1949-01-15-06 |
Previous | 6 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
n
(Jatkoa ensimmäiseltä sivulta)
hilutta jos ihmiset rupeavat juo-
Voi voi!
Onhan täällä maalla tullut oUuksi jc
useampi vuosi, ja kun^kaupungista tulee
ja on oppinut kaikille sen tavoille, niin
»maalaiselämässä on paljon oppjmista.
Melkein ensimmäiseksi työksi oli opittava
lypsämään lehmää, j a siinäkös sai
hiota. Ensin tuntui siltä, kuin ei ikinä
tulisi edes ämpärin pohja peittoon. Kyllä
tuli mieleen, että helpompi on otta^
valmis maitopullo rappusilta ja viedä
jääkaappiin. Mutta kun tuli lehmä ostetuksi,
niin opittava oli kaikki mitä se
vaatii. Niin lypsin, ja kun sitä maitoa
sitten oli kaikki pullot ja pannut täynnä,
ei auttanut muu kuin ruveta niitä
hennomaan. Sitten lainasin naapurista
kirnun ja aloin lurkuttaa. Se minua
hir\itti — ei se työ, vaan se, kuka k a t
ken sen voin syö, jota en itse ollut oppinut
käj-ttämään, nimittäin kotona teh-tjrä
voita, muuU kuin sen verran että
olin saanut siitä epäil>rttävän käsityksen.
Kun jossakin kylässä vetäisin sitä
leivoilleni ja ryyppäsin kuumaa kahvia
päälle, niin tuntui kuin skonkki olisi
juossut nenän alitse. Ja oninulle usko-lettiin,
ettei siitä sen parempaa kotona
tulekaan. Utelin j a . kyselin, miksi ei
tule, miksi se kotitefcoin^ voi haisee j a
seen hyttiin, lukitsi hänet sinne ja •—.
" J a " , sanoi Rourke silmittömästi
suuttuneena, nousi ja kääri ylös paidan-hihojaan,
"ja nyt minä iannan sinulle
kovintman selkäsaunan, minkä milloin-kaanolet
saanut, sinä häpeämätön lurjus
! Kuinka uskallat -käyttää väkivaltaa
naista kohtaan — 1 "
* Oi, herra jumala 1 kirkui poika kalisevin
hampain j a ponnahti taaksepäin,
"käuhorttukaa,^ sir, j a kuunnelkaa minua
loppuun saakka, sillä sitten te ette
kylläkään enää moiti niinua, mutta jos
niin teette, otan sanaa sanomatta vastaan
löylytyksen."
"Hy\'ä", sanoi Rouske -uhkaavan nä-köisenä,
'tmutta kiiruhdaj sillä minä en
luota sinuun tippaakaan". .
Danny asettiir ntin, että hänen ja hä-n^
lverransa^yäl»^ '-vi;
• ,'*Xjiij^4lkaa h^yvä j r i ^ ^
. nua^isanoj^fi tuköilevästi: 5'Kuii mr.
- Drävos' lötii: huostaansa .Ceciieh, riehui :
ja' raastoi tuo mrs. Pr>mne ylt'ympari.
kuin ;yillikissä, ja minulla oli täysi .työ
varjella itseäni, "jä. silloin tulin aivan
sattumalta koskettaneeksi jotakin kpyäa
esinettä, joka oli hänen puseroonsa kät-tettynä,
suunnilleen kananmunan kokoista.
Hänellä oli se-nuorassa kaulallaan
aivan samoin kuin teillä Tulenliekk
i , ja minä olin varma siitä, että he
oli"^at pelanneet kanssanne alhaista pelini''
'Mitä Herran nimessä —
"Hetkinen vielä . . . K u n hän painiskeli
kanssani, sattui hänen kauluksensa
•menemään auki, ja minä näin omin silmin
hänen kaulallaan riippuvan nuoran,
johon tuo esine oli kiinnitetty. Ja silloin
ajattelin itsekseni: ;iuo on niin merkillistä,
tuo. että sitä sietää tutkia', ajattelin
minä. ja sen minä teen, vaikkakin
isäntä sitten jälkeenpäin nylkisi minut
elävältä'. Huusin siis Dravosia ja
annoin hänen pidellä naisesta kiinni, sil-
Jä aikaa kuin otin veitsen ja katkaisin
nuoran ja vedin sen ai\^n kauniisti käsiini,
ja nuorassa riippui nahkakukkaro
kiinniommeltuna. ja kun leikkasin sen
auki, löysin — täfnän!" _
"H\-\'a Jumala!" huudahti Rourke
suunniltaan hämmästyksestä, sillä Danny
oli aivan dramaattisesti työntämt
kätensä taskuun j a heittänjrt Tulenlie- .
