Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 28, 1954

              perinteet sarat
:kinoisca. Kau-luttomaa
mah-ir.
fa maailman
a vuoLta sitten.
0-luvuIIa alkoi
tapahtui 150
immäisenä ti-aaparin
lasten
)livat niityiltä
iseen kivipala-ten
äiti antoi
s takaan kiven
eilly-nimiselle
en olevan 21-
T T Ä A K E I X O T ovat soineet^p^)^ lu-llkenut
siunauksensa. : Sukoiaiset
ottelevat. Nuori m o r ^ ^ Oil­i
n a sulhasensa kas^ vyötäroll«m.
.-Oma vaimoni', kuiskaa nuori av»-
jjyes, -rakkaimpani, tahdon suojdla si-rea
kaikelta pahalta..."
Hälinää ja häähumua }oka pwriella.
Viimein pääsee nuoripari pujahtamaan
omaan pieneen huoneeseensa. Kuu-ukko
kurkistaa uutimien raosta. Hy­myillen
koko naamallaan se vetäytyy
pienen pilven taakse tuumien itsekseen:
•Olkaa onnellisia, lapset sUloin, kun
kohtalon kolhut eivät ole vielä onnean­ne
himmentämässä. Niin, aikanaan tu­levat
hekin, tulevat jokaiselle. Toiset
pääsevät helpommalla, joillekin taas on
varattu koettelemuksia liikaakin."
Valkenee aamu, kaunis ja aurinkoi­nen.
Alkaa elämä oman kodin toiveis­sa.
5nsin asutaan vieraan talossa vuok­ralaisina.
Sitten yhdessä 3n'ittäen saa­daan
alulle oma kultainen koti.
S>Tityy esikoinen. Isän ja äidin rie­mulla
ei ole rajaa. Miten soma pieni
poika. Äidille lisääntyy työ, mutta mkä
siitä. Usein iltaisin auttaa n^ori isä
raskaammissa töissä. Hän tuntee ole­vansa
voimakas. Hän käy kaivoksessa
työssä. Rakkaus nuoreen vaimoon ja
pienokaiseen antaa lisää voonaa ja eKl-misen
halua.
Pikkumies kasvaa, ylHtaä jo vuodcaa,
kun haikara tuo hänelle pydEuvdjcn.
Nuori äiti hymyilee onnellisena. Onhan
lapsi terve. Hän oli salaa toivonut pik-kii
tyttöä. -Mutta isä lohduttaa: '"Kun
pojat kasvavat, niin sitten voimme saa­da
pienen tyttären . . . "
Iloisina häärivät nuoret tahollaan.
Paljon ei heiltä riitä aikaa ulkomaail­maan.
Oma koti, pienet piltit vievät
kaiken vapaa-ajan. Sitten taas vajaan
vuoden kuluttua tuo tuttu lintu pudot­taa
taas pienen käärön, mutta sekin si­sältää
pojan. Äiti on kauan huonovoin­tinen,
mutta tervehtyy hiljalleen. Eihän
enää ajattele pettymystään. Lapset ovat
somia palleroita, terveitä ja elämänha-luiisia.
Mitäpä väliä sillä, ovatko he
poikia vai tyttöjä, eteenpäin vain yrite­tään
hiljalleen. ^
Jopa on viimein undma toteutunut —
uuden uölukainen koti on valmis. On
Stina isä saanut ahertaa. Ovat pojatkin
|o olleet apuna, monta pientä askdta
ottaneet isän avuksi. Nyt he jo kulke­vat
koulua ja kun uusi kirkko on raken­nettu
aivan lähelle, ovat siellä kuorqx>i-kina.
Nuori äiti on onnellinen. Pian
soma tyttökin on saatu. Osasi haikara
valitar oikean käärön tuon uuden kodin
kohdalle ehtiessään. Miten suuri <mni
säteileekään kaikkien perheenjäsenten
katseista. Se heijastaa lähinmiäisiinkin.
