Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 12, 1952

              juuri nyt! Heriiert smoi ve-täytyen
MemanVsi^Tn™
ostaan; jo5a aikoi .suuÄcIIa
ta. -
e tunsi, että jotakin oli hul-
Hän ei ollut tyytjrvainen,
ka hänen puolestaan: oli myön-
"vä, että Herbert itse asiassa
alUkelpoinen aviomies. Mutta
n puuttui. Jane rupesi miet-an
tätä ja valvoi öisin ajatus-askarrellessa
hänen aivoissaan:
kalpeni, tuli rasittuneen nä-
'-<;i jopa siinä määrin, että
bertkin sen huomasi. — Sinä et
menettää viehättävää lilko-toasi!
Herbert sanoi ensin. Ja
hemmin:— Sinä olet menettä-illäsi
viehättämän ulkömuotor
Ja vielä myöhemmin: — Sinä
menettänyt viehättävän uiko-tosi!
e sairastui vakavasti. Herbert
Utti eräänä aamuna ^ tosin .
rhakoisesti — tärkeän liike-vottelun
ja ajoi autollaan Ja-tohtorin
luo. Tällä oUdiäg-
'.pian valmiina. ^ - ^ i - *
Hän tarvitsee lepö^, valh^o^täv :
jienkaikkea" hellyyttä.-' Öim- '
fsesti hän on terve, mutta*hä-sielullinen
mielentilansa on
oittunut. Viekää hänet ete-
, loihtikaa ruusuja hänen tiel-niin
niitä kohoaa hänen pos-ukin.
erbert piti lääkäriä huilima,
seurasi kuitenkin tämän neu-sikäli,
etta lähetti Janen Can<-
ROLAND PBBmte^
Ikävä, etten voi seu]rata sinua.
uUa on juuri tekeillä suuri Ul­ia,
joka vaatii kaiken' aikani,
sanoi huomaamatta sokeudes-
Janen pettynyttä ilmettä,
iezimatka tutustuttaa ihmiset
linsa monin eri tavoin.. Janen
ugh Cainen suhteen se käjFtti
: kovakouraista meneteknää.
oli oUut tunnin- verran me-kun
puhkesi pähänlaineh
Meri kuohui kuin noidah-
, ja korkeat aäito^oret vuo-vat
syvien laaksojen kanssa,
oli taipuvainen meritau^in:
istui kannella tuolissaan, kun
tuflSii miten: tuolf luisuifipois^'
altaan j ä i k i n käsittämätön
tta ja sanoo sitträ:
3, äitij mitäy jos en' menetEaän
i Jonäiii>luinssa?; lEn uskO> ^ t »
oikeaa rafckauttay Äit^ hänefeii
) vaan jotain kaipausta^ ^ Muti^^
te uskotte, että minun on pai^nlpi
aiin menen." ^
oi, lapsi! Luulen, et^ TudnM» oli*
'Ottanut. ääned^katissääaroBsia'
t dämäsi^ tulbum l^pomm^^sL
Jonni voi oUa-hsrvä; itttitta-^Mn^
' haluttu. Pian hän d i ^ kji-h
katselisi, uutta^selkkafluä^
että joutuisit paljdn^ lärsin^ui
^ahän minä häntä muuten moi-*
Aiti,Iuuleif aimoin vi^fää-anim
luoksesi. Meflfö nroi olla
fiy^ Enhän vidä ole niin van-että
minun disi pakko- ensimmäT-naurahtaa:
Mirja keven-
"Jospa nyt voisin saada Jon-
^«tetufai, että nain on patem-^^
^ U n nämä työt pois"i sa-
^ Uskon, että tämä o i t o vii-naita
levitellä, enhei&oiit ^
^alkavat S t ^ on viÖä^
nyt, kun AiaoÄt«tp<ri9L
^ vidä saanut oHarsii^^Mi^
Tuömda^: tanÄääh :
: Ramista.- «annetaan
j f ^ e ja l e i ^ t a S S . , ^ ^ i^
Jatkout
voima sinfeautU luteet laivan kai­detta
yasjken. Hän tarrautui kiinni
joHonldn, jonka inyöhemmin huo-niasi
infa&iilliseksi oleimoksi. Hä­nen
kaulaliinansa vei tuuli men-n
e ^ ä n , ja^ hänen vihkimäsörmuk-sei^
ä, joka oli hänen laihtuessaan
tullut i^räljäksi, luisui pois sormesta
ja putosi kuohuilän.