kin pöydälle heidän eteensä.
(Jatkuu)
maistuu sellaiselle. Sain vastauksia,
että markkinavoissa on kemiallisia aineita,
jotka estävät sen.haisemasta, mutta
niitä ei ole pienillä käyttäjillä, j a että
kerma kun on hapantunut,, niin ei siitä
voista voi kaikkea piimää pestä pois ja
siksi se haisee. Silloin tuli .mieleeni, että
jos se on piimän syy, niin pestään niin
kauan että se varmasti lähtee. Niin
minä aukaisin tapin kirnun pohjalta ja
kaatelin kipollisen toisensa perästä sinne
vettä. Ja^kyllä voi olikin,sitten koko
hyvä, mutta muutaman päivän perästä
jo koirakin irvisteli, kun tarjosin
sille voileivän.
Silloin tuli mieleeni kirkas ajatus, että
kun pesee voin lämpöisellä vedellä,
niin varmaan asia on sillä korjattu. Ja-nim
minä teihj kaatelin padan toi^n-sa
perään haaleaa vettä kirnuun, pyö-riiiri
ja läskin taas s^n pcAjastä. pc^s,
kunnes vesi näytti olevan aiyan kirkasr
ta, ei tippaakaan martoa eikä piimää
•seassa. Ajattelin, että jos -siitä nyt ei
tule hy\'ää, niin jätän kpko kirriuamis-touhun
ikipäiyiksi^ sillä ei sitä kannata
sellaista työtä tehdä josta ei saa itse
nauttia. Mutta voi kauhistus! Otettuani
kannen, päältä pois huomasin, että-kirnu
oli — puhdas, siellä ei ollut piimää
eikä voita, eikä j^htään mitään. Ja
minä kun olin monta tuntia siinä työ-hom^
massaoHutv niin j<rftakin se tuntui!
Onneksi ei sattunut ketään vieraita
sinä päivänä käymään, ja poika o l i kour
lussa ja Matti pellolla. Kun Jennie
sitten poikkesi-kysäisemään,- onko^asiaa
Spenceriin, niin . läidin käväisemään
osuuskaupassa. Sieltä^ kuin'salaa, ostin
paunan voita ja kptiin päästyä painelin
sen kuppiifil Kyllä minun voitani nyt
^ h u t t i i n ja minä varoin sanomasta totuutta.
Nyt olin oppinut, ettei voita saa pestä
lämpöisellä vedellä. Mutta koska
se on se piijnä, joka voin pahentaa, niin
. ajattelin^ miksi tehdä sitä piimästä, tekee
sen «makeasta maidosta: N i i n panin hiap-panemattordän
kerman kirnuun kylmiltään
ja aloin kirnuta —. ja kyllä tuli- hyvää
voita, ei haissut eikäällöttänyt. Sen
otin sitten tavaksi. Meneehän siinä
• %'^ä^ifeOTen 1
i u h % t a a
kannen paäHe ja;siinä iukiessaanpyöritr
tää ja nytkyttelee, hiin jo tulee voita,
jois ei lukemihra löpii. .
Kyllämuistan joka kerta, kun kermian
käfTdah kirnuuh,.kuihkä alkuaikoina kävi,
*mutta nyt vasta olen siitä puhunul
ja nauranut. Mutta oppirahahan täytyy
kaikesta maksaa, eikä kaikista pääsekään
niin vähällä kuin kirnullisellsP ker-ruamaan,
Henning veti toista lähemmäs. '
— Sitäpä juuri tahdonkin. Ragn-hild!
hänen huuliltaan tuli päättäväs-
^•ti. • •:• '
_ Tyttö nojasi-pimeässä seinää vasten.
