Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 23, 1953

              muutamia tunteja myöhemmin heidän
ihnoittauduttuaan hänelle.
— Sitä ei tarvita, herra ylitarkastajai
Ylitarkastaja Perä ja hänen apulai­sensa
Mäki hätkähtivät. Herra Venhon
ääni oli kuulunut selvänä, kirlckaana ja
karskina. Ja ennenkuin kumpikaan tul­limies
saattoi aavistaa, oli Venho sala­mannopeasti
astunut Mäen viereen, kai­vanut
jollakin ihmeellisellä liikkeellä
taslkustaan käsiraudat, ja ennenkuin
tarkastaja Mäki jtsekään oikein tajusi,
hän kuuli niiden napsahtavan rantei­siinsa.
— Mitä helvettiä tämä oikein tar....
Sitä vain, Venho keskeytti rutosti
ällistyneen tarkastajan, että minä pi­dätän
teidät, tarkastaja Mäki, syytettyä
nävehkeil3rstä laillista valtiovaltaa vas­taan
ja osallisuudesta salakuljetuksiin
Turtolan piirissä!
Ja ennenkuin ällistyneet ylitarkasta­ja
Perä ja hänen apulaisensa ehtivät
lausua sanaakaan, .oli Venho siirtynyt'
tullipäällikön eteen ja ojensi tälle jou­kon
papereita. Yhä enemmän häm­mästyen
tämä otti ne ja avaten niistä
päällimmäisen luki:
"Täten valtuutetaan ylitarkastaja
Jussi Härmä käyttämään taidemaalari
Anias Venhon nimelle kirjoitettuja hen­kilöllisyyspapereita
sekä esiintymään
mainittuna henkilönä niin kauan kuin
hänen tehtävänsä Turtolan piirissä sen
vaativat. Edelleen valtuutetaan ylitar-ikastaja
Härmän käyttänfiään hyväkseen
liaikkia niitä toimenpiteitä, jotka hän
katsoo sopiviksi salakuljetusten ehkäise- ^
miseksi Turtolan alueella. Pekka Vanr
ne. Sisäministeri. Kalle Holma. Tulli-pääylitarkastaja."
. Paperissa oli lisäksi sisäministeriön ja
tullilaitoksen sinetit.
— Ylitarkastaja Härmä, Turtolan
tullipiirin päällikkö sanoi muutamia
' tunteja myöhemmin, kun tunnustuksen-satehnyt
tarkastaja Mäki oli viety pois,
kuinka te oikein pääsitte selville Mäen
syyllisj^ydestä?
' Jo kaksi viikkoa sitten, kun sain *
ensimmäiset tiedot täältä Turtolasta ja
eri etapeilta, aloin aavistaa, että sala­kuljettajilla
täytyi olla rikostoveri TuD-tolassa.
Sen osoitti selvästi se, että
kaikki suunnitelmat, jotka tarkastaja
Pullille lähetettiin, tulivat myöskin sa­lakuljettajien
tietoon. Lähdin siitä olet­tamuksesta,
että rikostoverin täytjri ol­la
jonkun teidän omista * lähimmistä
miehistänne. Niinpä sovinkin pääma­jan
kanssa, että saapuisin tuntematto­mana
Turtolaan ja pyrkisin pahreluk-seenne.
SiljÄ vartaita, .ettette hyväk­syisi
minua^ pääylitarkastaja neuvoi
minua käyttämään apunani Mikkelin
kaupunkia. Hän nimittäiii tiesi teidän
suuresta syntymäkanpunkinne rakkau­desta
ja oli varma siitä, ettette voisi
liieltää siitä kaupungista tulleen pyyn­töä.
Tarkoituksenani oli parin viikon
ajan tutkia asioita täällä ja^ siksi pääma­jasta
ilmoitettiin teille minun olevan
Hangossa. Sitten te satuitte keksin^län
tuon /Härmä-jutun" ja se tuli kuin ti­lattuna.
Saavuttuamme Mäen kanssa
etappiin numero 4 levitin kaikessa hil­jaisuudessa
huhuja ylitarkastaja Här­män
saapumisesta, mutta annoin itsel­täni
sellaiset tuntomerkit, jotka sopivat
tarkastaja Mäkeen ja itseni kuvasin
tarkastaja Mäeksi. Ja kuitenkin "Sala-
ILONA I KIRJOITTANUT
MÄBJAT*A
Jatkoa
Miehet tulivat peltotöistä savisin
kengin. Tuore mullan tuoksu täytti
pirtin. Jotkut ottivat keinot pois etei-väällä.
Näin ne ovat aina helpoimmin
saamaan uuden alun näin kesän tulles­sa.
