Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 13, 1951

              m:
• ;:5
li V
••I
• , t
> \
i I
: 1
tme vähäksi aikaa. Poistuttuaan hän
sanoi:
"Ei kai rouvilla niin kiire taida olla.
Tulkaa sisälle kahville, aneneii keittä­mään."
Kun olimme saaneet työmme teh­dyksi,
menimme emännän'p>'yntöä nou­dattaen
sisälle. Nuori emäntä oli lait­tanut
kahvipöydän valmiiksi. Aivan kuin
ih^^vänä' rauhan aikana tuoksui oikea
kahvi emännän kaataessa sitä kuppei-,
hin. Mitä herkullisimman näköisiä lei­voksia,
toinen toistaan-parempia oli tar*
jolla.
Lauri-isäntä jutteli iloisesti Hilman
(kanssa minun keskustellessani emännän
•kanssa. Ihmettelin mielessäni, että
mistä tämä kunnia tulee. Olin käynyt
talossa usein viime aikoina, mutta olin
aina joutunut tekemisiin vanhan emän­nän
kanssa kaikissa asioissa. Olin pita-myt
nuorta emäntää ylpeänä ja itseensä-sulkeutuneena
ihmisenä. Mutta ehkä
olin hänessä erehtynyt. Nyt hain aina-ikin
vaikutti hyvin miellyttä\^ltä ihmi­seltä.
Nuori isäntä oli keskikokoinen, hento
mies. Tumma tukkansa oli kammattu
sileästi ylöspäin. Silmissään asui vei-stikka
kilpaa nauravan suun kanssa.
^|l%utta minusta tuntui, että hänen to­dellinen
minänsä oli pilkkaa, nauru ja
puheensa teeskentelyä. Hän ehkä ajoi
takaa jotain muuta .
i> i)C •»
'Te olette eriskummallinen ihminen,
&un viitsitte täällä pimeässä tuolla ta-paa
istua ja ihmisiä ikkunasta vahdata",
tourui Kankaan iLaina sisään tultuaan
äitiään.
•'Enhän minä, mutta . . . "
''Antaa heidän olla, mitä se meitä
Jiikuttaa. Onko teillä mitään syötävää,
minulla on nälkä kuin sudella", sanoi
Laina.
- ''On siellä paistinuunissa lihakeittoa",
vastasi äiti.
'"Oletteko ie nähnyt sitä kuherruspa-fia
tuolla ulkona ?", kuiskasi Kankaan
emäiitä menessäni keittiöön.
'Niin, ja äiti täällä katselee ikkunas­ta",
lisäsi Laina. ''Minun ihan pistää
vihaksi, antaisi ihmisten olla omassa
jauhassa."
^Inin omalle puolelleni. Siellä olivat
mieheni ja ukki vilkkaassa ikeskustelus-sa
keskenään.
"Kyllä sinä olet salaperäinen ihminen,
(Nelly", sanoi mieheni.
"Kuinka niin?'» /
"Kun et ole puhunut mitään tuosta
iielluparista."
'"'Mistä helluparista?"
".ilä ole niin tietämätön. Tuonhan
näkee vaikka hullu, että Hilma ja Rin­teen
isäntä pitävät yhtä.
"\'ai näkee sen. No, se on heidän
oma asiansa", vastasin.
'Sinäkin puollat heitä."
"En iminä puolla ketään. Mitäpä se
minua liikuttaa mitä ihmiset te'kevät."
"Niin, mitäpä, se oikeastaan ketään
. liikuttaa, oma lienee asiansa", lisäsi uk-
Iki.'
"Mrnä kyllä sanon Vihtorille, kun hän
tirlee lomalle", uhkaili mieheni.
"Sen sinä kyllä voit tehdä, jos sinua
iiuyittaa", sanoi lojaalisesti.
"Eikö Nelly lähde jo jnaitoa hake­maan?
Äiti lähti poikien kanssa mar­jaankysyi
Hilkka.
"Niin, todellakin. Odota, minä pa­nen
takin päälleni ja otan maitokan­nun."
Lähdettyämme pihasti otti Hilk­ka
minua kädestä ja niin sitä lähdettiin
(kävelemään jokapäiväistä anaitotaloam-ime
kohti.
