Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 26, 1943

              J A K U L . T T UU
tdian renessanssista
Kidttmirihistoriallmen katsaus,
Jatkoa
Keskiajan elämässä oli kyllä sii-
.-n^kia MmoAPAJA vastakohtia. Oli'
hm h sen askctisrnissa ja hurjuudes-
Qinainen ristiriita. Mutta tämä ei
modostani/t mitään sulstusmaljaa,
•piia jotakin ^'
•koilutiuf wdcji elämän . lähteeksi,
niinkuin kaikki renessanssin taistelut.
Kakiajalla saatamme huomata Hu-jd
paljoon mikä renessanssin aikana
piiJikeii kukkaansa, mutta se ei vielä
tdnvt hedelmää, se versoi siellä tääl-
Vi eikä ollut kyllin vahvaa juurtuak-scnsa.
Havaitscmmehan humanisti­si,]
pyrintöjä jo Kaarle suuressa ja
Mkuinissa. Xe laajenevat kahden-
'ncMoista vuosisadalla todelliseksi
humanismiksi, jolla on runsas klxjol-
\\svMS. Mutta nämä oppineet tunte-xal
antiikista — jollei Aristotelesta
okia lukuun — vain latinalaiset kir-jaiiijat,
kun taas renessanssin huma­nismi
sen ohessa juo syvältä^ helleeni-
(isiä lähteistä. Ja mikä vielä tarke­mpaa,
antiikki ei vaikuta katsanto­tapaan
keskiajalla, niinkuin se tekee
nyöhemmin. Jo Johannes Scotus E-imnan
teoksista luemme kumouk-dlisen
lauseen: "auktoriteettia on
m totuus, ja se ilmenee järjen kaut-j",
mutta sellainen oli harhaoppia
\ tukahdutettiin, ja aika palasi teo­lliseen
ja skolastiseen päiväjärjes-dseensä.
Myöhemmin Cantenbu-
Anselm levittää vaarallisia aja-iksia
järjen harkintaoikeudesta, mut
hän yhdistää ne omituisella taväl-uskoon,
josta hän lähtee. Vasta
nessanssin asiaksi jää järjen kritii-n
asettatninen valtaistuimelle. Yh-nnellätoista
vuosisadalla ihminen
\aa huomata, että on olemassa a-
Tmm maailma, hän ottaa sen hai­ma,
hän katselee ympärilleen ja
'M mikä voi olla hänelle hyödyl­lä
ja miellyttävää; mutta huoli
nen hengellisestä menestyksestään
kon dogmien mukaan on kuiten-
! tärkeintä kaikesta. Samaan ai-in
on käymässä voimaperäinen
minta tieteiden alalla ja suuren-hia
ensyklopedioja syntyy, jotka
avat hämmästyttävän käsityksen
loittajiensa opista. Mutta nämä
oniekat eivät vielä ole luovia y-neroja
niinkuin renessanssin Al­it,
Michelangelo ja Leonardo da
f». Eräässä keskiajan kirjalli­nen
haarassa, n.s. goliard-veisuis-
'li kiertävien teinien lauluissa, il-
^ee päivänpaisteinen, iloinen, ter-aistniinen
elämänkatsomus; ne
'ävät kevään ja naisen kauneutta,
'mautta ja viiniä, ja ne tekevät pu-
'a pilkkaa papistosta, alkaen paa-
^^aina kerjäläismunkkeihin asti.
naf kuitenkin jotenkin yksinäisiä
^iä, ja niiden filosofia supistuu
ahtaaseen piiriin. Vasta renes-ihmiskunta
oppivaisesti kuun-sitä
julistusta, että elämä ei ole
^eenlaakso, vaan iloisten juma-
^<^ltja, joka on nautittava.
<iät näistä enteistä ilmenevät e-
•f» voimakkaina Italiassa. Siellä
enkin renessanssin edellytykset
^^luremmat kuin missään muus-
»«"a. Siellä ei skolastinen filo-l^
oskaan, niinkuin Ranskassa,
kansalliseksi tieteeksi tai
^oailmalliseksi ja erehtymättö-
' opiksi, joka laskee valtansa
^oko inhimUlisen henkisen elä­män;
se on päinvastoin aina ollut
munkkien ja pappien filosofiaa. Ita­liassa
ajateltiin vapaasti kaikenlaisis­ta
uskonnollisista asioista, ja srystä
on sanottu, että rakkaus- ja vapaus-fraditsioni
on keskimkaisen. kristin­uskon
syvimpänä sisällyksenä tässä
maassa. Ei missään ole myöskään
kirkon ja paavinvallan arvostelu
ollut niin voimakas kuin täällä;
kun tämä arvostelu Savonarb-lassa
oli kiihtynyt raivoisiksi hyök­käyksiksi
ja noussut saarnastuoleihin,
niin se on vain pitkän kehitysjakson
huippukohta. Italiassa ei yhteys
Kreikan kanssa ollut koskaan täy­dellisesti
lakannut -— ajateltakoon
vain maan eteläosaa — eikä koskaan
eräänlainen pakanallinen virtaus la­kannut
tuntumasta mielissä ja aja­tuksissa.