Niin, kirkossakin he käyvät, kiittävät
onnestaan oma jumalaansa. Usein voi­vat
jo pistäytyä omien vanhempiensa
luonakin, kun pikku tytär on jo ylittä­nyt
kaksi vuotta.
Kesä on kauneimmillaan. Isä on saa­nut
lomansa. Se käytetään työn tou­hussa.
Hiukan sentään otetaan helpom­paa.
Onhan taas vuosi mennyt työn
touhussa.
On viimeinen loma-aamu. Aurinko
kuckistaa jo uudinten raosta. Pojat
ovat heränneet, mutta he ovat hiljaa,
että isä saa nukkua lomsqpäivänään
enemmän. Pikku Helenkin nukkuu
myöhempään.
Isä herää. Hiljaa hän kohottautuu
kyjmärpäänsä varaan. Vaimo nukkuu
vielä. Miten kaunis hän onkaan nuk­kuessaan!
Tummat kiharat kehystävät
vaaleaa ihoa. Viknein heriia hankin ja
mies painaa suudelman hänen iiuuliHeen
kuiskaten:
*^it niin kaunis, niin pyhän madon­nan
näköinen nukkuessasi. <Eki henno­nut
herättää sinua. Olen jo valvonut
kauan. Ja kuulehan, nyt on viimeinen
lomapäiväni, menemme jänrelle tänään.
Pojillakin on huvia, sillä useinhan he
ovat toivoneet pääsevänsä järvelle."
''Voi, ei mennä, mihm sitten pikku
Helenin panemme, ei hän varmaankaan
jaksa olla siellä."
"Viemme hänet minun vanhemmil­leni,
hehän pitävät niin paljon tytöstä.
Ja nyt touneksi!"
Iloisina he nousevat ja pian ovat po­jatkin
lähtöä touhuamassa. Sitä iloa,
mikä on noilla kolmella pojalla laittau-tuessaan
matkan. Isä katsoo heitä sy-
Huötimatta kesSm kmmmtuUstA ovai kamnobusieUjoiksi mkovl nuoret opiskdieet
yhdeksän viikon ajan Bracebriägessa, Ont. Kaikkiaom 70 nuorta imstelijaa on
osalHsiunut kouluun niin Canadasta kuin YkdysvaUoistakm, Kuvassa, on cieve^
londUttinen kultamitalin voittanut Patsy Berrick.
arvokas kivi — ihmeellisen värinsä (si­ninen
tai vaikkapa musta) - r - kerää
luokseen ostajia ja myyjiä eri puolilta
maailmaa.
Kaikkein jännittävintä timanttiteolli-suudessa
on löytää timantti, joka tekisi
yhtiön kuuluisaksi, josta puhuttaisiin
aikakausia ja josta tulisi lukemattomien
romanttisten tarinoiden kohde. Etelä-
Afrikassa ovat jokm aika sitten tavatut
'lättiläiset' kuten Cullinan U i Jonker,
herättäneet huomiota kautta koko
'^man. Cullinan on suurin timant-jj.
mitä milloinkaan on löydetty.. Ennen
fciomisu se painoi 3.106 karaattia.* Siitä
tehty yhdeksän briljanttia, joika
s«unn painaa 530 karaattia. Hiomisen
^Joksena saatiin vielä sata arvokasU
PJ^ntä timanttia.
Salaperäisyyden ja romantiikan mai­ne
on kuitenkin niillä tunanteilla, jotka
^oja sitten löydettiin 'Intiassa. Suurin
J ^ t ä muinaisista kivistä kuöluu Eng-kuninaatar
Elisabethin kruunun-
Mlokivikokoelmaan. Se on nimeltään
^oh-I-Xoor. mikä merkitsee valovuor-
^ Tarina kertoo sen kulkeneen raja-
Hta toLvelle voiton merkkinä taistelus-
^ . ^""^^ ^ tuli BaberiUe, mogulien
«bankumian perustajalle. Sieltä se
^^^mi Aurungzebelle. Hindustanin
»emille, joka sijoitti sen kuuluisan
'^kukkovaltaistuimensa riflunkukon
äimäksi.