"Parempi varoa", tuumi isäntäkin
kahlaamolla'^» jonne olin houkutellut
tarkastajan mukaani ja josta hiihdosta
t>lin jo etukäteen suuriäänisesti kertonut
ennen lähtöämme kylällä, kimppuumme
iiyökänneet salakuljettajat siviilipu-vuistamme
huolimatta luulivat minua
ylitarkastaja Härmäksi, vaikka huhujen
mukaan VLITARRASTAJA HÄRI^L^
OLIKlN^vAiRKASTAJA' MÄKII OU
vain yksi mahdollisuus «»leinassa, nimit­täin,
että salakuljettivat TUNSIVAT
HYVIN tarkastaja 'Mäeni Senjälkeen
ali helppo laskea yksi ynnä yksi . . .
sessä, mutta omat pojat tulivat riehak- katsellen tyttöjä. Iloisia he olivat ja
kaasti sisälle. terveen näköisiä, mutta ken tietää •
^*No, pojat", sanoi isäntä, "ei tule Metsätiellä ajoi Tuomas^ hoputtaen
teista kunnon miehiä, ellette opi anta- hevosta, ^ekin oli väsynyt. Joen yli
maan arvoa naisten työlle sen vertaa, olisi matka lyhempi, mutta .«lain kevät-et^
kenkänne puhdistatte tai jätätte veden aikaan ei siitä voisi mennäjtäy-eteiseen.
Nyt on kaikkein likaisin työ tyy kiertää ^illan kautta. Matka on si­ja
te ette näy siitä •rölittävän." ten puolta pitempi. Mutta ei auta . . *
Helja alkoi siivota tupaa, avaten
kmianjaoven. 'Hän haki ulkoa
ta koivun oksia, joiUa ripsui katT^
seinät. Isä ja Urmas kaMvaiteJ!
työtään. Heljä oU vasta koC^
mutta hänessä oli tarmoa ja i Z Z S
ole kaikilla hänen ikäsfllääu sS"^
Kim illallinen oli syöty ja HeljaW
sanyt lehmän, istuivat he heftei
jäisessä tuvassa keskustellen, mitent
nyt alkaisivat. > ^i^h
Vanhin, Jorm^t^punastui vähän har­mista.
lEttä isä viitsikin Hilman kuul-
Jo näkyi pieni mökki joen rannalla.
Heljä siellä tähyili ovella, keksi tulijan
Ien moittia. Hän meni takaisin, mutta ja riensi vastaan. Sanomatta käsitti isä,
Jouko meni vain pöydän viereen rau- että mökissä oli käynyt vieras. Hän
hallisesti. Eikä isaT viitsinyt enää olla pudottautui hevosen selästä. Siihen
ltäke^anään, vaan aloitti rauhallisena ehti jo Urmaskin;
päivällisen. '^No, älähän nyt, Heljä'V tyynnytti
Tuomas tuli viimeisenä yksikseen, isä-itkevää tyttöä. "Joko Anna parka
Hän oli hiljainen ja itseensä sulkeutu- pääsi pois? No, parempi hänelle. K^at-nut.
Viimein tulivat navettatjrtöt ja somme nyt sitten, nuten selviämme taas
kaikki aterioivat hiljaisina. tästä.'*
. "Missä pikku tytöt viipyvät?" kysyi Hiljaisina he astuivat tupaan. Siellä
isäntä. He istuvat tavallisesti pöydäs- vuoteella nukkui Anna. Kalpeat pos-sä
isännän molemmin puolin. Samassa ket olivat painuneet kuopalle. Tumma
kuuluikin eteisestä naurua ja tytöt ryn- tukka kehysti kalpeita kasvoja. Heljä"
täsivät sisään emännän seurassa. Ur- oli kammannut sisaren hiukset, jotka
mas, Tuomaan poika ja Ilonan iso ve- ovat luonnonkiharat ja näyttivät käär­ii,
tuli myöskin samalla. , tuneen kuin sädekehäksi otsan yli.
Isä katsoi poikaansa ihmeissään ja Kaunis lapsi oli Anna, kaunein kai-
'^^^^^'^.r^^^^^dän kaikkien njt
lahtea- maaihnalle, ikä^-ä teidän
täaUä tulisi", tuumi isä. «Uskon, etfi
Heljä pääsee jonnekin pikkupalvdiM.
si ja sinä, Urmas, vaikka tukkimiehekä
Olet jo miehen koossa ja se työ on H
; pompaä kuin raataa taloUisille -m
päivää. Tee kuitenkin, kuinka haluat
Lehmän voimme viedä jo mennessä
vaikka Päivärintaan. Olkoon siellä, }os
vaikka tulemme talveksi takaisin, tuoo.
me sen sitten tullessamme."