Ojalan talo sijaitsi aivan Ketolan vie­ressä,
raja-aita vain erotti viljelykset
toisistaan. Talon pihalta kuului kirkas
tytön ääni sanovan meille:
"Hei vaan! Minne matka?"
'Hei. hei! Senhän arvaat." Heilut­telimme
kumpikin maitokannujamme.
Puhelimme kaikenlaisia asioita Kai-
Tässä on keksi oikein hyvää ystävystä. Nuori peura ei näy pelkää-,
vän yhtään ottaessaan makupalan 15 kuukauden ikäiseltä David
Cramptcnilta Warrenissa Ont. Ei näy Daviflkaan pelkäävän neli­jalkaista
ystäväänsä.
sun kanssa Ojalan pihalla. Mutta äk­kiä
tyttö kysy*:
"Tuliko Rinteen Lauri-isäntä Keto­laan?
Han 'näkyi juuti kävelevän tästä
ohi."'
"Emme nähneet häntä", vastasimme.
"EikÖ^" naurahti Kaisu ja jatkoi he­ti:
"Te ketolän naiset olette hyvin sa­laperäisiä."
"Miten niin?
"Esimerkiksi slmä^että te ette vhtään
tiedä, mitä ympärillänne tapahtuu. Ko­ko
ympäristö puhuu Hikna-rouvastä ja
Lauri-isännästäi"
"Vai puhuvat ihmiset heistä", nau­roimme
Hilkan kanssa. "Ei, mutta kyl­lä
meidän on lähdettävä, taikka muuten
jäämme ilman tmaitoa." Lähdimme kii­reesti
kävelemään maitötaloa kohti.
•G-On
saapunut syksy. Kaikki kiireel­liset
kesätyöt on saatu tehdj^ksi. Peru-
Don Black:
5. ^ i i i i Reino
UOKSUPOIKA ASTUI sisälle johta­jan
konttoriin.
— Eteisessä oa eräs mies, joka haluaa
tavata johtajaa. Hän ei ilmoittanut ni­meään
ja sanDi asiansa olevan yksityistä
laatua. Hän2n oikea kätensä on sitees­sä.
— Käske hänet sisälle!
Tuskin oli ovi sulkeutunut vieraan
jälkeen, kun hän loi tiukan katseen joh­tajaan
ja lausui terävästi:
— Pitäkää kätenne pöydällä! Siteen
alla kädessäni on se, joka laukeaa hel­posti.
Johtaja katsoi miestä hämmästynee­llä.
Tämä oli valinnut hy\'in saapumisai-kansa.
Konttorihenkilökunta oli juuri
lähtenyt aamiairelle. Talossa olivat vain
hän ja juoksupoika.
—- Tarvitsen rahaa, kuten arvaatte,
jatkoi Aäeras. —Ja aion saada sitä teil­tä!
— Mutta — tiedättehän, etten säily­tä
rahoja täällä konttorissa.
—• Tiedän senkin. Mutta te kirjoi­tatte
sadantuhannen maksumä:irä3'ksen
ja lähetätte juoksupojan noutamaan
rahat pankista. Minä odotan täällä.
Eika mitään temppuiluja!
— Satatuhatta! Se on kaikki, mitä
tililläni on! Minähän joudun vararik­koon!
— Tiedän sienkin. Mutta mitä vara-rikfc
©oiij;^ulee, siitä te aina selviätte. Ja
nyt — antakaa määräyksenne nopeasti,
minulla on'kiire!
Vieraan oikea käsi suuntautui uhkaa­vasti
johtajaa kohden.
Huökaists^ otti johtaja she'vkivihon,
täytti shejun ja painoi nappulaa.
Juoksupoika astui sisään.
—- Käy noutamassa pankista nämä
rahat! määräsi johtaja, ääni hieman vä­rähtäen.
Juoksupoika silmäsi vierasta.
— Ja nopeasti! lisäsi tämii.
Juoksupoika livahti ovesta.
— Ja muistakaa: ei mitään temppui­lua!
kertasi vieras.
Hetken kuluttua juoksupoika palasi.
Kädessään hänellä oli paksu kirjekuori.