— Minä . . . minä*... kuolen . . ,
Jane huohotti.
Ette suinkaan, vieras ääni sa­noi
hänen vieressään.—.Onko teil­lä
hytti? Eikö? Minun täytyy
luotsata teidät salonkim. Teidän
on maattava pitkällänne!
Janesta tuntui kuin hän olisi ol­lut
kuolleena* monta vuotta, lulies
oli jolfakin ihriieellisellä tavalla
saanut hänet salo^nkiin, jonka soh­valla
hän lepäsL Mäeheliä oli suun­naton
määrä nenäliinoja. Yhden
hänf päni:"Jäneti:Mte'en; toisen hä-neÄ-^^
Kihiäi^ ~j¥ kolniäiäien häheii
päifXätalie. - -
Ja sitten tuli armahtava uni. A l i ­tajunnassa
keinuntaa ja aaltojen
loiskivaa ääntä.
Herätessään Jane oU' sangen hä­millään^:
Ja hänen hämillisyytensä
vain l i s ä ä n ^ , kun Hugh- Gaine M-^
mestjd ky^äkseen hänen voin­tiaan.
— Olen aiheuttanut teille suun­nattomasti
vaivaan Jane sanoi.
Ei lainkaan. Te olitte meri-kipeä,
minä en oUixt, siinä kaikki.
Olen omin^ lupineni huolditinut
matkatavaroistanne ja^ hankkinut
teille paikan Junassa. Näin osoite­lapuista,
etta^ aiotte Cannesiin. M i -
nekiäx>lenmatkaHa etelään^
— pi,. olette kovin-ystävällinen
ja kiltti! En olisi laix^an selvin*-
nyt Uman apua, Jane huokasi.
Hugh Gaine auttoi Janea kaikes­sa:
tullitarkastuksessa, oikean Ju-nayaununr
etsimisessä,, junapäiväl-lisen
tilaamisessa, matkatavaroiden
huollossa. Hän teki- sen luontevasi
ti ja kohteliaasti, ja kun kaikki oli
selvää j a Jane istui vaunuosastos­saan
» Hugh Caine nosti hattuaan ja
sanoi hyvästi poistuen omaan vau­nuunsa.
kohtalo järjesti niin»; että he ta­pasivat
Cannesissa. Vai olisikohan
HvL^ Caine auttanut kohtaloa
muistamalla osoitelipuissa olevan
hotellin nimen?' Joka tapauksessa
hän ilmestyi hotellin ruokasaliin,
kun. iäne istui yksinään aterioi­massa
» Hugh-F^ taaskin merkil­le,
miten säpsähdyttävän madon­namainen
Janen kauneus oli. Hän
olisi mieluimmin halunnut' mennä
sucuiraan^ Jane^ luo,, mutta hillitsi
nuelitekohsa j a istuutui erilliseen -
pöytään ensin kumartaen terveh-ditfyään.
Miitta Janen hymy oli
*io;ja3l. ^Snu ' «suBB^iCöd uaugq
ueBumisi ludui ijSnij eC *BAnsjn^
missä o l i ennättänyt käydä ja kyssri
. sitten hiukan ihmeteUen, oliko Jane
edeHeeiikin yksin;
- Mieheni ei ennättänyt tulla
mukaani Jane selitti. '
— liiJGeh«me. . . Hugh näytti y l ­lättyneeltä.
~ En . . . en tiennyt
teidän olevan naimisissa.
Jane kohotti kättään Ja näytti
nucfek tti|tnfcaista:^^^^v^
taai^'Jonka h ^ oli ostanut; Ja ker­toi
kadotetun tarinan. Ja pian
keäncsteUvat. ksum vanhat, hyvät
yst^rat:^ Hluj^ö&loisiiava.kertoja,
jasthk % ^ k u i m t ä ^ mi&a
o l i outi^ilaaie&e.: Kotona-hänellä
aina.d3f ollttt s ^ l ä i i i i^ tunne; 6tta^'
^w-|äitw*i1faä« >4iairitsi Hetbertia.'