Toisen rohkeus yllätti hänet kerr^saan.
— Sinä höpiset kajkenlaista,Hennihgv
Ragnhildiä melkein itketti.
— Mutta en sinuHe,-tyttöseni.
Henning veti jälleen tyttöä puoleensa.
Nyt hän puhui ihan vakavissaan.
— Minä pidän sinusta, Ragnhild.
— Et — et — sinä. puhut — muuten,
neitonen puuskahti ääneen ja ritihtau-tui
irti. -
Mutta senkin —
Tyttö juoksi pakoon ja pysähtyi ujona
puuvajan luo. ^
Henningiä melkein palelsi talviyössä.
Jokainen säie hänessä tärisi huorta ja
lämmintä voimaa. Hän oli laakson kuuluisin
pttelijä, Ja nyt hän oli villi ja
hullaantunut. Tytön tajrtyi tulla hänen
omakseen. Huonosti käyisr sen, joka
yrittäi^ Ä i n . l^iinjIhäniM ^ ä
va tyttö. Häh juoksi neitosen l u o .^
'kietoi kätensä tämän
> kelsivat kisaten rankojen " ^ ^ i i n , : n i in
eUä .huurretta Jieidän ^.yaatteUt;
, ,-leen.'v- ^ . : . . \
— Tuletko omakseni, JRagidiild?
Taas, seisoi .neitonen hetken^ hiUaa^^
puuvajan seinän javÖemi^
rinnan väliin pusertun^na^.arkah
pieni ifntu. Hädkuukisti yö^
sitalon ä^iä. \ Sitten hän kietoi kätensä
ripeästi Hehningin kaulan ja sanoi
länjpknästi: :
- — Tulen, tahÄ)n tulla, HenningJ^^^;
Nuorukaihen tarttui kuumana ja v i l linä
toKgi.yj^ötäröihin jä nosdtyt^
maan vfflievillä käsillään. Sitten hän
laski toisen jalleien maahan ja pyöräytti
hänet tanissiin, jotta Ittmi pyrysi heidän
ympärillään. . . - . . 4
. o i e t k o ihan mieletön, Henning ?^
tyttö nauroi matalasti j a ien)()»asi päähineensä
toiselle splkapäället^ja^ 5^^^
maahan.. Ennen kuin häh ennätti solmia
sen uudelleen, pyöräytti ^Henning vielä
kerran' isäntä hin^jasli ^ p a u - i ,t^^^
tahdissa.. Nuoriikainenat^huitasipiip-
Albert Steinbergy tunmUucänculalasnen
viidUtaiteUija M^Vancquverin sinjenia-orkesterin^
p^ mmUetiy
inainitaHwkest€rin^^^ tämän
sesvng^ tt}^^
veriin snrtymhtäafi nir^lSteiv^erg p^i
Torontim filhännaohisen^örke^ km-serttiniestdrinä.
" I.
:Neuv4ml^[^toii: lelidistössa
esiintyi jöulönpyiimä 'iil^itä^ hy<i>kkä-yi^
iäsSi^hjea j
vastaan; i ^ ^ i h p ^ !^y<§«^ l ^ n a y^
kollft j'^elkat^-v^^
syytti *F^igeii|bi^^ h s d i i l ^ t a ^ ^ ^
maisuudi^^
kuin iiiaanifi^äistöt^
maa.
AINO.
Vanhan köpelön
ei pitäisi lähteä isojen rahojen kanssa
mihinkään. \*anha pää näet pyrkii olemaan
niin hatara, että helposti haihtuu
rahoisiaan. 77-vuotias kuuluisuus Bernard
Baruch ei ole uskonut sitä, vaan
on setelitukkoineen mennyt katsomaan
hevoskilpailuja. Mutta niinpä sitten
kävikin, että ukko köpötteli kotiinsa
2,200 dollaria kö\'hempänä. 22 sadan
dollarin seteliä hän oli pudottanut.„kil-pailupajkalle.
