Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 29, 1944

              Kotona tuli Taina portaissa vas-taan.
*'No, siinähän se morsian vihdoin-
Un tulee. Sulhasesi tuli tänä aamuna
sinua katsomaan ja uusia sukulaisia
ter«timaaH'ViKnw^
Tipuli sulki silmänsä.
"Kyllä olet kauniissa siivossa!
Onpa siellä ollut elämä, kun noin olet
väsyneen näköinen."
Tipuli avasi silmänsä.
- "Olet oikeassa, Taina, siellä oli eri
' elämä. Onneksi ei tuollaisia .TetJdä
ole usein." . .
Itse Jussi-maisteri istui niittoko­neessa
ja soitteli heiniä poikki. Muu.,
heinäväki oli joi mennyt levolle.päir
vän vaivoista. Niittäminen sujui,
parhaiten kastcheinässä. Ei rasitta­nut
aurinko, eivät kiusanneet kärpä­set..
Asikaisen niityltä kalahteli iloinen
liipan kalke. Siellä heitettiin heinää
nurin vanhalla vehkeellä. Asikaisen
isäntä ei harrastanut uudenaikaisia
kojeita. Ei antanut poikiensakaan
harrastaa. Varsan oli Kullanvaa-rankin
niittokone uhrikseen vaatinut.
Varsahölmö oli juossut niittävän ko­neen
eteen. Sääri poikki vain. Lo­pettaa
täytyi vakainen varsansälkö.
Maailmanlopun vehkeitä olivat kaik­ki
koneet.
"•Meinannoonkoha Jussi ajella koko
yön heiniä nuri", viritahti Asikaisen
Pekka-poika laitellessaan uusia piitä
fiaravaan. *
"Eipähä hänelle ikävä tule. Kou­lun
Tipuli näkkyy mänevä tuas hä­nelle
seuran pittoo", lausui Pekan
vaimo, joka nenä aldcunassa kiinni •
seurasi naapurin niittopuuhia.
Vanha emäntä suolasi voita oven-suupöydällä.
Sitä hommaa ei emäntä
uskonut miniäne eikä piialle. Ko­kemus
oli osoittanut, että miniä sai
samasta kermasta keskimäärin kiloa,
jopa puoltatoistakin vähemmän kuin
bän itse. Piika ei sentään uskaltanut
kuin puoli kiloa kerrallaan pimittää.
Vaikka sillä samalla konstilla oli
. emäiitä itsekin nuorena ollessaan ra­hassa
pysynyt, kun eivät anopin ja
miehen kukkaronauhat muuten hei-,
linneet
•Ehnäntä iski suoluulusikan voihin .
pystyyn. Hänen täytyi välttämättä
omin silmin nähdä, oliko niissä, hu- .
Siilissä perpj jotka kui^etoa kylällä
kulkivat, että Jussi-maisteri muka toi-
. sen miehen kihlattua morsianta hak­kaili.
No, totta torkinlorkin! Niinnä£yi
Tipuli juoksevan rinnettä alas kuin .
ennen mukulana ollesasan. Eivät sii­nä
lihat paljon painaneet, kun luut
luistivat. Olipas kiire! Jo pysäytti
Jussi hevosen. Tyttö loikki jänikse­nä
ojiön poikki. Kas, kas, kuinka oi­kein
molemmat kädet ojennettiin
tervehdykseksi! Voi, sen viikon Aih-tahousu!
Herra Juuumala! Ettei­vät
ne yhtään hävenneet! Niin nosti
Jussi tytön syliinsä kuin höyhenen,..
Ehiäntä kirähdi oikein ääneen.
Hänen täytyi pyyhkiä -esiliinalla nä-köpäätään.
Miniä leksahti pokerty-neenä
muka r>enkille.
Asikaisen miniällä jä Kullanvaaran
maisterilla oH yksi rivi yhteisiä muis­toja.
Tavallisena talonpoikana olles­saan
oli Jussi muutamia öitä nukku­nut
miniän tyttöaitassa. Niitä öitä ei
niiniä koskaan saanut tarkkaan pois
mielestään. Siksi hän oli kärkäs mus­taamaan
kaikki tutut ja tuntematto­mat
naiset, jotka vilkaisivatkin Jus­siin.
Nyt tulvahti vettä yli odotus­ten
roUimyllyyn. .
"Mikäs anomille tuli? Tuprusko
tuhkoo silmille?" kysäisi piippuny-saänsä
imeksivä vanha Asikainen.