Herbert meni^boteUiii puj^tooa
joka monisanaisesti ihasteli sitö»
että Herbert oli antanut miehisea
Smä iltÄia tiäi*H»bertata4irje, y ^ * ^ ^ valmtftjsa setiraksi, jotta
missä hän kertoi matkustavansa t ä n ^ el taif xtosut oM5ft yksa^ Va-liikeasioiden
vuoksi Nizaaan ja ^^^^
voisi samalla pistäytyä Cannesiin ehtinyt matkustaa ennen Herbertin*
vaunoaan tervehtirilään, Jane ry- t^<>»-
pistt kirjeen ajatellen: "HäneUä siis
pitää olla syy, liikeasiai m i l ^ saa
hänet luokseni! lifuuten hän ei
tulisi!"
Herbert otti tiedon vastäaii näaoL-naisen
^ n ^ ja oli Oli^iiiaaii
kuih Hugh Caine olisi ollut häneh
paras ystävänsä. Bifuttasts^
Jane ja Hugh tapasivat toisensa raivosi. Ja kun Jane* vihdoin
joka päivä. Ja mik^i eivät olisi, P»^^ kävelyltään, häh kysyi- vim-hehän
viihtyivät hyvin yhdessä, "»oifesaan, kuka oli Hugh Caine.
He keskustelivat kirjoista, lentolii- —Hänkö? Viehättävin mies, mi-kenteestä,
v u o r i s t o kiipeilystä, ^ koskaan olen tavannut, Jane sa-moottoriveneajosta
ja myrkyllisis- rauhallisesti ja harjasi tidc-tä
hämähäkeistä, mutta eivät sano- J^aansa* peilin edessä,
neet sanaakaan itsestään. Mutta ~ En ole kysynyt mielipidettäsi
kun he kuudennen päivän iltana is- hänestä, vaan tahdon tietää, kuka
tuivat kahden hotellin parvekkeel- ^län on! Herbert raivosi. — Älä är-la,
keskustelu ei luistanutkaan, sytä minua! Mistä tuo mies on i i^
Painostava hiljaisuus oli saanut yli- mestyhyt -ja kuinka olet tavannut
otteen. Vihdoin Hugh sanoi tiikah- hänet . . . kuka on esittänyt hänet
tufteestrf---^ j"-. ---r"-^'- ---•«•sinulle?' ^ • ' a ^ i - N - V<VN
ET; tämä ei kay! Ma^ustäh — E» tiedä hänestä mitään, i^älca^'
huomenna Jätän osoitt^enL Voit- ystäväv Tutugtuimme laivalla. Hän
te kirjoittaa... tai jättää kirjoitta- auttoi minua kaikessa suurenmoi-matta,
miten itse haluatte. Neu- sestl Mmulla ei siihen asti ollut
voisin teitä olemaan kil:joittamat- aavistustakaan, että oli olemassa
ta, mutta älkää käsittäkö neuvoani
väärin. Mitä ikinä päätätte, myön­nyn
siihen. Hyvä Luoja, Jane,
miksi emme tavanneet ennenkuin
olitte ehtinyt sitoa itsenne?
niinritällisia jä köhteUaitÄmiehiä!'
Janen kylmyys ja rauhaillisuus
oliä! saanut klvenkin Mrtymään.
Heirberti sulki kätensä nyrkkiin j)et
oU julmistuneen näköihen.
Hän nousi hillittynä ja oudon katseli häntä peilistä ihastttksen
jäykkänä^ katse silmissään.
Meidän molempien vuoksi toi- — Minä . . . mina tulen fekemäan
von, että ette kirjoita. Kunpa voi- jotir&in kauheaa . . .jos sinä . . . jos
simme ihan pian katsella tätä väli- sinä vain olet.,, kuuletko.. .tulen
kohtausta kuin herttaista pikku lyömään sinua!
leikkiä! Lähden a i k a i n aamulla. — Lyömään? Jane kääntyi hä-
HyvästK neen päin. — Voi, ihanko todeUaf
Jane oli kävelyllä* kun Herbert Herbert jäi sanattomaksi näh-vihdoin
saapui. Herbert kulutti deäSaäil Janen odottavan ilmeen,
odotusaikaänsa Janen palaamiseen Jane ei suinkaan näyttänyt pelkää-kirjbittämalHä
tämäii huoneessa vänf Häh 611 kiihiiostunut.