Mutta äijällä sattui olemaan onnea.
Rahat löysi radan palveluskuntaan kuuluva/
henkilö, harvinaisen rehellinen
mies. Ja kaksi päi\'ää myöhemmin B a ruch
sai seteTitukkonsa takajsin. Siitä
iijä ihastui niin, että laukaisi: "Siitä
näkee, että kaikki hevoskilpailuissa^ kävijät
ovat rehellisiä ihmisiä." MniXat
mitähän Baruch-olisi sitten sanonut, jos
hänen setelitukkonsa o l i ^ sattumalta
osunut jonkun toisen silmiin?.
r».»M>Jui rpas^taan-^./
' p u n p ^ k i j a ^ '":r i /;
> . — CMetkp Äaami^lelrt^
ottaessaan päähiiiieens^^ ; > : /
. — X!)len,- päässäni ei ole järj^nhiy^f
Hennihg. pani läkjn takailin, päähänsä.
Sitten \ie keskustelivat; hiljaisella,
äänellä.. Kohta tyttö hiipi tanssitaloon
hakemaan päällysyaatteitäan; Sillä a i kaa
valjasti Henning hevosensa reen
eteen.
Pian he ajoivat salaa tunturinrimiet-tä
mj'öten alaspäin. Ympärillä levisi
pimeä yö, jota tähdet sentään valaisivat.
Jalakset kitisivät, rautapanfiot soivat,
kaviot kopisivat tietä vasten.' Ragnhild
Börren istui kauniina ja lämpöisenä
Henningin polvella. Avara lammasnah-kapeite
suojasi heitä tiukkaan kiedottuna
kylmältä ja \nimalta. •
Tuuli vinkui vuorenhuippujen vmpä-riiiä.
:
Hevonen rupesi astelemaan verkkai-
, sasti. Sillä tavoin he ajoivat yli avaran
tunturilakeuden laaksoa kohti. Sinä
yönä heillä ei ollut minkäänlaista kiirettä.
Seudulle olisj voinut olla paljon p i -
. tempikin matka ja yö olisi vpinui olla
pimeämpi, äärettömämpi. Sittenkin
heillä olisi ollut.hauskaa. He kuuluivat
toisilleen ajassa ja ikuisuudessa;
Tyttö painautui tiuhasti Henningiä
vasten ja sulki silmänsä. — Kunhan
matka vain olisi oikein, oikein pitkä Ja
hän kuunteli kavionkapinaa, joka kajahteli
leikkivän kevyen polskan tavoin-
Pensaikot j a tienviitat liukuivat heidän
toliitt«4afe3^täyäUisi|tö^-^^^^
huoKmät^
tin tpi^ltal^uo^^^
töliitotiy^^ta^ilrnll^ultj^^^^^
-: teratuma^: ' G ^ ^
t^V^ etiei ^
V yhtefety^öniv;):^^ _ kanssa^
vasoi s ^ ö ^ i j ^ j ^
' seen;k£)etta^^
^; l]«vini!ai£ue^ä)x kMc6l«>yan
radic)BSä;j!Miitetti^^^^
: ihailija iljins1^''^kaföäu&; "Stuoco^sa/ r i -
; vkptaaiivraidwattsc^^
• tiin" *'satä]fi^
:iasistien^^^l^Iäisib^ :
r da kprvTal^^
^he^löiiie^j^ä^iE^)^^^
tatoiniinhiajDi^^ti
./puma- ja/infetsäsij^iiiä^
^ ajossa jä^ jc^sa^; fcj^^
lenttäinynaT/änE^^
-päästäBUstä;^^a|»a^
. l a i ni
^ _ yä^^lJg^^^^
•• -'.''''V - ^u''i ' • " ' f t ' ^ ^ " ' - - ' ' ' ' ' V I - " - ! '" ••.