"Niin kai", tuumivat lapset. Helji
kuitenkin esitti, että mökistä tehtäisiiä
yeropärvät kaiken varalta, jos hyvii
palattaisiin takisin. Näin he sittea
asettuivat levolle uusin toivein ja uud.
min.
kysyi hätäisesti:
"-Mitä nyi, Urmas? Mikä sinut tän­ne
toi?"
"Niin, tulin sanomaan . . sai Ur­mas
vaivoin-sanotuksi.
^ "Mitä, mitä tulit sanomaan?" uteli
isä huolestuneena.
'*Niin, liskon, etta Aima~ kuolee. Koko
yön Mn on höiirihut jä nyt nukkuu ai­van
hiljaa, joskus v^iän liikahtaen. Us- teitä tänne jättää."
•kon, että hän varmasti kuolee." "Ei, isä, emme pelkää häntä", sanoi
Tuomas nousi raskaasti pöydästä ja Heljä. "Nostamme Annan saunaan jä
sanoi isännälle: olemme Urmaan kanssa täällä yön. Sit-
"Saan kai mennä katsomaan. On to- teh te tulette aamulla. ^£n halua jättää
sin kiire aika, mutta jääköön Urmas Ainnaa ylsin."
kyntämään. Jos niin otf, niin menen *Wiinkö Urmaskin haluaa?" kysyi isä
saman tien kirkolle." poikaansa kääntyen.
kista. Tuomas veti valkean lakanan
lapsensa kasvojen yli, teki ristin rintaan
ja lähti ulos. Urmas oli siinä hevosen
kanssa rapun edessä. Ei tiennyt Tuo­mas,
mita pitäisi tehdä.- Viimein hän
sanoi lapjsille: -
"Käy lypsämässä lehmä, Heljä. Sit­ten
lähdemme kaikin. Vasta aamulla
ehdimme takaisin arkun kanssa. En voi
Mikä siinä, mene vain, Tuomas,^
ota hevonen. On sen seläissä parempi
mennä kuin kävellen. Auran perässä
olet jo puoli päivää kävellyt. Jos kir-k<
dle menet, ota kärryt, ei sinne, kävel­len
tarvitse lähteä. Ja Unnas saa men­nä
myös, ettei tytön tarvitse yksin jää­dä.
Mutta käyhän Urmas ensin pöy­tään.
Tuomaalle ei näy maittavan enää
ruoka."
Tuomas oli jo ulkona, valmiina läh­temään.
Ei maittanut ruoka Urmaalle-kaan.
Lakkinsa otti ja kiitoksen sanot­tuaan
painui ulos.
Hiljaisena jatkui syönti. Jokainen
vain vähän maistettuaan nousi pöy­dästä.
Suurin, säikähtynein sihnin kat­seli
Ilona isäntää, kysyen, että saako
hänkin mennä Annaa katsomaan.
"No, ei nyt, lapsikulta. Vannaan­kin
siellä on kaikki hyvin jo isäsi men­nessä
ja pian hän tulee, kuulemme sit­ten
asian. Odotetaan nyt vain rauhas­sa
'Rauhoittui Ilonakin viimein ja oli
pian syömisen ' touhussa Helinän jo
noustessa pöydästä.
«Emäntä huokaili ruokia pöydältä kor­jatessaan^
Kovaa on ollut dämä Tuo­maan
kohdalta. Juuri, kun enin suru on
ehtinyt haihtua, tulee uusi. Anna on
aina ollut heikoin heistä, Heljä ja Ur­mas
taais \'ahvempaa tekoa, vankkaan
isään tulleita.
"Kuinka käynee näiden nuorempien",
sanoi isäntä, ''Saanevatko ne tohtorit
niin selvää, onko terve tai ei."
"Mene ja tiedä", vastasi emäntä.
"Kun käymme fefrkolla, käytän mo>
lemmat tytöt tarkastuksdla. Pastori
kertoi ka3rttätteen^ Simon tässä ke-
"Niin, isä. Emme pelkää~ siskoa.
Jä^nme tänneC Miksi menisunme Päi­värintaan?
Vastusta meistä vain olisi
sieUä."
"No, nunä lähden sitten. Jääkää hy­västi,
lapset. Aamulla tulen. . Nyt on
jo iltapäivä käsissä, hätinä ehdin kir­kolle
tänä päivänä."
ja Urmas jäivät kahden. Isä ei
huomannut auttaa Annaa saimaan, pois
huoneesta.
"Me nukumme saunassa", sanoi Hel­jä
veljelleen. 'Tönkitämme tuvan oven
ja täällä Anna saa nukkua rauhassa."
