä. Mieluinen muisto jäi siellä käynnistäni. Kotiin palattuamme ei ollut enää paljon aikaa, sillä taas samana iltana täytyi minun jatkaa matkaani. Tytötkin kirjoittivat matks&irjaani osuutensa ja lähtivät saattamaan minua Torontoon menevään junaan. Muutaman tunnin päästä olin Torontossa, siis niinkuin omalla maalla. Menin taas Semeliuksille sanomaan heille ja mrs. Järvelälle Suomiterveiset ja kertomaan heille käynnistäni sukulaistensa luona. Seuraavana iltana lähdin taas kohti Port Arthuria. Ihan jo teki mieli lähteä juoksemaan, että pikemmin joutuisi, kuten se entinen vanhanmaan mies raitiovaunussa, joka pysähtyi vähän välFä. Kuluihan se vuorokausi viimeinkin ja olin Port Arthurin asemalla. Otin ajurin ja muutaman minuutin kuluttua olin kaivattujeni luona. Bill ei ollut kotona, hän oli Kirkland Lakella osuuskaupan hoitajana. Soitimme hänelle saadakseni edes jonkin sanan vaihtaa hänen kanssaan. Pikku Lennart, jota ei menomatkallani vielä ollut, oli jo iso miehenalku, 7 kuukauden ikäinen. (Louise, joka oli veljeään melkein 5 vuotta vanhempi, oli jo niin asiallinen hoiddles-saan pikku veljeään. Seuraavana päivänä menimme .Louisen kanssa kaupungille ja hän oli paras opas, mitä minulla oli ollut koko matkalla. Huvia ainakin oli enemmän. Hän piti minua kädestä ja sanoi aina, koska saa mennä kadun yli. Kysyin, että jos eksytään, niin mitä sitten. "Sitten pitää sanoa tuolle sedälle (hän osoitti poliisia) missä asuu, niin kyllä hän vie kotiin." Louise tiesi sanoa kadun ja numeron, missä asui. Menimme Eatonin kauppaan ostamaan Lennartille "Baby Play Penin". Myyjää huvitti Louisen topakkuus ja hän kysyi, että ostetaanko se hänelle. Louise vastasi: "Mitä sinä luulet, en minä ole baby, mutta minun pikku veljeni on." Siinä sitten kyseltiin pikku veljen fät, nimet y.m. Palasimme kotiin. Kaikki kävi hyvin, kun oli niin erinomainen opas. Antoihan se Louise jo ohjeita isälleenkin vuosi takaperin, kun olivat lännellä käy- (iriässä. Hän tiesi jokaisen valomerkin mitä ne tarkoittivat ja sormi piipallaan osoitti ne isälleen. Toivoisin, että vanhempana tulisivat kaikki säännöt oietuksi näin perusteellisesti. Pyörähdin pikipäinsä tervehtimään jr.enomatkatoveriani, mrs. Välkkilää. Olin utelias kuulemaan, mitä hän piti Suomesta ja miten hänen paluumatkän- ' i onnistui. Hänellä oli hyvin vaivaloinen Suomeen meno sairaan matkitöve-rinsa takia. Sanoi paluumatkan olleen paljon hauskemman ja vapaan huolista. Samana iltana vielä pistäytyivät vanha Järvelä-ja Valma kuulemassa Suomen uutisia. Kaikki taas joukolla kirjoittivat matkakirjaani. Kaikkien sisarusten kirjoitukset tulivatkin sitten peräkkäin matkakirjaani, ensin Elman Torontossa, nyt Lainan ja Valman Port Arthurissa. Tämän jälkeen sainkin sulkea kirjani, sillä vierailuni tällä matkal- Lauantaina, elokuun 11 päivänä, 1951 la loppui tähln. 