Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 27, 1943

              Sivu 6 LAUAXTAIXA, MAALISKLT^' 27 P.ÄJV.ÄXÄ
Ien kuullen mitää hopeista eikä kris­talleista.
:Myös Eskon kuullen puhumista
Signe karttio. Annas olla, kun olim­me
kahden, niin osoitettiin minulle
vialliset tuolinj^ilat, raappeutuneet
maalit, ruostuneet kruunut, virtty­neet
päälliset. Kuulosti melkein sil­tä,
kuin olisi minun syyni, että puu­tarhan
puut olivat kasvaneet pidem­mäksi
kuin mamman eläessä.
Parin päivän perästä rupesin jo
pelkäämään, ettii Signeltä loppuvat
tekstin aiheet. Turhaa pelko! Vaat­teet
olivat vielä kokonaan koskemat­ta.
Pukuni olivat kuulemma liian
lapsellisia. Minun ei pitänyt korosr
taa puvuillani penikkamaisuuttani,
vaan peittää sen. Oli myös liikaa,
että pidin silkkisiä alusvaatteita.
Talo menisi sellaisesta ylellisyydestä
vasaran alle. Tobta oli mamman ai­kana.
Hän ei alusvaatteilla prameil­lut,
mutta liinavaatteita hänellä oli
kaapit täynnä. Xykyajan ihmiset
(— minä) tuskin voisivat nukkua
omien lakanoittensa välissä, jos ei ta­lossa
olisi entisiä.
Xyt ymmärsin, ensi kerran olla äi­dille
ja tytöille kiitollinen liinavaat-teistani,
joihin en tähän, saakka ollut
erityisesti kiinnostunut. Kun näytin
Signelle myötäjäiseni, vaikeni hän.
".Ähäh, jäitpä kerrankin sanattomak­s
i ! " ajattelin ja innostuin näyttä­mään
"mamma-vainajankin" liina­vaatekaappien
sisällön parsittuna,
mankeloituna ja ensiluokkaisesti jär­jestettynä.
Anettitäti osaa pitää
kaapit niin kauniissa järjestyksessä,
että sen kykynsä puolesta hän olisi
huoletta voinut syntyä kenraaliksi..
Sain katua heti, että laskin Signen
kaapeilleni. Hän rupesi ilman muuta
erottelemaan itselleen parhaita' pöy­täliinoja
lakanoita. Mamma oli ne
hänelle luvannut, vaikk'ei hänen ol­lut
tullut vietyä niitä pois. Mitäpä
muuta osasin tehdä, kuin sanoi: "ole
hyvä".
\'alitessaan "mamman lupaamia"
liinavaatteita teki Signe pienen "kie­livirheen"
joka loukkasi tavallista sy­vemmin
minua. Hän valitti, että
mamman liinavaatevarasto oli arve-luttavasti
huvennut mamman kuole­man
jälkeen. Huvennut! Kyllä kai
oli huvennut, jos hän joka kerta tääl­lä
käydessään oli vienyt samanlaisen
kuorman vaatteita, kuin nyt aikoi
mukaansa ottaa. Päätin ottaa ää­nettömästä
päästä liinavaatejutun
pöytäkeskusteluksi.
"Esko, miksi et kertonut minulle
heti, että täällä on vielä Signelle kuu­luvia
liinavaatteita? Olisin ne heti
erottanut pois talon tavaroista. Nyt
olen käyttänv-t niitä kuin omiani kon­sanaan",
sanoin \nattomasti ja nuh­televasta
Eskolle istuuduttuamme
aamiaispöytään.
Signe ei ollut odottanut t ä t ä kysy­mystä.
Hän oli oppinut hiukan l i i ­aksi
luottamaan siihen, etten kannel­lut
miehelleni keskustelujamme. E-lämä
ei sentään voi kokonaan kulua
pettymyksittä. Signe sävähti punai­seksi
ja vilkaisi vihaisesti minuun.
"Täällä ei ole enää mitään Signelle
kuuluvaa. Hän on saanut jo kaikki
saatavaansa", sanoi Esko.
Silloin Signe räjähti. Hän kiljahti,
niin, että säikähtyneenä pudotin haa­rukan
kädestäni. Vai aioin minä teh­dä
hänestä varkaan. Hänestä, hie­non
perheen tyttärestä, jolla oli maal­lista
hyvvvttä antaa muillekin ihmi-sille.
