Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 27, 1940

              Sivu 4 lAlL^yTAINA; HUm PÄIVÄNÄ -194)
(Jatkoa)
£i kukaan usko, piitä minä sinä
ypnä tffin,; kun joskus en usko sitä
itsekään. ^jtuJtta se ,pn kaikki totta,
^^ä-^riisin^joka p?u
|ihvsinä yöpä ulJ^ona.sateessa. Näin
^upjpojen Y?^Qt pa^tavan::k^^^^
yrä pirnip^^ yetiyät minua
iLUin magpe^tti. Almusta tuntui, että
minuii läytyy tavata Joku — puhua
jotain, mitä vaan — unphtaakseni,
Pallohuoneen lämpö ja jjoikain
tervehdykset Qliyaf sitä, mitä olin
viikkoja, liaivannut. He antoivat mi­nulle
ryypyn lämntittääkseen minut
ja minä maksoin toisen pullon. He
tekivät minulle tpaa korttipöytään.
En muista, miten se meni sinä
yönä. Minä heräsin aamulla neljän
aikaan maatessani; pöydäUä.; Kaikki
valot oli. sampiutettu paitsi ja
Sam, joka: paikkaa hö^^^^ lat­tiaa.
Hän sanoi minulle:
: "Annoin sinun maata täällä, km^
ei millään lähtenyt, kotia
kun pojat atkoi ryhtyä sinua pa^pUa
yrittämään, aloit sinä paiskia vehkei­tä."
' • • • V , .;
-Koda, niin Kptia", mutisin rminti.
Huuleni oliyat viinas^ turpeat ja
kieleni kankea kuin - vihreä kurkku.
"Minun täytyy päästä kotiin! Yri­tin
seistä, mutta polveni eivät otta­neet
tojbellakseen.
VHqti kun v|ter(te^n, apnan sinujje
ik^tt^", <sanpi fewä .^m, .joka oli
enemmän kuin yhden yön, mutta
aina vain ininulla oli .se päkPileya
tunnelma Yötä päivää minuHa oii
se ajatus, että mitenkähän >fpHy
tulee toimeen lasten -kanssa, atUä
halluksen — se oli veturi 455, joka
tuli vuoristosta.^ Huutaen riensin pois
sillalta, kompastuin Ja kaaduin rata­pölkyille
juuri kun juna saapui: sil­lalle.
Alakäsin hiljaa, että jos. sitten­kin,
saan kuolla. Hirveällä vauhdilla
juna meni ylitseni, mutta kun en
ollut kiskojen päällä, niin. en vahin­goittunut.
Juna jarrutti ottamaan
vettä säiliöstä. Kuin unessa kiipesin . „ «. n . •
vaunun katolle. JT una lahti —jaune en la . se on ;p aras. Kfy.l:l-ä . M- olly, tulee
liikkeelle, en tiennyt .enkä välittänyt
minne. Makasin katolla ja hengitin
raskaasti katkonaisin .nyyhkytyksin.
En muista, miten pääsin tyhjään
tavaravaunuun, josta puUi minut
löysi Chicagon ratapihalla ja toimitti
sairaalaan.' Olin silloin jo kuumeessa
ja sitten se muuttui keuhkokuumeek­si.
"En voinut nimeänikään antaa
. ennenkuin paranin ja sittenkin olin
vain "Joe Smith" ilman kotipaikkaa.
.Sairaanhoitajattaret kohtelivat minua
hyvin ja näyttiyat käsittävän,, etten
minä ole tavallinen hpopo. Lähtiessä-
; Jii. eräs lääkäri antoi minulle i kaksi
valtioon ja olin^taas melkein \-al-nus,
niiin kuitti kuin^i^^ voi.
Eräällä - farmOla, johon poikkesin
suupalaa pyytämään, kuulin tarvit­tavan
miestä. =3Pyysin saada sen pai-päässäni,
niin tyhjä.kuin se jmuiiten ^an. M^rk Jenkins, se^^^^^^^^
olikin, oli ainainen Täkkaudert ja njmi, sanoi:^^^^^^^^^^
häpeän pakotus. Maipin Vain sain "Kyyttä rauuten, mutta minulla on
pari kolmef dollaria teki mi^^ iiyt paljon työtä^^^j^ lujan
hettää ne hänelle, mutta tuntui, ^ t ä miehen; _sinä näytät niin uloskulu-siten
olisin vain asiaa pahentan neelta."
Lohdutin itseäni^ että; kyllä kai^ hän jOlin tettunut täaaise^^ : Laskin
nyt jo luulee minun olevan kupUeenk^ahvik ja
nousin lähteäkseni, l:un Marks sa-nt)
i: •' - .• ',• • .. • y---;'^
'^Annapas pHa, sinuÖa on hyvät
tpimeen ja tapaa jonkun ^ kunnon
miehen ja menee naimisiin, rl^nsi-kerran
kun se mieleeni johtuij koski
se minuun niin, että olin nurin men­nä.