.Aina on Italia-olkU aurin­gon
maa, kuumien tunteiden maa,
• niinkuin vielä tänä hetkenäkin; rak­kauden
tuli ja vihan kiihko syttyvät
siellä yhtä helposti, ja aivan lähek­käin
ovat nautinnon ja murhan himo.
Terveelliset ulkomaiset vaikutukset
olivat estäneet omaa henkeä jähmet­tymästä:
taiteellisia vaikiäelmia oli
saatu bysanttilaisilta, tieteellisiä ara­bialaisilta,
jotka, vihattuina uskotto­mina
mutta ihailtuina oppineina. Ita­liassa
levittivät täydellistä sivistystä,
alkaen filosofiasta ja päättyen kai­kenlaisiin
käsitöihin. Oman kielen
olivat vihdoin neljännentoista vuosi­sadan
suuret kirjailijat muokanneet
siihen stilistiseen ja lauseopilliseen
täydellisyyteen, jota vailla ei mikään
kieli saatakaan lausua julki korkean
kulttuurin ilmauksia.'
Italian kansansielu oli siis hyvin
valmistunut ottamaan vastaan re­nessanssin
ja viemään sen voittoon.
Sittenkin voimme kaiken aikaa huo­mata,
kuinka se, mikä vuosisatojen
traditsionina on jäänyt jäljelle kes­kiajasta,
ja se, mikä tahtoo kohota il­moille,
taistelevat keskenään. Joka
askelella on tavattoman mieltäkiin-nittävää
nähdä, kuinka tämä uusi
versoo vanhan rinnalla ja vihdoin
kasvullansa sen peittää, kuinka yk­silö
pyrkii esiin yhteisyydestä, kuin­ka
nainen astuu elämän näyttämölle
ja kilvan miehen kanssa käypi käsik­si
hänen tehtäviinsä, kuinka arvostelu
voimistuu, vaikka vielä taikausko on
laajalle levinnyt, kuinka tieteen soih­tu
yhä kirkkaammin valaisee henkis­tä
elämää, kuinka kulttuuri astuu
voittokulkuansa keskellä yhteiskun­taa,
jonka siveelliset käsitteet ovat
täydellisessä hajoamistilassa, ja kuin­ka
tämän yhteiskunnan keskeltä ko­hoaa
henkilöitä, joilla on mitä kor­kein
siveellinen arvo.
Kaikkea tätä kosketellaan enem­män
tahi vähemmän välittömästi seu­raavissa
tutkielmissa. Tässä tahdom­me
vain hetken tarkastella yhtä ai­noata
tältä kannalta katsoen luon­teenomaista
puolta renessanssin elä­mästä,
nimittäin yhteiskunnan ja
kulttuurin välistä suhdetta, ja erit­täin
kulttuuri-innon ja raakalaisuu-
'den ristiriitoja, jotka useimmiten
viihtyvät rinnan kulttuurin mahta-vimmissa
suojelijoissa ja raakalaisuu-den
häikäilemätlömimmissä harjoit­tajissa.
m • • .
Italiassa kaupungit jo aikaisin oli­vat
ryhtyneet taisteluun feodaali-suutta,
keisariutta ja paavinvaltaa
vastaan. Xc olivat järjestyneet itse­näisiksi
yhteiskunniksi, jotka olivat
omaan piiriinsä s^idkeutuneet, ja muo­dostivat
eräänlaisia pikku kansoja,
jotka olivat vahniit puolustautumaan
sekä vieraita valloittajia että toisian­sa
vastaan. Xe olivat, etupäässä Fi­renze,
kehittyneet erinofnaisen vau­raiksi
lujan yhteishengen ja tavatto­man
uutteruuden varassa. Xe- olivat
toteuttaneet kansaJivaltaisen ihan­teen,
jo mm oista tuskin myöhemmin
on saavuttanut edes Ranskan vallan­kumous:
aateliston etuoikeudet oli
täydellisesti hävitetty, sivistys oli le­vinnyt
kaikkiin kerroksiin, valtiovii­saus
oli niin kehittynyt, että voitiin
vetää arpaa siitä, mikä kansalainen
hoitaisi kaupungin virkoja; yhteisis­sä
neuvoteluissa, joihin kaikki kansa-"
laiset ottivat osaa, päätettiin yleisten
rakennusten rakentamisesta ja niiden
arkkitehtuurin yksityiskhdista; yk­sinkertainen
palvelijatar lausui Firen­zen
ensimmäisen suuren kaufnmgin-sairaalan,
S. Marie Xovellan svntvsa-nat,
ja muuan rikas kauppias antoi
varat sen rakentamiseen; kun erään
kansanpäätöksen nojassa Arnolfo di
Cambiolta tilataan saman kaupungin
tuomiokirkko, niin sanotaan kuvaa­valla
ylpeydellä, että teoksen tulee ol­la
ilmauksena "sydämestä, joka on
tullut suureksi, koska se kuiduu ihmi­sille,
joiden sielut ja tahdot ovat yh­tyneet
yhdeksi".