• "Voi mualimoo.paäiennuste tähe!''
apurin e
PÄÄKAiyPUNGISSA
. Ei kulunut kovinkaan kauan siitä,
kun Paulin juna oli asemalta lähtenyt
ijä >FK>}]i^is^^^ tilliä porhalsi
Helsinkiin menevä juna. Hyvastel-tyääh
itkuun heltyneen Pellikan Mai-fjanjä
tavallista totisemman Toivon,
hyppäsi Valpuri junaaji. Saatuaan it­selleen
istuniapäjkan ryhtyi hän poh­timaan
-eläftiänsä ongelmia ja pudis­teli
vähän pptääi tälle ^aimeiseUe
edesottaniiselleen: lähteä nyt Helsin­kiin!
Lähteä vieraalle paikkakim-naile
ilman muutan ei tietoa työstä —
ei mistään. Yksi ainoa tuttava vain
siellä ; . .
Sattuipa sitten hauska tapaus, kun
samassa vaunuosastossa istunut hei-näveteläinen
Helsinkiin matkalla ol­lut
pari eksyi toisistaan Kouvolan
asemalla. Ukko oli pyörähtänyt asi­oilleen,
mihin lie mennyt, kun emäntä
kaikella touhulla tömiäsi ja päivitteli
ukkonsa katoamisesta. Juna lähti liik­keelle
ja heinäveteläinen isäntä jäi
asemasillalle hädissään huiskuttele­maan
etelään porhaltavan junan pe­rään.
Mutta eihän siinä huiskutta­minen
auttanut. Neuvottomana hän
sitten asemalla hätäili kunnes avuk-s^
n tuli asemapäällikkö ja antoi ukol­le
rauhoittavan neuvon. Viipurista
oli 45 minuutin päästä tuleva pikaju­na
ja siinä ukkoi kyllä pääsisi perille
— olisipa sitten perillä jo eukkoansa
vastaanottamassa. — Ukko työhnet-tiia
Juhaan ja kävi kutien virkailija
oli ennustanutkin. Pääkaupungin
asemasillalla hän rempseästi käysken­teli
ja oli rehevää olevinaan saades­saan
eukkoansa täten yllättää.
Valpuri laskeutui eniännän kanssa
alas 'junasta kantaen emännän kan­tamuksia
asemasillalle. Ukko töytä-si
ylen ystävällisenä eukkonsa luo,
mutta hänpä ei moista yllätystä ym-märtän3rt
oikealla tavalla ottaa. Kiu­kuissaan
ja harmissaan hän tokaisi:
"''Kummittelooko tuo mies? Minä
näen kuin eilisen päevän että ukkoen
jäe Kouvolaan, miten hitossa heän
oes tänne ehtinnä, Min'oun kuullu
jotta tieällä suurkaapungissa on jos
niinkälaesta huijaria, jotka ryöstää
yksinäese inameise vaekka keskellä
katuva, mutta täm'on jo poesIaJjsdta,
että tuo mies o nosanna pukkee jetsul-leen
ku minun ukkonj!"
kaikkea muuta kuin heinäilmoja
pätoiyoisena„hMi käveli heinäpelloa
> y n ä ä : ; e Ä ä ^ ^ puhellen heinäDe-
/^^P^^^"9*sem ^
-la K^st3^,;smä iln^^ ovat seUäiset!
kuin ovat, naettehän sen . . . Ja^jj^ i
oli kuuleyinaa^ vastaavan: Ei
nritäan i ^ s i ^ tuuli ji
säde on:piek5änyt kinttumme vialle,
emnie-voi.^^ konial. -
laaiif: Säiäi^in^
vadiä taväHa M^^^ vasteu^ia
Vaikka ukko koetti kuinka sai»Ia
väliin sanotuksi Jotain, niin eukko ai­na
riipaisihe häitä sanat suusta jä
kesti jonkun aikaa ehneixkuin emäntä
. raatiin uskomaan sellaisen nopeakul­kuisen
laitoksen kuin pikajunan kek­sinnöstä,
ja että niitä Suomessakin oli.