Itse olin v^aras, jos muutaman
muistoesineen ottamista pidin var­kautena.
Sitäpaitsi olin itse luvan­nut.
Itse olin kaapinkin avannut ja
sanonut: "ole hy\-ä". Oo, tuota sii­tä
tuli, kun taloon otettiin emäntä
kysymättä su\iilta lupaa!
Kärsivällisyyteni on ihmeesti edis­tynyt.
Se on nykyään venyvä kuin
purukumi. Kotona se katkeili vähän
*väliä. Täällä ke-stän mainiosti kum­miakin
asioita. N'ytkin olin vaiti rau­hallisena.
Signen oma raivo oli hä-
. nen paras syyttäjänsä. Sen Esko-
.August ymmärsi. Hän käski sisaren­sa
rauhoittua ja pitää suunsa kiinni.
Eskon mielestä teiri'äivan oikein i l -
inoittaessani asiasta hänelle. Ei sii­t
ä Signen kannattanut raivostua.
Jos kerVan mamipa oli jotain hänelle
luvannut, riiin tietysti hän saisi ne ot­taa;./
Kumpikaan meistä ei sitä kiel­täisi
hänen tekemästä;
Taas sai Esko minulta kiitollisen
katseen, r v
Mutta sieluni takaseinälle nousi
hirveä kiiva. Signen kosto. Täinä
juttu oli, sattunut häneen niin ar­kaan
paikaäiiy ettei hän sitä kosta-
' mattä^Xätt^si. Kun hänen ystävälli­syytensä
oli hirveää, mitä olisikaan
hänen vihansa! Päätin nopeasti
' hankkia vastamyrkkyä."
Suoraan aamiaispöydästä hyppä­sin
pyörälleni ja painuin lukkarin vir­kataloon.
Sieltä soittelin tytöille jä
valitin hätääni. He lupasivat tulla
heti apuun.
Kun seuraava aamu valkeni, oli
koko sukuni ympärilläni. Hekin tu­livat
yllättäen ja olivat kuiii koto­naan.
Talo joutui heti arvosteltavaksi,
sillä olivathan he ensi kertaa luonani
ja silloin tavallisesti arvostellaan.
Eivätkä he siekailleet lausuessaan ar-vostelujaan.
"Kirstillä ei ole makua!" sanottiin
armotta. "Rikas ja nuori rouva viit­sii
pitää kotonaan tällaista vanhaa
kamaa. Täällähän oli kuin museos­sa.
Naftaliinin haju vain puuttui!"
Leena ehdotti Eskolle ruokapöy­dässä,
että kaikki posliinit rikottai­siin
talkooUa j a hankittaisiin uudet
sijaan.
• Signe oli vallan kauhusta ja raivos­ta
jäykkänä. Hän yritti puolustaa
vanhaa kotiaan, mutta sukuni nau­roi
hänelle päin silmiä.
"Sinun pitäisi jättää Kajaani ja
tulla Helsinkiin joksikin aikaa, muu­ten
muutut itse samanlaiseksi antiik­kitavaraksi
kuin mielipiteesikin
ovat."
Kallea, joka oli saanut tähän asti
tehdä, mitä ikinä halusi, rupesivat
lankoni kasvattamaan. Kun nuori
herra tapansa mukaan iski ensimmäi­senä
kakkuun, otti maisteri palan hä­neltä
armotta pois.
"Näkee, että nuori mies tulee näl­kämaasta,
kun hänellä ei ole aikaa
noudattaa hyviä tapoja."
Kun Kalle huusi roukaa niin,
että korvat olivat haljeta, sai Signe
kylmän huomautuksen:
"Eikö sinun pitäisi opettaa pojal­lesi
tapoja, ennenkuin tuot hänet ih­misten
ilmoille?"
"Hanki, hyvä ihminen, lapsia lisää,
muuten pilaat poikasi, sillä yhden
lapsen kasv^attajaksi sinusta ei ole."
Signe, joka itse lausuilee totuuksia
surkeilematta, ei kestänyt tällaista
leikkiä muiden puolelta kuin päivän.
Sitten hänelle tuli kova ikävä mies­tänsä.