^^^^"'"uutta tuottava kivi on m*-
Hope ja sitä kutsutaan myife
^ « ^ s i timantiksi". Ranskalainen
kauppias Tavernier toi sen Eurooppaan,
missä se joutui Maria Antoinetten kä­siin.
Kun hänet mestattiin Ranskan
vallankumouksen aikana, joutui ti­mantti
Hopen perheeseen. Kolmen vuo­sisadan
ajan se on vaihtanut omistajia.
Lordi Frances Hope menetti omaisuu­tensa
ja vaimonsa. Timantti myytiin
sitten eräälle turkkilaiselle kauppiaalle;
kauppias, joka myöhenunin hukkui, oli
myynyt timantin Turkin sulttaanille
Abdul Hamid II:He. Hänet syöstiin
vallasta, ja hän kuoli vankilassa. Kivi
joutui sitten mrs. McLeanin perheeseen
Amerikkaan. Tämä menetti auto-on­nettomuudessa
poikansa, mutta piti kui­tenkin
timanttinsa erään papin siunat­tua
sen. TäJlä hetkellä tämä onnetto­muuden
kivi on erään toisen amerikka­laisen
perheen hallussa.
Suurimmalla osalla meistä ei ole ollut
mahdollisuuksia omistaa kuuluisia ti­mantteja.
Mutta jokaisen naisen kun­nianhimona
on kuitenkin omistaa ti­mantti
jtai timantteja — onpa laskettu­i
i n leikkiä, että miehinen metodi naisen
pyydystämiseksi on vain muuttanut
asetta: kivikauden nuija on muuttunut
timantiksi. Jalokivi, joka entismaail-man
ihmisille oli voiman verUuskuva,
on nykymaailmassa tullut vertausku­vaksi
sille, joka on perinyt voiman
manttelin, nimittäin rikkaudelle- Mutta
timantti vaatii myÖs arvokkuutU! Se
onkin kuninkaallisten kivi, UvaDisesti
kruunussa pidetty. Ja timantti on myös
ihmisen omaisuuden paras vertautuva.
dän rakkautta tulvillaan.
Viimein on kaikki valmiina. Pieni
Helen vain pyöräytetään isovanhempien
luokse ja matka alkaa iloisen mieKalan
vallassa.
Pian on mailin matka järveHe ajettu,
saatu vene vuokratuksi ja siihen sijoi­tetuksi
tarvittavat välineet ja eväät. En­sin
on tyyni aamupäivällä, mutta puo­lelta
päivin alkaa länsituuli puhallella,
yltyen viimein koko kovaksi tuuleksi.
Mutta hauskaa on sittenkin. Pikku
miehet yrRtävät houkutella kaloja pie­niin
onkiinsa. Jopa jokunen"^ahven tar­raakin
kiinni. Joskus putoaa nostaessa
aivan veneen viereen.
Eväät syödään välillä. Aika vieräh­tää
nopeasti. Äiti ja isä alkavat tuumia
kotiinlähdöstä.
Isä alkaa käynnistää moottoria, ottaa
siinä vielä tulen tupakkaansa. Silloin
se tapahtuu! .Koko vene syttyy tuleen.
Hirveä paukahdus kuuluu — tyhjä ga-soliiniastia
räjähtää. Kaikki on käynyt
silmänräpäyksessä. Lapset huutavat.
Äiti koettaa auttaa, hoivata. Isän kä­det
ovat palaneet ja valkea nuoleksii
jo heitä kaikkia. Silloin he pudottau­tuvat
veteen. Vielä kurottuvat kädet
ylös apua etsien, mutta turhaan. Vii­mein
vaipuvat syv3ryteen . . .