. phi^Ä^k^^^^
deh kerifä^^ö^tass
N i i n ihmöjBfc
kokenut ^osfkaän^^^ talvi -
ei säadut:16pjpua ko$kääk^^^^^^^^l^^
Tähdet^ hplitivat.; Tijuli lauloi kanervassa,'
hiissä paikpin, mi^ä!.maa öli pal-
. Jaana. C r •
Kun heidäh piti; kääntyä'
solaan,.nTiäsä laakso ori-sysipimieä missä
vuorenseiiriämät kohoavat jyrkkinä
molemmin pujy^iri ja koski, köohuu esiin
jään alta; seisautti Henning hevosen.
Yhtä kaikki Pii a;jettu liian nopeasti.
Nuorukainen oli hurja jä villi. — Ja
kuinka komean tytön hän oli saanut.
Keneiräkään koko maassa ei ollut yhtä
upeata. — Hän veti syleillen toisen vartaloaan
vasten j a painautui ^ ä l l e reen
pohjalle. Ja riemukas ääni nauroi hänen
sisimmässään.
Hänestä: tulisi laakson ensimmäinen
mies. Sen hän sanoi ty^tölle. " J a tytöstä
tulisi seudun uljain nainen. Ja he
saisivat aikaan vallan ihmeitä^
Ptruu, ptruu, Rolle!
Nyt sai hevonen levätä tuokion. Nuorilla
ei loUut kiirettä.
Hevonen pysähtyi. - Se käänsi vil-huillen
päätään TOölönmillep^
ihmetteli,- mitä täkänä refesä oikein tapahtuu.
S I V U 6 . L A U A N T A I N A , T A 5 I M I K U U N 1 5 F J O V Ä J ^ Ä , 1 9 4 0 .
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 15, 1949 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1949-01-15 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki490115 |
Description
| Title | 1949-01-15-06 |
| OCR text |
n
(Jatkoa ensimmäiseltä sivulta)
hilutta jos ihmiset rupeavat juo-
Voi voi!
Onhan täällä maalla tullut oUuksi jc
useampi vuosi, ja kun^kaupungista tulee
ja on oppinut kaikille sen tavoille, niin
»maalaiselämässä on paljon oppjmista.
Melkein ensimmäiseksi työksi oli opittava
lypsämään lehmää, j a siinäkös sai
hiota. Ensin tuntui siltä, kuin ei ikinä
tulisi edes ämpärin pohja peittoon. Kyllä
tuli mieleen, että helpompi on otta^
valmis maitopullo rappusilta ja viedä
jääkaappiin. Mutta kun tuli lehmä ostetuksi,
niin opittava oli kaikki mitä se
vaatii. Niin lypsin, ja kun sitä maitoa
sitten oli kaikki pullot ja pannut täynnä,
ei auttanut muu kuin ruveta niitä
hennomaan. Sitten lainasin naapurista
kirnun ja aloin lurkuttaa. Se minua
hir\itti — ei se työ, vaan se, kuka k a t
ken sen voin syö, jota en itse ollut oppinut
käj-ttämään, nimittäin kotona teh-tjrä
voita, muuU kuin sen verran että
olin saanut siitä epäil>rttävän käsityksen.
Kun jossakin kylässä vetäisin sitä
leivoilleni ja ryyppäsin kuumaa kahvia
päälle, niin tuntui kuin skonkki olisi
juossut nenän alitse. Ja oninulle usko-lettiin,
ettei siitä sen parempaa kotona
tulekaan. Utelin j a . kyselin, miksi ei
tule, miksi se kotitefcoin^ voi haisee j a
seen hyttiin, lukitsi hänet sinne ja •—.
" J a " , sanoi Rourke silmittömästi
suuttuneena, nousi ja kääri ylös paidan-hihojaan,
"ja nyt minä iannan sinulle
kovintman selkäsaunan, minkä milloin-kaanolet
saanut, sinä häpeämätön lurjus
! Kuinka uskallat -käyttää väkivaltaa
naista kohtaan — 1 "
* Oi, herra jumala 1 kirkui poika kalisevin
hampain j a ponnahti taaksepäin,
"käuhorttukaa,^ sir, j a kuunnelkaa minua
loppuun saakka, sillä sitten te ette
kylläkään enää moiti niinua, mutta jos
niin teette, otan sanaa sanomatta vastaan
löylytyksen."