9 p: n iltana taas astuin junaan. Tämä 011 matkani viimeinen taival. Kaksi ja puoli vuorokautta se kesti. JOUIL^UUH 12 päivänä klo 9 aamulla olin Vancouverin asemalla, jossa TerMu oli minua vastassa, odotellen samalla paikalla nuhin hän lähtiessäni jäi. Kävimme tullissa ja selvitimme asiat siellä. Mistään ei mennyt tullia, joten arkku kiinni ja soittamaan naapurillemme Jack Woodille, että hän tulisi vastaan pienellä trokiautollaan, niin sitten sitä pääsisi manrnia tavaroineen kotiportille asti. Jonkin tunnin kuluttua ^ niinä ajan vietin tyttäriaii luona kaupungissa, tulikin Jack. Ei ollut enää monta mailia maticasta jäljeirä, vaan tunnin päästä ol-^ tiin kotiportilla. Oma koti kullan kallis. Kyllä se niin on. Matkustaa on hauska, kun on koti^ mihin saa palata. Kaikki näytti olevan ennallaan. Isä^ kin, nähdessään tuloni, juosta hissutteli kanalasta vastaanottamaan kulkuri-Kaisaa. Helmi oli hommannut liian paljon äidin kotiintulon vuoksi. Paikat oli siistitty |a karkki oli mitä parhaimmassa järjestyksessä: Setä-Pekkakin tuli alas, oltuaan yläkerrassa lepäämässä, kuulemaan Suomi-terveisiä. Ei ollut Pekka virkistynyt, Asaikka niin toivoin, kun keväällä Suomeen mennessäni kehoitin häntä tulemaan tänne veljensäJä siskonsa luokse, kiin hän asui yksin Port Ärt-; kurissa; Liian raskasta on olliit elämä sedälle, joten muutoksetkaan eivät voi hänelle tuoda innostusta ja elämänhalua. Kauan ei häh tämän jälkeen enää elänytkään, vaan siirtyi sinne, mistä ei palata. Seuraavana päivänä oli äidille järjestetty tuli jaispäär ti ja samalla isälle syn-tymäpäiväpaarti. Isän syntymäpäivä tosin on 12 p:hä, mutta lauahtai-ilta sopi paremmin. Tämä olikin oikein hyvä ajatus. Kaikki, joiden terveisiä vein Suomeen, olivat nyt tulleet ottamaan vastaan omiaan. 'Hauskasti kului ilta. Oli hauska tulla kotiin, kun niin iloisies-ti otettiin vastaan. Sydämeni on kiitosta tulvillaan, vaikka en voikaan sitä kauniisiin sanoihin pukea. Reisu on tehty ja hyvän kelin aikana. Minulla oli sekä hjrvää että huonoa keliä. Yhdeksän kuukauden aikana ehtivät kelitkin muuttua. Vaiherikas oli matkani, kertaakaan en tuskastunut. Tekisin reisun vielä uudelleen. Ennen lähtöäni löin arpaa monta kertaa, että kannattaako lähteä matkalle. Minun kyllä kannatti. Jos minulla olisivat nyt ne dollarit jotka menetin, niin mitä iloa minulla niistä olisi? Joskus kuulee sanottavan, että se onhullu, joka kulkee ja kuluttaa itseään. Onkohan se sitten viisaampaa kasata rahaa pankkiin, eikä elämänsä päivinä uskalla niitä mihinkään käyttää? Toiset taas sortuvat elämän niylläkässä ja tuhlaavat tienes-tinsä turmion teillä, vaikka vanha äiti, jonka silmä on jo ummistumaisillaan, o-dottaa mierolaistaan. Toisilla olisi hyvä halu mennä tervehtimään kaivattukaan, mutta elämän vastatuulet sen monelta estävät. Toiset pelkäävät matkan vaikeuksia ja sen pituutta. Pitkähän se on, eikä se vaikeuksitta mene. Jos matkalle lähtiessä muistaa ottaa pitkän pussin kärsivällisyyttä evääksi, eikä pikku vaikeuksista hermostu, niin isommatkin vaikeudet tulee voitetuksi. Perillä on myöskin hauskaa, ellei anna itsestään sellaista kuvaa, joka orjuuttaa ihmisiä, joiden kanssa joutuu kosketuksiin. Sellaisen ha\'ainnon minä tein. Jos löytää tien paljon kärsineen Suomen kansan sy- *dämeen, niin matkasta jää kaunis muisto ja myöskin jättää itsestään sinne kauniin muiston. Onnea vain matkalle, jos olette aikoneet matkustaa! Kiitos kärsivällisyydestä, jo? olette jalcsaneet tätä kertomusta seurata. Loppu. Sivu 5 |
Tags
Comments
Post a Comment for 1951-08-11-05