Ida oli tullut Vaipiim^^
veltim Idan asunnolle ja tultiin kau- mdirläiset imevät kukastamme nes-nispuistoiselle
Annan kadulle. Suures- teenj. joki jouduttaa t kukoin
ta rautaportista kuljettiin pihan p^ tuksemmc?.lof^ täaiäm
-Tällekljgatmefe ja^^ variiSte--^kSdöttävia^ lasita^
tulle ovelle ja nun edelleen Idan keit- ti vaadimme pikaista korjausta olo.
tiökomerplla -varustettuun ka&den
huoneen huoneistoon. Idan IHkehub-neet
sijaitsivat kadun puolella alaker­rassa.
_
Ryhdyttyään yksissä tuumin pohti- te eduk^^^ onnistumatta, mutta
maan mitä Valpuri alkaisi elämänsä vieläkin yritän . ; .
eteen tehdä pääkaupungissa, tulivat
siihen tulokseen, että hän kokeilisi
Idan kanssa hattualalla, ja jos se kiin­nostaisi,
niin ei muusta sitten tarvit-i
sisi puhuakaan, ja jos taas päinvas-suhtefeiiniine\
sinulta,^^^ j^^ sanot öl^
vasi^haltiattaremme . . .
Säälin suuresti tilaanne, puheli far-marihna,
ja olen koettanut ajaa asioi-toin
kävisi, niin sopisihan siinä sivus­sa
katsoa jotain, muuta tointa.
Nyt oli Valpurin edessä aivan uusi
ura. Näppärä hän oli-käsistään aina
ollut, ndutta hattuja hän ei koskaan
ollut valmistanut, muuta kuin joskus
näytelmiin.. Tähän uuteen uraan kuu­lui
myöskin myynti. Vuoron perään
he lähtivät matkoille vuokraten ho­tellista
näytehuoneen ilmoitettuaan
ensin paikallisissa lehdissä tulevasta
vierailusta ja tilausten otosta j; n. e.
Mainitunlaisille matkoille tarvittiin
niihin aikoihin passi, joka pii leimau-.
tettava poliisilaitoksella.
Näin tuli Valpurista vielä hattua-gentti
ja entinen ruotsinkidentaito-kin
oli nyt todella tarpeen.
Pian vierähti aika kesästä syksyyn
ja molemmat äidi t valmistuivat lap­siaan
odottamaan maalta kotiin pa­laaviksi.
MALVIINL\.
I I I
(Jatkoa 2: Ita sivulta)
sen hommia seuraamaan, hänellä.kun
sattuu olemaan enemmän heinäntekoa
kuin toisilla farmarinnoilla. Kyllä
Seuraavana päivänä hän huomasi,
että naapurissa oli otettu käytäntöön
toinen menetelmä:, pantu traktori ve­tämään
niittokonetta ja se näytti ole­van
joutuisaa "hommaa. Ei varmaan
heinä ehtinyt takuta, sillä traktori
veti konetta vauhdilla. Nyt heräsi
uusi toivon pilke ja farmarinna päätti
kuin: päättikin mennä esittämään
naapurille asiansa. Niin meni, ja
naapuri sanoi sen ottavansa ainakia
"haUtuinaan". H&i kyllä huomautti
työvoiman puuttieesta, mutta lisäsi,
että jos koettaisi koota saatavilla
olevat lapset,^ipaapat ja naiset3dn sii­hen
töuhuUn, niin kenties kaikesta
vielä selviydyttäisiin,
. Kotiin palatessaan pääsi helpotuk­sen
houkaus farmarinnan rinnasta ja
siinä heinäpellon sivuuttaessaaö hau
kuiskasi:;Pian^ pian apu tulee!
-Ölr kulunut taasen viikko. Farma­rinna
^ajatteli; että olisikohan asia jo
hautunut kypsäksi siellä naapurissa
ja päätti mennä tiedustamaan. (Mi
kilin olikin naapuri saanut kootuksi
komppanian koolle, ja hän sanoi, että
tun omat heinät tulee kaikki läjille,
niin hän -pit^ koolla komppaniaa ja
tulee sitten iarmarinhalle, ottaen j(A-tonsa
alle heinätyön; Farmarinna lu­pasi
olia tarpeen mukaan varakenraa-
. Iina.--.. • •
Vihdoii&in. valkeni se päivä, ei
kuitenkaan mikään luotettava, jolloin
naapurista tultiin heinää katkaisfr
maan; Traktori veti niittokonetta
k.uin • häkää ja - kymmenen eekkeriä
alkoi emäntä. "Elä tie huorin, sä- keenkin.
nötaa sahassa. Nyt täytyy minu van- teen jotain huvittavaakin puolta. Tul-hänellä
oli huolta ja harmia ennen- j^tkesisiöä pärväiiä sinikukkaista al-kuin
heinä katkesi ja vielä sen jäi- falfäa: Naapuri sanoi, että timotee
Mutta sisältyi sen yhtey- katkaistaan vasta sitten kun alfaHa
nahoilla päivillänj toeta, että muali-ma
on täynänsä huorintekijöitä."