"Hy\'ä", sanoi Rouske -uhkaavan nä-köisenä,
'tmutta kiiruhdaj sillä minä en
luota sinuun tippaakaan". .
Danny asettiir ntin, että hänen ja hä-n^
lverransa^yäl»^ '-vi;
• ,'*Xjiij^4lkaa h^yvä j r i ^ ^
. nua^isanoj^fi tuköilevästi: 5'Kuii mr.
- Drävos' lötii: huostaansa .Ceciieh, riehui :
ja' raastoi tuo mrs. Pr>mne ylt'ympari.
kuin ;yillikissä, ja minulla oli täysi .työ
varjella itseäni, "jä. silloin tulin aivan
sattumalta koskettaneeksi jotakin kpyäa
esinettä, joka oli hänen puseroonsa kät-tettynä,
suunnilleen kananmunan kokoista.
Hänellä oli se-nuorassa kaulallaan
aivan samoin kuin teillä Tulenliekk
i , ja minä olin varma siitä, että he
oli"^at pelanneet kanssanne alhaista pelini''
'Mitä Herran nimessä —
"Hetkinen vielä . . . K u n hän painiskeli
kanssani, sattui hänen kauluksensa
•menemään auki, ja minä näin omin silmin
hänen kaulallaan riippuvan nuoran,
johon tuo esine oli kiinnitetty. Ja silloin
ajattelin itsekseni: ;iuo on niin merkillistä,
tuo. että sitä sietää tutkia', ajattelin
minä. ja sen minä teen, vaikkakin
isäntä sitten jälkeenpäin nylkisi minut
elävältä'. Huusin siis Dravosia ja
annoin hänen pidellä naisesta kiinni, sil-
Jä aikaa kuin otin veitsen ja katkaisin
nuoran ja vedin sen ai\^n kauniisti käsiini,
ja nuorassa riippui nahkakukkaro
kiinniommeltuna. ja kun leikkasin sen
auki, löysin — täfnän!" _
"H\-\'a Jumala!" huudahti Rourke
suunniltaan hämmästyksestä, sillä Danny
oli aivan dramaattisesti työntämt
kätensä taskuun j a heittänjrt Tulenlie- .
kin pöydälle heidän eteensä.
(Jatkuu)
maistuu sellaiselle. Sain vastauksia,
että markkinavoissa on kemiallisia aineita,
jotka estävät sen.haisemasta, mutta
niitä ei ole pienillä käyttäjillä, j a että
kerma kun on hapantunut,, niin ei siitä
voista voi kaikkea piimää pestä pois ja
siksi se haisee. Silloin tuli .mieleeni, että
jos se on piimän syy, niin pestään niin
kauan että se varmasti lähtee. Niin
minä aukaisin tapin kirnun pohjalta ja
kaatelin kipollisen toisensa perästä sinne
vettä. Ja^kyllä voi olikin,sitten koko
hyvä, mutta muutaman päivän perästä
jo koirakin irvisteli, kun tarjosin
sille voileivän.
Silloin tuli mieleeni kirkas ajatus, että
kun pesee voin lämpöisellä vedellä,
niin varmaan asia on sillä korjattu. Ja-nim
minä teihj kaatelin padan toi^n-sa
perään haaleaa vettä kirnuun, pyö-riiiri
ja läskin taas s^n pcAjastä. pc^s,
kunnes vesi näytti olevan aiyan kirkasr
ta, ei tippaakaan martoa eikä piimää
•seassa. Ajattelin, että jos -siitä nyt ei
tule hy\'ää, niin jätän kpko kirriuamis-touhun
ikipäiyiksi^ sillä ei sitä kannata
sellaista työtä tehdä josta ei saa itse
nauttia. Mutta voi kauhistus! Otettuani
kannen, päältä pois huomasin, että-kirnu
oli — puhdas, siellä ei ollut piimää
eikä voita, eikä j^htään mitään. Ja
minä kun olin monta tuntia siinä työ-hom^
massaoHutv niin j |
Tags
Comments
Post a Comment for 1949-01-15-06
