Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 29, 1939

              j.Wemer Ruusunen
"Kun
et pääse eksymään", varoitU aidan-
TÄMÄ kohtaus tapahtui Michiga­x^
aan suoreen menet, niin^
nia valtiossasilioin kun olinLand
O Lakes meijenyhtiöri asioitsijana tekijä vielä läksijäisiksi.
Bruces Crossingin meijerialueella. Suoraan meninkin. Äkkiä säikäh-
Kulkiessahi seutim7~j<^
tui uutisasutusseuduksi alkeelHsine takaa^uului-jysähdys ja pöllähti il-maan\-
iljelysraivioineen ja hätäpikaa
\'almistettuine asuinhuoneistoineen,
saavuin tieaukean päähän, joka ero­si
välttävässä kunnossa olevalta val­tatieltä.
Tie ei ollut ojitettu eikä
sorapäällyksellä varusteftu. Olihan
moille tomupilvi sekä satoi pieniä ja
isompia kiviäkin ympärilleni.
"Vieläkö tulee lisää?" huusin sdr
väliä suomenkielellä. Samalla kie­lellä
kuului vastaus: "Ei tällä ker­ralla."
Kaikesta päättäen oli vas-vaan
pensaikko raivattu pois ja suu- taaja naishenkilö.
rimmat kannot kiskottu ylös sekä sy­vimmät
kuopat tukittu; Kärryn rai­teet
olivat selvät ja yhden hevosen
kavioitten merkit osoittivat että täs­tä
oli ajanut joku uutisviljelijä ai­noalla
hevosellaan. Tuumailin, oli­siko
tarpeellista mennä katsomaan jos
tuon tien päässä on joku asukas vai
olisiko sivimttaa täniä tie. Samalla
huomasin vähän matkan päässä tie-aukion
reunalla miehen, joka laittoi
risuaitaa tien sivimn. Jopa luokse
Astuin siis rohkeasti kuusikkopen-saan
sivu ja tulin ankaralle raiviolle,
jossa maasta kiskottujen kantojen
keskellä hääri mies kasaten kantoja
ja juurakkoja kasaan. Vähän sivum­malla
laittoi toinen mies räutalian;
gella sy\'ennystä kannon juurelle,
nähtävästi ammuksen sinne laittaak-seen.
Lähenin kantoja kasaavaa
miestä. Hän taukosi työstään ja al­koi
katsella tulijaa. Oli miehessä jo­takin
tuttua. Muistelin luo kävel-juontelihen
ja kysyttelin, minne vie lessäni, mikä on miehiään, ja äkkiä
tämä vie. Vastaus tuli' viimein kuin se selvisi, että olipa tuo naapuriky-tulikin,
kun olin ensin kysymyksiin Iän poikia sieltä vanhasta maasta ja
vastannut mistä olin, minne matkalla, \aelä rippikoulutoverikin.
olinko työn haussa ja mitä varten
halusin tietää kaikkia sivuteitä. Tä­mä
tie menee Kantolan "Kallen far­mille
jä on sinne puoli mailia vaan
matkaa. Kiitin tiedonantajaa, tar­josin
liuuskaa huuleen, jota noin si-
\ajmennen mahtuikin sinne runsaasti
puolen Jaatikollista. .
"Mutta toden totta", sanelin ter­vehdykseksi."
Olethan sinä se Kan­tolan
Kalle sieltä Kukonharjan
Isonmäen rinnasta." "
"Se kyllä minä olen, mutta mikäs
miehenku\^a sinä olet ole\änasi ?
Mutta etkö \'aan olekin Werneri ihan
omissa housuissasi?" teklameerasi
Tämä nuori, 3rvuotias Irakin kunhtgäs Fe^^^ II ei näytä välit­tävän
tilanteen vakavuudesta. Hänen isänsä, Jiuningas Ghazi,
kuoli äskettäin auto-onncttotmtudessa ja Arabian kruunu jäi mie­hen
alulle, jonka oHj-syötäcä vielä monta ptiuroa, ennenkuin sc
oikein päähän sopii.
"Niin,Japseni, ja se tulee" kerran'^,
^anoo äiti vakuuttavasti. :
'•Josijei nyt vielä, niin ensi kesä­nä'V
mutisee Sirkka ajattelevasti.
"Mutta missä isä on?"
"Hän meni taas katsoniiaan, sat­tuisiko,
sellainen orini, että pääsee
kaivantoon työhön. Täytyy yrittää läkään ollut löytynyt. Ei hennonut
uudelleen Ja uudelleen, vaikka nuor- mainita mitään, vaan kaikessa hiljai-ta,
vahvaa työvoimaa on niin paljon suudessa toi pöydälle vähät tallenne-samaa
kilvoittelemassa ja he ovat
etutilalla, sillä miesten tyÖnostajat
kun ei voida ostaa edes säännölli­sesti
maitoa eikä voitakaan. Ja Nes­torikin
on niin kovin laihtunut ja
heikc;ntynyt, vaikka ei valita . . ."