Sellainen oli siis henki jo keskiajan
lopussa; se säilyi ja kasvoi renessans­sin
aikana, mutta sai toisia muotoja..
On huomattava, että tämä henki il­meni
joukoissa, oli kollektiivinen. Ta­paamme
aina kaupungeissa ihmisryh­miä,
kaikenlaisia ammattikuntia ja
yhdistyksiä, joilla on yhteinen tahto
ja jotka yhdessä muodostavat suu­ren
ryhmän, kaupungin yhteiskun­nan.
Kuulemme harvoin puhuttavan
mistään yksilyöistä. Ei kukaan ole
muita etevämpiä Kaikella, mikä elää,
mitä päätetään, mitä tehdään, on al-kuperänään
persoonaton olento, kan­salaiset,
eikä yksityiset persoonalli­suudet.
Mutta tätä onnellista tilaa ei saata
iankaikcn kestää. Kun ulkonaiset vi­holliset
jonkin aikaa ovat uhkaamat­ta,
kun yhfcisyydentunnctta ei pidä
vireillä tarve puolustaa valtion itse­näisyyttä,
silloin alkavat heti sisälli-set
riidat — ilmiö, joka näyttää ole-van
huomattavissa kaikkina aikolnn {
ja kaikissa kansoissa'/ Yhteiskunnan.
asiain johto luisuu vähitdlen muuta­mien
harvojen käsiin, ja mitä useam­pia
suljetaan niistä pois, sitä suurem­maksi
tulee tyytytuättömien joukko.
Kauppa luo rahaylimystön. Nämä
pörssiruhtinaat, joiden rikkaus on ra­jaton
ja jotka lainaavat miljoonia Eu­roopan
hallitsijoille — välisti saa­malta
niitä takaisin —, he käyvät
yhä enemmän kauppaa sen itsensä
tähden, he oppivat perin pohjin ja
käyttävät haikailematta kaikkia lii­ke-
elämän juonia ja huijauksia, voi­tonhimon
itsekkyys saa vallan heidän
htontcessaan, ja kyky oivaltaa lähim­mäisensä
aikeet ja pettää hänet tulee
heidän neronsa koetuskivcksi. Rik­kaus
synnyttää loistoa ja nautinnqtt
himoa, ja si^d^ys höltyy. Yksilöt ei­vät
enää tee työtä yhteiskunnan hy­väksi,
he tekevät sitä omaksi hyväk­seen.
Puolue- ja sukuedut asetetaan
toisiama vastaan, ja jokaista ryhmää
johtavat .voimakkaimmat persoonalli­suudet.
Osanotto yleisiin asioihin on
kehittänyt itseluottamusta ja taitoa,
ja pia^ yhteiskunnassa on joukoittain
eteviä yksilöitä, jotka kilvan toisten­sa
kanssa koettavat hankkia puolueel­leen
etuja. Mutta heidän sisin vai-kuttimensa
on itsekkyys, ja he itse
ovat mielestään puolue. Voimakkain,
joka pääsee voitolle, pitääkin yksin
vallan, ja se häikäilemättömyys, jo­ta
hän on käyttänyt sen saavuttaak­seen,
nousee ylimmilleen hänen tätä
valtaa harjoittaessaan. Siten synty­vät
itsevaltiaat. Eri kaupunkien vä­linen
kilpailu estää näitä liittymästä
suureksi tasavallaksi tai suureksi yk­sinvallaksi,
ja rinnan toistensa kans­sa
syntyy joukko itsenäisyydestään
erittäin arkoja, "tyrannien" hallitse­mia
yhteiskuntia.
Jatkuu
•
-MM»:,.
Paraquan presidentti, kenraali Higinio Marinigo, tanssii laulajatar
Lina Romeyn kanssa Waldorf Astöria hotellissa New- Yorkissa, vie­raillessaan
Yhdysvalloissa tarkoituksella tutustua sen sotateoillsuus-laitoksiin.
^ > i
%5,1 ir
ifffliiifiiiiiliiiiiii