Seuraavana päivänä iltapuolella saa­pui
Tuomas. Raskaat työrattaat koli­sivat
tiellä. Jo kauan, ennenkuin niitä
näkyikään, on kuulunut kolinaa, kun
rattaan pyörät löivät kiviin toisella ja
taas toisella puolella. Urmas meni isää
vastaan ja Heljä cKiotteU ulkona, p l -
jainen sadekin oli alkanut, ' ' '
•Pioii arkku oli kuin helmillä Pfiitetty
sadepisarain sen mustalla kannella kim­meltäessä.
"•Emme lähde tänään", sanoi i ^ . "Jos
huomama ei sataisi, olisi mukavampi
kävellä. Kärryillä on huono istua ja
liian raskaskin se on nevapaikoilla."
Rapun eteen i ^ ajoi hevosen ja yh­dessä
Urmaksen kanssa hän nosti arkun
rattailta. Urmas ajoi hevosen nave­tan
semän viereen. Kärryillä oli vähän
heiniä, jotka hän heitti hevosen eteen,
kiinnitti johonkin suitset ja niin he me­nivät
si^le. «Arkku kannettiin myöskin
sisälle ja hellästi nostettiin Annan ruu­mis
arkkuun. Heljä silitti vielä siskon
silkinhienoja kiharoita ja isä naulasi
kannen kiinni. Urinaan kanssa hän sit­ten
kantoi arkun saunaan.
Aamulla, kun pieni surusaatto
matkalle, kultasi aurinko tienoot. Ovet
oli naulattu kiinni, arkku nostettu rat*
taille ja jokaisella oli myös pieni TOate«
nyytti, sekä Heljällä kesän kukkasista
tehty seppele kädessään. Näin alkd
matka kohti tuntematonta tulevaisuut*
ta.' Ainoa, jolla oli varma määränpää,
oli Anna, joka nukkui arkussa ikiuntaaa
hevosen hiljaa nykiessä rattaita eteen*
päm.
Matkaajat jäivät hetkiseksi lerähta-mään
Päivärintaan ja sitten jatkoivat
matkaansa kirkonkylään iltapäi\'älli
Tuomas palasi yksinään takaisin. Hel­jä
ja Urmas olivat saaneet p a b >HaI>
lahevan suuressa talossa kirkonkyläsi.
Kaunikki-lehmä katseli arkana Päi\i«
rinnan vainiolla lihavia suliulaisiaan.
Suiinuntaiiia sitten siunattiin Hurtin
Anna haudan lepoon. Vuosi on vieräii*
tän3rt siitä, kun äiti kätkettiin hautaan.
Ensi kerran näki Heljä Simo-veljen.
Poika oli kasvanut ja tullut pyöreäkas­voiseksi,
iloiseksi veitikaksi, joka ei
enää paljon Annaa muistanut. Pastorin
rouvan vieressä seisoi kuin vieras Ja
pikkU-Ilonan kanssa vaihtoi jonkin sa*
nan.
Ilonalla oli suuri vihko kauniita kuk­kasia.
Emäntä oli ne poiminut puutar­hasta
ja itse Ilona ne kantoi siskon hau­dalle,
sanoen selrällä lapsen äänellä:
"SiskoHe 'Honalta." Emäntä oli neu\D-nut
^ Iranelle sanat. Heljä laski myös
kukkasensa kummulle ja kyyneleet -vuo­sivat
virtanaan hänen kasvoillaan. Tun­tuu
kuin olisi viimeinen side katkennut,
viimeinen side, joka sitoi heidät kotiin.
Nyt olisi jokainen kuin irrallinen lehti,
jota tuuli riepoittaa mielensä mukaan,
heittäen sitten lopulta ojaan mätäne-mään.
Itsekseen tuumi Heljä: — Ei, siellä
on pieni koti, siellä ovat muistot sisa­ruksista
ja äidistä. Siellä vielä joskus
asun ja.hoidan isää kuten olen hoitanut
äitiäkin ja pikku siskoja.
Tuon pyhän lupauksen tehtyään kir­kastuivat
Heljän kasvot. Hiljainen on­ni
ja rauha täytti hänen sydämensä.
' • • . . • » , . ^ •
"Kouluun, kouluun!" touhusivat
Päivärinnan tyttöset. Pikkulasten
koulu alkoi tänä päivänä. Tytöt (*«^
puettuina siisteihin, punaisiin 'lenf
keihin ja pieni lakki oli hiusten suoja­na.
Ilonan hiukset eivät tahtoneet p>-
syä lakin alla. Hihna koetti niitä ^
uudestaan ja uudestaan sukia,
ne olivat itsepäiset kuin synti, tuskaan­tui
'Hilana.
^'iKoko tyttö on kaunis kuin s y^
sanoi isäntä tullessaan huoneese^
'-Vaalea Helinä jää varjoon tuon tuio-man
tenhottiaren viarellä." ^ ..
Vihnein sai Hihna heidät ^'ahniii^ ^
«n f