— Herra johtaja, eteisessä, on kolme
poliisia — käskenkö heidät sisälle? ky­syi
jua^ksupoika viattomasti.
Silmänräpäyksessä tempasi vieras
kirjekuoren juoksupojan kädestä, sulloi
sen poveensa ja ryntäsi ulos.
Apua! Varkaita! huusi johtaja
painaen Jiälyj^tysnastaa..,
Juoksupoika oli nopeampi. Hän siep­pasi
vesikarahvin pöydältä, hypähti
avoimen ikkunan ääreen Ja paiskasi ka­rahvin
neljännestä kerroksesta - katuun
juuri, kun varas astui ulos ulko-ovesta.
Lasin räsähdys sai varkaan hätkähtä­mään.
Hän lähti juoksuun.
Mutta ääni oli havahduttanut myös
lähellä seisovaan passikonstaapelin. Te­rävä
poliisipillin vihellys häikäisi ilmaa.
Ja seuraavassa kadunkulmassa juoksi
' pakenija suoraan poliisin syliin.
Muutamaa minuuttia mj-öhemmin sei­soi
Aieräs jälleen johtajan edessä, tällä
kertaa kahden konstaapelin vartioimana,
— Rahat — ne ovat hänellä* poves­saan!
Ähkäisi johtaja.
Toinen 'konstaapeleista veti kirjekuo-rcri
esille •yieraan povesta. Vapisevin
käsin repäisi johtaja sen auki.
— Mitä?! Pelkkää paperia!
— Aivan niin! selitti juoksupoika
rauhallisesti. — Rahat ovat täällä! —-
ja hän alkoi purkaa taskuistaan pöy­dälle
setelinippuja.
— Tämä oli \iimeinen \'arokeinoni,
selitti juoksupoika ylpeäni. —^ Arve­lin
jotakin olevan \inossa ja kun tuo
äijä rupesi vielä komentamaan minua,
vilkaisin häneen ja huomasin brownin-gin
piipun välähtävään siteiden alta. Lai­toin
pankissa kuoreen setelien tilalle
mainoslehtisiä — ja keksin jutun polii­seista,
ettei hän ryhtyisi avaamaan
kuorta ja laskemaan rahoja. — Ja eihän
siinä muuta ollutkaan, lopetti poika
v^aatimattomasti ja jäi poliisien poistut­tua
johtajan luokse keskustelemaan eri­näisistä
kysvTnyksistä.
nat on nostettu pelloilta kellareihin.
Elori puinnin aika öli edeäsa.
Eräänä aamuna Rinteen isäntä toi
sähkömoottorin ja Lökcmon Ketolan
pellolle. Siinä puitiin: pienen, perheen
vuodentuloks: t. Ainoastaan työntekijät
vaihtuivat sitä mukana kenen viljat oli­vat
kulloinkin puitavina, . Jäljellä oli
rnää puimatta Hnma-rrouva'n viljat. Rin­teen
isäntä tuli koneeseen syöttämään.
Hilma tuli myöskin puintipaikalle ja
sanoi minulle: , , _ .
''Mene sinä, Nelly. sisälle laittamaan
ruokaa pulntivaelle."
Lähdin pellolta. 5:tavuttuani sisään,
keitti L^ina kananmunia.
''Sanokaapa, Nelly". sanoi hän mi­nulle,
'mikä näitä munia vaivaa. Olen
keittänyL niitä: vai'.:'ka kuinka kauan, ei­vätkä
ne pehmene."
"Vai eiv^ät pehmene nauroin. "Ota
sitten ne tulelta pnis ja pane vaikka kyl­mään
vesisankoon karkaistumaan", neu­voin
rikkiviisaasti.
Laina teki työtä käskettyä Ja alkoi
paistaa ohukaisia. Miltei joka pannul­lisesta
hän lennähti pari ohukaista pik­kuveljelleen,
taputtaen tätä poskelle.
"Ja s: n minä sanon, että älkää juoko
sinä aikana € des kahvia kun olette rakas­tunut",
aloitti Laina, 'sillä se lisää rak­kauden
tulta." '
"Kylläpä Laina osaa olla romantti­nen",
nauroin.
" K y l l ä , mutta olisitteko hiljaa. Sy­dämeni
pursuu yli äyräittensä elämän
yltäkylläisyydestä. Mitä on rakkaus?