Etäämpää rannalta huomaavat jot­kut
nuorukaiset tulen veneessä, kuule­vat
avunhuudot ja rientävät kiireesti
paikalle. He tapaavat vain isän, joka
jotenkin riippuu kiinni veneessä. Hänet
he saattavat rantaan, josta hänet vie­dään
kiireesti sairaalaan . . .
Joka puolelta rientää paikalle ihmisiä.
Koetetaan saada hukkuneita ylös. Kova
aallokko ei kuitenkaan annarpäästä kun­nolla
paikalle. Vasta illan tullen tyyn­tyvät
laineet ja puolen yön jälkeen löy­detään
vainajat. Surullinen saattue saa­puu
rantaan. Jokainen läsnäolija pal­jastaa
päänsä katsoessaan hukkuneita,
äitiä ja kolme pientä {Mikaa . . .
Parin päivän perästä pääsee isä sai­raalasta.
Ihmetellen katselee pieni He­len
isän käsiä ja tämän punaretinaisia,
itkun turvottomia silmiä.
'T[sä, miksi sinä itket?"
''Pieni kulta", kuiskaa i u , ''sinä olet
ainoa^ joka enää miOoinkaan sanoo mi­nua
isäksi."
Jonkin päivän kuluttua lähtee kirkos­ta
surusaatto, satoihin, jopa tuhansiin
nouseva kansanpaljous on tullut saatta­maan
vainajia viimfe matkallaan. <Kau-niisti
on kirkko koristettu. Siellä kuk­kien
keskelä nukkuu nuori äiti kolmei»
pienen kuoripoikansa kanssa. Yksikään
silmä ei ole kuiva katsellessaan isää, Jo­ka
kahden veljensä tukemana jättää
v^ime hyvästit rakkailleen ja pientä tyt­töä,
joka ei käsitä, miksi äiti ja veljet
nukkuvat, eivätkä kuule heidän rukouk-siaan.
Pienen maaseutukaupungin hautaus­maalle
saattue pysähtyy. Vihi^ällä vuo­rattuun
hautaan lasketaan nuoret vaina­jat
kukkien alle. Siellä he nukkuvat
ikiuntaan . . .
Me kysymme: Miksi kohtalo voi oHa
niin säälimätön? Särkee todellisen ko­din
onnen, särkee säälimättä. CiMitä
ajattelee isii tuuditellessaan pientä aino­kaistaan
tyhjässä, ilottomassa kodissa?
Miten hän jaksaa eteenpäin? Tai ehkä­pä
hänellä on pikku Heleninsä valona,
ainoana valonsäteenään pimeydessä. Eh­käpä
vuosien kuluttua isä jaksaa kertoa
Helenille käydessään kukkasia hoita­massa
rakkaittensa kummulla, kertoa
sadun onnesU, joka ei kestänyt ikui­sesti
. .
PdBitoi piiiiiialliseflta
tSanieeaia
Mitä tekisitte, jos hajunäätä (skonk-ki)
otuisi asunnokseen asuntonne kel-larm?
Don Öberg, joka asuu Fort
Garryn ulkopuolella, sai vastattavakseen
edellä olevan kysymyksen, kun skonkki
tuli hänen asuntonsa kellariin avoimesta
ikkunasta viime viikolla. Humane So­ciety
et tiennyt, mitä tehdä. Poliisi eh­dotti,
että koirapolnsi otUisi eläimen
kiinni ja koirapoliisi taas puolestaan
suositteli poliisia.
Muuan naapuri työnsi lankun kella­riin
avoimesta ikkunasta. Lankun pää­hän
di siroteltu keitettyä kananmunaa.
Skonkki tuntui kiinnostuvan munanha-jusU
ja nosti nokkansa ylös. Raiph
Johnson, nur. Öbergin sooveri, käytti
tnaasuntta hyväkseen ja sieppasi akoidda
häiuubtä kHnni, kantaen elifaien yl6t.
SiioftseoHkalkki Eimiliiii
— ei ba^oa. §1 tl