pari liikekirjettä. Jane astui huö^ — Oliko sillä lurjuksella rohkeut^
neöseen, kun Herbert Idrjöitti vu- ta lähennellä sinua?
meiäeii kiireen osöitetta.^ i ^ ^ ^ — Päinvastoin minä lähentelin
katsahti ölkähsa i)k ji^ säticM: tut- häntä, Jane naurahti.—- Luisin sa;^
tuun tJ^äiuisa: - - H ^ ^ ^ v nanthulbasesti hänen syh&i^
sent, öleh köhtä välnäs! va heilui niin kauheasti, näetkö!
jkhe asettui tiiolilfe^ joka oli Herbert ryntferjianert hio j a r^^
katlöiipäna^ ;Herb^tistä.^^^^V^ tisti häntä hartioista;
täx^ä k ä ä n ^ Janeen päin. — Missä tuo kurja on? Saiio heti,
— Kaä^aHh, liyt s^on tehty! Tii- missä^ hän on! Rusennan hänen
lehan tönne kertomaan kokemuk- luunsa, totisesti!
sistasit -— — Tarkoitatko todella sitä? Ei-
— Ei ole xnitääri kerrottavaa, vätfcö nuo ole vain sanoja!
Täällä on viihtyisää, siinä kaikki.
Miksi ett tule suutelemaan mi­nua?
Herbö^t 1 ^ ^ ankarasti.
J^a^e kohotti pilkan ^ päätään
Herbert tuijotti vaimoonsa kum­miaan.
Jane oliT^ha iloisen ja
odottavan näköinen.^ ^
Sano heti, missä hän on! Tie^
kuih osoittaakseen, etta Äerbertin dätkö sen?
asia oH' tiflla hänen Juoksieen. — Minulla on hänen osoitteensa.
- 1 . Oltet hiin kummallinen, ller- —Niin että voitte kirjdttaa . . .
bert hämm^teli: ~ Oiiko jötakiil ja tavata jälleen?
hullusti? Loukkaannuitko, kun r- Hän antoi mimm ratkaista;
ensin menin Mzzaan, ehkä tuUut Jane sanoi Ja kääiitjfi peiUin päin.
suoraan tänne? Et öle liamkaan — Jos haluan, voin kltjoUtaa; Hän
kuten ennen! myöntyy kaikkeen; niitä ^Otaau
— Olen kyllästynyt ofeiöÄan ku- O&ea pesunkestävä hirju^
ten ^nnent Herbert huusi. — Hakkailee naista
— Rakas lapsi, oletko .sairas? ja pötkii sitten pakoon JattäälBseen
Onko täälläölöSi tehnyt sintit huo- ratkaisun naiselle!. Pelkuri! Har
nommaksi? Herbert tuH hänen luaismpa saada hänet kyöflainit
luokseen ja kumartui suudeHak- Näyttäisin hänelle . . /
seen häntä. Silloin häntä kcrfitasi - — Älä huuda niin hirveästi, Her-elämänsa
suurin y l l a ^ . JaAe; bert! Ja eikö olisi mnkavampaar
hänen niukautuva; kiltti j a hyväi- jos istuisit? Olet hiukan huUun-
Ijn^uinen vaimonsa, vetäy>tyi kurisen näköinen seisoessasi siinä
poä^, ei antanut^ suttdälaitseäanr nyrkit pystyssä.
— Ei Juuri nyt! Jane aandiväj^- —-"Vain niin! Sinustdkmies» joka-neesH.
öitten hän ä U ö a - t y n ^ halu^ piiof
ylös'ja yBi^^ \xyi!btiibt^^ hinäitmkarisiin naköittda!:
p^kin^ ' ' * ^ ^ Herbert tarttui iHleen Jctten-
Herbert odotti v i i ^ niiki&ifiirtiar hariio3mt |tt pidnstti iiiiiet ndctse^ ^
mutttf Jane ei paflatÖMit: ÄöÄäft: n i a Ä . ' Hän ravfirteit J^anek./!»»^:^
meni ky^yniain «^venvttr^a^^ lso(at9&sffs^'^1tä^
ko tämä "nähnyt- h ä | ^ - Vaimöi^iy. savyyta, jota Jane M 'ennen