Oi, kuinka me \-alitimme hä­nen
lähtöänsä. Että piti juuri silloin
lähteä, kun ilo oli ylimmillään! Sig­ne
ei virkkanut mitään, mutta täynnä
hän näytti olevan. Luultavasti avio­mies
saa koko r>-öpyn ylitsensä, kun
purkautuminen käy välttämättömäk­si.
Kestäköön hän sen sankarillises­ti!
maen
un K i r j . A U N E - M A I JA
- V - Ei tottavie tule nukkumisesta
mitään. Tuo lämmitysuunikin tekee
kuin kiusaa^ toisinaan kuiima kuin
pätsi ja toisinaan kylmä kuin jäävuo­ri,
ajatteli i'kkolan Taavetti ja kään­teli
kylkeään puoleen ja toiseen.
— Kyllä tämä metsämiehen elämä
on kummaa, tuppaa jo ihan kyltas-tyttämäan.
Aamulla kun iiskari
pimpahuttaa raudankappaleeseen,
siihen ruokakelloon, niin kovalla to-hinalla
noustaan ylÖs. Miehet käy­vät
vuorotellen naamansa pesulla ja
sitten mönnään hyvin tärkeän näköi-
.senä aamiaiselle kokkikämppään,
varsinkin jos sattuu olemaan haus­kannäköisiä
naisihmisiä kämpällä.
Ja sitten lähdetään metsään, toiset
vähän huonolla päällä, jos joillakin
sattuu olemaan parempi puska kat­kaistavana.
Siellä sitä sitten peuh-dotaan
päivät pitkät kuukaudesta
toiseen samaa repimistä . . . Voi tot­ta
toisen kerran, kun noita sääriäkin
kolottaa ja tuota selkääkin alkaa taas
pakottaa! . . .
Taavetti nousee ja nykäisee kyl­keen
viereisellä 'vuoteella nukkuvaa
Savimäeh Hemppaa.
"Kuule hyvä kaveri. Nouse nyt
maan. . Hempan naama vetäytvv i^ ^
veään hymyyn.
"Kylläpä täällä näyttää olev^ ^
pulskia naisimmeisiä, liekö heillä kai-kiila
omistajaa."
"No, no, muistahan mitä siellä
vanhassa maassa on."
"Älähän-liyt muistuttele; .muistaji-^
;:mina;::ne.^^^ •. v; V • • "-'v-'^
"No,>-jos' -ensiri mentäisiin tuonne
kahvilaan "ja- otiettaisiin kuppi kiiu-• f
maa ja; mehtäisiin sitten vaikka saar­naan.
.. i "
"Meimääripä va^n."
Talorivystäyäliisen näköinen einän- I
tä tiilee-ja. tulleissaan jo jutteli:-- ?
• "Kas;vppjat. ovat tulleet kaupun.;-!
kiin. -'Jaa, minä en tunnekaaii tätä '
toista poikaa; • Mistäs kämpältä sinä-olet
tullut?. Sinä et ole ollut täällä'
ennen,' kiin en ole • sattunut • Iläk^ ^
maan.
• li'. Enhän minä enään mikään poika
ole, minulla on.muija Ja mukuloita
Suomessa. Olen jo kuudettakjin-mentä
menossa — sellainen poika mi­nä
olen", tuumii Hemppa.
"No Alkaa nyt tänne toiselle puo­lelle,'
annan teille kuumat punnat,
kun olette niin viluisen näköisia',
ylös, minä sinulle vähän haastelen, toimittelee puhelias emäntä.
Mutta jutellaan hiljaa, ettei toiset- "Eihän me tässä nyt ryyppyjä ot-'
herää.' Lähde nyt sinäkin kerran telemaan, minä kun olen sellainen
käyonään kaupungissa, aivanhän sinä raittiuden mies ja tuo Taavetti kun
homehdut tänne kämpälle. Siellä on on sellainen vähän viinaanmenevä,
lystiä kaikenmoista. Minä olen kyl- niin minun pitäisi sitä johtaa pois
lä hyvin paha viinaan menemään, viinan lähettyviltä."
mutta voihan sitä tehdä kerran rait- "Ei se nyt mitään yksi ryyppy tee,
tiinkin kaupunkireisun. Sinä Hemp- antaa vain ruokahalua", tuumii e-pa
kun olet niitä raittiuden miehiä, mäntä.
niin ohjaisit sitten minua pysymään
poissa niistä pahuuden pesistä."