"Mittee se äit' horajaa?»
/'Näin just iha omilla silimillänj,
miten Jussi nost Tipulin sylliisä, toi­sen
miöhen kihlatun morsiimen. Ja
noin julukeella ja näkösällä paikalla.
Nyt ei joo ennee väliä millääl Tipu-lista
en ois ^sannä ikinä tuommosta
uskoo."
"Mikäs ihme tuo on, ku oma sulu-hane
on vanaha käppyrä. Tarttoo se
Tipullii nuore-sylissä souvella."
koon nyt selostetuksi, miten monen
mutkan ja vastuksen jälkeen hän kui­tenkin
silviytyi aika hyvin.
Hänen naapurinaan kyllä oli yksi
noista miehekkäistä farmareista. Hän
seurasi joka päivä naapurin hqnunia
on korjattu suojaan.
Enemmistön mielipide oli, että huo­menna
kello 10-aamulla ruvetaan ha­ravoimaan
ja läjäämään. Farnmrin-na
heräsi sinä aamuna varhain ja
ajatteli, että nyt on touhun päivä.
Hän toimitti ensin kaikki karjatalous-ja
huomasi; miten siellä oli kiireelli- askareet; sitten hän poimi mansikat,
-siä töitä. KäytU siltä, että on mah-. Kello 9hän meni heinäpellolle ja ky-dotonta
mennä puhumaan heille niin mielikuvituksissaan: "Miten on
suuresta urakasta kuin hänen heinän- sielunne laita?" Ja hän oli kuulevi-sä
niittämisestä ja korjaamisesta^ var- naan heinäin valittavan, kyynel sini­sinkin
kun naki, että naapurissa kävi kukkien silmissä, että: Rakas lialtia-yhä
uusia työvoiman hakijoita. Simä tar, suojele ruhoamme. Älä anna ha-
Emäntä käänsi selkäni ikkunaan, oli vielä poikkipuolin omenapuiden ravoida meitä elävinä rullalle: eibäo
.\äni pyhästä vihasta väristen hän ai- pesukin, jota palvelusta he koettivat meistä kukaan ole edes tajuaan me-koi
npittaä aviomiestään. antaa ulkopuolelle oman farminsa, nettänyt jopa sitten kuollut. Emme
**Smä variaha syntsäkki! Kehtoot- Heinäntekoa heillä oli paljon ja ryh- kestä sellaista rääkkäystä. Ajattele-tu
nom kevytmielisesti huastoo nuo- tyivät siihen vähän myöhään. Heinä han holhoojamme — elävänä rullat-rempu
immeiste kuulle. Eikö niillä oli märicää ja raskasta, se takkusi te- ' '" "'^
oo p huonoo esimerkkijä liijaksii, ku rän päälle ja aina vain sai niittomies
näkköövät parempii immeisten eillä- laskeutua koneen päältä takkuja pär-päin
kulukeva levycetä tietä." vöttämään.
T-ämän vuorokeskustelun aikana oh Farmarinna tuon huomioituaan sfl-koko
Asikaisen huonekunta, päälu- mällä kun aina koetti pitää sivuUis-tuna
ja siihen vielä sataa päälle: me­hän
vam kitumalla matanemme, se
on anteeksiantamatonta meitä koo­taan,
joiden pitäisi pysyä hyvännäköi­sinä.
Ja meidänhän pitää tefada tär­keää
pahrelusta vielä kuoleman ja^-
vultaan>4.kpl., kiiruhtanut akkunoi- ten hommia, ajatellen, että jos hyvin keenkin7aivan toisin kuin teidän
hm itsekohtaisesti havaitakseoi syn- työt sujuvat, nnn ehkä lopuksi rittää mistcn,.joilla ei sitten enää ole mitäafl
nih turmiollisen kuvan.
CJftttmo) aikaa hänellekin, tuli jo toivottomak- virkaa;' JMfeidän t^^^
si- nmatkin, kuten saiottU, olivat eläessämme .että kuoltuanune.