Tertun noissa ajatuksissa ollen saa­pui
Nestorikin. Hän huomasi heti
miehensä katseesta, ettei työtä vne-puhuteltu.
^
Kun myönsin hänen arvelunsa oi­keaksi
huusi Kalle kumppaniaan:
"Verna, tules tänne. Meille tuli
vieras ihan vanhasta maasta."
Tulipa se pommin laittajakin ter­vehtimään
ja Kalle esitteli meidät toi­sillemme
ja niin sitä siirryttiin rai- eftfemmänv jotta oh keijusta siellä
vion laidalla olevaan uut^kämppaän, Vanhassa mäassal .
sa. Työtovereiltani sain kuulla, että
ei matkat suuriakaan maksa kun
vaan piittaa rautatietä eikä perusta
jos ei aina saakaan yötään nukkua
höyhfehpieluksella. Ajattelin, että
saattaa sen yhden lehmän hinnan
aiisaita ja näkee maailmaa
Ja siellä piti valmistua :aamuaodot-
.tamaan, sillä niin paljon ojivkauan
erossa olleilla lapsuuden tovereilla
puhelemista.
Kysäsin jllan kuluessa Kallelta,
Niinpä olin muutamana iltana pi­meän
tullen Devil Laken asemapi-hassa
kuleksimassa .ottaakseni kiinni
lähtevään junaan. Useita oli läh­dössä
länteen jos itäänkin. Roh-josko
hänen emäntänsäkin oli sieltä kaisin luontoani ja aloin katsella yh-juulevat-
heistä enempi hyötyväns-ä.
Niin, min Sirkka, heUle ei merkitse
mitään toisten kurjuus, heidän ei ole
koskaan tarvinnut tuntea koditto-r.
iuutta, vilua eikä nälkää. Mutta
käyhän nyt syömään, mitä äiti on
Vi>inut laittaa."
Sirkka syö lapsen kovalla ruoka­halulla
ja äiti seuraa S3rrjästä hänen
kauniita kalvakoita kasvojaan.
'Äiti^ miksi sinä et kösk^^^ syö
minun karissa yhtaikaa? Eihän tästä
jää sinulle njtään — Vai onko sinulla
hellalla jotakin?" - '
tut ruokansa ja kehoitti syömään.
"Oletkohan sinä itse syön3rt mi­tään",,
epäili Nestori katsellen elä-mäntoveriaan
tutkivasti.
"Minähän söin juuri Sirkan kans­sa",
tuli taas viaton valhe, jonka
mies otti täydestä todesta.
Syödessään Nestori synkkänä vir­kahti:
"Ei sitä työtä näy saavan vaikka
kuinka koettaa. . Eiköhän se kaup­piaskin
lopeta kokonaan luoton an­non,
,seB vähäisenkin, mitä kitsas­tellen
on äntaunt, kun näkee ettei
sitä työtä tulekaan."
Sirkka kurkistaa sinne ja hänestä '-Johan se tänään sanoi, eitä lo-nä>
ttää, ettei siellä taida olla mi- pettaa se pitää.^ Ei tämä mökkikään
tään. Hän. ei voi enää syödä. Äidin
rintaa kouristaa niin oudosti, mutta
hän keksii pikku valheen;
"^Hnl^söin jo ennenkuin sinä tu­bitkaan."
Sirkan olikin heti lähdettävä ta­kaisin
kouluun, sillä päiVällistunti oli
matkan vuoksi lyhyt. Äiti pisti kuin
A-arkain pienen palan suuhunsa ja
sitten laittoi vähäiset jätteet talteen
iiää \'arten.
Häö Jäi taas yksin. Siisti pöydän,
pesi astiat ja istahti. Sydänalassa
tuntui niin tyhjältä. Hän ti ollut syö­dyt
koko päivänä juuri mitään eikä
vojnut tehdä sitä vieläkään, että
mie^ralla olisi tultuaan jotakin.
Nakkilan kirkon vaiheilta fcotosin.
"Ei ole", kuului vastaus. "Verna
on kotoisin Great Northern rauta­tieltä."
•
"Älä nyt taas omiasi puhele", kiel-teli
emäntä. "En minä mistään rau­tatieltä
ole. Olen Devil Lakelta Poh­jois
Dakotasta."
"Niin, mutta rautatieltä minä si­nut
sain", väitti Kalle.