" E n tiedä, kun minulla n\^t sattuu
olemaan tuo hyvä puskakin tuossa.
Pitäisi se ensin katkaista, siitä kun
tulisi vielä kyonmenisen koordia pui­ta;
sillä rahallahan sitä sitten sen
reisun tekisikin. Pitäisi tässä olla
vähän nuuka, kun on se muija ja nii­tä
peuhaikoitakin siellä Suomessa, jos
tuo reittikin tuosta joskus aukeaisi."
"Niinpä niin, leipärahaahan ne po-
"Otetaan nyt vain yksi kuuma,
että tuo kolotus noissa säärissä \ähän
hämääntyisi. Voithan sinäkin
Hemppa nyt yhden ottaa", tuumii
Taavetti suostuttelevasti.
Kamarista alkaa -kuulua hiljaista
laulunhyminää. Taavetti niinkuin
Hemppakin on jo täydessä seilissä
Jo kuuluu sieltä emännänkin hihit­tävä
naiiru. Tuliaisryyppx' on teh­nyt
tehtävänsä.
"Nyt,/Hemppa, lähdetään toiseen
taloon. Se Tassale Amalia voi ty-loiset
siellä vanhassa maassa odotta- ^ ^ ä t ä huonoa jos en käy vanhoja mak-vat,.
eihän ne kaupunkireisut ja hö­kötykset
tahdo oikein ^ p i a , m u t ta
lähde nyt kuitenkin, ei olla kauan.
Jos nyt huomeniltana mentäisiin, niin
tultaisiin pois jo seuraavana päivä-samassa.
Joo. Mutta pidä minusta
kiinni, minä voi pian liukastua, vaiK-ka
nuo kintut tuntuukin tällä kerral­la
notkealta kuin seitsentoistavuoti­aana.
Kyllä minä menen edellä ja
lä Minä kä^^sin vain lääkärin pu- j.opu'tan oveen, tule sinä sitten pe-leilla
noista koi%istani. Olisihan si- o. 'rr.-^r.,-6 i-„n nn .ellainen
na.
heillä Komsiani, uiisman ^ässä. Se emäntä kun on sellainen
nunkm mukava nähdä se kuulu kylä, kranttu, ettei laske tuntemattomia
et varmaankaan katuisi reisuasi. E-lettäisiin
sitten vaikka kaksi päirää
enempi, että tulisi häviöt korvatuk­si.'
"No mitäpä siinä, lähdetään vain",
tuumi Hemppa.
Juna mennä jyskytti läpi rauhal­listen
maisemien. Silloin tällöin on
rautatien varrella kämpille pysäh­dyspaikka.
Yhdeltä pysäkiltä.työn-t
\ y junaan joukko viluisen näköisiä
sisälle, jos itse sattuu olemaan selvn
päin."
Sisältä kuuluu aika metakka.
Gramofooni huutaa minkä voi ja e-mäntä
pyörii lattialla jonkun puoii-humalaisen
miehen kanssa. Pari
miestä laulaa nurkassa:
"Vapaan Suomen uusi huomen
paistaa jo yli Karjalan maan.
Emäntä tulee ovelle ja näkee Taa­vetin.
Voi taivas sitä rakkautta, kyl-ranskalaisia
pussit selässä. Lähestyy jä sitä piisaa. Mutta kun hän huo-maaran
paa.
Kaunis tahi-ilta houkuttelee kylä­läisiä,
kaupunkilaisia, niinkuin sano­taan,
ulos. .Asemalle on kokoontunut
naisia ja miehiä junan tuloa odotta-
Saman päivän illalla lähtivät
muutkin vieraat. Meillä on rauha
maassa.
Kirsti,
väsynyt strateegr.
Jatkuu.
maa Hempan, huutaa hän:
"Mitäs pirua sinä tänne tuot. ja
mistä olet tuon löytänytkin. -^^
vain tuo noin humalaista äii;iä sisäl­le."
Hemppa seisoo kuin tuomiolla
oven ulkopuolella. Hänen matala ja
leveä olemuksensa huokuu kaiken
maailman hyvätuulisuutta. mutta se­kään
ei pehmitä kipakan akan s\-
däntä. Hemppa parka si\:x seliai-^^
töyttäyksen etumuksilleen, et ta leS'