Halusin tappaa miehen, joka ot­taa
Mollyii. Mutta viikot perättäin
ajattelin sitä ja ärsytin itseäni niin­kuin
neulalla kipeää hammasta. ^ Eikä
ollut oikein toivoa, että Molly eläisi
aina yksin. Viimein-sekin ajatus rau­hoitti
minua — melkein, että hän
ottaisi uuden miehen, mutta sen pi­täisi
olla h3rvä mies.
olkapäät, katsotaan eikö hyvä ruo­ka
saa sinua pulskistumaan^"
Se sai. ;^^utta Mark : Jenkinsistä
-riippui^ m^ Hän oli
.leski Ja:;ipsui isp^sa. talpssa, joka oli
joskös .p|luf v^^n eeÖverin
.-jpsta^jxän oli Jqoy^tta^
: mallejvin ty±t2ir|äieen .heidän men­nessä
naimisiin. .Mutta siltikin siinä
.oli
.kplkkea .^X^^j^^^^^^oli luutuu, että kyUä kaiminä;Qlin,pääs.
hapea, mit^a^e^^s^kk. mi?^^'' tän^
l^yUiKsi jLyötävm^ mplemmille, var-
Nyt minun on. vaikea ymmärtää, sinkm -kim.,ig| piin hiukan
miten ihminen voi rauhoittua" niin. _ totturaatpn ^ ja ;;|u?ikkp. • Y^y^n siis
dollaria ja, neuvoi ystävänsä luokse Aloin varmaan kuvitella itseni: kupl- ^ koXah , ja .nukuin . yöpi hyvin enkä
töihin teurastamoon. Työnsin vii- leeksi. En välittänyt, nukoinko jun-kon,:
mutta sitten eräänä yönä he- gelikängissä taivasalla sat.eessa, tai
räsiri huudahdukseeni, kun uneksin pelastusarmeijan yömajassa, tahi .far-plevani
joessa jäitten mhjottayana. marin heinäjadp Soinko ,tai piin
;En tiedä miksi, mutta ^minun oli syömättä. Kaikk^^
päästävä ppis tästä ^lvaupu^gista. mJ;\en:ypi pila jyin Joipäm
.^Seuraava .tavarajuna yi^kin .minut sfstij^^^
sitten Minnesotaan. QU^^^
ajat ja sain työn heti.
Kun katson- taakse, niin minusta
r^ilj^i. •••• Miten sinä- tänne kaikki ra­hasi
toitkaan?"
Minä muutuin vesiselväksi. Tun-i
tui kuin ,terä^fingas .o^bi p^r,istanut
rintaani. Koetin ta^uj^rii, ;siellä oli
rTUttaantunut dollarin ..seteli ja pari
«lanttia. Nousin jaloilleni ja sanoin:
"En tarvitse apuasi, Sam. Hyvää
.yötä."
pii lapset — mitkä yaan. ;Jps näin
jasten .IdkkiväUv min^se:«Jj^ ijii-
. nussa jptainseUaista Kwin
sesti yöUä^ kun mitistm, mitäjTwlsa-_. puukolla. p i § t ^ ^ ;MJRU
hoessa oli täpahtuntit, miriunVpiti
• H muuuaar paikkakuntaa. Varmaan- lapsia^uBddlKBiT^
JkinJkoetmpa^ yenj^ jiienkin^^
ut.
Ilma pii ,,v\<^lä,kyj^ kun
Mark erääpä .a^nii^na-k^
"liejiJtHpn'V; laitaan ;kyntä^ Aloin
kynnön aurlpgö noustessa ja nyt
tunsin; muutoksen tapahtuneen itses-
. säni. ; -Qlin" i:öi][y)e|ö :.ay/assa,^^^'m
.V jieypset ; i^ui^iyai vtelitäyänsä. Olin
Ainut mikä minua oikein kiusasi m^^lf^P» s|ia tun^^ voi
kysykö, miten niinä elin. taas talyi^ En tiedä, ntjiten^se-pikein
,:^linä en elänyt, minä yain söin sil- läpäistiin. .Varmaankaaa^ ei ollut ^^i-roan
käsivarsissani. Kevät oli ilmas-sa,
lipnut visertelivät. Muuan puna-rintakei^
tu^e^ malttaa yart-tpa/
että ;turye piisi kääntyy kun
kiireHti matpa yetämä^^ Miina aloin
^ yihellejtlä. Olin melkein iloinen elä­essäni
vielä.