"Kerroppas kuinka se kävi", ke-hoitin
minä, arvellen että olisi kai
siinä joku muistojen pätkä, Josta jo­takin
tulisi kun sen tunkisi tulehen,
ahjohon asettelisi.
"Anna olla vaan kertomatta, ei
siinä mitään kerrottavaa ole", kielteli
emäntä. Kalle ei kieltoa todeksi otta­nut,
vaan alkoi kertoa seuraavasti:
"Olin vasta pari vuotta ollut tässä
maassa, talvet puskenut halkokäm-piköllä
tässä 3rmpäristössä ja kesät
ollut milloin missäkin työssä. Jo
kuulu olevan minkään-arvoinen, jos
ajatteli sen päälle luottoa antaa'-, sa­noo
Terttu, mutta katuu sitä kohta.
Miehen pää vaipuu käsien varaan
ja hartiat nytkähtelee. Terttu hiipii tini naapurista, sillä olin saanut tal-hänen
luoksensa, painautuu häneen, teen jonkun verran tekeviä kun olin
destä lähtövalmiista itselleni matkus-tajatilaa.
Pelästyin, kun olkaani
tarttui miehen koura ja korvaani
kuiskattiin:
"Länteenkö matka?"
"Länteen yrittäisin vaan olen vas­ta-
alkava tässä toimessa, joten en
oikein tiedä mistä kyydin ottaisin,
vastasin.
"Olisiko viisi dollaria antaa, niin
opastaisin? Minun junani menee
Spokaneen asti ja voin auttaa sinua."
"Vähissä rahoissa olen", vastasin.
"Jos viitosen annan, niin en saa ruo­kaa
mistään ostaa.".
"Näytpä olevan täysi greenhorn",
naurahti puhuttelijani. "Anna sitten
dollari, niin pistän sinut baksiin jä
päästän pois sitte kun tulee peruna­maat
näkyviin." Olin näet kertonut
että yrittäisin perunapoimintaan.
Ammattimiehen taituruudella ir­taantui
muuan sinetitty lukko erään
silittää hänen tuuheaa tukkaansa Ja
puhelee: ^
"Älä ota sitä niin pahaksesi, kyllä
me Aielä jotenkin tästä selviydym­me.
Sitäpaitsi ethän sinä ole tähän
sOTää, sinähän olet koettanut löy­tää
työn. Pää pystyyn, ukki!"
Mies tempaisee päänsä pystyj-n ja
ottaa rakkaan kärsimystpverinsa pol­velleen.
olin aikonut ensi kesänä mennä Suo- vaunun ovesta ja sinne viskasi mies
meen Ja^ ottaa torpan maan Siitä ko- minut ja ovi sulkeutui. Kopeloin ym­päri
ja totesin että en ole yksin vau­nussa-
Laatikkojen ja säkkien lomas­sa
oli nimittäin ihminen, joka kuis­kasi
englannin kielellä: "Ole paikal­lasi
kaveri. Hiljaa on oltava ase­malla
tai pulli kuulee ja silloin on
ollut tarkka, en juonut enkä tupakoi­nut
jä tyydyin pyhät aret olemaan sa-^
moissa halvoissa' työvaatteissa. Nyt
syksyllä läksi työtovereistani useita
Dakotaan viljankorjuuseen ja saivat tie poikki."
minutkin innostumaan samaan mat- Seurasin neuvoa ja olin hiljaa, valk­kaan.
• ' ka olopaikkani ei ollutkaan erin mu*
Matkasta ja viljankorjuusta,ei ole 'kava tefäväreuriaisten laatikkojen ko-mitään
mainittavaa. Työtä se oli lossa. Kauvaa ei kuitenkaan tarvin-i-
iljan korjuukin, vaikka ei sirpillä nut olla varuillaan, sillä lähti se juna
*Niih celviyd3mime, ja täytyy sei- leikattukaan niinkuin ennen van- pitkälle piatkalleen. Olisipa nyt tas^
iu.i|«M.u j v " » ™ - j3 fcenan täytyy tulla hassa maassa. Low>ua kohde» kier- kulamppu olemassa, niin katselisi sen
Tuvan i ! ' j ^ ' ^ " l ^ ° j o t a L meille köybiBe, meille matajffle, on- tyi'ansiotyö, mutta lännellä kunlui vatossa sopivamman olopaikan.
työtä, että «s^^t^i^^fiTi vähän runsaam­piin
ruokaa. Tuo lappikin kuihtuui
nellisempi kevät!" olevan ansiota perunanotossa ja Iän- "Onkios sulia kaveri hyvä paikka
IKENE N. nempana vielä hedelmien poimimas- siellä?" kuului taas kysymys.