Se on neste elämän mjdlyssä, jonka ym­päri
kaikki kiertää." . .
'Onko Laina rakastunut.?"
"Kyllä, mutta olkaa h3''vä ystävä edes
hetkinen hiljaa. Rakkaus on voima,
joka on synnyttänyt kodin. Koti on
rakkauden pyhäkkö. Kahden ihmisen
välille on syntynyt side, joka estää hei­tä
suuriksi tulemasta. Rakkaus on mei­dät
ihmiset tämie maailmaan tuonut.
^Multa uskokaa^minua, Nelly, se rakkaus
on ollut kan:alaa, johon se kyntensä
isk e. Hän tuntre kaikki rakkauden ki­vut
ja ti:skat."
Näin jutteli La.na vakavalla äänellä,
iloisen v^eitikan piikahdollessa silmäkul­masta.
Siinä Lainan esitellessä elämän ongel­mia
vaiimistui ruckakin v^almiiksi pui­ma
väelle. Hetken kuluttua kokoontui-v^
at nälkäiset ihmiset suuren pöydän ym-
Ajan ratas vierii hiljalleen eteenpäin.
On sivuutettu joulu ja ollaan taas lähes­tymässä
keväitä. Mutta paljon on ta­pahtunut
tänä aikana ja monta surun
viestiä on tullut rintaiiiilta omaisille,
joiden rakas poika, isä tai mies on men­nyt
ikuisuuden maille. Tällainen viesti
tuli Ketolaankin eräänä kevätpäivänä
heti pääsiäisen jälkeen . . .
Sellainen viesti saapui myöskin Kan­kaan
Aunelle. Hänen sulhasensa oli
kaatunut. Omiin häihinsä oli Osmo
matkalla, mutta surman luoti yllätti.
Häiden tilalle tuli ikävät hautajaiset.
Aune matkusti sulhasensa kotiin ja oli
siellä pitkän aikaa hautajaisten jälkeen­kin.
Turhaa meidän ihmisten on vaatia
suurta arvoa itsellemi.Tie täällä tapahtu­mien
virrassa. Ihmisen jäännös on maan
multaa, jossa kasvaa kukkasia. Siinä on
siis ihmisen katoamaton ikuisuus. Lai­mea
on sen vainajan imuisto, jahka lah­joittaja
on mitätön. -Mutta niitten muis­tolla
on ikuisuus, jotka hyvillä teoillaan
ohjaavat jäljelle jääneet uusiin hjAiin
tekoihin.
Ei mikään virkistä.mieltä niin kuin
uskollinen ystävyys. — Seneca.
— V. 1949 kuului 9,262,000 työläistä
Britanniassa anifmattiunioihin. L'nioi-den
lukumäärä mainittuna aikana oli
706.
Tässä
niin h
liekin
• n perh
Joulu
: an. I
i väelle
ki se o]
seassa joi
parhaan
'••paistava
^makaan,
viökuusei
tciihuav
tunnitki]
hetki tui
Kvilä
lassamm
dutkin o
evat hai
iTiistaan.
, l!a moni(
m jäi er
IE, jonki
myt erik
alliuisillc
Paljon si
Jakamas!
I^eisia, pi
ts*eri f
nifstä oi
Sinatra ]
Isisia A
täisi oll<
rotuviha;
vaan rai
kaikkien
lause tu(
varsinkir
lian ja re
paljon pi
taan, mu
ka eivät
neet sen
pien piti
seksi.
•Kuulee
ihmiset v
leemain
uskon, e
Joukot oi
niin se oi
joka häv
sojen on
alla.
' Kohta
le. Pysj
Qiaan tai
mitä mi]
miseksi.
Haluai
ko Liekii
kinoista
von, että
aiväii
sijat?, sill
itse puol
ellei Lie
Olen saa
ta toisiltt
toimituki
onnea ja
delle.
Uuden
1
LAUANTAINA, TAJMMIICULN 13 PÄIVÄNÄ, 1951
iMuisti
sa kauan
valla. OI
olin totti
hen aika;
Iissä olk
enkä ni
kaupungi
dä. ei oU
Herras
velijansa
monena
eräänä s
sulia ser]