Tullessani pupl^Ue Mark Jen-kii)
s hiiomasi muutoksen' ja myhäh-loin
kun öU ruokaa ja kärsin sUloin
kun ei ruokaa ollut. Duluthissa mi­nä
Vastailin yehnää ja kuparia, olin
Ulkona jäinen ^JVM^M^^
vaatteitten!, jotJca oUyat tnarkana
juopon hiestä. Kävelin melkein 5 ko-
. neellisesti, etten jäätynyt. En vpinut
ajatella. J>fäin mielik^yigsani ^en
ruoan, mitä sillä rahalla lapset piisin
vat saaneet. Näin .^lo^yn katseen,
; kun niinä löin Jimn\ya. En vpinut
.,mennä,kotiin jä kertpä hänelle, että
rahat olivat qiepiieet. Minä olin l>a-rtumuksesta
ja epätoiyp^ta sa
Pimeässä kpmpastvm ratakiskpihin
.ja tiesin oley^i.rantapenkereen^^^^^^1^
ähellä. Aamuhäniarässä näin .rautatien .
; johtavan sillalle, jpnka alk pauhasi' J
> täysinäi|ien |oJtti. ^ ^ n ^
ajatus, Ivuinl^a Jajiellä ojin pimeässä |
irnennä jokeen. -M^^^^
;nulle .seJlyeni ajatus: jojk^^i^^
.:on paras pelastus .^fif^Uf^ j ^ * ^
,.vesi — ja i^^i^lt^ pn ii^uplet^^^
Nämä ajatukset ri^teiliyät päässäni
tyynesti, niinkuin olisin juuri herän­nyt
hyvästä u{iesta..^iu^mUt^^^^
non parhaaksi ja Jäiiäm h^^^
lalle._01i vielä aika pime^^^^
nelinkontin keski^iUa|te, siU^^^
lunnut rannalle heiXt^^^ty^ Henniin
raskaasti. Kuulin, Jcuinl^j|^^
Ajattelin, kuinka kohta jäät nise
taisi\'at luuni ja olisi yksi j^iurja
poistunut maailmasta. Sydämeni löi
niin että oli haljeta. Astuin kiskoji
yli puitteen päälle ja x^mistuin hyp­päämään
mustaan pimeyteen. Mut­ta
minä en hypännyt. Jalkani olivat
kuin naulatut siihen puuhun. En voi­nut
sitä tehdä, olin liian raukkamai­nen,
olin kuin araksi piesty ^coira!
En tiedä, kuinka kauan olin sei-sonut
siinä, kun kuulin veturin pu­la,
ppmmailfn tieni läpi tusinan eri
valtiplt^i ja nukuin ppliisiputkissa
katkaista, mutta ei, se jätti vain
miAuUe muistpksi 'ruman ispnyar-paan,
jota pakottaa vesisateella.
Aikaisin keväällä mjeuinjllinpisin
kani kuplia. Jäädytin jalkani tukki- ^^en sanoi: "Muistuta minua; että
kämpäUä ja epäUivät että se täytyy ^9^i^^^ .sen aidan itäreunalla, tai
• • • * ennenpitkää hukkuu lehmä sinne lie­jukkoon."
Jenkinsin tytölle Jennylle ja hä­nen
nuehelleeh kuului se osa farmis­ta,
joka sijaitsi liejukon toisella puo­lella
ja Gracen joukolla länsipää.
^ Älihä eri ,pjlut heitä tavannut vielä,
.mutta eräänä sunnuntaina, kun tulin
navetasta, oli auto pihalla. Talossa
oli Gracen ja Jennyn perheet vie­railulla.
Oyeissa törmäsi minua vas­taan
pieni vaaleatukkainen poikanen
ja lensi nurin.» Nostin hätiet ylös.
Hän katsoi minua suurilla sinisillä
sämiHään ja sanoi: Hän
oli niin Jimmyn riäj:öinen että minä
hätkältdin ja jäUeen miem mieleni pil­veen.
Paiasih navettaan ja olin siellä
Ikmines^^^
Tieie*^ WP^^ tottua lap-j^
yh^v^Je^^
Jkaksi lasta. Minä eii :iruiista ypt-tänyt
jkiuni^
näköinen ja mmstutti minun Jimmyä­ni.
Me : ttUimme . hy>1n toi-ngieen.
;Häh pU rasavilli,
El^nä^ päjva^ toi hänelle
pf^n Ja niiäilan; ja Jbän, pyörittäen
-kätääir kiiin;!^^ minulle
palipn huutaen: '^Qta Minni Joe!"
Minä näytin h ä n e i l e m i t ^ palloa
pikein heitetään. Mark katsoi ja sa-
"npi:.; ' " V . „V^-^•,;. "
"Sinulla pitäisi pila poika itselläsi,
Joe."
Minä^i^ ja sanoin
hiljaa: "Minulla On joskus ollut
jä samäUaf otin raäitoäihpar^^ ja n i ^
nin navettaan. Kun Markin kanssa
tavattiin ffl^^ hän eniiä
xnaininnut siitä mitään. Se oli yksi
asia. minkätähden hänestä pidin.
'anfiQ pn^tnnyf^ääjä Ratimalta, Tassa seudT^sa^Hkpfsi^^